perjantaina, huhtikuuta 03, 2009

Kevään merkkejä

Pari viikkoa sitten juostiin maraton ikuisessa kaupungissa ja tulevana viikonloppuna mm. Pariisissa ja Rotterdamissa mennään varmasti lujaa. Bostonin klassikko on ohjelmassa 20.4. ja Euroopassa on loppukuusta vielä tarjolla maratonit mm. Wienissä, Zürichissä, Madridissa, Hampurissa ja Krakovassa. Osaan ehtii vielä ilmoittautua. Mikäpä sen hienompaa kuin yhdistää kaupunkiloma ja -maraton mukavaksi pikku irtiotoksi arjesta!

Koin Pariisin kevään ja maratonin vuosi sitten ja kaksi vuotta sitten ajatukset suuntautuivat Tukholman maratonille kesäkuun alkuun - nyt on hiukan outo olo kun kevätmaratoni ei ohjelmaani kuulu. Keskityn nopeusominaisuuksien kehittämiseen ja ohjelmassani on vain alle 10 km kisoja alkukeväällä. Ajatuksena on saada uutta vauhtia siirrettyä myös puolikkaalle (ja pidemmällä tähtäimellä ehkä myös maratonille).

Olen jo jonkin aikaa harkinnut johonkin urheiluseuraan liittymistä - mm. sen vuoksi että jos innostun johonkin veteraanien arvokisaan osallistumista, on minun kuuluttava johonkin seuraan joka on Veteraaniurheiluliiton jäsen. (jenkeissä muuten puhutaan masters-sarjasta ja käsitteenä se miellyttää minua huomattavasti enemmän kuin veteraani). Lähestyin tämän tiimoilta erästä seuraa ja kun asia ei muutaman yrityksenkään jälkeen lähtenyt liikkeelle, oli helppo valita Kalvitsan Urheilijat, josta minuun oltiin aktiivisesti yhteydessä. Muutama viikko sitten eräs koulutuksessani ollut (osoittautui sittemmin seuran aiemmaksi puheenjohtajaksi) pyysi minua jäseneksi ja ratkaiseva hetki koitti eilisellä juoksulenkillä, kun joku entuudestaan tuntematon henkilö pysäytti minut kysymällä kuulunko mihinkään seuraan ja kieltävän vastauksen kuultuaan kehotti liittymään Kalvitsan Urheilijoihin. Henkilö osoittautui seuran puheenjohtajaksi ja nyt sitten olen mukana pienessä mutta pippurisessa porukassa.

-gs

Ei kommentteja: