perjantaina, marraskuuta 28, 2008

Helmi Mumbaista 40 vuoden takaa

Tämän mestariteoksen levytyksestä tuli tänä vuonna täyttyneeksi pyöreät 40 vuotta. Kappale oli ensimmäinen Harrisonin teos, joka otettiin mukaan Beatlesin singlelle. A-puolella Lady Madonna ja B-puolella Inner Light. Biisi levytettiin osin Mumbaissa ja osin Lontoossa. Mukana intialaisia muusikkoja ja saundi sen mukainen. Hieno biisi!



Sanat mukailevat Tao Te Chingin 47. kappaletta.

Without going out of my door
I can know all things of earth
With out looking out of my window
I could know the ways of heaven

The farther one travels
The less one knows
The less one really knows

Without going out of your door
You can know all things of earth
With out looking out of your window
You could know the ways of heaven

The farther one travels
The less one knows
The less one really knows

Arrive without travelling
See all without looking
Do all without doing


Mutta joskus (monestikin?) on niin että on matkustettava kauas jotta näkee lähelle. Näkee todellisen itsensä. Kiitos Tao Te Ching ja George tästä helmestä.

-gs

perjantaina, marraskuuta 21, 2008

Metafysiikkaa - yleisön pyynnöstä :-)

Perätä 60% kyselyyn vastanneista on sitä mieltä että metafysiikan määrä blogissa on nykyään liian vähäinen ja jopa 40% ihmettelee että mikä ihmeen metafysiikka. Joten tämän postauksen aihe on ehdottomasti metafysiikka. *)

Googlettamalla on toki helppo löytää monta erilaista metafysiikan määritelmää, mutta en lähde sille tielle vaan katson miten käsite näyttäytyy minulle juuri tässä ja nyt. Luin 90-luvulla filosofiaa sivuaineena (pääaine tietojenkäsittely) ja perehdyin aiheeseen kohtuullisen paljon myös opintojen jälkeen. Sittemmin filosofia (ja metafysiikka) on jäänyt ikään kuin taustalle; erilaiset teoriat, ajatukset, viitekehykset ovat varmasti vaikuttaneet ja yhä vaikuttavat tapaani nähdä ja kokea. Tämä on toisaalta kätevää ja toisinaan ei. Lapsenomainen (ja zeniläinen) suoran näkemisen, suoran havaitsemisen, mutkattomuuden idea voi viitekehysten varjossa unohtua. Toisaalta erilaisten ajatusmallien ytimeen näkeminen voi helpottua kun niitä maadoittaa esimerkiksi erilaisten filosofisten rakenteiden kautta. Filosofian ohella myös psykologian suuriin linjoihin (Freud, Jung) perehtyminen on auttanut ja auttaa yhä ihmisyyden ihmeellisyyksiä ihmetellessä.

Mutta se metafysiikka... Meta tarkoittaa jotakin joka menee yli tai tuolle puolen, joten kirjaimellisesti metafysiikka viittaa fysiikan ylitse tai tuolle puolen. Kyse on todellisuuden luonteen pohdinnasta. Mitä todellisuus pohjimmiltaan on? Asetelmaa voidaan puntaroida esimerkiksi materialismi - idealismi tai vaikkapa monismi - pluralismi -asteikoilla. Onko todellisuus pohjimmiltaan materiaalista vai henkistä? Koostuuko todellisuus pohjimmiltaan jostakin yksittäisestä prinsiipistä, kahdesta (dualismi) vai useasta? Metafysiikan rinnalla käytetään myös ontologian käsitettä - ontologia, oppi olevasta käsittelee samoja kysymyksiä kuin metafysiikka, mutta on luonteeltaan vähemmän arvoladattu. Metafysiikan tai ontologian "tuloksena" ihmisellä on todellisuuskäsitys ja maailmankuva. Pohtipa ihminen metafysiikkaa tai ei, ihmisellä on aina jonkinlainen todellisuuskäsitys ja maailmankuva.

Metafysiikka kytkeytyy läheisesti toiseen tärkeään filosofian osa-alueeseen, tietoteoriaan (epistemologia). Tietoteorian keskeiset kysymykset liittyvät tietämisen mahdollisuuksiin; mitä on tieto, kuinka ihminen voi hankkia tietoa... Asetelma on klassisesti kiteytynyt rationalismin ja empirismin väliseksi jännitteeksi. Ensiksimainitun valossa tietoa voidaan hankkia puhtaasti ajattelemalla ja päättelemällä ja toisessa korostetaan havaintojen merkitystä. Kant mursi jännitteen kuuluisalla teesillään: "käsitteet ilman havaintoja ovat tyhjiä, havainnot ilman käsitteitä ovat sokeita". Tarvitaan siis sekä käsitteenmuodostusta (ajattelua) että havaintoja. Järkeenkäypää, vai kuinka. :-) Tietoteoreettinen kantamme ratkaisee, kuinka metafysiikan piirissä toimitaan. Platonista juontava rationalismiin nojautuva perinne korostaa ajattelun mahdollisuuksia kun taas aritotelisessa mallissa nojataan havaintoihin. Kantilaisen kumouksen myötä tuntuu fiksulta hyödyntää molempia.

Mitä on sitten minun metafysiikka? Tai mitä on minun tietoteoria?

Tuntuu viisaalta tähdätä ajattelun ja havaintojen monipuoliseen käyttöön. Toisinaan havainnot vievät harhaan; esimerkiksi aurinko ei (objektiivisesti ottaen) nouse eikä laske. Toisinaan taas ajattelun ja luovan mielikuvituksen villi laukka synnyttää teorioita, joiden yhteyttä reaalimaailmaan on kovin vaikea nähdä.



