sunnuntaina, maaliskuuta 06, 2016

Gnosis

Kun puhutaan tieteen rajoista, puhutaan tieteen filosofiasta. Tieteen filosofiset perusteet on alue, jolla suurimmalla osalla ihmisistä on valtaisia aukkoja sivistyksessään. Tämä pätee erityisesti tieteisuskovien osalta.

Epistemologia, eli tietoteoria sisältää näkemyksen siitä mitä on tieto ja mitä on tietäminen ja mikä on tietoteoreettisen subjektin asetelma tietoon ja tietämisen prosessiin nähden. Vuodesta 1990 lähtien olen opiskellut filosofiaa ja niinpä siitä on muotoutunut yksi tärkeä väline maailmassaorientoitumisen työkalupakkiini. Mitä filosofia ylipäätään on? Yksi tapa hahmottaa sitä on systemaattinen lähestymistapa filosofian eri osa-alueisiin; epistemologia, ontologia (metafysiikka), etiikka (arvot).

Vuodesta 1990 lähtien olen ollut vakuuttunut siitä, että todellisuuteen ja ihmisyyteen kätkeytyy arkiajattelulta ja valtavirtatieteeltä (joka nojaa dualismiin ja reduktionismiin) salattu kerros, ydin - jotakin jota voisi kutsua vaikkapa Rakkaudeksi tai Ikuiseksi hengeksi tai Jumalaksi. Kirjassani käytän yksinkertaista pointteria [i]"On"[/i]. Pointtereiden sijaan viisainta saattaisi olla ihan vaiti ja levätä ja kuunnella ja oppia tuossa salatussa lempeässä hiljaisuudessa. Olen kuitenkin valinnut sanat, olen päättänyt puhua vaikka tiedän että joidenkin korvissa tämä kaikki on vain tyhjää puhetta. Tiedän kyllä että on myös niitä jotka tietävät täsmälleen mihin tällä kaikella viittaan.

Kun tieteisuskoon taipuvainen älyllistäjä (tutkija) kuulee todellisuuden ytimessä piilevästä Ikuisesta hengestä, hän huvittuu. Hän vaatii näyttöä. Hän haluaa tietää metodin. Kuinka ikuinen henki ilmenee ja kuinka siitä voidaan saada tietoa ja kuinka ilmiön todellisuus voidaan varmentaa... Tieteen tekemisen yksi keskeinen periaate on falsifioitavuuden vaatimus; todellisuutta koskeva väite on periaatteessa voitava falsifioida jotta se on mielekäs. Väite [i]"Jumala on olemassa"[/i] ei tässä valossa ole mielekäs, sillä sitä ei voi mitenkään osoittaa vääräksi, se ei ole falsifioitavissa. Sen sijaan väite [i]"kuu on juustoa"[/i] on sikäli mielekäs, että asian voi tutkia ja todeta, kuinka on.

Minä vastaan älyllistäjälle, että hengen ulottuvuutta ei voi "tutkia". Hengen ulottuvuutta koetaan, eletään.

Älyllistäjän tragedia on jumiutua klassiseen tieteentekemisen tapaan jakaa oleva kahtia; tutkijaan ja tutkittavaan. Tästä seuraa kahtiajako myös tietämisen käsitykseen; joku tietää (subjekti) jotakin jostakin (objekti). Kutsun tällaista epistemologiaa subjekti-objekti –dualismiksi. Subjekti-objekti –dualismi on yksi länsimaisen ihmisen suuri ongelma.

Hengen sfääriin ei ulotu dualistisella otteella. Hengen todellisuudessa kaikki liittyy kaikkeen. Epistemologisesti tämä merkitsee, että dualistinen tietokäsitys on hylättävä. Dualismin sijaan tarvitaan ykseystietokäsitystä. Ykseystietokäsityksen mukaisessa tietämisessä ei ole erillistä tietäjää ja tiedettävää asiaa. On tietäminen, on sisäinen näkeminen, on [i]gnosis[/i].

Itse asiassa tämä ei kuulosta kummalliselta kvanttimekaniikkaa tunteville. Kvanttimekaniikan yksi keskeinen paradoksihan liittyy tutkimusasetelmaan; on opittu myöntämään Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen mukaisesti että havaitsija, mittalaite ja havaittava muodostavat kokonaisuuden jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mitä tarkemmin halutaan tietää hiukkasen liikemäärä, sitä epätarkempaa on paikasta saatava tieto ja jos korostetaan paikkatietoa, se tapahtuu liikemäärätiedon kustannuksella. Mittaus vaikuttaa mitattavaan kohteeseen.

“The first gulp from the glass of natural sciences will turn you into an atheist, but at the bottom of the glass God is waiting for you.” ― Werner Heisenberg

Ei kommentteja: