maanantaina, marraskuuta 30, 2009

Lätkässä Sofiaan

Alkaako filosofiksi?

Arkiajattelussa filosofin käsitteellä viitataan yleensä jalat-irti-maasta-haihatteluun, joutavaan käsitteiden pyörittelyyn, joka ei johda mihinkään hyödylliseen.

Etymologisesti filosofin käsite juontaa kreikan kielen rakastamisen ja viisauden käsitteistä - filosofi on kirjaimellisesti viisauden rakastaja, siis

1. filosofi
2. rakastaa
3. viisautta

1. Pidän jokaista ihmistä filosofina. Ihmiset eroavat toisistaan siinä, että osa jo toteuttaa filosofiuttaan ja osalla filosofius on vielä potentiaalisena mahdollisuutena, uinuvana kykynä. Filosofi on totuuden etsijä. Filosofi kokee olemassaolon ydinkysymyksiksi klassiset kuka olen, mistä tulen, minne menen ja miksi. Jokainen ihminen vastaa näihin kysymyksiin elämäntavallaan, arvoillaan, ajattelullaan, sanoillaan ja teoillaan. Monet vastaavat tiedostamattaan, mutta filosofi haluaa vastata kysymyksiin tietoisesti. Johdonmukaisesti. Sitoutuen. Sillä filosofi rakastaa viisautta.

2. Seksismin läpäisemässä ajassa moni sekoittaa toisiinsa rakkauden ja himon. Erotisoituneella ja esineellistävällä medialla ruokittu mieli turtuu. Kaikki maistuu samalle eikä mikään tunnu miltään. Tarvitaan yhä kovempia ja isompia annoksia. Todellinen rakastaminen on sitoutumista ja vastuuta. Se on toimintaa. Se on kanssaihmisen huomioimista. Todellinen rakastaminen on herkäksi tulemista. Herkältä ei jää mitään havaitsematta. Herkkä kuulee viisauden kuiskauksen. Herkkä näkee arkeen kätkeytyneen kauneuden. Todellinen rakastaminen on myös vahvaksi tulemista. Vahva kestää koettelemukset ja kiusaukset. Vahva on juurtunut klassisiin totuuden, hyvyyden ja kauneuden perusarvoihin ja ilmentää niitä. Todellisen rakastamisen paradoksi on siis olla vahva ja herkkä samanaikaisesti. Filosofi kykenee rakkaudessaan ratkaisemaan tämän paradoksin. Sillä filosofi rakastaa viisautta.

3a. Dualismin ansakuopassa tunteet ja järki käyvät ikuista painia keskenään. Tunteet vievät ihmistä tuonne ja järki tänne. Älykkäänä itseään pitävä dualisti pyrkii ratkaisemaan dilemman turvautumalla järkeen ja alentamalla tunteet ”vain tunteiksi”. Älykäs dualisti toteaa vakavina pitämiensä asioiden äärellä mielellään, että ”tässä ei ole tunteilulle sijaa”. Älykäs dualisti tulee kovaksi tukahduttamalla tunteet. Viisauden löytänyt sen sijaan ylittää tunteen ja järjen välisen ristiriidan. Viisaus on tunteen ja järjen harmoniaa. Viisaudessa tunne ja järki eivät sekoitu, vaan ne yhdistyvät ja syntyy jotakin uutta. Tunteen ja järjen välisen ristiriidan ylittämiseen sisältyy ylimatemaattinen yhtälö; yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi. Filosofi kykenee viisaudessaan ratkaisemaan tämän yhtälön. Sillä filosofi rakastaa viisautta.

3b. Viisaus ei ole abstraktia käsiterunoutta, vaan se on konkretiaa. Viisaina hallitsijoina pidettyjen Salomonin ja Hesekiaan kokoamissa Sananlaskuissa puhutaan paljon viisaudesta. Viisaus esitellään useassa yhteydessä persoonana, joka tahtoo olla yhteydessä ihmiseen; "Minä, viisaus, viihdyn älyn seurassa, harkinta ja tieto ovat kumppanini" (Snl. 8: 12). Vanhan testamentin yleensä kovin patriarkkinen ajattelu maskuliinisine jumalakuvineen murtuu tässä kohtaa. Viisauteen nimittäin viitataan feminiinipronominilla. Kreikankielisessä vanhassa testamentissa, Septuagintassa, tämä älyn seurassa viihtyvä viisaus on nimeltään Sofia. Kyllä, se sama Sofia, josta filoSofiassa alkujaan oli kysymys. Niinpä on ymmärrettävää, että filosofi rakastaa viisautta.

Alkaako filosofiksi? Filosofiksi ei aleta. Kyse ei ole loogisanalyyttisestä laskelmasta, jonka perusteella ihminen katsoo edulliseksi rakastaa viisautta. Vähän samaan tapaan kuin että kukaan ei päätä ryhtyä rakastamaan jotakuta. Ihminen "vain" huomaa olevansa rakastunut, löytää itsensä rakkaudesta.

Sofian rakastamisessa on pohjimmiltaan kyse siitä, että ihminen on yhteydessä sisimpäänsä. Siellä Sofia odottaa.

-gs

perjantaina, marraskuuta 27, 2009

Matka sisimpään

- Vaikuttavin yksittäinen unessa kuulemani lause on "heijastan itseni yön unessa".
- Kuka siinä puhuu?
- Kuka kysyy?
- Kerro, Didymos.
- Hyvä on,


- Matka käynnistyi ravintolassa. Bändi pani parastaan ja kun tauko koitti, huomasin että rummuissa olikin TT. Hänen paitansa selkämys oli hiestä märkä. Huikkasin hänelle tervehdyksen ja menin syömään.

Seuraavaksi olinkin Jokilammella käsissäni Kaleva, joka piti toimittaa oikealle omistajalleen. Minun oli lähdettävä kun kohtasin R:n. Ojensin lehden hänelle ja pyysin häntä toimittamaan sen perille. Huomasin että lehti oli jo kellastunut.

Lähtiessäni K:n kanssa pois heitin vielä R:lle yhden Mariannen. Selitin K:lle että R on ammattisotilas, kadettiupseeri. Lisäsin että myös R:n isä oli sotilas. Autoillessamme pois R jäi tekemään jotakin maanviljelykseen viittavaa. Minä ajoin.

Saavuimme merenrantaan. Huomasin kaukana toisella puolella avaruussukkulan. Ihmettelin K:lle, että onko taas aika sukkuloita avaruuteen lähettää. Samassa kaukana ollut sukkula katosi ja aivan edestämme merestä nousi avaruusraketti.

Noustuaan ylös se muuntui jonkinlaiseksi nosturiksi, joka laski aluksen vesille. Noustuamme omaan veneeseemme nosturi muuntui jonkinlaiseksi tunnistimiseksi, joka kävi aivan lähellämme. Tuli vaikutelma, että meidän lupa olla vesillä tarkastettiin. Meidän sallittiin jatkaa. Nosturin vesille laskema alus sukelsikin pinnan alla. Me jatkoimme matkaa ja kohta olimmekin suuressa vesialtaassa, joka sijaitsi isossa hallimaisessa rakennuksessa.

Hallissa oli pehmeä hämärä. Ihmettelin altaan pohjalla näkyviä kaloja. Kiinnitin huomioita 5-10 metrin mittaisiin valaisiin. Ne uivat samansuuntaisesti kanssamme. Totesin K:lle, että on mukavaa kun pohja näkyy niin selvästi. Kiersimme altaan vastapäivään. Jossakin kohtaa huomasin ison varjomaisen olennon altaan pohjalla. En tunnistanut sitä. Se liikkui oikealta vasemmalla ja oli hieman uhkaava. Oikealla oli pieni väliseinällä erotettu allas, josta kajasti kirkkaan lämmintä valoa. Tilan katto oli matalalla. Siellä on sitruunakala.

- Kiehtovaa! Mitä arvelet?

-gs

(Kuva auringonnousu, Egypti, Sharm El Sheikh tammikuu 2009)

torstaina, marraskuuta 26, 2009

It takes two to tango (Didymoksen Padme-näyn tulkinta)

"Kaunis valkea kukka piirtyi hänen eteensä. Terälehdet hohtivat hentoa valkoista lilan reunustamaa mustaa vasten. Didymos hymyili. Lootuskukka? Lootus. Se häipyi hitaasti taustaan ja samalla esiin piirtyi valkea lintu. Kyyhkynen. Didymos oli haltioissaan. Suorat assosiaatiot viittasivat väkeviin asioihin."

- Millaisia assosiaatioita, Didymos?

- Molemmat viittaavat Henkeen ja sen heräämiseen ja vaikuttamiseen ihmisessä. Toinen edustaa itämaista henkistä viisautta ja toinen länsimaista.

- Itä ja länsi kohtaavat?

- Täsmälleen. Kuvien peräkkäisyys ja ristikkäishäivytys viittaavat synteesin mahdollisuuteen.

- Kuulostaa kiehtovalta.

- Haluatko kuulla mitä kiintoisaa tapahtui noiden näkyjen jälkeen?

- Totta kai!

- Kävin ulkona hakemassa postin ja kiinnitin huomion erääseen autoon. Sen rekisterikilpeen.

- ?

- JOH-98.

- Mitä siitä?

- Olen muutaman vastaavan pannut aiemminkin merkille, mutta nyt päätin ensimmäistä kertaa tarkistaa viittauksen.

- Viittauksen? Nyt en kyllä ymmärrä.

- Rekisterinumero oli JOH-98. Sen voi ajatella viittaavan Johanneksen evankeliumiin. Ykdeksäs luku, kahdeksas jae.

- Ahaa. Mitäs sieltä löysit?

- Miehen naapurit ja muutkin, jotka ennen olivat nähneet hänet ja tiesivät hänet kerjäläiseksi, ihmettelivät: "Eikö tämä ole se, joka istui kerjäämässä?"

- Osuiko tuo jotenkin kohdalleen?

- Asiayhteydessä kerrotaan syntymästään saakka sokeasta miehestä, jonka Jeesus paransi. Ensimmäinen assosiaatio tästä johti luonnollisesti näkyyni lootuskukasta ja kyyhkysestä. Yhteys tuntui väkevältä ja vahvisti näyn merkittävyyttä. Minä olen ollut sokea ja Jeesus on antanut minulle näön. Toinen assosiaatio, tuohon yksittäiseen jakeeseen liittyen näyttää minulle kuvan itsestäni reilun viiden vuoden takaa.

- Olitko sinäkin kerjäläinen?

- Niin voi kyllä sanoa. Olin rakkauden ja armon kerjäläinen. Kävin läpi sisäistä kriisiä. Kävin läpi metafyysistä myllerrystä, jossa pelkäsin täysin hajoavani. Toisaalta olin tuolloin perehtynyt gnostiseen kristinuskoon ja sen valossa sisäinen myllerrys on väistämätön tiellä valoon. Rukoilin ja kirjoitin hyvin paljon. Kysyin itseltäni ja Jumalalta, mikä on osani. Miksi kärsin. Onko kärsimys välttämätöntä. Paljon kysymyksiä. Vähän vastauksia. Nyt kun katson tuota ajanjaksoa - itse asiassa luin eilen päiväkirjamerkintöjä tuolta ajalta - uskon ymmärtäväni mistä oli kysymys.

- Oletko yhä kerjäläinen?

- Kysymyksesi tuo mieleen erään moottoripyörämatkan, jonka tein rakkaani kanssa kuutisen vuotta sitten. Reissasimme mm. Ranskassa, Espanjassa ja Saksassa. Neljän viikon aikana ehdimme kokea monenlaista. Tapasimme paljon hienoja ihmisiä. Hampurissa kohtasimme erään vieraanvaraisen motoristin ja keskustelimme hänen kanssaan monenlaista. Totesin hänelle jotenkin niin että after all, we all are pretty much the same; we want to be happy in our lives. And how can be happy? We want to be loved and we want to love. That is all. Actually Fab Four said this fourty years ago. All you need is love.

- Varmasti mahtava reissu! En ole ihan varma vastasitko kysymykseeni.

- En minäkään. Kyllä - minä voin hyvin kun minua rakastetaan. Minä voin hyvin rakastaessani ihmistä. Elämää. It takes two to tango.

-gs



(kuvassa rakkaani kanssa Saanalla kesällä 2000)

maanantaina, marraskuuta 23, 2009

Padme

Didymos heräsi aikaisin. Uni ei enää tullut silmään, mutta hän ei noussut vaan makoili ja mietti. Oli vain. Hän mietti viimeaikojen uniaan. Mielenkiintoista, miten unimaailma, tiedostamaton taas aktivoitui ja alkoi syöttämään rikasta kuvastoa, monivivahteista draamaa tietoisuuteen!

"Se oli vain unta", usein sanotaan. Mutta Didymoksen maailmassa unet ovat tiedostamattoman viestintää tietoiselle minälle. Tiedostamaton on rehellinen, se kertoo ja esittää asiat kuten parhaiten taitaa. Tietoisuuden kannalta tämä merkitsee usein melkoista haastetta. Millä avaimella unen arvoitus avataan? Tiedostamaton pyrkii ilmenemään, se pyrkii tasapainottamaan tietoisen ja tiedostamattoman välistä jännitettä. Se vihjaa, missä ja miksi on kehittämistä ja mihin suuntaan kannattaisi edetä. Uni on ikään kuin kuva ihmisen psyyken tilasta. Elokuva. Lyhyt elokuva.

Didymos oli aivan rentona, piti edelleen silmät suljettuina ja kohdisti sisäisen katseensa suoraan eteen. Hän odotti, näkisikö hän jotakin. Tuottaisiko tiedostamaton jonkin kuvan? Alkuun hän näki hienonhienojen värien ja muotojen ilmenevän pimeydestä ja liukuvan takaisin olemattomuuteen. Tosiolevaan? Abstrakteja muotoja. Sitten... Kaunis valkea kukka piirtyi hänen eteensä. Terälehdet hohtivat hentoa valkoista lilan reunustamaa mustaa vasten. Didymos hymyili. Lootuskukka? Lootus. Se häipyi hitaasti taustaan ja samalla esiin piirtyi valkea lintu. Kyyhkynen. Didymos oli haltioissaan. Suorat assosiaatiot viittasivat väkeviin asioihin. Herätyskello soi. Tästä oli hyvä aloittaa päivä.

-gs

perjantaina, marraskuuta 20, 2009

Tehtävä

"On totta, että kulttuurissa elävä ihminen on äskettäin saavuttanut tietyn määrän tahdonvoimaa, jota hän voi käyttää mihin haluaa. Hän on oppinut tekemään työnsä tehokkaasti turvautumatta loitsuihin tai rummutukseen, joka hypnotisoisi hänet tekemisen tilaan.

Hän voi jopa tulla toimeen rukoilematta päivittäin jumalallista apua. Hän voi toteuttaa suunnitelmansa ja hän näyttää voivan vaikeuksitta muuttaa ajatuksensa toiminnaksi, kun taas primitiivistä ihmistä näyttävät joka askeleella haittaavan pelot, taikausko ja muut toiminnan näkymättömät esteet.

Nykyajan ihmisen taikauskoa on ajatus, että tahdon avulla voi toteuttaa mitä hyvänsä. Tämän uskon hintana on kuitenkin huomattava introspektion puute.

Aikamme rationaalinen ja tehokas ihminen ei näe, että häntä riivaavat hänen hallintansa ulottumattomissa olevat "voimat". Hänen jumalansa ja demoninsa eivät ole kadonneet minnekään, ne ovat vain saaneet uudet nimet. Ne pitävät hänet levottomuuden, epämääräisten pelkojen, psykologisten komplikaatioiden, lääkeaineiden, alkoholin, tupakan ja ruoan kyltymättömän tarpeen ja ennen muuta moninaisten neuroosien pauloissa."


(C.G. Jung: Symbolit - piilotajunnan kieli. Otava 1991. s. 82)

- - -

Klaanini henget odottavat. Ne janoavat tietoa. Viime yönä ne taas tulivat luokseni. "Mitä olet oppinut?", ne kysyivät.

- Rakkaus. Itsetuntemus.
- Mitä muuta?
- Anteeksianto. Anteeksianto muille. Anteeksianto itselle. Armollisuus.
- Mikä muu on tärkeää?
- Nöyryys. Nöyryys ei kuitenkaan ole nöyristelyä.
- Mitä tarkoitat?
- Nöyryys on hiljaista kunnioitusta mysteerin äärellä.
- Mikä on mysteeri?
- Ihminen.
- Ihminen?
- Ihminen. Ihmisessä taivas ja maa kohtaavat. Ihminen on mysteeri itselleen. Ihmisen tehtävä on oppia tuntemaan itsensä, ylittämään sisäinen ristiriita hyvän ja pahan välillä. Ihmisen tehtävä on tuoda tiedostamaton tietoisuuden valokeilaan. Ihmisen tehtävä on tulla ehjäksi, omaksi itsekseen.

Vastaukseni tyydyttivät henkiä. Ne palasivat kokouspaikalle merenrantaan. Olin käynyt paikalla edellisenä yönä ja nähnyt että rakennus oli täynnä. Täynnä henkiä ja odotusta. Suuret ikkunat oli peitetty verhoin ja ovessa oli lappu. "Yksityistilaisuus". Ovi avattiin minulle ja tyttärelleni. Jonkinlaista tilannekatsausta tai yhteenvetoa odoteltiin. Kenen on määrä pitää se? Minun?

