Lähtökohdasta

Arkiajattelu ja tieteellinen ajattelu perustuu lähtökohtaisesti minä vs. maailma -kahtiajakoon: minuus ja tietoisuus paikallistetaan kehollisuuteen (ja aivoihin) ja maailma nähdään sille vastakkaisena ilmiönä. Siis: on olemassa minä ja on olemassa maailma. Tämä otetaan ikään kuin annettuna objektiivisena tosiasiana, lähtökohtana jonka varaan kaikki muu rakentuu. Tämä kategorisointi on toki monella tapaa hyödyllinen. Kielelliset konventiot perustuvat siihen. On kuitenkin syytä huomioida, että kyse on vain yhdestä mahdollisesta lähtökohtaolettamuksesta. Itse asiassa peruslähtökohtaolettamuksia on karkeasti ottaen kaksi kappaletta: 1) on olemassa minuus ("minä") ja on olemassa jotakin sille vastakkaista jota voi kutsua vaikkapa "ei-minäksi". 2) ensisijaisesti on olemassa todellisuus ("tietoisuus", "jotakin" - mitä pointteria nyt sitten haluaakaan käyttää) ja sen jälkeen on olemassa muita olettamuksia (kuten "minä vs. muu todellisuus", "sisäinen todellisuus vs. ulkoinen todellisuus").

1- ja 2-kohtien varaan rakentuva ontologia, epistemologia ja arvoteoria (muutamia mainitakseni) eroavat monella tärkeällä tavalla toisistaan.

Ongelmana yleisesti hyväksytyn paradigman haastamiseen reagoinnissa on kovin usein se, että järkiperäisen argumentaation sijaan nojataankin ensisijaisesti tunteisiin jotka liikahtavat levottomasti kun omat olettamukset todellisuuden perusluonteesta haastetaan. Tämä on merkki siitä, että olettamukset ovat kivettyneet ennakkoluuloiksi, joita huolella vaalitaan.

2-kohdan mukaisen peruslähtökohdan varaan rakentuvaa todellisuuskäsitykstä voi kutsua vaikkapa nondualismiksi. Nondualismi saattaa monella herättää assosiaatioita ns. henkisyyteen tai henkiseen todellisuuskäsitykseen. Valitettavan usein kaikki henkisyyteen viittaava herättää eksklusiivisesti tieteeseen rakastuneissa vahvasti emotionaalisia mielikuvia tylsyydestä, mielenkiinnottomuudesta ja jopa tyhmyydestä, eivätkä älyllisyyttään alleviivaavat halua missään tapauksessa tulla luokitelluksi henkisistä asioista kiinnostuneiksi.

Tiede ja henkisyys

On myös tutkijoita ja näkökulmia, jotka ovat avaria myös henkisyyden suuntaan.

- - -

"I do not think that it is necessarily the case that science and religion are natural opposites. In fact, I think that there is a very close connection between the two. Further, I think that science without religion is lame and, conversely, that religion without science is blind. Both are important and should work hand-in-hand. It seems to mc that whoever doesn't wonder about the truth in religion and in science might as well be dead." - Albert Einstein

"As a man who has devoted his whole life to the most clear headed science, to the study of matter, I can tell you as a result of my research about atoms this much: There is no matter as such. All matter originates and exists only by virtue of a force which brings the particle of an atom to vibration and holds this most minute solar system of the atom together. We must assume behind this force the existence of a conscious and intelligent mind. This mind is the matrix of all matter." - Max Planck

"Whoever undertakes to set himself up as a judge of Truth and Knowledge is shipwrecked by the laughter of the gods." - Albert Einstein

"Reality is merely an illusion, albeit a very persistent one." - Albert Einstein

"The reality we can put into words is never reality itself." - Werner Heisenberg

"I consider the ambition of overcoming opposites, including also a synthesis embracing both rational understanding and the mystical experience of unity, to be the mythos spoken or unspoken of our present day and age." - Wolfgang Pauli

"How on earth are you ever going to explain in terms of chemistry and physics so important a biological phenomenon as first love?" - Albert Einstein

"Let us not forget that human knowledge and skills alone cannot lead humanity to a happy and dignified life. Humanity has every reason to place the proclaimers of high moral standards and values above the discoverers of objective truth. What humanity owes to personalities like Buddha, Moses, and Jesus ranks for me higher than all the achievements of the enquiring and constructive mind. What these blessed men have given us we must guard and try to keep alive with all our strength if humanity is not to lose its dignity, the security of its existence, and its joy in living" - Albert Einstein

"The first gulp from the glass of natural sciences will turn you into an atheist, but at the bottom of the glass God is waiting for you." - Werner Heisenberg

"The intuitive mind is a sacred gift and the rational mind is a faithful servant. We have created a society that honors the servant and has forgotten the gift." - Albert Einstein

"The most beautiful thing we can experience is the mysterious. It is the source of all true art and science. He to whom the emotion is a stranger, who can no longer pause to wonder and stand wrapped in awe, is as good as dead; his eyes are closed. The insight into the mystery of life, coupled though it be with fear, has also given rise to religion. To know what is impenetrable to us really exists, manifesting itself as the highest wisdom and the most radiant beauty, which our dull faculties can comprehend only in their most primitive forms-this knowledge, this feeling is at the center of true religiousness." - Albert Einstein

Linkkejä:

https://thesethingsinside.wordpress.com/2011/02/19/awareness-not-matter-is-the-ground-of-reality/

https://www.sacred-texts.com/aor/einstein/einbucky.htm

Sanoittamattoman sanoittamisesta

Mikä on varmaa? Onko olemassa varmaa perustaa, jonka varaan älyllinen projekti rakentuu? Mikä on se perusvirhe, joka sekä arkiajattelussa että tieteen paradigmaattisissa lähtökohdissa tehdään? Mikä on se sokea täplä, jonka loogisnalyyttinen mieli tyypillisesti tekee?

