maanantaina, joulukuuta 31, 2007

Erilainen aattoilta

Raketit ovat räiskyneet jo monta tuntia ja ulkona haisee ruuti. Onneksi tyttö ei niitä pelkää ja nukahti hyvin. Tästä uudenvuoden aatosta tuli kovin erilainen, sillä rakas joutui päivällä yllättäen sairaalaan ja illalla leikkauspöydälle. Mennään tytön kanssa heti aamulla katsomaan. Tästä huolimatta toivotan teille kaikille oikein hyvää uutta vuotta 2008!

-gs

perjantaina, joulukuuta 21, 2007

Epilogi; Joulun jumalallinen yhtälö

Tämä vaatimaton kirjoitus on pieni joululahjani Sinulle, blogini lukija.
Vetäydyn joulun viettoon pohjoiseen ja palaan bloggailemaan ensi vuoden puolella.

Sydämen joulua Sinulle,
-gs

- - -

Edellisessä viestissä nostin esiin käsitteen "kristustietoisuus".

Olisin voinut kirjoittaa myös "Kristusminuus".

Pidän kuitenkin parempana tietoisuuden käsitettä, sillä se suuntaa huomiota pois ihmisen minästä, joka tyypillisesti on esteenä kehityksen polulla.

Tietoisuus on eräänlaista minättömyyttä ("en enää minä...") ja kristustietoisuus on siis "minättömyyttä", jossa Kristus vallitsee ("...vaan Kristus minussa").

Siksi kahdentoista sanan mittainen viesti edellä oli;

viisauteen
itsensä tuntemisen kautta
minuuden ylittämiseen
rakkaudessa
viimeinen kiusaus voittamalla
kristustietoisuuteen rauhaan


- - -

Kristuksen käsitteen ja kohta koittavan joulun myötä on luonnollista nostaa esiin Kristus Jeesus.

Mikä tai kuka hän oli (tai on)?

Mikä on hänen tärkein viestinsä?

Olen tutkaillut asiaa reilun viidentoista vuoden ajan ja kolmisen vuotta sitten päädyin seuraavaan käsitykseen.

Jeesuksen tärkein opetus on Rakkauden merkitys kaikessa ja kaikelle;

Hän kehottaa meitä rakastamaan Jumalaa kaikesta sydämestä ja mielestä ja voimasta sekä lähimmäistä niin kuin itseämme (Matt 22:37). Tässä on huomattava, ettei kyse ole ”joko tai” –asetelmasta, vaan ”sekä että”; Jumalaa ja lähimmäistä. Ja kuka on lähimmäinen? Jokainen. Rakkauteen sisältyy kaikki, sillä Jumala on rakkaus ja ”joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa (1.Joh 4:8).

Mikä tarkkaan ottaen oli tai on Jeesuksen, Jumalan ja Rakkauden suhde?

Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus oli yhtä Jumalan kanssa (Joh. 10:30). Jeesus oli Jumalassa ja Jumala oli Jeesuksessa. Tai kuten 300-luvulta peräisin olevassa Nikaian uskontunnustuksessa todetaan, ”Deum de Deo, lumen de lumine, Deum verum de Deo vero” – Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta.

Jumalan ja Jeesuksen ykseyttä siis korostetaan.

Mikäli otamme vakavasti esimerkiksi Johanneksen ensimmäisessä kirjeessä ((1.Joh 4:8) esitetyn määrityksen Jumalasta rakkautena, niin päädymme arkista matematiikkaa käyttäen jumalliseen yhtälöön

Kristus Jeesus = Jumala ja Jumala = Rakkaus

tästä seuraa että

Kristus Jeesus = Rakkaus.

Pidetään tämä mielessä ja tarkastellaan Jeesuksen kenties radikaaleinta lausumaa, jokaiselle tuttua;

”minä olen tie, totuus ja elämä” (Joh. 14:6)

Tämä on rajua.

Totuutta, elämää, tietä etsivä kohtaa Jeesuksen sanat, joiden mukaan Hän on vastaus. Ja vielä hämmästyttävämpää on Johanneksen evankeliumin jatko;

”Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6)

Tämä lienee yksi UT:n eniten siteerattuja kohtia; Jeesus vastauksena, ainoana vastauksena.

Hämmentävää. Tuttu, moneen kertaan kuultu opetus kristitylle, mutta perin hämmentävää vaikkapa muslimille tai hindulle tai buddhalaiselle tai monelle muulle. Kaksituhatta vuotta sitten elänyt mies vastauksena, ratkaisuna, tienä, elämänä. Ainoana vastauksena, ratkaisuna, tienä, elämänä. Tämä on virallisena, oikeana pidetyn kristinuskon ydinkohta. Tietyn historiassa eläneen henkilön kautta kulkee ainoa tie pelastukseen, taivaaseen, ikuiseen elämään, onneen. Perin hämmentävää.

Mitä tapahtuu, jos edellä kuvattuun yhtälöön nojautuen tarkastelemme uudestaan edellä lainattua Raamatun kohtaa? Yhtälön perusteellahan Jeesus on Rakkaus. Niinpä:

Rakkaus on Tie, Rakkaus on Totuus, Rakkaus on Elämä.

Ei kukaan pääse Jumalan luo muuten kuin Rakkauden kautta.


Miltä tämä sinusta kuulostaa? Miltä sydämessäsi tuntuu? Mitä järkesi sanoo?

Minun sydämessäni tämä tuntuu todelta ja oikealta.
Minun järkeni pitää tätä loogisena.
Rakkaus on avain, rakkaus on vastaus.
”All you need is Love”, kuten Liverpoolin nelikko julisti.

Edellä kuvasin lyhyesti Kristustietoisuutta.

Se on Rakkaustietoisuutta.

Se on Rakkautta, jossa minätön ihminen on Jumalassa ja Jumala on ihmisessä.

Tämän valossa myös joulun ydintä voi pohtia toisella painotuksella:

Jouluevankeliumi kertoo Jeesus-lapsen syntymästä ankeaan ympäristöön, talliin, eläinten keskelle. Jospa tämä onkin kuva rakkauden syntymisestä? Jospa evankeliumin talli on vertauskuva keskeneräisestä ihmisestä, sinusta ja minusta? Jospa siirrämme mielessämme seimen ja tallin sisällemme, sydämeemme? Tällä sisäisellä rakennustyömaalla voi tapahtua joulun ihme - meissä syntyy jotakin uutta, kaunista, herkkää, viatonta. Sydämessämme syntyy rakkaus.



Tulkoon joulun ihme todeksi,

-gs

(kuva 1; kotikuusi jouluna 2007)
(kuva 2; Holy Family (1935). Simone Hudon (1905-1983?). Engraving. © Musée de la civilisation. PMA:J99.1518. The blanket motif is the Star of Charlevoix.
http://www.virtualmuseum.ca/Exhibitions/Annodomini/THEME_11/EN/theme11-4.html)

torstaina, joulukuuta 20, 2007

Aarre (Punnitut sanat 12/12)

Viimeinen sana on vaikein.

Ei siksi etten tietäisi mikä se on.

Vaan siksi etten tiedä minkä verran on tarpeen selittää sitä.

Kuinka paljon pitäisi jättää sanomatta.

Ja lisäksi on niin paljon mitä en yksinkertaisesti tiedä.

Tämän ja edellisten 11 viestin punnittujen sanojen tarkoitus on osoittaa johonkin suuntaan.

Yritän niiden avulla kömpelösti piirtää jonkinlaisen kartan tai ehkä pikemminkin reitin joka johtaa jonnekin paikkaan.

Pidän tuon paikan löytämistä ihmiselämän kannalta elämän ja kuoleman kysymyksenä.

Elämän ja kuoleman kysymys.

Ei kevytmielistä sunnuntaipäivän uneskelua.

Ei pöyhkeää älyllistä akrobatiaa.

Ei.

"Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki" sanoi muuan seppä eräälle hengelliselle kilvoittelijalle.

Tämä yksi on se paikka, jossa kömpelöön karttaani merkitty aarre sijaitsee.

Tämä yksi on "Alfa ja Omega".

Tämä yksi on "ensimmäinen ja viimeinen".

Tämä yksi ei oikeastaan ole paikka.

Tämä yksi on olemassaolotapa.

Tämä yksi on tajunnan tila.

Tämä yksi on ei-miksikään tulemisen kautta saavutettava kaikki.

- - -

Tusina täynnä;

viisauteen
itsensä tuntemisen kautta
minuuden ylittämiseen
rakkaudessa
viimeinen kiusaus voittamalla
kristustietoisuuteen rauhaan


-gs

(kuvassa yksityiskohta Raffaellon freskosta Ateenan koulu)

torstaina, joulukuuta 13, 2007

Punnitut sanat 11/12

Jos minun olisi lupa sanoa vain yksitoista sanaa...

Mitä sanoisin?
Mitä kirjoittaisin?

Edellisessä viestissä viittasin erämaavaellukseen, joka ristin tien kulkijan on käytävä. Monenlaiset houkutukset viettelevät meitä palaamaan vanhaan, mutta se joka pysyy lujana loppuun saakka saavuttaa rauhan. Tämä rauha ei ole staattista sisäänpäin kääntymistä, vaan dynaamista valoa.



Siispä yhdentoista sanan mittainen ajatus;

kiitollisuus, rakkaus

gnothi seauton

minuuden ylittäminen

rakkaudessa

viimeinen kiusaus voittamalla

rauhaan


-gs

(kuva http://artfiles.art.com/images/-/Dynamic-Graphics/Dove-of-Peace-Giclee-Print-C12618218.jpeg)

tiistaina, joulukuuta 11, 2007

Punnitut sanat 10/12

Jos minun olisi lupa sanoa vain kymmenen sanaa...

Mitä sanoisin?
Mitä kirjoittaisin?

Edelliseen viestiin nostin uutena elementtinä minuuden ylittämisen; sen myötä tien kulkija voi yhtyä Paavalin sanoihin "Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa" (Gal 2:20). Vaikka prosessiin voi sisältyä autuutta ja kaikkiallisen rakkauden kokemusta, on se ennen kaikkea ristin tie. Pieneksi tulemista. Luopumista.

Olemme tyypillisesti lukemattomin tavoin kiinni egominuudessa ja aisteillemme on koko ajan tarjolla rajattomasti egominuutta ruokkivia ärsykkeitä.

Meidän on tultava sokeiksi jotta todella näkisimme.

Meidän on tultava kuuroiksi jotta todella kuulisimme.

Meidän on tultava mykiksi jotta todella puhuisimme.

Maailmasta soiva egominuutta ruokkiva seireenien laulu voi saada mitä erilaisimpia muotoja. Tien kulkija kohtaa monenlaisia haasteita ja hänen on pystyttävä erottamaan aito epäaidosta.

On erittäin tyypillistä, että joudumme käymään läpi erämaavaelluksen - keskiajan mystikot kutsuivat tätä jaksoa sielun pimeäksi yöksi. Erämaa, pimeys, yö - ne ovat osa sisimpäämme. Voi sanoa, että sisäinen totuutemme on niiden verhoama.



Todellista minuuttamme, ikuisuutta meissä, voi verrata sädehtivään jalokiveen. Sopivissa olosuhteissa saatamme nähdä vilahduksen kiven kauneudesta. Moni jatkaa elämäänsä vanhaan tapaan.