Todellisuuskäsitykseni ytimessä on kokemuksiin pohjautuva näkemys maailman, ihmisen ja elämän moniulotteisuudesta. Maailma on merkillisen kiehtova paikka, ihminen (toisinaan raivostuttavan) ihmeellinen otus ja elämä kirpeän suolaisen makeaa. Elämän arkisuus ja salaisuudet kietoutuvat toisiinsa lukemattomin tavoin ja meille avautuu jatkuvasti mahdollisuuksia kokea upeita ainutlaatuisia hetkiä, joissa olemme läsnä, hereillä, ulkoisesti monesti arkisessa tilanteessa ja samalla kuitenkin koemme olevamme oleellisen äärellä. Asetelma on ei-dualistinen (ei kokemusta erillisestä minästä, havainnosta ja havaittavasta), ehjä, kaunis ja tosi. Aamupuuron äärellä, työmatkalla, tietokoneen näppäimistön Näitä Näppäimiä Koskettaessa, musiikkia kuunnellessa (juuri nyt Beatles, Abbey Road), missä ja milloin vain... Elämme jatkuvien mahdollisuuksien virrassa. Tässä. Nyt. Sinä. Minä. Ei sinua. Ei minua. Ei erillisyyttä. Tässä.

-gs

*) Prosentit ovat sikäli hämääviä, että vastanneita oli viisi.

(kuva Rokansaari, Puumala elokuu 2008)

torstaina, marraskuuta 13, 2008

Rakkaudesta se hevonenkin potkii? (kausi 2007 - 08 yhteenveto)

Haettuani eilen Jempsun päivähoidosta menimme ruokakauppaan. Nostaessani tytön ostoskärryn kyytiin huomasin hänen poskessaan kaksi pientä punertavaa jälkeä.

- Mikä sinun poskeen on osunut?
- Niilo purasi siitä.
- Mitä? Miten se nyt sillä tavalla?
- Minä leikin Juhan kanssa ja Niilo tuli siihen eikä sillä ollut lupa tulla ja sitten se purasi minua.
- Sellaisesta pitää kyllä raportoida ohjaajalle.
- Juha kävi kävi sanomassa Piialle ja Piia laittoi Niilon miettimään.
- Vai niin. Kovaksi siellä meno yltyy. Desinfioitiinko poski?
- Joo.


(nimet muutettu)

Kun vein tytön tänä aamuna hoitopaikkaan, mainitsin ohimennen asiasta ja kerroin tytön version tapahtuneesta. Kysyin, että mitähän tarkkaan ottaen on mahtanut tapahtua. Sain kuulla, että pureminen oli kyllä tapahtanut. Mutta ei poskeen, vaan peukaloon. Posken tilanne jäi epäselväksi. En sen kummemmin tehnyt asiasta numeroa, totesin vain eräälle paikalla olleelle äidille otsikon viisauden.

Kausi 2007-08; yhteenveto (marraskuu 2007 - lokakuu 2008)


(kuva: Pariisi lokakuussa 2008)

Lähtökohdat

Lokakuun lopussa 2007 juostun Åland-maratonin (3.23.59) jälkeen pidin ylimenokautta viikolle 48 saakka. Aloittaessani juoksuharjoittelun tunsin jaloissa pientä oireilua ja kun en halunnut ottaa mitään riskejä, jatkoin ylimenokautta. Pidin kunnostani huolta kuntopyöräillen ja kuntosaliohjelmalla.

Marras-joulukuussa kuntopyöräilyä kertyikin 187 km. Juoksukokeilut jäivät alle sataan kilometriin (93). Laskin, että mitään syytä huoleen ei vielä ole, sillä Pariisin maraton odotti vasta huhtikuulla.

Tammikuun aikana huoli kuitenkin kasvoi, kun juoksukokeilun perusteella pientä oireilua oli edelleen. Harjoittelut sujuivat hiihdon (47 km), pyöräilyn (166 km) ja kuntosaliharjoittelun merkeissä.

Helmikuussa sain juoksuharjoittelun viimein käyntiin. 187 km kertyi ja pidin sitä kelpo määränä. Sen lisäksi ehdin myös hiukan hiihtämään (45 km) ja pyöräilemään (17 km). Loppukuusta otin ohjelmaan viikottaiset tempojuoksut, jotta saisin tuntumaa kisavauhtiseen juoksuun. Hylkäsin rekordihaaveet Pariisin maratonilta - suunnittelin, että kunhan menen nautiskelemaan.

Maaliskuu sujui hyvän juoksuharjoittelun merkeissä. 279 km ja tiukimmilla viikoilla 83 km ja 92 km. Ne ovat minun mittakaavassa isoja määriä. Määrällisesti kauden kovin kuukausi ja kovimmat viikot. Kovin yksittäinen harjoitus oli viikolla 12 mökillä juostu 28 km, johon sisällytin kisavauhtista 22.4 km. Harjoituksen perusteella uskoin lyhyestä juoksuharjoittelukaudesta huolimatta sittenkin olevani ennätyskunnossa Pariisissa.

Pariisin maraton sujuikin mainiosti; uusi ennätys kohentui lukemiin 3.22.44. Suoritus oli suorastaan erinomainen kun huomioi että sitä edelsi vain 8-9 viikon mittainen juoksuharjoittelu. Kolme viikkoa Pariisin jälkeen juoksin puolikkaan Varkaudessa aikaan 1.30.21 - uusi ennätys (entinen oli 14 vuoden takaa!) ja samalla kauden tavoite alittui. Asetin uudeksi tavoitteeksi 1.30 alituksen. Huhtikuun juoksukilometrit 170, lisäksi 66 km hiihtoa.

Kolmen viikon kuluttua tästä tein yhden kauden parhaimmista suorituksista, kenties jopa parhaan. Puolikas kulki Porin Yyterissä raikkaassa kevätsäässä (kuva) kuin hurmiossa aikaan 1.28.19. Kahden minuutin ennätysparannus ja ensimmäinen 1.30 alitus maistui todella hyvälle. Toukokuun juoksukilometrit 190.

Kolmen viikon kuluttua olin taas viivalla. Pilasin kisan huonolla valmistelulla; aikatauluongelmista aiheutunut puutteellinen alkuverryttely yhdistettynä kovaan aloitukseen hyydytti ja niinpä oli tyytyminen 1.30.44 aikaan. Tämä ei kauaa harmittanut, sillä tyttö otti samassa yhteydessä osaa ensimmäiseen juoksukisaansa ja sitä juoksemisen riemua oli ilo katsoa.

Kesäkuussa olin viikon kertausharjoituksessa - tehtävästäni johtuen minulla oli hyvät mahdollisuudet harjoitella, joten Vekarajärven pururata tuli varsin tutuksi. Kesäkuun juoksukilometrit 160.

Kesäkuun lopussa juoksin Kälviällä 10.55 km kelpoaikaan 42.07 (yksi kauden parhaista kisoista) ja viikon päästä puolikkaan Kuusamossa 1.28.57. Jälkikäteen arvioituna kympin rutistus oli ehkä turhan lähellä puolikasta. Sateinen kesä kyllästytti, joten kävimme Mallorcalla. Välimerta ihaillen juoksukilometrejä kertyi ihan mukavasti ja koko heinäkuun juoksukilometrit 195. Tein myös pari pyörälenkkiä, yhteensä 61 km.

Elokuussa kisasin siltajuoksussa Puumalassa 6 km 4.01 min/km-tahtiin. Juoksukilometrit 145 ja lisäksi pyörälenkit 76 km.

Syyskuussa maraton sujui Joutsenossa aikatavoitteen osalta rekordiin, mutta kuitenkin alakanttiin (3.20). Sijoituksen osalta kisa sujui yläkanttiin (3.) - mielummin olisin ollut vaikka viides 3.15-ajalla. Luultavasti viikkoa ennen juoksemani kisa (Veistohölkkä) verotti ja osansa oli energiasaantiongelmilla.

Ennen Joutsenoa otin ohjelmaan vanhan harrastuksen, kuntosaliharjoittelun. Vierailin työopaikan kuntosalilla 5 kertaa ja pian huomasin että treeni puree. Maratonilla se näkyi käytännössä niin, että juoksuasento pysyi hyvänä myös väsyneenä kisan lopussa. Kuukauden juoksukilometrit 210.

Lokakuussa jatkoin vielä kisakautta Pariisin puolimaratoniin saakka. Vietimme kaupungissa mukavat 5 päivää ja samalla ympyrä sulkeutui - olihan kausi alkanut samassa kaupungissa huhtikuussa. Kisa oli pettymys - 1.31 on toki ihan kelpo aika jos sitä vertaa vaikka vuoden takaiseen. Uskoin olevani ennätyskunnossa mutta ehkä juuri tämä on yksi osa juoksuharrastuksen viehätystä; it ain't over until it's over tai jotakin... Lokakuun juoksukilometrit 90.

Yhteenveto

- juoksukilometrit 1597 (edellinen kausi 1547)
- pyöräily 560 (edellinen kausi 569)
- hiihtoa noin 180 km (siis taas liian vähän, kuitenkin sentään 120 km enemmän kuin edellistalvena)
- ei vammoja

Miltä tämä näyttää tavoitteiden saavuttamisen osalta?

Vuosi sitten marraskuun 19. päivä olin muotoillut tavoitteet näin:

Millaisia juoksutavoitteita ensi kesälle?

Päätin lähestyä asiaa systemaattisesti;
- kvalitatiiviset (laadulliset) tavoitteet
- kvantitatiiviset (määrälliset/ajalliset) tavoitteet

Kvalitatiiviset tavoitteet kiteytän

Juoksun
1) iloa
2) hyvällä juoksutekniikalla
3) vammoitta
4) myös muita harjoitusmuotoja hyödyntäen.

Purettuna
1. Lapsi on terve kun se leikkii
2. Frekvenssi, päkiä, kontakti vartalon alla, rentous
3. Kehon kuuntelu, levon ja harjoituksen suhde, pitkät lenkit riittävän hitaasti, laadun korostaminen määrän sijaan (ts. viikkokilometrit eivät välttämättä paljoa nouse)
4. Kuntosali, kuntopyörä, stepperi, hiihto

Kvantitatiiviset tavoitteet

1. Kymppi alle 41 (ja/tai varttimaraton alle 43.30)
2. Puolimaraton alle 1.31
3. Maraton alle 3.15


Ajallisten tavoitteiden osalta voidaan sanoa, että maratonia lukuunottamatta tavoitteet täyttyivät selvästi. Vartti- ja puolimaratontulokset kehittyivät jopa yli odotusten.

Maratonilla en koe realisoineeni todellista potentiaaliani - 3.20 on ihan ok, mutta uskon 3.10-3.15 olleen Joutsenossa ulottuvilla nappisuorituksella.

Kvalitatiivisten tavoitteiden osalta koen onnistuneeni melko hyvin. Hiihtoa olisi voinut olla enemmän ohjelmassa, mutta kun se talvi oli mitä oli. Iso osa kilometreistä kertyi Kuusamon reissujen aikana. Siellä sentään talvi on vielä talvi.

Pitkät lenkit jäivät vähiin kesän ja sykyn aikana. Ruuvia on vara kiristää - toisaalta määrien nostamiseen ei ole isoa tarvetta kun kehitystä näyttää tulevan näinkin (kuva Mallorca heinäkuu 2008).

Kokonaisuus näyttää siis erittäin hyvältä - itse asiassa mennyt kausi on paras, nuoruusvuosien kisailut mukaanluettuna. Pisteenä i:n päälle kisastatistiikka: 10 starttia, joista kuudessa ennätys ja kuudessa sijoittuminen lopputuloksissa 3 parhaan joukkoon. Tällaista en todellakaan olisi osannut odottaa. Vastaavien lukemien saavuttaminen jatkossa on hyvin haastavaa tai jopa mahdotonta. Tästä on hyvä jatkaa kohti uutta kautta ja sen tavoitemäärittelyjä.

-gs

maanantaina, marraskuuta 10, 2008

Juoksemisen ilo

Ylimenokaudella tarkoitetaan kilpailukauden jälkeistä aikaa, jolloin ladataan akkuja, treenataan vain kevyesti, harrastetaan muita lajeja, parannellaan mahdolliset tai orastavat vammat. Ideana on, että uusi treenikausi aloitetaan nälkäisenä (= motivoituneena) ja terveenä. Ylimenokauden aikana on luontevaa tehdä yhteenveto menneestä kaudesta (on vielä työn alla), määrittää tavoitteet tulevalle kaudelle (on vielä tekemättä) sekä määrittää harjoitusohjelma, jolla tavoitteisiin tähdätään (tätä tuskin tulen tekemään, koska silloin on vaarassa kadota ilo tämän lapsen leikistä - ohjelma on yleisellä tasolla päässä ja ainoastaan 2 - 3 viikkoa ennen tärkeitä kisoja teen hommat jonkin sapluunan mukaan, tällainen systeemi riittää ainakin niin kauan kuin kehitystä tapahtuu).



Tähän juoksun riemuun voisi tähdätä. Kuvassa Jempsu ensimmäisessä juoksukisassaan kesäkuussa. Omasta suuresta innostuksestaan käsin hän halusi osallistua ja kyllä siinä isän sydän oli ylpeydestä pakahtua kun tytär kättä iloisesti vilkuttaen maalia kohti viiletti 3-4 -vuotiaiden sarjassa.

Pariisin kisan jälkeen pidin ylimenokautta kaksi viikkoa. Ohjelmassa oli vain työmatkapyöräilyä ja kuntosalia. Sitten tein yhden lenkin kuvitellen uuden treenijakson käynnistyneen, mutta keho ja egominää viisaampi todellinen minä olivat toista mieltä ja iskivät flunssan päälle. Flunssassa ei tietenkään treenata, joten ylimenokausi venyi lähes kolmen viikon mittaiseksi. Uskon, että se oli vain hyväksi. Perjantaina juoksutreeni sitten käynnistyi ja käynnistyikin kunnolla; pe-ma saldona 53 km. Se on minulle paljon. Nyt pitää malttaa myös levätä. Pitää malttaa juosta vähemmän ja hitaammin tai jopa ei lainkaan jotta voi juosta enemmän ja kovempaa. Paradoksi jossa on viisautta. Tähän viisauteen nojautuen on tarkoitus juosta kovaa ensi kauden kisoissa. Kovempaa kuin koskaan ennen. Juoksun ja liikunnan iloa unohtamatta. Kuvan esimerkki johtotähtenä.

-gs

lauantaina, marraskuuta 08, 2008

Omituisuuksia (musiikkimuistoja 7)

Nata haastoi minut kertomaan omituisuuksistani.

Omituisuus on tietysti aina suhteellista - olla omituinen suhteessa johonkin yleisesti hyväksyttyyn, tunnustettuun, johonkin yleiseen ilmiöön. Voisi sanoa, että omituisuus on marginaalisuutta. Jos jokin piirre on yleinen, se ei voi olla omituisuutta.

Jonkun mielestä omituista voisi olla vaikka se, että pidän seuraavista kappaleista.

#1 Kuulin kappaleen levyn julkistamisen jälkeisenä vuonna 1978 parhaan kaverini isoveljien C-kasetilta soitettuna. Myöhemmin olen lukenut jostakin, että Benny tai Björn, en nyt muista kumpi, on alle kolmen tunnin maratonaari ja sai inspiraation sävellykseen juoksulenkillä.

#2 Tämä julkaistiin samana vuonna kuin edellinen kohdan albumi. Nostalgiaa vuodelta 1977.

#3 Siirrytään vuoteen 1978. Tämä kolahti. Siskoni koettivat huonolla menestyksellä opettaa tanssin askelkuvioita myös minulle.

#4 Pysytään edelleen 70-luvulla, mennään edellisistä muutama vuosi taaksepäin. Vuonna 1974 tämä jäi mieleen soimaan.

#5 Mennään vuoteen 1977 - tämän kuullessani olin täysin myyty.

Enemmänkin olisi "omituisuuksia", ehkä myöhemmin lisää.

