perjantaina, marraskuuta 30, 2007

Punnitut sanat 6/12

Jos minulla olisi lupa sanoa vain kuusi sanaa...

Mitä sanoisin?
Mitä kirjoittaisin?

Itsekkyyttä ruokkivan kulttuurin kansalaisen saattaa olla petollisen suloista kuulla itsetuntemuksen olevan avain olemassaolon mysteereihin.

Minäminäminä- ja kaikkimulleheti-ideologioiden turruttuma tajunta on gnothi seauton -ohjetta pintapuolisesti tulkitessaan vaarassa ajautua hybriksen upottavalle suolle, jossa toinen toistaan lumoavammat harhat johtavat ihmisparan yhä syvemmälle egoismiin.

Siispä varoituksen sana on ehdottomasti paikallaan!



Gnothi seauton, itsetuntemus ei ole itsekorostuksen eikä pöyhkeilyn tie.

Gnothi seauton on nöyryyden tie.

Gnothi seauton on ristin tie.

Gnothi seauton kehottaa katsomaan peiliin ja totuus ei välttämättä mairittele maista minuuutta; itsekkyyttä, ahneutta, petosta ja rakkaudettomuutta. Lista on surullisen pitkä.

Toisaalta klassisessa kristinuskossa monesti korostuvaan "syntinen saatana kurja"-suruliputukseenkaan ei tarvitse hirttäytyä.

Gnothi seauton -haaste on kuin pelottava härkä, joka meidän on rohkeasti kohdattava. Härän vasemman sarven suunnasta uhkaa egoismin kuolettava pistos ja oikean sarven suunnasta meidät uhkaa lamauttaa negativismin isku.

Tulee tähdätä sarvien väliin. Sieltä löytyy maali tosiminuutta janoavalle. Maaliin tähtäävä saattaa monet kerrat löytää itsensä jomman kumman sarven jäljiltä haavoittuneena.

Mutta on jatkettava.

Nöyrästi.

Siis kuusi sanaa;

Kiitos. Rakas, rakasta. Gnothi seauton. Nöyrästi.

-gs

(kuva http://www.financialcryptography.com/images/bull1_dan_kozen.jpg)

torstaina, marraskuuta 29, 2007

Punnitut sanat 5/12

Jos minulla olisi lupa sanoa vain viisi sanaa...

Mitä sanoisin?
Mitä kirjoittaisin?

- - -

Aiemmin kirjoitetut sanat yhdestä neljään saattavat herättää kysymyksen.

Kuinka? Kuinka onnistua?

Täsmälääkettä tässä:



gnothi seauton.

Gnothi seauton viittaa ikivanhaan viisauteen itsensä tuntemisesta.

Tämä kaiverrus löytyi Delfoista, Apollonin temppelistä. Sama viisaus on löydettävissä eri muodoissaan lukemattomista muista paikoista ja opeista.

Ihminen, tunne itsesi.

On sanottu, että se joka oppii tuntemaan itsensä, oppii tuntemaan myös Jumalan ja kaikki elämän salaisuudet.

Siis viisi sanaa;

Kiitos. Rakas, rakasta. Gnothi seauton.

-gs, lausuu huomenna kuusi sanaa

(kuva http://www.romanmysteries.com/images/gnothiseauton.jpg)

keskiviikkona, marraskuuta 28, 2007

Punnitut sanat 4/12

Jos minulla olisi lupa sanoa vain neljä sanaa...

Mitä sanoisin?
Mitä kirjoittaisin?

Mitkä olisivat Sinun neljä sanaasi?




Edellisen viestin kolmea sanaa täydentäisin carpe diem -ulottuvuudella.

Nyt tai ei koskaan.

Nyt on hyvä aika toimia.

Nyt on hyvä aloittaa.

Nyt avautuu mahdollisuus.

Nyt on mahdollisuus avata silmänsä tälle ainutlaatuiselle hetkelle.

Läsnäolo tässä ja nyt on edellytys toiminnalle.

Eilinen ja huominen ovat läsnä vain nykyhetkessä refketoivassa tietoisuudessa.

Nyt.

Siispä neljä sanaani;

Kiitos. Rakas, rakasta. Nyt

-gs, lausuu huomenna viisi sanaa

(kuva Tallinna, Piritan ranta toukokuu 2005)

tiistaina, marraskuuta 27, 2007

Punnitut sanat 3/12

Jos minulla olisi lupa sanoa vain kolme sanaa...

Mitä sanoisin?
Mitä kirjoittaisin?

Kiitollisuutta ilmaisisin edellisten lisäksi.

Kiitollisuutta mahdollisuudesta elää tässä maailmassa - kaikkine valoine ja varjoineen.

Kiitollisuutta mahdollisuudesta toteuttaa itseäni tässä elämässä.

Kiitollisuutta upeuksista, jotka olen ymmärtänyt ne kohdatessani.

Kiitollisuutta myös niistä erilaisista taakoista, jotka rehellisyyden nimissä eivät ole olleet mukavia kantaa.

Siis kolme sanaa;

Kiitos. Rakas, rakasta.

-gs, lausuu huomenna neljä sanaa

(kuvassa kotimme lähileikkikentän puu helmikuussa 2006)

maanantaina, marraskuuta 26, 2007

Punnitut sanat 2/12

Jos minulla olisi lupa sanoa vain kaksi sanaa...

Mitä sanoisin?
Mitä kirjoittaisin?



Edellisestä viestistä saattaa arvatakin nuo kaksi;

Sinulle: rakas, rakasta

tai universaalisti: rakkaat, rakastakaa

-gs, lausuu huomenna kolme sanaa

(kuva Nallikari, Oulu syyskuu 2007)

perjantaina, marraskuuta 23, 2007

Punnitut sanat 1/12

Jos minulla olisi lupa sanoa vain yksi sana...

Mitä sanoisin?
Mitä kirjoittaisin?

Pohdin tätä kysymystä puolitoista vuotta sitten.

Ehkä se oli jonkinlainen vastaveto informaatiotulvalle, joka tietoteknistyneessä median läpäisemässä yhteiskunnassa paisuu paisumistaan.

Ehkä Nasaretin Mestarin kovat sanat Matteuksen evankeliumin 12. luvun jakeissa 36 ja 37 vaikuttivat pohdintaan;

"Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä. Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."

Ehkä koin itselleni tunnusomaisen monisanaisuuden vaativan pelkistämistä.

Edes joskus.

Ehkä.

Siis yksi ainoa sana.

Mikä olisi Sinun sanasi? Ainoa sanasi.

- - -

Voin ajatella asiaa mahdollisimman yleisellä tasolla tai yksityisellä tasolla.

Yleisellä tasolla tämä merkitsisi sitä, että kiteyttäisin yhteen sanaan kaiken arvokkaaksi katsomani - kaiken, mihin ihmisen tahtoisin kiinnittävän huomiota, suuntautuvan.

1. ehdokas: valo

Voisin sisällyttää sanaan myös liikettä.

2. ehdokas: valoon

Tähän on implisiittisesti leivottu sisään subjektin ja valon erillisyys.

3. ehdokas: valoksi

Sisältää erillisyyden alkutilassa, mutta integroitumisen tavoitteena.

Siispä yleisellä tasolla yksi ainoa sana:

Valoksi

Tämä tietysti herättää kysymyksen, mitä valolla tarkoitan. Tai Valolla.

- - -

Yksityisellä tasolla ajattelen rakkaitani, perhettäni.

Yksi ainoa sana.

1. ehdokas: rakkaat

Ilmaisee, että rakastan heitä.
Toisaalta tiedän että he jo tämän tietävät ja
lisäksi tuntuu liian yksiulotteiselta; minulta heille.

2. ehdokas: rakastakaa

Pintapuolisesti tarkasteltuna kovin naiivin oloinen viesti, mutta sisältää sittenkin paljon.

Jotta voi aidosti rakastaa, on oltava tietoisessa yhteydessä olemassaolon ytimen ikuiseen Rakkauteen. Ja tämä edellyttää kasvua, joka on itse asiassa yhä pienemmäksi ja pienemmäksi tulemista. Itsekkään minän, egon katoamista. Niin kauan kun riipumme kiinni egossa, emme pysty kasvamaan todelliseksi minuudeksi, joka on yhtä ikuisen Rakkauden kanssa.

Siis:

Rakastakaa

Voisiko yleisen tason Valoksi ja yksityisen tason rakastaa yhdistää?

Kyllä. Sillä Valo on sama kuin ikuinen Rakkaus ja valoksi tuleminen siis alkemiallinen metamorfoosi, jossa minuus luopumisen kautta muuttuu Rakkaudeksi.

Siis:

Rakastakaa


(Roula Ayoub: Icon of Love VII, http://www.roula.net/collection_II.php)

-gs

torstaina, marraskuuta 22, 2007

Prologi; Punnitut sanat

Olin eräässä toisessa yhteydessä jo kokeillut tätä lähestymistapaa.

Lähdin liikkeelle yhdestä sanasta.

Mietin mitä sanoisin tai kirjoittaisin jos käytössäni olisi vain yksi sana.

Tämän jälkeen sallin itselleni kaksi sanaa.

Mitä sanoisin, jos minun aikani olisi lähteä ja saisin sanoa vain kaksi sanaa?

Etenin näin aina kahteentoista sanaan asti.

Huomenna ensimmäinen sana.

-gs

(kuvsassa Rodinin kuuluisimpia patsaita ja sehän löytyy (tietysti) Pariisista..., kuvalähde http://en.wikipedia.org/wiki/The_Thinker)

maanantaina, marraskuuta 19, 2007

Katse ensi kauteen


(kuva http://www.paris-paris.org/paris.jpg)

Millaisia juoksutavoitteita ensi kesälle?

Päätin lähestyä asiaa systemaattisesti;
- kvalitatiiviset (laadulliset) tavoitteet
- kvantitatiiviset (määrälliset/ajalliset) tavoitteet

Kvalitatiiviset tavoitteet kiteytän

Juoksun iloa (1) hyvällä juoksutekniikalla (2) vammoitta (3) myös muita harjoitusmuotoja hyödyntäen (4).

Purettuna
1. Lapsi on terve kun se leikkii
2. Frekvenssi, päkiä, kontakti vartalon alla, rentous
3. Kehon kuuntelu, levon ja harjoituksen suhde, pitkät lenkit riittävän hitaasti, laadun korostaminen määrän sijaan (ts. viikkokilometrit eivät välttämättä paljoa nouse)
4. Kuntosali, kuntopyörä, stepperi, hiihto

(kuva http://www.telegraph.co.uk/travel/graphics/2007/04/07/etparis350.jpg)

Kvantitatiiviset tavoitteet

1. Kymppi alle 41 (ja/tai varttimaraton alle 43.30)
2. Puolimaraton alle 1.31
3. Maraton alle 3.15

Pariisin kevättä kohti

Ja jotta talven lenkkeihin löytyisi motivaatiota niin jotakin pientä pitää aina olla tiedossa...


(kuva http://www.marathontours.com/paris/arcdetriompherun.jpg)

Olemme yleensä rouvan kanssa hyviä keksimään juhlan aiheita ja kevät 2008 ei tee poikkeusta. Huomasimme nimittäin, että 20 vuotta täyttyy siitä kun menimme kihloihin ja johan sellaista kelpaa juhlistaa!

Pariisissa olemme kaksi kertaa aiemmin (1988 ja 1989) käyneet, mutta ne reissut ovat ajoittuneet loppukesään ja alkusyksyyn. Pariisin kevät. Ehkä klisee, mutta vanhan romantikon sielua koskettaa kuitenkin. Pariisin kevättä menemme siis viideksi päiväksi ihailemaan koko perheen voimin huhtikuun alussa.


(kuva http://www.parismarathon.com/marathon/2008/us/index.html)

Ja kyllä, todella iso maraton juostaan Pariisissa huhtikuun 6. päivä ja ilmoittauduin siihen viime viikolla. Käsittämätön määrä, 35 000 juoksijaa otetaan mukaan ja tämänpäiväinen tieto tapahtuman sivuilla kertoo, että 374 juoksijaa vielä mahtuu mukaan (itse asiassa nuo viimeiset paikat menivät tätä kirjoitettaessa!). Reitti (google map) on kai suhteellisen nopea, sillä viime kevään voittoaika kuumuudesta huolimatta hieno 2.07.19.


(kuva http://www.parismarathon.com/marathon/2008/us/r1_parcours.html)

Mahdollinen kuumuus askarruttaa - toivottavasti viimekeväinen 30C ei toistu! Startti on aamulla 8.45, joten mahdollinen kuumuus alkaisi vaivaamaan parin tunnin juoksun jälkeen eli reilun tunnin joutuisi helteessä puristamaan. En todellakaan ole hellejuoksija, vaikka kesästä ja lämmöstä muuten pidänkin. Maratonilla sopivana lämpötilana pidän noin kymmentä astetta ja kaikki mikä menee yli 15 asteen, syö loppuaikaa. Keskimäärin sää pitäisi olla optimi, mutta vieläkö näihin tilastoihin on ilmastomuutoksen myötä uskomista? Ja itse asiassa itsekin ilmastomuutosta pahentamassa kun lentämällä Pariisissa käydään...

Mutta mitäpä näistä... Mikäli on kuumaa, voi aikatavoitteet unohtaa ja nauttia upeista näkymistä reitin varrella. Sen rekordinhan ehtii kyllä mainiosti tekemään syys/lokakuussa optimikelissä...

-gs

lauantaina, marraskuuta 17, 2007

Kausi 2006-07 paketissa



(kuva. Kevään vammojen jälkeen hymy herkässä niin juoksun ystävällä kuin rouvallakin - toimitsijatehtävissä veteraanisuunnistuksen MM-kisoissa Kuusamossa)

Lähtökohta

Toukokuussa 2006 vietimme viikon Kreetalla. Varhaiset aamulenkit merenrannalla palauttivat taas vahvasti mieleeni, kuinka upeaa juoksu on. Joten innostuin uudestaan - lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen numerolappu rinnassa vedin varttimaratonin 50 minuuttiin kesäkuussa. Vaatimatonta kyllä, mutta jostakinhan on aloitettava. Kisan lopussa vaivannut pohje aiheutti parin viikon juoksutauon, mutta ehdin vielä jonkinlaiseen kuntoon loppukesäksi. Parista kisasta sain jopa pokaalin muistoksi, mutta tärkeintä oli että vanha kipinä oli jälleen syttynyt täyteen liekkiin.

Syyskuussa innostuin ilmoittautumaan kesäkuun alussa juostavalle Tukholman maratonille, joten talven treeneille löytyi motivaatiota. Varsin mielenkiintoinen projekti oli edessä - olihan edellisestä maratonista aikaa 12 vuotta.

Juoksutekniikka uusiksi

Loppusyksystä vasen sääri kipeytyi ja päätin antaa sen parantua kunnolla ennen uuden kauden aloitusta. Juoksutauon aikana törmäsin pose-tekniikkaan ja mietin että kenties juoksutekniikassani on tarkistamista. Päätin tehdä muutoksia ja aloin varovasti tekemään joitakin drillejä (tekniikkaharjoituksia).

Kauden 2006-07 juoksut aloitinkin vasta joulukuun 10. päivä. Juoksutaukoa kertyi kuusi viikkoa. Aiemmin syksyllä hankittu kuntopyörä oli tauon aikana ahkerassa käytössä, joten aerobista kuntoa pystyin kehittämään. Samalla ajoin sisään uutta juoksutekniikkaa, jossa askel pyritään pitämään päkiäpainotteisena, maakontakti vartalon alla ja frekvenssi (askeltiheys) riittävän korkeana.

Treeni käyntiin

Ensimmäisen pitkän lenkin tein tammikuun 16. päivä (20 km) ja kaikki sujui hyvin. Puolentoista viikon kuluttua juoksin pitkänä jo 26 km. Tämän jälkeen vaihtelin pitkän lenkin pituutta 17 ja 26 välillä, tyypllisesti tein sen 20 km mittaisena. Uusi juoksutekniikka tuntui sujuvan hyvin ja olin erittäin toiveikas kesän tulosten suhteen.