Mutta näky ei jätä rauhaan niitä, joiden sielun janoa totuuteen ja kauneuteen maailma ei pysty sammuttamaan. Joku jättää kaiken ja lähtee etsimään näkemäänsä. Jonkun etsintä suuntautuu maailmaan, toinen ymmärtää työn tapahtuvan sisältä käsin. Moni turhautuu, väsyy, unohtaa. Moni alkaa pitää näkemäänsä harhana, toiveajatteluna, illuusiona. On myös niitä, jotka jaksavat tehdä sisäisen erämaavaelluksen, jaksavat valvoa sielun pimeän yön, eivät pelkää sielustaan löytyvää palanutta maata, tuhkaa, ylittävät vanhan itsekkään minänsä ja saavuttavat timantin, todellisen itsensä, rakkausminuuden, joka säihkyy sateenkaaren kaikissa väreissä. He ovat kulkeneet ristin tien, päässeet perille, heistä on tullut nöyriä mutta lujia, vaatimattomia viisaita joilla on sisäinen yhteys elävään tietoon, gnosikseen.

Yritän kiteyttää tämän kymmeneen sanaan;

kiitollisuus, rakkaus

gnothi seauton

minuuden ylittäminen

rakkaudessa

viimeisen kiusauksen voittaminen.


-gs

(kuvassa timantti kimberliitissä;
http://www.kiviopas.fi/opetus/kivilaj/kuvat2/kimberliitti_timantti1.jpg)

maanantaina, joulukuuta 10, 2007

Punnitut sanat 9/12

Jos minun olisi lupa sanoa vain yhdeksän sanaa...

Mitä sanoisin?
Mitä kirjoittaisin?

Olen edellä korostanut rakkauden merkitystä niin subjektin kuin olemassaolon tasolla. Älyllisesti saattaa olla helppoa allekirjoittaa lähimmäisenrakkauden idea, mutta kovin usein se jää ideaaliselle tasolle, ihanteeksi jonka mukaan emme jaksa emmekä edes tahdo elää.

Voidaan ajatella, että ideaalinen minämme hyväksyy lähimmäisenrakkauden tärkeyden kun taas reaalinen arkiminä pysyttelee syvällä egoismin poterossa.

Aivan kuin ihminen olisi tiukasti suonsilmäkkeessä, eikä hän kovasti yrittämisestä huolimatta voi kiskoa itseään tukevalle maaperälle. Mitä kovempaa hän ponnistelee, sitä tiukempaan ja syvemmälle hän joutuu. Tarvitaan pelastavaa voimaa muualta.



Ehkäpä ongelman ratkaisu piilee näkökulman muutoksessa;

entäpä jos antaisimme Jumalan tehdä jotakin meille?

Kristillisessä perinteessä ajatellaan, että Jumalan Hengen vaikutuksesta sydämissämme syntyy tahto ja kyky toteuttaa rakkauden kaksoiskäsky. Sydämeemme vuodatetun Jumalan Rakkauden ansiosta meissä syntyy uusi minä. Uuden minän kautta olemme liitetyt Jumalaan. Uuden minän kautta Kristus saa sijan meissä. Uuden minän myötä astumme jumalalliseen kehitys- ja kasvuprosessiin, jossa vanha minä vähitellen kuolee uuden minän saadessa yhä suuremman sijan.



Prosessin jossakin vaiheessa voimme todeta, että vanha minämme ei enää elä, vaan Kristus elää meissä (Gal. 2:20). Me emme synnytä uutta minää itse. Uusi minä, Kristus-minä, syntyy Jumalan vaikutuksesta. Mutta – tämä on tärkeää - Jumala ei vaikuta ulkopuolella, vaan sisällämme - sillä vaikka me olemme ja elämme Hänessä (Apt. 17:28), ennen kaikkea - Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä (Luuk. 17:21). Jumala ei manipuloi ihmistä. Jumala ei pakota ihmistä.

Siispä edellinen kiteytettynä mukaan yhdeksän sanan mittaiseen viestiin;

Kiitos.

Rakas, rakasta.

Gnothi seauton.

Ylitä minuus

Jumalan Rakkaudessa.


-gs, lausuu huomenna kymmenen sanaa

(kuva 1 http://www.finearttouch.com/Da_Vinci_s_Vitruvian_Man.html)
(kuva 2 http://artfiles.art.com/images/-/Michelangelo-Buonarroti/The-Creation-of-Adam-c1510-detail-Poster-C10027868.jpeg)

tiistaina, joulukuuta 04, 2007

Punnitut sanat 8/12

Jos minulla olisi lupa sanoa vain kahdeksan sanaa...

Mitä sanoisin?
Mitä kirjoittaisin?



Seitsemännen sanan kohdalla nostin rakkauden kolmannen kerran punnittuihin sanoihin, koska se on ontologiani peruskivi, credoni ydin. Toteamalla Rakkaus on, yritin viitata ajatukseen, jonka mukaan Rakkaus ei ole pelkästään ajallispaikallisesti rajattu tunne, vaan jotakin enemmän. Se on ikuista preesenssiä ja presenssiä - nykyisyyttä ja läsnäoloa. Se on perusta, jonka varassa todellisuus on.

Tämän ajatuksen tahdon kiteyttää kahdeksannen sanan myötä;

Kiitos.

Rakas, rakasta.

Gnothi seauton.

Jumaluus on Rakkaus.


-gs

(kuva Itämeri kesäkuu 2007)

maanantaina, joulukuuta 03, 2007

Punnitut sanat 7/12

Jos minulla olisi lupa sanoa vain seitsemän sanaa...

Mitä sanoisin?
Mitä kirjoittaisin?

- - -

Ihmiselämä on klassisiin eksistentiaalisiin kysymyksiin vastaamisesta;

ihminen,
1 kuka/mikä olet?
2 mistä tulet?
3 minne menet?
4 miksi?

Jokainen ihminen vastaa näihin, toiset tietoisesti ja toiset tiedostamattaan.

Jokaisen ihmisen elämä vastaa näihin ajatusten, sanojen ja tekojen tasolla.

Mitkä olisivat Sinun vastauksesi?

- - -

Mitä minä vastaisin? Se mikä minussa on valoa (tai sikäli kun minuus valossa on), vastaisi:

1 kuka/mikä olet?
- unohduksesta toipuva ikuisuusolento ihmettelemässä
rakkauden siipiä jotka kantavat
2 mistä tulet?
- ikuisuudesta
3 minne menet?
- minne rakkaus milloinkin johdattaa;
paradoksaalisesti rakkaudessa on jatkuvasti matkalla ja samanaikaisesti perill
4 miksi?
- koska rakastan



Rakkaus on aiemmassa kuudessa sanassa mukana kahdesti, eikä kahta ilman kolmatta - rakkauden nostan kolmannen kerran punnittuihin sanoihin, koska se on ontologiani peruskivi, credoni ydin.

Siis seitsemän sanaa sinulle:

Kiitos.

Rakas, rakasta.

Gnothi seauton.

Rakkaus on.


-gs, lausuu huomenna kahdeksan sanaa

(kuva Iso-Syöte, Pudasjärvi helmikuussa 2007)

perjantaina, marraskuuta 30, 2007

Punnitut sanat 6/12

Jos minulla olisi lupa sanoa vain kuusi sanaa...

Mitä sanoisin?
Mitä kirjoittaisin?

Itsekkyyttä ruokkivan kulttuurin kansalaisen saattaa olla petollisen suloista kuulla itsetuntemuksen olevan avain olemassaolon mysteereihin.

Minäminäminä- ja kaikkimulleheti-ideologioiden turruttuma tajunta on gnothi seauton -ohjetta pintapuolisesti tulkitessaan vaarassa ajautua hybriksen upottavalle suolle, jossa toinen toistaan lumoavammat harhat johtavat ihmisparan yhä syvemmälle egoismiin.

Siispä varoituksen sana on ehdottomasti paikallaan!



Gnothi seauton, itsetuntemus ei ole itsekorostuksen eikä pöyhkeilyn tie.

Gnothi seauton on nöyryyden tie.

Gnothi seauton on ristin tie.

Gnothi seauton kehottaa katsomaan peiliin ja totuus ei välttämättä mairittele maista minuuutta; itsekkyyttä, ahneutta, petosta ja rakkaudettomuutta. Lista on surullisen pitkä.

Toisaalta klassisessa kristinuskossa monesti korostuvaan "syntinen saatana kurja"-suruliputukseenkaan ei tarvitse hirttäytyä.

Gnothi seauton -haaste on kuin pelottava härkä, joka meidän on rohkeasti kohdattava. Härän vasemman sarven suunnasta uhkaa egoismin kuolettava pistos ja oikean sarven suunnasta meidät uhkaa lamauttaa negativismin isku.

Tulee tähdätä sarvien väliin. Sieltä löytyy maali tosiminuutta janoavalle. Maaliin tähtäävä saattaa monet kerrat löytää itsensä jomman kumman sarven jäljiltä haavoittuneena.

Mutta on jatkettava.

Nöyrästi.

Siis kuusi sanaa;

Kiitos. Rakas, rakasta. Gnothi seauton. Nöyrästi.

-gs

(kuva http://www.financialcryptography.com/images/bull1_dan_kozen.jpg)

torstaina, marraskuuta 29, 2007

Punnitut sanat 5/12

Jos minulla olisi lupa sanoa vain viisi sanaa...

Mitä sanoisin?
Mitä kirjoittaisin?

- - -

Aiemmin kirjoitetut sanat yhdestä neljään saattavat herättää kysymyksen.

Kuinka? Kuinka onnistua?

Täsmälääkettä tässä:



gnothi seauton.

Gnothi seauton viittaa ikivanhaan viisauteen itsensä tuntemisesta.

Tämä kaiverrus löytyi Delfoista, Apollonin temppelistä. Sama viisaus on löydettävissä eri muodoissaan lukemattomista muista paikoista ja opeista.

Ihminen, tunne itsesi.

On sanottu, että se joka oppii tuntemaan itsensä, oppii tuntemaan myös Jumalan ja kaikki elämän salaisuudet.

Siis viisi sanaa;

Kiitos. Rakas, rakasta. Gnothi seauton.

-gs, lausuu huomenna kuusi sanaa

(kuva http://www.romanmysteries.com/images/gnothiseauton.jpg)

keskiviikkona, marraskuuta 28, 2007

Punnitut sanat 4/12

Jos minulla olisi lupa sanoa vain neljä sanaa...

Mitä sanoisin?
Mitä kirjoittaisin?

Mitkä olisivat Sinun neljä sanaasi?




Edellisen viestin kolmea sanaa täydentäisin carpe diem -ulottuvuudella.

Nyt tai ei koskaan.

Nyt on hyvä aika toimia.

Nyt on hyvä aloittaa.

Nyt avautuu mahdollisuus.

Nyt on mahdollisuus avata silmänsä tälle ainutlaatuiselle hetkelle.

Läsnäolo tässä ja nyt on edellytys toiminnalle.

Eilinen ja huominen ovat läsnä vain nykyhetkessä refketoivassa tietoisuudessa.

Nyt.

Siispä neljä sanaani;

Kiitos. Rakas, rakasta. Nyt

-gs, lausuu huomenna viisi sanaa

(kuva Tallinna, Piritan ranta toukokuu 2005)

tiistaina, marraskuuta 27, 2007

Punnitut sanat 3/12

Jos minulla olisi lupa sanoa vain kolme sanaa...

Mitä sanoisin?
Mitä kirjoittaisin?

Kiitollisuutta ilmaisisin edellisten lisäksi.

Kiitollisuutta mahdollisuudesta elää tässä maailmassa - kaikkine valoine ja varjoineen.

Kiitollisuutta mahdollisuudesta toteuttaa itseäni tässä elämässä.

Kiitollisuutta upeuksista, jotka olen ymmärtänyt ne kohdatessani.

Kiitollisuutta myös niistä erilaisista taakoista, jotka rehellisyyden nimissä eivät ole olleet mukavia kantaa.

Siis kolme sanaa;

Kiitos. Rakas, rakasta.

-gs, lausuu huomenna neljä sanaa

(kuvassa kotimme lähileikkikentän puu helmikuussa 2006)

maanantaina, marraskuuta 26, 2007

Punnitut sanat 2/12

Jos minulla olisi lupa sanoa vain kaksi sanaa...

Mitä sanoisin?
Mitä kirjoittaisin?



Edellisestä viestistä saattaa arvatakin nuo kaksi;

Sinulle: rakas, rakasta

tai universaalisti: rakkaat, rakastakaa

-gs, lausuu huomenna kolme sanaa

(kuva Nallikari, Oulu syyskuu 2007)

perjantaina, marraskuuta 23, 2007

Punnitut sanat 1/12

Jos minulla olisi lupa sanoa vain yksi sana...

Mitä sanoisin?
Mitä kirjoittaisin?

Pohdin tätä kysymystä puolitoista vuotta sitten.

Ehkä se oli jonkinlainen vastaveto informaatiotulvalle, joka tietoteknistyneessä median läpäisemässä yhteiskunnassa paisuu paisumistaan.

Ehkä Nasaretin Mestarin kovat sanat Matteuksen evankeliumin 12. luvun jakeissa 36 ja 37 vaikuttivat pohdintaan;

"Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä. Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."

Ehkä koin itselleni tunnusomaisen monisanaisuuden vaativan pelkistämistä.

Edes joskus.

Ehkä.

Siis yksi ainoa sana.

Mikä olisi Sinun sanasi? Ainoa sanasi.

- - -

Voin ajatella asiaa mahdollisimman yleisellä tasolla tai yksityisellä tasolla.

Yleisellä tasolla tämä merkitsisi sitä, että kiteyttäisin yhteen sanaan kaiken arvokkaaksi katsomani - kaiken, mihin ihmisen tahtoisin kiinnittävän huomiota, suuntautuvan.

1. ehdokas: valo

Voisin sisällyttää sanaan myös liikettä.

2. ehdokas: valoon

Tähän on implisiittisesti leivottu sisään subjektin ja valon erillisyys.

3. ehdokas: valoksi

Sisältää erillisyyden alkutilassa, mutta integroitumisen tavoitteena.

Siispä yleisellä tasolla yksi ainoa sana:

Valoksi

Tämä tietysti herättää kysymyksen, mitä valolla tarkoitan. Tai Valolla.

- - -

Yksityisellä tasolla ajattelen rakkaitani, perhettäni.

Yksi ainoa sana.

1. ehdokas: rakkaat

Ilmaisee, että rakastan heitä.
Toisaalta tiedän että he jo tämän tietävät ja
lisäksi tuntuu liian yksiulotteiselta; minulta heille.

2. ehdokas: rakastakaa

Pintapuolisesti tarkasteltuna kovin naiivin oloinen viesti, mutta sisältää sittenkin paljon.

Jotta voi aidosti rakastaa, on oltava tietoisessa yhteydessä olemassaolon ytimen ikuiseen Rakkauteen. Ja tämä edellyttää kasvua, joka on itse asiassa yhä pienemmäksi ja pienemmäksi tulemista. Itsekkään minän, egon katoamista. Niin kauan kun riipumme kiinni egossa, emme pysty kasvamaan todelliseksi minuudeksi, joka on yhtä ikuisen Rakkauden kanssa.

Siis:

Rakastakaa

Voisiko yleisen tason Valoksi ja yksityisen tason rakastaa yhdistää?

Kyllä. Sillä Valo on sama kuin ikuinen Rakkaus ja valoksi tuleminen siis alkemiallinen metamorfoosi, jossa minuus luopumisen kautta muuttuu Rakkaudeksi.

Siis:

Rakastakaa


(Roula Ayoub: Icon of Love VII, http://www.roula.net/collection_II.php)

-gs

torstaina, marraskuuta 22, 2007

Prologi; Punnitut sanat

Olin eräässä toisessa yhteydessä jo kokeillut tätä lähestymistapaa.

Lähdin liikkeelle yhdestä sanasta.

Mietin mitä sanoisin tai kirjoittaisin jos käytössäni olisi vain yksi sana.

Tämän jälkeen sallin itselleni kaksi sanaa.

Mitä sanoisin, jos minun aikani olisi lähteä ja saisin sanoa vain kaksi sanaa?

Etenin näin aina kahteentoista sanaan asti.

Huomenna ensimmäinen sana.

-gs

(kuvsassa Rodinin kuuluisimpia patsaita ja sehän löytyy (tietysti) Pariisista..., kuvalähde http://en.wikipedia.org/wiki/The_Thinker)

maanantaina, marraskuuta 19, 2007

Katse ensi kauteen


(kuva http://www.paris-paris.org/paris.jpg)

Millaisia juoksutavoitteita ensi kesälle?

Päätin lähestyä asiaa systemaattisesti;
- kvalitatiiviset (laadulliset) tavoitteet
- kvantitatiiviset (määrälliset/ajalliset) tavoitteet

Kvalitatiiviset tavoitteet kiteytän

Juoksun iloa (1) hyvällä juoksutekniikalla (2) vammoitta (3) myös muita harjoitusmuotoja hyödyntäen (4).

Purettuna
1. Lapsi on terve kun se leikkii
2. Frekvenssi, päkiä, kontakti vartalon alla, rentous
3. Kehon kuuntelu, levon ja harjoituksen suhde, pitkät lenkit riittävän hitaasti, laadun korostaminen määrän sijaan (ts. viikkokilometrit eivät välttämättä paljoa nouse)
4. Kuntosali, kuntopyörä, stepperi, hiihto

(kuva http://www.telegraph.co.uk/travel/graphics/2007/04/07/etparis350.jpg)

Kvantitatiiviset tavoitteet

1. Kymppi alle 41 (ja/tai varttimaraton alle 43.30)
2. Puolimaraton alle 1.31
3. Maraton alle 3.15

Pariisin kevättä kohti

Ja jotta talven lenkkeihin löytyisi motivaatiota niin jotakin pientä pitää aina olla tiedossa...


(kuva http://www.marathontours.com/paris/arcdetriompherun.jpg)

Olemme yleensä rouvan kanssa hyviä keksimään juhlan aiheita ja kevät 2008 ei tee poikkeusta. Huomasimme nimittäin, että 20 vuotta täyttyy siitä kun menimme kihloihin ja johan sellaista kelpaa juhlistaa!

Pariisissa olemme kaksi kertaa aiemmin (1988 ja 1989) käyneet, mutta ne reissut ovat ajoittuneet loppukesään ja alkusyksyyn. Pariisin kevät. Ehkä klisee, mutta vanhan romantikon sielua koskettaa kuitenkin. Pariisin kevättä menemme siis viideksi päiväksi ihailemaan koko perheen voimin huhtikuun alussa.


(kuva http://www.parismarathon.com/marathon/2008/us/index.html)

Ja kyllä, todella iso maraton juostaan Pariisissa huhtikuun 6. päivä ja ilmoittauduin siihen viime viikolla. Käsittämätön määrä, 35 000 juoksijaa otetaan mukaan ja tämänpäiväinen tieto tapahtuman sivuilla kertoo, että 374 juoksijaa vielä mahtuu mukaan (itse asiassa nuo viimeiset paikat menivät tätä kirjoitettaessa!). Reitti (google map) on kai suhteellisen nopea, sillä viime kevään voittoaika kuumuudesta huolimatta hieno 2.07.19.


(kuva http://www.parismarathon.com/marathon/2008/us/r1_parcours.html)

Mahdollinen kuumuus askarruttaa - toivottavasti viimekeväinen 30C ei toistu! Startti on aamulla 8.45, joten mahdollinen kuumuus alkaisi vaivaamaan parin tunnin juoksun jälkeen eli reilun tunnin joutuisi helteessä puristamaan. En todellakaan ole hellejuoksija, vaikka kesästä ja lämmöstä muuten pidänkin. Maratonilla sopivana lämpötilana pidän noin kymmentä astetta ja kaikki mikä menee yli 15 asteen, syö loppuaikaa. Keskimäärin sää pitäisi olla optimi, mutta vieläkö näihin tilastoihin on ilmastomuutoksen myötä uskomista? Ja itse asiassa itsekin ilmastomuutosta pahentamassa kun lentämällä Pariisissa käydään...

Mutta mitäpä näistä... Mikäli on kuumaa, voi aikatavoitteet unohtaa ja nauttia upeista näkymistä reitin varrella. Sen rekordinhan ehtii kyllä mainiosti tekemään syys/lokakuussa optimikelissä...

-gs

lauantaina, marraskuuta 17, 2007

Kausi 2006-07 paketissa



(kuva. Kevään vammojen jälkeen hymy herkässä niin juoksun ystävällä kuin rouvallakin - toimitsijatehtävissä veteraanisuunnistuksen MM-kisoissa Kuusamossa)

Lähtökohta

Toukokuussa 2006 vietimme viikon Kreetalla. Varhaiset aamulenkit merenrannalla palauttivat taas vahvasti mieleeni, kuinka upeaa juoksu on. Joten innostuin uudestaan - lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen numerolappu rinnassa vedin varttimaratonin 50 minuuttiin kesäkuussa. Vaatimatonta kyllä, mutta jostakinhan on aloitettava. Kisan lopussa vaivannut pohje aiheutti parin viikon juoksutauon, mutta ehdin vielä jonkinlaiseen kuntoon loppukesäksi. Parista kisasta sain jopa pokaalin muistoksi, mutta tärkeintä oli että vanha kipinä oli jälleen syttynyt täyteen liekkiin.

Syyskuussa innostuin ilmoittautumaan kesäkuun alussa juostavalle Tukholman maratonille, joten talven treeneille löytyi motivaatiota. Varsin mielenkiintoinen projekti oli edessä - olihan edellisestä maratonista aikaa 12 vuotta.

Juoksutekniikka uusiksi

Loppusyksystä vasen sääri kipeytyi ja päätin antaa sen parantua kunnolla ennen uuden kauden aloitusta. Juoksutauon aikana törmäsin pose-tekniikkaan ja mietin että kenties juoksutekniikassani on tarkistamista. Päätin tehdä muutoksia ja aloin varovasti tekemään joitakin drillejä (tekniikkaharjoituksia).

Kauden 2006-07 juoksut aloitinkin vasta joulukuun 10. päivä. Juoksutaukoa kertyi kuusi viikkoa. Aiemmin syksyllä hankittu kuntopyörä oli tauon aikana ahkerassa käytössä, joten aerobista kuntoa pystyin kehittämään. Samalla ajoin sisään uutta juoksutekniikkaa, jossa askel pyritään pitämään päkiäpainotteisena, maakontakti vartalon alla ja frekvenssi (askeltiheys) riittävän korkeana.

Treeni käyntiin

Ensimmäisen pitkän lenkin tein tammikuun 16. päivä (20 km) ja kaikki sujui hyvin. Puolentoista viikon kuluttua juoksin pitkänä jo 26 km. Tämän jälkeen vaihtelin pitkän lenkin pituutta 17 ja 26 välillä, tyypllisesti tein sen 20 km mittaisena. Uusi juoksutekniikka tuntui sujuvan hyvin ja olin erittäin toiveikas kesän tulosten suhteen.

Vamma pysäytti

Maaliskuussa innostuin tekemään 10 km vk-lenkkejä turhan usein ja kun 13. maaliskuuta vedin vielä 20 km lenkin vk-tasolla (noin 5 min/km-vauhtia), niin arvaahan sen mitä tästä seurasi... Jonkinlainen revähdys vasemmassa pohkeessa pakotti pitämään juoksutaukoa 14.4. saakka. Kuntopyörä mäkiohjelmineen oli ahkerassa käytössä, 15.3.-11.4. 338 km veivausta olohuoneen kulmassa... (kuva. Tämä siitä seuraa...)

Back in business

Todellisen juhlan tuntua olikin kun 14.4. tein noin 9 kilometrin lenkin Helsingin Oulunkylässä ja pohje kesti hyvin (myös ne järjettömät 4 x 200 metriä radalla, jotka oli ihan pakko tehdä juoksun riemusta).

Pääsin mukavasti harjoittelun makuun, ja ehkäpä vammasta hiukan viisastuin ja mäkiharjoitteluakin oli ohjelmassa;
vko 15: 19 km
vko 16: 35 km
vko 17: 68 km


Tein myös jonkinlaista arviota juoksutekniikastani - ei posea mutta muutosta aiempaan kuitenkin.

Viikon 18 vietin Norjassa työmatkalla, ja siellä otin ohjelmaan säännölliset aamulenkit. Tein myös kaksi hyvää rataharjoitusta.

vko 18: 64 km (6 x 400 m 1.29-1.23, 6 x 800 m 3.18-3.09)

Seuraavalla viikolla hieman keventelin puolimaratonia ajatellen, tein kuitenkin yhden kovan harjoituksen radalla, 5 x 2000 m 8.33 - 8.12.

vko 19: 49 km

Puolikas ja vamma

Viikolla 20 juoksin puolimaratonin Lahdessa, tavoittelin noin 1.34-1.38 aikaa. Kisa oli rankka ja sykkeet korkealla alusta alkaen. 1.38 oli pieni pettymys, ehkä söin liikaa edellisenä päivänä, ehkä edellisen viikon kakstonniset painoi. Käsijarru tuntui olevan päällä koko ajan, ehkä myös olisi pitänyt jarruttaa ekat 3-5 km. 10 km väliaika noin 45.20 - tämän jälkeen vedin kilometrin noin 4.20-vauhtia. Tämä taisi olla lopullinen niitti. Loppua kohti vauhti hidastui ja frekvenssi tippui 160 apm-tasolle. Silti ihan kelpo puolikas - olihan edellisestä kymmenisen vuotta aikaa!

Kisa toi myös nöyryyttä lisää maratonia ajatellen.

vko 20: 33 km (puolikas 1.38)

Kisan jälkeen jalat oli tosi kipeät muutaman päivän - pidinkin kolme päivää juoksutaukoa. Tukholman maratoniin oli vielä hyvin aikaa, joten vielä ehtisin hyviä harjoituksia tekemään. Tai ainakin niin luulin.

Viikolla 21 ehdin tekemään kolme kevyttä harjoitusta ennen pientä katastrofia. Pientä? Maailmanlopulta se tuntui. Keskiviikon lenkillä vasemmassa pohkeessa oli toki tuntunut pientä kireyttä, mutta silti lauantainen tuli täytenä yllätyksenä...

Katsoin telkkarista Hengelon kisat ja kun vanha mestari itse veti kympin komeasti alle 27 minuutin niin pakkohan se oli lenkille lähteä. Aloittaessa syke oli todella lupaavan alhaalla (terassilla seistessä 48-50). 20 minuutin rennon juoksun jälkeen vedin pienen pätkän vähän kovempaa ja

PAM!

Kuin puukoniskuna kova kipu iski vasempaan pohkeeseen. Yritin vielä varovasti juosta, mutta kävelyksi piti laittaa. Alkoi tosissaan pelottaa kuinka Tukholman käy. Vaikka tämä kuinka leikkiä on, silti turhauttaa kovin kun kuukausien työ tuntui valuvan hukkaan yhdessä hetkessä.

Raahauduin kotiin mieli maassa ja mietin miksi ihmeessä pohje leikkasi kiinni? Ehkä juoksin aavistuksen eri tekniikalla? Edellämainitun Hengelon kisan inspiroimana vein askelta aktiivisemmin eteen koettaen kuitenkin pitää kontaktin vartalon alla. Kenties tämän myötä pohkeelle tuli hiukan tavallista enemmän painetta? Nämä kaikki oli arvailua - tosiasia oli että Tukholma väijyi tasan kahden viikon päässä. Olisi pitänyt pystyä tekemään vielä pari nopeusharjoitusta. Olisi pitänyt pystyä juoksemaan yksi pitkä (=noin 25 km). Olisi ja olisi. Ja jalka kesti hädintuskin kävellä.

viikko 21: 28 km

Olin tasan viikon juoksematta. Maanantaina 28.5. tein kuntopyörällä "pitkän lenkin" - poljin puolitoista tuntia (55 km) ja uskottelin että se korvaa juoksun. Hieroin pohkeeseen Zinaxinia ja Orudista päivittäin. Tasan viikko ennen Tukholmaa tuntui että on pakko käydä kokeilemassa kestääkö jalka - juoksin radalla varovasti 4 km 6 min/km -vauhtia. Pohje tuntui yhä kireältä ja jos olisin vauhtia kiristänyt, olisi se todennäköisesti sanonut yhteistyösopimuksen irti.

viikko 22: 4 km (lisäksi kuntopyörää 55 km)

Seuraavat juoksuaskeleet otin laivankannella matkalla Tukholmaan. Muutama kymmenen metriä tuntui ihan hyvältä. Ja Tukholmastakin selvisin. Pohkeen ja helteen vuoksi unohdin aikatavoitteet - ainoa tavoite oli päästä reitti läpi.

viikko 23: 42.2 km (Tukholman maraton 4.10)

Maratonin jälkeen pidin neljä juoksuvapaata päivää. Lomailimme kahden viikon ajan Ruotsissa. Viikolla 24 tein kolme reilun 7 kilometrin lenkkiä Alingsåsissa.

viikko 24: 22 km

Seuraavalla viikolla lisäsin hiukan määrää ja tein yhden rataharjoituksenkin heti Suomeen palattuamme (juhannuspäivänä radalla 3 x 800 m + 4 x 200 m).

viikko 25: 32 km

Seuraavalla viikolla keventelin Mikkelin puolikkaalle. Tavoite oli toukokuun aikaa (1.38) parantaa ja siinä onnistuinkin. Reittiohjausvirhe huomioiden aika oli noin 1.36 ja olo juoksun jälkeen oikein hyvä. Paljon parempi kuin edellisen puolikkaan jälkeen. Kisa antoi lisää itseluottamusta ja aloin ajatella että loppusyksystä voisin maratoninkin vielä juosta. (kuva. Tytär ojentaa juomapulloa noin 7 km kohdalla)

viikko 26: 33 km (puolikas 1.36)

Seuraavat viikot sujuivat harjoitusten osalta ongelmitta. Muutaman lyhyemmän kisan juoksin, mutta ne olivat enemmän tai vähemmän epäonnistuneita. Yhtä lukuunottamatta. Puistolan juoksun pääsin syyskuun alussa (viikko 36) läpi noin 4.13 min/km -vauhtia ja siinä tuntui askel toimivan.

viikko 27: 49 km
viikko 28: 42 km
viikko 29: 26 km
viikko 30: 50 km

viikko 31: 33 km
viikko 32: 30 km
viikko 33: 42 km (radalla 5 x 1000 m 3.41-3.52 4 min pal.)
viikko 34: 43 km

viikko 35: 38 km
viikko 36: 37 km (radalla 5 x 1000 m 3.54-4.08 3 min pal.)
viikko 37: 58 km

(kuva. Viikolla 33 raaston tapaista radalla vetoharjoitusten merkeissä - viimeisen lopussa 3.09 min/km-vauhdissa tuntuu jo pahalta!)

Syksyn onnistumiset

Kunto tuntui olevan hyvässä nousussa kun flunssa pysäytti menon viikoksi (vko 38). Samalla tuli mietittyä tavoitteita uudestaan ja hahmottelin lokakuulle puolikkaan sekä maratonin.

viikko 38: 10 km (flunssa)

Flunssasta toivuttuani aloin virittelemään maratonkuntoa. Viikolla 39 ja 40 tein 30 km pitkiksen ja muistin levätäkin. Viikolla 41 puolikas kulki lupaavasti 1.33.00. Olin erittäin tyytyväinen.

viikko 39: 56 km
viikko 40: 72 km (radalla 5 x 2000 m 2 min pal; 8.26-8.50 2 min pal.)
viikko 41: 60 km
(puolikas 1.33.00)

Viikolla 42 tein pari kovempaa harjoitusta ja viimeisellä viikolla kuuntelin kohinaa (kunto nousi?) maraton kulki uuteen ennätykseen 3.23.59.

viikko 42: 32 km
viikko 43: 64 km (maraton 3.23.59)

Kauden paras jakso osui lokakuulle - flunssan jälkeen viikot 39-43 sujuivat hyvin ja juoksu maittoi.

Kilometrit kuukausittain

jouluk 54 (lisäksi kuntopyörä 76)
tammik 142 (lisäksi kuntopyörä 56)
helmik 100 (lisäksi kuntopyörä 27, hiihto 35)
maalisk 92 (lisäksi kuntopyörä 158, hiihto 28)
huhtik 120 (lisäksi kuntopyörä 197)
toukok 166 (lisäksi kuntopyörä 55)
kesäk 133
heinäk 172
elok 163
syysk 178
lokak 227

yht. juoksua 1547 km
kuntopyöräilyä 569 km
hiihtoa 63 km (hävettävän vähän!)

Ja diagrammina (kuvaa klikkaamalla isompi versio);


Määrät näyttävät melko pieniltä, joten varaa näyttäisi olevan kiristää. Toisaalta haasteena on pysyä samalla ehjänä.

Kausi siis päättyi kolmisen viikkoa sitten maratonennätykseen. Juoksutaukoa kesti puolitoista viikkoa, viime viikolla tein kolme varovaista lenkkiä, yhteensä 22 km. Tällä viikolla tein vain yhden ja kun pohje yllättäen kovemmassa avauksessa vihoitteli, päätin rauhoittaa tilanteen kunnolla. Uutta kautta en siis vielä ole aloittanut. Alustava ajatus on ottaa vielä ensi viikko kevyesti ja muita harjoitteita tehden.

Kauden 2006-07 tavoitteet

Elokuussa 2006 määritin tavoitteet tähän tapaan:

1. Muistan juoksemisen ilon - siitä kaikki lähtee ja siihen kaikki palaa.
2. Muistan levon ja harjoitussykkeen merkityksen.
3. Muistan venytellä.
4. Monipuolinen harjoittelu (juoksun lisäksi sauvarullaluistelu, hiihto, kuntosali).
5. Varttimaraton alle 45 min
6. Kymppi alle 43 min
7. Jos puolimaratonia kokeilen, alle 1.35
8. Jos maratonia kokeilen, alle 3.30
9. Muistan että iloista sen olla pitää.
10. Muistan että levätessä saattaa kuulla kummallista kohinaa - se on se kunto joka nousee...
11. Juoksutekniikan kehittäminen. Huomiota askeltiheyteen, rentouteen, maakosketuksen päkiäpainotteisuuteen ja nopeuteen.
12. Vähintään yhdestä kisasta tuntemus, että kaikki tuli tehtyä oikein - vauhdinjako, vire, kaikin puolin optimaalinen suoritus jne.

Ja kuinka kävi?

1. Muistan juoksemisen ilon - siitä kaikki lähtee ja siihen kaikki palaa.

- muistan yhä!

2. Muistan levon ja harjoitussykkeen merkityksen.

- jotakin oppimista on tapahtunut ja oppiminen jatkuu...

