perjantaina, syyskuuta 28, 2007

Perämeren valkeassa helmessä

Vanhassa kotikaupungissa käytiin ja mukavaa oli! Muistelimme, että edellisen kerran polskimme Edenissä noin 15 vuotta sitten - silloin kahdestaan ja nyt kolmisin, tyttömme otti kaiken ilon irti pienestä kylpylälomasta. Niin paljon monenlaista mahtuu kuluneisiin vuosiin. Oli ilo katsoa pientä vesipetoamme - tyttö sukelteli ja polski monta tuntia Aqua SwimSchool -uimaliivissään. Vesi oli mukavan lämmintä, joten kyllä siellä kelpasi vanhempienkin vesileikkiä! Välillä on kiva käydä ulkoaltaan puolella ihailemassa merimaisemaa.

Kylpyläpakettiimme sisältyi myös hieronta ja yrttiporekylpy - hyvää tekivät nekin.

Toimivat on tilat Edenissä ja lapsen kannalta paikka on erinomainen. Kaikki sujui moitteetta ja palvelu oli ystävällistä. Joten Edenissä saatamme käydä toistekin!

Lauantaina juostiin klassinen Oulun juoksu, joka aikoinaan keräsi parhaimmillaan 1600 juoksijaa Hiukkavaaran maastoihin. Sittemmin juoksu siirrettiin Oulun-hallin tuntumaan (tähän versioon osallistuin kaksi kertaa 80-luvulla) ja pari vuotta sitten Hietasaareen. Osallistujamäärä on taas vähitellen nousussa, nyt mukana oli noin 150 juoksijaa.

Tarkoitukseni oli juosta kymppi, mutta flunssan vuoksi oli tyydyttävä katsojan osaan. Taisi olla neljäs hölkkä siinä roolissa. Muistan lapsuudestani jonkun Oulun juoksun Hiukkavaarassa - olin katsomassa kun isäni (urheilumies vieläkin) juoksi kisassa. Sitten pitää hypätä vuoteen 2000 - osuin eräällä moottoripyöräajelulla keväisen juoksutapahtuman kisakeskukseen. Paikka oli Metsäkylän seuratalo Haminassa ja kisa oli Munahölkkä. Sitäkin piti tietysti jonkin aikaa ihmetellä. Hölkän nimen kerrotaan muuten tulevan siitä, että kisan viimeinen saa korillisen munia. Ja se kolmas kerta... ääh, mitä minä näistä!

Kuvasin kisaa kahdessa kohtaa - noin 500 metriä lähdön jälkeen sekä noin 500 metriä ennen maalia. Olihan siellä tuttuja kasvoja kirmaamassa. Ja olipa yliopiston rehtorikin lähtenyt juoksemaan. Tässä pari kuvaa alkutaipaleelta:





Tässä pari raastokuvaa loppumatkasta:





Lisää kisakuvia.

Lähtöpäivänä ehdimme vielä altaille ja ennen kotimatkaa kävimme vähän ulkoilemassa merenrannassa; upea aurinkoinen päivä, josta nauttivat myös surffarit ja liitovarjoilijat;



-gs

6 kommenttia:

sahrami kirjoitti...

Onkos siellä lapsi selässä Ergossa vai Patapumissa. Näyttää mukavalta. :)

Jorma "Jomppe" Ronkainen kirjoitti...

Ergossa tyttö on! Kätevä on systeemi!

-gs

sahrami kirjoitti...

Meilläkin on Ergo. Oltiin Jyrävällä toissakesänä vaeltamassa ja jaksoin kantaa lasta yli 7 km siinä. Ergo on huippu.

Jorma "Jomppe" Ronkainen kirjoitti...

Vai että Kuusamon maisemissa - Jyrävän seutu on hieno koskineen ja riippusiltoineen! Karhunkierrosta suosittelen jos ei ole entuudestaan tuttu!

Ja ergoon olemme mekin mieltyneet - monella reissulla osoittautunut ehdottoman näppäräksi!

-gs

sahrami kirjoitti...

Jyrävä on hieno, samoin Kiutaköngäs, puhdas ja kirkas Kitkajärvi ja sen Viisaat sekä Kitkan hyvänmakuinen vesi, hillat, kampanisut, suopursun tuoksu ja kuikan huuto yöttömässä yössä. Porot ja tunturit. Hyttyset. - Oups, eikun. :) Kuusamo, nyt kutsuu mua Kuusamo... ouououu... :)

Karhunkierrostakin olen tainnut joskus talsia ainakin jonkin matkaa.

Jorma "Jomppe" Ronkainen kirjoitti...

"...metsän näen jämäkän ja
vaaran sinertävän..." ;)

-gs