Vamma pysäytti

Maaliskuussa innostuin tekemään 10 km vk-lenkkejä turhan usein ja kun 13. maaliskuuta vedin vielä 20 km lenkin vk-tasolla (noin 5 min/km-vauhtia), niin arvaahan sen mitä tästä seurasi... Jonkinlainen revähdys vasemmassa pohkeessa pakotti pitämään juoksutaukoa 14.4. saakka. Kuntopyörä mäkiohjelmineen oli ahkerassa käytössä, 15.3.-11.4. 338 km veivausta olohuoneen kulmassa... (kuva. Tämä siitä seuraa...)

Back in business

Todellisen juhlan tuntua olikin kun 14.4. tein noin 9 kilometrin lenkin Helsingin Oulunkylässä ja pohje kesti hyvin (myös ne järjettömät 4 x 200 metriä radalla, jotka oli ihan pakko tehdä juoksun riemusta).

Pääsin mukavasti harjoittelun makuun, ja ehkäpä vammasta hiukan viisastuin ja mäkiharjoitteluakin oli ohjelmassa;
vko 15: 19 km
vko 16: 35 km
vko 17: 68 km


Tein myös jonkinlaista arviota juoksutekniikastani - ei posea mutta muutosta aiempaan kuitenkin.

Viikon 18 vietin Norjassa työmatkalla, ja siellä otin ohjelmaan säännölliset aamulenkit. Tein myös kaksi hyvää rataharjoitusta.

vko 18: 64 km (6 x 400 m 1.29-1.23, 6 x 800 m 3.18-3.09)

Seuraavalla viikolla hieman keventelin puolimaratonia ajatellen, tein kuitenkin yhden kovan harjoituksen radalla, 5 x 2000 m 8.33 - 8.12.

vko 19: 49 km

Puolikas ja vamma

Viikolla 20 juoksin puolimaratonin Lahdessa, tavoittelin noin 1.34-1.38 aikaa. Kisa oli rankka ja sykkeet korkealla alusta alkaen. 1.38 oli pieni pettymys, ehkä söin liikaa edellisenä päivänä, ehkä edellisen viikon kakstonniset painoi. Käsijarru tuntui olevan päällä koko ajan, ehkä myös olisi pitänyt jarruttaa ekat 3-5 km. 10 km väliaika noin 45.20 - tämän jälkeen vedin kilometrin noin 4.20-vauhtia. Tämä taisi olla lopullinen niitti. Loppua kohti vauhti hidastui ja frekvenssi tippui 160 apm-tasolle. Silti ihan kelpo puolikas - olihan edellisestä kymmenisen vuotta aikaa!

Kisa toi myös nöyryyttä lisää maratonia ajatellen.

vko 20: 33 km (puolikas 1.38)

Kisan jälkeen jalat oli tosi kipeät muutaman päivän - pidinkin kolme päivää juoksutaukoa. Tukholman maratoniin oli vielä hyvin aikaa, joten vielä ehtisin hyviä harjoituksia tekemään. Tai ainakin niin luulin.

Viikolla 21 ehdin tekemään kolme kevyttä harjoitusta ennen pientä katastrofia. Pientä? Maailmanlopulta se tuntui. Keskiviikon lenkillä vasemmassa pohkeessa oli toki tuntunut pientä kireyttä, mutta silti lauantainen tuli täytenä yllätyksenä...

Katsoin telkkarista Hengelon kisat ja kun vanha mestari itse veti kympin komeasti alle 27 minuutin niin pakkohan se oli lenkille lähteä. Aloittaessa syke oli todella lupaavan alhaalla (terassilla seistessä 48-50). 20 minuutin rennon juoksun jälkeen vedin pienen pätkän vähän kovempaa ja

PAM!

Kuin puukoniskuna kova kipu iski vasempaan pohkeeseen. Yritin vielä varovasti juosta, mutta kävelyksi piti laittaa. Alkoi tosissaan pelottaa kuinka Tukholman käy. Vaikka tämä kuinka leikkiä on, silti turhauttaa kovin kun kuukausien työ tuntui valuvan hukkaan yhdessä hetkessä.

Raahauduin kotiin mieli maassa ja mietin miksi ihmeessä pohje leikkasi kiinni? Ehkä juoksin aavistuksen eri tekniikalla? Edellämainitun Hengelon kisan inspiroimana vein askelta aktiivisemmin eteen koettaen kuitenkin pitää kontaktin vartalon alla. Kenties tämän myötä pohkeelle tuli hiukan tavallista enemmän painetta? Nämä kaikki oli arvailua - tosiasia oli että Tukholma väijyi tasan kahden viikon päässä. Olisi pitänyt pystyä tekemään vielä pari nopeusharjoitusta. Olisi pitänyt pystyä juoksemaan yksi pitkä (=noin 25 km). Olisi ja olisi. Ja jalka kesti hädintuskin kävellä.

viikko 21: 28 km

Olin tasan viikon juoksematta. Maanantaina 28.5. tein kuntopyörällä "pitkän lenkin" - poljin puolitoista tuntia (55 km) ja uskottelin että se korvaa juoksun. Hieroin pohkeeseen Zinaxinia ja Orudista päivittäin. Tasan viikko ennen Tukholmaa tuntui että on pakko käydä kokeilemassa kestääkö jalka - juoksin radalla varovasti 4 km 6 min/km -vauhtia. Pohje tuntui yhä kireältä ja jos olisin vauhtia kiristänyt, olisi se todennäköisesti sanonut yhteistyösopimuksen irti.

viikko 22: 4 km (lisäksi kuntopyörää 55 km)

Seuraavat juoksuaskeleet otin laivankannella matkalla Tukholmaan. Muutama kymmenen metriä tuntui ihan hyvältä. Ja Tukholmastakin selvisin. Pohkeen ja helteen vuoksi unohdin aikatavoitteet - ainoa tavoite oli päästä reitti läpi.