Vapaa tutkimus uhattuna

"Vapaa tutkimus on muuttunut hakemus- ja julkaisutehtailuksi. Tieteellisestä ja taiteellisesta sivistyksestä ei puhuta mitään. Kun raportissa sekä opetus että tutkimus on välineellistetty taloudellisen kilpailukyvyn palvelijoiksi, on ymmärrettävää, ettei yliopistolain tavoitteesta kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa puhuta visiossa mitään." - Jaana Hallamaa (http://blogi.professoriliitto.fi/jaana-hallamaa/visio-uudesta-uljaasta-yliopistosta)

Tämä surullinen kehityskulku johtaa mm. siihen, että tutkimustuloksia viilataan tutkimuksen tilaajan intressien suuntaisiksi jotta rahoitusta saadaan jatkossakin. Rahoittajien intressinä on saada tutkimustuloksia, joilla oikeutetaan oma liiketoiminta. Yksi räikeimmistä esimerkeistä on peliteollisuus, joka on kymmenien miljardien liiketoimintaa. Sen vahva intressi on osoittaa etteivät ns. ensimmäisen persoonan taistelu- ja tappamispelit (kuten Fortnite, GTA, Call of Duty, Far Cry, God of War, Monster Hunter, Playerunknown’s Battlegrounds) vaikuta mitenkään pelaajan empatiakykyyn ja väkivaltaisuuteen. Terve järki ja puolueettomat tutkimukset kertovat yhtä tarinaa ja peliteollisuuden masinoimat tutkimukset toista - ketä uskoa?

10 myydyintä konsolipeliä 2018
http://fortune.com/2018/07/06/2018-best-selling-video-games/

1. Far Cry 5 (Publisher: Ubisoft)
2. God of War 2018 (Publisher: Sony)
3. Monster Hunter: World (Publisher: Capcom)
4. Call of Duty: WWII (Publisher: Activision-Blizzard)
5. Dragon Ball: Fighterz (Publisher: Bandai Namco)
6. Grand Theft Auto V (Publisher: Take-Two Interactive Software)
7. NBA 2K18 (Publisher: Take-Two Interactive Software)
8. MLB 18: The Show (Publisher: Sony)
9. Mario Kart 8 (Publisher: Nintendo)
10. Playerunknown’s Battlegrounds (Publisher: Microsoft)
(listan peleistä ainoastaan numerot 7 & 8 eivät sisällä väkivaltaa ja tappamista)

Meemit ja Popper

Susan Blackmore esittää mielenkiintoisen näkökulman kulttuurievoluutioon (https://www.susanblackmore.uk/memes-and-tremes/). Pari huomiota:

1) artikkelissa sanoitetaan uudestaan vanhaa ajatusta "ideoiden maailmasta" (Platon), jonka Popper viime vuosisadalla versioi tieteellisesti hyväksytyksi olemisen teoriaksi. Siinähän ontologian komponenteiksi esitetään maailmat M1, M2 ja M3. M1 on fyysisten tosiasioiden maailma, M2 tajunnantilojen maailma ja M3 on ideoiden ja teorioiden maailma (ikään kuin kollektiivinen tajunta jungilaisittain sanottuna - tosin Popper ei materialistina moista tunnusta). Popperin näkemyksen varaan perustuu myös ns. emergentti materialismi (joka on varsin suosittua keskivertotutkijoiden parissa - anteeksi en malttanut...). Popperin näkemystä on kritisoitu mm. siitä että siinä yhtäältä redusoidaan henkinen materiaan ja samalla kuitenkin pyritään selittämään että tietoisuus on jotenkin (merkillisesti) aineen emergentti ominaisuus. Melkoista akrobatiaa siis. Summa summarum: meemiteoria on lopulta silkkaa popperilaisuutta joka puolestaan on ns. köyhän miehen platonismia.

2) artikkelissa ilmenee hyvin kuinka filosofian taitamattomuus voi johtaa vajaisiin malleihin. Blackmoren taustoja en tunne, mutta sama taipumus on havaittavissa vaikkapa Hawkingin ajattelussa. Hän oli kiistatta briliantti omalla tontillaan mutta hänen filosofiset ulostulonsa olivat korkeintaan keskinkertaisia. Blackmoren kohdalla vaikuttaa samalta. Voi olla että hän on sittemmin kehittänyt mallistaan sofistikoituneemman. Linkitetyssä artikkelissa Blackmore tarttuu isoon haasteeseen yrittäessään selittää kulttuurista evoluutiota meemien taisteluna: ihmiset ovat "kuljettimia", joita meemit käyttävät monistaakseen ja muuntaakseen itseään. Tämä on kiehtova näkökulma mutta ainakin minulle jää epäselväksi meemien "omavoimaisuuden" peruste: mikä ajaa pohjimmiltaan immateriaalisia, aineettomia meemejä monistumaan ja muuntumaan? Missä meemit sijaitsevat? Miten ne sinne ilmestyivät / kehittyivät?

3) Blackmoren kirjoituksen loppu on timanttinen: "Ja kuka sitten laittaa meeminriisujan liikkeelle? Kuka herää, kun meemiuni on täysin purettu? Kas, siinäpä kysymys."

Mikä on varmaa?

Mikä on varmaa? Mistäpä sinä tai minä voimme olla varmoja jos epäilyksen verkko viritetään äärimmilleen?

Huominen on hypoteesi, todellisuus on unta vain ja identiteettikin vain harhaa?

Kauan sitten mietin tätä kysymystä ensimmäistä kertaa perusteellisesti ja päättelin että Descartesin (kaikki kunnia hänen ajattelulleen) kuuluisa "cogito ergo sum" perustui väärinkäsitykseen. Subjektin johtaminen ajattelun olemisen todentamisesta on spekulaatiota. Itse asiassa ainoa asia mistä voi olla varma on se, että "on ajatuksia" tai vielä yleisemmin:

"on jotakin".

Mitä tuo "jokin" on ja millaisen uskon hypyn vaatii tietoteoreettisen subjektin ja ns. ulkomaailman olemassaolon olettaminen? Ne ovat yksilöllisiä hyppyjä, erimittaisia kullakin. Olen kirjassani pyrkinyt osoittamaan kestävän perustan (johon viittaan yksinkertaisella, pelkistetyllä pointterilla "On"), jonka varaan kaikki rakentuu. Olen testannut perustaa hyvin kriittisesti alkuun itsenäisesti ja sittemmin eri yhteyksissä kasvokkain ja täälläkin. Perusta on luja, perusta on aukoton.

Ymmärrän kyllä sen että jotkut eivät syvemmillä eksistentiaalisilla kysymyksillä päätään juuri koskaan vaivaa. Jotkut toiset pohtivat kysymystä ratkaisua saavuttamatta ja sitten on myös niitä jotka suistuvat pohdinnoissaan kuiluun, jopa mielenterveytensä menettäen.

Kun tämän maailmankatsomuksellisen uskon hypyn kukin on tehnyt, alkaa työ - kuka olen, mistä tulen ja miksi. Mitä on maailma ja mitä on todellisuus? Mitä on tieto ja ennen kaikkea: kuinka voin tietää? Epistemologia, tietoteoria sisältää näkemyksen siitä mitä on tieto ja mitä on tietäminen ja mikä on tietoteoreettisen subjektin asetelma tietoon ja tietoprosessiin nähden. Valtavirtatieteen tutkijoiden tuntemus tieteenfilosofian problematiikasta ja sen implikaatioista tieteen tekemisen tapaan ja edelleen tieteellisen tiedon muodostamis- ja muodostumisprosessiin näyttää aivan liian usein valitettavan ohuelta. Esko Valtaojan kaltaisten tieteen helppoheikkien yksinkertaistukset uppoavat suureen yleisöön mutta tieteenfilosofiaan perehtynyt näkee niiden läpi. Valtaojan suurta hybristä alleviivaavaa "Kaiken käsikirjaa" tarvitsee lukea vain pari sivua nähdäkseen kuinka ohuella pohjalla mies liikkuu.

Kyllä - jokainen kulkee tietysti omaa polkuaan omalla aikataulullaan ja omista lähtökohdistaan. Näin tekee myös Valtaoja. Näin teet sinä. Näin teen minä. Toisinaan polkumme risteävät, kenties kerromme toisillemme näkemästämme ja kokemastamme sekä matkan määränpäästä. Voimem jakaa, voimme oppia. On niitä jotka ajelehtivat elämässään ja on niitä jotka näkevät tarkemmin minne ovat matkalla. Matkalla olemme kaikki. Elämänmatkalaiset. Tiede tarjoaa matkaeväitä, mutta ne eväät ovat rajallisia.

Avain on hukassa

Tässä ajassa elää monta tiedeuskovaa. Tieteellisen orientaation sokaisema on kuin ihminen joka illanhämärässä kotiin palatessaan huomaa hukanneensa talonavaimen. Talon edustalla oleva katuvalo valaisee pienen alueen pihamaata ja juuri siltä ja vain siltä alueelta ihminen etsii avainta. Satunnainen ohikulkija haluaa auttaa.

- "Voinko auttaa etsinnöissä? Oletko varma että hukkasit avaimen tähän?"
- "En ole."
- "Miksi sitten etsit tästä?"
- "Tästä on helpompi etsiä".

Alleviivaan: tiede on avannut ja avaa meille monia hienoja ovia. Mutta: tiede on myös avannut ovia, joita ei olisi tarvinnut avata. Arvovapaa tiede on illuusio. Ihmisen eksistentaalisten kysymysten äärellä tiede on voimaton - olemisen mielekkyyttä konstituoivat miksi-kysymykset ovat tieteellisessä viitekehyksessä mielettömiä, irrelevantteja, käsitespekulaatiota jne.

Ihminen kohtaa elämässään auringonpaistetta ja myös ravistelua, joka mittaa ihmisen. Ravistelu punnitsee ihmisen credon. Miksi elän? Miksi olen? Minne menen?

Valtameren aaltoja

Luotan kokemuksen, reflektion, intuition ja loogisen päättelyn perusteella siihen että ensisijainen, varma annettu "asia" (lainausmerkeissä siksi että kyseessä ei ole kognitiivisen prosessin kohde) on nondualistinen kokemus elävästä todellisuudesta tässä ja nyt. Viittaan tähän pointterilla "On" (onnessa.com/onkirja.html). Aivoilla on roolinsa ihmistajunnan toiminnalle, mutta suhteessa "On"-neen tämäkin spekulaatio on sekundääristä älylliskäsitteellistä nondualistisen kokemuksen viipalointia.

Tieteellinen metodi ei yllä "On"-neen sikäli kun se pitää kiinni dualismin (= klassinen tutkija-tutkittava -asetelma) paradigmasta. Dualismin paradigma on kuitenkin murenemassa kun yhä suurempi joukko tutkijoita on sanoutunut siitä irti.

Kokemus subjektiivisuudesta ("minuudesta") on tosiasiallinen kokemus - en sanoisi sitä harhaksi. "Minuus" on ikään kuin huokoinen, dynaaminen kupla tietoisuuden valtameressä - sillä on tietty yksilöllisyys mutta on samaa vettä kuitenkin kuin koko valtameri. Voidaan myös puhua pinnan aaltojen ja valtameren suhteesta. Ei ole virheellisiä aaltoja - jokainen on ainutlaatuinen ilmentymä valtamerestä. (Mystinen) ykseyskokemus on valtameren kokemista ja yksilöllisyyden alleviivaaminen on aallon ainutlaatuisen dynamiikan kokemista.

Gnosis

Kun puhutaan tieteen rajoista, puhutaan tieteen filosofiasta. Tieteen filosofiset perusteet on alue, jolla suurimmalla osalla ihmisistä on valtaisia aukkoja sivistyksessään. Tämä pätee erityisesti tieteisuskovien osalta.

Epistemologia, eli tietoteoria sisältää näkemyksen siitä mitä on tieto ja mitä on tietäminen ja mikä on tietoteoreettisen subjektin asetelma tietoon ja tietämisen prosessiin nähden. Vuodesta 1990 lähtien olen opiskellut filosofiaa ja niinpä siitä on muotoutunut yksi tärkeä väline maailmassaorientoitumisen työkalupakkiini. Mitä filosofia ylipäätään on? Yksi tapa hahmottaa sitä on systemaattinen lähestymistapa filosofian eri osa-alueisiin; epistemologia, ontologia (metafysiikka), etiikka (arvot).

Vuodesta 1990 lähtien olen ollut vakuuttunut siitä, että todellisuuteen ja ihmisyyteen kätkeytyy arkiajattelulta ja valtavirtatieteeltä (joka nojaa dualismiin ja reduktionismiin) salattu kerros, ydin - jotakin jota voisi kutsua vaikkapa Rakkaudeksi tai Ikuiseksi hengeksi tai Jumalaksi. Kirjassani käytän yksinkertaista pointteria "On". Pointtereiden sijaan viisainta saattaisi olla ihan vaiti ja levätä ja kuunnella ja oppia tuossa salatussa lempeässä hiljaisuudessa. Olen kuitenkin valinnut sanat, olen päättänyt puhua vaikka tiedän että joidenkin korvissa tämä kaikki on vain tyhjää puhetta. Tiedän kyllä että on myös niitä jotka tietävät täsmälleen mihin tällä kaikella viittaan.

