Laulu kysyville (musiikkimuistoja 3)

Tässä eilen lupaamani:

levy ilmestyi vuonna 1970 ja kymmenisen vuotta myöhemmin hankin sen itselleni, toisena levyhankintanani.

Levy on täynnä klassikkoja ja valitsen tähän harvemmin soitetun, B-puolelta löytyvän helmen, yksinkertaisen balladin, joka aikoinaan kauneudellaan mykisti nuoren miehen.



-gs

ps. Edellisen viestin levy ei ollut ensimmäinen vinyylini, säästän sen tuonnemmaksi. Huomenna musiikillinen vertaus espanjalaisesta kaupungista. Tai ehkä sittenkin kisaraportti kauden viimeisestä rutistuksesta. Tai jotakin.

Elokuvia tekemässä (musiikkimuistoja 2)

Reilut kaksi vuotta sitten kirjoitin musiikkimuistoistani ja nyt innostuin hakemaan youtubesta nuoruuden suosikkejani.

Aloitetaan nyt vaikka tällä.



Loistava kappale ja ensimmäiset muistot tähän bändiin kytkeytyvät yläasteen musiikkituntien levyraateihin ja lukion musiikkituntien esitelmiin. Kolahti ja yhä säväyttää.

Huomenna biisi vinyyliltä numero 2 (siis elämäni toiselta levyhankinnalta).

-gs

"Bosses should embrace Facebook",

mikäli BBC:n tämänpäiväiseen uutiseen on uskominen. Uutisessa viitataan Demoksen tuoreeseen julkaisuun "network citizens - power and responsibility at work".

Sen mukaan on virheellistä nähdä Facebook ja muut vastaavat yhteisölliset mediat yksipuolisesti työn tehokkuuden syövinä ajantappajina. Yritykset rajoittaa henkilöstöä yhteisöllisten medioiden käytöltä saattavat johtaa yrityksen vahingoittumiseen. Yrityksen etu on, että henkilöstö verkostoituu ja kommunikoi. Samalla julkaisussa korostetaan sitä, että liialliseen yhteisöllisen median käyttöön on puututtava.

Uskon, että tämä pätee ainakin isojen ja/tai hajautettujen toimijoiden suhteen. Verkostoitumisen myötä työtehtäviinsä voi saada uutta näkemystä ja syvyyttä ja yhteisöllisyyden tunne kohoaa. Pienen organisaation kohdalla yhteisöllisen median käyttö näyttäytynee hiukan toisin.

Demoksen julkaisu löytyy täältä.

-gs

Puhtaan ajattelun keitaan vesi on sameaa

1.31.14 ei vastannut odotuksia ja alkuperäiskaavailujen valossa merkitsee hylättyä suoritusta. Kokonaisuuden huomioiden annan kuitenkin suorituksesta arvosanan välttävä+. Palaan tarkempaan kisaraporttiin kuvineen seuraavassa postauksessa. Ja saatanpa reissusta muutenkin kirjoittaa, jos aikaa ja inspiraatiota piisaa. Matka oli onnistunut ja kaupunki hieno, joten sopii odottaa että inspiraatiota riittää.

- - -

Sattui tuossa silmään BBC:n uutinen, jonka mukaan brittihumanistien yhdistys (BHA, British Humanist Association, kuvaavampi nimi olisi pääagenda huomioiden ehkä BAA, British Atheist Association... Mistä tuleekin mieleen suomalainen ns. vapaa-ajattelijoiden yhdistys, jonka nimi on tragikoomisessa ristiriidassa ahdasmielisen, suorastaan pakkomielteenomaisen uskontonegaationsa kanssa) suunnittelee julistekampanjaa Lontoon bussien kylkiin. Julistetekstiksi kaavaillaan

"There's probably no God. Now stop worrying and enjoy your life."

Mistä lähtien uskonnosta on tullut synonyymi ilottomalle elämälle? Mistä lähtien teistinen maailmankuva on redusoitunut murehtimiseksi?

Katson että ilottomuus, kyynisyys, pessimismi ja murehtiminen ovat tyypillisiä virityksiä todellisuuden pyhälle ulottuvuudelle sokeutuneille.

Kampanjan taustalla häärii ateistien arvostama Richard Dawkins, jonka mukaan tarkoitus on saada ihmiset ajattelemaan. Dawkins väittää, että ajatteleminen on julistettu pannaan ("anathema") uskonnon toimesta. Kaikkea voi toki väittää. Mutta tämä väite on fantastinen. Siis mielikuvituksellinen.

Vaatimattomuudesta miestä ei voi syyttää. Onhan Dawkins nettisivujensa mukaan "selkeän ajattelun keidas" ("a clear-thinking oasis"). Ehkä niin onkin, mutta tässä kohtaa selkeys merkitsee asioiden yksiulotteistamista ja suoranaista vääristelyä.

Dawkins on varmasti fiksu mies ja hänen täytyy tietää, että maailmaan mahtuu monenlaisia uskontoja. Jotkut uskonnot varmaan ovat jäykkiä, dogmaattisia, fundamentalistisia, yksilön (ajattelun)vapautta rajoittavia. Mutta vain jotkut.

On paljon uskontoja, tai laajemmin ilmaistuna metafyysistä ulottuvuutta hahmottavia käsitejärjestelmiä, joissa ihminen nähdään moniulotteisena olentona, joka saavuttaa onnellisen elämän vain jos hän saavuttaa tasapainon päänsä ("äly") ja sydämensä ("tunne") välillä. Näissä skenarioissa ihminen on viisas, jos (ja vain jos) hänen ajattelunsa on saumattomasti yhdistyneenä tunteeseen. Näiden keitaiden vesi on kirkasta ja virvoittaa yksipuolisen älyn kuivaan erämaahan eksyneet.

Ymmärrän kyllä, että Dawkins, BHA ja muut uskontovastaiset ihmiset vaativat uskontojen kieltämistä. Ymmärrän, että heidän mielestään maailma olisi parempi paikka ilman uskontoja. Ymmärrän, mutta olen jyrkästi toista mieltä.

Uskontoa niin kuin tikapuita tai vaikkapa kirvestä voi käyttää rakentavasti tai väärin; kirves on mainio halonhakkuussa mutta väärinkäytettynä tuhoisa. Pitäisikö siis kirveet kieltää?

Autolla pääsen paikasta A paikkaan B kätevästi. Toisaalta autolla on moni ajanut ihmisen päälle - pitäisikö siis autot kieltää?

Uskonnot ovat oikeinkäytettynä apuvälineitä transsendenssin hahmottamiseen mutta väärinkäytettynä ne voivat toimia esimerkiksi alistamisen välineenä.

Dawkinsin, BHA:n, vapaa-ajattelijoiden ja muiden vastaavien instanssien (kyllä, Dawkins on käsite sokeine kelloseppineen) harjoittama uskontojen kirjojen latistaminen dogmaattiseksi monoliitiksi on häpeällistä älyllistä epärehellisyyttä.

-gs

ps. Miten olisi:

"God exists. Now stop worrying and enjoy your life."

:-)

Huono kenraali...

enteilee hyvää ensi-iltaa. Toivotaan näin. Viimeinen reippaampi lenkki ennen sunnuntain puolimaratonia sujui varsin tahmeasti. Juoksin keskiviikkona 5 x 3 minuuttia 10K/puolimaraton -kisavauhtia 1 minuutin hölkkäpalautuksella ja väkinäisen oloista oli. Kisakausi on kieltämättä ollut pitkä alkaen huhtikuulta (Pariisin maraton) ja ehkä kunto on jo kääntynyt laskuun. Arvoitus on myös, kuinka hyvin olen palautunut 3 viikon takaiselta Kullervo-maratonilta. Kohtapa tuo selviää.

Kisa on siis Pariisissa, Saint Denisissä. "Semi Marathon de Saint Denis et du Stade de France - Saint Denis Half Marathon" -puolimaratonia ei juosta yhtä hulppeissa puitteissa kuin kevään maraton, mutta kiintoisalta vaikuttaa joka tapauksessa. Kisa juostaan kahtena lenkkinä ja juoksijat pääsevät kahteen kertaan ihailemaan massiivista State de France -jalkapallostadionia sisältä päin. 80 000 katsojaa vetävällä näyttämöllä Ranskan kukot tekivät urotekoja jalkapallon MM-kisojen loppuottelussa kymmenen vuotta sitten.



Mukavaa olisi onnistunut kausi päättää onnistumiseen, jopa rekordiin. On oltava unelmia, joten tavoitteet arvosanoineen:

1.27.xx unelma
1.28.00 - 1.28.19 erinomainen
1.28.20 - 1.28.59 hyvä
1.29.xx tyydyttävä
1.30.xx välttävä
1.31 tai enemmän - hylätty suoritus

Kisan jälkeen ihmetellään Pariisia torstaihin saakka. Majoituksen osalta päädyimme kevään tavoin yellowstay.com-palveluun ja tällä kertaa valitsimme asunnon Seine-näkymällä 7. kerroksesta.




-gs

(kuvat http://www.saint-denis-marathon.com/, http://apartments-rental.yellowstay.eu/index.php?city_id=0)

Kullervon kirous - ainakin melkein

Kisan voisi tiivistää;
Kullervon kirous ei ollut kaukana.

Vaikeuksien kautta saavettuun rekordiin voi olla tyytyväinen, vaikka selvästi kovempi aika olikin hakusessa. Nälkää siis jäi, mutta maratonin pariin palaan todennäköisesti vasta ensi kaudella. Ja puolimaraton on tällä hetkellä paras ja mieluisin matkani.

Perinteet velvoittavat, joten tähänkin maratoniin yhdistimme lomailua.Matkasimme perjantaina Imatran kylpylään ja hyvin sovimme venäläisturistien sekaan.
Suomenkieliset vaikuttivat olevan selvä vähimmistö kylpylävieraiden joukossa.

Iltasella lueskelin uutta Runner's World -lehteä (October 2008) ja mainion maratonjänisjutun myötä sain idean.

(juttu löytyy netistäkin)

Artikkelissa kerrotaan Starshine Blackfordista, joka tsemppaa juoksijoita tavoiteaikaansa

"I am here to make you run slow when you want to run fast, and to make you run fast when you want to run slow."

Viimeiset 6 mailia (noin 10 km) Starshine ottaa mailin kerrallaan:

6 mailia maaliin

"Okay, everyone, this is where we start taking the race one mile at a time. For each mile, I'm going to ask you to focus on something. For mile 20, your focus is on the reason you're in this race. Is this a Boston qualifier, a personal best, a dare from a friend?"

5 mailia:

"Now for this next mile, I want you to focus on all the work that you've done to be here, and how it's all paying off now."

4 mailia

"we focus on the personal support system, on our families, friends, children, parents? -everyone who has helped you over the past few months. Give them a silent shout-out of thanks."

3 mailia

"We all have a personal hero, someone who has been through something so much harder than a marathon. Let's think about what they got through, and use that strength."

2 mailia

"Just two miles left, guys. Remember a time in your life when you demonstrated great strength in some other arena. Tap into that strength now. Only one tenth of one percent of the U.S. population finishes a marathon every year, so you're about to achieve something special."

1 maili

"Last mile, everybody. You are going to do it! Every step at this point is erasing that distance to the finish line."

