keskiviikkona, heinäkuuta 02, 2008

Alkaako filosofiksi,

pohti eräs tuttava hiljattain. Mikä ettei. Mutta millaiseksi filosofiksi alkaisi? Arkiajattelussa filosofin käsitteellä viitataan yleensä jalat-irti-maasta-haihatteluun, joutavaan käsitteiden pyörittelyyn, joka ei johda mihinkään hyödylliseen.

Etymologisesti filosofin käsite juontaa kreikan kielen rakastamisen ja viisauden käsitteistä - filosofi on kirjaimellisesti viisauden rakastaja, siis

1. filosofi
2. rakastaa
3. viisautta

1. Pidän jokaista ihmistä filosofina. Ihmiset eroavat toisistaan siinä, että osa jo toteuttaa filosofiuttaan ja osalla filosofius on vielä potentiaalisena mahdollisuutena, uinuvana kykynä. Filosofi on totuuden etsijä. Filosofi kokee olemassaolon ydinkysymyksiksi klassiset kuka olen, mistä tulen, minne menen ja miksi. Jokainen ihminen vastaa näihin kysymyksiin elämäntavallaan, arvoillaan, ajattelullaan, sanoillaan ja teoillaan. Monet vastaavat tiedostamattaan, mutta filosofi haluaa vastata kysymyksiin tietoisesti. Johdonmukaisesti. Sitoutuen. Sillä filosofi rakastaa viisautta.

2. Seksismin läpäisemässä ajassa moni sekoittaa toisiinsa rakkauden ja himon. Erotisoituneella ja esineellistävällä medialla ruokittu mieli turtuu. Kaikki maistuu samalle eikä mikään tunnu miltään. Tarvitaan yhä kovempia ja isompia annoksia. Todellinen rakastaminen on sitoutumista ja vastuuta. Se on toimintaa. Se on kanssaihmisen huomioimista. Todellinen rakastaminen on herkäksi tulemista. Herkältä ei jää mitään havaitsematta. Herkkä kuulee viisauden kuiskauksen. Herkkä näkee arkeen kätkeytyneen kauneuden. Todellinen rakastaminen on myös vahvaksi tulemista. Vahva kestää koettelemukset ja kiusaukset. Vahva on juurtunut klassisiin totuuden, hyvyyden ja kauneuden perusarvoihin ja ilmentää niitä. Todellisen rakastamisen paradoksi on siis olla vahva ja herkkä samanaikaisesti. Filosofi kykenee rakkaudessaan ratkaisemaan tämän paradoksin. Sillä filosofi rakastaa viisautta.

3a. Dualismin ansakuopassa tunteet ja järki käyvät ikuista painia keskenään. Tunteet vievät ihmistä tuonne ja järki tänne. Älykkäänä itseään pitävä dualisti pyrkii ratkaisemaan dilemman turvautumalla järkeen ja alentamalla tunteet ”vain tunteiksi”. Älykäs dualisti toteaa vakavina pitämiensä asioiden äärellä mielellään, että ”tässä ei ole tunteilulle sijaa”. Älykäs dualisti tulee kovaksi tukahduttamalla tunteet. Viisauden löytänyt sen sijaan ylittää tunteen ja järjen välisen ristiriidan. Viisaus on tunteen ja järjen harmoniaa. Viisaudessa tunne ja järki eivät sekoitu, vaan ne yhdistyvät ja syntyy jotakin uutta. Tunteen ja järjen välisen ristiriidan ylittämiseen sisältyy ylimatemaattinen yhtälö; yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi. Filosofi kykenee viisaudessaan ratkaisemaan tämän yhtälön. Sillä filosofi rakastaa viisautta.

3b. Viisaus ei ole abstraktia käsiterunoutta, vaan se on konkretiaa. Viisaina hallitsijoina pidettyjen Salomonin ja Hesekiaan kokoamissa Sananlaskuissa puhutaan paljon viisaudesta. Viisaus esitellään useassa yhteydessä persoonana, joka tahtoo olla yhteydessä ihmiseen; "Minä, viisaus, viihdyn älyn seurassa, harkinta ja tieto ovat kumppanini" (Snl. 8: 12). Vanhan testamentin yleensä kovin patriarkkinen ajattelu maskuliinisine jumalakuvineen murtuu tässä kohtaa. Viisauteen nimittäin viitataan feminiinipronominilla. Kreikankielisessä vanhassa testamentissa, Septuagintassa, tämä älyn seurassa viihtyvä viisaus on nimeltään Sofia. Kyllä, se sama Sofia, josta filoSofiassa alkujaan oli kysymys. Niinpä on ymmärrettävää, että filosofi rakastaa viisautta.

Alkaako filosofiksi? Siinä vasta kysymys.

-gs

2 kommenttia:

Friend of God kirjoitti...

Hei!

Ajattelin ilmoittaa, että lopetin ja poistin blogini("Todellisen rakkauden jäljillä"). Että se kannattaa poistaa tuolta linkkilistalta, jos joku sattuisi sieltä kautta blogiini pyrkimään.

Loistavaa kesän jatkoa sulle!

sahrami kirjoitti...

Anekdoottina sellainen, että ortodoksien mukaan pyhällä Sofialla oli kolme tytärtä, joiden nimet ovat kreikaksi Pistis, Elpis ja Agape, slaavilaisittain Veera, Nadežda ja Ljubov. Eli Usko, Toivo ja Rakkaus...