torstaina, maaliskuuta 31, 2016

Mielen kolme tasoa

Keith Stanovich (http://www.keithstanovich.com/Site/Home.html) on kategorisoinut mieltä osuvasti (slide on Esa Saarisen luennolta "Filosofia ja systeemiajattelu").

Suhteuttaessani ylläolevaa omaan ajatteluuni (ja kirjassani onnessa.com esittämiini käsityksiin) totean että valtaosa meistä liikkuu tyypillisesti vain kahdella ensimmäisellä tasolla, ts. toimimme ikään kuin mielivaltaisesti, mielen automaattiohjauksessa, mielen kelkassa maaten. Tämä on toki toisinaan valtavan hyödyllistä esimerkiksi erilaisia rutiineja pyöritellessä mutta samalla siitä seuraa myös valtaisa määrä kärsimystä (kun ohjaudumme yhä uudestaan vanhoilla ehdollistuneilla tavoilla tilanteissa joissa olisi hedelmällistä toimia toisin).

Akateemisesti kouluttautunut on tyypillisesti harjaantunut tason kaksi ajattelijaksi ja toimijaksi, ts. omaa merkittävää älyllisanalyyttistä kyvykkyyttä ja tämä on toki monessa kontekstissa tavattoman hyödyllinen työkalu.

Itse olen kuitenkin erityisen kiinnostunut kolmannen tason perspektiivistä erityisesti omiin emotionaaliskognitiivisiin prosesseihin suhteutettuna. Viittaan itsereflektioon. Tämä on taso, jolla emme enää ole kuivan lehden tavoin ajatusten ja tunteiden tuulten vietävänä milloin mihinkin suuntaan vaan kykenemme hyväntahtoisuudesta käsin tarkastelemaan mielen maisemaa ja sen vaihtuvia ilmiöitä.

Jos tämän kaiken suhteuttaa mottooni "gnothi seauton" voidaan todeta että ykköstasolla mieli kertoo lukemattomia identiteettitarinoita ikään, sukupuoleen, koulutukseen, työhön, asemaan, ansioihin, omaisuuteen, ulkonäköön, älykkyyteen, ihmissuhteisiin, kykyihin, saavutuksiin, epäonnistumisiin jne liittyen. Automaattiohjauksessa ollessamme uskomme nämä tarinat totena. Osa hivelee itsetuntoa ja osa taas tuntuu ikävältä. Tarinoiden kokoelma on loputon, sekalainen sekoitus onnistumisten ja epäonnistumisten, ilojen ja surujen hetkiä. Kolmostasolta käsin voi hyväntahtoisesti todistaa kaikkea mielen työtä. Kolmostasolla käsin voi ikään kuin kokea olevansa oleellisesti jotakin muuta(kin) kuin tarinoiden kokoelma.

lauantaina, maaliskuuta 19, 2016

"Aina herkkä, hellä ja hehkuvainen"

171 vuotta sitten syntyi Tampereella tyttölapsi, joka sai nimekseen Ulrika Wilhelmina Johnson. Nimi saattaa kuulostaa vieraalta. Olet oppinut tuntemaan Ulrikan Minna Canthina.

Minna Canthilla oli kosolti vastoinkäymisiä. Hän jäi leskeksi odottaessaan seitsemättä lastaan. Synnytyksen jälkeen hän masentui ja joutui psykoosiin. Toivuttuaan Minna muutti lastensa kanssa Kuopioon ja alkoi hoitaa isänsä kauppaliikettä. Muutaman vuoden kuluttua hän otti vetovastuun myös veljensä kaupasta. Minnasta oli moneksi. Kauppias. Yksinhuoltaja. Kirjailija. Toimittaja. Yhteiskunnallinen keskustelija. Tasa-arvon ja naisten koulutuksen puolestapuhuja.

Millainen ihminen Minna oli?

