"Intuitiosi avulla näet rastin. Järkesi avulla piirrät kartan." - Jorma Ronkainen (OnLähde.fi)
tiistaina, heinäkuuta 28, 2020
Muikun troolikalastusta Päijänteellä
lauantaina, heinäkuuta 25, 2020
perjantaina, heinäkuuta 24, 2020
Ikuisuuden palatsit
Laskeudun laiturilta tähtikirkkaaseen veteen,
aistin salattujen hiukkasten hipaisut,
maailmankaikkeuden energiat,
kosketan kädelläni kaukaisinta tähteä.
Riemuiten ja kiitollisena
nousen seisomaan vedessä,
kohotan kosmokselle elämän peilin
josta se ihailee itseään
kun galaksit tanssivat nauraen pääni ympärillä
ja pienet kalat kummeksuvat jalkojani.
Mitä siitä, että en tiedä?
Mitä siitä, että en ymmärrä?
Matkaa riittää vielä.
Viisi miljardia vuotta sitten tulin tähdistä,
viisi miljardia vuotta ja palaan tähtiin
ylös Linnunradan korkealle kaarelle.
Olen kotonani,
olen osa kaikkeutta,
osa loputonta matkaa.
Ilman minua ei olisi tätä hetkeä,
tätä aikaa, tätä rakkautta.
Minä elän, minä elän, minä elän!"
- Esko Valtaoja
Kohti ikuisuutta, s. 261
perjantaina, heinäkuuta 03, 2020
Kierros Kivijärven kauniin kirkon ympäri
"Kivijärven nykyinen, kolmas kirkko valmistui 1874 ja vihittiin käyttöönsä 1875. Sen suunnitteli arkkitehti Theodor Decker. Kirkko edustaa tuon ajan uusgoottilaista tyyliä. Erikoista siinä on, että se on seurakuntalaisten vaatimuksesta tasavartinen ristikirkko, mitä uusgoottilaiset kirkot eivät yleensä ole. Kirkon rakentamista johti kaustislaisen kirkonrakentajasuvun kuuluisin edustaja Jaakko Kuorikoski, tuolloin jo lähes 70 vuoden ikäinen. Hän oli ollut 50 vuotta aikaisemmin, 1824, rakentamassa Kivijärvelle kellotapulia, joka on vieläkin käytössä. Tapulissa on kaksi kelloa, isompi vuodelta 1824 ja pienempi särkyneen tilalle 1996 valettu kello. https://www.saarijarvenseurakunta.fi"
tiistaina, kesäkuuta 16, 2020
Lähikala - sinun ja vesistöjen parhaaksi!
perjantaina, kesäkuuta 12, 2020
torstaina, kesäkuuta 11, 2020
torstaina, toukokuuta 28, 2020
Aika: pintasona ja syvätasona
Pintason värähtelyn ohella on olemassa kuitenkin myös välttämätön syvätaso, kyseisellä tasolla tämä hetki on muuttumaton - syvätasolla viittaan ulottuvuuteen, jossa pintatason värähtely tapahtuu ja joka todistaa värähtelyä (vertaus valkokankaaseen, jolle todellisuuden elokuva piirtyy).
Pari viikkoa sitten kävin vanhempieni kanssa Kiutakönkäällä. Pintataso: maisema, vyöryvä vesi. Syvätaso: tila/tietoisuus, jossa kuvan maisema värähtelee.
keskiviikkona, toukokuuta 20, 2020
sunnuntai, toukokuuta 17, 2020
perjantaina, huhtikuuta 24, 2020
Kuuronkallion tuulipuisto Kannuksessa
maanantaina, huhtikuuta 20, 2020
Mitä koronan jälkeen?
1) heräämisiä tapahtuu koko ajan, erityisesti nykyisen kaltainen turbulenssi on kuin herätyskello - monet silmät aukeavat, osalla hetkeksi, osalla pysyvästi,
2) osa ihmisistä, yhteisöistä, yhteiskunnista & infrasta palautuu entiselleen kun pöly on laskeutunut, mutta merkittävä osa em. tarkastelee jo nyt ja tulee pölyn laskeuduttua huolellisesti tarkastelemaan toimintatapojaan ja tekemään niihin pienempiä ja isompia, jopa radikaaleja muutoksia,
3) elämä ja todellisuus on viisas itseäänkorjaava prosessi, joten lokaaleja ja globaaleja kriisejä tullaan kokemaan jatkossakin - tämä merkitsee mm. sitä ettei oikeistopopulismi ole lyhyellä aikavälillä katomassa.
