maanantaina, syyskuuta 04, 2006

Laajaa matematiikkaa

Kolmen viime vuoden aikana olen tullut opiskelleeksi hieman kiinan kieltä ja kulttuuria. Kiehtovaa! Ja kielen opiskelu on todellista aivojumppaa. Länsimaiseen merkkipohjaiseen notaatioon fiksautuneelle mielelle tekee hyvää sukeltaa (kiinalaisten) symbolien ehtymättömään maailmaan.



Tein erään hienoimmista löydöistäni heinäkuun alussa. Tutkailin kirjaston poistoista hankkimaani Jonathan Hammondin kirjaa "China - the land and its people" vuodelta 1974, ja sieltä se löytyi, sivulta 31...

Kuten moni tietää, kiinan kielessä sanoja ja asioita voi edustaa yksi tai useampi merkki. Merkkejä yhdistämällä voidaan muodostaa kokonaan uuden merkityksen omaava sana. Kirjan esimerkit olivat upeita. Esimerkiksi keskustelua esittävä kirjoitusmerkki koostuu kahdesta merkistä, "yan" (sanoa) sekä "yi" (oikeamielinen) - keskustelu on siis kirjaimellisesti "sanomista oikeamielisesti". Siinäpä meille läksy!

Toinen hieno esimerkki on "hyvä", kiinaksi "hao".



Merkki koostuu kahdesta hyvin tutusta merkistä "nü" (nainen) ja



"zi" (lapsi).



Siispä nainen + lapsi = hyvä. Tämä jos mikä on hyvää ja korkeaa matematiikkaa! Sanoisinpa jopa että "hen hao", oikein hyvää!

-gs

4 kommenttia:

Foxy kirjoitti...

onko sulla hyvä kuvamuisti? se *varmaan* auttaa noiden visuaalisten kielten eli merkkien opiskelussa

Jorma "Jomppe" Ronkainen kirjoitti...

Jonkinlainen visuaalis-spatiaalisen hahmotuskyvyn lahja minulla taitaa olla. Pari testiäkin viittaa siihen suuntaan. Toivon osaavani tätä talenttia oikein käyttää.

Noita merkkejä en sinällään ole yrittänyt opetella, vain muutaman osaan. Olen kokenut kiinnostavammaksi oppia puhumaan hiukan (mandariini)kiinaa.

-gs

teemukunto kirjoitti...

Tästä lisää ERITTÄIN mielenkiintoista kiinaa: http://answersingenesis.org/Docs/388.asp

Jorma "Jomppe" Ronkainen kirjoitti...

Niin, vertauskuvallisten tekstien välisiä yhteyksiä on verrattain helppo löytää.

Mitä kiinalaisen ajattelun ja kristillisen teologian yhteyksiin tulee, katson buddhistisen tradition painottavan asioita aika tavalla toisin kuin juutalaisissa teksteissä on tehty.

-gs