tiistaina, joulukuuta 11, 2007

Punnitut sanat 10/12

Jos minun olisi lupa sanoa vain kymmenen sanaa...

Mitä sanoisin?
Mitä kirjoittaisin?

Edelliseen viestiin nostin uutena elementtinä minuuden ylittämisen; sen myötä tien kulkija voi yhtyä Paavalin sanoihin "Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa" (Gal 2:20). Vaikka prosessiin voi sisältyä autuutta ja kaikkiallisen rakkauden kokemusta, on se ennen kaikkea ristin tie. Pieneksi tulemista. Luopumista.

Olemme tyypillisesti lukemattomin tavoin kiinni egominuudessa ja aisteillemme on koko ajan tarjolla rajattomasti egominuutta ruokkivia ärsykkeitä.

Meidän on tultava sokeiksi jotta todella näkisimme.

Meidän on tultava kuuroiksi jotta todella kuulisimme.

Meidän on tultava mykiksi jotta todella puhuisimme.

Maailmasta soiva egominuutta ruokkiva seireenien laulu voi saada mitä erilaisimpia muotoja. Tien kulkija kohtaa monenlaisia haasteita ja hänen on pystyttävä erottamaan aito epäaidosta.

On erittäin tyypillistä, että joudumme käymään läpi erämaavaelluksen - keskiajan mystikot kutsuivat tätä jaksoa sielun pimeäksi yöksi. Erämaa, pimeys, yö - ne ovat osa sisimpäämme. Voi sanoa, että sisäinen totuutemme on niiden verhoama.



Todellista minuuttamme, ikuisuutta meissä, voi verrata sädehtivään jalokiveen. Sopivissa olosuhteissa saatamme nähdä vilahduksen kiven kauneudesta. Moni jatkaa elämäänsä vanhaan tapaan.

Mutta näky ei jätä rauhaan niitä, joiden sielun janoa totuuteen ja kauneuteen maailma ei pysty sammuttamaan. Joku jättää kaiken ja lähtee etsimään näkemäänsä. Jonkun etsintä suuntautuu maailmaan, toinen ymmärtää työn tapahtuvan sisältä käsin. Moni turhautuu, väsyy, unohtaa. Moni alkaa pitää näkemäänsä harhana, toiveajatteluna, illuusiona. On myös niitä, jotka jaksavat tehdä sisäisen erämaavaelluksen, jaksavat valvoa sielun pimeän yön, eivät pelkää sielustaan löytyvää palanutta maata, tuhkaa, ylittävät vanhan itsekkään minänsä ja saavuttavat timantin, todellisen itsensä, rakkausminuuden, joka säihkyy sateenkaaren kaikissa väreissä. He ovat kulkeneet ristin tien, päässeet perille, heistä on tullut nöyriä mutta lujia, vaatimattomia viisaita joilla on sisäinen yhteys elävään tietoon, gnosikseen.

Yritän kiteyttää tämän kymmeneen sanaan;

kiitollisuus, rakkaus

gnothi seauton

minuuden ylittäminen

rakkaudessa

viimeisen kiusauksen voittaminen.


-gs

(kuvassa timantti kimberliitissä;
http://www.kiviopas.fi/opetus/kivilaj/kuvat2/kimberliitti_timantti1.jpg)

5 kommenttia:

Rita kirjoitti...

Kiitollisuus ja rakkaus - nuo olen minäkin elämän tärkeimmiksi listannut, sekä kaksi muuta; anteeksi pyytäminen ja anteeksi antaminen.

HeidiR kirjoitti...

Ihan pakko puhua asian vierestä. :P

Olen miettinyt tuota kuvaasi. Pidätkö esitelmää? Yritätkö matkia John Travoltan Saturday Night Fever-tyyliä?

Mutta pari päivää sitten tajusin.

Sinähän osoitat sormellasi kuuta! ;)

gnothi seauton kirjoitti...

Kiitos kommenteista!

rita; siinäpä ne, ehkä yksinkertaisia mutta sittenkin kovin haasteellisia prinsiippejä!

heidir; kuvan otti tietämättäni kummipoikani kun olin kotonamme selittämässä kastejuhlaan liittyvää kokonaisuutta juhlaväelle ennen papin saapumista. Enpä muista miksi käteni kovin vauhdikkaasti tuossa kohtaa käyvät...

-gs

Anonyymi kirjoitti...

Diibadaaba. Et sitten ole kuullut luonnontieteestä? Sikäli ihan järkeviä juttuja, mutta aina välillä mennään niin pois lenkkipolulta, että oksat pois. Tällainen metafyysisen juuban pyörittely toimii tiettyyn pisteeseen asti, mutta jossakin kohtaa tulee reaalimaailma vastaan ja henkiolennot lentävät ikkunasta. Hyviä juoksuja, se homma tuntuu kehittyvän. Terv. tohtori

gnothi seauton kirjoitti...

Kiitos kommentista, tohtori!

On huonoa metafysiikkaa ja hyvää metafysiikkaa. Koetan välttää edellistä ja viljellä jälkimäistä.

-gs