maanantaina, kesäkuuta 27, 2016

Aittolahti!

Matkalla Mikkeliin pysähdyimme mökillä. Päätimme jäädä yöksi. Savusauna lämmitettiin ja vihdoinkin luovuin talviturkista.

lauantaina, kesäkuuta 25, 2016

Lappee-Jukola, "sotkuisin Velli-Jukola"

Parin vuoden tauon jälkeen suuntana oli jälleen legendaarinen Jukolan viesti. Osallistuminen varmistui toukokuussa ja valmistauduin käymällä kolme kertaa kuntorasteilla. Opettavaisia kokemuksia! Juoksin joka kerralla B-radan, jonka pituus vaihteli 4-5 kilometrin välillä. Aikaa tärväytyi paljon. Huomasin jälleen, että suunnistuskartassa on todella paljon informaatiota, jota ei kisan aikana ehdi eikä malta panna merkille. Tämä johti isoihin virheisiin, joista otin opikseni.

Päätin hoitaa oman osuuteni Jukolassa varman päälle, rauhallisesti: a) suunnitelma selviin merkkeihin tukeutuen (polut, ojat, jyrkänteet), b) toteutus jatkuvan paikallistamisen kautta, c) rastinotto kävellen.

Onnistuin varaamaan vaunupaikan kisaviikolla ja tulimme kisapaikalle jo perjantai-iltana.

Rauhallista oli vielä kisakeskuksessa!

Lauantaina vilske oli kova, kun kymmenettuhannet kisaajat ja kisavieraat saapuivat paikalle. Keli oli ankara - tuulista ja sateista!

Pelto alkoi pehmentyä mutavelliksi, joten kumisaappaat olivat ainoa järkevä jalkinevalinta. Konkarit muistelivat, että Kytäjällä olisi joskus 80-luvun alussa ollut yhtä mutaista. Tankata kaikesta huolimatta täytyi!

Miesten lähtö seurattiin ja täytyy kyllä ihailla sitkeitä sissejä jotka sateiseen ja pimeään metsään säntäsivät. This ain't certainly for wimps!

Sitten täytyikin lähteä nukkumaan. Eipä tosiaan käynyt kateeksi telttailijoita - suloista oli matkailuvaunuun vetäytyä! Laitoin kellon soimaan varttia vaille viideksi, söin ja pyöräilin kisakeskukseen (1,5 km). Ajoitus onnistui hyvin - pääsin osuudelleni noin kello kuusi. Arvioin etukäteen että jos kahteen tuntiin selviän niin hyvä on. Suoritus pysyi hyvin kasassa ja itse asiassa yllätyin toiseksi viimeisellä rastilla leimattuani että nyt tämä lysti jo loppuu. Olin henkisesti valmistautunut, että kisakeskuksesta tehdään vielä muutaman rastin lenkki ennen maaliin tuloa. Yhteenvetona voin todeta, että vältyin isommilta virheiltä ja aika oli selvästi alle kaksi tuntia (1.52). Siispä oikein hyvä oli fiilis maalissa!

Ehkäpä ensi vuonna Joensuun Enossa taas seikkaillaan.

Kuusamoa ilmasta: Torankijärvi, Tolpanniemi

Iltatunnelmia 21.6.2016

Kannusta ilmasta

Juhannusaattoyön näkymiä

perjantaina, kesäkuuta 17, 2016

Aamulla varhain...

keittiöstä kuului sipinää ja supinaa. Lopulta kutsu kävi juhlapöytään ja kesän lapsi pääsi viettämään syntymäpäivää :-)

Paketti oli iso ja sieltä paljastui:

Siinä ne nyt on - vanha ja uusi. Phantom 1 (vasemmalla) menee todennäköisesti myyntiin - edullisesti lähtee ja tarvittaessa leivotaan pakettiin mukaan GoPro Hero LCD+. Sähköpostitse voi kysellä lisätietoja (jorma piste ronkainen at onnessa piste com)

torstaina, kesäkuuta 16, 2016

Valmistautuminen Jukolaan, osa 3: Kuivalahti

Viimeinen voitelu on tehty ja nyt oli onnistunein treeni. Ainoa isompi virhe viimeisellä rastivälillä kun sitä alkoi kuvitella että tämähän meni hyvin ja kohta ollaan jo maalissa. Nyt levätään ja syödään hyvin. :-)

Itse asiassa tein kisan yhteydessä hienon luontohavainnon kun ukkometso rymisteli lentoon muutaman metrin päässä edessäni. Paikka oli tuossa kartan oikeassa alakulmassa, kolmosrastin luoteispuolella. Kommeeta oli, niin kommeeta! Tuo ei silti ollut yhtä läheinen kohtaaminen kuin isälläni (yhä innokas suunnistusmies, 77 v) oli kymmenkunta vuotta sitten suunnistuskisassa kovassa juoksuvauhdissa. Hän törmäsi metsoon niin rajusti että käsivarteen tuli iso mustelma. Metso oli kuulemma jäänyt pötkölleen ottamaan lukua kun taas isäni jatkoi kisaa.

tiistaina, kesäkuuta 14, 2016

Valmistautuminen Jukolaan, osa 2: Raijan Aitta

Tällä kertaa tarkoitus oli mennä maltilla. Jep - hyvä ajatus! Käytännön toteutus sujui ensimmäisen rastivälin verran. Toiselle rastille suunnatessa juoksu maistui joten pitkäksihän se meni. Sen jälkeen rastit löytyivät kohtalaisen mukavasti - tuli fiilis että tämähän sujuu. Kunnes rasti numero 9. Olisi kannattanut tukeutua polkuihin, mutta päätin sittenkin oikaista. Se päätös maksoi yli 20 minuuttia kun kierryin kummasti vasemmalle ja olin pitkän aikaa ihmeissäni sijainnistani.

Lopulta paikallistin itseni ja asiat alkoivat taas sujumaan. Loput rastit löytyivät kohtuullisen hyvin ja maalissa oli taas hyvä fiilis. :-)

Tästä jatketaan valmistautumista. Huomenna vielä kuntorastit ja sitten onkin ohjelmassa legendaarinen Jukola.

perjantaina, kesäkuuta 10, 2016

Valmistautuminen Jukolaan, osa 1: Tornimäki

Edellisestä suunnistuskerrasta olikin vierähtänyt aikaa - Jukola 2014. Nyt oli kyllä riittävästi tarjolla kivikkoa, jyrkänteitä, pusikkoa ja risukkoa! Ratamestari oli oikein oivallisesti piilottanut rastit maastoon. Käytössä oli minikokoiset rastiliput, valitsin 4.0 km B-radan. 1:7500 kartta + juoksuvoimaa + huono suunnistustaito = 1.5h seikkailua.

Kovalla innolla tein useita epäviisaita reitinvalintoja kun luotin liiaksi juoksuvoimaani. Kaikki rastit kuitenkin löytyi, joten sankarifiilis maalissa. Tästä on hyvä jatkaa valmistautumista.

keskiviikkona, kesäkuuta 08, 2016

Takaisin tähän hetkeen

Huomaatko mielen työn? Huomaatko kuinka mieli arvioi tämän hetken laadun salamannopeasti? "Tuttu, vieras, hyvä, huono, yhdentekevä, turvallinen, pelottava, miellyttävä, epämiellyttävä, hyödyllinen, hyödytön, kiinnostava, tylsä..." Vaikka tämä mielen automaattinen luokittelu- ja arviointityö on monin tavoin arvokasta, siitä saattaa muodostua myös kahle.

Ajatukset ja mielipiteet tästä hetkestä voivat toki olla kiinnostavia ja parhaimmillaan jopa inspiroivia. Niistä voi olla mukava keskustella, mutta pahimmillaan niistä voi muodostua este tämän hetken kokemukselle. Reagointipohjaisen ajattelun sijaan on hyvä palata takaisin tämän hetken konkretiaan. Miltä tämä hetki tuntuu kehossa? Istutko huonossa asennossa? Jännitätkö hartioitasi? Voisitko hieman hellittää? Kaipaako kehosi venyttelyä? Miltä tämä hetki näyttää? Millaisia värejä, muotoja ja tuoksuja tähän hetkeen sisältyy? Voit sulkea hetkeksi silmäsi. Miltä tämä hetki kuulostaa? Miltä tämä sisäänhengitys tuntuu? Juuri tämä sisäänhengitys. Kuinka nautinnollista onkaan hengittää!

Entäpä jos tämä hetki on kuin pyyntö: "Haluatko olla ystäväni? Haluatko oppia tuntemaan minut?" Voisiko tähän hetkeen suhtautua ystävällisen uteliaasti? Hyväntahtoisuutesi valossa tämä hetki voi paljastua loputtoman kiehtovaksi. Ehkäpä olet aarrearkun äärellä? Jospa kurkistaisit sisään?