Hyviä pointteja, ajattelin. Tiesin että maratonin viimeinen kymppi tulee olemaan taistelua ja siinä väännössä tarvitaan kovaa asennetta. Tuumasin, että jutussa kuvattua systeemiä voisi kokeilla huomisessa kisassa. Mutta miten muistaa nuo pointit väsyneenä kun niitä ei kukaan hyvävoimainen pacer ole vieressä sanomassa? Jospa kirjoittaisin ydinsanat kangasteippiin ja teipit käsivarsiin? Tuumasta toimeen! Aamupalan jälkeen kirjoitin sopivat sanat ja kilometrit kahteen teippiin. Teipit käsivarsiin ja lyhyt ajomatka Joutsenoon!

Kisapaikalla oli mukava tavata uusia ja vanhoja tuttuja. Totesin kelin olevan mainio ennätysten tekemiselle. Puolimaratonin starttia katsellessa mieli teki jo kovasti viivalle, mutta vielä piti malttaa puoli tuntia ennen kuin täysmatkan taivaltajat päästettiin matkaan.

Urheilukenttäkierrosten jälkeen otin kirkolle nousevan mäen erityisen maltillisesti ja 2 km väliaika osoitti että malttia löytyi: 9.21 eli parikymmentä sekuntia tavoitevauhtia rauhallisemmin. Kiristin aavistuksen vauhtia ja seuraava kilometri menikin tavoitevauhdissa. Totesin 4.30-vauhtisen kilometrin ääneen ja kaksi muuta juoksijaa innostui pitämään kanssani samaa vauhtia. Kolmen juoksijan ryhmämme ohitteli hitaampia ja matka taittui rattoisasti.

Kävi ilmi että yksi seureeseemme kuuluneista, naisten yleisen sarjan voittoon juossut tähtäsi alle 3.30 loppuaikaan. Totesin hänelle että nyt mennään reipasta siihen tavoitteeseen nähden, 3.10-3.15-loppuaikaan tähtäävää kun mentiin. Sari totesi tähän että mennään nyt ainakin toistaiseksi tätä vauhtia.

Ensimmäinen huoltopiste tuli vastaan hiukan ennen 4 kilometrin täyttymistä. Omat juomat oli ennakkoon toimitettu järjestäjille ja hyvin löysin oman pulloni. 5 kilometriä tuli vastaan 22:15, siis hieman alle tavoitteen. Noin 6 kilometrin kohdalla Sari sanoi jättäytyvänsä joukosta, joten jatkoin matkaa debyyttimaratoniaan juoksevan nuoren triathlonistin kanssa. Juoksimme Mikon kanssa rinnakkain ja poimimme puolimaratoonareita kiinni. Seuraava viitonen meni edelleen aikataulussa:

5 - 10 km 22:15 (4:27 min/km), 10 km 44:54 (4:30 min/km)

Ahvenlammen takakierroksen jälkeen saavuimme jälleen keskustaan ja kirkon kohdalla epäröimme hetken minne suuntaan jatkaa. Lisäkierroksethan kutsuivat, joten 4.30-tahdilla jatkoimme takaisin länteen. Vauhti pysyi edelleen hyvänä:

10 - 15 km 22:22 (4:28 min/km), 15 km 1:07:16 (4:29 min/km)
15 - 20 km 22:59 (4:36 min/km), 20 km 1:30:15 (4:31 min/km)

Puolimatka täyttyi Ahvenlammella ajassa 1.35.15. Juoksu tuntui edelleen kevyeltä niin kuin sen tässä vaiheessa vielä pitääkin. Ensimmäisiä ongelmia tuli kuutostien alituksen jälkeen noin 24 km kohdalla. Tunsin oikeassa reidessä pientä kireyttä ja tämän jälkeen koin energian olevan vähissä. Koetin kuitenkin pitää vauhtia yllä ja 25 km tuli täyteen:

20 - 25 km 23:12 (4:38 min/km), 25 km 1:53:27 (4:33 min/km)

Vauhti oli siis jonkin verran hidastunut mutta ihan kohtuullista menoa kuitenkin ja selvästi alle vanhan ennätyksen alle tähtäävää. Energiansaantiin liittyvät tuntemukset pahenivat kuitenkin nopeasti ja totesinkin Mikolle että ongelmia on odotettavissa ja rohkaisin häntä jatkamaan omaan tahtiin. Mikko kuitenkin katsoi vauhdin hidastuneenakin olevan edelleen sopivaa, joten jatkoimme yhdessä kohti seuraavaa huoltopistettä. Olin virheellisesti siinä käsityksessä että huoltopisteillä olisi tarjolla myös geeliä, joten odotin toiveikkaana 26 km jälkeen odottavaa huoltopistettä. Geeliä ei ollut ja pysähdyin hetkeksi ahmimaan rusinoita ja suolakurkkua. Pysähdyksen vuoksi kilometri veikin yli 5 minuuttia (26 - 27 km 5:11).

Mikolla oli omia huoltojoukkoja reitin varrella ja hän sanoi antavansa minulle yhden oman geelinsä kun hän ne kohta saa. Kirkon kohdalla täyttyi 28 km ja Mikko sai geelinsä ja sen myötä minäkin. Tästä kiittelin häntä matkalla ja vielä maalissakin ja todettakoon vielä tässäkin: kiitos Mikko, pelastit kisani. Piti vielä kuitenkin odottaa seuraavaa huoltopistettä, jotta saisimme geelit alas nesteen kera. Ennen sitä tuli taas viitonen täyteen ja vauhti oli merkittävästi hidastunut:

25 - 30 km 24:44 (4:57 min/km), 30 km 2:18:11 (4:36 min/km)

Siunattu huoltopiste tuli vastaan 31 km kohdalla. Nautimme geelit ja ponnistelimme eteenpäin. Jäin hiukan Mikosta jälkeen. 32 kilometrin kohdalla katsoin psyykkausteippiäni;

"10 why"

Niin. Miksi tässä ponnistelen? Ennätys oli tähtäimessä ja sitä koetin yhä miettiä. Laskeskelin, että jos vauhti tippuu viiden minuutin kilometrivauhtiin niin suunnilleen 50 minuuttia menee vielä - väliajan perusteella siis noin 3.18-3.19. Mutta helppoa tämä ei tulisi olemaan. Pari vaikeaa kilometriä juostuani (5:08, 5:15) geeli teki tehtävänsä ja 33 kilometrin jälkeen juoksu alkoi taas sujua hyvin. Ahvenlammen kohdalla Mikko jäi taakseni. 34 kilometrin kohdalla katsoin taas muistisanaa:

"8 work"

Niin. Töitäkin on tehty. Mutta toisaalta tiesin että oikeasti pitkiä lenkkejä (=2-3 tuntia) on alla liian vähän. Millä tavalla se tulee maksamaan loppumatkasta? Ja mitä seurauksia aiheutuu edellisviikonlopun 6 km kisasta? Sitä ei ehkä olisi pitänyt juosta mutta hermo ei pitänyt kun viivalle niin kovin teki mieli. Se kisa kulki muuten lähes 2 minuuttia edellisvuotta nopeammin.

35 kilometriä tuli täyteen:

30 - 35 km 25:34 (5:07 min/km), 35 km 2:43:45 (4:40 min/km)

Siis 6 kilometriä maaliin ja taas vilkaisu muistisanaan:

"6 pss"

Personal support system... Kotijoukkoja, vaimoa ja tytärtä ajattelin. Hienoa että olen saanut itselleni aikaa niin että juoksulenkit on ollut mahdollista tehdä. Kiitos.

Seuraavat kolme kilometriä sujuivat kohtuullisesti, 4:44, 4:50, 4:55.

Poimin muistisanat ja yritin pitää keskittymisen kasassa. Mutta 38 kilometrin jälkeen energia alkoi taas loppumaan ja vauhti tippui vääjäämättä yli 5 minuutin kilometritahtiin. Viimeisellä huoltopisteellä 39 kilometrin jälkeen pysähdyin taas
ahmimaan rusinoita ja suolakurkkua ja taisinpa ottaa hedelmäsokerinkin, mutta nämä eivät ehtineet enää imeytyä loppumatkalla.

Meno oli tuskaista ja tähyilin toiveikkaana kirkon suuntaan. Viitonen täyttyi hieman edellistä nopeampana, mutta kuitenkin yli 5 min/km-vauhtisena:

35 - 40 km 25:22 (5:04 min/km), 40 km 3:09:07 (4:43 min/km)

Laskin, että tiukkaa tekee 3.20-aika. Vihdoin kirkontorni näkyi ja jostakin mieleeni nousivat automaattisesti sanat "usko, toivo ja rakkaus". Ajattelin sitten näitä sanoja ja koetin pitää juoksun jotenkin kuosissa. Vaikeaa, hyvin vaikeaa oli.
Käännyin kirkon kohdalla alamäkeen ja vauhti kiihtyi hetkeksi noin 4:40-tasolle.

Rekisteröin Sannan kameroineen vähän ennen urheilukenttää. Kentälle saapuessani näin taas Keijon, joka totesi että "menee alle 3:20). Totesin väsyneenä että "yritetään", mutta millään en saanut vauhtia puristettua lisää viimeisen ratakierroksen aikana. Viimeisen kymmenen metrin aikana kiihdytin aavistuksen vauhtia, saavuin maaliin ja vaivuin maahan. (kuvassa väännän todella väsyneenä noin 5.10 min/km -vauhtia kohti 500 metrin päässä olevaa maalia, positiivisena seikkana todettakoon että lantio näyttää pysyvän tukivaiheessakin ylhäällä ja ryhti kohtuullisena, kuntosalikuuri ja juoksutekniikan kehittäminen lienee tehnyt tehtävänsä)

Loppuaika 3:20:27 (4:45 min/km)

Joku ensiavun henkilö kävi kysymässä tarvitsenko apua. Totesin vain että kyllä tämä tästä kunhan saan vähän energiaa. Sain juotavaa ja aloin kohta vääntäytymään pystyyn. Sari tuli maaliin komeasti alle tavoitteensa, ennätystään kymmenen minuuttia parantaen. Onnittelin häntä hienosta juoksusta ja totesin että on se kumma että ihmislapsi kiusaa itseään tällä tavalla. Kävelin maalin takana olevalle lepoteltalle istumaan, syömään ja keräämään voimia.

Jonkin ajan kuluttua näin Mikon saapuneen maaliin (noin 3.26-ajassa, kelpo debyytti siis) mutta olin vielä niin väsynyt etten jaksanut nousta ylös ja mennä hänen kuulumisiaan utelemaan. Pikkuhiljaa alkoi tuntua siltä, että voimat elpyvät ja lähdin pukuhuonetta kohti. Vilkaisin tulostaulua ja yllätyin iloisesti nähdessäni sijoitukseni. Kolmas tila kirkasti loppuajan aiheuttamaa pettymystä. Tosin olisin mielummin ollut vaikka viides 3.15-ajalla.

Pukuhuoneessa tapasin Mikon ja kiittelin häntä kovasti geelistä. Hän totesi jalkojensa loppuneen täysin 34 kilometrin jälkeen. Suihkun jälkeen olikin jo kiire palkintojenjakoon ja ruokailuun. Onnittelin juoksukavereita hyvistä suorituksista. Sari ja Ville istuivat seuraani ja kävimme mielenkiintoisen keskustelun. Ville (maraennätys komea 2.16 ja voitti muuten maratonin SM-kullan juuri Joutsenossa vuonna 1997) kertoili mm. Kirwan kokemuksista Pekingin olympiamaralta ja Sari perusteli kovan alkuvauhdin logiikkaansa ja olihan se myönnettävä että asiassa on perää kyllä. Yritin maanitella Villeä osallistumaan veteraanien MM-maratonille Lahdessa ensi vuonna mutta eipä tuntunut innostuvan.

Sain kotijoukoilta kylpylästä viestiä että kuohujuoma on jäähtymässä, joten matkani jatkui sinne.

- - -

Nyt kun juoksusta on lähes viikko, pystyn arvioimaan kisaa "viileästi". Ennakkotavoitteista jäin selvästi ja arvosana asettuu sen perusteella tyydyttäväksi. 28 sekuntia kovempi aika ja 3.20-alitus oli jo merkinnyt arvosanaa "hyvä". Uskon yhä että kropassa olisi ollut alle 3.15-aika mutta se jäi tällä kertaa haaveeksi.

Toisaalta 24-25 kilometrin kohdalla ilmassa oli katastrofin aineksia - sen verran heikolta tuntui. Ajattelin että saatan jopa joutua keskeyttämään jos energiatilanne ei parane. Siinä valossa rekordiin yltäminen on hyvä saavutus.

Juoksunälkää joka tapauksessa jäi ja jos vain pysyn ehjänä, niin uskon että ensi kaudella mennään kovempaa.

-gs

Kullervoa kohti

Toivottavasti lauantaina ei tarvitse nyrkkiä puida Kullervon tavoin. Jännitystä on kuitenkin luvassa, sillä ohjelmassani on perinteikäs, jo 27. kerran järjestettävä Kullervo-maraton. 42,195 kilometriä on siis edessä ja reitin pitäisi olla nopea. Sääennuste lupaili vielä eilen varsin haasteellista keliä vesisateen ja pohjoistuulen muodossa, mutta juuri nyt näyttää hyvältä; 10 astetta ja 3 m/s ovat optimilukemia.

Tavoite?

Katsoessani marraskuussa määrittämiäni tavoitteita voin todeta, että maratonia lukuunottamatta ne on saavutettu. Puolimaraton on kulkenut lähes kolme ja varttimaraton noin puolitoista minuuttia alle tavoitteen. Näiden perusteella pidän kautta erittäin onnistuneena.

Unohtumaton Pariisin maraton huhtikuussa toi uuden ennätyksen, mutta siitä pitäisi vielä viilata reilut 7 minuuttia pois. Ensisijainen tavoite on siis 3.14-3.15 -aika. Toisaalta maratonia lyhemmät matkat ovat sujuneet sen verran hyvin, etten pidä epärealistisena jopa 4.30 -kilometrivauhtista kokonaisuutta, mikä merkitsisi 3.10-tasoista aikaa.

Lähden liikkeelle siitä, että puolikkaan väliaika on 1.35-1.37 ja jos onnistuisin sen negatiivisen splitin kerrankin juoksemaan niin lopputulos olisi mitä mainioin.

Siis tavoitteet arvosanoin:

3.10.xx unelma
3.11-3.14.xx erinomainen
3.15-3.19.xx hyvä
3.20-3.21 tyydyttävä
3.22 - hylätty

-gs

(kuva Akseli Gallen-Kallela: Kullervon kirous,
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva:Gallen_Kallela_Kullervos_Curse.jpg)

Perusasiat

Kauhajoen tragedia vetää hiljaiseksi. Voimia niille, jotka ovat joutuneet tapahtumista osallisiksi.

Mieleen tulee olemisen peruskysymykset - miksi täällä ollaan?

Viime viikolla totesin alituisesti uteliaalle nelivuotiaalle tytöllemme ettei lapsen tarvitse tietää kaikkea ja etteivät aikuisetkaan tiedä kaikkea. Tyttö totesi tähän, että hänpä tietää kaiken.

- Vai niin! No kerropas sitten, mikä on elämän tarkoitus!
- Elämän tarkoitus on kasvaa.

Pidin vastausta yksinkertaisuudessaan nerokkaana. Kasvaa. Tyttö vielä täydensi.

- Ja ettei saa lyödä ketään.

Pari vuotta sitten pyörittelin asiaa tässä blogissa monen kirjoituksen verran ja nelivuotiaamme tiivisti suuren kysymyksen kahteen virkkeeseen.

En sitten kuitenkaan malttanut olla jatkamatta.

- Erittäin hyvin sanottu! Entäpä elämä muualla - mitä luulet, onkohan maapallon ulkopuolella elämää?
- On. Afrikassa.
- Vai niin. Afrikka on kyllä maapallolla. Mutta maapallon ulkopuolella, avaruudessa, onkohan siellä elämää?
- Ei ole. Siellä on vähän populaa.

-gs

La Voie Royale

Flunssaa on perheessämme podettu vuoronperään. Ehdin jo ajatella ettei se minua kellistä, mutta niin vain on tämä viikko mennyt enemmän tai vähemmän kipeänä. Töissä olen punnertanut, mutta eipä ajatus ole ihan terävimmillään ollut. Lauantaiksi kaavailemani puolimaraton jää siis väliin, mutta onhan tässä vielä kautta jäljellä! Paras juoksusyksyhän on vasta alkamassa. Ja sokerina sen pohjalla on edessä juoksukauden päätös samassa kaupungissa kuin aloitus - lokakuun lopulla ollaan menossa kaupunkilomalle Pariisiin ja siinä sivussa on tarkoitus puolikas (La Voie Royale 2008) juosta.