-gs

perjantaina, marraskuuta 07, 2008

Koiran

kouluttaminen vaatii innostusta, aikaa ja kärsivällisyyttä, kuten koiraihmiset tietävät. Esimerkissä niitä on piisannut:

keskiviikkona, marraskuuta 05, 2008

Yes we can



Obaman voittopuhe on hieno. Kannattaa varata 16 minuuttia ja katsoa ja etenkin kuunnella rauhassa - klassikkoainesta, tietysti retoriikalla kuorrutettuna, mutta substanssi kohdallaan. Tästä se lähtee.

-gs

ps. kuvassa voittopuheen avainkäsitteet esiintymistiheyden mukaan skaalattuna, lähde:
http://news.bbc.co.uk/2/hi/americas/us_elections_2008/7710038.stm

tiistaina, marraskuuta 04, 2008

"I never have to work again" (musiikkimuistoja 6)

Yhdysvaltain vaalipäivän kunniaksi toisenlainen America -biisi... Vuoden 1972 tammi-helmikuussa kappale pysyi neljä viikkoa USA:n singlelistan ykkösenä.



Muistan kuulleeni kappaleen ensimmäistä kertaa vuonna 1982 tai 1983. Yksinkertaisessa, lähes monotonisessa sävellyksessä oli jotakin hypnoottista, joten hankin levyn - en singleä, jossa ao. kappale on, vaan artistin seuraavan levytyksen vuodelta 1972. Hienoja kappaleita löytyy myös siitä.

Sanoitusta ruodittiin aikoinaan hartaasti amerikkalaisilla radiokanavilla. Mitä esimerkiksi "American pie" tarkoittaa? McLean itse vastasi "It means I never have to work again". Myöhemmin hän totesi, että lauluntekijä säveltää ja sanoittaa ja muiden tehtäväksi jää tulkita. Sanoituksen ympärillä vellonut keskustelu lienee osaltaan vaikuttanut kappaleen suosioon. Kappaleessa viitataan ainakin seuraaviin artisteihin, bändeihin ja näyttelijöihin:

Buddy Holly
Don Mclean
The Monotones
Don Cornell
Marty Robbins
The Big Bopper
Bob Dylan
The Rolling Stones
James Dean
Elvis Presley
John Lennon
The Beatles
The Byrds
Ritchie Valens
Hell's Angels
Janis Joplin
Waylon Jennings

Yksinkertaisen pinnan alla piilee siis monimuotoisia viittauksia (pop)kulttuuriin. Ehkä juuri tästä syystä kappaleesta on tullut lähes ikoni ja se yltää RIAA:n (Recording Industry Association of America) "Songs of the Century" -listalla 5. sijalle.

Nuoremmalle polvelle ensi kosketus tähän legendaariseen kappaleen tapahtui vuonna 2000, jolloin popin kuningatar levytti siitä oman versionsa;

Jotkut pitävät Madonnan temppua pyhäinhäväistyksenä, enkä itsekään pidä levytystä diivan parhaimmistoon kuuluvana. Madonna on itse kertonut katuvansa cover-versiotaan ja osoituksena tästä hän jätti kappaleen pois seuraavana vuonna julkistetusta "Greatest Hits Volume 2" -kokoelmastaan.

Videon slow motion -vaikutelma on muuten saatu aikaan soittamalla kappale kaksinkertaisella nopeudella. Koreografia tansseineen on siis tehty 2x-tahtiin ja hidastettu sitten lopulliseen musiikkivideoon.

Kumpi versio on sinun mieleesi?

-gs

lähteitä

http://en.wikipedia.org/wiki/American_Pie
http://en.wikipedia.org/wiki/Songs_of_the_Century
http://www.billboard.com/bbcom/specials/hot100/index.shtml

maanantaina, marraskuuta 03, 2008

En tunne

kumpaakaan kandidaattia, jotka ison veden takana maailman vaikutusvaltaisimmasta postista kamppailevat. McCain on varmasti hyvä mies, mutta silti toivon että hän jää näissä kekkereissä toiseksi.

Laitetaanpas tällainen levylautaselle Barackin voittoa ennakoiden - hieno livetaltiointi, Simon and Garfunkel: America.



-gs

sunnuntaina, marraskuuta 02, 2008

Nuoruuden rakkaus (musiikkimuistoja 5) ja La voie Royale 19.10. - kisaraportti

Soitetaanpa alkuun yksi kaikkien aikojen paras biisi yhdeltä kaikkien aikojen parhaimmalta rock-albumilta. Vuonna 1997 levy ylsi kolmanneksi 'Music of the Millennium' –äänestyksessä (järjestäjinä HMV, Channel 4, The Guardian ja Classic FM) ja vuonna 2002 Rolling Stonen lukijat äänestivät levyn kaikkien aikojen parhaaksi. Seuraavana vuonna levy sijoittui kolmanneksi Rolling Stonen 500 parasta listalla.

Mitään tällaista en aavistellut tai ennakoinut kun noin vuonna 1976 ensi kertaa bändiä kuulin. Kaverini soitti minulle isoveljensä c-kasetilta Rock ’n Roll Musicin ja se kolahti rajusti.

Tällaista siis tehtiin vuonna 1966:

Huh ja jep, Fab Four’n sävelet hallitsivat nuoruuttani. Liverpoolin neroja on siis osaksi kiittäminen tai syyttäminen siitä että minusta tuli minä.

La Voie Roayle - puolimaraton Pariisi/St Denis 19.10.