viikko 23: 42.2 km (Tukholman maraton 4.10)

Maratonin jälkeen pidin neljä juoksuvapaata päivää. Lomailimme kahden viikon ajan Ruotsissa. Viikolla 24 tein kolme reilun 7 kilometrin lenkkiä Alingsåsissa.

viikko 24: 22 km

Seuraavalla viikolla lisäsin hiukan määrää ja tein yhden rataharjoituksenkin heti Suomeen palattuamme (juhannuspäivänä radalla 3 x 800 m + 4 x 200 m).

viikko 25: 32 km

Seuraavalla viikolla keventelin Mikkelin puolikkaalle. Tavoite oli toukokuun aikaa (1.38) parantaa ja siinä onnistuinkin. Reittiohjausvirhe huomioiden aika oli noin 1.36 ja olo juoksun jälkeen oikein hyvä. Paljon parempi kuin edellisen puolikkaan jälkeen. Kisa antoi lisää itseluottamusta ja aloin ajatella että loppusyksystä voisin maratoninkin vielä juosta. (kuva. Tytär ojentaa juomapulloa noin 7 km kohdalla)

viikko 26: 33 km (puolikas 1.36)

Seuraavat viikot sujuivat harjoitusten osalta ongelmitta. Muutaman lyhyemmän kisan juoksin, mutta ne olivat enemmän tai vähemmän epäonnistuneita. Yhtä lukuunottamatta. Puistolan juoksun pääsin syyskuun alussa (viikko 36) läpi noin 4.13 min/km -vauhtia ja siinä tuntui askel toimivan.

viikko 27: 49 km
viikko 28: 42 km
viikko 29: 26 km
viikko 30: 50 km

viikko 31: 33 km
viikko 32: 30 km
viikko 33: 42 km (radalla 5 x 1000 m 3.41-3.52 4 min pal.)
viikko 34: 43 km

viikko 35: 38 km
viikko 36: 37 km (radalla 5 x 1000 m 3.54-4.08 3 min pal.)
viikko 37: 58 km

(kuva. Viikolla 33 raaston tapaista radalla vetoharjoitusten merkeissä - viimeisen lopussa 3.09 min/km-vauhdissa tuntuu jo pahalta!)

Syksyn onnistumiset

Kunto tuntui olevan hyvässä nousussa kun flunssa pysäytti menon viikoksi (vko 38). Samalla tuli mietittyä tavoitteita uudestaan ja hahmottelin lokakuulle puolikkaan sekä maratonin.

viikko 38: 10 km (flunssa)

Flunssasta toivuttuani aloin virittelemään maratonkuntoa. Viikolla 39 ja 40 tein 30 km pitkiksen ja muistin levätäkin. Viikolla 41 puolikas kulki lupaavasti 1.33.00. Olin erittäin tyytyväinen.

viikko 39: 56 km
viikko 40: 72 km (radalla 5 x 2000 m 2 min pal; 8.26-8.50 2 min pal.)
viikko 41: 60 km
(puolikas 1.33.00)

Viikolla 42 tein pari kovempaa harjoitusta ja viimeisellä viikolla kuuntelin kohinaa (kunto nousi?) maraton kulki uuteen ennätykseen 3.23.59.

viikko 42: 32 km
viikko 43: 64 km (maraton 3.23.59)

Kauden paras jakso osui lokakuulle - flunssan jälkeen viikot 39-43 sujuivat hyvin ja juoksu maittoi.

Kilometrit kuukausittain

jouluk 54 (lisäksi kuntopyörä 76)
tammik 142 (lisäksi kuntopyörä 56)
helmik 100 (lisäksi kuntopyörä 27, hiihto 35)
maalisk 92 (lisäksi kuntopyörä 158, hiihto 28)
huhtik 120 (lisäksi kuntopyörä 197)
toukok 166 (lisäksi kuntopyörä 55)
kesäk 133
heinäk 172
elok 163
syysk 178
lokak 227

yht. juoksua 1547 km
kuntopyöräilyä 569 km
hiihtoa 63 km (hävettävän vähän!)

Ja diagrammina (kuvaa klikkaamalla isompi versio);


Määrät näyttävät melko pieniltä, joten varaa näyttäisi olevan kiristää. Toisaalta haasteena on pysyä samalla ehjänä.

Kausi siis päättyi kolmisen viikkoa sitten maratonennätykseen. Juoksutaukoa kesti puolitoista viikkoa, viime viikolla tein kolme varovaista lenkkiä, yhteensä 22 km. Tällä viikolla tein vain yhden ja kun pohje yllättäen kovemmassa avauksessa vihoitteli, päätin rauhoittaa tilanteen kunnolla. Uutta kautta en siis vielä ole aloittanut. Alustava ajatus on ottaa vielä ensi viikko kevyesti ja muita harjoitteita tehden.

Kauden 2006-07 tavoitteet

Elokuussa 2006 määritin tavoitteet tähän tapaan:

1. Muistan juoksemisen ilon - siitä kaikki lähtee ja siihen kaikki palaa.
2. Muistan levon ja harjoitussykkeen merkityksen.
3. Muistan venytellä.
4. Monipuolinen harjoittelu (juoksun lisäksi sauvarullaluistelu, hiihto, kuntosali).
5. Varttimaraton alle 45 min
6. Kymppi alle 43 min
7. Jos puolimaratonia kokeilen, alle 1.35
8. Jos maratonia kokeilen, alle 3.30
9. Muistan että iloista sen olla pitää.
10. Muistan että levätessä saattaa kuulla kummallista kohinaa - se on se kunto joka nousee...
11. Juoksutekniikan kehittäminen. Huomiota askeltiheyteen, rentouteen, maakosketuksen päkiäpainotteisuuteen ja nopeuteen.
12. Vähintään yhdestä kisasta tuntemus, että kaikki tuli tehtyä oikein - vauhdinjako, vire, kaikin puolin optimaalinen suoritus jne.

