Tänään tein hiukan pidemmän tempojuoksun - 13 km lenkin jälkipuoliskon vedin anakynnyksen tuntumassa valtatiellä rekkoja väistellen, mutta hyvästä pidosta nauttien. 6.2 km kulki mukavasti 4.18 min/km-vauhtisena. Katsoin arkistoja vuoden taakse ja tuolloin sama harjoitus sujui 30 sek/km hitaammin. Joten hyvältä näyttää, vaikka juoksu pahalta tuntui. Oli uskoa vahvistava kokemus - sen perusteella voi odottaa kelvollisia suorituksia heti huhti/toukokuulla. Tietysti vain sikäli kun ehjänä pysyn.
Juoksukenkien (ja miksei muidenkin urheiluvarusteiden) hankintaa suunnittelevalle vinkki: Brittipunnan kurssi on kehittynyt sillä tavalla euroon nähden että kenkien tilaaminen briteistä on edullista. Pari kenkäparia on tullut hommattua prodirectrunning.com-nettikaupasta ja homma toimii mainiosti. Hankin itselleni räyhäkkäät kisakengät, postikuluineen 31 puntaa (ja laadukkaanoloinen tekninen t-paita kaupanpäälle). Kauniimpi puolisko omistaa nyt Free 3.0:t ja niille hintaa kertyi postikuluineen 41 puntaa. Näidenkin mukana tuli paita. Tilauksen tekemisestä kului 5 päivää siihen kun saapumisilmoitus tuli postista.
-gs
tiistaina, helmikuuta 17, 2009
maanantaina, helmikuuta 09, 2009
Piispan ja kirkon haasteista
Komeasti paistelee aurinko - piti oikein kaivaa aurinkolasit esille kun pyörähdin postissa! Linnut laulaa ja vesi tippuu räystäästä - keväistä, vaikka eihän vielä voi kevät tulla. Toisenlaista oli eilen - yöllinen lumisade teki juoksukelin raskaaksi ja vesisade lisäsi vaikeusastetta sopivasti. En kuitenkaan antanut periksi, vaan juoksin 20 km noin 5.15 min/km-vauhtia. Kesällä sitten nautitaan näiden punnerrusten hedelmistä... Lenkin jälkeen oli sankarifiilis.
Mikkelin hiippakunta sai sitten uuden piispan - seurasin toimituksen televisiosta ennen juoksulenkkiä ja satuin bongaamaan juhlaväkeä ja pari tuttua pappia juoksulenkin aikana Tuomiokirkon ja Kenkäveron tuntumassa. Tuore piispa pohti saarnassaan kirkon haasteita moniarvoisessa ja -uskontoisessa yhteiskunnassa. Pohdittavaa varmasti riittää - kuinka pitää kiinni kirkon perinteisestä (ja joidenkin mielestä vanhentuneesta) sanomasta ja samalla tavoittaa kirkosta vieraantuneet?
Kauan sitten pohdin dogmien merkitystä (kritillisessä) metafysiikassa ja tulin siihen tulokseen, että dogmeja on määritetty jotta ihmiset muistaisivat tärkeitä asioita. Dogmit siis parhaimmillaan auttavat muistamaan. Dogmeista ei kuitenkaan saisi tulla ajattelua kahlitsevia kieltoja. Vilpittömän totuudenetsijän on sallittava löytää, eksyä, erehtyä ja taas löytää. On ikään kuin löydettävä oma totuus. Kannettu vesi ei tunnetusti kaivossa pysy. Nasaretin miehen sanoma avautuu etsijöille eri aikakausina ja eri elämäntilanteissa eri tavoin. Joissakin tilanteissa saattaa painottua Christo pro Nobis, Kristus meidän puolestamme ja toisissa Christo in Nobis, Kristus meissä. Dogmiksi kiteytetty totuus on elävä totuus vain sikäli kun etsijä kokee löytämisen iloa ja sisäistä yhteyttä mysteerin ääressä.
-gs
Mikkelin hiippakunta sai sitten uuden piispan - seurasin toimituksen televisiosta ennen juoksulenkkiä ja satuin bongaamaan juhlaväkeä ja pari tuttua pappia juoksulenkin aikana Tuomiokirkon ja Kenkäveron tuntumassa. Tuore piispa pohti saarnassaan kirkon haasteita moniarvoisessa ja -uskontoisessa yhteiskunnassa. Pohdittavaa varmasti riittää - kuinka pitää kiinni kirkon perinteisestä (ja joidenkin mielestä vanhentuneesta) sanomasta ja samalla tavoittaa kirkosta vieraantuneet?
Kauan sitten pohdin dogmien merkitystä (kritillisessä) metafysiikassa ja tulin siihen tulokseen, että dogmeja on määritetty jotta ihmiset muistaisivat tärkeitä asioita. Dogmit siis parhaimmillaan auttavat muistamaan. Dogmeista ei kuitenkaan saisi tulla ajattelua kahlitsevia kieltoja. Vilpittömän totuudenetsijän on sallittava löytää, eksyä, erehtyä ja taas löytää. On ikään kuin löydettävä oma totuus. Kannettu vesi ei tunnetusti kaivossa pysy. Nasaretin miehen sanoma avautuu etsijöille eri aikakausina ja eri elämäntilanteissa eri tavoin. Joissakin tilanteissa saattaa painottua Christo pro Nobis, Kristus meidän puolestamme ja toisissa Christo in Nobis, Kristus meissä. Dogmiksi kiteytetty totuus on elävä totuus vain sikäli kun etsijä kokee löytämisen iloa ja sisäistä yhteyttä mysteerin ääressä.
-gs
perjantaina, helmikuuta 06, 2009
Matkalla
Tiistaina minulle nousi pitkästä aikaa kuume. Iltalukema oli 38 astetta ja olo melkoisen rento. Seuraavana aamuna löysin notkean jäätelön jääkaapista. Olimme herkutelleet illalla Jempsun kanssa ja ajatus ei ilmeisesti parhaalla mahdollisella tavalla ollut kulkenut kun lopun pakettijäätelön jääkaappiin olin tuupannut. Vein Jempsun hoitopaikkaan ja palasin kotiin lepäilemään. Kerouacin klassikkoa tavailin ja nukuin parin tunnin päiväunet.Matkalla on kiehtova ja samalla vieras kirja. Tarina kulkee ja sankareille sattuu ja tapahtuu mutta toisaalta vastuuntunnottomuus, näköalattomuus, juurettomuus, relativismi - kypsän metafysiikan puute aiheuttaa onttouden vaikutelman. Tyhjää niin tyhjää.
Älyä kyllä olisi mutta mitä sillä tekisi. Äly on hyvä renki mutta huono isäntä. Tarvitaan näkemystä, kokemusta. Tarvitaan ennen kaikkea sydäntä, jonka ohjauksessa äly varttuu viisaudeksi. Toivottavasti kirjan älykkäät ajelehtijat lopulta löysivät tiensä. Ja itsensä.
-gs
(kuva http://www.bookplus.fi/jackets/95/9789513140625.JPG)
maanantaina, helmikuuta 02, 2009
Fame
Muunmuassa näiden tahtiin sitä 80-luvun alussa vartuttiin. Ensimmäisen tuotantokauden TV-sarjaa liimauduttiin katsomaan ja ihmettelemään amerikkalaisten nuorten laulu- ja tanssitaitoja. Jostakin syystä sarja nousi tänään mieleen ja kun youtubeen kurkistin niin tietysti sieltä nämäkin sarjan klassikkobiisit löytyy...
Starmaker
It's Gonna Be a Long Night (Texasin Corpus Christissä vuonna 1957 syntynyt näyttelijä, sellisti ja laulaja Lori Singer teki muutamaa vuotta myöhemmin merkittävän roolin elokuvssa Foot Loose ja syrjäytti valintaprosessissa Madonnan).
Life is a celebration
Desdemona
Be my music
(kuva http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/6/63/Famedvd.JPG)
torstaina, tammikuuta 29, 2009
Katse kisakauteen 2009!
Hyvinhän siinä sitten kävi. Sis taitoluistelussa. Kisan seuraaminen jäi kuitenkin väliin sillä esittelimme San Diegosta asti saapuneelle amerikanvieraalle laavulla tulistelun autuutta. Opetin Kalifornian miehelle myös murtomaahiihtoa - hyvin sujui, vaikka mies oli ensi kertaa suksien päällä!
Omat treenit on sujuneet mukavasti; kuntosalia 2 - 3 krt viikossa, noin puoli tuntia kerrallaan kiertoharjoitteluperiaatteella (= tehdään eri liikesarjoja peräkkäin ilman pidempää palautusaikaa) ja tietysti juoksu- sekä hiihtotreeniä. Vakaa usko ja viime kauden osalta kokemusperäinen tietokin on, että kuntosaliharjoitteet antavat potkua juoksuun (kuvan tilanteessa juoksen järven jäällä ym. hiihto-opetustuokion tiimoilla, lunta n 30 cm ja polvi nousee erittäin kevyesti osin juuri punttikuurin ansiosta).
