tiistaina, marraskuuta 28, 2006

Uskonnoista

Leegion blogissa on julkaistu monta hyvää kirjoitusta, joissa on kuvattu uskonnon ja uskonnollisten yhteisöjen varjopuolia.

Olen monesti pohtinut uskonnon merkitystä.

Katson, että uskonnon avulla ihminen voi hahmottaa suhdettaan Jumalaan, tuonpuoleiseen, ihmisyyteen, lähimmäiseen. Uskonto ei siis ole itsetarkoitus, sillä ei ole itseisarvoa, vaan se on väline.

Uskonto on kuin tikapuut, joita joku voi käyttää ylettyäkseen jonnekin - joku toinen saattaa päästä samaan paikkaan muulla keinoin.

Uskontovastaiset ihmiset saattavat vaatia uskontojen kieltämistä. Heidän mielestään maailma olisi parempi paikka ilman niitä. Ymmärrän tämän kannan, mutta olen toista mieltä.

Uskontoa niin kuin tikapuita tai vaikkapa kirvestä voi käyttää rakentavasti tai väärin; kirves on mainio halonhakkuussa mutta väärinkäytettynä tuhoisa. Pitäisikö siis kirveet kieltää?

Autolla pääsen paikasta A paikkaan B kätevästi. Toisaalta autolla on moni ajanut ihmisen päälle - pitäisikö siis autot kieltää?

Uskonnot ovat oikeinkäytettynä apuvälineitä transsendenssin hahmottamiseen mutta väärinkäytettynä ne voivat toimia esimerkiksi alistamisen välineenä.

Pitäisikö siis uskonnot kieltää?

-gs
(kuva http://www.vatican.va/liturgy_seasons/holy-week/holy-week2003_en.html(

12 kommenttia:

Arkiterapeutti Kops kirjoitti...

Hurraa, olet palannut! Eilen illalla ajattelin sinua, ja aamulla löysin sinut kommenttiboksistani. Hmm... ehkäpä telepatiassa on ideaa.

Kommentoin myöhemmin. Nyt olen menossa ulkoilemaan sateeseen. Jee, splish splash!

Tuomo Lindgren kirjoitti...

Kirveestä ja sen väärinkäytöstä tuli mieleeni sananlasku, joka aina toisinaan on mielessäni: Jos vasara on ainoa työväline minkä omaa, niin kaikki ongelmat tuppaavat näyttämään nauloilta.

Luulen ymmärtäväni pointtisi. Mutta jokin siinä minua silti häiritsee. Jos uskontoa ajatellaan vain välineenä johonkin päämäärään, koko ajatus uskonnosta mielestäni silloin vääristyy. Jumalasta tulee näin renki isännän sijaan.

Ajatukseen sisältyy oletus, että uskonnot ovat jonkinlaisia kuoria sisällölle, joka on yhteinen kaikille henkisille suuntauksille.

gnothi seauton kirjoitti...

kops; telepatiassa varmaankin on ideaa!
Bloggailu on tosiaan parin viime viikon aikana jäänyt vähemmälle muiden juttujen vuoksi, mutta ainakin tällä viikolla on luvassa vilkkaampaa.

tuomo; vasara-naula -vertaus on osuva. On kovin inhimillistä lähteä sovittamaan ongelmaa menetelmään... pätee monella elämän alueella.

Pidän tosiaankin uskontoa vain välineenä, karttana, jonka avulla voi suunnistaa maaliin. Joku saattaa kehitellä omaa karttaa, joku saattaa käyttää useita karttoja. Maali on kuitenkin se pääasia ja uskontokarttojen maali on Rakkaus.

Toki kartan käyttöön voi liittyä monenlaisia ulottuvuuksia - vähäinen ei varmasti ole esimerkiksi sosiaalinen ulottuvuus, vuorovaikutus kanssamatkaajien kanssa.

-gs

Anonyymi kirjoitti...

Ja Jumalahan = Rakkaus, eli uskonnot ovat siis mielestäsi välineitä (karttoja) Jumalan löytämiseen?

gnothi seauton kirjoitti...

anonymous; kyllä, näin minä ajattelen asian olevan. Hyvä kartta auttaa löytämään rakkauden / jumalan - huono kartta voi johtaa ihmisen harhapoluille.

-gs

gnothi seauton kirjoitti...

tuomon aiempaan kommenttiin liittyen tuli vielä mieleen ajatus; minun on vaikea nähdä Jumalaa renkinä, vaikka uskontoa pitäisi "vain" välineenä. En kirjoita yhtäläisyysmerkkiä uskonnon ja Jumalan välillä. Uskonto on käsitejärjestelmä, jolla kuvataan, hahmotetaan pyhään liittyviä asioita eikä se ole sama asia kuin kohde johon se viittaa. Tätä voi verrata vanhaan ajatukseen kuuta osoittavasta sormesta. Sormi ei ole kuu.

-gs

Arkiterapeutti Kops kirjoitti...

Mahdottoman hyviä nuo havainnollistavat esimerkit joista saa otteen sellainenkin joka ei ole tottunut teoreettiseen ajatteluun, kuten tikapuut, kartta, Tuomon esimerkki vasarasta ainoana työkaluna, ja se sormi! Tuo sormi minulle tuli hetimiten mieleen kun aloin lukea kommentteja ja sitten sinäkin mainitsit sen.

