torstaina, lokakuuta 19, 2006

The Meaning of Life by gs (5/5)

Jos ihmisen maailmankatsomus on ontologisen perusratkaisun (=todellisuuden syvin olemus) osalta idealistinen, hän pitää jonkinlaista henkistä entiteettiä todellisuuden ja ihmisyyden ”causa suina”, alkusyynä. Joku kutsuu tätä entiteettiä Jumalaksi, toinen Allahiksi, kolmas Ikuiseksi Hengeksi. Zeniläisittäin tähdätään ei-kaksinaisuuteen, luokittelujen tuolle puolen ja niinpä zeniläinen vaikenee, puhuu ”ei-mistään”, puhuu henkiselle vuorelle kiipeämisestä…


Niin tai näin – kuinka päästä edellä kuvatusta ristiriidasta, jossa ideaalinen minä ja reaalinen arkiminä tuntuvat liian usein olevan liian kaukana toisistaan. Ihminen saattaa ymmärtää lähimmäisenrakkauden tärkeyden, mutta hän on kovin huono elämään prinsiippiä todeksi. Aivan kuin ihminen olisi tiukasti suonsilmäkkeessä, eikä hän kovasti yrittämisestä huolimatta voi kiskoa itseään tukevalle maaperälle. Mitä kovempaa hän ponnistelee, sitä tiukempaan ja syvemmälle hän joutuu. Tarvitaan pelastavaa voimaa muualta.

Ehkäpä ristiriidan ratkaisu piilee näkökulman muutoksessa;

entäpä jos antaisimme Jumalan tehdä jotakin meille?

Onko vaikea luottaa siihen, että Jumalalle kaikki on mahdollista?

Kristillisessä perinteessä ajatellaan, että Jumalan Hengen vaikutuksesta sydämissämme syntyy tahto ja kyky toteuttaa rakkauden kaksoiskäsky. Sydämeemme vuodatetun Jumalan Rakkauden ansiosta meissä syntyy uusi minä. Uuden minän kautta olemme liitetyt Jumalaan. Uuden minän kautta Kristus saa sijan meissä. Uuden minän myötä astumme jumalalliseen kehitys- ja kasvuprosessiin, jossa vanha minä vähitellen kuolee uuden minän saadessa yhä suuremman sijan


Gnostisessa kristinuskossa tätä prosessia nimitetään transfiguraatioksi. Transfiguraation jossakin vaiheessa voimme todeta, että vanha minämme ei enää elä, vaan Kristus elää meissä (Gal. 2:20). Me emme synnytä uutta minää itse. Uusi minä, Kristus-minä, syntyy Jumalan vaikutuksesta. Mutta – tämä on tärkeää - Jumala ei vaikuta ulkopuolella, vaan sisällämme - sillä vaikka me olemme ja elämme Hänessä (Apt. 17:28), ennen kaikkea - Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä (Luuk. 17:21). Jumala ei manipuloi ihmistä. Jumala ei pakota ihmistä.
(kuva Christina Saj: “Transfiguration” mixed media on canvas 20" x 20" 1999 http://www.christinasaj.com/catalog/viewImage.php?painting=transfiguration)

Siirretään tämä edelläkuvattuun suonsilmäke-vertaukseen. Siinä ihmistä uhkaa tuhoutuminen inhimillisten voimien ehtyessä. Jumalan ja ihmisen yhteisvaikutuksesta ihminen saa kuitenkin kosketuksen sisäiseen yli-inhimillisyyteensä –
sankaruuspotentiaali realisoituu, jolloin ihminen kykenee ylittämään itsensä. Kuin ihmeen kaupalla hän pääsee pois suonsilmäkkeestä. Mitä tapahtuu? Jumala pelastaa ihmisen. Voidaan myös sanoa, että ihminen pelastautuu löytämällä yhteyden sisäiseen uuteen minään – sisällään olevaan taivasten valtakunnan ulottuvuuteen. Ihmisestä tulee täydellinen – vähitellen.

Gnostisen kristinuskon perinteessä ihmisessä ajatellaan olevan uinuva jumalallinen kipinä. Se on sisällämme oleva ikuinen ulottuvuus. Se on potentiaali, josta Kristus-minä tai rakkausminä tai tosi-ihmisyys voi realisoitua. Voidaan sanoa, että se odottaa realisoitumista. Se on todelliseksi omaksi itsekseen tulemista. Itsensä löytämistä. Joissakin elämäntilanteissa ihminen saattaa kokea tuon kipinän kutsun – puhutaan etsikkoajoista. Ihminen saattaa tuntea kaipausta johonkin arkea ylevämpään. Hän kaipaa kauneutta, totuutta, harmoniaa. Hän etsii sitä ympäriltään, maailmasta. Ja se on meissä. Jumalan valtakunta.
(kuva Alex Grey: ”Transfiguration” oil on linen, 90” x 60” 1993 http://www.futurehi.net/images/transfiguration.jpg)

Jumalan valtakunta on Rakkauden valtakunta. Jumalan vaikutuksesta löydämme Rakkauden valtakunnan, meistä tulee Rakkauden valtakunnan kansalaisia. Jumalan hengen vaikutuksesta meissä syntyy uusi minä. Tai voidaan sanoa, että uinuvassa tilassa oleva rakkausminuus herää ja alkaa kehittymään. Christo in nobis – Kristus meissä. Kasvuprosessin aikana ihmisessä on rinnakkain vanhan minuuden väistyvä ulottuvuus ja uuden minuuden vahvistuva ulottuvuus. Polku on kivinen ja haasteita täynnä. Välillä askel eteen ja kaksi taakse. Turhautumista. Epätoivoa. Mutta kerran koittaa päivä, jolloin vanha on kadonnut. Uusi minä on Rakkaudessa ja toimii Rakkauden kaksoiskäskyn hengessä. Uusi minä on Rakkaus.

-gs




(kuva Cathleen Canady: ”Cosmic Love” 2001, Mischtechnik, 140 x 160 http://www.kunst-am-ammersee.de/Umgebung/Rupert_Zobele/Kathleen_Canady/kathleen_canady.html)

6 kommenttia:

gnothi seauton kirjoitti...

Monta asiaa voisin ilmaista toisin - paljon jäi sanomatta ja toisaalta olen sanonut aivan liikaa. Juuri nyt en pysty enkä ehdi parempaan. Toimikoon näin niin kuin toimii. Hajanaisia merkintöjä erään vaeltajan polun varrelta. Matka jatkuu. Huomenna kohti Välimerta. Paluu langoille reilun viikon kuluttua. Voikaa hyvin.

love,
-gs

HeidiHahmo kirjoitti...

Hauskaa lomaa!

Keksitäänpä hyviä kommentteja sinulle sillä aikaa...

sahrami kirjoitti...

Hyvää matkaa! Sano auringolle terveisiä :)

HeidiHahmo kirjoitti...

Lupasin hyviä kommentteja juttuusi.

Tästä alkaa kommennointi osuus...


...tähän se päättyy.

;)

gnothi seauton kirjoitti...

Kiitos, loma sujui hienoissa merkeissa!

-gs

Anonyymi kirjoitti...

Näkökulman muutos on usein avain moniin pulmallisiin kysymyksiimme. Tämä koskee erityisesti puhetta Jumalasta, johon meillä on helposti aivan liian lukkiintunut näkökulma. Gnostilaisuudessa on oma kiehtovuutensa (myönnän), mutta voi näkökulmaa vaihtaa ilman sitäkin. Raamatussakin on jo itsessään monta näkökulmaa. Oletkos tutustunut Jonas Gardellin mainioon kirjaan "Jumalasta" (Johnny Kniga Kustannus, Juva 2006)? Siinä kerrotaan mielestäni mainiosti millaisia näkökulman muutoksia Raamatussa on ajan kuluessa tapahtunut. (Pienen maistiaisen löydät täältä: http://rteologia.vuodatus.net/)