"Aina herkkä, hellä ja hehkuvainen,
Seuran sydän, innostaja nuorten,
Tarmokas kuin mies, mut vieno nainen,
Päivänpaiste, pehmittäjä vuorten.
Missä voittaa valistuksen valta,
Missä ihmis-oikeus on pyhä,
Siellä heikot nousee painon alta,
Siellä elää Minnan muisto yhä."

luonnehti hänen ystävänsä J. H. Erkko.

Minna itse kirjoitti: "ilo on välttämätön, terveellinen sekä sielulle että ruumiille."

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!

maanantaina, maaliskuuta 14, 2016

Millainen olisi maailmankaikkeus ilman havaitsijaa?

Kvanttifysiikan kehityksen myötä olemme oppineet, että arkijärjen valossa klassinen asetelma tutkija-tutkimusväline-tutkittava murtuu tai muuntuu tai paljastuu erottamattomaksi kokonaisuudeksi jossa kaikki on yhteydessä toisiinsa. Käytännössä mikrotason ilmiöistä voidaan ennalta sanoa todennäköisyyksiä, mutta vasta tutkimusasetelman määritys sekä tutkijan tekemä havainto johtaa "tietoon".

Mitä tämä merkitsee makrotasolla? Newtonilainen klassinen fysiikka toimii, sen avulla voidaan laskea mm. kappaleiden liikeratoja, voidaan todeta että maailmassa on ennustettavuutta ja tämä on mitä ihanin asia. Mutta. Newtonilainen fysiikka ei pure ihmismieleen. Newtonilainen fysiikka selittää elottomien kappaleiden dynamiikkaa. Ihminen on suuri arvoitus.

Sitten tullaan maailman näkemiseen ja kokemiseen. Kuten totesin, maailmassa on ennustettavuutta. Suljen silmäni. Maailma ei katoa. Kokemukseni maailmasta sen sijaan muuttuu. Ihmisen kokemistapa ja sen myötä todellisuuskäsitys on vahvasti visuaalinen. Silmien sulkeminen muuttaa kokemusta niin että muiden aistien painoarvo kasvaa. Kuulen hurinaa. Se on tietokoneen tuuletin. Avaan silmäni. Tämä tietokone on yhä edessäni. Ihanaa! En tietämisen tiukan kriittisessä valossa voi olla varma, onko tietokone tässä myös silloin kun suljen silmäni. Voin muiden aistien kautta saada viitteitä tietokoneen olemassaolosta.

Entä jos menen toiseen huoneeseen? Onko tietokone yhä tässä pöydällä? En voi varmuudella tietää. Uskon että se on yhä tässä, mutta vasta havainto paljastaa asian laidan.

Vastaus alkuperäiseen kysymykseen:

- kysymys on sikäli mieletön, että ei olisi edes kysymystä, saati vastausta ellei olisi tietoisuutta, jossa kysymys muodostuu ja ilmenee
- maailmankaikkeus tulee todeksi joka hetki tietoisuudessa ilmenevinä erilaisina havaintoina
- maailmankaikkeus on tämä tietoisuudessa ilmenevä kokemus

Missä Minuus luuraa?

Mitä minuus on? On esitetty lukemattoman monta näkemystä inhimillisen ajattelun historiassa! Erään kuuluisimmista esitti Descartes liimatessaan minuuden ajatteluun. "Cogito ergo sum" - ajattelen siis olen. Descartes oli hieno mies, mutta tässä kohtaa hänen ajattelunsa sakkasi. Minuuden identifiointi ajatteluun on suuri kärsimyksen aiheuttaja.

Minuus on enemmän. Se on tila, jossa ajattelu tapahtuu. Se on läsnäolo, joka todistaa ajattelun, tunteiden ja tuntemusten ilmenemisen, viipyilyn, katoamisen. Se on kuin valo, jossa todellisus ilmenee ja todellisuus koetaan - viimeistä piirtoaan myöten. Tässä valossa voi tunnistaa myös ajatukset kahteen osaan jaetusta todellisuudesta. Kuvitelma maailmasta minän ja ei-minän saarekkeina on erityisen itsepintainen. Jospa siitä kuvitelmasta voisi päästää lempeästi irti?

sunnuntaina, maaliskuuta 13, 2016

Missä Onni luuraa?