Ennakkotunnelmia

Lauantai-illan puolituntinen hölkkäily Seinen rannalla tuntui todella lupaavalta – askel oli kevyen herkkä. Muutaman avauksen perusteella olin vakuuttunut että seuraavana päivänä kulkee. Elämyksenä lenkki oli yksi elämäni hienoimmista – ilta jo hämärtynyt hyvän aikaa sitten, kello oli jo yli 9 ja ilta oli lämmin, t-paitakeli. Asuntomme sijaitsi Seinen vasemmalla rannalla lähellä Eiffeliä, joten kelpasi siinä juostessa ihailla iltavalaistuksessa loistavaa maailman kuuluisinta tornia.



Testasin samalla edellispäivän ideaa juoksutekniikasta – homma toimi ja päätin käyttää samaa systeemiä myös kisassa. Jälkikäteen arvioituna tämä saattoi olla yksi tekijä epäonnistumisessa. Käytännössä kyse oli maakontaktin aktiivisuudesta ja vaikuttaa siltä että homma toimii lyhemmillä matkoilla, katsotaan sitä sitten ensi kaudella kun pääpaino tulee yhä olemaan puolimaratonilla ja sitä lyhemmillä matkoilla.

Kisapäivä

Sunnuntaipäivä valkeni aurinkoisena – luvassa oli lämmin päivä, kisan kannalta liiankin lämmin (toinen tekijä epäonnistumisessa). Startti olisi vasta klo 15, joten suuntasimme asuntomme lähellä sijaitsevalle tornille. Kauniissa säässä kelpasi pasteerata Seinen rantaa muutaman sadan metrin mittainen matka 324 metrin korkeuteen kurkottavan luomuksen äärelle.

Kohtuullisen (noin 30 min) jonotuksen jälkeen hankimme ylimmälle tasanteelle oikeuttavat liput. Ensimmäisellä tasanteella ihailimme näkymiä, istuimme kahvilassa ja kirjoitimme pari postikorttia. Huomasin, että aikaa oli kulunut yllättävän paljon. Halusin kisapaikalle viimeistään tuntia ennen starttia, joten tuli hiukan kiire. Noustuamme hissillä (jos ei olisi ollut kisapäivä, niin portaita olisi menty) 2. tasanteelle, totesimme että jonoa ylimmän tasanteen hissille on sen verran että jätämme sen keikan toiseen kertaan.

Katsoimme näkymät ja lähdimme asunnolle hakemaan varusteet. Sitten metroon ja yhdellä vaihdolla pääsimme linjalle, joka vei meidät kehätien pohjoispuolella sijaitsevalle jättimäiselle Stade de France –stadionille. Kisakeskus sijaitsi urheilukentällä stadionin vieressä.

Jonottaessani kisatoimistoon joku tuli kysymään minulta jotakin. Ranskaksi, tietysti. Vastasin suomeksi: ”Anteeksi, en todellakaan osaa ranskaa.” Ja tyrkkäsin vielä perään ”Can you speak English?”. Osasi se. Ilmeni, että mies oli osallistumassa kympin kisaan ja kyseli kisan aikataulua. Totesin, että kympin kisan startti on klo 14. Ja kello oli paria minuuttia vaille. Mies oli vielä ilman kilpailunumeroa ja muuta kisamateriaalia. Ja starttipaikka oli jalkapallostadionin itäpuolella parin sadan metrin päässä. Merde! Kiirettä taitaa pitää. Pardonia tarjoillen mies ohitti jonon, syöksyi toimistoon, ilmaantui kohta ulos ja lähti juoksujalkaa starttipaikan suuntaan… No, kukin tekee alkuverryttelyn tavallaan.

Toimistossa näytin kopiota lääkärintodistuksesta (samaisesta, jonka hankin jo alkukeväällä Pariisin maratonia varten) ja sain kuoren, josta löytyi numero ja kenkään kiinnitettävä chip ajanottoa varten. Sain myös t-paidan ja lisäksi minulta kysyttiin jotakin. Ranskaksi. Tietysti. Vastasin samalla kaavalla kuin kympin kisaan haikailevalle miekkoselle. Ei osannut se. Joku toinen kilpailija toimi tulkkina ja ilmeni että kyse oli pääsylipuista jalkapallostadionille. Siis sikäli kun omat kannustusjoukot haluavat olla stadionilla hurraamassa omilleen puolimatkassa, tarvitaan liput. Stade de Francelle ei noin vain kävellä sisään. Sain haluamani määrän. Vakaa aikomukseni on muuten edelleenkin jossakin vaiheessa opiskella ranskaa kansalaisopistossa sen verran että osaisi muutakin kuin ne muutaman säälittävän fraasin.

Vaihdoin juoksukamat päälle, laitoin numerolapun rintaan ja lähdin verryttelemään. Kaikki tuntui olevan ok ja tunnelma alkoi kohota. Oikeastaan ainoa huoli oli lähes pilvettömältä taivaalta paistava aurinko – parinkymmenen asteen lämpö ei luvannut hyvää kisasuoritukselle. Tiesin ja tiedän olevani juoksukisassa parhaimmillani huomattavasti raikkaammassa kelissä. Yli 10 kilometrin mittaisessa kisassa 15 asteen yli kipuava lämpötila hidastaa suoritusta kun energiaa kuluu enemmän kehon jäähdytykseen.

Siirryin lähtökarsinaan vajaat 10 minuuttia ennen starttia. Etenin vaivihkaa mahdollisimman eteen. Kymmenkunta eliittijuoksijaa oli aivan edessä ja me hitaammat narun erottamana muutaman metrin päässä heidän takanaan. Eturiviin ilmestyi myös kolme jänistä ilmapalloineen. Mielenkiintoista, tuumasin. Kisaohjeissa ei tästä oltu mainittu mitään. Mitähän vauhtia menevät… Vähän ennen starttia naru poistettiin ja kun olin skarppina, pääsin aivan eturiviin.

