Tässä se on

hetki on täysi. Siitä ei puutu mitään. En pakene sitä. Hyväksyn tämän hetken valoineen ja varjoineen niin kuin se on. Tämä hetki ei ole ohikiitävä silmänräpäys. Tämä hetki on ikuisuus. Aina on tämä hetki. Nyt. On.

Ego, oi ego

Aamukävelyllä mietin taas kerran egon olemusta, tuli mieleen tällainen ajatus:

Egosta luopuminen on ajatuksena pelottava. Kyllä. Tässä kohtaa erilaisissa henkisissä opetuksissa on eroja. Nondualistisissa koulukunnissa on pyrkimys egottomuuteen, egon "surmaamiseen". Yritetään olla huomaamatta egoa tai jopa kieltämään se. Itsekin olen joskus, itse asiassa pitkän aikaa tähän metodiin luottanut. En kuitenkaan enää ole tuossa merkityksessä nondualisti. En usko egon "nitistämiseen".

Ego on "vain" totunnainen ajattelu- ja toimintatapa. Henkisen tien kulkija oppii tunnistamaan egon ilmaantumisen tietoisuuden kentälle. Egoa ei kuitenkaan kielletä eikä torjuta. Sen ilmaantuminen havaitaan, mutta siihen ei, korostan siihen ei samastuta. Vaikuttaa siltä, että tämän näkökulman myötä todellinen eheytyminen tapahtuu, tämän myötä tietoisuus on yksi ja samalla tietoisuus ilmenee lukemattomilla yksilöllisillä tavoilla, mm. juuri nyt tässä tämä iPadin äärellä.

Tietoinen tie toinen

Ideat tai ajatukset eivät ole minun tai kenenkään muunkaan. Koskaan. Ajatukset ilmenevät tietoisuudessa, ajatus "minuudesta" ja "minun ajatuksesta" mukaanlukien. Sen sijaan, että jokin ajatus tai idea olisi sinun tai minun, se on tietoisuuden avaralla, rajattomalla ja loputtomalla kentällä ilmenevä käsitteellinen epäjatkuva ilmiö. Tämä ilmiö tulee tai on tulematta "julkiseksi". Se tulee tai ei tule lihaksi. Manifestaatio tapahtuu jos on tapahtuakseen jonkun persoonan kautta.

testing 360 panorama ipad

1st test @work http://360.io/9hD9LQ

Herääminen

Tietoisuuden varjot ovat pelottavia niin kauan kuin niitä pakenee. Varjojen kohtaaminen (tai dramaattisemmin ilmaistuna demonien katsominen silmästä silmään) johtaa katharsikseen, puhdistumiseen. Se on pelottavaa. Mutta se on vapauttavaa. Siihen voi tarvita kanssakulkijan apua tai sen voi tehdä yksin. Se on heräämistä. Se on valaistumista, sillä valo tuodaan pimeyteen.

Stand up and sit down. Olet perillä.

Tietoisuuden luotaamista; tuntemukset, ajatukset, identiteetti. Eheytyminen. Vapaus.

iMovie, iPad ja leikkisä mä

Mitä filosofia on? Mitä se ei ole?

Sit-down filosofiaa.

Viha ja anteeksianto

Avainkysymys: mitä on "rakentava" vihan purkaminen? Viha ei kohdistu Toiseen. Rakentava vihan purkaminen on ennen kaikkea sisäinen prosessi. Se on anteeksiantamista. Anteeksiantamisen voima on mykistävä. Vihan ja katkeruuden hautominen sairastuttaa mielen ja lopulta myös kehon. Anteeksiantaminen ei tarkoita välinpitämättömyyttä, kaiken "nielemistä". Se on irti päästämistä: En vaadi henkilöä x tilille näistä minuun kohdistuneista iskuista, vaikka ne satuttivat minua joskus. Ne eivät satuta minua enää tässä hetkessä, minä jatkan matkaani rauhassa. Toivon kaikesta sydämestäni, että myös Toinen löytää rauhan, sillä rauhattomuudesta ja tietämättömyydestä käsin hän minua kohtaan toimi niin kuin toimi.

Mitä enemmän valo saa meissä sijaa, sitä vähemmän kenenkään tekemiset tai sanomiset voivat meitä satuttaa.

Rakkaus ja onni

Mietin rakkautta nyt laajimmassa mahdollisessa merkityksessä... Minun on todettava, että mikään oleva ei ole olemassa ilman rakkautta. Todellisuus on itseään olevassa ja olevan kautta tiedostava Rakkaus. Ihminen voi tiedostaa kaikkiallisen rakkauden tai hän voi olla tiedostamatta sitä. Molemmissa tapauksissa oleminen on silti rakkaudesta riippuvainen.

Mitä on onni? Näen että kestävä onni on tiedostettu yhteys rakkauteen. Epäonnen, onnettomuuden kokemus on puolestaan tietoisuuden tila, jossa yhteyttä rakkauteen ei tunnisteta eikä tiedosteta.

Sinulla on siivet

Mitä on unelmointi? Mitä on haaveilu? Joskus se on eskapismia, pakoa todellisuudesta, harmaasta arjesta. Joskus se on vain sitkuttelua, "sitten kun joskus tulevaisuudessa... niin sitten olen vihdoinkin onnellinen."

Unelmat ja haaveet todistavat meidän hienosta kyvystä nähdä jotakin, jota muut eivät vielä näe. Parhaimmillaan ne inspiroivat ja kirjaimellisesti siivittävät meidät tilaan, jossa unohdamme erillisyyden idean ja lennämme hengen siivin unelmiamme kohti. Se ei ole pakenemista nyt-hetkestä, sillä lentämään me olemme tarkoitetut. Silloin elämästämme tulee lentämistä unelmassa kohti unelmaa. Unelmasta tulee totta tässä hetkessä. Siinä on onni.

Freudin kompastuskivi

Freud teki ihan hyviäkin juttuja, mutta minusta hänen ajattelunsa rajoittuneisuus kiteytyy neuroottisessa (pakkomielteen omaisessa) suhtautumisessa seksuaalisuuteen. Freud oli aikansa vanki siinä mielessä, että puritaanisen (tai "viktoriaanisen") ajan maailmassa 1800-luvun lopulla seksuaalisuudesta vaiettiin ja tämä tietysti johti erilaisiin patoutumiin ja pahoinvointiin.

Freud teki näistä havaintoja ja päätteli (mielestäni virheellisesti), että kaikki inhimillinen toiminta on seksuaalivietin sublimaatiota, siis verhottua tai peiteltyä seksuaalisuutta. Kaikki inhimillinen kulttuuri, tiede ja taide on seksuaalisuuden sublimaatiota. Kaikki. Minusta tämä on järjetön olettamus. Tämä Freudin dogmatisoima ajatus johti Freudin ja Jungin välirikkoon.

Tieteellinen ote ideologiana

Tieteellinen metodi on kovin monelle ideologinen valinta. Se ei siinä tapauksessa oikeastaan eroa mitenkään mistään muusta ideologiasta. Ideologialla tarkoitan tässä kohtaa dogmaattista ajattelua. Dogmaattisuus on kivettymistä vastakohtana avoimelle ja dynaamiselle otteelle.

Tieteen rajat asettuvat heti lähtökohdissaan. En tietenkään kiistä tieteen upeita saavutuksia, se olisi järjetöntä. Kritiikkin ydini kohdistuu tieteelliseen metodiin ja tieteelliseen tapaan määrittää rationaliteetti (järki) - tiede on ikään kuin monopolisoinut rationaliteetti-käsityksen. Toiminta ja ajattelu on rationaalista, jos vain jos se on harmonista tieteellisen otteen kanssa. On syytä käsittää, että tieteellinen ote pohjautuu dualistiseen tapaan käsittää todellisuus. Dualismi on hyödyllinen ajatusmalli monessa kohtaa, mutta jos takertuu dualismiin, menettää todellisuudesta ja ihmisyydestä olennaisia ulottuvuuksia. Dualismilla tarkoitan tässä kohtaa olevan jakamista minään ja ei-minään.

Suosittelen lämpimästi kvanttifysiikan perusteisiin tutustumista. Siinä maastossa yhä useampi tutkija on oivaltanut todellisuuden nondualistisen luonteen. Dualistinen ajatteluharha subjekti vs. objekti (tutkija vs. tutkittava) osoittautuu vain kivettyneeksi ajattelutavaksi.

Ensin on tietoisuus

Silmiin osui Ylen uutissivujen otsikko "Tähtitietelijät löysivät maailmankaikkeuden suurimman asian" (http://yle.fi/uutiset/tahtitieteilijat_loysivat_maailmankaikkeuden_suurimman_asian/6448376) "Avaruudesta on löydetty kvasaariryhmä, jota pidetään maailmankaikkeuden suurimpana rakenteena. Sen koko voi rikkoa jopa Einsteinin kosmologista periaatetta."

Niin. "Maailmankaikkeuden suurin asia" on olemassa vain sikäli kun joku tulee siitä tietoiseksi. Sinulle tämä tuli olevaksi, todeksi nyt ellet sitten aiemmin tästä ollut kuullut. Korostan, että kantani ei ole solipsistinen siinä mielessä että uskoisin asioiden lakkaavan olemasta jos en niitä ajattele. Tämä on muuten professori Esko Valtaojan naiivi käsitys solipsismista, jonka hän täräyttää lukijan silmille "Kaiken käsikirjan" alussa. Valtaoja väärinkäsittää solipsismin ajattelumallina, jossa kaikki on "vain mielikuvituksen" tuotetta. Tämä on klassinen olkinukkestrategia, jossa ajattelumallista kyhätään (tahallaan) väärinkäsitetty irvikuva ja osoitetaan sen onttous.

Miten ilmaisisin ajatukseni niin että Valtaojakaan ei väärin ymmärtäisi... Ilman havaintoa meillä ei ole mitään. Ilman havaintoa yllämainitusta kvasaariryhmästä meillä ei olisi siitä mitään tietoa. Tämän empiristinen tiedekin myöntää. So far so good. Sitten. Mitä on havainto, havaitseminen? Nyt ihan hitaasti. H-i-t-a-a-s-t-i. Havainto edellyttää tietoisuuden olemassaoloa. Professori Valtaojan tietoisuus on edellytys sille että professori Valtaoja pystyy sanomaan yhtään mistään yhtään mitään. Tämä on kirkasta logiikkaa eikä "mielikuvituksen tuotetta". Tietoisuus on edellytys sille että "todellisuus" on. Tietoisuus on edellytys sille, että "oleminen" on. Primääri puhdas tietoisuus on jakamaton yksi. Mysteeri. Sekundäärisenä tulee sitten käsitteellinen analysoiva lokeroiva mieli joka keksii subjektit, objektit, minän, ei-minän...

Puhua ja vaieta

Att tala är silver men att tiga är guld. Tuli mieleen lukion ruotsin tunnit ja opettaja K. Hämäläinen. Joissakin tilanteissa kultaa on avata suunsa eikä vaieta ja hiljaisesti hyväksyä vääryys ja toisinaan taas viisautta on vaieta. Zen-filosofian viisaat sanovat että ne jotka puhuvat, eivät tiedä ja ne jotka tietävät, eivät puhu. Kyse on mystisestä kokemuksesta jumaluudesta ja oivalluksesta, joka ei käsitteelliselle lokerointia rakastavalle mielelle avaudu, mystinen kokemus on käsitteellisen otteen tuolla puolella. Tällä puolella? Sillä puolella? Millä puolella? Joka puolella. Käsitteellinen ote ja käsitteelliseen otteeseen samastuva mieli (persoona, ego) on Tietoisuuden osajoukko. Käsitteellinen ote sisältyy tietoisuuteen, mutta tietoisuus ei ole yhtä kuin käsitteellinen ote.

Käsitteellistä otetta ja kieltä voi käyttää viisaasti ja hauskasti ja rakkaudella tai sitä voi käyttää repimiseen, raastamiseen, rikkomiseen ja nokkelaan tyhjäkäyntiin. Egon elinehto on jälkimmäinen, ensimmäinen taas happea sielulle.

- - -

Mistä nousee pelko? Pelko on nyt-hetken kieltämistä niin kuin se on. Pelko perustuu ajatukseen / kokemukseen siitä, että nyt-hetkessä on jotakin liikaa / liian vähän. Pelko (ja kärsimys) vahvistuu ja elää kun alamme sitkuttelemaan; sitten kun huomenna / ensi kesänä / eläkkeellä saan / pääsen / ostan sitä / tätä / tuota, sitten olen ehjä, olen onnellinen, mitään ei puutu. Tätä sitkuttelun tietä saa juosta maailman tappiin asti eikä kärsimys eikä pelko eikä viha lopu sen tien juoksijalla. Kääntäen, läsnäolo nykyisyydessä, nyt-hetken hyväksyminen valoineen ja varjoineen niin kuin se on nyt, on ikuinen tie rauhaan ja rakkauteen ja eheyteen. Nyt.

Lokeroiva mieli kompastelee

Rasismikeskusteluun löyhästi liittyen tuli mieleen eräs hupaisa kokemus 25 vuoden takaa, 80-luvun lopulta. Tämä ei ole rasismin kokemus, vaan liittyy stereotypioihin. Oltiin tyttöystävän kanssa reilattu reilut kaksi viikkoa Saksassa ja Kreikassa eikä oltu muihin suomalaisiin törmätty. Matkustimme laivalla Italian Brindisiin ja sieltä Roomaan. Hieno kaupunki, Roman Forum, Colosseum, Vatikaani... Eräänä iltana kävelimme rautatieasemalle selvittämään aikatauluja Pariisin suuntaan. Huomioni kiinnittyi pitkään tummaihoiseen mieheen, joka käveli meitä vastaan ja tuntui jotenkin tuijottavan. Olin hieman varuillani, kun hän pysähtyi kohdallamme, avasi suunsa ja sanoi...

"Moi, ootteko te Suomesta?". Siinä sitten kuulumisia vaihdettiin. Ilmeni, että mies oli kotoisin Tampereelta ja oli juuri tullut Senegalista sukuloimasta. Oli kuulemma ihanaa kuulla pitkästä aikaa suomen kieltä. Mansen murre soljui mieheltä sujuvasti samalla kun lokerointia rakastavasta kulmikkaasta älystäni lohkesi taas yksi kulma.