perjantaina, huhtikuuta 18, 2008

Paris 4.-9.4. (Race day; poks ja kovan päivän ilta)

Kävelin kohti varustetelttoja. Hitaasti. Onni poreili sisälläni kuin samppanja. Kohta myös kuplisi myös konkreettisesti, sillä poksauttaisin pullon. Jaossa oli sadeviitan tapaisia, useampaa väriä. Otin sen mikä käteen sattui ja vedin päälleni. Söin pari banaania ja otin mukaani kaksi vesipulloa. Kahviakin oli tarjolla - ei kermaa, mutta nyt maistui mustanakin.

Isossa teltassa hierottiin maratoonareiden jalkoja kuntoon. Kymmenien juoksijoiden jono ei houkutellut palvelua kokeilemaan. Sain varustekassin ja vedin sadeviitan päälleni pysyäkseni lämpimänä. Soitin kullalle ja kuulin että he olivat juuri tulossa kohti Riemukaarta. Muutimme treffipaikan Alfa Romeon teltalta lähemmäs Riemukaarta, kirjainkoodatulle teltalle. Väentungos oli melkoinen. Kulta bongasi minut ensin ja jälleennäkeminen oli lämmin. Kuin olisi viikon reissussa ollut. Kai henkisesti jossakin kaukana olin käynytkin. Helvetissä ja takaisin. Hmmm... jos helvetti on olemassa, se on varmaan ikuinen maraton jossakin 35-40 km kohdalla. Juuri kun kuvittelet matkaa olevan enää kaksi kilometriä maaliin, sitä onkin taas seitsemän...

Löysimme sopivan paikan, jossa oli väljempää. Levitimme huovan ja istuimme alas. Vaihdoin ylleni kuivan puseron ja takin. Vedin kuitenkin vielä sadeviitan päälle, jotta lämpö pysyisi yllä. Vaihdoin myös sukat ja kengät. Hyvinpalvelleet adidakset olivat taas tarjonneet kelpo kyydin. Se oli todennnäköisesti viimeinen kisa kyseisellä parilla, arvioin kengänpohjia katsellessani. Tuntui suloiselta pujottaa jalkaterät Nike Free -tossuihin. Join vettä ja maistelin vähän patonkia. Mitaliakin ihmettelin (kuva). Kovalla työllä ansaittua mitalia.



Patonki alkoi tökkimään parin suupalan jälkeen - ei vielä kiinteää, kiitos. Nestemäistä kyllä kiitos. Join yhden oluen ja siunattu aurinko alkoi paistamaan. Täydellinen hetki. Poksautin edellispäivänä ostamani sampanjapullon. Korkki lensi komeasti kymmenen metrin päähän, ei sentään osunut keneenkään. Valutin kaksi lasillista ja kohotin maljan kullalle ja Jempsulle parhaasta mahdollisesta tuesta maratonprojektin aikana. Jempsu halusi välttämättä hakea korkin, joten olihan se etsittävä. Löytyi. Joku seurasi puuhiamme ja tarjoutui ottamaan meistä valokuvan (kuva).



Noin tunnin kuluttua suuntasimme Riemukaaren kautta Champs-Elyseelle. Matkalla näimme jonkun naisjuoksijan makaavan maassa huonovointisen näköisenä. Itkuisena. Hänellä oli auttajia ympärillään, joten emme jääneet asiaa ihmettelemään. Ajoimme metrolla St-Paulin asemalle. Nyt alkoi jo tekemään mieli ruokaa, joten piipahdimme ruokakaupassa ja menimme sitten asunnolle. Herkullista pastaa, hyvää ranskalaista (!) punaviiniä ja paljon tarinoita. Maratonista ja muustakin. Kova päivä vaati veronsa ja niinpä väsy tuli jo ennen yhdeksää.

-gs

(jatkuu...)

2 kommenttia:

Maurelita kirjoitti...

Tätä on upea myötäelää blogissa ! Hatunnosto vielä kerran suorituksesta, oli varmaan huikea olo.

gnothi seauton kirjoitti...

Kiitos! Kirjoittaen on ollut hauskaa uudelleenelää reissua ja tarkoitus on tarinaa jatkaa kunhan ennätän.

-gs