Juontaja nosti tunnelmaa, juttua piisasi niin että mietin missä välissä hän ehtii hengittämään. Kysyin lähelläni olleelta jänikseltä hänen aikatauluaan. 1.30 – liian hidas minulle, ajattelin. Siis luulin. Jostakin syystä lähtölaukaus viivästyi ja viivästyi – lopulta pääsimme liikkeelle noin 10 minuuttia aikataulusta jäljessä.



Virtaa oli ilmeisesti liiankin kanssa, sillä säntäsin matkaan niin raivokkaasti että vajaat sata metriä juostuani huomasin yhä olevani eturintamassa.



Kuvan vauhtia kun jaksaisi niin kova olisi loppuaika 21.1 kilometrin jälkeen; nro 2 Elias Cheboi (loppuaika 1.05.24, sijoitus 7), nro 10 Mitei Gideon (/1.06.53), nro 11 Samir Baala (1.07.50), nro 9 Daniel Wambogu (1.05.30), nro 2509 Pascal Fillet (31/1.21.28 – oli muuten samassa sarjassa kanssani, sijoitus 5.)

”Oho – eihän tässä näin pitänyt käydä”, ajattelin ja hidastin vauhdin noin 4 min/km-tasolle. Ensimmäinen kilometri täyttyi hiukan alle 4 minuuttiin, joten vauhti oli alkukiihdytys huomioiden kohdallaan. Toisen kilometrin aikana vauhti tasaantui lisää (8.08/4.09) ja kolme kilometriä täyttyi 12.15 (keskim. 4.05 min/km). Vertasin aikaa mielessäni toukokuiseen Yyterin puolikkaaseen ja vauhti tuntui edelleen sopivalta ja juoksu hyvältä. Uusi ennätys edellyttäisi noin 4.10 min/km-vauhtia ja tähtäilin suunnilleen siihen.

Neljän kilometrin jälkeen reitti kaartoi pohjoiseen St Denisin keskustaan. Juoksimme kuuluisan basilikan vierestä (Basilique de St-Denis). Tätä Ranskan suojelupyhimyksen mukaan nimettyä kirkkoa en ehtinyt ihailemaan, vaikka siihen mielenkiintoinen tarina liittyykin. 200-luvulla Pariisissa piispana toimineen Deniksen julistuksesta ei ns. pakanapiireissä pidetty, ja niinpä hänet teloitettiin Pariisin korkeimmalla kukkulalla. Paikka tunnetaan nykyään Montmartrena (kirjaimellisesti ”marttyyrien vuori”). Tarinan mukaan Denis ei kaulansa katkaisemisesta hätkähtänyt, vaan nappasi päänsä kainaloon ja marssi muutaman kilometrin pohjoiseen saarnaten samalla väkevästi. Hikoilin juuri kohdalla, jonne hän viimein pysähtyi ja kuoli ja jonne hänet haudattiin. Paikalle rakennettiin aluksi pieni kappeli ja 600-luvulla tähän perustettiin benediktiiniläisluostari. Nykyisin maisemaa hallitsevaa valtaisaa kirkkoa alettiin rakentamaan paljon myöhemmin, 1100-luvulla. Kirkkoon on haudattu lähes kaikki Ranskan kuninkaat. Ilmankos kisan nimi on ”La Voie Royale”, kuninkaallinen tie…

5-6 kilometrin kohdalla oli ensimmäinen juottoasema, nappasin vesipullon, siemailin ja kaadoin vettä myös päähäni kun kehon lämmöt tuntuivat olevan jo tässä vaiheessa liian korkealla. Vieressäni juossut mies sanoi minulle jotakin, ranskaksi tietysti. Taas samaa kaavaa ja osasi se englantia. Pyysi vesipulloani jos en sitä enää käytä. Toki tarjosin ja siinä sitten juteltiin kisan tavoitteista. Francois kertoi tavoittelevansa 1.30 alitusta, johon totesin että tahtimme on sitä.

7-8 kilometrin jälkeen huomasin, että joudun tekemään kovin paljon töitä pitääkseni vauhdin riittävänä. 8 kilometriä täyttyi tosin vielä aikaan 33.28 (keskivauhti vielä 4.11 min/km, siis melko tarkkaan ennätysvauhtia). Seuraamme liittyi kolmaskin juoksija, Paul.

Stade de France

Muutamaa kilometriä ennen stadionille saapumista reitti oli mutkainen ja maisemat tylsiä. Tunnelma kuitenkin kohosi, kun kaarroimme jättinäyttämön alle johtavalle huoltotielle ja nousimme sitä kautta sisään.

Penkeille mahtuisi 80 000 katsojaa – nyt näytti olevan tilaa. Paljon tilaa. Juoksun kannustajat oli päästetty itäkatsomoon ja kovin pieneltä joukko näytti sadan metrin päästä kaarteesta katsottuna.

Stadion rakennettiin vuoden 1998 jalkapallon MM-kisojen päänäyttämöksi. Kisojen kliimaksi koettiin areenalla 12. heinäkuuta Gallian kukkojen kukistaessa brassit loppuottelussa puhtaasti 3-0 Zidanen ja Petit’n maaleilla. Stadionilla järjestettiin myös 9. yleisurheilun MM-kisat elokuussa 2003. Suomi kunnostautui kisoissa varsin kehnosti – ne olivat ensimmäiset, joissa joukkueemme jäi tyystin mitaleitta.