Kisakaudella (eka kisa lienee toukokuussa) pääpaino tulee olemaan nopeusominaisuuksien kehittämisessä niin että klassinen kymppi kulkisi samoihin aikoihin (tai jopa kovempaa) kuin nuorena miehenä 20 vuotta sitten. Haaveissa siis 37-alkuinen aika. Siinä sivussa uskon puolimaratonin ennätyksen petraantuvan 1.26-, jopa 1.25-tasolle.
Maratonin ajattelin juosta vain kerran - HCM:lle orientoidun juhlajuoksuna, sillä 20 vuotta aiemmin juoksin elämäni ensimmäisen maratonin juuri Helsingissä. Tuloksen osalta ajattelin tyytyä siihen, että kunhan kulkee kovempaa kuin debyytissä nuorena - siis alle 3.39, minkä pitäisi olla piece of cake jos ei hirmuhellettä pukkaa juoksupäiväksi.
-gs
Omat treenit on sujuneet mukavasti; kuntosalia 2 - 3 krt viikossa, noin puoli tuntia kerrallaan kiertoharjoitteluperiaatteella (= tehdään eri liikesarjoja peräkkäin ilman pidempää palautusaikaa) ja tietysti juoksu- sekä hiihtotreeniä. Vakaa usko ja viime kauden osalta kokemusperäinen tietokin on, että kuntosaliharjoitteet antavat potkua juoksuun (kuvan tilanteessa juoksen järven jäällä ym. hiihto-opetustuokion tiimoilla, lunta n 30 cm ja polvi nousee erittäin kevyesti osin juuri punttikuurin ansiosta).Kisakaudella (eka kisa lienee toukokuussa) pääpaino tulee olemaan nopeusominaisuuksien kehittämisessä niin että klassinen kymppi kulkisi samoihin aikoihin (tai jopa kovempaa) kuin nuorena miehenä 20 vuotta sitten. Haaveissa siis 37-alkuinen aika. Siinä sivussa uskon puolimaratonin ennätyksen petraantuvan 1.26-, jopa 1.25-tasolle.
Maratonin ajattelin juosta vain kerran - HCM:lle orientoidun juhlajuoksuna, sillä 20 vuotta aiemmin juoksin elämäni ensimmäisen maratonin juuri Helsingissä. Tuloksen osalta ajattelin tyytyä siihen, että kunhan kulkee kovempaa kuin debyytissä nuorena - siis alle 3.39, minkä pitäisi olla piece of cake jos ei hirmuhellettä pukkaa juoksupäiväksi.
-gs
torstaina, tammikuuta 22, 2009
Taitoluistelua
Toivottavasti Kiira, Susanna ja Laura onnistuvat - urheilijan näkökulmasta on varmasti hieno tilaisuus päästä näyttämään osaamistaan kotiyleisön edessä!
Piruetin mallia voi ottaa sitten vaikka näistä legendaarisista Walt Disneyn pätkistä;
Tässä 70 vuoden (!) takaisessa animaatiossa Aku esittää huiman soolon alkuun ja sitten mennään jääkiekko-osastolle.
Tässä pätkässä vuodelta 1935(!) Mikki, Hessu ja Aku esittävät osaamistaan. Myös Pluto pääsee luistelun makuun. Tahtomattaan. :-)
Kyllä wanhan ajan käsinpiirretyt hakkaavat nykyajan tietokoneella tehdyt animaatiot mennentullen!
-gs
Piruetin mallia voi ottaa sitten vaikka näistä legendaarisista Walt Disneyn pätkistä;
Tässä 70 vuoden (!) takaisessa animaatiossa Aku esittää huiman soolon alkuun ja sitten mennään jääkiekko-osastolle.
Tässä pätkässä vuodelta 1935(!) Mikki, Hessu ja Aku esittävät osaamistaan. Myös Pluto pääsee luistelun makuun. Tahtomattaan. :-)
Kyllä wanhan ajan käsinpiirretyt hakkaavat nykyajan tietokoneella tehdyt animaatiot mennentullen!
-gs
torstaina, tammikuuta 15, 2009
No mitä se on...
se henkinen kasvu? Siis se että "aikuinenkin kasvaa", kuten nelivuotiaamme lausui (ks. edellinen postaus)?
Eilen ennen nukahtamista mietin asiaa hetkisen; kuinka määrittää tai luonnehtia asiaa, jonka jotkut perinteet sanovat määrittämättömäksi. Esimerkiksi zen-viisauden jossakin ajatelmassa todetaan että "ne jotka puhuvat, eivät tiedä ja ne jotka tietävät, eivät puhu". Tämän valossa osoitan siis tietämättömyyttäni kun koetan asiaa jotenkin luonnehtia.
Ajattelin, että asetelmaa voidaan hahmottaa paradoksaalisten jännitteiden kautta:
Henkinen kasvu on
- pienemmäksi tulemista
- egon pienenemistä ja todellisen itseyden kasvamista
- luopumisen kautta saavuttamista
Ehkäpä Nasaretin miehen kehotus ottaa risti ja seurata häntä viittaa jossakin määrin samaan?
-gs
Eilen ennen nukahtamista mietin asiaa hetkisen; kuinka määrittää tai luonnehtia asiaa, jonka jotkut perinteet sanovat määrittämättömäksi. Esimerkiksi zen-viisauden jossakin ajatelmassa todetaan että "ne jotka puhuvat, eivät tiedä ja ne jotka tietävät, eivät puhu". Tämän valossa osoitan siis tietämättömyyttäni kun koetan asiaa jotenkin luonnehtia.
Ajattelin, että asetelmaa voidaan hahmottaa paradoksaalisten jännitteiden kautta:
Henkinen kasvu on
- pienemmäksi tulemista
- egon pienenemistä ja todellisen itseyden kasvamista
- luopumisen kautta saavuttamista
Ehkäpä Nasaretin miehen kehotus ottaa risti ja seurata häntä viittaa jossakin määrin samaan?
-gs
tiistaina, tammikuuta 13, 2009
Mitä on henkinen kasvu?
Eilisaamuna juttelimme aamiaispöydässä niitänäitä kun keskustelu johti jotenkin henkisen kasvun käsitteeseen. Kysäisin nelivuotiaaltamme, mitä henkinen kasvu tarkoittaa.
- Se on sitä että aikuinenkin kasvaa.
Mitäpä tuohon lisäämään.
-gs
ps. kiitos edellisen postauksen palautteista, saatan niitä vielä kommentoida hiukan myöhemmin.
- Se on sitä että aikuinenkin kasvaa.
Mitäpä tuohon lisäämään.
-gs
ps. kiitos edellisen postauksen palautteista, saatan niitä vielä kommentoida hiukan myöhemmin.
maanantaina, joulukuuta 22, 2008
Joulun jumalallinen yhtälö
Kristikunnan hiljentyessä joulun viettoon on luonnollista tarkastella Jeesus Nasaretilaisen merkitystä. Mikä tai kuka hän oli (tai on)? Ennen kaikkea; mikä oli hänen tärkein viestinsä?
Raamatun tekstien perusteella Jeesus nosti rakkauden ykkössijalle. Hän kehotti meitä rakastamaan Jumalaa kaikesta sydämestä, mielestä ja voimasta sekä lähimmäistä niin kuin itseämme (Matt. 22:37). Kuka on lähimmäinen? Jokainen (Matt. 5:43-48). Ydinkohtana pidän Jeesuksen ja Tuomaksen keskustelua niin kuin se Johanneksen evankeliumin 14. luvun alussa kuvataan. Siinä Jeesus kertoo menevänsä Isänsä kotiin valmistamaan sijaa opetuslapsille. Hän myös toteaa, että opetuslapset osaavat kyllä tien sinne. Tuomasta vastaus ei kuitenkaan tyydytä, vaan hän kysyy tarkempia ohjeita kuinka löytää perille. Jeesuksen vastaus on yksi raamatun eniten siteerattuja kohtia. "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." (Joh. 14:6)
Vastaus on miljoonien mielestä skandaali. Kuinka ihmeessä joku ihminen voi sanoa olevansa ainoa mahdollinen tie Jumalan luokse? Tämä on toki tuttu, moneen kertaan kuultu opetus kristitylle. Se on kuitenkin perin hämmentävää ateistille, agnostikolle, muslimille, hindulle, buddhalaiselle ja monelle muulle. Kaksituhatta vuotta sitten elänyt mies tarjoaa itseään vastauksena, ratkaisuna, tienä, elämänä. Ainoana vastauksena, ratkaisuna, tienä, elämänä. Ainoana totuutena. Tämä on klassisen kristinuskon ydinkohta. Tietyn historiassa eläneen henkilön kautta kulkee ainoa tie pelastukseen, taivaaseen, ikuiseen elämään, onneen. Klassinen kristinusko vastaa hämmentyneelle toteamalla, että Jeesus oli Jumalan Poika ja tämän ainutlaatuisen statuksen myötä on mielekästä pitää häntä (ainoana) tienä Jumalan luo.