Kun tieteisuskoon taipuvainen älyllistäjä (tutkija) kuulee todellisuuden ytimessä piilevästä Ikuisesta hengestä, hän huvittuu. Hän vaatii näyttöä. Hän haluaa tietää metodin. Kuinka ikuinen henki ilmenee ja kuinka siitä voidaan saada tietoa ja kuinka ilmiön todellisuus voidaan varmentaa... Tieteen tekemisen yksi keskeinen periaate on falsifioitavuuden vaatimus; todellisuutta koskeva väite on periaatteessa voitava falsifioida jotta se on mielekäs. Väite "Jumala on olemassa" ei tässä valossa ole mielekäs, sillä sitä ei voi mitenkään osoittaa vääräksi, se ei ole falsifioitavissa. Sen sijaan väite "kuu on juustoa" on sikäli mielekäs, että asian voi tutkia ja todeta, kuinka on.

Minä vastaan älyllistäjälle, että hengen ulottuvuutta ei voi "tutkia". Hengen ulottuvuutta koetaan, eletään.

Älyllistäjän tragedia on jumiutua klassiseen tieteentekemisen tapaan jakaa oleva kahtia; tutkijaan ja tutkittavaan. Tästä seuraa kahtiajako myös tietämisen käsitykseen; joku tietää (subjekti) jotakin jostakin (objekti). Kutsun tällaista epistemologiaa subjekti-objekti –dualismiksi. Subjekti-objekti –dualismi on yksi länsimaisen ihmisen suuri ongelma.

Hengen sfääriin ei ulotu dualistisella otteella. Hengen todellisuudessa kaikki liittyy kaikkeen. Epistemologisesti tämä merkitsee, että dualistinen tietokäsitys on hylättävä. Dualismin sijaan tarvitaan ykseystietokäsitystä. Ykseystietokäsityksen mukaisessa tietämisessä ei ole erillistä tietäjää ja tiedettävää asiaa. On tietäminen, on sisäinen näkeminen, on gnosis.

Itse asiassa tämä ei kuulosta kummalliselta kvanttimekaniikkaa tunteville. Kvanttimekaniikan yksi keskeinen paradoksihan liittyy tutkimusasetelmaan; on opittu myöntämään Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen mukaisesti että havaitsija, mittalaite ja havaittava muodostavat kokonaisuuden jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mitä tarkemmin halutaan tietää hiukkasen liikemäärä, sitä epätarkempaa on paikasta saatava tieto ja jos korostetaan paikkatietoa, se tapahtuu liikemäärätiedon kustannuksella. Mittaus vaikuttaa mitattavaan kohteeseen.

“The first gulp from the glass of natural sciences will turn you into an atheist, but at the bottom of the glass God is waiting for you.” ― Werner Heisenberg

Tiede ideologiana

Tieteellinen metodi on valitettavan monelle ideologinen valinta. Se ei siinä tapauksessa eroa mitenkään mistään muusta ideologiasta. Ideologialla tarkoitan tässä kohtaa dogmaattista ajattelua, kivettymistä. Sen vastakohtana on avoimuus ja dynaamisuus.

Tieteen rajat asettuvat heti lähtökohdissaan. En tietenkään kiistä tieteen upeita saavutuksia - se olisi järjetöntä. Kritiikkini ydin kohdistuu

a) tieteelliseen metodiin ja tieteelliseen tapaan määrittää rationaliteetti (järki) - tiede on ikään kuin monopolisoinut rationaliteetti-käsityksen. Toiminta ja ajattelu on rationaalista jos ja vain jos se on harmonista tieteellisen otteen kanssa. (Tämä viritys ei ole kaukana fundamentalisesta tavasta perustella raamatun totuudellisuus.)

b) tieteen kaksinkertaisesti dualistiseen tapaan käsittää todellisuus. Dualismi on toki hyödyllinen ajatusmalli monessa kohtaa ja käsitteistömme on pitkälti rakentunut dualistisen maailmannäkemistavan varaan. Mutta samalla menetämme todellisuudesta ja ihmisyydestä olennaisia ulottuvuuksia. Kaksinkertaisella dualismilla tarkoitan olevan jakamista minään ja ei-minään ja toinen jako on olevan jakaminen sisäiseen ja ulkoiseen, subjektiiviseen ja objektiiviseen. Tästä seuraa paljon sotkua.

Tiede juoruyhteisönä

"Jokaisen eri alan tiedemiehet muodostavat kuin pienen kyläyhteisön ja ovat toinen toistensa ainut yleisö. Juorut kiertävät jatkuvasti, kaikki tuntevat toisensa ja tuntevat jokaista kohtaan joko sympatiaa tai antipatiaa. Sukupolvet ja kansallisuudet törmäävät toisiinsa, ja yksityiselämällä, politiikalla ja urakilpailulla on siellä suuri merkitys. Tiede on kaikkien muiden yleisen mielipiteen tuotteiden tavoin alisteinen muoti-ilmiöille."
- Simone Weil

Simone Weilin syntymästä on tänään 107 vuotta. 34-vuotiaana kuollut Simone oli filosofi, mystikko ja aktivisti. Monet pitävät häntä jopa pyhimyksenä.

Ensimmäinen hörppäys

"Ensimmäinen hörppäys
luonnontieteiden juomalasista tekee sinusta ateistin,
mutta lasin pohjalla sinua odottaa
Jumala."
- Werner Heisenberg
Nobel-palkittu fyysikko

Werner Heisenbergin kuolemasta on tänään 40 vuotta. Werner oli viisas mies eikä valitettavan monen nykytutkijan tavoin sokaistunut tieteen edistymisestä. Werner osasi pysyä nöyränä todellisuuden loputtoman rikkauden ja syvyyden äärellä.

Tiede piilopirttinä

"Tiede edustaa ihmisille kahta tärkeää asiaa:
älyn loistaville käyttelijöille se on laillistettu
ja syystä arvostettu menetelmien
ja suhtautumisten valtatie suurempaan maailmantuntemukseen.

Mutta se on myös intuitiovammaisille piilopirtti,
jonne sopii kipittää taiteen epämääräisyyttä pakoon,
kutsua omaa urautuneisuuttaan logiikaksi,
omaa levotonta ennakkoluuloisuuttaan kriittisyydeksi."
- Markku Siivola

"Uskomatonta?"

