tiistaina, maaliskuuta 08, 2016

Avain on hukassa

Tieteellisen orientaation sokaisema ylpeä tiedeuskovainen on kuin ihminen joka illanhämärässä kotiin palatessaan huomaa hukanneensa talonavaimen. Talon edustalla oleva katuvalo valaisee pienen alueen pihamaata ja juuri siltä ja vain siltä alueelta ihminen etsii avainta. Satunnainen ohikulkija haluaa auttaa.

- "Voinko auttaa etsinnöissä? Oletko varma että hukkasit avaimen tähän?"
- "En ole."
- "Miksi sitten etsit tästä?"
- "Tästä on helpompi etsiä".

Niin se on. Tiede on avannut ja avaa meille monia hienoja ovia. Tiede on myös avannut ovia, joita ei olisi tarvinnut avata. Ihmisen eksistentaalisten kysymysten äärellä tiede on voimaton - olemisen mielekkyyttä konstituoivat miksi-kysymykset ovat tieteellisessä viitekehyksessä mielettömiä, irrelevantteja, käsitespekulaatiota jne.

Ihminen kohtaa elämässään auringonpaistetta ja myös ravistelua, joka mittaa ihmisen. Ravistelu punnitsee ihmisen credon. Miksi elän? Miksi olen? Minne menen?

Joku rakentaa kyynisyyden muurin ympärilleen; "been there seen it done that" - kaikki on nähty, ei mitään uutta auringon alla. Kyyniselle elämä ei ehkä tuo pettymyksiä mutta toisaalta hänen elämänsä on kuin pitkä haukotus.

Tieteellisen orientaation kaikkivoipaisuuteen uskova selittää ylpeänä tietävänsä mistä olemisessa on kyse. "Ihmisen eksistenssi on tilapäinen materialistisbiologistisena ilmiö." Skientistin maailmassa ihminen on seksuaalienergian riivaama vallantahtoinen olento, joka vaihtelevalla menestyksellä sublimoi viettiään; tiede, taide, uskonto, politiikka... kaikki on vain verhottua seksuaalisuutta.

Kyllä - ihminen on monitahoinen ja -tasoinen olento. Ihmisestä löytyy pimeyttä, komplekseja, raadollisuutta. Ihminen rakentaa pommeja ja tuhoaa ja tärvelee. Mutta ihminen osaa myös rakentaa ja rakastaa ja anteeksiantaa. Ihmisessä on valoa, joka on osa universaalia valoa. Ihminen on kutsuttu rakastamaan. Se on minun credoni.

Ei kommentteja: