maanantaina, tammikuuta 21, 2008

Katumaasturi - vihreä valinta?

Ollaan alustavasti harkittu hybridiauton hankkimista;

Wikipedian määritys:
"Hybridiautojen polttoaineenkulutus on huomattavasti perinteistä polttomoottoriautoa pienempi - ja vastaavasti hiilidioksidipäästöt ovat vähäisemmät - sähkömoottorin huomattavasti suuremman hyötysuhteen ansiosta (enegiatehokkuus jopa 95%, bensiinimoottorissa puolestaan vain 25%)."

Olen ollut siinä käsityksessä että poltto- ja sähkömoottorin yhdistelmä olisi tässä siirtymävaiheessa ihan kestävä ja ympäristötietoinen valinta ja olen jo Suomen markkinoilla oleviin vaihtoehtoihin tutustunutkin, mutta viikonloppuna osui silmiini Hesarin juttu:

"Tutkimus: Hybridiauto onkin energiasyöppö

Ympäristöystävällisyyttä tavoittelevat hybridiautot eivät ole vielä ekologisia, toteaa amerikkalainen CNW-tutkimuslaitos. Ne kuluttavat elinkaarensa aikana selvästi enemmän energiaa kuin moni jykevä katumaasturi.

Hybrideistä paras, Toyota Prius, kuluttaa ajettua kilometriä kohti yli kaksi kertaa niin paljon energiaa kuin katumaasturit Honda CR-V, Kia Sportage ja Kia Sorento.

Tutkimuksessa otettiin huomioon esimerkiksi valmistus, huolto, kierrätys ja polttoaineen kulutus."

Eli ne paljon parjatut katumaasturit olisivatkin vihreitä valintoja? Hummeriko tässä pitäisi laittaa että ekomies olisi...

Vähän epäilyttää tuo tutkimuksen tekijä, "amerikkalainen CNW-tutkimuslaitos" - olisiko intresseissä ollut pelastaa katumaastureihin nojaavat valmistajat?

- - -
lisäys - Hesarin palstalla juttu on herättänyt kovasti keskustelua, tässä muutama poiminta:

"Pistäkääpä google töihin. On tainnut toimittaja Jukka Pertulta jäädä tekemättä.

Kyseisen CNW-nimisen konsultti- ja lobbausfirman (toimeksiantoja autoteollisuudelle) takana oleva Art Spinella on tunnetu ristiretkestään SUV-kulttuurin puolesta.

Kyseinen CNW:n "Dust to dust" on disinformaatiota, josta on löydettävissä suuri määrä virheitä, epärealistisia lukemia ja perusteettomia väitteitä. Suurin osa keskustelusta on jo viime keväältä.

Hakuja Yhdysvalloissa käytyyn keskusteluun ko. aiheesta:

http://www.google.fi/search?hl=fi&q= art+spinella

http://www.google.fi/search?hl=fi&q= art+spinella+bogus

http://www.google.fi/search?hl=fi&q= art+spinella+lobbying

Jokainen muodostakoon oman mielipiteensä. Harmi vaan että lehdessä ollut humpuukiin pohjautuva juttu muuttuu Esson baarissa todeksi. Ihmiskunnan typeryydellä ei ole rajaa."

- - -

"Hesari hoi, tsekatkaa nyt vähän mitä julkaisette. Tämä on tyypillistä jenkkitutkimusta poliittisista lähtökohdista. Koko tutkimus on sisällöllisesti täysi vitsi. Se käytännössä väittää, että jos kaikki amerikkalaiset ajaisisivat Hummereita Toyota Priuksen sijaan, niin energiaa kuluisi puolet vähemmän. (Hummer n. 10 mailia gallonalla ja Prius noin 50).

Auton energiankulutuksesta karkeasti 85 prosenttia tulee polttoaineen kulutuksesta ja 15 prosenttia valmistuksesta. Hybridiautot vähentävät polttoaineenkulutusta 20-30 prosenttia. Tämä hyvin helposti kattaa lisääntyneen energiankulutuksen valmistuspuolella.

Googlatkaa ja katsokaa mitä siitä tutkimuksesta sanotaan ennen kuin julkaisette roskaa totena."

- - -

"CNW onkin koko nimeltään CNW Marketing Research, eli laitos joka tuottaa asiakkaille mieluisia tuloksia, vähän niinkuin tupakkateollisuuden vastaavat - silloin kun ne vielä saivat hyväuskoisia toimittajia painamaan tarinoitaan lukematta materiaalia."

- - -

"raportti yliarvioi reilusti (antamatta tietenkään referenssejä omille numeroilleen) toisen ja kolmannen asteen tuotantokustannuksia, jotka he sitten kuolettavat suhteessa hyvin mataliin autontuotantomääriin, sanoo Ron Fischer."

- - -

"uutisessa mainittu tutkimuslaitos on, yllätys-yllätys, Yhdysvaltojen hallituksen rahoittama tutkimuslaitos."