Pakkaspäivän aurinko Mikkelin Pankalammella. Kaunis maailma. Uskomattoman kaunis. "Uskomatonta"? Kertoessani kaikenkattavassa rakkaudessa toteutuvasta ihmisyydestä tai tieteen ehdoilla määritettävän rationaliteetti-käsityksen (rationaliteetti = järjellisyys) kapeudesta tai sydämen ja pään, tunteen ja älyn liitossa syntyvästä viisaudesta saan osakseni ymmärrystä. Saan myös kuulla, että ajatukseni ovat "mahdottomia". Ne ovat "huuhaata". Ne ovat "irrationaalisia". Mitä on ”mahdoton”, ”huuhaa” tai ”irrationaalinen”

”Mahdotonta” ajatusta pidetään ”uskomattomana” ja ”järjettömänä” ja ”huuhaana” erään rationaliteetin näkökulmasta. Tämä rationaliteetin muoto ankkuroi ihmis- ja todellisuuskäsityksensä yksinomaan tieteellisen metodin ja tieteellisen maailmankuvan puitteissa hahmottuvaan ulottuvuuteen.

Niinpä esimerkiksi näkemys ihmisestä ikuisuusolentona on ”mahdoton”, koska sitä ei ole tieteellisesti ei ole todistettu ja koska mielen tai sielun tai tajunnan ajatellaan olevan elävien aivojen tila. Kun aivot lakkaavat toimimasta, minuus lakkaa olemasta.

Viisaus asustaa ymmärryksessä, joka näkee asioiden monitahoisuuden ja monitasoisuuden. Tähän moninaisuuteen on monta näkökulmaa ja nämä näkökulmat eivät välttämättä sulje pois toisiaan. Analogia: kumpi on totta, englannin vai espanjan kieli? On syytä tehdä ero loogisen ristiriidan ja komplementäärisyysperiaatteen välillä. Pätevä ajattelu ja argumentaatio on loogisesti ristiriidatonta. Muodollisesti ilmaistuna tämä merkitsee, että väite A ja sen vastakohta ei-A eivät voi olla samanaikaisesti voimassa. Esimerkiksi väitteet "nyt on aamu" ja sen vastakohta "nyt on ilta" eivät voi olla samanaikaisesti voimassa. Aamun ja illan käsitteet liittyvät vuorokauden määräytymiseen ja se on yhteydessä maapallon pyörimisliikkeeseen akselinsa ympäri. Niinpä tiettynä hetkenä maapallon tietyillä pituuspiireillä vallitsee tietty auringon asemaan liittyvä vuorokaudenaika. Kun jossakin tietyssä paikassa on aamu, ei samassa paikassa samanaikaisesti voi olla ilta. Tämä on kiistaton ja väistämätön tosiasia niin kauan kuin maapallo pyörii, aurinko on olemassa ja joku tietoisuus tämän kaiken todentaa.

Komplementäärisyysperiaate puolestaan tarkoittaa, että näennäisesti ristiriitaiset näkökulmat ovatkin toisiaan täydentäviä. Väitteet "nyt on aamu" ja "nyt on ilta" (A ja ei-A) ovat globaalisti voimassa samanaikaisesti. Jossakin päin Tellusta on aina aamu ja jossakin päin maailmaa on aina ilta. Samanaikaisesti. Toisena esimerkkinä mainittakoon kvanttifysiikka. Sen kautta avautuu kiehtova näkökulma aineen syvätasoon. Arkiajattelun näkökulmasta konkreettiselta ja itsestäänselvältä vaikuttava rajanveto aineen ja ei-aineen välillä osoittautuu mahdottomaksi. Makrotason kappaleet ilmenevät mikrotasolla arkijärjen vastaisina. Esimerkiksi sohva, jolla nyt istun onkin värähtelyä, joka on tyhjää täynnä. Konkreettiselta sohvalta vaikuttava kappale onkin epämääräinen kimppu aaltoja ja hiukkasia. Samanaikaisesti. Todellisuutta kuvaavat matemaattis-fysikaaliset mallit ovat komplementäärisiä. Aaltohiukkasdualismi on arkijärjen vastainen periaate, mutta mittaukset todentavat sen.

Viisaus oivaltaa, että jos apriori (lähtökohtaisesti) rajoittaa pätevän tiedonhankinnan muodot tieteelliseen lähestymistapaan, tulee samalla harrastaneeksi ontologisen leikkurin (eli olemassaoloa rajaavan suodattimen) käyttöä. "Tieteellisten silmälasien" (so. tieteellinen metodi) avulla voidaan havaita, selittää, ymmärtää ja ennustaa monenlaisia ilmiöitä monenlaisilla tasoilla. Tämä onnistuu hienosti ja tieteen kehittymisen myötä ihmiskunta on hyötynyt tavattoman paljon. Tämä on kiistatonta. Tässä piilee kuitenkin sudenkuoppa. Tieteellisen metodin menestyksen myötä suuri joukko ihmisiä on tullut "tieteisuskovaksi". Tieteisuskova ei ymmärrä, että tieteellisen metodin määrittämään "haaviin" jää vain osa todellisuuden loputtoman avarasta valtamerestä. Kun joku mereen sukeltanut kertoo havaitsemistaan asioista, tieteisuskova leimaa kaiken sen ”huuhaaksi”, ”uskomattomaksi” ja ”järjettömäksi”, koska tieteellisen metodin haavista ei ole tehty moista löytöä.

Ripaus nöyryyttä monimuotoisen todellisuuden ja elämän ääressä tekisi terää tieteisuskoon taipuvaisille mielille. Nykyinen rationaliteettikäsitys kaipaa korjaamista ja laajentamista. Tieteisusko on johtanut ihmisen kykyjen yksipuoliseen, kapeaan rationaaliteettikäsitykseen lukittujen ominaisuuksien korostamiseen. Rationaliteetin laajentaminen komplementäärisyysperiaatteen mukaisessa hengessä rohkaisee ihmistä realisoimaan loppumattomia elämään ja ihmisyyteen sisältyviä mahdollisuuksia.

Onko tämä uskomatonta?
- Ehkä, riippuu kontekstista.
Onko tämä järjetöntä?
- Varmasti, ainakin joillekin.

"Kun viisas kuulee Taosta, seuraa hän sitä.
Kun tavallisella älyllä varustettu kuulee siitä, pysyy hän siinä aikansa ja kadottaa sen pian.
Kun hullu mies kuulee siitä, niin hän vain nauraa sille.
Jolleivät sellaiset ihmiset pitäisi sitä pilkkanaan, ei sitä kunnolla voisi sanoa Taoksi."
(Tao-te-ting)

"On" Kirja Nyt!

"On"
Kirja
Nyt!

Tänään sain kirjani ensivedoksen käsiini!
Jep - tunne on aivan erityinen.
Tuntemus on erityisen hieno!