Kovin moni ulkoistaa onnen: uskotaan, että onni odottaa jossakin tuolla, joskus. Onni on seurausta tai riippuvainen jostakin ulkoisesta asiasta. Uusi puoliso, auto, työpaikka, palkankorotus, asunto, lomamatka, vaate, tietokone, kolpakollinen olutta... Nämä ja lukemattoman monet muut asiat voivat toki tuottaa iloa ja niistä on luonnollista olla kiitollinen. Tavara- ja mielihyvätaivaan asiat kuitenkin tulevat ja menevät, rapistuvat ja ruostuvat, ilmestyvät ja katoavat. Kiitollisuuden tunne haihtuu ja ego kyllästyy. Kohta se keksii jonkin uuden tavoitteen. Onnen etsintä jatkuu. "Sitten kun saan, löydän, ostan..., sitten kun ensi viikonloppuna, joululomalla, eläkkeellä... sitten, vihdoinkin olen onnellinen..."

Onko kestävää onnea olemassakaan? Onko vain hyväksyttävä että "onni täällä vaihtelee"? Entäpä jos onnen perässä juoksun sijaan maltamme pysähtyä ja katsoa tätä hetkeä? Mitä tämä hetki pitää sisällään?

Onni avautuu kun on kosketuksessa tähän hetkeen suoraan, ennakkoluulotta, hyväksyen. Hyväksyminen on totaalinen - se kattaa myös mielen vastarinnan ja ennakkoluulon tätä hetkeä kohtaan. Onni on harmoniaa, sallimista tämän hetken kokemuksen kanssa. Mieli sanoo: "Tämä on tylsää, tämä on niin nähty ja kuultu..." Niin, mieli se vasta vallaton veijari on. Se sanoo milloin mitäkin. Mieli sanoo monenmonta asiaa päivässä. Mielen masiina tuottaa laadukasta materiaalia ja toisinaan tulee maanantaikappaleita ja suoranaista kuraakin. Hyväksyminen kattaa mielen työn.

Hyväksymisen ja hyväntahtoisuuden myötä en enää pakota tätä hetkeä enkä tässä hetkessä värähtelevää kokemusta johonkin muottiin. Tämän myötä en enää etsi onnea maailmalta, jostakin tuolta, tulevaisuudesta. En enää haikaile mennyttä onnea, en kaipaa paluuta eiliseen. Sen sijaan alan kiinnostua tästä hetkestä. Opin lepäämään, olemaan ja toimimaan tässä hetkessä. Nyt-hetki osoittautuu aarrearkuksi, jonka päällä onnen kerjäläinen on istunut ja tähynnyt horisonttiin. Kukaties rakastun. Tähän ainutlaatuiseen hetkeen.

lauantaina, maaliskuuta 12, 2016

Ilmakuvausta Korpijärvellä

Tänään ohjelmassa oli retkihiihtoa upeassa kelissä, upeissa maisemissa. Kyllä kelpasi hiihdellä! Polttopuut otettiin mukaan ja makkaratulet tehtiin erään saaren kupeeseen. Onnistunut retki!

perjantaina, maaliskuuta 11, 2016

Miksei aina voi olla Perjantai?

Vanhan sananlaskun mukaan "kaikki on kaunista, kun vaan silmät tottuu". Mitä kauneus on? Se on jotakin koskettavaa, liikuttavaa, eheyttävää, rohkaisevaa, inspiroivaa. Onko tämä hetkesi kaunis? Ehkäpä perjantaiaamussa on keskimäärin helpompi kokea kauneutta kuin vaikkapa maanantaiaamussa.

Tämän hetken kauneus ei aina ole ilmeistä. Mieli luokittelee, nimeää ja arvottaa tämän hetken salamannopeasti. Turvallista, uhkaavaa, vaara? Tuttu vai outo? Plussaa, miinusta vai neutraalia? Mielen funktiot varjelevat elämää ja mieli on tehnyt loistavaa työtä. Sinä ja minä olemme nyt tässä. Sinä ja minä hengitämme. Sinä ja minä elämme. Kiitos mieli!

