torstaina, kesäkuuta 01, 2006

Hengen epistemologiaa 1

Epistemologia, tietoteoria sisältää näkemyksen siitä mitä on tieto ja mitä on tietäminen ja mikä on tietoteoreettisen subjektin asetelma tietoon ja tietoprosessiin nähden. Paperinmakuista? Vuodesta 1990 lähtien olen opiskellut myös filosofiaa ja niinpä siitä on muotoutunut yksi tärkeä väline maailmassaorientoitumisen työkalupakkiini. Mitä filosofia on? Yksi tapa hahmottaa sitä on systemaattinen lähestymistapa sen osa-alueisiin; epistemologia, ontologia (metafysiikka), etiikka (arvot)... olikohan jotakin muuta vielä?

Samaisesta vuodesta 1990 lähtien olen ollut vakuuttunut siitä, että todellisuuteen ja ihmisyyteen kätkeytyy arkiajattelulta salattu kerros, ydin - jotakin jota voisi kutsua vaikkapa Rakkaudeksi tai Ikuiseksi hengeksi tai Jumalaksi. Tai ehkäpä viisainta olisi olla ihan vaiti ja levätä ja kuunnella ja oppia tuossa salatussa lempeässä hiljaisuudessa.

- - -

Anteeksi, mutta nyt on jatkettava. Kuten lukija huomaa, sisälläni on älyllistämiseen taipuvaisia piirteitä. Aiemmista postauksistani ilmenee, että minussa on myös mystikkoa. Minussa elää teoreetikko. Minussa nostaa päätään käytännön ihminen. Realisti ja idealisti. Pää pilvissä ja jalat maassa. Minusta on moneksi. Minussa on tungosta.

Kun älyllistäjä (tutkija) kuulee todellisuuden ytimessä piilevästä Ikuisesta hengestä, hän huvittuu. Hän vaatii näyttöä. Hän haluaa tietää metodin. Kuinka ikuinen henki ilmenee ja kuinka siitä voidaan saada tietoa ja kuinka ilmiön todellisuus voidaan varmentaa... Tieteen tekemisen yksi keskeinen periaate on falsifioitavuuden vaatimus; todellisuutta koskeva väite on periaatteessa voitava falsifioida jotta se on mielekäs. Väite "Jumala on olemassa" ei tässä valossa ole mielekäs, sillä sitä ei voi mitenkään osoittaa vääräksi, se ei ole falsifioitavissa. Sen sijaan väite "kuu on juustoa" on sikäli mielekäs, että asian voi tutkia ja todeta, kuinka on.

Minä vastaan älyllistäjälle, että hengen ulottuvuutta ei voi "tutkia". Hengen ulottuvuutta koetaan, eletään.

Älyllistäjän tragedia on jumiutua klassiseen tieteentekemisen tapaan jakaa oleva kahtia; tutkijaan ja tutkittavaan. Tästä seuraa kahtiajako myös tietämisen käsitykseen; joku tietää (subjekti) jotakin jostakin (objekti). Kutsun tällaista epistemologiaa subjekti-objekti –dualismiksi. Subjekti-objekti –dualismi on yksi länsimaisen ihmisen suuri ongelma.

Hengen sfääriin ei ulotu dualistisella otteella. Hengen todellisuudessa kaikki liittyy kaikkeen. Epistemologisesti tämä merkitsee, että dualistinen tietokäsitys on hylättävä. Dualismin sijaan tarvitaan ykseystietokäsitystä. (Kyllä, todellista hengen vapautta on käsitteenmuodostus) Ykseystietokäsityksen mukaisessa tietämisessä ei ole erillistä tietäjää ja tiedettävää asiaa. On tietäminen, gnosis.

Itse asiassa tämä ei kuulosta kummalliselta kvanttimekaniikkaa tunteville. Kvanttimekaniikan yksi keskeinen paradoksihan liittyy tutkimusasetelmaan; on opittu myöntämään Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen mukaisesti että havaitsija, mittalaite ja havaittava muodostavat kokonaisuuden jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mitä tarkemmin halutaan tietää hiukkasen liikemäärä, sitä epätarkempaa on paikasta saatava tieto ja jos korostetaan paikkatietoa, se tapahtuu liikemäärätiedon kustannuksella. Mittaus vaikuttaa mitattavaan kohteeseen.

Gnosis!

-gs

5 kommenttia:

Kimmonkamera kirjoitti...

Sinun kirjoituksesi ovat haaste lukijalle - ainakin minulle. Pidän siitä, että lukemaansa joutuu myös pureskelemaan.

Länsimaisen ihmisen dualismin käsitteleminen on aiheena vaikea. Olemmehan niin tottuneita piirtämään selkeitä rajoja. Mitä hämärämmät rajat, sitä suurempi on kuulemisen vastarinta.

Jään mielenkiinnolla odottamaan jatkoa.

Jorma "Jomppe" Ronkainen kirjoitti...

Kiitos palautteesta!

Mukavaa, kun joku sepustuksiani jaksaa lukea ja erityisen kivaa on saada jonkinlaista palautetta.

Dualismi on jonkinlainen sokea täplä - sitä on vaikea nähdä omassa ajattelussa. Se koetaan jotenkin annettuna, itsestään selvyytenä, maailmaan kuuluvana objektiivisena tosiasiana vaikka se ei minusta sitä ole.

Jatkoa seuraa kyllä!

-gs

Rita A kirjoitti...

Sen verran olen lukenut filosofiaa että en enää tiedä mitään. Sen verran olen tutkinut psykologiaa että sen valossa en tiedä enää sitäkään. Mitä enemmän kuuntelen uskovaisia sitä vähemmän uskon sellaiseen uskoon mitä he selittävät. Kaikki on kiinnostavaa mutta eniten tunnen jotain suurta tunnetta, jotain ihanaa, ehkä se on sitä salattua mihin viittaat.

Gnosis, mikä ettei. Nyt on päällimmäisenä lämmin tunne päällimmäisen postauksesi pystiksestä.

Prosit, gnosis ja pystis! Maljasi.

Jorma "Jomppe" Ronkainen kirjoitti...

Rita;
todellisen viisauden äärellä olet kun ymmärrät ettet ymmärrä (sokraattinen viisaus on tietämättömyytensä tunnustamista).

Ns. uskovaisuus saattaa olla vapauttavaa (kuten Mestari totesi "totuus on tekevä teidät vapaaksi") jolloin ainakaan itse en puhu uskovaisuudesta vaan totuudessa (rakkaudessa) elämisestä. Uskovaisuus negatiivisessa merkityksessä on ahdistavaa ja puristavaa ja dogmaattista.

Tuntemasi suuri ja ihana tunne voi hyvinkin olla sen salatun kosketusta sisimmässäsi!

kippis (kupissa kaffeeta)
-gs

OliverJazz kirjoitti...

Olen itse miettinyt paljon kulttuuriamme dominoivaa dikotomiaa ja sen vaikutuksia. Heräsin tähän tosiasiaan vasta parisen vuotta sitten, ja silloin minulle valkeni moni asia joka oli kalvanut mieltäni niin pitkään kuin pystyin muistamaan.

Dualismi todella on sokea täplä, ja useimmat ihmiset elävät läpi elämänsä näkemättä siitä vilaustakaan, vaikka se on yksi heidän elämänsä ja ajattelunsa hallitsevimmista piirteistä.

Ja länsimainen filosofia sitten, huhhuh... On jotenkin masentavaa, että täysin yksisilmäistä, tai pitäisikö sanoa kaksiulotteista, ajattelua edelleenkin opetetaan vuositolkulla opiskelijoille, jotka käyttävät sitä ajattelunsa pohjarakenteena. Systeemi pitää itseään yllä.

Nykyään meille jopa opetetaan (länsimaisen) ajattelun heikkouksista, mutta silti kaikki jatkuu, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tässä kaikessa on jotakin todella mätää.