-gs

ps. Pariisin kirjeenvaihtajamme on innostunut videobloggauksesta - käykäähän tutustumassa mm. ranskalaiseen nykymusaan!

Kippurasarvelle kyytiä - nyt ja silloin...

Kolme päivää kotona sairaan lapsen kanssa alkoi jo hiukan puuduttamaan. No joo, kyllähän niitä olympialaisia oli iltapäivisin kiva seurata, mutta kuitenkin. Menin sitten tänään töihin ja kulta jäi Jempsun kanssa kotiin. Tytöllä oli tänään nelivuotisneuvola. Terveydenhoitaja kuvasi tyttöämme "toimeliaaksi ja iloiseksi" ja kirjasi lisäksi terveyskorttiin, että "puhe selvää, kasvu sopusuhtaista ja liikkuminen ketterää". Hyvä niin!

- - -

Viime viikolla juoksukilometrejä ja tehoharjoituksia kertyi sen verran paljon, että tämä viikko on menty juoksun osalta erittäin matalalla profiililla. Vain yhden kevyen kympin olen juossut. Tänään keksin tehdä vauhdikkaan pyörälenkin 26 vuotta vanhalla kippurasarvellani; 46.3 kilometriä mäkisellä reitillä kulki vauhdikkaanoloisesti 1.46-ajassa ja mielessä kävi että niinkö tässä innostuu vielä kunnollisen pyörän hankkimaan.

Kippurasarvesta tuleekin mieleen yksi takavuosien tempaus; lokakuun lopulla 1994 luovuimme Helsingin asunnostamme, joten edessämme oli tavaroiden siirtäminen Kouvolaan. Hoidimme muutto-operaatiota pikku hiljaa kesän aikana, mutta kippurasarvea en alkanut autoon pakkaamaan. Keksin nimittäin kuningasajatuksen: minähän ajan sen pyörän sinne! Jonakin viikonloppuna. Kun kelit on kohdallaan.

Eräänä heinäkuisena päivänä kelit olivat kohdallaan. Aurinko paistoi täydeltä terältä, joten aamupalan jälkeen hyppäsin pyörän selkään ja suuntasin Kouvolaa kohti. Ajelin ilman paitaa helteisessä säässä ja ajattelin ettei elämä tästä enää parane. Viuhdoin vanhaa Porvoontietä ensin Porvooseen, jossa söin lounaan. Jossakin vaiheessa olin sitten pakotettu ajamaan kapeaa valtatietä (VT6), jossa siihen aikaan oli piennarta tarjolla noin 20 senttimetriä. Vierestä pyyhkivien venäjänrekkojen myötä homma alkoi tuntumaan epäterveelliseltä ja niinpä Elimäen tienoilla koetin hakea vaihtoehtoisia ajoreittejä, mutta enpä oikein järkeviä ratkaisuja enää löytänyt (tai väsymyksen sumentamilla aivoilla keksinyt), joten päädyin takaisin valtatielle. Sinnikkäästi väänsin perille saakka; väsyneenä, mutta onnellisena ja ennen kaikkea ehjänä saavuin Kouvolaan.

Selkänahka oli jo ajon aikana tuntunut vähän kireältä ja syy selvisi - olin hikoillut aurinkovoiteet pois, joten selkä punoitti vahvasti. Nukuin yön vatsallani märkä pyyhe selkäni päällä ja selvisin kuin selvisinkin ilman nahanluontia.

140-150 kilometrin lenkki ei ehkä ollut parasta mahdollista valmistautumista parin viikon kuluttua juoksemalleni Helsinki City maratonille, mutta tulipahan pyöräiltyä.

-gs

ps. Se maraton meni sitten aikaan 3.32, missä oli viisi minuuttia parannusta edelliseen, elämäni ensimmäiseen maratoniin, jonka olin juossut viisi vuotta aiemmin. Kun olin keksinyt että eihän se ole mies eikä mikään joka ei ennen naimisiinmenoa ole maratonia juossut.

Toipilaan kanssa kotona

Jempsulle nousi lauantai-iltana kova kuume - 39.9 oli jo sen verran raju lukema, että annettiin lääkettä. Niin vain tyttö jaksoi ja halusi olla jalkeilla, tosin toiminta oli poikkeuksellisen rauhallista... Ja päiväunetkin piti pitkästä aikaa ottaa. Eilen oli vielä lämpöä 37.8 astetta ja vaikka tänä aamuna kuumetta ei enää ollut, katsoimme parhaaksi pitää kuumeettoman päivän kotona. Vähän väsyneeltä tyttö vielä vaikuttaa. Töiden osalta minun oli helpompi jäädä kotiin, sillä tänään olisi ollut rauhallinen päivä.

- - -

Viime viikolla juoksukilometrejä kertyi reilut 85. Kova viikko, sillä tein kolme kovaa harjoitusta - maanantaina vauhtikestävyyttä (vk) 18 km (4.45 min/km), tiistaina vk 15 km (4.30 min/km), torstaina intervallikokonaisuus radalla (5 x 1000 m 3.42-3.48 ja eilen taas vk 15 km (4.30 min/km). Muut kolme lenkkiä juoksin palautellen noin 5.00 - 5.15 min/km -vauhdilla. Kunto tuntuu olevan lupaavassa nousussa ja kahden viikon kuluttua sopii odottaa hyvää tulosta puolimaratonilta. 1.27 -alkuinen tulos pitäisi olla mahdollinen, jos vain keli on kohdallaan.