3. Muistan venytellä.

- yhä liian laiska venyttelijä

4. Monipuolinen harjoittelu (juoksun lisäksi sauvarullaluistelu, hiihto, kuntosali).

- ei toteutunut riittävän hyvin, sillä juoksun lisäksi vain kuntopyöräilyä

5. Varttimaraton alle 45 min

- ei toteutunut (puolimaratonin väliaikana noin 45.40)

6. Kymppi alle 43 min

- ei toteutunut (puolimaratonin väliaikana 43.30)

7. Jos puolimaratonia kokeilen, alle 1.35

- toteutui (1.33.00)

8. Jos maratonia kokeilen, alle 3.30

- toteutui (3.23.59)

9. Muistan että iloista sen olla pitää.

- kevään jalkavaivat ja muutama pieleen mennyt kisa pistivät miettimään mutta pääsääntöisesti ilo on ollut tekemisessä mukana

10. Muistan että levätessä saattaa kuulla kummallista kohinaa - se on se kunto joka nousee...


- tilasin syksyllä Runner´s Worldin ja kuin tilauksesta heti ensimmäisessä numerossa oli kevennysvinkit (tapering) lyhyiltä matkoilta maratonille saakka - niiden mukaan sitten valmistauduin lokakuun molempiin kisoihin hyvin tuloksin (puolikas SB, mara PB)

11. Juoksutekniikan kehittäminen. Huomiota askeltiheyteen, rentouteen, maakosketuksen päkiäpainotteisuuteen ja nopeuteen.

- uskon edistyneeni, varsinkin lokakuun kisoissa (puolikas, mara) frekvenssi ja askel pysyi kohtuullisessa kuosissa loppuun asti - toki vielä on kehittämisen varaa, paljonkin

(kuva Thumbs up! Ennätysmaratonilla noin 27 km kohdalla - matka jatkuu!)

12. Vähintään yhdestä kisasta tuntemus, että kaikki tuli tehtyä oikein - vauhdinjako, vire, kaikin puolin optimaalinen suoritus jne.

- ennätysmaran maalissa tuuletin tyytyväisenä, vaikka jälkikäteen arvioituna pari pientä muttaa antavat aiheen olettaa että 3.20 alle olisi ollut rahkeita
- myös heinäkuun ja lokakuun puolikkaat olivat varsin lähellä optimisuoritusta

-gs

perjantaina, marraskuuta 09, 2007

Rekordiin kontaten, ei kantaten...

Johdanto

Tukholman kesäkuista hellehölkkää olen selitellyt pariin otteeseen – armotonta kuumuutta ja pohjevaivaa, joka esti parin viikon juoksut ennen maratonia, olen tarjonnut selitykseksi 4.10-ajalle. Kolmannenkin seikan voin tässä kohtaa mainita – minulla ei ollut riittävän huolellista suunnitelmaa, en ollut henkisesti riittävän valmis tekemään asioita riittävän huolellisesti juoksun aikana. Juoksun jälkeen tiesin että pystyn parempaan. Paljon parempaan. (kuva 1. Ennätysjuoksun ja saunan jälkeen askel on lyhyt mutta hymy herkässä)

Kuten kunnon tiedustelu-upseerin tulee tehdä, tällä kertaa mietin sotasuunnitelman mahdollisimman tarkasti. Jotta suunnitelmasta tulee hyvä, on parasta tutustua taistelumaastoon niin hyvin kuin mahdollista. Ennen matkaa tarkastelin reittiprofiilia ja reittikarttaa. Saavuttuamme launtai-iltapäivänä Maarianhamiaan, ajoin reitin läpi heti numerolapun haettuani. Maastotiedustelun perusteella suunnitelma tarkentui sekä strategisella että operatiivisella tasolla.

Tavoite

Riittävän haasteelliseksi, mutta kuitenkin realistiseksi aikatavoitteeksi olin määrittänyt 3.18. Päädyin tähän aikaan miettimällä, millaiseen aikaan arvelin pystyväni juoksemaan jälkimmäisen puolikkaan. 1.38 tuntui mahdolliselta ja negatiivisen splitin myötä tämä merkitsisi ensimmäistä puolikasta hiukan hitaampaa vauhtia, noin 1.40. Näistä sitten muotoutuisi tuo 3.18.

Strategia

Ensimmäiset 25 km: Rentoa kruisailua, vauhti kurissa
25-37 km: Päättäväisesti tavoitevauhtia
37 km – maali: Kaikki peliin

Operatiivinen suunnitelma

Vauhti

RS800:een autoläpiksi 5 km ja seuraillaan että sujuu noin 23.20 – 24.00 –tahdissa. Kilometrivauhtina noin 4.40.

Juomat ja energia

Juomavyön (4 x noin 1 dl + 2 geeliä) varassa noin 19 km asti (juotavaa 5, 10, 15), jossa vyö rouvalle ladattavaksi, samalla saan juoman ja yhden geelin.
Palatessa saan samassa kohtaa (noin 23 km) ladatun vyön sekä juoman ja geelin.
Ladatun vyön avulla pärjään maaliin asti ilman että tarvitsee juottoasemien kohdalla pysähtyä.

Varusteet

Pitkät juoksutrikoot sekä pitkähihainen pusero. Ei päähinettä, eikä käsineitä. Juoksulasit.

Kengät

Adidas EQT Neftenga, 8 vuotta vanhat maratonkengät.

Toteutus

Maraton juostaan edestakaisena reittinä ja paluumatkan vastatuuli aiheutti epävarmuutta negatiivisen splitin onnistumisessa. Päätin kuitenkin lähteä yrittämään.

Juoksu tnntuu jo alkuverryttelyssä erittäin kevyeltä ja herkältä. Niinpä suurin huoli on lähinnä vauhdin pitäminen kurissa alkukilometreillä. Pyrin pitämään nopeuden 4.35 – 4.40 tasolla ja muutaman kilometrin juostuani selkiä alkaakin jo tulla vastaan. Eka viitonen tulee täyteen 23.26.

Vajaan kympin kohdalla saavutan useamman juoksijan ryhmän. Seuraan hetken heidän etenemistään, mutta kun ryhmän vauhti on tavoitettani hitaampaa, ohitan ryhmän ja jatkan matkaa yksin. Ryhmästä kuitenkin yksi lähtee mukaani ja hänen kanssaan juoksemmekin rinnakkain noin 17 km asti. Toinen vitonen täyttyy ajassa 23.23 ja kymppi siis 46.49. Vaimo ilmestyy autolla vierelle, totean hänelle että ”kevyttä on – kuin sunnuntailenkillä, mutta niinhän se pitää tässä kohtaa ollakin!”.


(kuva 2. Kevyttä!)

Juoksukaverini sanoo minulle, että nythän on sunnuntai. Kyselen hänen tavoitettaan ja hän kertoo pyrkivänsä alle 3.40 aikaan. Sanon että tämä kyyti on kyllä selvästi kovempaa, noin 3.20 –loppuaikaa enteilevää joka taas on oma tavoitteeni.

Naisten voittajaksi juossut ohittaa meidät noin 12 kilometrin kohdalla. Arvioin hänen vauhdikseen noin 4.25 min/km, eikä siis tunnu järkevältä hypätä samaan kyytiin, vaikka juoksu sujuu kuin siivillä (oli maalissa noin 2 minuuttia ennen minua, olisiko sittenkin pitänyt...). Kolmas vitonen vie 23.04 ja 15 km siis 1.09.54, mikä on hiukan suunniteltua kovempaa vauhtia.

Noin 17 kilometrin kohdalla loivassa myötämäessä vauhti kiihtyy kuin itsestään 4.30-tasolle ja koetan vain pitää sitä kurissa. Yksi juoksija tavoittaa meidät ja ohittaakin, jolloin juoksukaverini lähtee hänen kyytiinsä. Vilkaisen kelloani ja 4.35-vauhdissa ajattelen että antaapa heidän mennä sillä vielä ehtii… Yritän juosta mahdollisimman pitkälle fiiliksellä ”tästä on vara kiristää”, sillä tiedän että loppukilometrit ovat raskaita. Tästä eteenpäin joudunkin juoksimaan yksin aina maaliin saakka. Kohta kärki tulee minua vastaan. Yhden miehen yksinäinen kärki nimeltä Janne Holmén. Hänen askelrytminsä on selvästi omaani tiheämpi, vaikka se itselläkin on kuosissa tässä kohtaa on, noin 172-174 apm. Isä Rune ajaa pyörällä vieressä, hihkaisen ”hyvä Janne”. Jannen askeleesta ei ääntä korviini juuri erotu – sen sijaan toisena juoksevan askel on selvästi kovempi maakontaktiltaan.

19 kilometrin kohdalla annan juoksuvyön kotoisille huoltojoukoille ja saan samalla tytöltä juomapullon ja geelin. Juoksijoita tulee tipoittain vastaan – yllättävän vähän, ajattelen.

Neljäs vitonen vie 23.27 ja 20 km siis 1.33.22. Puolikas tulee vastaan ajassa 1.38.34, siis puolitoista minuuttia suunniteltua kovempaa. Hammarland on siis nähty ja nyt takaisin Maarianhaminaan!

23 kilometrin kohdalla saan takaisin juomavyöni sekä yhden juoman ja geelin. Samalla annan pois juoksulasini.

25 km tulee täyteen ajassa 1.57.30, joten vitonen vei aikaa noin 24.00. Juoksu tuntuu edelleen varsin helpolta. Vähitellen selkiä alkaa tulla vastaan. Kolmenkympin kohdalla on jyrkkä nousu, joka menee vielä mukavasti – tikkaan mäen ylös hyvällä frekvenssillä (176-178 apm) eikä vauhti tipu pahasti. Tämän jälkeen vauhti hieman kiihtyy (4.35-4.40), mutta pikkuhiljaa askeleen kimmoisuus ja paras terävyys alkaa kadota. Muutamaan otteeseen vastatuuli puhaltaa niin rajusti, että pitää vähän nojata eteen ettei lentäisi selälleen.


(kuva 3. Vielä hymyilyttää...)

Poimin juoksijoita kiinni ja koetan keskittyä askeleen koossapysymiseen. Välillä houkuttelee jäädä jonkun kiinnisaamani juoksijan kelkkaan, mutta kello kertoo lahjomattomasti vauhdin joten vilkku päälle ja ohitse. Pitää tehdä kovasti töitä että vauhti pysyi alle 4.50-tason. Viimeistään tässä vaiheessa tajuan että negatiivinen splitti ei onnistuisi. 32 kilometrin kohdalla vilkaisen kelloa ja se näyttää noin 2.32. Mietin, että vaikka tulisi rajustikin seinä vastaan ja viimeinen kymppi veisi tunnin, uusi ennätys olisi tosiasia. Laskeskelen myös että 50 minuutin kymppi veisi noin 3.22 –aikaan.

37 kilometrin jälkeen pitää taistella kovasti, että vauhti pysyisi alle 5.00 min/km-tasolla. Ja eihän se tahdo pysyä. Tästä huolimatta ohitan muutaman juoksijan – myös edellämainitsemani parivaljakon, joka jätti minut 17 kilometrin kohdalla. Itse asiassa kyseisen ohituksen jälkeen vain yksi juoksija ohittaa minut ja se tapahtuu kolmenkympin jälkeen. Hyvävoimaiselta näyttää meno enkä uskalla yrittää kyytiin. Kaveri vetää noin 4.30-4.35 –vauhtia ja arvelen että tuohon ei nyt vaan rahkeet riitä.

37 km kohdalla olin ennakkoon ajatellut, että tässä kohtaa voi sitten päästää sisäisen pedon irti. Aika ujo kissimirri sieltä löytyy ja vaikka irvistys lisääntyy, vauhti ei kiihdy, ei sitten millään. 40 km tulee vastaan noin 3.12.30 ja taas laskeskelen – noin 3.23 on haarukassa… Tässä kohtaa saan vielä painettua vauhdin hetkeksi 4.40-4.50-tasolle.

