Läsnäolo ja lapset

Massachusetts'issa (!) on intergoitu läsnäolotaitoja opetukseen.

"This is calmer choice"

Kotona

"Oma koti kullan kallis". Niinhän se on. Ajatuksesi lennähtää nykyiseen asuntoosi. Kenties mieleesi nousee muistoja lapsuuskodista. Saatat myös haaveilla unelmakodista, joka sijaitsee jossakin sinulle rakkaassa paikassa. Oma koti on turvapaikka, jossa saa olla rauhassa maailman melulta ja melskeeltä.

On eräs toinen paikka, jossa vietät aikaa vielä enemmän kuin kotonasi. Itse asiassa vietät siellä koko elämäsi. Kyse on tietysti tietoisuudesta. Tietoisuus on todellinen kotisi 24/7. Miltä siellä näyttää? Kuinka hyvin viihdyt siellä?

Tämä hetki

Mielesi levätessä olemisessa, pakonomainen tarve puuhastella sitä sun tätä vähenee ja näet tämän hetken niin kuin se on - kiehtovana arvoituksena.

Kuuletko?

Mielen melun hiljentyessä voit kuulla hiljaisuuden äänen.

Kuuntele tarkkaan, kuuntelet sieluasi.

- - -

ps. minut löytää myös facebookista ja youtubesta, linkit blogissa :-)

Nyt

Suurin osa ihmisistä suodattaa kaiken kokemansa automaattisesti, menneisyyden kokemusten ja tulevaisuuden odotusten ehdoilla. Konkreettisen nykyhetken sijaan he elävät abstrakteissa käsityksissä, tulkinnoissa ja malleissa. Henkinen vapaus piilee tämän hetken hyväksymisessä niin kuin se on. Tässä hetkessä ilmenevät ajatukset ja emootiot ovat tosiasioita, mutta minun ei ole tarpeen samaistua niihin. Sen sijaan että ajattelisin esimerkiksi "olen loukkaantunut", voin todeta "havaitsen tunteen, jota voi kutsua loukkaantumiseksi". Voin edetä tutkimalla tuntemusta tarkemmin. Miksi liitän siihen käsitteen "loukkantunut"? Entä jos tiputan senkin pois ja tarkastelen tuntemusta mahdollisimman paljaana? Miltä se tuntuu? Missä kohtaa kehoa emootio sijaitsee? Tämän myötä saatan kokea, että en ole sama asia kuin emootio. En enää ole emootion vietävänä.

Pakkomielteinen ehdollistunut kaavamainen ajattelu, joka koostuu suurimmaksi osaksi uusinnoista on modernin ihmisen sairaus. Mitä on tapahtunut? Ajattelusta, oivallisesta rengistä on tullut isäntä tietoisuuden talossa. On aika herätä. Nyt. Heräämisen myötä ihminen ajattelee vähemmän ja hitaammin. Kun on tarve ajatella, niin ajatellaan - syvällisesti, pitkäjänteisesti, loogisesti. Kun ei ole tarve ajatella, ei ajatella. Heräämisen myötä ihminen oppii lepäämään ajatusten välissä ja takana olevassa hiljaisuudessa. Intuition äänen voi kuulla vasta kun mielen melu hiljenee.

Kun avaudut mahdollisuudelle, että elämä ja sinä on paljon enemmän ja ihmeellisempää kuin mikään oma tai tieteellinen tai taiteellinen tai uskonnollinen käsitys tai ajatus, alat todistaa jokapäiväisiä ihmeitä. Merkillisiä yhteensattumia. Odottamattomia haltioitumisia arkisten asioiden äärellä. Kiitollisuuden tunne ilman mitään erityistä syytä. Silmät avautuvat havaitsemaan ihmeitä, jotka ympäröivät meitä. Koemme ihmeen, joka me itse olemme.

Kärsitkö?

Tapahtunutta voi tarkastella mahdollisimman suoraan, paljaana, ilman arvottamista. On paljon ihmisiä, joiden elämässä ns. ikävät asiat kuten oma tai läheisen vakava sairaus, onnettomuus tai muu tragedia osoittautuu elämän käännekohdaksi. Ihminen alkaa heräämään, kun menneisyyden ehdollistamat tarinat identiteetistä ja elämän tarkoituksesta osoittautuvat merkityksettömiksi. Ihminen ymmärtää eläneensä kulissiminuutta, roolien ehdoilla, vailla elävää yhteyttä sisimpään. Kysymykset kuka olen ja miksi olen nousevat syvällisesti pohdittavaksi. Oivallus, että ihmisyys ja elämä ovat paljon enemmän kuin mikään ajattelun kautta muodostettu käsitys, malli tai teoria avaa näköalan elämän syvyyteen, olemisen mysteeriin, joka ei ole koskaan älyllisesti käsitteellistettävissä. Se on ainoastaan koettavissa oleva tosiasia. Käsitys ei itsessään ole koskaan tosiasia. Kokemus itsessään on aina tosiasia. Kärsitkö? Kärsimys on herätyskello. Nukut ja on aika herätä kokemaan olemisen ilo.

gnothi seauton

Like the empty sky it has no boundaries,
Yet it is right in this place, ever profound and clear.
When you seek to know it, you cannot see it.
You cannot take hold of it,
But you cannot lose it.
In not being able to get it, you get it.
When you are silent, it speaks;
When you speak, it is silent.
The great gate is wide open to bestow alms,
And no crowd is blocking the way.

~Cheng-tao Ke, translated by Alan Watts in The Way of Zen

Aika ja ego

Ilmöiden tasolla asiat ovat jatkuvassa liikkeessä ja voimme vaikkapa lakastunutta kukkaa katsoessamme todeta, että näin on käynyt. Aika on tehnyt tehtävänsä. Toisaalta kaikki ajattelu ja havainnointi tapahtuu aina tässä hetkessä, nyt. Aina on nyt. Mitään muuta ei ole kuin nyt. En koskaan tiedä, mitä tapahtuu vaikkapa minuutin kuluttua. En koskaan. Sillä kaikki tapahtuu nyt. Aina. Minuutin kuluttua kellon minuuttiviisari on jossakin kohtaa, mutta silloinkin on nyt, enkä edelleenkään tiedä mitä tapahtuu minuutin kuluttua. Monet käsittävät tämän kyllä pinnallisesti, älyllisesti, mutta eivät ymmärrä ikuisen tämän hetken syvällistä merkitystä. Miksi eivät? Koska suurin osa ihmiskunnasta elää kiinni egossa ja egon elinehto on tämän hetken pakeneminen eiliseen ja huomiseen. Ego elää ikään kuin eilinen ja varsinkin huominen olisivat jotenkin tärkeämpiä kuin tämä hetki. Hassua. Mutta ymmärrettävää. Ego sulaa tässä hetkessä ja niinpä se on addikti. Se on addiktoitunut eiliseen ja huomiseen, ajatuksiin ja ajatteluun.

Joku saattaa kysyä, "entä sitten?". Niin, entä sitten? Ego pelkää ja vihaa, pakenee ja haluaa. Ego on onneton. Ego hakee onnellisuutta ja täyttymystä, aina jostakin ulkoisesta. Se voi olla materiaa tai henkinen saavutus. Molemmissa tapauksissa ego kokee lisänneensä jotakin itseensä, ego kokee saavuttaneensa jonkin aseman suhteessa toisiin ihmisiin. Ego elää kaikesta tästä. Ego on hetken aikaa tyytyväinen ja sitten etsintä jatkuu. Loputon etsintä.

Kuka sinä olet?

Automaattinen reagointi on luonteenomaista egominälle. Ego reagoi aina automaattisesti puolustaakseen ja vahvistaakseen minätunnettaan. Tämä ajatusten, emootioiden, puheen tai toiminnan tasolla ilmenevä reaktio voi olla primitiivisen raivokas, jos ego kokee tilanteen uhkaavaksi. Kyse ei siis ole konkreettisesta hengenvaarasta, vaan egon olemassaolon perustana olevaan ajatusten, muistojen ja odotusten kokoelmaan kohdistuvasta uhkasta. Kyse on minuudeksi uskotun käsitteellisen mielen mentaalisten mallien luhistumisvaarasta. Egominän näkökulmasta kyse on hengenvaarasta.

Todellista itseyttä voidaan verrata lepäämiseen. Se on tyyneyttä. Kaikki ajattelu, puhuminen ja tekeminen nousee levollisuudesta käsin. Kaikkea tekemistä taustoittaa koko ajan tyyneyden tuntemus, riippumatta siitä kuinka paljon turbulenssia ulkoisissa olosuhteissa on.

Egotietoisuus sen sijaan elää jatkuvassa sotatilassa sisäisesti ja ulkoisesti. Egotietoisuus elää pelkäämisen, haluamisen ja vihaamisen emootioissa ja ajatuksissa. Se on riippuvainen niistä. Se samaistuu niihin.

Todellinen itseys on perillä olemista, hetkessä elämistä. Egotietoisuus on sen sijaan kiinni eilisessä ja/tai huomisessa. Tämä hetki on egotietoisuudelle aina vain väline vahvistaa itseään eilisen/huomisen -illuusioiden kautta.

Egotietoisuus joko "sitkuttelee" huomisen suuntaan (sitten kun ensi viikonloppuna tai kesälomalla tai eläkkeellä saan sitä tai tätä tai tuota, sitten olen onnellinen) tai "mutkuttelee" eilisen suuntaan (mutta kun eilen tai viime viikolla tai lapsuudessa joku teki tai sanoi tai jätti tekemättä tai jätti sanomatta).

Egotietoisuus on addiktoitunutta minuutta. Egotietoisuus on aina kehittänyt riippuvuuden johonkin. Egotietoisuus ajattelee olevansa onnellinen vasta sitten kun tekee tai saa tai ottaa jotakin. Tämä hetki on täysi, vasta kun tuo jokin on läsnä. Egotietoisuuden addiktion kohteena voivat olla myös menneessä koetut asiat. Ne voivat olla tarinoita menestyksestä (egoidentiteetti saavutuksina, suorituksina, pätemisenä) tai vääryyksistä (minuus uhri-identiteettinä).

Kuka sinä olet?

Aito kohtaaminen

Egotietoisuudesta, käsitteellisestä mielestä käsin tapahtuva keskustelu ei ole koskaan aitoa kohtaamista. Egolle toinen on aina vain väline - hyödytön tai hyödyllinen, riippuen siitä voiko ego toista hyödyntäen vahvistaa tarinaa minuudesta. On huomattava, ettei toisen tarvitse olla samaa mieltä, jotta ego vahvistuu. Ego on nimenomaan riippuvainen vastakkainasetteluista. Vaikka ego toisaalta aina hakee samanmielisiä ihmisiä, se samalla myös jatkuvasti määrittää itseään vastustajan/viholliskuvan kautta. Näin sen olemassaolon premissi, erillisyyden idea vahvistuu. Egominuus on siis samanaikaisesti erottautumista ja liittoutumista suhteessa toiseen.

Samanmielisten kanssa ego rakentaa kollektiivista identiteettiä (poliittiset, uskonnolliset ja muut liikkeet). Myös näiden olemassaolo edellyttää aina vastakohtaa, esimerkiksi meidän puolue / muut, hallitus / oppositio, meidän uskonto / vääräoppiset, älykkäät / tavikset... lista on loputon.

Aito kohtaaminen mahdollistuu vasta kun ihminen riittävästi kärsittyään ymmärtää elävänsä ajattelun luomien kulissien ehdoilla. Ihminen herää havaitsemaan, että ajattelusta, tuosta oivallisesta rengistä onkin tullut isäntä tietoisuuden talossa. Tällöin hänellä on mahdollisuus astua ulos roolista, ulos käsitteellisen mielen laatimasta ja ylläpitämästä identiteettitarinasta. Tämä saattaa olla pitkä ja kivinen tie, riippuen siitä kuinka vahvasti minuus on kiinni käsitteellisessä mielessä. Aito kohtaaminen mahdollistuu vasta kun ihminen ei enää samaistu ajatteluunsa, kun ihminen ei enää ole ajatustensa ja tunteidensa vietävänä. Aito kohtaaminen mahdollistuu vasta kun ihminen herää todelliseen itseensä.

Be

You don't have to worry. You don't have to be happy. Really.

Just be.

Breathe in. Breathe out. Relax.

Be what you essentially are. You're a miracle, you are life. Happiness lies in the pure joy of being and breathing. You are human Being. You're more than your mind and its thoughts and feelings and sensations. Your identity is not about your conceptual mind and its endless stories of your past and future.

Actually all this means that being "out of your mind" is where your true identity is. You are the space for all this that arises at this moment. Be out of your mind and have a miraculous day. Every day. ;-)

Oleminen ja tekeminen

"If we can bring being and doing together the doing is gonna be much more magnificient" - Jon Kabat-Zinn

Halkeama

Elämän ravistellessa egoon tulee säröjä ja halkeamia.

Kärsimys on egossa oleva halkeama, josta rakkaus virtaa sisään.

Ego osoittautuu kokoelmaksi oletuksia, asenteita ja ajatuksia.

Ego on käsitteellisen mielen tarina minusta, minun elämästä ja kuinka minun tulisi elää.

Kärsin kunnes ymmärrän päästää irti egosta.

Kärsimys on kutsu vapauteen.

Ymmärrän olevani rakkaus joka virtaa.

Mielen melusta mysteeriin

Hiihdän järvellä. Jotkut sanovat tätä tylsäksi ympäristöksi. Yksitoikkoista, kuulemma. Ymmärrän ja en ymmärrä. Totta, maisema on tasainen. Värien ja muotojen vaihtelua on paljon vähemmän kuin metsässä. Keskellä järveä matka ei tunnu edistyvän. Kilometrin päässä oleva saari pysyy kaukana. On vain luotettava, että matka etenee joka potkulla. Rannan tuntumassa sen sijaan aistin liikkeen helpommin. Maisema vaihtuu koko ajan. Lahden poukamia, mökkejä, rantasaunoja, rantakivikoita. Äänimaisema syntyy suksien ja sauvojen liikkeestä lumella. Tasaista ja rauhallista.

Ärsyketulvasta riippuvaiselle käsitteelliselle mielelle ja siihen kiinnittyneelle minuudelle eli egolle tämä ei yleensä riitä. Niinpä mieli alkaa itse tuottaa ärsykkeitä. Ajatuksia. Tunteita. Lähes poikkeuksetta nämä liittyvät menneeseen tai tulevaan. Ajattelen, mitä ikävää koin menneisyydessä ja tunnen itseni masentuneeksi tai vihaiseksi. Saatan myös muistella, mitä olen saavuttanut ja tunnen itseni iloiseksi tai jopa ylpeäksi. Ajattelu voi suuntautua myös huomiseen. Kuvittelen mitä saattaa tapahtua, voi tapahtua tai pitäisi tapahtua illalla, ensi viikolla, ensi kesänä, eläkkeellä. Tämä kaikki saattaa toki joskus olla inspiroivaa ja tuoda jotakin uutta tähän hetkeen. Se voi toisinaan lisätä itsetuntemusta ja parantaa elämänlaatua. Yleensä kyseessä on kuitenkin vanhastaan tuttujen ajatusten ja tuntemusten pakonomaista toistoa. Peilaan minuuteni tarinaa. Vertaan itseäni toisiin ja toisten kertomiin tarinoihin itsestään ja minusta. Välillä tunnen ylpeyttä, välillä kadehdin. On asioita, joita häpeän. Käsitteellisen mielen suuntautuessa tähän hetkeen, se hakee virheitä. Aurinko häikäisee. Latu on huonossa kunnossa. Jalkaan koskee. Suksisauvan hihna hiertää peukaloa. Käsitteellinen mieli on ehdollistunut hakemaan virheitä tästä hetkestä tai toistamaan eiliseen ja huomiseen liittyviä ajatuksia ja tuntemuksia.

Tämä on luonnollista, sillä käsitteellisen mielen määrittämän minuuden elinehto on ristiriita. Egon olemassaolo on riippuvainen ongelmista. Ego on vain hetken tyytyväinen ongelmattomaan tilaan. Kohta se keksii jonkin itsensä, toisen ihmisen ja maailman välisiin suhteisiin liittyvän uuden ristiriidan, joka tapahtui eilen, tapahtuu nyt tai mahdollisesti tapahtuu huomenna. Tämä löytö tuottaa mielihyvää tai mielipahaa. Molemmissa tapauksissa egon tuntemus itsensä olemassaolosta vahvistuu. Toistuvat tarinat ristiriidoista vahvistavat vaikutelmaa minän erillisyydestä ja pysyvyydestä. Toistot alkavat kuitenkin ennemmin tai myöhemmin kyllästyttämään. Sisimmässä saattaa nousta tuskallinen kysymys: miksi ajatukseni kulkevat taas näitä samoja uria? Onko minun pakko yhä uudestaan ajatella näitä ajatuksia? Onko minun pakko taas kokea näitä tunteita? Käsitteellisen mielen uusinnat koetaan jossakin elämän vaiheessa häiritseväksi meluksi. Siinä missä esimerkiksi lentokenttien läheisyydessä asuva saattaa kärsiä lentomelusta, käsitteellisen mielen lörpöttelyyn kyllästynyt kärsii mielen melusta, mielimelusta. Mielimusiikki tuottaa mielihyvää. Mielen melu tuottaa mielipahaa.

Lentomelu ja muut kovat äänet aiheuttavat kehossa muutoksia, jotka voidaan todentaa mittaamalla. Hengitystiheys, verenpaine ja sydämensyke nousee. Lihakset jännittyvät. Kyse on taistele tai pakene -tyyppisestä reagoimisesta vaaratilanteessa. Tämä hälytystila on sisäänrakennettu ihmisen biologiaan ja siitä on hyötyä poikkeuksellisissa tilanteissa, joissa oma tai lähimmäisen henki on uhattuna. Normaalisti hälytystilan jälkeen seuraa normaalin valppauden tila ja lepotila. Jos keho kuitenkin jatkuvasti ylläpitää hälytystilaa, ihminen alkaa voida huonosti, hän stressaantuu. Ihminen tuntee itsensä ärtyisäksi, unenlaatu heikkenee ja keskittymiskyky kärsii. Moni pyrkii lääkitsemään stressiä alkoholilla, tupakoinnilla, ylensyönnillä. Tästä seuraa luonnollisesti lisää ongelmia.

Miten suojautua ympäristön tuottamalta melulta? Voin pysyä melulähteen lähellä ja suojata kuuloni. Toinen vaihtoehto on melulähteen hiljeneminen. Tekniikan kehittymisen myötä lentokoneista tulee merkittävästi hiljaisempia tai lentokenttä päätetään siirtää pois asutuksen läheltä. Melulähde hiljenee myös kun tuotan oman äänimaiseman: napit korviin ja sukellus mielimusiikkiin. Kolmantena vaihtoehtona on muuttaa pois rauhallisempaan ympäristöön.

Kuinka suojautua mielen melulta? Kuinka uuvuttavista uusinnoista pääsee eroon? Kuinka ollakaan, täsmälleen samat vaihtoehdot ovat käytettävissä kuin ympäristömelun suhteen. Yleisin strategia on peittää mielen melu jollakin muulla ärsyketulvalla. Uppoudun tv:n, radion ja viihde-elektroniikan tarjontaan. Tämä voi tapahtua myös ulkoillessa: napit korviin, musiikkia ja menoksi. Tuotan vastamelua ja pakenen siihen, jotta mielen melu ei kuuluisi.

Voin myös hiljentää mielen melua. Käsitteellisen mielen toimintaa voi hidastaa ja mielen voi jopa hiljentää monin eri tavoin. Moni pakenee alkoholiin. Alkoholi hidastaa käsitteellisen mielen toimintaa. Tuntuu siltä, että ajatukset selkiytyvät. Ongelmat eivät enää näytäkään niin suurilta. Vaikuttaa siltä, ettei mikään ongelma ole ratkaisematon. Tätä tietä kulkeneet tietävät, että helpotus on vain väliaikainen.

Erilaisten extreme-lajien suosio selittyy sillä, että niissä asioita tapahtuu tyypillisesti niin nopeasti ettei käsitteellinen mieli ehdi tekemään tavanomaista viipalointityötään. Käsitteellisen mielen rakastama ärsykevirran erittely, nimeäminen, luokittelu ja yhdistely on mahdotonta nopeutta ja teknistä taitoa vaativassa tehtävässä. Tarkoituksenmukaisen toiminnan on tapahduttava vaistomaisesti. Moottoriurheilun viehätys perustuu tähän.

Jotkin toiset extreme-lajit edellyttävät asioiden tekemistä hitaasti ja huolellisesti. Olen jyrkällä kallioseinämällä 300 metrin korkeudessa ilman köysivarmistusta. Tiedän, että otteen lipsuminen olisi kohtalokasta. Olen 100% läsnä tilanteessa. Olen valpas. Tiedostan jokaisen käsi- ja jalkaotteen. Liikutan kehoani, kaikki muu sulkeutuu pois mielestä. Tämä ote. Vasemman jalan varmistus. Painon siirto. Huipulla huokaisen. Tunnen saavuttaneeni jotakin. Tunnen olevani elossa. Ihailen maisemaa voitonriemuisin tunnelmin.

Liikunta eri muodoissaan on oiva väline mielen hiljentämiseen. Esimerkiksi aerobic-tunnilla tarvitsen kehonhallintaa, rytmitajua, ohjaajan kuuntelua. Siinä ei jää tilaa käsitteellisen mielen monologille. Saatan hiljentää mieleni myös pitkäkestoisen urheilusuorituksen kautta. Maratonin suuri suosio selittyy pitkälti sillä, että väsymisen myötä käsitteellisen mielen eilistä ja huomista luotaava liike lakkaa tilapäisesti. Alkumatkasta ihailen maisemia, nautin juoksun helppoudesta. Saatan jutella toisten juoksijoiden kanssa. 30 km jälkeen keskustelu vähenee ja lakkaa. Väsymys hiipii askeleeseen. Varsinainen maraton alkaa. Maali lähestyy askel askeleelta. Tämä askel. Jaksan vielä. Maalissa olen väsynyt, mutta onnellinen. Tunnen saavuttaneeni jotakin. En ole antanut periksi. Minulla ei ole ongelmia, vaikka kehoni protestoi. Jalkoja särkee, mutta tunnen itseni ehjäksi. Ainakin vähän aikaa. Sitten alkaa suorituksen analysointi, seuraavan kisan suunnittelu ja siihen valmistautuminen. Jotkut huomaavat ettei maratonista enää saakaan riittävän hyvää fiilistä. Juostaan siis pidemmästi. 50 km. Enemmän. 100 km. Kauemmin. 24 h. Käsitteellinen mieli tyydy mihinkään, vaan haluaa aina enemmän.

Voinko tehdä muuta? Lentokentän meluun kyllästynyt saattaa muuttaa pois. Voiko mielen meluun väsynyt muuttaa pois? Tämä ei ehkä alkuun kuulosta mahdolliselta. Kuinka voin muuttaa kauemmas mielen melusta? Muutto tapahtuu, kun en enää identifioi itseäni käsitteelliseen mieleen ja sen tarinoihin. Itse asiassa ensimmäinen askel on jo otettu, kun huomaan väsyväni käsitteelliseen mielen uusintoihin. Aavistan, että minussa on jokin ulottuvuus, joka on muuta kuin käsitteellinen mieli. Saatan ymmärtää, etten ole sama asia kuin käsitteellisen mielen ja toisten tarinat minusta. Merkillisiä asioita alkaa tapahtua, kun minuuteni keskus muuttaa pois käsitteellisestä mielestä.

Niinpä hiihdän järvellä. En kuuntele musiikkia. Yksin hiljaisuudessa on oiva tilaisuus viettää aikaa itsensä kanssa. Annan asioiden tapahtua. Tästä hetkestä ei puutu mitään. Nautin joka solullani. Katselen, kuuntelen, haistelen. Upea aurinkoinen sää. Keho toimii kuin itsestään. Hengitys tapahtuu. Ajattelu tapahtuu. Pohdin viime päivien keskusteluja ystävien kanssa. Olemassaolon peruskysymykset. Tietoisuus ja maailma, minuus ja elämä, jumala... Ainoat oikeasti tärkeät kysymykset. Yhtäkkiä jotakin tapahtuu. Näen yhä maiseman, tunnen yhä kehoni liikkuvan, käsitteellinen ajattelu hidastaa vauhtiaan ja... pysähtyy. Näen itseni järvimaisemassa. Tunnen järvimaiseman minussa. Minä kehollisena ulottuvuutena olen maailmassa. Maailma on minussa. Kaikki on yhtä tietoisuudessa. Kirkas oivallus nousee. "Tätä se on." Käsitteellinen mieli toipuu nopeasti kyselykuntoon: "Ai mikä?" Syvempi ymmärrys vastaa: "Ei mikään." Hymyilen. Naurattaa. Tätä se on, vailla mitään epäilyksen häivää.

Mysteeri. Se ei ole tuolla, jossakin, joskus. Mysteeri ei ole jotakin, jonka voi joskus kovan ponnistelun ja opiskelun jälkeen saavuttaa. Mysteeri on nyt. Mysteeri tapahtuu nyt. Aina. Tiedän, että tämä se on. Sisimmässäni olen tiennyt tämän aina. Ja samanaikaisesti en käsitä yhtään mistä tässä on kysymys.

Hyväksyessäni tämän hetken niin kuin se on, hyväksyn kaikki havainnot, ajatukset, tunteet ja tuntemukset niin kuin ne ovat. Minä en kuitenkaan ole sama asia kuin tietoisuudessa ilmenevä havainto, ajatus, tunne tai tuntemus. En ole "yksinäinen", en ole "kipeä", en ole "vihainen", en ole "terve", en ole "iloinen", en ole "sairas", en ole "opettaja". Ajatellessani "minä olen vihainen" samaistan identiteettini tunnetilaan ja sitä kuvaavaan ajatukseen. Olen heittäytynyt tunteen virran ja sitä luotaavan käsitteellisen mielen vietäväksi. Voi sanoa, että tällöin olen tiedostamattomassa tilassa, olen unohtanut olemukseni.

Sen sijaan havaitessani tietoisuudessa ilmenevän vihan tunteen olen ottanut askeleen taakse, todellisen itseni, puhtaan tietoisuuden suuntaan. On havaitsija ja on tunne. Se, joka havaitsee vihan tunteen, on tätä persoonaa elävöittävä tietoisuus. Tästä tietoisuudesta käsin on mahdollista harrastaa itsetutkiskelua. Ajatusten ja tunteen virtaan samaistumisen sijaan seison rannalla ja katson. Havaintojen, tunteiden ja ajatusten virta on kiehtovan kiinnostava. En kiellä virran olemassaoloa. En käännä sille selkääni. Hyväksyn koko virran, tyynine ja kuohuvine vaiheineen. Virta on osa minua, mutta en ole pelkästään virta. Olen tila, jossa virta on.

Tietoisessa tilassa oleminen on tietoisuuden ja sen sisällön, identiteetin ja ilmiömaailman, minuuden ja mielen melun eriytymistä. Tietoisuus ja ilmiömaailma ovat samanaikaisesti sama asia ja eri asia. Tietoisuus ja ilmiömaailma ovat yksi ja sama: yhtäältä ilman ilmiömaailmaa tietoisuus on tyhjä ei-mitään, josta ei voi sanoa mitään ja toisaalta ilman tietoisuutta ei ole ketään eikä mitään joka voi sanoa yhtään mitään ilmiömaailmasta. Näin tietoisuus ja ilmiömaailma ovat yhtä, ne ovat toisistaan riippuvaisia.