Ja kuinka kävi?

1. Muistan juoksemisen ilon - siitä kaikki lähtee ja siihen kaikki palaa.

- muistan yhä!

2. Muistan levon ja harjoitussykkeen merkityksen.

- jotakin oppimista on tapahtunut ja oppiminen jatkuu...

3. Muistan venytellä.

- yhä liian laiska venyttelijä

4. Monipuolinen harjoittelu (juoksun lisäksi sauvarullaluistelu, hiihto, kuntosali).

- ei toteutunut riittävän hyvin, sillä juoksun lisäksi vain kuntopyöräilyä

5. Varttimaraton alle 45 min

- ei toteutunut (puolimaratonin väliaikana noin 45.40)

6. Kymppi alle 43 min

- ei toteutunut (puolimaratonin väliaikana 43.30)

7. Jos puolimaratonia kokeilen, alle 1.35

- toteutui (1.33.00)

8. Jos maratonia kokeilen, alle 3.30

- toteutui (3.23.59)

9. Muistan että iloista sen olla pitää.

- kevään jalkavaivat ja muutama pieleen mennyt kisa pistivät miettimään mutta pääsääntöisesti ilo on ollut tekemisessä mukana

10. Muistan että levätessä saattaa kuulla kummallista kohinaa - se on se kunto joka nousee...


- tilasin syksyllä Runner´s Worldin ja kuin tilauksesta heti ensimmäisessä numerossa oli kevennysvinkit (tapering) lyhyiltä matkoilta maratonille saakka - niiden mukaan sitten valmistauduin lokakuun molempiin kisoihin hyvin tuloksin (puolikas SB, mara PB)

11. Juoksutekniikan kehittäminen. Huomiota askeltiheyteen, rentouteen, maakosketuksen päkiäpainotteisuuteen ja nopeuteen.

- uskon edistyneeni, varsinkin lokakuun kisoissa (puolikas, mara) frekvenssi ja askel pysyi kohtuullisessa kuosissa loppuun asti - toki vielä on kehittämisen varaa, paljonkin

(kuva Thumbs up! Ennätysmaratonilla noin 27 km kohdalla - matka jatkuu!)

12. Vähintään yhdestä kisasta tuntemus, että kaikki tuli tehtyä oikein - vauhdinjako, vire, kaikin puolin optimaalinen suoritus jne.

- ennätysmaran maalissa tuuletin tyytyväisenä, vaikka jälkikäteen arvioituna pari pientä muttaa antavat aiheen olettaa että 3.20 alle olisi ollut rahkeita
- myös heinäkuun ja lokakuun puolikkaat olivat varsin lähellä optimisuoritusta

-gs

perjantaina, marraskuuta 09, 2007

Rekordiin kontaten, ei kantaten...

Johdanto

Tukholman kesäkuista hellehölkkää olen selitellyt pariin otteeseen – armotonta kuumuutta ja pohjevaivaa, joka esti parin viikon juoksut ennen maratonia, olen tarjonnut selitykseksi 4.10-ajalle. Kolmannenkin seikan voin tässä kohtaa mainita – minulla ei ollut riittävän huolellista suunnitelmaa, en ollut henkisesti riittävän valmis tekemään asioita riittävän huolellisesti juoksun aikana. Juoksun jälkeen tiesin että pystyn parempaan. Paljon parempaan. (kuva 1. Ennätysjuoksun ja saunan jälkeen askel on lyhyt mutta hymy herkässä)

Kuten kunnon tiedustelu-upseerin tulee tehdä, tällä kertaa mietin sotasuunnitelman mahdollisimman tarkasti. Jotta suunnitelmasta tulee hyvä, on parasta tutustua taistelumaastoon niin hyvin kuin mahdollista. Ennen matkaa tarkastelin reittiprofiilia ja reittikarttaa. Saavuttuamme launtai-iltapäivänä Maarianhamiaan, ajoin reitin läpi heti numerolapun haettuani. Maastotiedustelun perusteella suunnitelma tarkentui sekä strategisella että operatiivisella tasolla.

Tavoite

Riittävän haasteelliseksi, mutta kuitenkin realistiseksi aikatavoitteeksi olin määrittänyt 3.18. Päädyin tähän aikaan miettimällä, millaiseen aikaan arvelin pystyväni juoksemaan jälkimmäisen puolikkaan. 1.38 tuntui mahdolliselta ja negatiivisen splitin myötä tämä merkitsisi ensimmäistä puolikasta hiukan hitaampaa vauhtia, noin 1.40. Näistä sitten muotoutuisi tuo 3.18.

Strategia

Ensimmäiset 25 km: Rentoa kruisailua, vauhti kurissa
25-37 km: Päättäväisesti tavoitevauhtia
37 km – maali: Kaikki peliin

Operatiivinen suunnitelma

Vauhti

RS800:een autoläpiksi 5 km ja seuraillaan että sujuu noin 23.20 – 24.00 –tahdissa. Kilometrivauhtina noin 4.40.