On tärkeä ymmärtää, että minuus on muutakin kuin mielen työtä. Ajatuksia tulee ja menee - 50000, jopa 70000 ajatusta päivässä. Jos uskot jokaisen ajatuksen todeksi, olet kuin tuulessa kieppuva kuiva lehti. Identiteetin liimaaminen mielen työhön johtaa kärsimykseen. Sisäinen vapaus on mielen työn hyväntahtoista todistamista. Sisäisen vapauden myötä avautuu tilaa kokea kauneutta tässä ainutlaatuisessa hetkessä. Sisäisen vapauden myötä mieli rauhoittuu ja ajattelun laatu paranee. Intuitio herää. Alat kokemaan maailmaa loputtomassa runsaudessaan.

Hyvää tätä hetkeä, hyvää perjantaita!

(kuva Santorini kesäkuu 2010)

torstaina, maaliskuuta 10, 2016

Elämän kulku

"Elämän ensimmäinen puolikas on omistettu terveen egon rakentamiseen.
Elämän toinen puolikas on matka sisäisyyteen ja egosta luopumista."

- C.G. Jung
(kuva Kreeta, kesäkuu 2010)

Auroran hengessä

Tänään on Auroran nimipäivä. Onnea! Aurora on latinaa ja se viittaa aamuruskon jumalattareen. Sen tehtävä on liihottaa aamutaivaalla ja julistaa auringon saapumista. Uusi päivä, uusi alku, uudet tuulet, uudet mahdollisuudet!

Aurora ja aamunkoitto! Jospa kohtaat jokaisen päivän, jokaisen aamun, jokaisen hetken Auroran hengessä? On vain tämä hetki, tuoreena, raikkaana ja arvoituksellisena. Aurora kutsuu sinua täyteläiseen elämään. Aurora!

(kuvassa aurinko nousee Kreetalla kesäkuussa 2010)

keskiviikkona, maaliskuuta 09, 2016

Mikä on varmaa?

Mikä on varmaa? Mistäpä sinä tai minä voimme olla varmoja jos epäilyksen verkko viritetään äärimmilleen?

Huominen on hypoteesi, todellisuus on unta vain ja identiteettikin vain harhaa?

Kauan sitten mietin tätä kysymystä ensimmäistä kertaa perusteellisesti ja päättelin että Descartesin (kaikki kunnia hänen ajattelulleen) kuuluisa "cogito ergo sum" perustui väärinkäsitykseen. Subjektin johtaminen ajattelun olemisen todentamisesta on spekulaatiota. Itse asiassa ainoa asia mistä voi olla varma on se, että "on ajatuksia" tai vielä yleisemmin:

"on jotakin".

Mitä tuo "jokin" on ja millaisen uskon hypyn vaatii tietoteoreettisen subjektin ja ns. ulkomaailman olemassaolon olettaminen? Ne ovat yksilöllisiä hyppyjä, erimittaisia kullakin. Olen kirjassani pyrkinyt osoittamaan kestävän perustan (johon viittaan yksinkertaisella, pelkistetyllä pointterilla "On"), jonka varaan kaikki rakentuu. Olen testannut perustaa hyvin kriittisesti alkuun itsenäisesti ja sittemmin eri yhteyksissä kasvokkain ja täälläkin. Perusta on luja, perusta on aukoton.

Ymmärrän kyllä sen että jotkut eivät syvemmillä eksistentiaalisilla kysymyksillä päätään juuri koskaan vaivaa. Jotkut toiset pohtivat kysymystä ratkaisua saavuttamatta ja sitten on myös niitä jotka suistuvat pohdinnoissaan kuiluun, jopa mielenterveytensä menettäen.