Tietoisuus ja ilmiömaailma ovat kuitenkin myös eri asioita: tietoisuus itsessään, tilana on muuttumaton, ajaton, iätön, tyhjä, ei-mitään. Se on täysi mysteeri. Ilmiömaailma sen sijaan on jatkuvasti ajassa muuttuva. Kynttilän liekki loistaa. Istun tässä. Tunnen näppäimistön sormillani. Olkapäätä särkee. Ajattelen päivän hiihtolenkkiä. Ilmiömaailma on loputon virta aistihavaintoja, tuntemuksia ja ajatuksia.

Käsitteellinen mieli ja käsitteellinen ajattelu toimii tietoisuudessa. Käsitteellinen mieli määrittää tarinaa erillisestä minuudesta, persoonasta jolla on tietty menneisyys ja joka elää elämää johonkin suuntaan. Tiedostamaton tila on identiteetin samaistumista tähän tarinaan. Se on minuuden samaistamista käsitteellisen mielen havaintoihin, ajatuksiin, tunteisiin ja tuntemuksiin. Tiedostamattomassa tilassa ihminen elää käsitteellisen mielen määrittämästä egosta käsin. Tiedostamaton tila on kaiken koettavan pakonomaista tulkitsemista menneeseen ja tulevaisuuteen perustuvan käsite- ja tarinakokoelman avulla, jotta minätunne vahvistuisi. Käsitteellinen mieli ei voi suhtautua tähän hetkeen niin kuin se on, vaan peittää sen aina käsitteiden verkolla. Käsitteelliselle mielelle tämä hetki on aina vain väline, jonka avulla voi vahvistaa egoa.

Todellinen identiteetti on käsitteellisen ajattelun tuolla puolen oleva tietoisuus, joka ilmenee kaikkena mitä on. Tietoinen tila nousee olemisen perustasta. Tietoiseen tilaan perustuva identiteetti havaitsee ja hyväksyy tämän hetken niin kuin se on. Tietoiseen tilaan perustuva identiteetti todistaa tässä hetkessä ilmenevät ilmiöt samaistamatta itseään niihin tai käsitteellisen mielen tulkintoihin ja tarinoihin niistä. Ilmiöt ja tarinat ovat toki osa identiteettiä, sillä ne ilmenevät tietoisuudessa. Ne eivät kuitenkaan ole koko identiteetti. Ilmiöiden ympärillä on avara tila, johon identiteetti perustuu.

Tiedostamaton tila on nukkumista. Tietoinen tila on hereilläolemista. Tiedostamattomassa tilassa uskon käsitteellisen mielen ajatukseen todellisuudesta minän ja ei-minän kahtena erillisenä todellisuuspiirinä. Ajattelen, että identiteettini on maailmasta erillinen subjekti, joka voi tietää ulkopuolellaan olevasta maailmasta havaintojen ja ajattelun avulla.

Tietoisessa tilassa ymmärrän, että ensijaisesti on tietoisuus, jossa kaikki ilmenee; havainnot, ajatukset, tunteet, tuntemukset. En voi tietää, ajatella enkä tuntea mitään, mikä ei ilmene tietoisuudessa. Tietoisuudessa ilmenee ajatus: ilmennän itseäni juuri nyt tietyn kehollisen ulottuvuuden kautta, tietyssä ihmisolennossa. Tietoisuudessa ilmenee ajatus: havainnoin ilmiömaailmaa juuri nyt tietyn kehollisuuden ulottuvuuden kautta, tietyssä ihmisolennossa.

Ajatus minuudesta ilmenee tietoisuudessa. Havainto kynttilästä ilmenee tietoisuudessa. Havainto tähtitaivaasta ilmenee tietoisuudessa. Kaikki havainnot, ajatukset, tunteet ja tuntemukset ovat tietoisuudessa ilmenevää sisältöä. Tietoisuus itsessään on mysteeri, josta ei voi käsitteellisen ajattelun puitteissa sanoa mitään. Tietoisuus "sijaitsee" näiden sanojen, näiden käsitteiden, näiden ajatusten välissä. Se on taustakangas, johon kaikki sisäiseksi ja ulkoiseksi todellisuudeksi kutsumani piirtyy. Se on kaiken tämän todistaja, subjekti.

Tietoisuus on mysteeeri, joka tiedostaa itseään ilmiömaailmana. Ilmiömaailma on tietoisuuden leikkiä. Ilmiömaailma on tietoisuuden kosmista tanssia. Ilmiömaailma on tietoisuudessa värähtelevä kaikkeus. Se on universumi mikro- ja makrokosmoksineen, kvarkeista galakseihin. Käsitätkö tämän? Jos käsität, et ole käsittänyt mistä puhun. Tunnetko, näetkö? Älä katso näitä sanoja. Älä katso näitä ajatuksia. Katso, mihin ne viittaavat. Tunne, mistä ne kumpuavat. Mysteeri on tässä. Sinussa. Sinä olet mysteerissä. Nyt. Mysteeriin ei kiivetä. Siihen pudotaan. Ja kuitenkin. Kiipeäminen. Putoaminen. Ja kaikki. On sitä. Ei ole mitään, mikä ei ole sitä.

Herääminen

Jos onneni on riippuvainen olosuhteista, toisista ihmisistä, mammonasta tai maineesta, kuljen käsitteellisen mielen taluttamana kärsimyksen polulla. Olosuhteet vaihtelevat, ihmiset tulevat ja menevät, mammona ja maine on katoavaista... Samaistuessani elämän draamaan, vastakohtien kautta ilmenevään todellisuuteen iloitsen tänään, huomenna kärsin, ylihuomenna iloitsen...

Käsitteelliseen mieleen samaistuminen on elämistä egon pauloissa. Ego perustuu haluun ja pelkoon. Ego ruokkii itseään haluamalla aina lisää ja toisaalta pelkäämällä menettävänsä sen mitä sillä on. Ego hakee täyttymystä jossakin tulevaisuudessa koittavassa hetkessä. Ego määrittää itseään tarinoiden kautta. Käsitteellisen mielen toistamat tarinat eilisestä ja huomisesta onnesta ja epäonnesta ovat egon ravintoa. Uhri-identiteettinä ego korostaa kokemaansa epäonnea ja vääryyttä. Ego ei koskaan hyväksy tätä hetkeä niin kuin se on. Ego viipaloi ja nimeää tämän hetken aina pelon ja halun ehdoilla määrittyviin kategorioihin. Egolle tämä hetki on aina väline vahvistaa tarinaa minästä.

Mitä tapahtuukaan jos minuuteni määrittyy elävästä yhteydestä sisimpään, todelliseen itseen? Tällöin en enää nuku käsitteellisen mielen määrittämän kulissiminän sylissä. Tällöin elän todeksi paradoksia minättömästä minästä. Käsitteellisen mielen kertoma tarina draamaa elävästä minuudesta haihtuu, kun minuus määrittyy ikuisen elämän lähteestä käsin. Tähän viitataan eri tavoin henkisissä traditioissa. Kristinuskossa puhutaan uudestisyntymisestä. Zen puhuu heräämisestä. Buddhalaisuudessa puhutaan valaistumisesta. Paavali ilmaisee asian sanomalla "enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa". Voidaan puhua myös Jumalan valtakunnasta, jossa on sisäisesti ihmisessä. Voidaan puhua ihmisen buddha-luonnosta. Tosi-ihmisyydestä. Ydinihmisyydestä. Itsensä löytämisestä. Käsitteet eivät ole tässä tärkeitä - ne ovat vain tienviittoja. Yksi ymmärtää parhaiten kristilliseen perinteeseen pohjautuvat tienviitat, toinen tykkää jostakin muusta.

Oleellista on, että identiteetin keskus ei enää ole egossa, joka pelkää, haluaa, pakenee ja viihtyy hyvin huonosti tässä hetkessä. Heränneen ihmisen tietoisuus on identiteetti. Tietoisuus on minuus. Tietoisuudessa ilmenevät asiat eivät ole sama asia kuin minuus. Tietoisuus hyväksyy tämän hetken niin kuin se on. Tietoisuus sallii ilmiöiden ilmenemisen ja haihtumisen niin kuin se tässä hetkessä tapahtuu. Tämä hetki on täysi, siitä ei puutu mitään. Alkuperäinen, puhdas ja jakamaton tietoisuus on uuden identiteetin perusta. Uudessa identiteetissä ei ole erillisyyttä. Siinä maailmaa ei lähtökohtaisesti jaeta minään ja ei-minään. Uusi identiteetti ei edusta eskapismia, se ei pakene maailmaa eikä tätä hetkeä. Uuden identiteetin ihminen ei ole välinpitämätön kohdatessaan lähimmäisen kärsimyksen tai onnen. Uuden identiteetin ihminen on läsnä jokaisen iloitsevan ja kärsivän elämässä - iloitsee iloitsevien kanssa, suree surevien kanssa. Tietoisuudesta käsin eläminen on täyttä elämää maailmassa, mutta ei maailmasta.