- - -

"Varsinainen tila-autojen myynninedistämiskampanja. Jukka Perttu voisi kirjoittaa artikkelin kampanjan tuloksista. Aivan varmasti esitetty tutkimustulos on mieluinen myyntiargumentti autojen myyjille. Väite: "Hesarin mukaan" ... menee hyvin läpi, ainakin joidenkin ostajien kohdalla. Oli näppärää repäistä tuollainen otsikko, joka näkyi Hesarin etusivullakin. Suuri on lukijoita ei vaivaudu lukemaan artikkelia, vaan antavat vain otsikon vaikuttaa itseensä."

- - -

"Ennen kuin mietitään, mikä auto on ekologinen, tehdäänpä pieni todellisuuteen pohjautuva laskelma siitä kannattaako CNW:n lukujen pohjalta keskustella:

Asuin Kaliforniassa 2003-2005 ja toin auton palatessani Suomeen. Myin sen elokuussa 2006 ajettuani 67 800 mailia. Energian hinta CNW:n mukaan on keskimäärin $2.95 per maili eli minun osallani siis $200 010. Pidin kirjaa aivan kaikista kuluistani. Ostohinta ja kaikki kulut olivat yhteensä $46 003 ilman autosta Suomessa maksettua vaihtohyvitystä ($28 773, nettokuluni siis todellisuudessa $17 230). Autoni oli pieni japanilainen SUV, keskikulutus 9.5 l/100 km.

Oletetaan kuitenkin, että olisin romuttanut autoni elokuussa, jolloin muut kuin polttoainekulut ovat taatusti maksimissaan. Käytin $46 000, autoni kulutti $200 000. Joku siis subventoi kulutustani 154 000 $. Mielenkiintoinen väite... Kuinka moni uskoo?

Toyota on oikeassa tyrmätessään CNW:n "tutkimuksen", jonka on pakko liioitella rajusti muita kuin polttoainekuluja. CNW:n mukaan Hummer H3 ($2.07/mi) on ekologisempi kuin VW Golf ($2.70/mi)! Kenenhän etuja tämän kaltaiset laskelmat ajavat? Mielenkiintoista pohtia, kun tietää, että SUV-myynti on USA:ssa laskussa ja ainakin Kaliforniassa siihen on syynä energian hinnan nousun ohella kasvava ympäristötietoisuus... "

- - -

"Toivottavasti hs:n kokonaisessa artikkelissa edes hieman kyseenalaistetaan tutkimuksen tuloksia. Joka tapauksessa on mielestäni tökeröä antaa nettisivuilla ymmärtää että tutkimus nielaistaan kohoineen päivineen yhtään pureskelematta.

Tämä ei nimittäin ole mitenkään ainoa tutkimus joka asiasta on tehty, ja yleensä on päästy toisenlaisiin johtopäätöksiin.
Esimerkiksi:

On the Road in 2020: A Life-cycle Analysis of New Automobile Technologies
Energy Laboratory Report # MIT EL 00-003
(Energy Laboratory Massachusetts Institute of Technology)

http://web.mit.edu/energylab/www/pubs/el 00-003.pdf

En ole oikein vakuuttunut myöskään CNW Marketing Research - "tutkimuslaitoksen" kompetenssista arvioida aihetta samalla tieto- ja taitotasolla kuin edellämainittu MIT tai Argonne National Laboratory, joka myös pääsi MIT:n suuntaisiin tuloksiin omissa tutkimuksissaan.

Ettei vaan olisi tutkimusta tehty heikosti kannattavien amerikkalaisten autotehtaiden rahoittamana? Tämä liitto takaisi molemmille hyödyn; GE, Ford ja kumppanit saisivat kylvettyä epäilyksen siemenen yleiseen mielipiteeseen kuten ilmastonmuutoksen kanssa kävi aikanaan, ja CNW saisi lyhyellä tähtäimellä rahaa ja pitkällä tunnettuutta. Varmasti ainakin lisäklikkauksia webbisivuilleen.."

- - -

"Tämä tutkimus on vanha juttu (vuodelta 2006) joka on jo debunkattu.

Tässä tiivistelmä muista aiheeseen liittyvistä tutkimuksista:

http://hybridblog.typepad.com/my_weblog/ 2006/08/about_that_cnw_.html

kertoo, että tavallisen auton elämänkaaressa valmistuksessa käytetty energia on jotain 15% luokkaa. Vaikka tämä tuplattaisiin, olisi vaikea uskoa että Hybridi kuluttaisi merkittävästi enemmän kuin Hummer maasturi jota tutkimuksessa verrattiin.

Lisäksi luin jostain muualta, että tutkimuksen käyttämät kilometrimäärät olivat epärealistisia ja erilaiset eri autoille."

-gs

2 kommenttia:

Kimmonkamera kirjoitti...

Ainakin se käy tästä ilmi, että kannattaa aina arvioida kriittisesti sitä mitä lehdessä lukee. Hienot päätteet tutkimuksen tekijän nimen perässä eivät takaa tutkimuksen oikeellisuutta. Valitettavasti tätä eivät kaikki osaa ottaa huomioon.

Jorma "Jomppe" Ronkainen kirjoitti...

Totta.
Hesari sattuu vielä olemaan niin iso tekijä suomalaisten ajattelun muokkaajana että erittäin tarkkana ja lähdekriittisenä pitäisi olla.

-gs