Tarjolla on mojova pläjäys tietoisuuden maiseman luotaamista, emootioiden ja ajattelun roolin valottamista suhteessa onneen, tieteen filosofiaa, psykologiaa, onnen filosofiaa... "On"nen sisällysluettelo löytyy täältä: onnessa.com/onkirjancontents.html, lopullinen taitto sidontamarginaaleineen toi hieman lisäsivuja, joten esikatselukuvasta poiketen kokonaisuus on 204 sivun mittainen.

Teoreettisen spekulaation sijaan esitän asiat käytännöllisesti ja peilaan niitä kokemuksen kautta. "On" on 24 vuoden tutkimusmatkan tulos. "On" on kuin kartta, sitä voi nimittää myös "On"nen karttakirjaksi.

Nyt saat "On"nen ennakkotilaushintaan 15 € 11.11. saakka. Olen saanut mukavasti ennakkotilauksia ja tällä hetkellä noin viidesosa ensipainoksesta on varattu. Kirja tulee alkuvaiheessa myyntiin myös Jyväskylään (Yarnanta, facebook.com/Yarnanta) "On"nea on rajoitetusti tarjolla myös Naistenmessuilla Mikkelissä la 29.11. Löydät pienen lukumaistiaisen täältä: http://www.onnessa.com/onkirja.html

Varaa omasi! :-)

- Jorma Ronkainen (jorma piste ronkainen at onnessa piste com)

ps. Jos sinulla on idea yhteistyöstä niin ota yhteyttä. Tulen mielelläni puhumaan kirjani teemoista (samaan tapaan kuin Yarnanta/Jyväskylä, vierailen siellä ma 17.11.)

Todellisuus on ihmeellisempi

Ihastelen taivaallista näytelmää: kaksi valtaisaa ympyrää sateenkaaren väreissä komeilee auringon ympärillä. Ällistelen. Käyn välillä kaupassa ja ulos tullessa katse etsiytyy taas taivaalle. Siinä se yhä on. Vau! Tiedän, että tieteen näkökulmasta ilmiö ei ole arvoitus. Halo johtuu valon taittumisesta ja heijastumisesta ilmakehän jääkiteissä. Asia loppuunkäsitelty. Selitetty. Paketoitu ja purkitettu.

Mutta sittenkin... "valo", "ilmakehä", "heijastua", "taittua", "jääkiteet"... käsitteitä, malleja ja teorioita, kuin kokoelma toisiinsa kytkettyjä tarralappuja. Toki niillä on vaihteleva määrä selitys- ja ennustusvoimaa ja sen myötä oma tärkeä roolinsa. Viime kädessä ne ovat kuitenkin vain tarinoita, joilla rajatonta todellisuutta rajataan ja yksinkertaistetaan jostakin näkökulmasta. Todellisuutta luokitellaan, sanallistetaan ja kuvataan tieteen lisäksi mm. taiteen ja uskonnon keinoin. Mieli elää käsitteistä, selityksistä ja tarinoista. Mieli sepittää loputtomia tarinoita itsestä ja maailmasta. Ällistyminen, ihastuminen, mykistyminen tai haltioituminen voi toki tapahtua tieteellisen, taiteellisen tai uskonnollisen tarinan äärellä. Matemaattisen yhtälön eleganssi, van Goghin vehnäpellon värit ja inspiroituneen mystikon runolliset sanat voivat koskettaa, mutta kaikki kuvaukset kalpenevat tämän hetken tarinoista paljaan kauneuden rinnalla.

Katson kokosivun ilmoitusta Hesarissa. "Todellisuus on tarua ihmeellisempää", julistaa muuan tiedettä tunnetuksi tekevä lehti. Se antaa ymmärtää, että sillä on tarujen sijaan avaimet todelliseen todellisuuteen. Todellisuus on jossakin tuolla ja tieteellinen lehti paljastaa mistä siinä oikeasti on kysymys. Lukemalla tätä lehteä en jää sivuraiteelle, vaan varmistan itselleni eturivin paikan, josta seurata todellisuuden spektaakkelia. Lehti mainostaa tarjoavansa ”elämyksiä uteliaalle”. Ymmärrän pointin.

Mutta sittenkin… todellisuus ei ole jossakin tuolla, vaan se tapahtuu nyt ja tässä. Tässä hetkessä ilmenevä todellisuus on enemmän kuin mikään tarina, teoria tai malli. Tämän hetken taianomaisuus laimentamattomana, paljaana, lisäaineettomana kokemuksena pysäyttää. Halo, juhannusruusun tuoksu, tuulen hiljainen henkäys, väriloisto niityn laidassa, lapsen kikatus, ventovieraan hymy, kosketus, auringonlasku, kyyneleet, tietokoneen jäähdyttimen hurina... Elämä liikkuu tässä hetkessä lukemattoman käsittämättömin tavoin. Tämä hetki yllättää. Tämä hetki sellaisenaan, mitään lisäämättä, mitään pois jättämättä on avara. Tämä hetki on kuin iso ja varaukseton ”kyllä”. Se sallii mielen puuhastelun käsitteellisten lippusten ja lappusten, tieteellisten tarinoiden ja tarujen parissa. Tämä hetki sallii, sillä todellisuus on ihmeellisempi.

- Jorma Ronkainen (facebook.com/OnKaikki)

Tieteellinen ote ideologiana

Tieteellinen metodi on kovin monelle ideologinen valinta. Se ei siinä tapauksessa oikeastaan eroa mitenkään mistään muusta ideologiasta. Ideologialla tarkoitan tässä kohtaa dogmaattista ajattelua. Dogmaattisuus on kivettymistä vastakohtana avoimelle ja dynaamiselle otteelle.

Tieteen rajat asettuvat heti lähtökohdissaan. En tietenkään kiistä tieteen upeita saavutuksia, se olisi järjetöntä. Kritiikkin ydini kohdistuu tieteelliseen metodiin ja tieteelliseen tapaan määrittää rationaliteetti (järki) - tiede on ikään kuin monopolisoinut rationaliteetti-käsityksen. Toiminta ja ajattelu on rationaalista, jos vain jos se on harmonista tieteellisen otteen kanssa. On syytä käsittää, että tieteellinen ote pohjautuu dualistiseen tapaan käsittää todellisuus. Dualismi on hyödyllinen ajatusmalli monessa kohtaa, mutta jos takertuu dualismiin, menettää todellisuudesta ja ihmisyydestä olennaisia ulottuvuuksia. Dualismilla tarkoitan tässä kohtaa olevan jakamista minään ja ei-minään.

Suosittelen lämpimästi kvanttifysiikan perusteisiin tutustumista. Siinä maastossa yhä useampi tutkija on oivaltanut todellisuuden nondualistisen luonteen. Dualistinen ajatteluharha subjekti vs. objekti (tutkija vs. tutkittava) osoittautuu vain kivettyneeksi ajattelutavaksi.

Elää ajan harhassa

Tehdään tämä ensin selväksi. Suomen "virallinen" tähtitieteilijä Esko Valtaoja on tehnyt arvokasta työtä popularisoidessaan tähtitieteen piirtämää kuvaa merkillisestä maailmankaikkeudesta. Tämä on hieno asia. Eilen Turun Sanomissa julkaistussa "maailmanlopun kolumnissaan" Valtaoja tuo kuitenkin esiin ylimielisyytensä ja väärän varmuutensa tieteellisen tiedon valekaavussa. Samalla hän vahvistaa asemaansa muiden suomalaisten tieteisuskovien joukossa. Valtakuntamme "virallinen" fyysikko Kari Enqvist ja Valtaoja kisaavat tieteellisen maailmankatsomuksen ylipapin tittelistä ja tieteen voittokulun sokaisema, kaikesta henkisestä vieraantunut kansa hurraa. Kovin tasaväkiseltä vääntö näyttää.

Valtaoja kritisoi kolumnissaan tuomiopäivän profeettoja. Tätä agendaa en sinällään näe ongelmallisena. Sen sijaan Valtaojan itsevarmat lausunnot tulevaisuudesta ovat älyllisesti kestämättömällä pohjalla. Ne pohjautuvat ajatteluvirheeseen. Jos jokin niin tämä on noloa tieteisuskovalle! Älyllinen virhe = skandaali. Valtaoja toteaa esimerkiksi että "lauantaina moni ihminen tulee olemaan hämmästynyt." Oikeasti, ihan "aikuisten oikeasti" - arvostettu professori Valtaoja tai professori Enqvist, tai sinä, hyvä lukija tai minä, poloinen bloggari tässä ja nyt - meistä kukaan ei 100% varmuudella tiedä yhtään mitään perjantaista, huomisesta tai edes minuutin päästä koittavasta hetkestä. Minä en varmuudella tiedä yhtään mitään siitä mitä tulen lopulta sanoneeksi tässä bloggauksessa. Itse asiassa en tiedä edes sitä miten tämä lause tulee päättymään… tuohon se ei päättynyt. Jaaha, se päättyi tuohon. Kuinka Outoa!

Ymmärrän, että kaikki tämä saattaa sittenkin kuulostaa sinusta itsestäänselvyydeltä, mutta malta hetki. Tässä itsestäänselvyydessä, ihan siinä sen keskellä, piilee nimittäin suuri totuus. Useimmiten me harhaudumme elämään lineaarisen aikakäsityksen kuvitelmassa. Sitä voisi sanoa myös nukkumiseksi. Me kuvittelemme, me uskomme (!), että meistä riippumatta on olemassa ”jossakin tuolla” sellaiset asiat kuin ”eilinen” ja ”huominen” ja että niille pitäisi tehdä jotakin. Näemme ajan ulkopuolellamme olevana jatkumona, janana. Katsomme vakavina kalentereitamme, jotka ovat täynnä merkintöjä ja uskomme että ne ovat jotenkin totta - huominen, ensi viikko, tulevaisuus on totta. Ennenkaikkea se on lukkoonlyöty, sovittu ja ennaltamääritetty. Mikä onkaan Tärkeän Ihmisen tunnusmerkki? Kalenteri täynnä sitoumuksia.

Ensisijaisen tärkeää modernin ihmisen vinoutuneeseen aikakäsitykseen liittyen on käsittää, että sen myötä ihminen on suuressa vaarassa menettää otteensa, vieraantua siitä ainoasta mitä hänellä oikeasti 100% varmuudella on. Siitä ainoasta, mikä oikeasti on tärkeää. Siitä ainoasta, jossa kaikki oleva on. Siitä ainoasta mahdollisuudesta, jossa voi tuntea, tahtoa, ajatella, puhua, toimia, vihata, rakastaa, surra. Se on se ainoa paikka, jossa voimme hengittää, katsoa, koskettaa, elää, ilmaista itseämme. Se on se ainoa paikka, jossa voimme olla oma itsemme. Viittaan siihen ainoaan, itsestään selvään, ilmaiseen, kaikille ja kaikkialla tarjolla olevaan. Se ainoa on kuin sokea täplä käsitteellisesti ehdollistuneessa lineaarisen aikakäsityksen pauloissa rimpuilevassa mielessä. Mikä Se on? Se on Tämä, se on Tässä. Se on Nyt. Ainutlaatuinen nyt. Kirjoitan näitä sanoja juuri ja vain tässä hetkessä. Sinä luet näitä sanoja ainutlaatuisessa nyt-hetkessä. Tässä ja nyt. Nyt-hetkessä on kaikki ja mitään muuta ei ole. Kaikki reflektointi tapahtuu ajattomassa nyt-hetkessä.

Missä nyt sijaitsee? Missä tämä maaginen paikka on? Tässä huipentuu elämän ihanan näytelmän juoni: nyt sijaitsee tietoisuudessasi. Ei missään muualla. Toistan. Nyt on tietoisuudessasi, ei missään muualla. Pimpeli pom. Se oli sinun herätyskello. Aika herätä. Sinulla on "vain" nyt ja se "sijaitsee" tietoisuudessasi. Tämä on suuri mahdollisuus.

Todettakoon etten missään tapauksessa väheksy suunnitelmallisuuden merkitystä – se olisi järjetöntä. Totta kai me tarvitsemme uskoa huomiseen, jotta saamme jotakin aikaan. Esimerkiksi minulla on kalenterin mukaan tiettyjä suunnitelmia tälle iltapäivälle ja huomisellekin, kuten meillä kaikilla. Vaikka en todellisuudessa pysty lausumaan perjantaista mitään varmaa, teen kuitenkin tiettyjä valmisteluja niin että pystyn tarvittaessa lunastamaan lupaukset. Toimin nykyhetkessä, tässä ja nyt, tarkoituksenmukaisella tavalla niin että jos kuvitteelllinen tulevaisuus todella realisoituu nykyhetkeksi, pystyn edelleenkin toimimaan tarkoituksenmukaisella tavalla.

