The Meaning of Life by gs (5/5)

Jos ihmisen maailmankatsomus on ontologisen perusratkaisun (=todellisuuden syvin olemus) osalta idealistinen, hän pitää jonkinlaista henkistä entiteettiä todellisuuden ja ihmisyyden ”causa suina”, alkusyynä. Joku kutsuu tätä entiteettiä Jumalaksi, toinen Allahiksi, kolmas Ikuiseksi Hengeksi. Zeniläisittäin tähdätään ei-kaksinaisuuteen, luokittelujen tuolle puolen ja niinpä zeniläinen vaikenee, puhuu ”ei-mistään”, puhuu henkiselle vuorelle kiipeämisestä…


Niin tai näin – kuinka päästä edellä kuvatusta ristiriidasta, jossa ideaalinen minä ja reaalinen arkiminä tuntuvat liian usein olevan liian kaukana toisistaan. Ihminen saattaa ymmärtää lähimmäisenrakkauden tärkeyden, mutta hän on kovin huono elämään prinsiippiä todeksi. Aivan kuin ihminen olisi tiukasti suonsilmäkkeessä, eikä hän kovasti yrittämisestä huolimatta voi kiskoa itseään tukevalle maaperälle. Mitä kovempaa hän ponnistelee, sitä tiukempaan ja syvemmälle hän joutuu. Tarvitaan pelastavaa voimaa muualta.

Ehkäpä ristiriidan ratkaisu piilee näkökulman muutoksessa;

entäpä jos antaisimme Jumalan tehdä jotakin meille?

Onko vaikea luottaa siihen, että Jumalalle kaikki on mahdollista?

Kristillisessä perinteessä ajatellaan, että Jumalan Hengen vaikutuksesta sydämissämme syntyy tahto ja kyky toteuttaa rakkauden kaksoiskäsky. Sydämeemme vuodatetun Jumalan Rakkauden ansiosta meissä syntyy uusi minä. Uuden minän kautta olemme liitetyt Jumalaan. Uuden minän kautta Kristus saa sijan meissä. Uuden minän myötä astumme jumalalliseen kehitys- ja kasvuprosessiin, jossa vanha minä vähitellen kuolee uuden minän saadessa yhä suuremman sijan


Gnostisessa kristinuskossa tätä prosessia nimitetään transfiguraatioksi. Transfiguraation jossakin vaiheessa voimme todeta, että vanha minämme ei enää elä, vaan Kristus elää meissä (Gal. 2:20). Me emme synnytä uutta minää itse. Uusi minä, Kristus-minä, syntyy Jumalan vaikutuksesta. Mutta – tämä on tärkeää - Jumala ei vaikuta ulkopuolella, vaan sisällämme - sillä vaikka me olemme ja elämme Hänessä (Apt. 17:28), ennen kaikkea - Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä (Luuk. 17:21). Jumala ei manipuloi ihmistä. Jumala ei pakota ihmistä.
(kuva Christina Saj: “Transfiguration” mixed media on canvas 20" x 20" 1999 http://www.christinasaj.com/catalog/viewImage.php?painting=transfiguration)

Siirretään tämä edelläkuvattuun suonsilmäke-vertaukseen. Siinä ihmistä uhkaa tuhoutuminen inhimillisten voimien ehtyessä. Jumalan ja ihmisen yhteisvaikutuksesta ihminen saa kuitenkin kosketuksen sisäiseen yli-inhimillisyyteensä –
sankaruuspotentiaali realisoituu, jolloin ihminen kykenee ylittämään itsensä. Kuin ihmeen kaupalla hän pääsee pois suonsilmäkkeestä. Mitä tapahtuu? Jumala pelastaa ihmisen. Voidaan myös sanoa, että ihminen pelastautuu löytämällä yhteyden sisäiseen uuteen minään – sisällään olevaan taivasten valtakunnan ulottuvuuteen. Ihmisestä tulee täydellinen – vähitellen.