Yleisesti: tarvitaan arvojen perusteellinen läpivalaisu. Arvoajatteluun tottumattomalle tämä saattaa olla kivulias prosessi. Arvoajattelu kytkeytyy ontologisiin (= todellisuuden olemus) ja epistemologisiin (tiedon ja tietämisen olemus) perusvirityksiimme, joiden puitteissa orientoidumme kanssaihmisiin ja todellisuuteen ylipäätään.
Ihmisinä olemme jatkuvassa vuorovaikutuksessa monenlaisten arvojen kanssa. Arvoajatteluun herääminen merkitsee, että a) tiedostamme omat arvomme ja b) alamme tietoisesti peilata kohtaamiamme ilmiöitä (ja niiden takana olevia arvoja) suhteessa omiin arvoihini.
Itsekasvatuksen näkökulmasta jatkuva reflektointi on välttämätöntä: on oltava tietoinen omista arvoista, on pyrittävä elämään niiden näköistä elämää ajatusten, sanojen ja tekojen tasolla. Tämä on jatkuva prosessi jossa paradoksaalisesti ei olla koskaan perillä ja samalla ollaan koko ajan "oikeassa paikassa", perillä tässä hetkessä. Tämä hetki on ainoa paikka, jossa em. reflektointia voi tehdä. Reflektoinnin tuloksena syntyy muutoksia yksilöllisellä, yhteisöllisellä, poliittisella, lainsäädännöllisellä ja kaiken tuloksena lopulta myös globaalilla tasolla. Tämä on toiveikkuuden näköala.
Yksilöllisen tason osalta nostan vielä esille klassisen käsitteen: jalous. Mitä on jalo ihmisyys? Mitä on jalo elämä? Minä ymmärrän jalouden niin, että kyse on totuuden, hyvyyden ja kauneuden erottamattomasta arvokolmikkoperustasta ja niiden varaan rakentuvasta ja niiden näköisestä elämästä. Ihmisyydessämme olemme kutsutut tähtäämään siihen. Jalouteen. Jalouden teema saattaa kuulostaa turhan korkealentoiselta varsinkin jos ei ole kouliintunut arvoajatteluun.
Arkisemmin ilmaistuna kyse on jokapäiväisistä arjen pienistä valinnoista: sen sijaan että aina kulkisimme automaattiohjauksessa impulssiemme, mielihalujemme tai huonolaatuisten ajatuksiemme vietävänä tekoihin jotka eivät ole kestäviä eettisesti ja/tai ekologisesti, pysähdymme aika-ajoin miettimään ovatko ajatuksemme, sanamme ja tekomme linjassa arvojemme kanssa. Näin vaalimme ja harjaannutamme kykyämme myötätuntoisesti tarkastella impulssejamme ja ajatuksiamme ennen kuin ne mahdollisesti manifestoituvat ulkoisiksi teoiksi. En tarkoita tällä tietenkään sitä, että kaikki kognitiivinen ja siihen liittyvä motorinen automaatio pitäisi purkaa. Sen sijaan on syytä purkaa automaatio, joka ei ole arvojemme näköistä - itsekasvatuksen tiellä luovumme huonoiksi tottumuksiksi ja tavoiksi havaitsemistamme ajatuksista, sanoista ja teoista, jotka eivät ole jalouden näköisiä.
lauantaina, huhtikuuta 11, 2020
Ohut paikka
- Jori Brand
torstaina, huhtikuuta 09, 2020
"Kyllä se kuulee..."
sunnuntai, maaliskuuta 29, 2020
QAnon-salaliittoteoriat
Viime vuoden aikana huomioni kiinnitty twitterissä esiintyneisiin Q-signeerattuihin kuviin. Tyypillisesti niitä näkyi Trumpin tviittien kommenteissa.
Kyse on sekalaisesta kokoelmasta villejä kehitelmiä. Wikipediassa tiivistetään QAnon-teorian ydin:
"there is a worldwide cabal of Satan-worshiping pedophiles who rule the world, essentially, and they control everything. They control politicians, and they control the media. They control Hollywood, and they cover up their existence, essentially. And they would have continued ruling the world, were it not for the election of President Donald Trump who was elected to put a stop to the cabal, and whose struggles behind the scenes are being revealed by "Q"
"The Storm" is an anticipated event in which thousands of people, members of the cabal, will be arrested, possibly sent to Guantanamo Bay prison or face military tribunals, and the U.S. military will brutally take over the country. The result will be salvation and a utopia on earth."
https://en.wikipedia.org/wiki/QAnon
Suomiversio löytyy facebookista:
https://www.facebook.com/groups/qanonsuomi/
En suosittele kyseisen teorian puitteissa maailmaa tulkittavan. Siinä sulaa aivot.
Tässä vielä Youtube-kanava. Nyt aivot narikkaan ja popkornia:
https://www.youtube.com/channel/UCthJtvcJZQgfCHG9QOWXjqw