Viimeiset 2 kilometriä tuntuvat loppumattoman pitkiltä ja pikku vastamäet käsittämättömän isoilta. Stadionille saapuessani vilkaisen vielä kelloa ja yli 3.23 se on ehtinyt. Alle 3.24 on päästävä, joten täysillä viimeiset 100 metriä…



Näkökenttä kapenee tunneliksi jonka toisessa päässä näkyy maali. Kuulutuksesta erotan oman nimeni. Rekisteröin vaimon ja tytön sekä suosionosoituksia. Itsestä vauhti tuntuu todella kovalta, tunnen suorastaan lentäväni, mutta eipä tuo videolta jälkikäteen katsottuna vaikutusta tee (kello kertoo vauhdiksi 3.43 min/km, frekvenssi 188, syke 171). Maaliviivalla tuuletus ja sitten…



…yllättäen jalat alta! Oho – mitenkäs tässä näin kävi? Makaan hetken, ehkä sekunnin, kaksi selälläni ja käännyn sitten… Toinen takareisi kramppaa ja voihkaisen kivusta – ”första hjälp” kuulen jonkun toimitsijoista sanovan. Vääntäydyn kuitenkin ylös ja osoitan olevani kunnossa. Väsynyt mutta onnellinen.



(kuva 4. Happy!)

Saan mitalin käteeni sekä Toblerone –patukan. Poseeraan rouvalle ja kaappaan tytön syliin. Tuntuu todella hyvältä. Juon urheilujuomaa muutaman mukillisen ja jonkin ajan kuluttua näen myös 10-17 kilometrin juoksukaverin. Vaikka vauhti hänellä hiipuikin, hänen uusi ennätyksensä painui alle 3.30. Onnittelen häntä siitä.

Rouva lähtee autolle tytön kanssa odottelemaan ja minä lähden suihkuun ja saunaan. Stadionin katsomon portaat on vähän hankala hiippailla, mutta jotenkin niistä selviän. Saunassa juttelen muutaman juoksukumppanin kera. Sattuupa sinne lauteille myös varsinainen konkari samaan aikaan – Raino Kiander 70 vuotta ja jotakin. Herra veti taas yhden maran – 3.27. Kova heppu!

Saunan jälkeen vilkaisen vielä tulostaulua ja yllätyn iloisesti havaitessani nimeni varsin korkealla sarjassani. Kävelen hitaasti autolle. Onnellinen mies.

Jälkipeli

Statistiikkaa

5 km 23.26, syke 167
10 km 46.49 (23.23), 172
15 km 1.09.54 (23.05), 170
20 km 1.33.22 (23.28), 170
21,1 km 1.38.34, 171
25 km 1.57.30 (24.08), 168
30 km 2.22.00 (24.30), 168
35 km 2.47.00 (25.00), 168
40 km 3.12.30 (25.30), 165

Loppuaika jää lähes kuusi minuuttia tavoitteesta, mutta juoksun saldo jää silti vahvasti plussalle. Vastatuuli ja yksinjuoksu söivät muutamia minuutteja ja sen(kin) valossa ensi kesän aikatavoitteita sopii ruuvata taas tiukemmalle.

Palautuminen tapahtui varsin nopeasti, maanantaiaamuna jalat olivat jäykät ja pohkeet jumissa aamupalalle hiipiessä, mutta pari päivää Naantalin kylpylässä teki tehtävänsä ja jo maanantai-iltana tuntui siltä että jalkojen puolesta voisi lähteä vaikka juoksemaan.

Nyt, vajaa kaksi viikkoa juoksun jälkeen ensi kauden tavoitteet kympille, puolikkaalle ja maratonille alkavat hahmottua. Juoksutauon päätin keskiviikkona - kevyt 7.3 km sujui jalkojen puolesta ongelmitta, syke oli muutaman lyönnin tavallista korkeampi.

Hieno laji on juoksu!

-gs

sunnuntaina, lokakuuta 28, 2007

PB!

Terveiset Naantalin kylpylästä!

13 vuoden takainen rekordi kaunistui lukemiin 3.23.59, joten hyvä on fiilis! Vastatuuli ja yksinjuoksu söi loppuajasta muutaman minuutin, mutta mistä tuosta! Mahtava oli juosta kun vaimo ja tytär olivat monessa kohtaa kannustamassa!

Nyt 2-3 viikkoa juoksutaukoa ja ensi kauden tavoitteet mietintään.

-gs

perjantaina, lokakuuta 26, 2007

Turkkusen

Pakkailut alkaa olla tehty. Tyttökin huolehti matkalaukkuunsa mieluisia kirjoja ja leluja. Eilen saatiin kissalle hoitaja, joka käy päivittäin vanhaa herraa ruokkimassa ja viihdyttämässä.

Iltapäivällä lähdemme ajelemaan Turkuun ja aamulaivalla sitten Maarianhaminaan. Ahvenanmaan ihmeitä ihastellaan loppupäivä. Sunnuntaina on ohjelmassa aikainen herätys, jotta ehtii starttiviivalle klo 8.30 mennessä virittäytyä. Posket täyteen ilmaa ja päättäväisesti kohti aamusumua sitten vain... 42,195 km urakan jälkeen matkaamme takaisin Turkuun ja suuntaamme Naantalin kylpylään rentoutumaan tiistaihin saakka.

-gs

ps. Holménin mietteitä Åland Maratonista.

torstaina, lokakuuta 25, 2007

Let's run!



Kuntojuoksijoiden määrä on noussut 40% kolmessa vuodessa, mikäli Suomen liikunta ja ja urheilu ry:n gallupia on uskominen. Komeat on prosentit ja jokainen juoksuharrastuksesta innostunut ymmärtää että näin pitää ollakin. Mitä toista urheilulajia on yhtä vaivatonta harrastaa?

Kävely tulee ensimmäisenä mieleen ja se varmasti on hyvä tapa aloittaa kuntoilu. Juokseminen voi olla turhan rankkaa, jos kunto päässyt pahasti rapistumaan. Kävelylenkkeihin voi sisällyttää alkuun lyhitä juoksupätkiä ja jos juoksu tuntuu jotenkin omalta jutulta niin vähitellen se kävely jää kokonaan pois.

-gs, juoksija

(kuva http://tripcart.typepad.com/tripcart_the_blog/images/2007/05/21/running_on_the_promenade_127_365_by.jpg)

keskiviikkona, lokakuuta 24, 2007

Halakosouvia ja hh-tankkausta...



Pinosimme tytön kanssa halkoja - saatiin puolet urakasta valmiiksi. Kunnon koivuklapeja aimo satsi, kyllä niillä ensi talven pärjää. Mukava on tulta takassa pitää - lisäksi pienentää muita lämmityskuluja.

Maltojuomaa aloin sitten nautiskelemaan; hiilihydraattipitoista nestettä kiskotaan perjantaihin saakka, jotta energiavarastot olisivat mahdollisimman täynnä kun sunnuntaina ollaan viivalla. Sääennuste on lämpötilan osalta hyvä, mutta tuulen osalta haasteellinen. Etelätuulta jos pukkaa 15 m/s niin maratonin toinen puolikas mennään vastatuuleen ja siitä voi tulla varsin mielenkiintoista...

Harjoitukset ovat sujuneet hyvin - sunnuntaina juoksin 20 kilometriä niin että eka kympin vedin rauhallisesti pk-vauhtia (noin 5.20 min/km) ja toka kympin maratonvauhtia (noin 4.40 min/km). Maanantaina en juossut ja eilen tein vain kevyen lenkin (6 km 5.20 -vauhtia). Tänään on ohjelmassa viimeinen hiukan kovempaa juoksua sisältävä harjoitus - juoksen kymmenisen kilometriä niin että siihen sisältyy puolenkymmentä kolmen minuutin maratonvauhtista osuutta.

Olen ajatellut lähteä rohkeasti tavoittelemaan 3.20 alitusta 1.40 + 1.38 -puolikkailla mutta tuo tuuli saattaa kyllä sotkea suunnitelmat. Pitäisikö lasketella myötätuuleen hiukan kovempaa (1.38) ja puskea sitten vastatuuleen mitä jaksaa? Katsotaan nyt... Ehtiihän nuo ennusteet vielä muuttumaan. Ja toisaalta kun startti on aamulla 8.30, kenties tuuli ei vielä ole noussut?

-gs

(kuva http://www.luontokuvat.fi/tallennehakemisto/m/3/3/335-101.jpg)

maanantaina, lokakuuta 22, 2007

Poikamme maailmalla

Suomessa 28 vuotta sitten syntynyt, viimeiset kymmenen vuotta ulkomailla asunut mies kiersi autollaan 71 kierrosta jotakin rataa jossakin päin Brasiliaa kaikkein nopeimmin. Onnittelut. Sama mies keräsi myös vuoden aikana eniten pisteitä jossakin sarjassa jossa hän ja parikymmentä muuta miestä kiertää autoillaan ratoja eri puolilla maailmaa. Onnittelut.

Onko odotettavissa samanlainen hulabaloo kuin puolitoista vuotta sitten kun eräs naamioitu suomalainen laulu- ja soitinryhmä voitti erään laulukilpailun? Onko media kontallaan seuraavat viikot ja kuukaudet samalla tavalla kuin 12 vuotta sitten kun suomalainen jääkiekkojoukkue voitti jonkun turnauksen Ruotsissa?

- - -

Toisaalta - jos edellämainittujen tapahtumien myötä tämän katajaisen kansan vähäpuheiset mutta vakavailmeiset edustajat kokevat iloa ja ovat edes hetken ystävällisempiä läheisilleen - suovat hymyn ehkä jopa ventovieraille... Lisää tätä ja heti! Järjestetään euroviisut joka kuukausi, jääkiekkokisat kahdesti talvessa ja vormuloiden mm-titteli myönnettäköön joka kilpailun yhteydessä. Iloa kansalle!

-gs

(minun ranking edellisille ilon murusille: 1. laulukisan voitto (kova juttu, iloitsin itsekin vaikka en matkan vuoksi tapahtumaa seurannut), 2. jääkiekkokisan voitto (historiallinen juttu jääkiekolle, vaikka en näitä jokavuotisia kisoja rohkenisi MM-kisoiksi nimittääkään), 3. vormulakisasarjan voitto (kansa tarvitsee leipää ja sirkushuveja - itse katsoisin kuitenkin mielummin oikeaa sirkusta))

(kuva http://www.emidor.com/images/laughter.jpg)

perjantaina, lokakuuta 19, 2007

Sri Shinmoy



Sri Shinmoy on poissa, uutisoi New York Times.

Pari poimintaa em. uutisesta;

"(...) He slept only 90 minutes a day, he said, and when he was not traveling to perform in concerts and spread his message, spent the rest of the time meditating, playing music, exercising and making art.

(...) “His life was all about challenging yourself and being the best you can be,” said Carl Lewis, the Olympic sprinter, a friend of Mr. Chinmoy’s. “He told his disciples to go out and meet a challenge you don’t think you can do.”

“He’s the reason I plan on running the New York marathon when I’m 50,” Mr. Lewis said in a telephone interview yesterday.

(...) To achieve spiritual enlightenment, he advocated extreme physical activity, including weight lifting, distance running and swimming.
"

En pitänyt Sri Shinmoyta gurunani -
tai toisaalta "guru", opettaja voi olla kuka tahansa kohtaamani jos vain osaan olla avoin.

Sri Shinmoy on poissa. Siispä hän ei enää ole täällä.

Vai onko sittenkin? Kysymys palautuu ihmiskäsitykseen.

Käytin ilmaisua viittaamaan (epäsuorasti) siihen tosiasiaan että se tietoisuus josta käytettiin nimeä Sri Shinmoy ei ole enää läsnä kehossa, jossa hänet totuttiin 76 vuoden ajan kohtaamaan.

Kokonaan toinen juttu on, eksistoiko kyseinen tietoisuus enää lainkaan. Materialisti redusoi tajunnan aivojen sähköfyysiskemialliseksi (tilapäiseksi) ominaisuudeksi. Muitakin kantoja on.

