Näytetään tekstit, joissa on tunniste metsä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste metsä. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, elokuuta 21, 2018

Lakialoite avohakkuiden lopettamiseksi valtion mailla

Hyvin on kertynyt allekirjoituksia.

Aloitteen sisältö

"Kansalaisaloite eduskunnalle metsälain ja metsähallituksesta annetun lain muuttamiseksi

Aloitteen allekirjoittaneet kansalaiset esittävät, että valtion metsien käyttöön liittyvää lainsäädäntöä muutetaan siten, että valtion omistamilla alueilla ei jatkossa olisi pääsääntöisesti sallittua suorittaa metsälaissa tarkoitettuja uudistushakkuita. Käytännössä muutos tarkoittaisi siirtymistä avohakkuista ja voimaperäisistä kasvatushakkuista jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen menetelmiin.

Muutosten tarkoituksena on edistää Metsähallitusta koskevassa laissa määriteltyjen yhteiskunnallisten tavoitteiden toteutumista ja määritellä valtion metsien hoitotoimenpiteille ja puunkorjuun toteutukselle kestävyyden näkökulmasta selkeät vähimmäisvaatimukset."

sunnuntai, tammikuuta 17, 2016

Narsk narsk

-25C, lumi narskuu kenkien alla, auringon aistii kasvoilla, tiaiset sirkuttelee. Suomen talvi.

lauantaina, maaliskuuta 29, 2014

Mene metsään!

Onnen askelmerkkejä #3

Asuessasi metsän lähellä olet etuoikeutettu. Mene metsään! Luonto on mestarillinen mielen rauhoittaja.

Hengität tämän hetken raikasta ilmaa. Puut, kivet ja sammaleet lepäävät olemisessa.

Oleminen on vaivatonta. Sinä olet.

t. Jomppe (facebook.com/OnKaikki)