-gs

Uutta arkea

Jempsu siis aloitti päiväkodissa ja minä palasin työhön. Isoja muutoksia. Kuten ounastelimme, homma lähti sujumaan hyvin; tyttö jäi päiväkotiin hyvillä mielin ja sujahti nopeasti ryhmään mukaan. Taisi olla kovempi paikka minulle kuin hänelle... Valitsimme työpaikkojemme vieressä sijaitsevan leikkikoulun, joten aamut ovat varsin selkeitä - samaa matkaa mennään ja tyttö tietää, että isä ja äiti ovat lähellä. Leikkikoulun toiminta perustuu montessoripedagogiikkaan ja ihan fiksun oloisista prinsiipeistähän siinä on kyse;

"...ytimenä on lapsen tarkka havainnointi ja huomioiden teko hänen kehityksestään. Tarkkailun ja tehtyjen huomoiden avulla ohjaaja saa oleellisen tiedon lapsen kehitystasosta ja siitä miten hänen tulee ohjata lasta kehittymään ja millaisia oppimivälineitä hänen tulee lapsen oppimisen tueksi tarjota."
(lähde http://fi.wikipedia.org/wiki/Montessoripedagogiikka)

Pari ensimmäistä päivää vedettiin lyhyemmän kaavan mukaan ja hakiessa Jempsu ihmetteli että joko nyt pitää lähteä... Kun sitten lupasin että seuraavana päivänä haen hänet vasta puoli neljältä niin ilme kirkastui ja tuuletus oli näyttävä. Näinköhän sitä isä ja äiti jäivät samantien toiselle sijalle leikkikoulun jälkeen...

- - -

Juoksukisoja on tässä kuussa luvassa vähemmän ja harjoittelua sitäkin enemmän. Tai niin on ainakin tarkoitus. Pitkähkön arpomisen jälkeen päätin jättää Helsinki City Marathonin väliin ja juosta täysmatkan vasta syyskuun puolella. Lyhempiä matkoja otan toki ohjelmaan ennen sitä. Viikko sitten meni 6 km 24.05 ja kuun lopulla saatan juosta puolikkaan.

Nopeutta haikailen lisää ja niinpä ohjelmassa on myös vauhdikkaampia harjoituksia. Viime viikolla kävin pitkästä aikaa radalla juoksemassa intervalleja; verryttelyn jälkeen 5 x 1000 m 200 metrin kävelypalautuksella sujui mukavasti. Tai pahaltahan se tuntui etenkin kahdessa viimeisessä kun rypistin hiukan kovempaa. Ajatus oli juosta 3.45 tonneja ja kolme ensimmäistä menikin parin sekunnin tarkkuudella tavoitteeseen. Neljännen vedin 3.38 ja viimeisen 3.35. Päälle kun vielä tempaisin 5 x 200 metriä 36-37 sekuntiin (juu, nopeus on kovin suhteellinen käsitä mutta näillä eväillä mennään) niin tuntui että homma alkoi muistuttaa treenausta.

-gs

Viimeistä viikkoa viedään...

Alkaa vuoden mittainen, merkittävä vaihe elämässä olla päätöksessä. Jempsu menee ensi viikolla leikkikouluun ja minä alan orientoitua koti-isästä työmaailmaan...

Kuten eräälle ystävälle totesin, isolta muutos tuntuu. Ja tunteet vähän ambivalentit. Toisaalta en mitään valtavan suurta poltetta työtä kohtaan tunne, vaikka ihan kiva onkin palata. Mukavia työkavereita, opiskelijoita ja mielekäs työn sisältö, joten tyytyväinen ja kiitollinen olen. Samaan aikaan tunnen jonkinlaista haikeutta tmv. sillä onhan yksi ainutlaatuinen vaihe päättymässä - vastedes tyttö on ison osan (valtaosan?) päivästä "muissa käsissä" tai miten tuon sanoisi. No, luonnollisen itsenäistymisen ja kehityksen askeleistahan tässä on kyse ja varmasti on hyväksi ensi viikolla neljä vuotta täyttävälle tytölle päästä leikkikouluun. Niinhän sanotaan, että lapset on lainaa vain... Sitä on vaan aika kiinni tytössä ja tietyllä tapaa on hiukan haasteellista "päästää irti", vaikkei ihan oudosta jutusta olekaan kyse kun on seurakunnan päiväkerhoa ja muskaria ohjelmassa ollut jo aiemmin.

Työt aloitan pehmeällä laskulla, alkuun muutama tunti päivässä ja todennäköisesti juoksutreeniä on ohjelmassa kohtuullisen paljon elokuun aikana. HCM:n jätän väliin ja paremmissa keleissä syyskuussa hyökkään maratonennätyksen kimppuun - Pariisin noteerausta on tarkoitus parantaa selvästi.

-gs

ps. Ja vielä on kesää jäljellä! Sen kunniaksi vaihdoin tuohon tytön ottaman kuvan - muisto Mallorcalta parin viikon takaa...

Karhujuoksu

Aamupäivän teema oli Karhujuhlat ja puolimaraton vanhoissa kotimaisemissa. Starttasin rekordi mielessä, sillä tiesin kuntoni hyväksi ja reitin nopeaksi. Kun kelikin oli sopivan viileä niin johan kelpasi baanalle lähteä!

Ennen kisaa pukuhuoneessa näin vanhan biologianopettajani yläasteelta, siis noin 25 vuoden takaa. Menin paiskaamaan kättä ja ehdin tuskin päivää sanoa, kun Virtasen Pekka sanoi kenenkä poika olen ja mikä on nimeni. Sain kuulla myös vuodet, jolloin yläastetta kävin sekä isäni syntymävuoden. Totesin Pekalle että muistan hänen vetäneen kovia Coopereita 80-luvulla - 3600 metriä. "3520 metriä", oli Pekan vastaus.

Alkuverryttelyn ja muutaman avauksen jälkeen viivalle ja menoksi. Korhosen Kari - koko kisan nopein irtosi heti alussa, enkä siihen kyytiin uskaltanut lähteä vaikka juoksu kepeältä tuntuikin. Seurasin Karia muutaman kymmenen metrin päässä kahden muun juoksijan kanssa (M50- ja M60-sarjojen nopeimmat). Kaksi kilometriä noin 7.53 ja kolme kilometriä 11.53. Noin neljän minuutin kilometrivauhdilla jatkettiin 8 km saakka (32.12), sitten aavistuksen rauhallisemmin. Näillämain M60-sarjan voittaja alkoi jäädä matkasta ja jatkoimme kahden. Mikäs oli juostessa, kun kotijoukkoja ja monia muita vanhoja tuttuja oli kannustamassa pitkin matkaa!

Kymppi tuli täyteen 40.32 ja 12 km 48.35. Laskin että ennätysvauhtia mennään, jopa 1.26.xx mahdollinen ja juoksu tuntui edelleen hyvältä. Vedin koko ajan ja muutin muutamaan otteeseen juoksulinjaani tarjoten myös kaverille vetojuhdan tehtävää, mutta eipä kelvannut (kuvassa Hotelli Kuusamon kohdalla eka kierroksella noin 10 kilometrin kohdalla heitän juuri tyhjän juomapullon isälleni).

Noin 14 kilometrin kohdalla Haatajan Aki (puolikkaan rekordi 1.20 ja mara 2.58) saavutti meidät ja jatkoimme kolmisin. 15 kilometriä täyttyi 1.01.09, siis 4.05 min/km-vauhtia ja edelleen noin 1.26:10 -loppuaikaa enteillen. Juoksu alkoi hiukan painamaan ja Aki nykäisi pari kertaa pikkunousuissa. Vastasin vauhdinlisäyksiin välittömästi, mikä saattoi olla virhe. Jalat alkoivat tuntua varsin painavilta ja kun Aki nykäisi muutama sata metriä ennen Karhuntassua, vastaukseni oli ponneton. Eroa syntyi hetkessä kymmenkunta metriä ja Karhuntassun jälkeen vauhtini selvästi hidastui niin että myös M50-voittaja meni menojaan.

16 km tuli vastaan ajassa 1.05.29 ja 18 km 1:14:03 (edellinen 2 km 8.34) eli kelvollista vielä, mutta pahempaa oli tulossa. Seuraava kilometri vei jo 4.25 (19 km 1:18:29) ja nyt alkoi olla jo kiire ennätyksen kanssa. Keskityin lähinnä pitämään juoksun jotenkuten kasassa, mutta vaikeaa oli. Kirkkotien loiva ylämäki oli pehmeää menoa kirkolle saakka ja niinpä 20 km oli vastassa ajassa 1.23.59 (tosin epäilyttää kilometritolppien väli tässä kohtaa - väsynyt toki olin, mutta että 5.30-kilometri - no way!). Lopun taistelin sen minkä pystyin ja jonkinlaisen kirinkin sain aikaiseksi.



(kuvassa maalisuoran raastoa äitini ja tyttäreni kannustaessa)

Aika oli hyvä (toiseksi parhaani), mutta kuitenkin nelisenkymmentä sekuntia ennätyksestä.



(kuvassa helpottunut tunne kun tuska on ohi, toisaalta...)

On myönnettävä että vähän jäi hampaankoloon... Menetin arviolta minuutin verran loppukilometreillä, sillä Aki juoksi alle 1.28... Kari koko porukan nopeimpana juoksi 1.24.xx.

Kisan jälkeen oli mukava vaihtaa kuulumisia kisakavereiden ja tuttujen kanssa. Palkinnot jaettiin jäähallissa muun Karhujuhlaohjelman lomassa ja pokaalien sijaan tarjolla olikin valkoisia kirjekuoria. Lahjakortti paikalliseen Elmo-Sporttiin oli ihan hyvä veto, mutta olisipa tuonne palkintokaappiin vielä yksi pyttykin mahtunut...

Keli oli hyvä, 7-8 astetta sopii minulle. Paikoitellen tuuli hieman haittasi ja korosti loppukilometreillä väsymyksen tunnetta.

-gs

ps. Vanha bilsanopettajani veti 60-sarjassa 1.52. Juttelin hänen kanssaan vielä kisan jälkeen ja hän nauratti minua toteamalla peesanneensa koko matkan tyttöjen liikunnnanopettajaa ja kirimällä lopussa ohitse. Kun totesin että temppu oli törkeä niin Pekka vain naureskeli että tällä iällä alkaa olemaan erivapauksia...

Ruma ruumis?

Toissapäivänä pyöräilin kylällä ristiinrastiin vanhoja, muistorikkaita teitä; Vanttajantie, alas liikennepuiston ohi liikuntakeskukseen, Kitkantie, Maaseläntie, vanha lukio, kirjaston takaa Joukamontielle, Maaseläntie, Vienantie, Kaiterantie... Niin monenlaisia muistoja monelta vuosikymmeneltä. Mietteeni keskeytyivät kun kolmen hengen romaniseurueesta yksi lähti sivuilleen katsomatta ylittämään katua edessäni. Yhteentörmäyksen vaaraa ei ollut, sillä vauhtini oli hiljainen. Siitä huolimatta toiset varoittivat "varo pyöräilijää!". Pitkä ja näyttävä romaninainen totesi vain: "Ei se minun päälle aja. Tulee niin ruma ruumis." Hymyilin vain jatkaessani matkaa. "Eikö vain?" kuului vielä takaani. Pudistelin päätäni.

- - -

Huomenna sitten kisaillaan. Keli viilenee sopivasti, joten ennätystä lähden tavoittelemaan;

< 1.28.19 = loistotulos
1.28.19-1.28.59 = hyvä tulos
1.29.00-1.29.59 = perusjuoksu
>1.29.59 = selityksen paikka

-gs