- - -

Onko perusteltua ajatella ihmistä upeana ja ihmeellisenä olentona joka halutessaan kykenee tuomaan taivasta maan päälle?

Maailmaa ja itseäkin tarkasteltaessa valitettavan usein tuo halu näyttää kuitenkin puuttuvan.

Voisiko ajatella, että se on olemassa kaikilla ainakin välillä ja monella useasti? Ehkäpä on mahdollista että joidenkin koko elämä on taivaan tuomista maan päälle?

On toki niin, että tuo halu puuttuu monelta turhan usein. Ehkä voi sanoa että tuo halu puuttuu jokaiselta joskus - äärimmäisenä esimerkkinä Nasaretin mies. Hänelläkin oli epäilyksen hetkensä Getsemanessa; "Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois.” (Luuk22:42). Toisaalta hän toteaa samassa jakeessa ”Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun.”

Lopulta kyse on vain siitä miten haluamme asioita painottaa. Minä korostan ihmiskuvassani positiivista ulottuvuutta, katson että positiivinen käsitys ihmisen mahdollisuuksista on realistinen ja katson että tämä painotus eheyttää ihmistä ja kantaa eteenpäin.

Joku toinen korostaa negatiivista ulottuvuutta; ihminen on perinpohjin turmeltunut ja pahan pauloissa rimpuileva olento. Kristinuskon viitekehykseen sitoutuva kytkee tämän tyypillisesti armon käsitteeseen ja ajattelee että vain se kantaa eteenpäin.

Minusta negatiivisen ulottuvuuden painottaminen ei ole eheyttävää. Psykologisesti ilmaistuna: minä olen jungilainen. Ja tämä ei sulje pois armon käsitettä.

- - -

Jaloa on pyyteetön toiminta lähimmäisen puolesta; ei velvollisuuden tunnosta, ei pakosta, ei palkkion toivossa tämän- tai tuonpuoleisessa. Jaloa on lähimmäisenrakkaus.

Sri Shinmoy kosketti monia. Tributes to him.

-gs

keskiviikkona, lokakuuta 17, 2007

Kuinka onnistua?

Tytön kanssa ihailtiin hevoskuvia tietokoneelta ja googlen kuvahakuhan niitä helposti löytää. Täältä löytyi kivoja hevoskuvia ja muitakin eläimiä ja joka kuvan ohessa mietelausekin (kuvaa klikkaamalla uusi kuva).

Tämän poimin:

"To know that even one life has breathed easier because you have lived,
that is to have succeeded."


Ralph Waldo Emerson

-gs

(kuva http://www.hedweb.com/animimag/horserun.htm)

maanantaina, lokakuuta 15, 2007

Lapsi on...

Mikä olisi sopiva aikatavoite Ålandin juoksuun?

Voisin miettiä kuinka kovaa jaksan juosta puolikkaan kun yksi on alla. Eilinen 1.33 ei ollut mikään lopullinen raastojuoksu, vaan paukkuja jäi vielä. Siispä ehkä 1.38 -tasolla homma voisi toimia, joten negatiivinen splitti -idea merkitsisi ensimmäisen juoksemista 1.40 -tasolla ja tämähän tarkoittaisi 3.18 -loppuaikaa. Ja sehän tarkoittaisi koko matkalle keskimäärin noin 4.41 min/km -vauhtia eikä siis ollenkaan mitään ihmeellistä. Mutta ajatusleikkinähän voi leikkiä mitä vain.

-gs, ...terve kun se leikkii

sunnuntaina, lokakuuta 14, 2007

I'm a Believer

Koimme olevamme etuoikeutettuja saadessamme viettää viikonlopun todellisessa perinneympäristössä - Saimaan rannalle noin 90 vuotta sitten perustetulla vanhalla maatilalla. Pihapiiri huokui historiaa ja tuntui kuin kotiseutumuseossa olisi. Saatan paikasta jonkun kuvan blogiini laittaa hieman myöhemmin.

- - -

Tänään sitten ajelin Pieksämäelle ja puolimaratonin tempaisin. Keli oli minun maun mukainen - muutama aste lämmintä ja lähes tyyntä. Minulla oli kisaan kolme eri tasoista tavoitetta;

1. Minimitavoite saavuttaa SB, siis kauden paras (= alle 1.36)
2. Hiukan kovempi tavoite saavuttaa kauden tavoite, jonka puolimaratonille viime syksynä asetin (= alle 1.35)
3. Hyvin sujuneiden harjoitusten myötä ajatus 4.30 min/km -vauhtisesta puolikkaasta tuntui myös mahdolliselta (= noin 1.34.30)

Startti tapahtui klo 10.30 ja alkukiihdytyksen jälkeen vauhti tasaantui pian 4.20 - 4.30 -tasolle. Väliajat osoittivat, että menin alle 4.30 -vauhtia ja kun juoksu tuntui helpolta, annoin mennä samaan tahtiin mahdollisimman rennosti. 4-5 kilometrin kohdalla jostakin takaa rinnalleni ilmestyi kovakuntoisen näköinen ikämies, jonka tahti vaikutti sopivalta ja liimauduin hänen kyytiinsä. Juoksimme rinnakkain reipasta tahtia ja vauhti nousi alle 4.20 -tahtiseksi. Väliaikoja laskeskelin ja vertasin niitä mielessäni 4.30 -vauhtiseen juoksuun. Homma alkoi vaikuttaa siltä, että tänään kulkee ja tavoitteet täyttyvät.

Kympin väliaika tuli vastaan 43.31, mikä on sekunnin kovempaa kuin tämän kesän ainoa noteeraukseni kympin kisassa. Siinä valossa siis varsin kovaa mentiin. En kuitenkaan huolestunut, sillä juoksu tuntui edelleen hyvältä. Tässä kohtaa laskeskelin että pieni väsyminenkin mahdollistaa tavoitteiden saavuttamisen.

Vähän ennen 11 kilometrin kohtaa nousun jälkeisessä myötäleessä vauhtini kiihtyi kuin itsestään 4 min/km -tasolla, jopa allekin. Askel tuntui rullaavan mukavasti joten annoin mennä - tasaisella pyrin kuitenkin taas tasoittelemaan ja niinpä 12 km tuli vastaan ajassa 52.17 - kilometri siis meni aikaan 4.12 (1.29 -vauhtia puolikkaalla). Jälkikäteen ajateltuna tämä saattoi olla virhe ja kenties söi hieman loppuaikaa.

12-14 väli tasoittui edelleen, nousustakin johtuen ja sujui 4.28 -vauhtia. 14-16 sujui taas aavistus kovempaa, 4.18-vauhtia. 16-18 mentiin 4.25 -tahtiin ja tässä kohtaa laskeskelin että 1.32 -tasoinen aika on mahdollinen. Seuraava km oli kuitenkin pikku mäestä huolimatta luvattoman hidas (4.47) ja niinpä 19 km kohdalla aikaa oli kulunut 1.23.30. Taas laskeltiin - 2.1 km maaliin, 4.30 vuhtia noin 9 min vielä joten not bad. Seurassani ollut ikämies jäi jälkeeni jossakin kohtaa tällä välillä.

Jouduin siis tekemään töitä yksin - yritin pitää askeleen herkkänä ja askeltiheyden riittävän korkeana. Seuraava kilometri vei aikaa 4.31 ja 20 km väliaika siis 1.28.00. Alle 1.33 on mahdollista päästä, ajattelin. 500 metriä ennen maalia kiihdytin askellusta ja ihan lopussa tein pienen spurtin.

Loppuajakseni tuli 1.33.00 (keskim 4.24 / km), johon olen hyvin tyytyväinen. Kauden paras koheni kolme minuuttia ja edellälistatut tavoitteet täyttyivät. Aavistuksen kismittää, ettei aika ole 1.32 -alkuinen... Seuraavalla kerralla sitten!

Noin minuutti jälkeeni tuli em. ikämieskin maaliin. Kättelin häntä hymyssäsuin ja kiitin hyvästä vetoavusta. 63 vuotta oli tällä teräsvaarilla ikää! Siinäpä on tavoitetta itsellekin - pysyä yhtä hyvässä kuosissa tulevina vuosina. Vierivä kivi ei sammaloidu.

Ja se otsikon believer? Päkiällä, herkällä maakontaktilla, korkealla frekvenssilllä (= keskim 178 askelta minuutissa) - toimii minulla. Ja pitkät, hidasvauhtiset lenkit rakentavat perustaa. Kaksi kolmekymmentäkilometristä viimeisen kahden viikon aikana iskevät kuin miljoona volttia... 172 keskisykkeellä (max 177) menin ja juomavyötä käytin (yksi reilun desin juomapullo). Nautin mukanani olleen geelin ja juoman kympin kohdalla, järjestäjien juomia en ottanut.

Jalat tuntuivat ja tuntuvat hyvältä kisan jälkeen. Kyllä oli mellevä kotiin ajella Eppu Normaalin uusinta kuunnellen. Elämä on ihanaa ja juoksu upeaa - tästä on hyvä jatkaa kohti Åland Maratonia! Oikeastaan ainoa ongelma on miettiä, mikä olisi sopiva tavoiteaika siihen kisaan. Aiemmin ajattelemaani alle 3.30-tavoitetta sopii ehkä kiristää - ehdotuksia?

-gs

torstaina, lokakuuta 11, 2007

Lämpimiin vesiin

Isovanhemmat lähtivät ja nyt ollaan taas tytön kanssa kahdestaan. Lähdetään kohta kirjastoon ja sitten viihdeuimalan lämpimiin vesiin polskimaan. Kyllä tämä työolot voittaa :)

Runner's World tuli juuri eka kertaa postilaatikkoon noin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Innostuin tilaamaan kun on tuo dollari sen verran alamaissa euroon nähden että vuosikerran hinta jää alle 40 euron (36 e).

-gs

keskiviikkona, lokakuuta 10, 2007

So why do "normal" people get tattoos?


BBC:n uutisessa pohditaan, kuinka aiemmin niin pahamaineisista tatuoinneista on tullut salonkikelpoisia, "normaalien" ihmisten juttuja. (Lainausmerkit BBC:n uutisessa, ei minun kannanottoa mihinkään suuntaan). Itse en ole tatuoinneista innostunut enkä ainakaan tällä hetkellä osaa ajatella niistä jossakin vaiheessa kiinnostuvani.

- - -

Levätessä kunto nousee, sanotaan. Ainakin tänään on tuntunut siltä; eilisen lepopäivän jälkeen tämänpäiväinen kevyt 7.5 km lenkki tuotti hyvän tuntemuksen lisäksi juoksuindeksiksi 64, korkeimman mitä kertaakaan aiemmin olen Polarin RS800sd:llä saanut. Taulukon mukaan tuo arvo lupailee niin kovia aikoja kympistä maratonille etten niitä vielä ihan realistisina pidä. Sunnuntaina sitten mitataan puolimaratonkunto. Nyt vaan maltilla kohti sitä kisaa...

-gs

tiistaina, lokakuuta 09, 2007

"Notes on the Rubik's Magic Cube..."

