maanantaina, syyskuuta 25, 2006

Filosofista (3/4)

Erittäin filosofista.

Kahden aiemman postauksen tärkeimmät näkökohdat liittyivät dualistisesti virittyneen tietämiskäsityksen ja siihen nojautuvan filosofian ongelmallisuuteen. Dualismilla tarkoitan tässä kohtaa mielen taipumusta lokeroida todellisuutta; minä, maailma, subjekti, objekti, tietäminen… Esitin, että todellinen filosofia on dualismin ylittävää viisauden rakastamista. Mitä tarkoitan?

Filosofi rakastaa viisautta. Lauseessa on subjekti, objekti ja tekemistä tai tapahtumista kuvaava verbi. Siispä näyttää siltä, että olen projektini ensi askeleella pudonnut dualismin ansakuoppaan. Teen täsmälleen sen, mitä kehotan välttämään. Mystikko voisi tässä kohtaa zeniläisittäin todeta, että ”ne jotka tietävät eivät puhu ja ne jotka puhuvat, eivät tiedä” ja sen jälkeen vaieta. Tämä voisi olla viisasta. Viisasta vaikenemista.


On totta, että sanat voivat viedä harhaan. Mystikko karttaa sanoja ja viittaa kontemplatiiviseen kokemukseen, jossa ihminen ja pyhä ylikäsitteellisesti kohtaavat. Ymmärrän mystikkoa. Muistutan kuitenkin, että viisaasti asetetut sanat voivat myös saada alkuun totuuden löytämisen prosessin. Vaikka dualismin ansakuoppa on lohduttoman syvä, voivat totuutta ilmentävät sanat olla apuna henkisiä tikapuita rakennettaessa.

Dualismia hengittävälle ihmiselle dualismin ylittävä viestintä kuulostaa oudolta. Hämmentävältä. Järjettömältä. Parhaimmillaan se saattaa kuulostaa kauniilta. ”Kyllä on kaunista ja runollista, mutta mitä tekemistä sillä on todellisuuden kanssa?”, dualisti ihmettelee. Eväät henkisten tikapuiden tekoon tulisivat siis olla dualistisesti laaditut. Dualistinen ruoansulatus sietää vain dualistista ravintoa. Siksi lauseemme subjekti, filosofi (1), rakastaa (2) viisautta (3).

(jatkuu...)

-gs

(kuva "Blessed are they who hunger and thirst after Righteousness"
detail by Tiffany www.stainedglassphotography.com")

6 kommenttia:

Rita kirjoitti...

Tässä vauhdissa ei hämäläiset pysy mukana. Tulin lukemaan paremmmin aamulla lukemani filosofiapostauksen ja nyt on jo lisää tekstiä:)

Viisasta vaieta ja alkaa lukea, kaiken aikaa varoen sitä että sanat voivat viedä harhaan.

Viisasta pidättäytyä kommentoimasta koska nekin sanat voidaan käsittää väärin.

Ups, nyt nuokin sanat voidaan käsittää väärin.

Vanha kunnon Wittgenstein kerran lausui: "Vain yksi oppilaani on käsittänyt minua - ja hänkin väärin."

Kiitos oivallisista filosofialastuista. Tulen takaisin niistä nauttimaan...

gnothi seauton kirjoitti...

Kiitos palautteesta, Rita! Lisää tekstiä on luvassa. Vaikka "att tala är silver, men att tiga är guld" - kuten naapuri sanoo. Ja ei olisi sanonut mitään jos olisi johdonmukaisesti ohjelmaansa noudattanut.

Paradoksi on sana, jota olen monessa postauksessani viljellyt. Käsitän paradoksin näennäiseksi ristiriidaksi. Moni elämisen taitoon kytkeytyvä asia näyttäytyy paradoksina. Siis ristiriitaisena sikäli että sovinnainen järki ei kykene asiaa ymmärtämään. Näennäisenä sikäli, että sovinnaisuuden ylittävässä viisaudessa ristiriita ratkaistaan.

Puhumisen ja vaikenemisen viisaus on paradoksi.

-gs

Pikkuliina kirjoitti...

Koska olen tämmöinen enemmänkin eletyn elämänkokemuksen pohjalta asioita pohdiskeleva persoona enkä lueskele tarpeeksi paljoa, niin muunnan omalle kielelleni kaikki mahdolliset vierasperäiset sanat. Dualismistakin oli nyt melkein pakko lukea määritelmä.
Siihen liittyen yksi kysymys: Piileekö dualismi sanonnassa "pää pilvissä, jalat maassa"? Entäpä tuossa puhumisen ja vaikenemisen paradoksissa.

gnothi seauton kirjoitti...

pikkuliina;
kyllä, dualismin voi määrittää monella tavalla - tavalla tai toisella sillä viitataan asioiden / ilmiöiden / todellisuuden jne. kahtiajakoon.

Ydinkysymys onkin, onko tuo kahtiajako ihan oikeasti olemassa, vai onko se "vain" harha mielemme tasolla.

Oma vastaukseni on, että tietyllä todelllsuuden tasolla dualismi on totta ja jollakin toisella tasolla se nähdään eräänlaisena harhana.

Ajattelen, että astuessaan totuuden rakastamisen polulle, ihminen siirtyy dualismin tasolta ykseyden tasolle.

-gs

gnothi seauton kirjoitti...

Esimerkkinä dualismista vaikkapa me kaksi tässä; sinä pikkuliina siellä jossakin ja minä gnothi tässä. Sinä et ole minä enkä minä ole sinä. Dualismia siis.

Toisaalta ihmiset voivat tuntea sielun ja hengen yhteyttä toisiinsa. Lähimmäisenrakkaudessa, myötäelämisessä sinän ja minän rajat jotenkin häipyvät ja tilalle nousee rauhan ja onnellisuuden tiedostaminen. Jonkinlaista ykseyttä siis.

-gs

Pikkuliina kirjoitti...

"..... saa kaksi eri suuntiin johtavaa polkua kulkemaan vierekkäin"
Joku viisas on sanonut jotensakin näin rakkaudesta, mutta se sopii kyllä ystävyyteen ja myötäelämiseenkin.

Rupesin miettinään toteutuuko minun elämässäni pää pilvissä ja jalat maassa sanonta. Ja vastaus on siltä väliltä. Ts. kurkottelen pilviin ja varvastelen maan pintaa.
Laskutaidolla pidän leivän pöydässä ja laskut maksettua ja niin pian kuin siitä pääsen niin teen päätökset tunteella, enimmäkseen. Nimittäin kaikkiin asioihin vaikuttaa myös ainakin yksi toinen ihminen, eikä mikään ole niin vaikeasti ennustettavissa kuin mitä toinen ihminen ajattelee.
Yksinkertaisella matematiikalla numerot ovat riittävällä tarkkuudella tosia.

Nyt jo väsyttää niin, että parasta lopettaa tältä illalta.