Kun tämän maailmankatsomuksellisen uskon hypyn kukin on tehnyt, alkaa työ - kuka olen, mistä tulen ja miksi. Mitä on maailma ja mitä on todellisuus? Mitä on tieto ja ennen kaikkea: kuinka voin tietää? Epistemologia, tietoteoria sisältää näkemyksen siitä mitä on tieto ja mitä on tietäminen ja mikä on tietoteoreettisen subjektin asetelma tietoon ja tietoprosessiin nähden. Valtavirtatieteen tutkijoiden tuntemus tieteenfilosofian problematiikasta ja sen implikaatioista tieteen tekemisen tapaan ja edelleen tieteellisen tiedon muodostamis- ja muodostumisprosessiin näyttää aivan liian usein valitettavan ohuelta. Esko Valtaojan kaltaisten tieteen helppoheikkien yksinkertaistukset uppoavat suureen yleisöön mutta tieteenfilosofiaan perehtynyt näkee niiden läpi. Valtaojan suurta hybristä alleviivaavaa "Kaiken käsikirjaa" tarvitsee lukea vain pari sivua nähdäkseen kuinka ohuella pohjalla mies liikkuu.

Kyllä - jokainen kulkee tietysti omaa polkuaan omalla aikataulullaan ja omista lähtökohdistaan. Näin tekee myös Valtaoja. Näin teet sinä. Näin teen minä. Toisinaan polkumme risteävät, kenties kerromme toisillemme näkemästämme ja kokemastamme sekä matkan määränpäästä. Voimem jakaa, voimme oppia. On niitä jotka ajelehtivat elämässään ja on niitä jotka näkevät tarkemmin minne ovat matkalla. Matkalla olemme kaikki. Elämänmatkalaiset. Tiede tarjoaa matkaeväitä, mutta ne eväät ovat rajallisia.

Zeblaze Crystal Smart Watch

Idänihme saapui. Paketin avaus:

Ja sitten demoa:

Ensivaikutelmat parin vuorokauden käytön jälkeen:

+ ilmoitukset saapuneesta sähköpostista (otsikko + pari ensimmäistä riviä luettavissa älykellolla)
+ somen heavyuserina notifikaatiot on kiva juttu (facebook, instagram, strava)
+ kännykameran ja -videon etäkäyttö
+ nopea ja riittävän tarkka sykkeenmittaus
+ mahdollisuus soittaa & vastata
+ design
+ käyttöliittymä
+ vaihtoehtoiset kellotaulut
+ herättää keskustelua :-)

Miinuksia?

- ladattava kerran vuorokaudessa (speksien mukaan 3 vrk valmiusaika, ei kyllä toteudu omassa käytössä)*), **)

Summa summarum: Paljon kelloa vähällä rahalla!

*) Täsmennys 11.3.: Ladattavan pariston kesto näyttää sittenkin pidemmältä. Tolppa näyttää tällä hetkellä 50% - latasin eilen aamulla ja nyt on puolenpäivän aika. Saattaa siis sittenkin kestää puolitoista tai jopa kaksi vuorokautta. Otin värinähälytykset pois päältä (notifikaatiot vain näytölle) ja lisäksi pidän yöllä kelloa ja kännykkää vierekkäin - näillä lienee vaikutusta asiaan. Palaan asiaan :-)

**) Täsmennys 14.3.: Akku kestää 2-2.5 vrk. Kauemmin olisi tietysti kivempi mutta tämä on ihan ok.

tiistaina, maaliskuuta 08, 2016

Avain on hukassa

Tässä ajassa elää monta tiedeuskovaa. Tieteellisen orientaation sokaisema on kuin ihminen joka illanhämärässä kotiin palatessaan huomaa hukanneensa talonavaimen. Talon edustalla oleva katuvalo valaisee pienen alueen pihamaata ja juuri siltä ja vain siltä alueelta ihminen etsii avainta. Satunnainen ohikulkija haluaa auttaa.

- "Voinko auttaa etsinnöissä? Oletko varma että hukkasit avaimen tähän?"
- "En ole."
- "Miksi sitten etsit tästä?"
- "Tästä on helpompi etsiä".


Alleviivaan: tiede on avannut ja avaa meille monia hienoja ovia. Mutta: tiede on myös avannut ovia, joita ei olisi tarvinnut avata. Arvovapaa tiede on illuusio. Ihmisen eksistentaalisten kysymysten äärellä tiede on voimaton - olemisen mielekkyyttä konstituoivat miksi-kysymykset ovat tieteellisessä viitekehyksessä mielettömiä, irrelevantteja, käsitespekulaatiota jne.

Ihminen kohtaa elämässään auringonpaistetta ja myös ravistelua, joka mittaa ihmisen. Ravistelu punnitsee ihmisen credon. Miksi elän? Miksi olen? Minne menen?


maanantaina, maaliskuuta 07, 2016

Valtameren aaltoja

Luotan kokemuksen, reflektion, intuition ja loogisen päättelyn perusteella siihen että ensisijainen, varma annettu "asia" (lainausmerkeissä siksi että kyseessä ei ole kognitiivisen prosessin kohde) on nondualistinen kokemus elävästä todellisuudesta tässä ja nyt. Viittaan tähän pointterilla "On" (onnessa.com/onkirja.html). Aivoilla on roolinsa ihmistajunnan toiminnalle, mutta suhteessa "On"-neen tämäkin spekulaatio on sekundääristä älylliskäsitteellistä nondualistisen kokemuksen viipalointia.

Tieteellinen metodi ei yllä "On"-neen sikäli kun se pitää kiinni dualismin (= klassinen tutkija-tutkittava -asetelma) paradigmasta. Dualismin paradigma on kuitenkin murenemassa kun yhä suurempi joukko tutkijoita on sanoutunut siitä irti.

Kokemus subjektiivisuudesta ("minuudesta") on tosiasiallinen kokemus - en sanoisi sitä harhaksi. "Minuus" on ikään kuin huokoinen, dynaaminen kupla tietoisuuden valtameressä - sillä on tietty yksilöllisyys mutta on samaa vettä kuitenkin kuin koko valtameri. Voidaan myös puhua pinnan aaltojen ja valtameren suhteesta. Ei ole virheellisiä aaltoja - jokainen on ainutlaatuinen ilmentymä valtamerestä. (Mystinen) ykseyskokemus on valtameren kokemista ja yksilöllisyyden alleviivaaminen on aallon ainutlaatuisen dynamiikan kokemista.

sunnuntaina, maaliskuuta 06, 2016

Gnosis

Kun puhutaan tieteen rajoista, puhutaan tieteen filosofiasta. Tieteen filosofiset perusteet on alue, jolla suurimmalla osalla ihmisistä on valtaisia aukkoja sivistyksessään. Tämä pätee erityisesti tieteisuskovien osalta.

Epistemologia, eli tietoteoria sisältää näkemyksen siitä mitä on tieto ja mitä on tietäminen ja mikä on tietoteoreettisen subjektin asetelma tietoon ja tietämisen prosessiin nähden. Vuodesta 1990 lähtien olen opiskellut filosofiaa ja niinpä siitä on muotoutunut yksi tärkeä väline maailmassaorientoitumisen työkalupakkiini. Mitä filosofia ylipäätään on? Yksi tapa hahmottaa sitä on systemaattinen lähestymistapa filosofian eri osa-alueisiin; epistemologia, ontologia (metafysiikka), etiikka (arvot).

Vuodesta 1990 lähtien olen ollut vakuuttunut siitä, että todellisuuteen ja ihmisyyteen kätkeytyy arkiajattelulta ja valtavirtatieteeltä (joka nojaa dualismiin ja reduktionismiin) salattu kerros, ydin - jotakin jota voisi kutsua vaikkapa Rakkaudeksi tai Ikuiseksi hengeksi tai Jumalaksi. Kirjassani käytän yksinkertaista pointteria [i]"On"[/i]. Pointtereiden sijaan viisainta saattaisi olla ihan vaiti ja levätä ja kuunnella ja oppia tuossa salatussa lempeässä hiljaisuudessa. Olen kuitenkin valinnut sanat, olen päättänyt puhua vaikka tiedän että joidenkin korvissa tämä kaikki on vain tyhjää puhetta. Tiedän kyllä että on myös niitä jotka tietävät täsmälleen mihin tällä kaikella viittaan.