Olen todella paljon samoilla linjoilla omassa ajattelussa kuin sinäkin. Löydän uskonnoista itselleni antoisaa mutta joka kerran kun IRL kohtaan ihmisiä joiden mukana saattaisin lähteä tarkemmin katsomaan mitä joku uskontokunta antaisi, minua läpsäistään jollakin, se voi olla ahdasmielinen asennoituminen, tuomitsevat sanat. kireä pipo... jotain joka lyö minut takaisin, ja totean että tuo ei ole minulle. Ystävissä ja tuttavissa on ev.lut, helluntailaista, jehovaa, muslimia ja bahaiuskontoa. Outoja sääntöjäkin tyrkyttävät, sellaisia joita en käsitä, ja kertovat erilaisia "faktoja" siitä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Kuuluuko meidän edes se tietää?

Tuomo Lindgren kirjoitti...

Saattaa olla, että perusero tulkintojemme välillä liittyy siihen eroon, mikä on kahden eri uskontotyypin välillä. Puhutaan historiallisista uskonnoista ja filosofisista uskonnoista.

Useasti mainitsemasi gnostilaiset virtaukset ovat aika puhtaasti filosofisia uskontoja. Itämaiset uskonnot samoin.

Kristinusko on historiallinen uskonto. Se perustuu historiassa ilmenneisiin tapahtumiin, jossa kristityt ajattelevat Jumalan puuttuneen tapahtumien kulkuun.

Tästä seuraa myös se, että koko uskonto ei määräydy niinkään ihmisen pyrkimyksenä Jumalan luo vaan Jumalan pyrkimyksenä ihmisen luo. Ymmärrän kyllä että kristinuskossakin on filosofinen ja mystinen puolensa, mutta tuo historiallinen puoli on kaikkein olennaisin.

gnothi seauton kirjoitti...

kops; kiitos palautteesta!

Minä pidän kahta tärkeää tunnusmerkkiä oleellisina indikaationa uskonnon / uskonnollisen yhteisön statuksesta.

1. Rakkaus; tämän voi nähdä ja kokea monella tasolla. Se on aitoa välittämistä ja kohtaamista.

2. Ihmiskuva kytketty rakkauteen; ihminen nähdään potentiaalia omaavana yksilönä, jolla on mahdollisuus astua viisauden ja rakkauden tiellä ja tällä tiellä (ego)minä tulee pienemmäksi ja rakkaus(minä) suuremmaksi. Tässä kohtaa voi toki käyttää eri käsitteitä.

Ja vielä kuolemasta; vaikka arvostamani Platon sanoi filosofian olevan kuolemaan valmistautumista, pidän elämää ja nykyhetkeä ykkösenä. Ratkaisut, kasvu, oppiminen tapahtuu tässä ja nyt. Eläkäämme nykyhetkeä niin, että illalla voimme levollisin mielin käydä maaten. Puhdas omatunto on oiva päänalunen - tämä on totta.

-gs

gnothi seauton kirjoitti...

tuomo; ymmärrän hyvin kantasi.

Gnostisen ja virallisen kristinuskon välinen suuri ero piilee juuri tässä kohtaa.

Virallisessa opissa ajatellaan asioita 2000 vuotta sitten eläneen Jeesuksen kautta kun taas gnostisessa kristinuskossa keskitytään Christo in nobis - Kristus meissä, Kristus ihmisessä - ajatukseen, jonka mukaan ihmisen haaste on integroitua tähän yliajalliseen sisäiseen Mestariin, Valoon, Rakkauteen.

Tässä integraatiossa toteutuu paavalilainen ajatus "minä en enää elä...".

Nämä eivät niin kummallisia ajatuksia ole suomalaisessakaan hengen maisemassa - muistammehan Paavo Ruotsalaista opastaneen sepän sanat Kristuksen sisäisestä tuntemisesta... Arvelen hänen viitanneen samaan ideaan kuin gnostikot muinoin.

-gs

Kimmo kirjoitti...

Puolensa ja puolensa kaikilla täällä esitetyillä ajatuksilla. Kristinuskon alku on historiassa, mutta toisaalta historia on tuonut mukanaan myös paljon turhaa sälää. Mitä lopultakin tapahtui ajanlaskumme alussa? Jo varhainen kristologia antaa siitä varsin kirjavan kuvan. Varhaiset kritistyt eivät olleet mikään yhtenäinen joukko, vaan hyvin kirjava joukko erilaisia pieniä seurakuntia. Yhteistä oli vain saman tien kulkeminen. Tien kulkijoiksi he itseään nimittivätkin. Kristitty oli ulkopuolisten antama haukkumanimi. Tästä erilaisuudesta alettiin kuitenkin pyrkiä eroon sitä mukaan kuin kirkon asema Rooman valtakunnassa vahvistui.

Itse olen vähitellen yhä selkeämmin alkanut mieltää itseni tien kulkijaksi. Miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia? Ajatella samalla lailla? Miksi emme voisi vain kulkea tietä eteen päin ja kuunnella toistemme näkemyksiä tien varren maisemista?

Kartta on tien kulkijan tärkeä matkavaruste. Kartat voivat olla kulkijoilla erilaisia, eri mittakaavassa yms., mutta suunnistetaan silti yhdessä ja opitaan toisiltamme.

gnothi seauton kirjoitti...

Juuri näin, kimmo. Ja mikäpä sen mukavampaa kuin kuulla ajatuksia, kokemuksia toisilta tien kulkijoilta. Kukaties se oma reppukin (tai Mestarin kehoittama risti)tuntuu taas hiukan kevyemmältä.

-gs