torstaina, syyskuuta 06, 2007

Lahjakkaat lapsemme

Alkuun totean, että lapset ovat upeita ja välkkyjä ja pikku neropatteja ihan jokainen.

Eilen näin Yle teemalta brittidokumentin "Lapseni on nero". Siinä kuvattiin noin kymmentä 3-12 -vuotiasta lasta, joilla oli hämmästyttävää osaamista mm. musiikin, kirjallisuuden, matematiikan ja shakin saralla. Osa lapsista kävi lahjakkuusasiantuntija Joan Freemanin juttusilla ja testattavana - tuloksena äo-lukemia 137-170 välillä. Kovia, Mensaan oikeuttavia lukemia siis.

Lahjakkuutta on luonnollisesti tuettava, mutta yksi asia jäi mieltäni vaivaamaan. Erityinen lahjakkuus jollakin alueella merkitsee usein varsin vajavaista toimintakykyä jossakin toisessa asiassa. Mitä iloa lapselle on vaikkapa matemaattisesta erityislahjakkuudesta, jos hänellä ei ole sosiaalista kyvykkyyttä, sosiaalista älykkyyttä? Parin dokumentissa esitellyn lapsen kohdalla kävi eksplisiittisesti ilmi, että nämä ovat varsin eristäytyneitä toisista lapsista.

Lahjakkaan lapsen vanhempien todellinen haaste onkin mielestäni auttaa lasta kasvamaan tasapainoiseksi ihmiseksi, joka erityislahjakkuuden lisäksi kykenee huomioimaan toiset, malttaa kuunnella toisia, ymmärtää ettei koko maailma pyöri oman nerokkuuden ympärillä. Joissakin dokumentin tapauksissa esiintyi epätervettä äo:n ja kapeasti käsitetyn älyn palvontaa vieläpä lapsen kuullen... Ei tarvita suurta ennustajan kykyä, jos povaa tulevaisuuden olevan haastellinen - yhteentörmäyksiä tulee (toisaalta niitä tietysti tulee aina).

-gs

(kuva http://images.jupiterimages.com/common/detail/49/96/22749649.jpg)

5 kommenttia:

Hannele kirjoitti...

Neroushan ilmenee jo lapsena - ja koulussa viimeistään karsitaan pois..

HeidiR kirjoitti...

Minultakin myös
Schmooze sinulle. ;)

Tuohon lapsineroaiheeseen palaan myöhemmin. Mielenkiintoinen juttu!

gnothi seauton kirjoitti...

hannele - niinpä, on sanottu että lapset menevät kouluun kysymysmerkkeinä ja tulevat sieltä pois pisteinä. Tuskin se koko totuus sentään on...

heidi, kiitos!

-gs

sahrami kirjoitti...

Katsoin dokun kun se tuli uusintana. Harmitti aika monen lapsen puolesta. Kauheisiin paineisiin joutuivat jo pienenä.

Olisi tärkeää, että lapsi kasvaisi tasapainoiseksi ihmiseksi, oli hän sitten erityislahjakas tai ei. On varmasti vahingollista tukea yksipuolisesti vain jotain erityistä ominaisuutta, esimerkiksi matemaattista lahjakkuutta muiden kustannuksella.

Niin kuin se psykologi ohjelmassa sanoi, lapsen älykkyys ei häviä minnekään. Usein älykäs ihminen kaipaa ja etsii itsekin älyllisiä haasteita, ei heitä tarvitse jatkuvasti valmentaa.

Joskus on puhuttu sellaisesta kuin kasvurauha. Minusta älykkäätkin lapset ansaitsisivat oikeuden kasvaa rauhassa.

Puujalka kirjoitti...

Vaikka jonkinlaista tolkkua lapsinerojen elämään on hyvä tuoda, minusta on ihan hyvä, että joitakin neroja ja ylilahjakkaita matemaatikkoja mahtuu maailmaan - vaikka olisivatkin hankalia ja oikukkaita tyyppejä. Ei kaikki ole sosiaalisesti lahjakkaita. Mutta vanhemmat voivat kyllä vaikuttaa lapsensa elämään aika paljon tuhoavallakin tavalla. - varsinkin jos ovat huumaantuneet hänen neroudestaan ja toivovat voivansa pistää sillä rahoiksi.

Suuri lahja (nerous) voi tuoda tullessaan myös suuren ristin (yksinäisyys). Muutkin ihmiset joutuvat erilaisuutensa tähden kamppailemaan tässä maailmassa. Toinen on neropatti, toisella on toisenlainen patti.