Gnostisen kristinuskon perinteessä ihmisessä ajatellaan olevan uinuva jumalallinen kipinä. Se on sisällämme oleva ikuinen ulottuvuus. Se on potentiaali, josta Kristus-minä tai rakkausminä tai tosi-ihmisyys voi realisoitua. Voidaan sanoa, että se odottaa realisoitumista. Se on todelliseksi omaksi itsekseen tulemista. Itsensä löytämistä. Joissakin elämäntilanteissa ihminen saattaa kokea tuon kipinän kutsun – puhutaan etsikkoajoista. Ihminen saattaa tuntea kaipausta johonkin arkea ylevämpään. Hän kaipaa kauneutta, totuutta, harmoniaa. Hän etsii sitä ympäriltään, maailmasta. Ja se on meissä. Jumalan valtakunta.
(kuva Alex Grey: ”Transfiguration” oil on linen, 90” x 60” 1993 http://www.futurehi.net/images/transfiguration.jpg)

Jumalan valtakunta on Rakkauden valtakunta. Jumalan vaikutuksesta löydämme Rakkauden valtakunnan, meistä tulee Rakkauden valtakunnan kansalaisia. Jumalan hengen vaikutuksesta meissä syntyy uusi minä. Tai voidaan sanoa, että uinuvassa tilassa oleva rakkausminuus herää ja alkaa kehittymään. Christo in nobis – Kristus meissä. Kasvuprosessin aikana ihmisessä on rinnakkain vanhan minuuden väistyvä ulottuvuus ja uuden minuuden vahvistuva ulottuvuus. Polku on kivinen ja haasteita täynnä. Välillä askel eteen ja kaksi taakse. Turhautumista. Epätoivoa. Mutta kerran koittaa päivä, jolloin vanha on kadonnut. Uusi minä on Rakkaudessa ja toimii Rakkauden kaksoiskäskyn hengessä. Uusi minä on Rakkaus.

-gs




(kuva Cathleen Canady: ”Cosmic Love” 2001, Mischtechnik, 140 x 160 http://www.kunst-am-ammersee.de/Umgebung/Rupert_Zobele/Kathleen_Canady/kathleen_canady.html)

Viive...

johtuu bloggerin kuvalataustoiminnon nikottelusta.
Uskon tekstin toimivan paremmin valitsemieni kuvien kanssa.
Pahoittelen, mutta malttanette odottaa.

-gs

The Meaning of Life by gs (4/5)

(ristiriidasta ideaalisen minän ja arkiminän välillä)

Voimme lähteä hakemaan ratkaisua kahdesta suunnasta.

Ensinnäkin, voimme ajatella, että itsekkään minän tulisi muuttua ja kehittyä. Meidän tulisi ponnistella kehittääksemme minuutta niin että yhä enenevässä määrin toteuttaisimme rakkauden kaksoiskäskyä. Moni toimii juuri tämän periaatteen mukaan. Itsekin olen monesti toiminut niin. Olen ajatellut, että minun tulisi kehittää itseäni niin että pystyisin vähitellen yhä enemmän toimimaan rakkaudesta käsin ja rakkauden periaatteen mukaisesti. On luonnollista ajatella näin – puhutaanhan monessa yhteydessä itsensä kehittämisestä, kasvamisesta jne.

Joka vakavasti lähtee vaatimaan itseltään rakkauden kaksoiskäskyn tinkimätöntä toteuttamista, joutunee kuitenkin toteamaan: liian usein olen sokea lähimmäiseni hädälle, liian usein käännän selkäni maailman tuskalle, liian usein ajattelen itsekkäästi, liian usein olen rakkaudeton lähimmäistäni ja Jumalaa kohtaan.

Raamatun mukaan Jeesus kiistää ihmisen omaan voimaan pohjautuvan itsensäkehittämisen (Mark. 10:27). Gnostisessa kristinuskossa puhutaan persoonan kultivoimisen mahdottomuudesta; ihminen ei voi kehittää vanhaa, itsekästä, ”lihallista” minää, sillä liha ja veri ei voi periä taivasten valtakuntaa (Joh. 3:3-6, 1. Kor. 15:50). Yrityksemme kehittää itsestämme käsin itseämme, on kuin yrittäisimme nostaa itsemme suon silmästä. Toisaalta meitä kuitenkin kehotetaan olemaan täydellisiä kuten taivaallinen Isämme (Matt. 5:48). Merkillistä!

-gs

(jatkuu...)

(kuva Allegory of Faith 1530s Oil on wood, 102 x 78 The Hermitage, St. Petersburg http://www.wga.hu/art/m/moretto/faith.jpg)

The Meaning of Life by gs (3/5)

Raamattu on vaikuttanut valtavasti länsimaiseen kulttuuriin ja ajatteluun. Raamattuun nojautuen on tehty paljon hyvää. Valitettavan monet ovat käyttäneet Raamattua myös väärin.

Millaisia vastauksia elämän tarkoitukseen voidaan löytää Raamatusta? Meitä kehotetaan etsimään ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen tahtoaan (Matt. 6:33). Elämän tarkoitus olisi siis etsiä ja ennen kaikkea löytää Jumalan valtakunta ja Hänen tahtonsa. Miten tämä etsiminen suoritetaan? Mikä on metodi?

Minusta vaikuttaa siltä, että rakkauden kaksoiskäsky kuvaa menetelmän; rakastamalla Jumalaa kaikella sydämellä ja mielellä ja voimalla ja rakastamalla lähimmäistä kuin itseämme (Matt. 22:37,39) me samalla etsimme Jumalan valtakuntaa ja Hänen tahtoaan. Rakkaus olisi siis avain elämän tarkoitukseen. Meidät kaikki on kutsuttu rakastamaan Jumalaa, lähimmäistä ja itseämme. Elämän tarkoitus olisi siis rakkaudessa eläen löytää Jumalan valtakunta.

Seuraava kysymys onkin: kuinka me pystymme rakastamaan? Kuinka osaamme ja jaksamme rakastaa? Rehellinen itsetutkiskelu johtaa usein tylyyn havaintoon: olemme itsekkäitä, emme pysty rakastamaan niin kuin rakkauden kaksoiskäsky kehottaa. Rikomme rakkauden kaksoiskäskyä ajatusten, sanojen ja tekojen tasolla päivittäin.

Lukuisten yritysten ja epäonnistumisten myötä joutuu myöntämään: liian usein toimin väärin, olen monella tavoin vajaa, en tavoita rakkauden kaksoiskäskyn ihannetta. Tämän seikan havaitseva myöntää elävänsä ristiriidassa: hän tietää kyllä, kuinka tulisi elää ja samalla kuitenkin havaitsee aivan liian usein ajattelevansa, puhuvansa ja toimivansa väärin. Paavali totesi tekevänsä sitä pahaa, mitä ei tahdo tehdä ja jättämällä tekemättä sen hyvän mitä tahtoo (Room. 7:19). Mikä siis on ratkaisu? Kuinka päästä ristiriidasta?


(jatkuu...)

-gs

(kuva http://www.daily-bible.com/bible.jpg)

The Meaning of Life by gs (2/5)

Idealistisen todellisuuskäsityksen mukaan todellisuus on primääristi henkistä, ei-aineellista. Idealisti pitää jonkinlaista jumaluutta todellisuuden alkusyynä ja lähteenä. Materia on jonkinlaisen henkisen (luomis)toiminnan seurausta.

Ihmiskäsityksen osalta idealisti pitää ihmistä pohjimmiltaan henkisenä olentona – olentona joka jollakin tasolla on jumalallinen, tai jossa on potentiaalia jumaluuteen.

Idealisti sen sijaan kytkee elämän tarkoituksen tyypillisesti ihmisen ja jumaluuden suhteeseen. Idealistin mukaan elämän tarkoitus on luoda uudestaan tai löytää tai parantaa tai ylläpitää jumalasuhdetta. Erilaiset elämänfilosofiat ja uskonnot kuvaavat asiaa eri tavoin.

Buddhalaisuudessa elämän katsotaan olevan ennen kaikkea kärsimystä. Kärsimyksen lakkaaminen saavutetaan kun lakataan haluamasta asioita, lakataan takertumasta asioihin. Puhutaan jalosta kahdeksanosaisesta tiestä, joka johtaa valaistumiseen ja vapautumiseen jälleensyntymisen kiertokulusta. Buddhalaisuudessa korostetaan myötätuntoista ja kunnioittavaa asennetta kaikkea elollista kohtaan.

(jatkuu…)

-gs


(kuva http://www.harunyahya.com/images_books/images_matrix/onsoz.jpg)

The Meaning of Life by gs (1/5)

Suureen kysymykseen ihmiselämän tarkoituksesta voidaan vastata monella tavalla. Yksi tapa jäsentää vastausten kirjoa, on käyttää materialismi-idealismi –jakoa.

Todellisuuden luonteen osalta materialistinen perusratkaisu pitää materiaa, ainetta, perimmäisenä todellisuutena. Materialismin mukaan kaikki henkinen on viime kädessä riippuvainen aineesta. Todellisuus, elämä ja ihminen on on sokean sattuman tulosta. Alkuräjähdyksen myötä ”syntyi” todellisuus ja jossakin vaiheessa maapallolla sattui olemaan oikeat olosuhteet elämän synnylle. Kaikki sielullinen ja tajunnallinen on palautettavissa aineeseen, aivoihin ja aivot ovat luonnollisen evolutiivisen kehityksen tulos.

Materialisti, tieteelliseen todellisuuskäsitykseen nojautuva, saattaa pitää kysymystä elämän tarkoituksesta mielettömänä. Hänen mielestään elämällä ei ole mitään yleispätevää tarkoitusta.

Hän saattaa myös todeta, että ihmiselämän tarkoitus on elämä itse; hengissäpysyminen, sopeutuminen ympäristöön, lisääntyminen.

Materialisti saattaa myös todeta, että elämän tarkoitus on aina tilannekohtaisesti ainutlaatuinen – tietylle ihmiselle tiettynä hetkenä elämän tarkoitus on vaikkapa olla läsnä jollekin ihmiselle, jonakin toisena hetkenä elämän tarkoitus on jotakin muuta.

Materialistille elämän tarkoitus voi olla ylevä tai se voi olla alhainen. Anything goes. Materialisti edustaa arvorelativismia ja tästä seuraa luonnollisesti se, että mitään yleispätevää eettistä ohjenuoraa tai maksiimia ei voi olla olemassa.

(jatkuu...)

-gs

(kuva http://wwwlapp.in2p3.fr/SF2004/images/poster2004/A0_BigBang.jpg)

The Meaning of Life by gs (prologi)

”Päättelimme että elämämme tarkoitus
lienee murheen karkoitus”
-Eppu Normaali

Kukapa haluaisi olla onneton? Ihminen haluaa olla onnellinen. Olisiko onnelliseksi tuleminen ihmiselämän tarkoitus? Siinä tapauksessa olisi ratkaistava, kuinka tulla onnelliseksi? Kuinka löytää onni elämään? Kuinka löytää ilo? Ennen kaikkea: kuinka löytää kestävä onni ja ilo?


(jatkuu...)

-gs

The meaning of life by...

Dalai-lama. Hän vastasi pojalle (ks. edellinen postaus):

"To live in peace and harmony".

Helppo on olla samaa mieltä.

Luonnollinen jatkokysymys olisi:

"Kuinka rauha ja harmonia saavutetaan?"

-gs

(kuvassa harmoniaa tarkoittava merkkiyhdistelmä http://chineseculture.about.com/library/symbol/np/nc_harmony.htm)

What is the meaning of life?

Eräs tuttavani oli kuuntelemassa Dalai-lamaa Finlandia-talolla. Tapahtumasta kerrottiin myös uutisissa. Tupa näytti olevan täysi, enkä bongannut tuttavaani tv-ruudusta.

Tänään ehdin pikaisesti kysymään kokemuksesta. "Hieno kokemus", "Hän kertoi moneen kertaan olevansa 'just an ordinary person'", "Hän huokui rauhaa"... Mielelläni olisin ollut paikalla itsekin, mutta viikonlopulle oli muita menoja.

Dalai-lama piti ensin esitelmän ja tämän jälkeen oli varattu aikaa yleisökysymyksille. Ehkä kovimmat aplodit sai noin 10-12 -vuotias poika, joka kysyi otsikon kysymyksen.

Mitä Dalai-lama vastasi?

Mitä Sinä vastaisit, jos poika olisi esittänyt kysymyksen Sinulle?

Mitä minä vastaisin?

-gs

(kuva © Georgina Cranston/Office of Tibet, London)

Filosofista (4/4)

filosofi (1) rakastaa (2) viisautta (3)

1. Pidän jokaista ihmistä filosofina. Ihmiset eroavat toisistaan siinä, että osa jo toteuttaa filosofiuttaan ja osalla filosofius on vielä potentiaalisena mahdollisuutena, uinuvana kykynä. Filosofi on totuuden etsijä. Filosofi kokee olemassaolon ydinkysymyksiksi klassiset kuka olen, mistä tulen, minne menen ja miksi. Jokainen ihminen vastaa näihin kysymyksiin elämäntavallaan, arvoillaan, ajattelullaan, sanoillaan ja teoillaan. Monet vastaavat tiedostamattaan, mutta filosofi haluaa vastata kysymyksiin tietoisesti. Johdonmukaisesti. Sitoutuen. Sillä filosofi rakastaa viisautta.

2. Seksismin läpäisemässä ajassa moni sekoittaa toisiinsa rakkauden ja himon. Erotisoituneella ja esineellistävällä medialla ruokittu mieli turtuu. Kaikki maistuu samalle eikä mikään tunnu miltään. Tarvitaan yhä kovempia ja isompia annoksia. Todellinen rakastaminen on sitoutumista ja vastuuta. Se on toimintaa. Se on kanssaihmisen huomioimista. Todellinen rakastaminen on herkäksi tulemista. Herkältä ei jää mitään havaitsematta. Herkkä kuulee viisauden kuiskauksen. Herkkä näkee arkeen kätkeytyneen kauneuden. Todellinen rakastaminen on myös vahvaksi tulemista. Vahva kestää koettelemukset ja kiusaukset. Vahva on juurtunut klassisiin totuuden, hyvyyden ja kauneuden perusarvoihin ja ilmentää niitä. Todellisen rakastamisen paradoksi on siis olla vahva ja herkkä samanaikaisesti. Filosofi kykenee rakkaudessaan ratkaisemaan tämän paradoksin. Sillä filosofi rakastaa viisautta.
(kuva Interfaith peace mandala - http://love-wisdom.zaadz.com/photos/view/15442)

3a. Dualismin ansakuopassa tunteet ja järki käyvät ikuista painia keskenään. Tunteet vievät ihmistä tuonne ja järki tänne. Älykkäänä itseään pitävä dualisti pyrkii ratkaisemaan dilemman turvautumalla järkeen ja alentamalla tunteet ”vain tunteiksi”. Älykäs dualisti toteaa vakavina pitämiensä asioiden äärellä mielellään, että ”tässä ei ole tunteilulle sijaa”. Älykäs dualisti tulee kovaksi tukahduttamalla tunteet. Viisauden löytänyt sen sijaan ylittää tunteen ja järjen välisen ristiriidan. Viisaus on tunteen ja järjen harmoniaa. Viisaudessa tunne ja järki eivät sekoitu, vaan ne yhdistyvät ja syntyy jotakin uutta. Synergiaeduista puhutaan paljon esimerkiksi tiimityöskentelyn ja yritysfuusioiden yhteydessä. Yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi. Moni dualisti sanoo ymmärtävänsä tämän matemaattisen mahdottomuuden. Tunteen ja järjen välisen ristiriidan ylittämiseen sisältyy sama ylimatemaattinen yhtälö; viisaus on enemmän kuin tunne plus järki. Filosofi kykenee viisaudessaan ratkaisemaan tämän yhtälön. Sillä filosofi rakastaa viisautta.

3b. Viisaus ei ole abstraktia käsiterunoutta, vaan se on konkretiaa. Viisaina hallitsijoina pidettyjen Salomonin ja Hesekiaan kokoamissa Sananlaskuissa puhutaan paljon viisaudesta. Viisaus esitellään useassa yhteydessä persoonana, joka tahtoo olla yhteydessä ihmiseen; ”Minä, viisaus, viihdyn älyn seurassa, harkinta ja tieto ovat kumppanini (Snl. 8: 12). Vanhan testamentin yleensä kovin patriarkkinen ajattelu maskuliinisine jumalakuvineen yllättää tässä kohtaa. Viisauteen nimittäin viitataan feminiinipronominilla. Kreikankielisessä vanhassa testamentissa, Septuagintassa, tämä älyn seurassa viihtyvä viisaus on nimeltään Sofia. Kyllä, se sama Sofia, josta filoSofiassa alkujaan oli kysymys. Niinpä on ymmärrettävää, että filosofi rakastaa viisautta.
(kuva Hagia Sofia / Holy Wisdom, http://www.wheeloftheyear.com/2006photos.htm)

Viisauden polkua asteleva alkaa elää todeksi olemisen tapaa, jossa minuus, rakkaus ja todellisuus yhtyvät. Hän saattaa todeta että minää ei enää ole ja samalla hän kuitenkin kokee että vasta nyt hän on todella löytänyt todellisen itsensä. Dualismin tasolla tämä on mahdotonta, mutta rakkaussuhteessa Sofiaan tämä saavutetaan. Amor vincit omnia.

-gs

Filosofista (3/4)

Erittäin filosofista.

Kahden aiemman postauksen tärkeimmät näkökohdat liittyivät dualistisesti virittyneen tietämiskäsityksen ja siihen nojautuvan filosofian ongelmallisuuteen. Dualismilla tarkoitan tässä kohtaa mielen taipumusta lokeroida todellisuutta; minä, maailma, subjekti, objekti, tietäminen… Esitin, että todellinen filosofia on dualismin ylittävää viisauden rakastamista. Mitä tarkoitan?

Filosofi rakastaa viisautta. Lauseessa on subjekti, objekti ja tekemistä tai tapahtumista kuvaava verbi. Siispä näyttää siltä, että olen projektini ensi askeleella pudonnut dualismin ansakuoppaan. Teen täsmälleen sen, mitä kehotan välttämään. Mystikko voisi tässä kohtaa zeniläisittäin todeta, että ”ne jotka tietävät eivät puhu ja ne jotka puhuvat, eivät tiedä” ja sen jälkeen vaieta. Tämä voisi olla viisasta. Viisasta vaikenemista.


On totta, että sanat voivat viedä harhaan. Mystikko karttaa sanoja ja viittaa kontemplatiiviseen kokemukseen, jossa ihminen ja pyhä ylikäsitteellisesti kohtaavat. Ymmärrän mystikkoa. Muistutan kuitenkin, että viisaasti asetetut sanat voivat myös saada alkuun totuuden löytämisen prosessin. Vaikka dualismin ansakuoppa on lohduttoman syvä, voivat totuutta ilmentävät sanat olla apuna henkisiä tikapuita rakennettaessa.

Dualismia hengittävälle ihmiselle dualismin ylittävä viestintä kuulostaa oudolta. Hämmentävältä. Järjettömältä. Parhaimmillaan se saattaa kuulostaa kauniilta. ”Kyllä on kaunista ja runollista, mutta mitä tekemistä sillä on todellisuuden kanssa?”, dualisti ihmettelee. Eväät henkisten tikapuiden tekoon tulisivat siis olla dualistisesti laaditut. Dualistinen ruoansulatus sietää vain dualistista ravintoa. Siksi lauseemme subjekti, filosofi (1), rakastaa (2) viisautta (3).

(jatkuu...)

-gs

(kuva "Blessed are they who hunger and thirst after Righteousness"
detail by Tiffany www.stainedglassphotography.com")

Finally!

Tänään olen ollut jossain määrin "ein Berliner", kun olen jännännyt suomalaisten puolesta kuinka Berliinissä käy.

Tarkistin juuri järjestäjän sivuilta tulokset ja olen todella iloinen erään exkollegani puolesta, joka tänään alitti Berliinissä maagisen kolmen tunnin rajan. Sehr Gut! Useampi vuosi sitä on jahdattu ja nyt se muuri on nyt rikottu! Eins zwei zuffaa! Nyt nautiskelua tästä ja sitten uusia tavoitteita kohti!

Haile G teki hienon juoksun, vaikka ei maailmanennätykseen yltänyt. 2.05.56 on ihan käsittämätön aika. 2:59 km, sitä sopii lähteä kokeilemaan. Menkääpä vaikkapa urheilukentälle ja juoskaa kierros (400 m) täysillä. Haile pisteli juoksussaan 1:12 nelisatasia noin sataviisi kappaletta. Ihmiskeho pystyy kyllä ihan uskomattomiin juttuihin.

Itsekin kirmaisin tänään numerolappu rinnassa. Kesän viides kisa ja homma alkaa vähitellen sujumaan. Melko hyvin onnistunut vauhdinjako (tähänastisista kisoista paras) johti ihan kelpo tulokseen, vaikka en tällä kertaa aivan pyttysijoille yltänytkään. Jos ensi talven saan ehjänä treenata, niin tossu kulkee jo ihan mallikkaasti. Tämän kesän ja syksyn rutistuksiin olen tyytyväinen. Aloitinhan säännöllisen juoksuharjoittelun vasta kesäkuun puolivälissä ja heinä/elokuussa jouduin pohjevamman vuoksi pitämään nelisen viikkoa juoksutaukoa.

-gs

Filosofista (2/4)

(moni unohti kantilaisen ratkaisun, jonka avulla rationalismin ja empirismin välinen ristiriita voidaan ylittää; käsitteet ilman havaintoja ovat tyhjiä ja havainnot ilman käsitteitä ovat sokeita. Tarvitaan siis sekä rationalistista käsitteenmuodostusta havaintomateriaalin jäsentämiseksi että empirististä havaintomateriaalia tyhjän käsiterunouden eliminoimiseksi.)

Mutta mitä on havainto?

Wienin piiri ja sen perilliset ovat vaarassa tehdä sen virheen, että havainnoksi hyväksytään vain ”ulkoista todellisuutta” koskeva kaikkien (helposti) todennettavissa ja toistettavissa oleva havaitsemisen tapahtuma. Samalla lyödään lukkoon tietty (dualistinen) tieto- ja todellisuuskäsitys. Unohdetaanko, että havainnot voivat suuntautua ”ulkoisen” todellisuuden lisäksi myös ”sisäiseen”? Käytän tässä kohtaa käsitteitä ulkoinen ja sisäinen, jotta dualistisesti virittynyt ymmärtää mistä on kysymys. Dualismin ylittäneen näkökulmasta sisäinen on ulkoista ja ulkoinen sisäistä.

Viime kädessä tajunnan sisällöt ovat ainoa varma tosiasia mitä meillä on. Puhe ”ulkoisesta” ja ”sisäisestä” todellisuudesta on tähän nähden sekundääristä ja itse asiassa tavallaan merkityksetöntä; tietäjä, tiedettävä asia ja tietämisen tapahtuma, kaikki eksistoi varmuudella vain tajunnassa ja ne kaikki ovat yhtä tajunnassa. Erittelevä, lokerointiin fiksautunut mieli konstruoi jälkikäteen ”ulkoisen”, ”sisäisen”, ”subjektin”, ”objektin”, ”tietämisen” jne. kategoriat. Toki näistä kategorioista voi olla apua asioiden hahmotuksessa ja viisauden tiellä, mutta niistä voi tulla myös ymmärryksen esteitä jos niitä erehtyy pitämään objektiivisesti, a priori annettuina todellisuuden elementteinä.

Filosofian nykymerkitystä on arvioitu useissa ansiokkaissa kirjoituksissa – nostettakoon tässä yhteydessä esille vaikkapa filosofian dosentti Matti Sintosen tiivis katsaus filosofian historiaan ja nykytilaan [1]. Vaikka kirjoitus sisältää paljon hyviä ja terävänäköisiä ajatuksia, on samalla todettava, että sen heikkous on loogisanalyyttisen koulukunnan aiheuttama värittyneisyys. Sintosen viitekehyksestä on toki loogista tuomita ”nojatuolifilosofiaksi” kaikki sellainen ajattelu, jonka ”ongelmat ovat näennäisesti (…) mielekkään näköisiä, mutta eivät ole ratkaistavissa tieteen menetelmän avulla” [1, s. 19]. On kuitenkin syytä huomata, että tieteelliseen menetelmään ankkuroituva filosofinen projekti on lähtökohdissaan sitonut kätensä, ts. se on kiinni tietyssä (dualistisessa) tieto- ja todellisuuskäsityksessä. Tämä on ristiriidassa klassisen filosofia-käsityksen kanssa; filosofian tulisi orientoitua todellisuuteen mahdollisimman laajasti ja kokonaisvaltaisesti – tämä ei sulje pois tieteellisen menetelmän paradigmaan tukeutuvaa filosofiaa yhtenä mahdollisuutena.

Mitä filosofia on? Ad fontes –hengessä lähden määrittämään filosofian merkitystä ja olemusta käsitteen etymologiasta; filo (kreik. phil, philo; rakastava, rakkaus), sofia (viisaus) – filosofia on siis viisauden rakastamista. En todellakaan ajattele kuin vaikkapa Wittgenstein joka rajaa filosofian tehtävät käsiteanalyysiin. Minulle filosofia puhtaimmillaan ja parhaimmillaan on ensisijaisesti viisauden rakastamista tai rakkautta, rakastumista viisauteen – tämän pohjalta sitten käynnistyy ja siihen tähtää filosofisälyllinen toiminta.

Filosofi siis rakastaa viisautta. Mitä tämä tarkoittaa? Mitä on rakastaa ja mitä on viisaus tässä kontekstissa? Siitä enemmän seuraavissa kirjoituksissa.


Viitteet

[1] Sintonen Matti, ”Filosofia – kaikkien tieteiden äiti ja hampaaton isoäiti” Tieteessä tapahtuu nro 2/2006, ss. 16-21, (http://www.tieteessatapahtuu.fi/0206/sintonen.pdf)

Filosofista (1/4)

Hyvin filosofista.

Sillä olen monesti miettinyt mitä mitä filosofia on ja mitä se ei ole. Monesti.

Filosofian käsite on monelle ongelmallinen. Vaikuttaa siltä, että arkiajattelussa ja -kielessä käsite on saanut negatiivisen merkityksen; esimerkkinä vaikkapa varsin yleinen tapa päättää keskustelu tai ohjata sitä johonkin toiseen suuntaan toteamalla "ei nyt aleta filosofoimaan tästä asiasta". Tämän perusteella filosofointi on siis jotakin, joka estää tai hidastaa jotakin muuta oleellisesti tärkeämpää tapahtumasta.


Filosofian vähättely juontanee 1920-luvulle, jolloin niin sanotun Wienin piirin ajattelijat julistivat Moritz Schlickin johdolla metafysiikan kuolemaa ja korostivat tieteellisen otteen ulottamista myös filosofiaan. Filosofian tehtäväksi katsottiin jäävän tieteistä riippumattoman yleispätevän neutraalin kielen luonti. Kaikki aidot ongelmat piti voida kuvata kyseisellä kielellä. Tämä merkitsi sitä, että klassiset systeeminrakentajat kuten Hegel tai Kant hylättiin spekulatiivisuuteen vedoten. Samalla suuri osa filosofian perinteisistä kysymyksistä tulkittiin näennäisongelmiksi kun katsottiin, että käsitteiden käyttö ei ollut empiirisen tiede- ja tietokäsityksen mukaista. Syntyi akateeminen käsitefilosofia joka on todella kaukana filosofian alkuperäisestä ideasta. Toki toisinajattelevia filosofeja vielä löytyi – mainittakoon vaikkapa Husserlin ajattelulle pohjautuva fenomenologinen suuntaus ja Sartren eksistentiaalifilosofia. Akateeminen valtavirta vei kuitenkin empirismin ja loogisen positivismin suuntaan.

Muutos filosofiakäsityksessä heijastui yleisesti koko tieteen kenttään sekä myös arkiajatteluun. Perinteinen filosofia tuomittiin tyhjänä käsiteanalyysinä tai peräti hedelmättömänä käsiterunoutena. Vaikuttaa siltä, että tietoteorian tasolla palattiin vanhaan rationalismin ja empirismin väliseen juopaan.

Tässä kohtaa moni unohti kantilaisen ratkaisun, jonka avulla rationalismin ja empirismin välinen ristiriita voidaan ylittää; käsitteet ilman havaintoja ovat tyhjiä ja havainnot ilman käsitteitä ovat sokeita. Tarvitaan siis sekä rationalistista käsitteenmuodostusta havaintomateriaalin jäsentämiseksi että empirististä havaintomateriaalia tyhjän käsiterunouden eliminoimiseksi.

(jatkuu...)

-gs

Fyysistä

Hyvin fyysistä.

Sillä tänään tein kesän toisen rataharjoituksen.

Töiden jälkeen ajelin prätkällä laitakaupungin urheilukentälle. Paikalla ei ollut ketään muuta. Juoksuvarusteet ylle ja töihin! Alkuun 2000 m kevyttä hölkkää. Sitten vaihdoin kevyet kilpakengät jalkaan ja palasin radalle. Seitsemän kertaa kahdeksansataa metriä neljänsadan metrin hölkkäpalautuksella kymmenen kilometrin tavoitevauhtia. Laskeskelin sopivaksi vauhdiksi noin 3.00 - 3.10 vetoa kohti. Siis 1.30 - 1.35 kierrosta kohti. Tarkoittaa hiukan alle neljän minuutin kilometrivauhtia. 3.45 – 3.55, to be exact. Arvioin sen sopivaksi nykykunnolleni. Jonka uskon olevan hyvässä nousussa.

Juoksin vedot mahdollisimman rennosti. Ne osuivat 3.04 - 3.12 välille. Hyvin tavoitteeseen siis. Jäähdyttelin lopuksi hölkkäämällä hitaasti 1200 m. Harjoitus kesti minuutin verran yli tunnin.

Olo oli taivaallisen hyvä ajaessani kotiin. Erittäin ja täysin zen. Läsnä, valmiina. Vapaana. Rentona. Henkisen ja fyysisen ykseyttä. Sopusointua itsen, maailman ja jumalan välillä. Moottoripyörä hyrisi allani. Ajoin rauhallisesti. Nautiskellen. Perillä koko ajan. Naturally high.

-gs