Juomat ja energia

Juomavyön (4 x noin 1 dl + 2 geeliä) varassa noin 19 km asti (juotavaa 5, 10, 15), jossa vyö rouvalle ladattavaksi, samalla saan juoman ja yhden geelin.
Palatessa saan samassa kohtaa (noin 23 km) ladatun vyön sekä juoman ja geelin.
Ladatun vyön avulla pärjään maaliin asti ilman että tarvitsee juottoasemien kohdalla pysähtyä.

Varusteet

Pitkät juoksutrikoot sekä pitkähihainen pusero. Ei päähinettä, eikä käsineitä. Juoksulasit.

Kengät

Adidas EQT Neftenga, 8 vuotta vanhat maratonkengät.

Toteutus

Maraton juostaan edestakaisena reittinä ja paluumatkan vastatuuli aiheutti epävarmuutta negatiivisen splitin onnistumisessa. Päätin kuitenkin lähteä yrittämään.

Juoksu tnntuu jo alkuverryttelyssä erittäin kevyeltä ja herkältä. Niinpä suurin huoli on lähinnä vauhdin pitäminen kurissa alkukilometreillä. Pyrin pitämään nopeuden 4.35 – 4.40 tasolla ja muutaman kilometrin juostuani selkiä alkaakin jo tulla vastaan. Eka viitonen tulee täyteen 23.26.

Vajaan kympin kohdalla saavutan useamman juoksijan ryhmän. Seuraan hetken heidän etenemistään, mutta kun ryhmän vauhti on tavoitettani hitaampaa, ohitan ryhmän ja jatkan matkaa yksin. Ryhmästä kuitenkin yksi lähtee mukaani ja hänen kanssaan juoksemmekin rinnakkain noin 17 km asti. Toinen vitonen täyttyy ajassa 23.23 ja kymppi siis 46.49. Vaimo ilmestyy autolla vierelle, totean hänelle että ”kevyttä on – kuin sunnuntailenkillä, mutta niinhän se pitää tässä kohtaa ollakin!”.


(kuva 2. Kevyttä!)

Juoksukaverini sanoo minulle, että nythän on sunnuntai. Kyselen hänen tavoitettaan ja hän kertoo pyrkivänsä alle 3.40 aikaan. Sanon että tämä kyyti on kyllä selvästi kovempaa, noin 3.20 –loppuaikaa enteilevää joka taas on oma tavoitteeni.

Naisten voittajaksi juossut ohittaa meidät noin 12 kilometrin kohdalla. Arvioin hänen vauhdikseen noin 4.25 min/km, eikä siis tunnu järkevältä hypätä samaan kyytiin, vaikka juoksu sujuu kuin siivillä (oli maalissa noin 2 minuuttia ennen minua, olisiko sittenkin pitänyt...). Kolmas vitonen vie 23.04 ja 15 km siis 1.09.54, mikä on hiukan suunniteltua kovempaa vauhtia.

Noin 17 kilometrin kohdalla loivassa myötämäessä vauhti kiihtyy kuin itsestään 4.30-tasolle ja koetan vain pitää sitä kurissa. Yksi juoksija tavoittaa meidät ja ohittaakin, jolloin juoksukaverini lähtee hänen kyytiinsä. Vilkaisen kelloani ja 4.35-vauhdissa ajattelen että antaapa heidän mennä sillä vielä ehtii… Yritän juosta mahdollisimman pitkälle fiiliksellä ”tästä on vara kiristää”, sillä tiedän että loppukilometrit ovat raskaita. Tästä eteenpäin joudunkin juoksimaan yksin aina maaliin saakka. Kohta kärki tulee minua vastaan. Yhden miehen yksinäinen kärki nimeltä Janne Holmén. Hänen askelrytminsä on selvästi omaani tiheämpi, vaikka se itselläkin on kuosissa tässä kohtaa on, noin 172-174 apm. Isä Rune ajaa pyörällä vieressä, hihkaisen ”hyvä Janne”. Jannen askeleesta ei ääntä korviini juuri erotu – sen sijaan toisena juoksevan askel on selvästi kovempi maakontaktiltaan.

19 kilometrin kohdalla annan juoksuvyön kotoisille huoltojoukoille ja saan samalla tytöltä juomapullon ja geelin. Juoksijoita tulee tipoittain vastaan – yllättävän vähän, ajattelen.

Neljäs vitonen vie 23.27 ja 20 km siis 1.33.22. Puolikas tulee vastaan ajassa 1.38.34, siis puolitoista minuuttia suunniteltua kovempaa. Hammarland on siis nähty ja nyt takaisin Maarianhaminaan!

23 kilometrin kohdalla saan takaisin juomavyöni sekä yhden juoman ja geelin. Samalla annan pois juoksulasini.

25 km tulee täyteen ajassa 1.57.30, joten vitonen vei aikaa noin 24.00. Juoksu tuntuu edelleen varsin helpolta. Vähitellen selkiä alkaa tulla vastaan. Kolmenkympin kohdalla on jyrkkä nousu, joka menee vielä mukavasti – tikkaan mäen ylös hyvällä frekvenssillä (176-178 apm) eikä vauhti tipu pahasti. Tämän jälkeen vauhti hieman kiihtyy (4.35-4.40), mutta pikkuhiljaa askeleen kimmoisuus ja paras terävyys alkaa kadota. Muutamaan otteeseen vastatuuli puhaltaa niin rajusti, että pitää vähän nojata eteen ettei lentäisi selälleen.


(kuva 3. Vielä hymyilyttää...)

Poimin juoksijoita kiinni ja koetan keskittyä askeleen koossapysymiseen. Välillä houkuttelee jäädä jonkun kiinnisaamani juoksijan kelkkaan, mutta kello kertoo lahjomattomasti vauhdin joten vilkku päälle ja ohitse. Pitää tehdä kovasti töitä että vauhti pysyi alle 4.50-tason. Viimeistään tässä vaiheessa tajuan että negatiivinen splitti ei onnistuisi. 32 kilometrin kohdalla vilkaisen kelloa ja se näyttää noin 2.32. Mietin, että vaikka tulisi rajustikin seinä vastaan ja viimeinen kymppi veisi tunnin, uusi ennätys olisi tosiasia. Laskeskelen myös että 50 minuutin kymppi veisi noin 3.22 –aikaan.

37 kilometrin jälkeen pitää taistella kovasti, että vauhti pysyisi alle 5.00 min/km-tasolla. Ja eihän se tahdo pysyä. Tästä huolimatta ohitan muutaman juoksijan – myös edellämainitsemani parivaljakon, joka jätti minut 17 kilometrin kohdalla. Itse asiassa kyseisen ohituksen jälkeen vain yksi juoksija ohittaa minut ja se tapahtuu kolmenkympin jälkeen. Hyvävoimaiselta näyttää meno enkä uskalla yrittää kyytiin. Kaveri vetää noin 4.30-4.35 –vauhtia ja arvelen että tuohon ei nyt vaan rahkeet riitä.

37 km kohdalla olin ennakkoon ajatellut, että tässä kohtaa voi sitten päästää sisäisen pedon irti. Aika ujo kissimirri sieltä löytyy ja vaikka irvistys lisääntyy, vauhti ei kiihdy, ei sitten millään. 40 km tulee vastaan noin 3.12.30 ja taas laskeskelen – noin 3.23 on haarukassa… Tässä kohtaa saan vielä painettua vauhdin hetkeksi 4.40-4.50-tasolle.

Viimeiset 2 kilometriä tuntuvat loppumattoman pitkiltä ja pikku vastamäet käsittämättömän isoilta. Stadionille saapuessani vilkaisen vielä kelloa ja yli 3.23 se on ehtinyt. Alle 3.24 on päästävä, joten täysillä viimeiset 100 metriä…



Näkökenttä kapenee tunneliksi jonka toisessa päässä näkyy maali. Kuulutuksesta erotan oman nimeni. Rekisteröin vaimon ja tytön sekä suosionosoituksia. Itsestä vauhti tuntuu todella kovalta, tunnen suorastaan lentäväni, mutta eipä tuo videolta jälkikäteen katsottuna vaikutusta tee (kello kertoo vauhdiksi 3.43 min/km, frekvenssi 188, syke 171). Maaliviivalla tuuletus ja sitten…



…yllättäen jalat alta! Oho – mitenkäs tässä näin kävi? Makaan hetken, ehkä sekunnin, kaksi selälläni ja käännyn sitten… Toinen takareisi kramppaa ja voihkaisen kivusta – ”första hjälp” kuulen jonkun toimitsijoista sanovan. Vääntäydyn kuitenkin ylös ja osoitan olevani kunnossa. Väsynyt mutta onnellinen.



(kuva 4. Happy!)

Saan mitalin käteeni sekä Toblerone –patukan. Poseeraan rouvalle ja kaappaan tytön syliin. Tuntuu todella hyvältä. Juon urheilujuomaa muutaman mukillisen ja jonkin ajan kuluttua näen myös 10-17 kilometrin juoksukaverin. Vaikka vauhti hänellä hiipuikin, hänen uusi ennätyksensä painui alle 3.30. Onnittelen häntä siitä.

Rouva lähtee autolle tytön kanssa odottelemaan ja minä lähden suihkuun ja saunaan. Stadionin katsomon portaat on vähän hankala hiippailla, mutta jotenkin niistä selviän. Saunassa juttelen muutaman juoksukumppanin kera. Sattuupa sinne lauteille myös varsinainen konkari samaan aikaan – Raino Kiander 70 vuotta ja jotakin. Herra veti taas yhden maran – 3.27. Kova heppu!

Saunan jälkeen vilkaisen vielä tulostaulua ja yllätyn iloisesti havaitessani nimeni varsin korkealla sarjassani. Kävelen hitaasti autolle. Onnellinen mies.

Jälkipeli

Statistiikkaa

5 km 23.26, syke 167
10 km 46.49 (23.23), 172
15 km 1.09.54 (23.05), 170
20 km 1.33.22 (23.28), 170
21,1 km 1.38.34, 171
25 km 1.57.30 (24.08), 168
30 km 2.22.00 (24.30), 168
35 km 2.47.00 (25.00), 168
40 km 3.12.30 (25.30), 165

Loppuaika jää lähes kuusi minuuttia tavoitteesta, mutta juoksun saldo jää silti vahvasti plussalle. Vastatuuli ja yksinjuoksu söivät muutamia minuutteja ja sen(kin) valossa ensi kesän aikatavoitteita sopii ruuvata taas tiukemmalle.

Palautuminen tapahtui varsin nopeasti, maanantaiaamuna jalat olivat jäykät ja pohkeet jumissa aamupalalle hiipiessä, mutta pari päivää Naantalin kylpylässä teki tehtävänsä ja jo maanantai-iltana tuntui siltä että jalkojen puolesta voisi lähteä vaikka juoksemaan.

Nyt, vajaa kaksi viikkoa juoksun jälkeen ensi kauden tavoitteet kympille, puolikkaalle ja maratonille alkavat hahmottua. Juoksutauon päätin keskiviikkona - kevyt 7.3 km sujui jalkojen puolesta ongelmitta, syke oli muutaman lyönnin tavallista korkeampi.

Hieno laji on juoksu!

-gs