Sain Ruotsissa asuvalta tätiltäni pienen värikkään kuution 80-luvun alussa. Sitä piti ihmetellä oikein kovasti. Rubikin kuutiossa kerrotaan olevan 43 252 003 274 489 856 000 erilaista asentoa. Ja yhtä niistä koetin kovasti etsiä yli 25 vuotta sitten. Suomen kuvalehti pelasti pälkähästä julkaisemalla ratkaisun. Tämä ei minulle ja kaverilleni riittänyt, sillä halusimme tulla paremmiksi. Kehittelimme omia kaavoja ja tilasimme Akateemisesta kirjakaupasta David Singmasterin "Notes on the Rubik's Magic Cube" -kirjan. Kehityimme varsin näppäriksi kuution pyörittäjiksi. Parhaimmillaan kuution värit saatiin järjestykseen alle 20 sekunnissa ja kymmenen sarjoissa keskimääräinen ratkaisuaika painui 40 sekunnin tuntumaan. Intoilimme jopa oman kirjan kirjoittamisesta - kuution täydelliset ratkaisuohjeet sekä optimointikaavat nopeaan ratkaisuun. Teimme kymmeniä sivuja pitkän käsikirjoituksen jota emme sitten koskaan kirjakustantamoon lähettäneet. Käsikirjoitus jäi kesken kun muut jutut alkoivat kiinnostaa enemmän. Rubikin kuutio - niin värikäs ja kiehtova kuin se yli 43 triljoonine mahdollisuuksineen onkin, ei teini-ikäisen pojan mielessä vedä vertoja tytöille.

Unkarissa, Rubikin kuution kehittäjän kotimaassa, on taas kisattu kuution ratkaisun maailmanmestaruudesta. Japanilainen Yu Nakajima voitti mestaruuden ja 5000 euron palkinnon ratkaistuaan kuution viisi kertaa keskimäärin 12.46 sekunnissa.

- - -

Juoksurintamalta kuuluu ihan hyvää. Kävin eilen juoksemassa 15 kilometriä niin että ensimmäiset 8 kilometriä vedin kevyesti 5.30 -vauhtia ja loppupätkän 7 kilometriä rennon vauhdikkaasti 4.36 -vauhtia. Juoksu tuntui kulkevan oikein mukavasti. Ennen sunnuntain puolimaratonia ohjelmassa on vain muutama kevyt lenkki - periaatteessa vain lepäillään ja annetaan kunnon nousta. Kevyt verryttelyjuoksu pitää vain juoksutuntumaa yllä.

-gs

(kuva 1 http://www.rubiks.com/,
kuva 2 http://www.amazon.com/Notes-Rubiks-Magic-David-Singmaster/dp/0894900439)

maanantaina, lokakuuta 08, 2007

Kolme viikkoa Ålandiaan

Tyttö kerhossa ja tässä ihmettelen lähtisikö lenkille. Ankara vesisade näyttää pitävän mukavuudenhaluisen sisätiloissa... Itse asiassa juuri nyt ei sada. Lauantaina vedin 30 km TV-pitkän noin 2.45, lopussa kokeilin vähän maratonvauhtista sekaan - kunto tuntuisi kehittyvän mukavasti. Testasin samalla uuden juomavyön sekä Lidlin edullisen urheilujuoman - pelittää kyllä. Ei tämän filosofisempaa tällä(kään) kertaa.

-gs

torstaina, lokakuuta 04, 2007

Kompensaation toivossa

Juoksuharjoittelun yksi keskeinen idea perustuu siihen, että harjoituksen myötä keho hetkellisesti ikään kuin sysätään pois tasapainosta. Levon aikana tapahtuu palautuminen ja tällöin suorituskyky nousee korkeammalle tasolle kuin se oli ennen harjoitusta. Tätä kutsutaan kompensaatioksi. Paradoksaalisesti kunto laskee harjoituksen aikana ja nousee levon aikana. Toisaalta jos lepo jatkuu liian kauan, kunto kääntyy laskuun ja toisaalta jos rasitus on liian kauan liian kova, keho voi joutua ylirasitustilaan, josta toipuminen voi kestää viikkoja, joka kuukausia. Haaste on löytää sopiva tasapaino harjoituksen ja levon välillä.

Eilen innostuin tekemään vetoharjoituksen radalla; 5 x 2000 m 2 minuutin palautuksella 8.25 - 8.50 välille eli tuollaista puolimaratonia hieman kovempaa vauhtia. Sunnuntaista lähtien onkin tullut juostua melko paljon; su 30 km, ti 10+10 km, ke 14 km joten tänään välipäivä oli paikallaan.

Tytön kanssa kävimme päivällä kirjastossa - tervetullutta vaihtelua itsellekin kun ei niitä samoja kirjoja tarvitse liian moneen kertaan lukea. Kirjaimia ihmeteltiin sitten kotona herra Hakkaraisen aakkoskirjasta - itse asiassa ne on tytölle jo tutut vierasperäisiä äksää, tsetaa, tuplaveetä ja ruotsalaista oota lukuunottamatta. Ja gee, dee, cee ja ähävä on myös vielä hakusessa. Toisaalta hän on 3 v 2 kk joten asialla ei todellakaan ole mikään kiire.

Shoppailtua tuli sen verran, että ostin itselleni uuden juomavyön - pitkille lenkeille ja ehkä pitkiin kisoihinkin (puolimaraton ja maraton).

-gs

(juomavyö: http://www.badminton.ch/domains/sport_modulpark_ch/data/Catalog/5231/adidas_belt_mittel.jpg, kirjan kuva: http://ok.otava.fi/content_images/p000193l.jpg)

keskiviikkona, lokakuuta 03, 2007

Vesi vanhin voitehista...

Kävimme kylpylän ja uimahallin yhdistelmässä (=viihdeuimala) tytön kanssa polskimassa. Kyllä nyt neidille päiväunet maistuvat! Tein vähän vesijumppaa jaloilleni ja porealtaassa makoilin niin että nyt jalat tuntuu viime juoksutreeneistä oikein hyvin palautuneen - niin hyvin että saatanpa innostua iltasella juoksemaankin... Tehdään nyt sitten määrää kun jalat tuntuu hyvin kestävän ja treeni muutenkin maistuvan ja kevennetään hiukan ennen 14.10. puolimaratonia.

-gs




(kuva http://www.spiritualarts.org/images/healingImage.jpg)

tiistaina, lokakuuta 02, 2007

Juoksin

Pitkästä aikaa tein kaksi juoksulenkkiä samalle päivälle - päivällä tytön ollessa kerhossa kävin juoksemassa maastossa 10.5 km kevyesti (1.01) ja vielä iltasella rouvan tultua työmatkalta heitin 10 km lenkin asvaltilla aavistuksen päivän versiota kovempaa (51 min). Pari kolme pyrähdystä tein ja ihan mukavalta tuntui. Hieno keli juosta! Lyhythihainen paita ja pitkät trikoot sopiva varustus molemmissa juoksuissa.

Sunnuntain pitkä lenkki tuntuu vielä hiukan jaloissa, huomenna on välipäivän paikka - kenties punttisalilla lihaskuntoa...

-gs

maanantaina, lokakuuta 01, 2007

Koti-isän arkea

Rouva on kaksi päivää työmatkalla, joten ollaan tytön kanssa kaksistaan. Kävin hänen kanssaan tänään hammaslääkärissä. Viime viikolla hammashoitolan tarkastuksessa paljastui kaksi reiän alkua poskihampaissa - kyllä harmitti! On yritetty hampaista huolta pitää ja silti... Hammaslääkäri, suunnilleen samanikäisen tytön äiti, suhtautui asiaan erittäin ystävällisesti. Kurkisteltuaan tytön suuhun totesi, ettei hän ala näin pienen lapsen hampaita paikkailemaan. Seurauksena olisi elinikäinen pelko hammaslääkäriä kohtaan. Ja minä kun olin jo henkisesti asennoitunut, että luvassa saattaa olla tuskallinen keikka. En kuitenkaan tytölle mitään kuvia ennen käyntiä maalaillut - kunhan totesin että hammaslääkärissä käydään ja suuhun katsotaan.

Hammaslääkäri Virpin esityksen mukaan edetään nyt niin, että koetetaan pitää reiän alut kurissa hyvällä hoidolla ja katsotaan puolen vuoden kuluttua tilannetta uudestaan. Aiemminkin jos on tarvis. Ja jos tilanne kehittyy huonommaksi, hampaat paikataan. Nukutuksessa. Hyvillä mielin lähdimme kotiin. Ennen lähtöä tyttö sai vielä bonuksena valita kiiltokuvavalikoimasta itselleen yhden - nalleperhe retkellä oli mieluisin.

Kotona pidimme vielä pikku leikki- ja lukutuokion ja sitten olikin päiväunien aika ennen maanantaista muskaria. Vuoden verran on siellä käyty ja kyllä tyttö on siitä pitänyt!

Ja se juoksu ja operaatio Ahvenanmaa... Flunssa on ohi ja juoksu alkaa taas vähitellen kulkea, luojan kiitos. Eilen tein melkoisen kovan lenkin, 30.5 km ja se tuntuu vielä hieman jaloissa. Huomenna päiväkerhon aikaan ohjelmassa noin 10 km palautellen. Ennen Åland Maratonia vielä yksi pitkä lenkki (25-30 km) sekä täysivauhtinen puolimaraton.

-gs

(kuva http://www.whitmancounty.org/PubHealth/images/oral_health/tooth.gif)

perjantaina, syyskuuta 28, 2007

Perämeren valkeassa helmessä

Vanhassa kotikaupungissa käytiin ja mukavaa oli! Muistelimme, että edellisen kerran polskimme Edenissä noin 15 vuotta sitten - silloin kahdestaan ja nyt kolmisin, tyttömme otti kaiken ilon irti pienestä kylpylälomasta. Niin paljon monenlaista mahtuu kuluneisiin vuosiin. Oli ilo katsoa pientä vesipetoamme - tyttö sukelteli ja polski monta tuntia Aqua SwimSchool -uimaliivissään. Vesi oli mukavan lämmintä, joten kyllä siellä kelpasi vanhempienkin vesileikkiä! Välillä on kiva käydä ulkoaltaan puolella ihailemassa merimaisemaa.

Kylpyläpakettiimme sisältyi myös hieronta ja yrttiporekylpy - hyvää tekivät nekin.

Toimivat on tilat Edenissä ja lapsen kannalta paikka on erinomainen. Kaikki sujui moitteetta ja palvelu oli ystävällistä. Joten Edenissä saatamme käydä toistekin!

Lauantaina juostiin klassinen Oulun juoksu, joka aikoinaan keräsi parhaimmillaan 1600 juoksijaa Hiukkavaaran maastoihin. Sittemmin juoksu siirrettiin Oulun-hallin tuntumaan (tähän versioon osallistuin kaksi kertaa 80-luvulla) ja pari vuotta sitten Hietasaareen. Osallistujamäärä on taas vähitellen nousussa, nyt mukana oli noin 150 juoksijaa.

Tarkoitukseni oli juosta kymppi, mutta flunssan vuoksi oli tyydyttävä katsojan osaan. Taisi olla neljäs hölkkä siinä roolissa. Muistan lapsuudestani jonkun Oulun juoksun Hiukkavaarassa - olin katsomassa kun isäni (urheilumies vieläkin) juoksi kisassa. Sitten pitää hypätä vuoteen 2000 - osuin eräällä moottoripyöräajelulla keväisen juoksutapahtuman kisakeskukseen. Paikka oli Metsäkylän seuratalo Haminassa ja kisa oli Munahölkkä. Sitäkin piti tietysti jonkin aikaa ihmetellä. Hölkän nimen kerrotaan muuten tulevan siitä, että kisan viimeinen saa korillisen munia. Ja se kolmas kerta... ääh, mitä minä näistä!

Kuvasin kisaa kahdessa kohtaa - noin 500 metriä lähdön jälkeen sekä noin 500 metriä ennen maalia. Olihan siellä tuttuja kasvoja kirmaamassa. Ja olipa yliopiston rehtorikin lähtenyt juoksemaan. Tässä pari kuvaa alkutaipaleelta:





Tässä pari raastokuvaa loppumatkasta:





Lisää kisakuvia.

Lähtöpäivänä ehdimme vielä altaille ja ennen kotimatkaa kävimme vähän ulkoilemassa merenrannassa; upea aurinkoinen päivä, josta nauttivat myös surffarit ja liitovarjoilijat;



-gs