Kun tieteisuskoon taipuvainen älyllistäjä (tutkija) kuulee todellisuuden ytimessä piilevästä Ikuisesta hengestä, hän huvittuu. Hän vaatii näyttöä. Hän haluaa tietää metodin. Kuinka ikuinen henki ilmenee ja kuinka siitä voidaan saada tietoa ja kuinka ilmiön todellisuus voidaan varmentaa... Tieteen tekemisen yksi keskeinen periaate on falsifioitavuuden vaatimus; todellisuutta koskeva väite on periaatteessa voitava falsifioida jotta se on mielekäs. Väite [i]"Jumala on olemassa"[/i] ei tässä valossa ole mielekäs, sillä sitä ei voi mitenkään osoittaa vääräksi, se ei ole falsifioitavissa. Sen sijaan väite [i]"kuu on juustoa"[/i] on sikäli mielekäs, että asian voi tutkia ja todeta, kuinka on.

Minä vastaan älyllistäjälle, että hengen ulottuvuutta ei voi "tutkia". Hengen ulottuvuutta koetaan, eletään.

Älyllistäjän tragedia on jumiutua klassiseen tieteentekemisen tapaan jakaa oleva kahtia; tutkijaan ja tutkittavaan. Tästä seuraa kahtiajako myös tietämisen käsitykseen; joku tietää (subjekti) jotakin jostakin (objekti). Kutsun tällaista epistemologiaa subjekti-objekti –dualismiksi. Subjekti-objekti –dualismi on yksi länsimaisen ihmisen suuri ongelma.

Hengen sfääriin ei ulotu dualistisella otteella. Hengen todellisuudessa kaikki liittyy kaikkeen. Epistemologisesti tämä merkitsee, että dualistinen tietokäsitys on hylättävä. Dualismin sijaan tarvitaan ykseystietokäsitystä. Ykseystietokäsityksen mukaisessa tietämisessä ei ole erillistä tietäjää ja tiedettävää asiaa. On tietäminen, on sisäinen näkeminen, on [i]gnosis[/i].

Itse asiassa tämä ei kuulosta kummalliselta kvanttimekaniikkaa tunteville. Kvanttimekaniikan yksi keskeinen paradoksihan liittyy tutkimusasetelmaan; on opittu myöntämään Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen mukaisesti että havaitsija, mittalaite ja havaittava muodostavat kokonaisuuden jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mitä tarkemmin halutaan tietää hiukkasen liikemäärä, sitä epätarkempaa on paikasta saatava tieto ja jos korostetaan paikkatietoa, se tapahtuu liikemäärätiedon kustannuksella. Mittaus vaikuttaa mitattavaan kohteeseen.

“The first gulp from the glass of natural sciences will turn you into an atheist, but at the bottom of the glass God is waiting for you.” ― Werner Heisenberg

torstaina, maaliskuuta 03, 2016

Latujen mindfulness

Olen viime päivinä hiihdellyt Rukan maisemissa Kuusamossa. Kaunista on ja esimerkiksi Valtavaaran reitillä todella raskasta on! Ensimmäisillä kilometreillä sitä tekee lähes kuolemaa kun ylämäkeä riittää ja riittää. Maagisen kaunis tykkylumen koristama kuusikko palkitsee kuitenkin kaiken vaivan.

Ladulla ehtii maisemien ihailun ja kehon kuuntelun ohella kuuntelemaan ennen kaikkea itseään. Mitä minulle kuuluu? On monenlaisia mietteitä, tunteita ja tuntemuksia. Minulle liikunta on mindfulnessia - liikunta auttaa minua palaamaan kotiin tähän hetkeen. Liikunan avulla koen kiitollisuutta kehostani, luonnosta, elämästä.