Tarkastellaan kuitenkin asetelmaa hiukan tarkemmin. Mikä tarkkaan ottaen on Jeesuksen, Jumalan ja Rakkauden suhde? Johanneksen evankeliumin (Joh. 10:30) mukaan Jeesus sanoi olevansa yhtä Jumalan kanssa. Vuonna 325 laaditussa Nikaian uskontunnustuksessa Jeesuksesta todetaan, ”Deum de Deo, lumen de lumine, Deum verum de Deo vero” – Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta. Jumalan ja Jeesuksen olemuksellista ykseyttä siis korostetaan. Mikä sitten on Jumalan ja rakkauden välinen yhteys? Mikäli otamme vakavasti esimerkiksi Johanneksen ensimmäisessä kirjeessä (1. Joh 4:8) esitetyn määrityksen ”Jumala on rakkaus”, päädymme yhtälöihin: Jeesus = Jumala, Jumala = Rakkaus. Arkista matematiikkaa ja logiikkaa soveltamalla näistä seuraa että Jeesus = Rakkaus.
Palataan tämän pohjalta uudestaan Jeesuksen kenties radikaaleimpaan lausuntoon; ”minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani” (Joh. 14:6). Ylläkuvatun perusteella se voidaan kirjoittaa muotoon ”Rakkaus on tie, totuus, ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin Rakkauden kautta.” Olisi mielenkiintoista kuulla, miltä näin muotoiltu kristinuskon ydinteesi kuulostaisi ateistin, agnostikon, muslimin, hindun tai buddhalaisen korvissa. Entä miltä se kuulostaisi kristityn korvissa? Miltä se kuulostaa sinun korvissa? Mitä järkesi sanoo? Minun sydämessäni rakkaus tienä, totuutena ja elämänä tuntuu todelta ja oikealta. Järkeni pitää tätä loogisena. Rakkaus on avain, rakkaus on vastaus. ”All you need is love”, kuten Liverpoolin nelikko neljäkymmentä vuotta sitten julisti.
Totuuden etsijän seuraava askel on pohtia rakkautta. Mistä rakkauden löytää? Edellisten yhtälöiden perusteella on yhtä relevanttia kysyä, mistä Jeesuksen löytää tai mistä Jumalan löytää. Matteuksen evankeliumin mukaan Jeesus on paikalla, kun kaksi tai useampi kohtaa hänen nimessään (Matt. 18:20). Luukkaan evankeliumin mukaan Jumalan valtakunta (ja samalla siis rakkauden valtakunta) on sisäisesti ihmisissä (Luuk. 17:21). Näiden perusteella kauas ei siis tarvitse matkata rakkauden löytääkseen. Tie, totuus ja elämä ovat jokaista lähellä.
Miksi sitten Jeesus ei puhunut rakkaudesta, vaan itsestään tienä, totuutena ja elämänä? Miksi ”minä olen tie…” eikä ”rakkaus on tie…”? Selitys piilee nähdäkseni tässä: mikäli Jeesus oli yhtä Jumalan (ja siis rakkauden) kanssa, hänen ei tarvinnut ilmaista dualistisesti "rakkaus on tie...". Dualistinen ilmaisuhan olisi viitannut siihen, että toisaalta on Jeesuksen minuus, joka ilmaisee ja toisaalta on jotakin (rakkaus), johon ilmaisu viittaa (eivätkä nämä välttämättä ole yhtä ilmaisijan tietoisuudessa, saati olemuksessa). Nyt kuitenkin Jeesuksen ja Jumalan (ja siis rakkauden) olemusten välillä vallitsee Raamatun kirjoitusten perusteella niin vahva yhtäläisyys, että Jeesus puhuu Jumalana (ja rakkautena) minä-muodossa. Jeesuksen puhe on siis ihmisenä ilmentyvän rakkauden (ja Jumalan) puhetta.
Tie, totuus ja elämä – sisäisesti meissä? Jumalallinen rakkaus – sinussa ja minussa? Jouluevankeliumi kertoo Jeesus-lapsen syntymästä ankeaan ympäristöön, talliin, eläinten keskelle. Kuvauksen myötä ajatukset yleensä rientävät parin tuhannen vuoden taakse, kauas Betlehemiin. Kuvittelemme öisen lammaskedon paimenineen, tähtitaivaan enkeleineen sekä tallin, jossa joulun ihme on juuri tapahtunut. Ehkäpä meidän ei sittenkään tarvitse matkata ajallisesti ja paikallisesti niin kauas. Entä jos jouluevankeliumin todellinen tarkoitus onkin esittää kuva rakkauden syntymisestä tässä ja nyt? Jospa evankeliumin talli on vertauskuva keskeneräisestä ihmisestä? Talli ja seimi sijaitsevatkin sisällämme, sydämessämme. Marian, Joosefin ja eläinten voidaan ajatella kuvaavan ihmisen eri ulottuvuuksia; Joosef edustaa henkistynyttä älyä, Maria henkistynyttä tunnetta ja tallin eläimet ihmisen viettejä, jotka tässä asetelmassa ovat rauhoittuneet. Joosefia voi myös pitää ihmisen animuksen (sielun miesprinsiippi) ja Mariaa animan (sielun naisprinsiippi) universaalina kuvana. Henkisen tien kulkijan sisäinen eheytyminen merkitsee älyn ja tunteen harmonista liittoa, jonka tuloksena joulun ihme tulee todeksi - syntyy jotakin uutta, kaunista, herkkää, viatonta. Sisäisen seimen äärellä kulkija saa todistaa rakkauden syntyneen. Rakkauden, joka on tie, totuus ja elämä.
Rauhallista Joulua!
-gs
(kuva http://www.egythai.com/Images/Insides/tbl_Package_Gerard_van_Honthorst.jpg)
Raamatun tekstien perusteella Jeesus nosti rakkauden ykkössijalle. Hän kehotti meitä rakastamaan Jumalaa kaikesta sydämestä, mielestä ja voimasta sekä lähimmäistä niin kuin itseämme (Matt. 22:37). Kuka on lähimmäinen? Jokainen (Matt. 5:43-48). Ydinkohtana pidän Jeesuksen ja Tuomaksen keskustelua niin kuin se Johanneksen evankeliumin 14. luvun alussa kuvataan. Siinä Jeesus kertoo menevänsä Isänsä kotiin valmistamaan sijaa opetuslapsille. Hän myös toteaa, että opetuslapset osaavat kyllä tien sinne. Tuomasta vastaus ei kuitenkaan tyydytä, vaan hän kysyy tarkempia ohjeita kuinka löytää perille. Jeesuksen vastaus on yksi raamatun eniten siteerattuja kohtia. "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." (Joh. 14:6)
Vastaus on miljoonien mielestä skandaali. Kuinka ihmeessä joku ihminen voi sanoa olevansa ainoa mahdollinen tie Jumalan luokse? Tämä on toki tuttu, moneen kertaan kuultu opetus kristitylle. Se on kuitenkin perin hämmentävää ateistille, agnostikolle, muslimille, hindulle, buddhalaiselle ja monelle muulle. Kaksituhatta vuotta sitten elänyt mies tarjoaa itseään vastauksena, ratkaisuna, tienä, elämänä. Ainoana vastauksena, ratkaisuna, tienä, elämänä. Ainoana totuutena. Tämä on klassisen kristinuskon ydinkohta. Tietyn historiassa eläneen henkilön kautta kulkee ainoa tie pelastukseen, taivaaseen, ikuiseen elämään, onneen. Klassinen kristinusko vastaa hämmentyneelle toteamalla, että Jeesus oli Jumalan Poika ja tämän ainutlaatuisen statuksen myötä on mielekästä pitää häntä (ainoana) tienä Jumalan luo.
Tarkastellaan kuitenkin asetelmaa hiukan tarkemmin. Mikä tarkkaan ottaen on Jeesuksen, Jumalan ja Rakkauden suhde? Johanneksen evankeliumin (Joh. 10:30) mukaan Jeesus sanoi olevansa yhtä Jumalan kanssa. Vuonna 325 laaditussa Nikaian uskontunnustuksessa Jeesuksesta todetaan, ”Deum de Deo, lumen de lumine, Deum verum de Deo vero” – Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta. Jumalan ja Jeesuksen olemuksellista ykseyttä siis korostetaan. Mikä sitten on Jumalan ja rakkauden välinen yhteys? Mikäli otamme vakavasti esimerkiksi Johanneksen ensimmäisessä kirjeessä (1. Joh 4:8) esitetyn määrityksen ”Jumala on rakkaus”, päädymme yhtälöihin: Jeesus = Jumala, Jumala = Rakkaus. Arkista matematiikkaa ja logiikkaa soveltamalla näistä seuraa että Jeesus = Rakkaus.
Palataan tämän pohjalta uudestaan Jeesuksen kenties radikaaleimpaan lausuntoon; ”minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani” (Joh. 14:6). Ylläkuvatun perusteella se voidaan kirjoittaa muotoon ”Rakkaus on tie, totuus, ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin Rakkauden kautta.” Olisi mielenkiintoista kuulla, miltä näin muotoiltu kristinuskon ydinteesi kuulostaisi ateistin, agnostikon, muslimin, hindun tai buddhalaisen korvissa. Entä miltä se kuulostaisi kristityn korvissa? Miltä se kuulostaa sinun korvissa? Mitä järkesi sanoo? Minun sydämessäni rakkaus tienä, totuutena ja elämänä tuntuu todelta ja oikealta. Järkeni pitää tätä loogisena. Rakkaus on avain, rakkaus on vastaus. ”All you need is love”, kuten Liverpoolin nelikko neljäkymmentä vuotta sitten julisti.
Totuuden etsijän seuraava askel on pohtia rakkautta. Mistä rakkauden löytää? Edellisten yhtälöiden perusteella on yhtä relevanttia kysyä, mistä Jeesuksen löytää tai mistä Jumalan löytää. Matteuksen evankeliumin mukaan Jeesus on paikalla, kun kaksi tai useampi kohtaa hänen nimessään (Matt. 18:20). Luukkaan evankeliumin mukaan Jumalan valtakunta (ja samalla siis rakkauden valtakunta) on sisäisesti ihmisissä (Luuk. 17:21). Näiden perusteella kauas ei siis tarvitse matkata rakkauden löytääkseen. Tie, totuus ja elämä ovat jokaista lähellä.
Miksi sitten Jeesus ei puhunut rakkaudesta, vaan itsestään tienä, totuutena ja elämänä? Miksi ”minä olen tie…” eikä ”rakkaus on tie…”? Selitys piilee nähdäkseni tässä: mikäli Jeesus oli yhtä Jumalan (ja siis rakkauden) kanssa, hänen ei tarvinnut ilmaista dualistisesti "rakkaus on tie...". Dualistinen ilmaisuhan olisi viitannut siihen, että toisaalta on Jeesuksen minuus, joka ilmaisee ja toisaalta on jotakin (rakkaus), johon ilmaisu viittaa (eivätkä nämä välttämättä ole yhtä ilmaisijan tietoisuudessa, saati olemuksessa). Nyt kuitenkin Jeesuksen ja Jumalan (ja siis rakkauden) olemusten välillä vallitsee Raamatun kirjoitusten perusteella niin vahva yhtäläisyys, että Jeesus puhuu Jumalana (ja rakkautena) minä-muodossa. Jeesuksen puhe on siis ihmisenä ilmentyvän rakkauden (ja Jumalan) puhetta.
Tie, totuus ja elämä – sisäisesti meissä? Jumalallinen rakkaus – sinussa ja minussa? Jouluevankeliumi kertoo Jeesus-lapsen syntymästä ankeaan ympäristöön, talliin, eläinten keskelle. Kuvauksen myötä ajatukset yleensä rientävät parin tuhannen vuoden taakse, kauas Betlehemiin. Kuvittelemme öisen lammaskedon paimenineen, tähtitaivaan enkeleineen sekä tallin, jossa joulun ihme on juuri tapahtunut. Ehkäpä meidän ei sittenkään tarvitse matkata ajallisesti ja paikallisesti niin kauas. Entä jos jouluevankeliumin todellinen tarkoitus onkin esittää kuva rakkauden syntymisestä tässä ja nyt? Jospa evankeliumin talli on vertauskuva keskeneräisestä ihmisestä? Talli ja seimi sijaitsevatkin sisällämme, sydämessämme. Marian, Joosefin ja eläinten voidaan ajatella kuvaavan ihmisen eri ulottuvuuksia; Joosef edustaa henkistynyttä älyä, Maria henkistynyttä tunnetta ja tallin eläimet ihmisen viettejä, jotka tässä asetelmassa ovat rauhoittuneet. Joosefia voi myös pitää ihmisen animuksen (sielun miesprinsiippi) ja Mariaa animan (sielun naisprinsiippi) universaalina kuvana. Henkisen tien kulkijan sisäinen eheytyminen merkitsee älyn ja tunteen harmonista liittoa, jonka tuloksena joulun ihme tulee todeksi - syntyy jotakin uutta, kaunista, herkkää, viatonta. Sisäisen seimen äärellä kulkija saa todistaa rakkauden syntyneen. Rakkauden, joka on tie, totuus ja elämä.
Rauhallista Joulua!
-gs
(kuva http://www.egythai.com/Images/Insides/tbl_Package_Gerard_van_Honthorst.jpg)
perjantaina, marraskuuta 28, 2008
Helmi Mumbaista 40 vuoden takaa
Tämän mestariteoksen levytyksestä tuli tänä vuonna täyttyneeksi pyöreät 40 vuotta. Kappale oli ensimmäinen Harrisonin teos, joka otettiin mukaan Beatlesin singlelle. A-puolella Lady Madonna ja B-puolella Inner Light. Biisi levytettiin osin Mumbaissa ja osin Lontoossa. Mukana intialaisia muusikkoja ja saundi sen mukainen. Hieno biisi!
Sanat mukailevat Tao Te Chingin 47. kappaletta.
Without going out of my door
I can know all things of earth
With out looking out of my window
I could know the ways of heaven
The farther one travels
The less one knows
The less one really knows
Without going out of your door
You can know all things of earth
With out looking out of your window
You could know the ways of heaven
The farther one travels
The less one knows
The less one really knows
Arrive without travelling
See all without looking
Do all without doing
Mutta joskus (monestikin?) on niin että on matkustettava kauas jotta näkee lähelle. Näkee todellisen itsensä. Kiitos Tao Te Ching ja George tästä helmestä.
-gs
Sanat mukailevat Tao Te Chingin 47. kappaletta.
Without going out of my door
I can know all things of earth
With out looking out of my window
I could know the ways of heaven
The farther one travels
The less one knows
The less one really knows
Without going out of your door
You can know all things of earth
With out looking out of your window
You could know the ways of heaven
The farther one travels
The less one knows
The less one really knows
Arrive without travelling
See all without looking
Do all without doing
Mutta joskus (monestikin?) on niin että on matkustettava kauas jotta näkee lähelle. Näkee todellisen itsensä. Kiitos Tao Te Ching ja George tästä helmestä.
-gs
perjantaina, marraskuuta 21, 2008
Metafysiikkaa - yleisön pyynnöstä :-)
Peräti 60% kyselyyn vastanneista on sitä mieltä että metafysiikan määrä blogissa on nykyään liian vähäinen ja jopa 40% ihmettelee että mikä ihmeen metafysiikka. Joten tämän postauksen aihe on ehdottomasti metafysiikka. *)
Googlettamalla on toki helppo löytää monta erilaista metafysiikan määritelmää, mutta en lähde sille tielle vaan katson miten käsite näyttäytyy minulle juuri tässä ja nyt. Luin 90-luvulla filosofiaa sivuaineena (pääaine tietojenkäsittely) ja perehdyin aiheeseen kohtuullisen paljon myös opintojen jälkeen. Sittemmin filosofia (ja metafysiikka) on jäänyt ikään kuin taustalle; erilaiset teoriat, ajatukset, viitekehykset ovat varmasti vaikuttaneet ja yhä vaikuttavat tapaani nähdä ja kokea. Tämä on toisaalta kätevää ja toisinaan ei. Lapsenomainen (ja zeniläinen) suoran näkemisen, suoran havaitsemisen, mutkattomuuden idea voi viitekehysten varjossa unohtua. Toisaalta erilaisten ajatusmallien ytimeen näkeminen voi helpottua kun niitä maadoittaa esimerkiksi erilaisten filosofisten rakenteiden kautta. Filosofian ohella myös psykologian suuriin linjoihin (Freud, Jung) perehtyminen on auttanut ja auttaa yhä ihmisyyden ihmeellisyyksiä ihmetellessä.
Mutta se metafysiikka... Meta tarkoittaa jotakin joka menee yli tai tuolle puolen, joten kirjaimellisesti metafysiikka viittaa fysiikan ylitse tai tuolle puolen. Kyse on todellisuuden luonteen pohdinnasta. Mitä todellisuus pohjimmiltaan on? Asetelmaa voidaan puntaroida esimerkiksi materialismi - idealismi tai vaikkapa monismi - pluralismi -asteikoilla. Onko todellisuus pohjimmiltaan materiaalista vai henkistä? Koostuuko todellisuus pohjimmiltaan jostakin yksittäisestä prinsiipistä, kahdesta (dualismi) vai useasta? Metafysiikan rinnalla käytetään myös ontologian käsitettä - ontologia, oppi olevasta käsittelee samoja kysymyksiä kuin metafysiikka, mutta on luonteeltaan vähemmän arvoladattu. Metafysiikan tai ontologian "tuloksena" ihmisellä on todellisuuskäsitys ja maailmankuva. Pohtipa ihminen metafysiikkaa tai ei, ihmisellä on aina jonkinlainen todellisuuskäsitys ja maailmankuva.
Metafysiikka kytkeytyy läheisesti toiseen tärkeään filosofian osa-alueeseen, tietoteoriaan (epistemologia). Tietoteorian keskeiset kysymykset liittyvät tietämisen mahdollisuuksiin; mitä on tieto, kuinka ihminen voi hankkia tietoa... Asetelma on klassisesti kiteytynyt rationalismin ja empirismin väliseksi jännitteeksi. Ensiksimainitun valossa tietoa voidaan hankkia puhtaasti ajattelemalla ja päättelemällä ja toisessa korostetaan havaintojen merkitystä. Kant mursi jännitteen kuuluisalla teesillään: "käsitteet ilman havaintoja ovat tyhjiä, havainnot ilman käsitteitä ovat sokeita". Tarvitaan siis sekä käsitteenmuodostusta (ajattelua) että havaintoja. Järkeenkäypää, vai kuinka. :-) Tietoteoreettinen kantamme ratkaisee, kuinka metafysiikan piirissä toimitaan. Platonista juontava rationalismiin nojautuva perinne korostaa ajattelun mahdollisuuksia kun taas aritotelisessa mallissa nojataan havaintoihin. Kantilaisen kumouksen myötä tuntuu fiksulta hyödyntää molempia.
Mitä on sitten minun metafysiikka? Tai mitä on minun tietoteoria?
Tuntuu viisaalta tähdätä ajattelun ja havaintojen monipuoliseen käyttöön. Toisinaan havainnot vievät harhaan; esimerkiksi aurinko ei (objektiivisesti ottaen) nouse eikä laske. Toisinaan taas ajattelun ja luovan mielikuvituksen villi laukka synnyttää teorioita, joiden yhteyttä reaalimaailmaan on kovin vaikea nähdä.
Todellisuuskäsitykseni ytimessä on kokemuksiin pohjautuva näkemys maailman, ihmisen ja elämän moniulotteisuudesta. Maailma on merkillisen kiehtova paikka, ihminen (toisinaan raivostuttavan) ihmeellinen otus ja elämä kirpeän suolaisen makeaa. Elämän arkisuus ja salaisuudet kietoutuvat toisiinsa lukemattomin tavoin ja meille avautuu jatkuvasti mahdollisuuksia kokea upeita ainutlaatuisia hetkiä, joissa olemme läsnä, hereillä, ulkoisesti monesti arkisessa tilanteessa ja samalla kuitenkin koemme olevamme oleellisen äärellä. Asetelma on ei-dualistinen (ei kokemusta erillisestä minästä, havainnosta ja havaittavasta), ehjä, kaunis ja tosi. Aamupuuron äärellä, työmatkalla, tietokoneen näppäimistön Näitä Näppäimiä Koskettaessa, musiikkia kuunnellessa (juuri nyt Beatles, Abbey Road), missä ja milloin vain... Elämme jatkuvien mahdollisuuksien virrassa. Tässä. Nyt. Sinä. Minä. Ei sinua. Ei minua. Ei erillisyyttä. Tässä.
-gs
*) Prosentit ovat sikäli hämääviä, että vastanneita oli viisi.
(kuva Rokansaari, Puumala elokuu 2008)
Googlettamalla on toki helppo löytää monta erilaista metafysiikan määritelmää, mutta en lähde sille tielle vaan katson miten käsite näyttäytyy minulle juuri tässä ja nyt. Luin 90-luvulla filosofiaa sivuaineena (pääaine tietojenkäsittely) ja perehdyin aiheeseen kohtuullisen paljon myös opintojen jälkeen. Sittemmin filosofia (ja metafysiikka) on jäänyt ikään kuin taustalle; erilaiset teoriat, ajatukset, viitekehykset ovat varmasti vaikuttaneet ja yhä vaikuttavat tapaani nähdä ja kokea. Tämä on toisaalta kätevää ja toisinaan ei. Lapsenomainen (ja zeniläinen) suoran näkemisen, suoran havaitsemisen, mutkattomuuden idea voi viitekehysten varjossa unohtua. Toisaalta erilaisten ajatusmallien ytimeen näkeminen voi helpottua kun niitä maadoittaa esimerkiksi erilaisten filosofisten rakenteiden kautta. Filosofian ohella myös psykologian suuriin linjoihin (Freud, Jung) perehtyminen on auttanut ja auttaa yhä ihmisyyden ihmeellisyyksiä ihmetellessä.
Mutta se metafysiikka... Meta tarkoittaa jotakin joka menee yli tai tuolle puolen, joten kirjaimellisesti metafysiikka viittaa fysiikan ylitse tai tuolle puolen. Kyse on todellisuuden luonteen pohdinnasta. Mitä todellisuus pohjimmiltaan on? Asetelmaa voidaan puntaroida esimerkiksi materialismi - idealismi tai vaikkapa monismi - pluralismi -asteikoilla. Onko todellisuus pohjimmiltaan materiaalista vai henkistä? Koostuuko todellisuus pohjimmiltaan jostakin yksittäisestä prinsiipistä, kahdesta (dualismi) vai useasta? Metafysiikan rinnalla käytetään myös ontologian käsitettä - ontologia, oppi olevasta käsittelee samoja kysymyksiä kuin metafysiikka, mutta on luonteeltaan vähemmän arvoladattu. Metafysiikan tai ontologian "tuloksena" ihmisellä on todellisuuskäsitys ja maailmankuva. Pohtipa ihminen metafysiikkaa tai ei, ihmisellä on aina jonkinlainen todellisuuskäsitys ja maailmankuva.
Metafysiikka kytkeytyy läheisesti toiseen tärkeään filosofian osa-alueeseen, tietoteoriaan (epistemologia). Tietoteorian keskeiset kysymykset liittyvät tietämisen mahdollisuuksiin; mitä on tieto, kuinka ihminen voi hankkia tietoa... Asetelma on klassisesti kiteytynyt rationalismin ja empirismin väliseksi jännitteeksi. Ensiksimainitun valossa tietoa voidaan hankkia puhtaasti ajattelemalla ja päättelemällä ja toisessa korostetaan havaintojen merkitystä. Kant mursi jännitteen kuuluisalla teesillään: "käsitteet ilman havaintoja ovat tyhjiä, havainnot ilman käsitteitä ovat sokeita". Tarvitaan siis sekä käsitteenmuodostusta (ajattelua) että havaintoja. Järkeenkäypää, vai kuinka. :-) Tietoteoreettinen kantamme ratkaisee, kuinka metafysiikan piirissä toimitaan. Platonista juontava rationalismiin nojautuva perinne korostaa ajattelun mahdollisuuksia kun taas aritotelisessa mallissa nojataan havaintoihin. Kantilaisen kumouksen myötä tuntuu fiksulta hyödyntää molempia.
Mitä on sitten minun metafysiikka? Tai mitä on minun tietoteoria?
Tuntuu viisaalta tähdätä ajattelun ja havaintojen monipuoliseen käyttöön. Toisinaan havainnot vievät harhaan; esimerkiksi aurinko ei (objektiivisesti ottaen) nouse eikä laske. Toisinaan taas ajattelun ja luovan mielikuvituksen villi laukka synnyttää teorioita, joiden yhteyttä reaalimaailmaan on kovin vaikea nähdä.
Todellisuuskäsitykseni ytimessä on kokemuksiin pohjautuva näkemys maailman, ihmisen ja elämän moniulotteisuudesta. Maailma on merkillisen kiehtova paikka, ihminen (toisinaan raivostuttavan) ihmeellinen otus ja elämä kirpeän suolaisen makeaa. Elämän arkisuus ja salaisuudet kietoutuvat toisiinsa lukemattomin tavoin ja meille avautuu jatkuvasti mahdollisuuksia kokea upeita ainutlaatuisia hetkiä, joissa olemme läsnä, hereillä, ulkoisesti monesti arkisessa tilanteessa ja samalla kuitenkin koemme olevamme oleellisen äärellä. Asetelma on ei-dualistinen (ei kokemusta erillisestä minästä, havainnosta ja havaittavasta), ehjä, kaunis ja tosi. Aamupuuron äärellä, työmatkalla, tietokoneen näppäimistön Näitä Näppäimiä Koskettaessa, musiikkia kuunnellessa (juuri nyt Beatles, Abbey Road), missä ja milloin vain... Elämme jatkuvien mahdollisuuksien virrassa. Tässä. Nyt. Sinä. Minä. Ei sinua. Ei minua. Ei erillisyyttä. Tässä.
-gs
*) Prosentit ovat sikäli hämääviä, että vastanneita oli viisi.
(kuva Rokansaari, Puumala elokuu 2008)
torstaina, marraskuuta 13, 2008
Rakkaudesta se hevonenkin potkii? (kausi 2007 - 08 yhteenveto)
Haettuani eilen Jempsun päivähoidosta menimme ruokakauppaan. Nostaessani tytön ostoskärryn kyytiin huomasin hänen poskessaan kaksi pientä punertavaa jälkeä.
- Mikä sinun poskeen on osunut?
- Niilo purasi siitä.
- Mitä? Miten se nyt sillä tavalla?
- Minä leikin Juhan kanssa ja Niilo tuli siihen eikä sillä ollut lupa tulla ja sitten se purasi minua.
- Sellaisesta pitää kyllä raportoida ohjaajalle.
- Juha kävi kävi sanomassa Piialle ja Piia laittoi Niilon miettimään.
- Vai niin. Kovaksi siellä meno yltyy. Desinfioitiinko poski?
- Joo.
(nimet muutettu)
Kun vein tytön tänä aamuna hoitopaikkaan, mainitsin ohimennen asiasta ja kerroin tytön version tapahtuneesta. Kysyin, että mitähän tarkkaan ottaen on mahtanut tapahtua. Sain kuulla, että pureminen oli kyllä tapahtanut. Mutta ei poskeen, vaan peukaloon. Posken tilanne jäi epäselväksi. En sen kummemmin tehnyt asiasta numeroa, totesin vain eräälle paikalla olleelle äidille otsikon viisauden.
Kausi 2007-08; yhteenveto (marraskuu 2007 - lokakuu 2008)
(kuva: Pariisi lokakuussa 2008)
Lähtökohdat
Lokakuun lopussa 2007 juostun Åland-maratonin (3.23.59) jälkeen pidin ylimenokautta viikolle 48 saakka. Aloittaessani juoksuharjoittelun tunsin jaloissa pientä oireilua ja kun en halunnut ottaa mitään riskejä, jatkoin ylimenokautta. Pidin kunnostani huolta kuntopyöräillen ja kuntosaliohjelmalla.
Marras-joulukuussa kuntopyöräilyä kertyikin 187 km. Juoksukokeilut jäivät alle sataan kilometriin (93). Laskin, että mitään syytä huoleen ei vielä ole, sillä Pariisin maraton odotti vasta huhtikuulla.
Tammikuun aikana huoli kuitenkin kasvoi, kun juoksukokeilun perusteella pientä oireilua oli edelleen. Harjoittelut sujuivat hiihdon (47 km), pyöräilyn (166 km) ja kuntosaliharjoittelun merkeissä.
Helmikuussa sain juoksuharjoittelun viimein käyntiin. 187 km kertyi ja pidin sitä kelpo määränä. Sen lisäksi ehdin myös hiukan hiihtämään (45 km) ja pyöräilemään (17 km). Loppukuusta otin ohjelmaan viikottaiset tempojuoksut, jotta saisin tuntumaa kisavauhtiseen juoksuun. Hylkäsin rekordihaaveet Pariisin maratonilta - suunnittelin, että kunhan menen nautiskelemaan.
Maaliskuu sujui hyvän juoksuharjoittelun merkeissä. 279 km ja tiukimmilla viikoilla 83 km ja 92 km. Ne ovat minun mittakaavassa isoja määriä. Määrällisesti kauden kovin kuukausi ja kovimmat viikot. Kovin yksittäinen harjoitus oli viikolla 12 mökillä juostu 28 km, johon sisällytin kisavauhtista 22.4 km. Harjoituksen perusteella uskoin lyhyestä juoksuharjoittelukaudesta huolimatta sittenkin olevani ennätyskunnossa Pariisissa.
Pariisin maraton sujuikin mainiosti; uusi ennätys kohentui lukemiin 3.22.44. Suoritus oli suorastaan erinomainen kun huomioi että sitä edelsi vain 8-9 viikon mittainen juoksuharjoittelu. Kolme viikkoa Pariisin jälkeen juoksin puolikkaan Varkaudessa aikaan 1.30.21 - uusi ennätys (entinen oli 14 vuoden takaa!) ja samalla kauden tavoite alittui. Asetin uudeksi tavoitteeksi 1.30 alituksen. Huhtikuun juoksukilometrit 170, lisäksi 66 km hiihtoa.
Kolmen viikon kuluttua tästä tein yhden kauden parhaimmista suorituksista, kenties jopa parhaan. Puolikas kulki Porin Yyterissä raikkaassa kevätsäässä (kuva) kuin hurmiossa aikaan 1.28.19. Kahden minuutin ennätysparannus ja ensimmäinen 1.30 alitus maistui todella hyvälle. Toukokuun juoksukilometrit 190.
Kolmen viikon kuluttua olin taas viivalla. Pilasin kisan huonolla valmistelulla; aikatauluongelmista aiheutunut puutteellinen alkuverryttely yhdistettynä kovaan aloitukseen hyydytti ja niinpä oli tyytyminen 1.30.44 aikaan. Tämä ei kauaa harmittanut, sillä tyttö otti samassa yhteydessä osaa ensimmäiseen juoksukisaansa ja sitä juoksemisen riemua oli ilo katsoa.
Kesäkuussa olin viikon kertausharjoituksessa - tehtävästäni johtuen minulla oli hyvät mahdollisuudet harjoitella, joten Vekarajärven pururata tuli varsin tutuksi. Kesäkuun juoksukilometrit 160.
Kesäkuun lopussa juoksin Kälviällä 10.55 km kelpoaikaan 42.07 (yksi kauden parhaista kisoista) ja viikon päästä puolikkaan Kuusamossa 1.28.57. Jälkikäteen arvioituna kympin rutistus oli ehkä turhan lähellä puolikasta. Sateinen kesä kyllästytti, joten kävimme Mallorcalla. Välimerta ihaillen juoksukilometrejä kertyi ihan mukavasti ja koko heinäkuun juoksukilometrit 195. Tein myös pari pyörälenkkiä, yhteensä 61 km.
Elokuussa kisasin siltajuoksussa Puumalassa 6 km 4.01 min/km-tahtiin. Juoksukilometrit 145 ja lisäksi pyörälenkit 76 km.
Syyskuussa maraton sujui Joutsenossa aikatavoitteen osalta rekordiin, mutta kuitenkin alakanttiin (3.20). Sijoituksen osalta kisa sujui yläkanttiin (3.) - mielummin olisin ollut vaikka viides 3.15-ajalla. Luultavasti viikkoa ennen juoksemani kisa (Veistohölkkä) verotti ja osansa oli energiasaantiongelmilla.
Ennen Joutsenoa otin ohjelmaan vanhan harrastuksen, kuntosaliharjoittelun. Vierailin työopaikan kuntosalilla 5 kertaa ja pian huomasin että treeni puree. Maratonilla se näkyi käytännössä niin, että juoksuasento pysyi hyvänä myös väsyneenä kisan lopussa. Kuukauden juoksukilometrit 210.
Lokakuussa jatkoin vielä kisakautta Pariisin puolimaratoniin saakka. Vietimme kaupungissa mukavat 5 päivää ja samalla ympyrä sulkeutui - olihan kausi alkanut samassa kaupungissa huhtikuussa. Kisa oli pettymys - 1.31 on toki ihan kelpo aika jos sitä vertaa vaikka vuoden takaiseen. Uskoin olevani ennätyskunnossa mutta ehkä juuri tämä on yksi osa juoksuharrastuksen viehätystä; it ain't over until it's over tai jotakin... Lokakuun juoksukilometrit 90.
Yhteenveto
- juoksukilometrit 1597 (edellinen kausi 1547)
- pyöräily 560 (edellinen kausi 569)
- hiihtoa noin 180 km (siis taas liian vähän, kuitenkin sentään 120 km enemmän kuin edellistalvena)
- ei vammoja
Miltä tämä näyttää tavoitteiden saavuttamisen osalta?
Vuosi sitten marraskuun 19. päivä olin muotoillut tavoitteet näin:
Millaisia juoksutavoitteita ensi kesälle?
Päätin lähestyä asiaa systemaattisesti;
- kvalitatiiviset (laadulliset) tavoitteet
- kvantitatiiviset (määrälliset/ajalliset) tavoitteet
Kvalitatiiviset tavoitteet kiteytän
Juoksun
1) iloa
2) hyvällä juoksutekniikalla
3) vammoitta
4) myös muita harjoitusmuotoja hyödyntäen.
Purettuna
1. Lapsi on terve kun se leikkii
2. Frekvenssi, päkiä, kontakti vartalon alla, rentous
3. Kehon kuuntelu, levon ja harjoituksen suhde, pitkät lenkit riittävän hitaasti, laadun korostaminen määrän sijaan (ts. viikkokilometrit eivät välttämättä paljoa nouse)
4. Kuntosali, kuntopyörä, stepperi, hiihto
Kvantitatiiviset tavoitteet
1. Kymppi alle 41 (ja/tai varttimaraton alle 43.30)
2. Puolimaraton alle 1.31
3. Maraton alle 3.15
Ajallisten tavoitteiden osalta voidaan sanoa, että maratonia lukuunottamatta tavoitteet täyttyivät selvästi. Vartti- ja puolimaratontulokset kehittyivät jopa yli odotusten.
Maratonilla en koe realisoineeni todellista potentiaaliani - 3.20 on ihan ok, mutta uskon 3.10-3.15 olleen Joutsenossa ulottuvilla nappisuorituksella.
Kvalitatiivisten tavoitteiden osalta koen onnistuneeni melko hyvin. Hiihtoa olisi voinut olla enemmän ohjelmassa, mutta kun se talvi oli mitä oli. Iso osa kilometreistä kertyi Kuusamon reissujen aikana. Siellä sentään talvi on vielä talvi.
Pitkät lenkit jäivät vähiin kesän ja sykyn aikana. Ruuvia on vara kiristää - toisaalta määrien nostamiseen ei ole isoa tarvetta kun kehitystä näyttää tulevan näinkin (kuva Mallorca heinäkuu 2008).
Kokonaisuus näyttää siis erittäin hyvältä - itse asiassa mennyt kausi on paras, nuoruusvuosien kisailut mukaanluettuna. Pisteenä i:n päälle kisastatistiikka: 10 starttia, joista kuudessa ennätys ja kuudessa sijoittuminen lopputuloksissa 3 parhaan joukkoon. Tällaista en todellakaan olisi osannut odottaa. Vastaavien lukemien saavuttaminen jatkossa on hyvin haastavaa tai jopa mahdotonta. Tästä on hyvä jatkaa kohti uutta kautta ja sen tavoitemäärittelyjä.
-gs
- Mikä sinun poskeen on osunut?
- Niilo purasi siitä.
- Mitä? Miten se nyt sillä tavalla?
- Minä leikin Juhan kanssa ja Niilo tuli siihen eikä sillä ollut lupa tulla ja sitten se purasi minua.
- Sellaisesta pitää kyllä raportoida ohjaajalle.
- Juha kävi kävi sanomassa Piialle ja Piia laittoi Niilon miettimään.
- Vai niin. Kovaksi siellä meno yltyy. Desinfioitiinko poski?
- Joo.
(nimet muutettu)
Kun vein tytön tänä aamuna hoitopaikkaan, mainitsin ohimennen asiasta ja kerroin tytön version tapahtuneesta. Kysyin, että mitähän tarkkaan ottaen on mahtanut tapahtua. Sain kuulla, että pureminen oli kyllä tapahtanut. Mutta ei poskeen, vaan peukaloon. Posken tilanne jäi epäselväksi. En sen kummemmin tehnyt asiasta numeroa, totesin vain eräälle paikalla olleelle äidille otsikon viisauden.
Kausi 2007-08; yhteenveto (marraskuu 2007 - lokakuu 2008)
(kuva: Pariisi lokakuussa 2008)
Lähtökohdat
Lokakuun lopussa 2007 juostun Åland-maratonin (3.23.59) jälkeen pidin ylimenokautta viikolle 48 saakka. Aloittaessani juoksuharjoittelun tunsin jaloissa pientä oireilua ja kun en halunnut ottaa mitään riskejä, jatkoin ylimenokautta. Pidin kunnostani huolta kuntopyöräillen ja kuntosaliohjelmalla.
Marras-joulukuussa kuntopyöräilyä kertyikin 187 km. Juoksukokeilut jäivät alle sataan kilometriin (93). Laskin, että mitään syytä huoleen ei vielä ole, sillä Pariisin maraton odotti vasta huhtikuulla.
Tammikuun aikana huoli kuitenkin kasvoi, kun juoksukokeilun perusteella pientä oireilua oli edelleen. Harjoittelut sujuivat hiihdon (47 km), pyöräilyn (166 km) ja kuntosaliharjoittelun merkeissä.
Helmikuussa sain juoksuharjoittelun viimein käyntiin. 187 km kertyi ja pidin sitä kelpo määränä. Sen lisäksi ehdin myös hiukan hiihtämään (45 km) ja pyöräilemään (17 km). Loppukuusta otin ohjelmaan viikottaiset tempojuoksut, jotta saisin tuntumaa kisavauhtiseen juoksuun. Hylkäsin rekordihaaveet Pariisin maratonilta - suunnittelin, että kunhan menen nautiskelemaan.
Maaliskuu sujui hyvän juoksuharjoittelun merkeissä. 279 km ja tiukimmilla viikoilla 83 km ja 92 km. Ne ovat minun mittakaavassa isoja määriä. Määrällisesti kauden kovin kuukausi ja kovimmat viikot. Kovin yksittäinen harjoitus oli viikolla 12 mökillä juostu 28 km, johon sisällytin kisavauhtista 22.4 km. Harjoituksen perusteella uskoin lyhyestä juoksuharjoittelukaudesta huolimatta sittenkin olevani ennätyskunnossa Pariisissa.
Pariisin maraton sujuikin mainiosti; uusi ennätys kohentui lukemiin 3.22.44. Suoritus oli suorastaan erinomainen kun huomioi että sitä edelsi vain 8-9 viikon mittainen juoksuharjoittelu. Kolme viikkoa Pariisin jälkeen juoksin puolikkaan Varkaudessa aikaan 1.30.21 - uusi ennätys (entinen oli 14 vuoden takaa!) ja samalla kauden tavoite alittui. Asetin uudeksi tavoitteeksi 1.30 alituksen. Huhtikuun juoksukilometrit 170, lisäksi 66 km hiihtoa.
Kolmen viikon kuluttua tästä tein yhden kauden parhaimmista suorituksista, kenties jopa parhaan. Puolikas kulki Porin Yyterissä raikkaassa kevätsäässä (kuva) kuin hurmiossa aikaan 1.28.19. Kahden minuutin ennätysparannus ja ensimmäinen 1.30 alitus maistui todella hyvälle. Toukokuun juoksukilometrit 190.Kolmen viikon kuluttua olin taas viivalla. Pilasin kisan huonolla valmistelulla; aikatauluongelmista aiheutunut puutteellinen alkuverryttely yhdistettynä kovaan aloitukseen hyydytti ja niinpä oli tyytyminen 1.30.44 aikaan. Tämä ei kauaa harmittanut, sillä tyttö otti samassa yhteydessä osaa ensimmäiseen juoksukisaansa ja sitä juoksemisen riemua oli ilo katsoa.
Kesäkuussa olin viikon kertausharjoituksessa - tehtävästäni johtuen minulla oli hyvät mahdollisuudet harjoitella, joten Vekarajärven pururata tuli varsin tutuksi. Kesäkuun juoksukilometrit 160.
Kesäkuun lopussa juoksin Kälviällä 10.55 km kelpoaikaan 42.07 (yksi kauden parhaista kisoista) ja viikon päästä puolikkaan Kuusamossa 1.28.57. Jälkikäteen arvioituna kympin rutistus oli ehkä turhan lähellä puolikasta. Sateinen kesä kyllästytti, joten kävimme Mallorcalla. Välimerta ihaillen juoksukilometrejä kertyi ihan mukavasti ja koko heinäkuun juoksukilometrit 195. Tein myös pari pyörälenkkiä, yhteensä 61 km.
Elokuussa kisasin siltajuoksussa Puumalassa 6 km 4.01 min/km-tahtiin. Juoksukilometrit 145 ja lisäksi pyörälenkit 76 km.
Syyskuussa maraton sujui Joutsenossa aikatavoitteen osalta rekordiin, mutta kuitenkin alakanttiin (3.20). Sijoituksen osalta kisa sujui yläkanttiin (3.) - mielummin olisin ollut vaikka viides 3.15-ajalla. Luultavasti viikkoa ennen juoksemani kisa (Veistohölkkä) verotti ja osansa oli energiasaantiongelmilla.
Ennen Joutsenoa otin ohjelmaan vanhan harrastuksen, kuntosaliharjoittelun. Vierailin työopaikan kuntosalilla 5 kertaa ja pian huomasin että treeni puree. Maratonilla se näkyi käytännössä niin, että juoksuasento pysyi hyvänä myös väsyneenä kisan lopussa. Kuukauden juoksukilometrit 210.
Lokakuussa jatkoin vielä kisakautta Pariisin puolimaratoniin saakka. Vietimme kaupungissa mukavat 5 päivää ja samalla ympyrä sulkeutui - olihan kausi alkanut samassa kaupungissa huhtikuussa. Kisa oli pettymys - 1.31 on toki ihan kelpo aika jos sitä vertaa vaikka vuoden takaiseen. Uskoin olevani ennätyskunnossa mutta ehkä juuri tämä on yksi osa juoksuharrastuksen viehätystä; it ain't over until it's over tai jotakin... Lokakuun juoksukilometrit 90.
Yhteenveto
- juoksukilometrit 1597 (edellinen kausi 1547)
- pyöräily 560 (edellinen kausi 569)
- hiihtoa noin 180 km (siis taas liian vähän, kuitenkin sentään 120 km enemmän kuin edellistalvena)
- ei vammoja
Miltä tämä näyttää tavoitteiden saavuttamisen osalta?
Vuosi sitten marraskuun 19. päivä olin muotoillut tavoitteet näin:
Millaisia juoksutavoitteita ensi kesälle?
Päätin lähestyä asiaa systemaattisesti;
- kvalitatiiviset (laadulliset) tavoitteet
- kvantitatiiviset (määrälliset/ajalliset) tavoitteet
Kvalitatiiviset tavoitteet kiteytän
Juoksun
1) iloa
2) hyvällä juoksutekniikalla
3) vammoitta
4) myös muita harjoitusmuotoja hyödyntäen.
Purettuna
1. Lapsi on terve kun se leikkii
2. Frekvenssi, päkiä, kontakti vartalon alla, rentous
3. Kehon kuuntelu, levon ja harjoituksen suhde, pitkät lenkit riittävän hitaasti, laadun korostaminen määrän sijaan (ts. viikkokilometrit eivät välttämättä paljoa nouse)
4. Kuntosali, kuntopyörä, stepperi, hiihto
Kvantitatiiviset tavoitteet
1. Kymppi alle 41 (ja/tai varttimaraton alle 43.30)
2. Puolimaraton alle 1.31
3. Maraton alle 3.15
Ajallisten tavoitteiden osalta voidaan sanoa, että maratonia lukuunottamatta tavoitteet täyttyivät selvästi. Vartti- ja puolimaratontulokset kehittyivät jopa yli odotusten.
Maratonilla en koe realisoineeni todellista potentiaaliani - 3.20 on ihan ok, mutta uskon 3.10-3.15 olleen Joutsenossa ulottuvilla nappisuorituksella.
Kvalitatiivisten tavoitteiden osalta koen onnistuneeni melko hyvin. Hiihtoa olisi voinut olla enemmän ohjelmassa, mutta kun se talvi oli mitä oli. Iso osa kilometreistä kertyi Kuusamon reissujen aikana. Siellä sentään talvi on vielä talvi.
Pitkät lenkit jäivät vähiin kesän ja sykyn aikana. Ruuvia on vara kiristää - toisaalta määrien nostamiseen ei ole isoa tarvetta kun kehitystä näyttää tulevan näinkin (kuva Mallorca heinäkuu 2008).Kokonaisuus näyttää siis erittäin hyvältä - itse asiassa mennyt kausi on paras, nuoruusvuosien kisailut mukaanluettuna. Pisteenä i:n päälle kisastatistiikka: 10 starttia, joista kuudessa ennätys ja kuudessa sijoittuminen lopputuloksissa 3 parhaan joukkoon. Tällaista en todellakaan olisi osannut odottaa. Vastaavien lukemien saavuttaminen jatkossa on hyvin haastavaa tai jopa mahdotonta. Tästä on hyvä jatkaa kohti uutta kautta ja sen tavoitemäärittelyjä.
-gs
maanantaina, marraskuuta 10, 2008
Juoksemisen ilo
Ylimenokaudella tarkoitetaan kilpailukauden jälkeistä aikaa, jolloin ladataan akkuja, treenataan vain kevyesti, harrastetaan muita lajeja, parannellaan mahdolliset tai orastavat vammat. Ideana on, että uusi treenikausi aloitetaan nälkäisenä (= motivoituneena) ja terveenä. Ylimenokauden aikana on luontevaa tehdä yhteenveto menneestä kaudesta (on vielä työn alla), määrittää tavoitteet tulevalle kaudelle (on vielä tekemättä) sekä määrittää harjoitusohjelma, jolla tavoitteisiin tähdätään (tätä tuskin tulen tekemään, koska silloin on vaarassa kadota ilo tämän lapsen leikistä - ohjelma on yleisellä tasolla päässä ja ainoastaan 2 - 3 viikkoa ennen tärkeitä kisoja teen hommat jonkin sapluunan mukaan, tällainen systeemi riittää ainakin niin kauan kuin kehitystä tapahtuu).
Tähän juoksun riemuun voisi tähdätä. Kuvassa Jempsu ensimmäisessä juoksukisassaan kesäkuussa. Omasta suuresta innostuksestaan käsin hän halusi osallistua ja kyllä siinä isän sydän oli ylpeydestä pakahtua kun tytär kättä iloisesti vilkuttaen maalia kohti viiletti 3-4 -vuotiaiden sarjassa.
Pariisin kisan jälkeen pidin ylimenokautta kaksi viikkoa. Ohjelmassa oli vain työmatkapyöräilyä ja kuntosalia. Sitten tein yhden lenkin kuvitellen uuden treenijakson käynnistyneen, mutta keho ja egominää viisaampi todellinen minä olivat toista mieltä ja iskivät flunssan päälle. Flunssassa ei tietenkään treenata, joten ylimenokausi venyi lähes kolmen viikon mittaiseksi. Uskon, että se oli vain hyväksi. Perjantaina juoksutreeni sitten käynnistyi ja käynnistyikin kunnolla; pe-ma saldona 53 km. Se on minulle paljon. Nyt pitää malttaa myös levätä. Pitää malttaa juosta vähemmän ja hitaammin tai jopa ei lainkaan jotta voi juosta enemmän ja kovempaa. Paradoksi jossa on viisautta. Tähän viisauteen nojautuen on tarkoitus juosta kovaa ensi kauden kisoissa. Kovempaa kuin koskaan ennen. Juoksun ja liikunnan iloa unohtamatta. Kuvan esimerkki johtotähtenä.
-gs
Tähän juoksun riemuun voisi tähdätä. Kuvassa Jempsu ensimmäisessä juoksukisassaan kesäkuussa. Omasta suuresta innostuksestaan käsin hän halusi osallistua ja kyllä siinä isän sydän oli ylpeydestä pakahtua kun tytär kättä iloisesti vilkuttaen maalia kohti viiletti 3-4 -vuotiaiden sarjassa.
Pariisin kisan jälkeen pidin ylimenokautta kaksi viikkoa. Ohjelmassa oli vain työmatkapyöräilyä ja kuntosalia. Sitten tein yhden lenkin kuvitellen uuden treenijakson käynnistyneen, mutta keho ja egominää viisaampi todellinen minä olivat toista mieltä ja iskivät flunssan päälle. Flunssassa ei tietenkään treenata, joten ylimenokausi venyi lähes kolmen viikon mittaiseksi. Uskon, että se oli vain hyväksi. Perjantaina juoksutreeni sitten käynnistyi ja käynnistyikin kunnolla; pe-ma saldona 53 km. Se on minulle paljon. Nyt pitää malttaa myös levätä. Pitää malttaa juosta vähemmän ja hitaammin tai jopa ei lainkaan jotta voi juosta enemmän ja kovempaa. Paradoksi jossa on viisautta. Tähän viisauteen nojautuen on tarkoitus juosta kovaa ensi kauden kisoissa. Kovempaa kuin koskaan ennen. Juoksun ja liikunnan iloa unohtamatta. Kuvan esimerkki johtotähtenä.
-gs
lauantaina, marraskuuta 08, 2008
Omituisuuksia (musiikkimuistoja 7)
Nata haastoi minut kertomaan omituisuuksistani.
Omituisuus on tietysti aina suhteellista - olla omituinen suhteessa johonkin yleisesti hyväksyttyyn, tunnustettuun, johonkin yleiseen ilmiöön. Voisi sanoa, että omituisuus on marginaalisuutta. Jos jokin piirre on yleinen, se ei voi olla omituisuutta.
Jonkun mielestä omituista voisi olla vaikka se, että pidän seuraavista kappaleista.
Omituisuus on tietysti aina suhteellista - olla omituinen suhteessa johonkin yleisesti hyväksyttyyn, tunnustettuun, johonkin yleiseen ilmiöön. Voisi sanoa, että omituisuus on marginaalisuutta. Jos jokin piirre on yleinen, se ei voi olla omituisuutta.
Jonkun mielestä omituista voisi olla vaikka se, että pidän seuraavista kappaleista.
#1 Kuulin kappaleen levyn julkistamisen jälkeisenä vuonna 1978 parhaan kaverini isoveljien C-kasetilta soitettuna. Myöhemmin olen lukenut jostakin, että Benny tai Björn, en nyt muista kumpi, on alle kolmen tunnin maratonaari ja sai inspiraation sävellykseen juoksulenkillä.
#2 Tämä julkaistiin samana vuonna kuin edellinen kohdan albumi. Nostalgiaa vuodelta 1977.
#3 Siirrytään vuoteen 1978. Tämä kolahti.
Siskoni koettivat huonolla menestyksellä opettaa tanssin askelkuvioita myös minulle.
#4 Pysytään edelleen 70-luvulla, mennään edellisistä muutama vuosi taaksepäin. Vuonna 1974 tämä jäi mieleen soimaan.
#5 Mennään vuoteen 1977 - tämän kuullessani olin täysin myyty.
Enemmänkin olisi "omituisuuksia", ehkä myöhemmin lisää.
-gs
perjantaina, marraskuuta 07, 2008
Koiran
kouluttaminen vaatii innostusta, aikaa ja kärsivällisyyttä, kuten koiraihmiset tietävät. Esimerkissä niitä on piisannut:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)