-gs

"Einst hattest du wilde Hunde in deinem Keller: aber am Ende verwandelten sie sich zu Vögeln und lieblichen Sängerinnen." (FN)

(kuva Agia Galini, Kreeta, heinäkuu 2009)

maanantaina, marraskuuta 16, 2009

"Melkoista munkkilatinaa",

sanoo kuulija, kun pitää puhetta tyhjänä sanahelinää ja/tai ei ymmärrä sitä.

Latinankielisistä ilmauksista löytyy kuitenkin paljon tiivistettyä kokemusta ja näkemystä - viisautta. Mietin itselleni tärkeimpiä ja ensimmäisenä mieleeni tuli "semper ore psalmus, semper corde Christus". En enää muista missä yhteydessä lause alkujaan vastaan tuli kymmenisen vuotta sitten, mutta siinä on mielestäni upeasti kiteytetty tietty asenne ja ihmiskäsitys. Käytännössä kyse on sisäisen ja ulkoisen harmoniasta - sydämessä on rauha, Kristus (Christo in nobis -hengessä) ja kun "sydämen kyllyydestä suu puhuu", on se tässä kontekstissa viisauden (jumalallinen Sofia tai Logos) ilmenemistä, puhetta (itse asiassa "ore" viittaa rukoukseen). Siinä ei enää ole sijaa egoistiselle minälle, sillä se on väistynyt. Paavali viittasi jopa egominän kuolemaan - "enää en elä minä, vaan Kristus minussa".

Munkkilatinaa? Ehkä. Minusta se on mitä käytännöllisintä elämiseen ja olemiseen liittyvää luonnehdintaa. Sikäli kun ihminen kokee että ns. materialistisen tai maallisen tason tarjoama kaikessa kauneudessaankin on vain heijastus valon valtakunnasta.

-gs, matkalla

(kuva Louvre, Paris lokakuu 2008)

sunnuntaina, marraskuuta 15, 2009

Epävarmuudesta ja tietämisestä

Mistäpä sinä tai minä voimme olla varmoja jos epäilyksen verkko viritetään äärimmilleen?

Huominen on hypoteesi, todellisuus on unta vain ja identiteettikin vain harhaa?

Kauan sitten mietin tätä kysymystä perusteellisesti ja päättelin että Descartesin - kaikki kunnia hänen ajattelulleen - "cogito ergo sum" perustui myös epävarmuuteen.

Itse asiassa ainoa asia mistä subjekti voi olla varma on se, että "on ajatuksia" tai vielä yleisemmin "on jotakin". Mitä sitten tuo jotakin on ja millaisen uskon hypyn vaatii tietoteoreettisen subjektin ja ns. ulkomaailman olemassaolon olettaminen - ne ovat yksilöllisiä hyppyjä, erimittaisia kullakin. Jotkut eivät koko asialla päätään koskaan vaivaa kun jotkut toiset pohtivat kysymystä ratkaisua saavuttamatta ja ehkä jopa mielenterveytensäkin menettäen.

Kun tämän uskon hypyn kukin on tehnyt, alkaa työ - kuka olen, mistä tulen ja miksi. Mitä on maailma ja mitä on todellisuus?

Mitä on tieto ja ennen kaikkea, kuinka voin tietää?

Epistemologia, tietoteoria sisältää näkemyksen siitä mitä on tieto ja mitä on tietäminen ja mikä on tietoteoreettisen subjektin asetelma tietoon ja tietoprosessiin nähden.

Jokainen kulkee omaa polkuaan omista lähtökohdistaan ja toisinaan polkumme risteävät, matkalaiset kertovat toisilleen näkemästään ja kokemastaan sekä matkan määränpäästä. Toiset ajelehtivat ja toiset näkevät tarkemmin minne ovat matkalla.