Niin hassulta kuin se ehkä kuulostaakin, Valtaojan kolumnissa ilmenevällä ajattelulla ja maailmanlopun maakareilla on paljon yhteistä. Molempia yhdistää aikakäsityksen harha. Molemmat elävät "sitku"-todellisuudessa. Sitku, eli "sitten kun tiede kehittyy riittävän pitkälle niin kaikki ihmiskunnan ongelmat ratkeavat". Tämä on Valtaojan, Kari Enqvistin ja muiden tieteisuskovien mantra. "Sitten kun tulee maailmanloppu, kaikki muuttuu paremmaksi", on puolestaan metafyysistä eskapismia harrastavien uskovaisten mantra. Huomaatko harhan? Kyllä, huominen on hypoteesi. Se on ihan hyödyllinen hypoteesi, mutta se asetetaan tässä ja nyt ja sitä eletään todeksi koko ajan tässä ja nyt. Ei missään muualla. Pimpeli pom.

Elämän alku

Luin eilen lapselle iltasatua jossa mainittiin jotakin kaloista.

- Isi, mistä ne kalat ovat tulleet?
- Siis tuohon jokeenko?
- Ei vaan mistä se ensimmäinen kala on tullut?
- Biologiassa ajatellaan että elämä kehittyi meressä. Alkuun oli yksinkertainen molekyyli josta sitten kehittyi kaikki muu. Kalatkin.
- Mistä se ensimmäinen juttu tuli?
- Se molekyyli sinne mereen?
- Niin.
- Tieteessä ajatellaan että se vain muodostui itsestään ja sitten pitkän pitkän ajan kuluessa kehittyi kaikki muu elämä. Uskonnollisesta näkökulmasta ajatellaan elämän ilmestyneen maapallolle Jumalan vaikutuksesta.

-gs

(kuva http://www.paikkaauringossa.fi/galleria/2856/4905)

Epävarmuudesta ja tietämisestä

Mistäpä sinä tai minä voimme olla varmoja jos epäilyksen verkko viritetään äärimmilleen?

Huominen on hypoteesi, todellisuus on unta vain ja identiteettikin vain harhaa?

Kauan sitten mietin tätä kysymystä perusteellisesti ja päättelin että Descartesin - kaikki kunnia hänen ajattelulleen - "cogito ergo sum" perustui myös epävarmuuteen.

Itse asiassa ainoa asia mistä subjekti voi olla varma on se, että "on ajatuksia" tai vielä yleisemmin "on jotakin". Mitä sitten tuo jotakin on ja millaisen uskon hypyn vaatii tietoteoreettisen subjektin ja ns. ulkomaailman olemassaolon olettaminen - ne ovat yksilöllisiä hyppyjä, erimittaisia kullakin. Jotkut eivät koko asialla päätään koskaan vaivaa kun jotkut toiset pohtivat kysymystä ratkaisua saavuttamatta ja ehkä jopa mielenterveytensäkin menettäen.

Kun tämän uskon hypyn kukin on tehnyt, alkaa työ - kuka olen, mistä tulen ja miksi. Mitä on maailma ja mitä on todellisuus?

Mitä on tieto ja ennen kaikkea, kuinka voin tietää?

Epistemologia, tietoteoria sisältää näkemyksen siitä mitä on tieto ja mitä on tietäminen ja mikä on tietoteoreettisen subjektin asetelma tietoon ja tietoprosessiin nähden.

Jokainen kulkee omaa polkuaan omista lähtökohdistaan ja toisinaan polkumme risteävät, matkalaiset kertovat toisilleen näkemästään ja kokemastaan sekä matkan määränpäästä. Toiset ajelehtivat ja toiset näkevät tarkemmin minne ovat matkalla.

Polkuani tallatessa olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että todellisuuteen ja ihmisyyteen kätkeytyy arkiajattelulta salattu kerros, ydin - jotakin jota voisi kutsua vaikkapa Rakkaudeksi tai Ikuiseksi hengeksi tai Jumalaksi. Voin kuvata tuota ydintä epätäydellisin käsittein, vaikka ehkäpä viisainta olisi olla ihan vaiti ja levätä ja kuunnella ja oppia tuossa salatussa lempeässä hiljaisuudessa. Toisaalta filosofialleni on tunnusomaista se, että arvokkaina pitämäni löydöt tulee jakaa toisten kulkijoiden kanssa. Ja niinpä jaan niitä -
siitäkin huolimatta että moni pitää niitä arvottomina,
siitäkin huolimatta että moni pitää minua haihattelijana,
siitäkin huolimatta.

Sillä jos yhdenkin kanssamatkaaja oivaltaa jotakin löytöjeni myötä, ei kokemukseni jakaminen ole ollut turhaa.

Monen itseään älykkäänä pitävän tragedia on asioiden älyllistäminen kapeasti määritettävän älykkyyskäsityksen kautta. Kun tällainen älyllistäjä kuulee todellisuuden ytimessä piilevästä Ikuisesta hengestä, hän huvittuu. Hän vaatii näyttöä. Hän haluaa tietää metodin. Kuinka ikuinen henki ilmenee ja kuinka siitä voidaan saada tietoa ja kuinka ilmiön todellisuus voidaan varmentaa...

Tieteen tekemisen yksi keskeinen periaate on falsifioitavuuden vaatimus; todellisuutta koskeva väite on periaatteessa voitava falsifioida jotta se on mielekäs. Väite "Jumala on olemassa" ei tässä valossa ole mielekäs, sillä sitä ei voi mitenkään osoittaa vääräksi, se ei ole falsifioitavissa. Sen sijaan väite "kuu on juustoa" on sikäli mielekäs, että asian voi tutkia ja todeta, kuinka on.

Minä vastaan älyllistäjälle, että hengen ulottuvuutta ei voi "tutkia". Hengen ulottuvuutta koetaan, eletään.

Älyllistäjän tragedia on jumiutua klassiseen tieteentekemisen tapaan jakaa oleva kahtia; tutkijaan ja tutkittavaan. Tästä seuraa kahtiajako myös tietämisen käsitykseen; joku tietää (subjekti) jotakin jostakin (objekti). Kutsun tällaista epistemologiaa subjekti-objekti –dualismiksi. Hengen sfääriin ei ulotu dualistisella otteella. Hengen todellisuudessa kaikki liittyy kaikkeen. Epistemologisesti tämä merkitsee, että dualistinen tietokäsitys on hylättävä. Hengen sfäärissä ei ole erillistä tietäjää ja tiedettävää asiaa.

On tietäminen, gnosis.

-gs

(kuva Bremen lokakuu 2009)