Siinäpä sitten taivalsimme kolmisin Paulin ja Francois’n kanssa samaa etusuoraa, jota viisi vuotta aiemmin hiukan vauhdikkaammin kiisivät mm. Hicham el-Guerrouj (kultaa 1500 m, hopeaa 5000 m), Kenenisa Bekele (pronssia 5000 m, kultaa 10 000 m), Haile Gebrselassie (hopeaa 10 000 m), Sileshi Sihine (pronssia 10 000 m), Maria Mutola (kultaa 800 m) ja Tirunesh Dibaba (kultaa 5000 m). Eipä siis ihme, että varsin mukavalta tuntui yleisölle huiskuttaa.



Kuvassa vasemmalla Paul (loppuaika 1.29.58, sijoitus 98 ja sarjassaan 28.) ja oikealla Francois (1.29.02, 86. ja sarjassaan hienosti 6.). Oikean käteni outo liike johtuu muuten siitä, että juuri vilkutin tai aion vilkuttaa. Maalissa juttelin Francois'n kanssa vähän enemmän (kisan aikana ei kovin pitkiä lauseita pystynyt...) ja hän kertoi tähtäävänsä marraskuun lopulla juostavalle Beaujolais-maratonille (Marathon du Beaujolais Nouveau). Samalla ilmeni että myös Francois oli juossut aiemmin keväällä Pariisin maratonin. Kisa oli hänen ensimmäisensä ja taittui kelpo aikaan 3.39. Arvaan, että aikaan on luvassa roima parannus.

Stadion-keikan jälkeen jatkoimme uudelle kierrokselle ja vähitellen juoksu alkoi painamaan enemmän ja enemmän. Jossakin 12 kilometrin kohdalla jäin Francois’n vauhdista. Noin 13 kilometrin kohdalla otin energiageelin ja samalla 1.30 –jänis saavutti minut mukanaan 3 tai 4 juoksijaa. Hän muisti minut startista ja kannusti minua kovasti mukaansa – ”come on, this is your target time!”. Mutta vaikeaa, kovin vaikeaa oli. Eroa syntyi hetkessä 20 metriä, 30 metriä… Yritin nostaa tempoa, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Noin 14 km kohdalla olevalla puistopätkällä juoksu tuntui hiukan paremmalta ja pääsin vielä alle 10 metrin päähän, 5 metrin päähän, mutta sitten eväät oli syöty ja kun reitti kaarsi taas pohjoiseen jäin yksikseni taistelemaan. 11 kilometrin jälkeinen 5 km vei 21.45 (4.21 min/km, 16 km 1.08.01), kuumuus tuntui yhä kovemmalta ja vauhti hidastui hidastumistaan. Seuraavat 3-4 kilometriä tuntuivat menevän jo hölkäksi ja menivät 4.29-4.38 –haarukkaan. Minkäs teet, kun kovempaa ei päässyt ja enin intokin tuntui jääneen jonnekin välille. Stade de Francella saatoin todeta että puolikkaan ennätysaikani kului juuri umpeen ja vielä oli puolisen kilometriä maaliin. Aloin latautumaan loppukiriin ja kun vihdoin pääsin urheilukentällä, laitoin kaikki peliin. Noin 300 metrin rutistus sujui mallikkaasti, vauhti nousi 92-94 –kadenssin myötä jopa vauhdikkaaksi, ohitin kaksi tai kolme juoksijaa ja saavuin maaliin ajassa 1.31.14.

Makoilin hetken, raahauduin sitten penkille istumaan ja päällimmäisin tunne oli pettymys – eihän tässä näin pitänyt käydä.

814 juoksijan joukossa sijoitukseni oli 107 ja sarjassani olin 32/235 – ihan kelvollisia lukemia siis, mutta se aika… Piti mennä ainakin kolme minuuttia kovempaan. Missä vika?

- liian lämmin keli (1-2 min)
- tekniikkakokeilu (1 min)
- 3 viikkoa aiemmin juostu maraton (1-2 min)

Tästä voidaan siis ynnäillä, että ensi kaudella menee alle 1.28, ehkä jopa 1.26.xx… No niin - uho lienee varma indikaatio siitä, että ylimenokautta on nyt pidetty riittävästi. Kaksi viikkoa olen huilannut. Pyöräilyä ja kuntosalia olen kyllä harrastanut, mutten juoksulenkkejä. Jokohan sitä tänään aloittaisi pk-kauden? Vielä aion tehdä yhteenvedon päättyneestä kaudesta ja sen pohjalta määrittää tavoitteet ensi kaudelle.



Tämän kisakumppanin nimi jäi epäselväksi - tällä kertaa noin 1.45-tulos, juossut joskus 1.25, joten kovaa on mennyt...



Kisa ei ilmeisesti sitten ihan penkin alle mennytkään; mikäs se on aurinkoisessa Pariisissa kisan jälkeen parhaassa mahdollisessa seurassa (= oma perhe) kisamitali ja kuohuviini kädessä patsastella… Edessä oli rentoa oleilua torstaihin saakka – siitä myöhemmin.

-gs

lauantaina, marraskuuta 01, 2008

Edellisen viestin espanjalainen kylä... (musiikkimuistoja 4)

esiintyy tässä musiikkimuistossa. Jaska Jokuseen verrattu laulaja osaa tunnelmoida kyllä. Video on tosin järkyttävä ja laulun kohteen vaatetus käsittämätön. Mutta biisi - se on täyttä timanttia!



-gs

ps. kisaraportti on lähes valmis - kenties huomenna julkaisukelpoinenkin. Tai jotakin sinne päin.