Polkuani tallatessa olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että todellisuuteen ja ihmisyyteen kätkeytyy arkiajattelulta salattu kerros, ydin - jotakin jota voisi kutsua vaikkapa Rakkaudeksi tai Ikuiseksi hengeksi tai Jumalaksi. Voin kuvata tuota ydintä epätäydellisin käsittein, vaikka ehkäpä viisainta olisi olla ihan vaiti ja levätä ja kuunnella ja oppia tuossa salatussa lempeässä hiljaisuudessa. Toisaalta filosofialleni on tunnusomaista se, että arvokkaina pitämäni löydöt tulee jakaa toisten kulkijoiden kanssa. Ja niinpä jaan niitä -
siitäkin huolimatta että moni pitää niitä arvottomina,
siitäkin huolimatta että moni pitää minua haihattelijana,
siitäkin huolimatta.

Sillä jos yhdenkin kanssamatkaaja oivaltaa jotakin löytöjeni myötä, ei kokemukseni jakaminen ole ollut turhaa.

Monen itseään älykkäänä pitävän tragedia on asioiden älyllistäminen kapeasti määritettävän älykkyyskäsityksen kautta. Kun tällainen älyllistäjä kuulee todellisuuden ytimessä piilevästä Ikuisesta hengestä, hän huvittuu. Hän vaatii näyttöä. Hän haluaa tietää metodin. Kuinka ikuinen henki ilmenee ja kuinka siitä voidaan saada tietoa ja kuinka ilmiön todellisuus voidaan varmentaa...

Tieteen tekemisen yksi keskeinen periaate on falsifioitavuuden vaatimus; todellisuutta koskeva väite on periaatteessa voitava falsifioida jotta se on mielekäs. Väite "Jumala on olemassa" ei tässä valossa ole mielekäs, sillä sitä ei voi mitenkään osoittaa vääräksi, se ei ole falsifioitavissa. Sen sijaan väite "kuu on juustoa" on sikäli mielekäs, että asian voi tutkia ja todeta, kuinka on.

Minä vastaan älyllistäjälle, että hengen ulottuvuutta ei voi "tutkia". Hengen ulottuvuutta koetaan, eletään.

Älyllistäjän tragedia on jumiutua klassiseen tieteentekemisen tapaan jakaa oleva kahtia; tutkijaan ja tutkittavaan. Tästä seuraa kahtiajako myös tietämisen käsitykseen; joku tietää (subjekti) jotakin jostakin (objekti). Kutsun tällaista epistemologiaa subjekti-objekti –dualismiksi. Hengen sfääriin ei ulotu dualistisella otteella. Hengen todellisuudessa kaikki liittyy kaikkeen. Epistemologisesti tämä merkitsee, että dualistinen tietokäsitys on hylättävä. Hengen sfäärissä ei ole erillistä tietäjää ja tiedettävää asiaa.

On tietäminen, gnosis.

-gs

(kuva Bremen lokakuu 2009)

torstaina, marraskuuta 12, 2009

Kohtaaminen

- Olen ajatellut, että ihmisessä on valo. Ihmisen tarkoitus on tulla valoksi.
- Mikä ihmeen valo?
- Sisäinen valo.
- Miten sen voi nähdä?
- Sen voi aistia otollisessa tilanteessa.
- Millä tavalla?
- Ora et labora.
- Mitä tuo nyt sitten tarkoittaa?
- Rukoile ja tee työtä.
- Miten se liittyy valon näkemiseen?
- Toisaalta ihmisen tulee pysähtyä, kuunnella ja toisaalta ihmisen tulee toimia. Kun hetki on oikea, ihminen voi saada yhteyden valoon. Nähdä ja kuulla mitä henki sanoo.
- Kuulostaa mystiseltä. Kaikenlaistahan voi kuvitella.
- Niin voi. On otollista ajatella hyviä asioita.
- Mitä ovat hyvät asiat?
- Hyvät asiat vievät lähemmäksi valoa.
- Taas tuo valojuttu. Mistä se valo ihmiseen on päätynyt?
- Käsitän että ihmisessä on ikuisuuden kipinä, valo. Se on peräisin olemassaolon ytimestä. Jumalasta.
- Jopas on juhlallista. Miksi minä en näe tuota sisäistä valoa?
- Ehkä se kolkuttaa koko ajan sydämesi portilla. Ehkä et vain kuuntele.
- Kuten sanoin, monenlaista voi kuvitella. Mistä tiedän, mikä on vain minun kuvitelmaa ja mikä on jotakin muuta?
- Tutkikaa ja koetelkaa kaikki ja pitäkää se mikä on totta, hyvää ja kaunista.
- Kuulostaa jotenkin raamatulliselta.
- Joo, jossakin kohtaa siellä tämäntyyppistä sanotaan.
- Ihan mielenkiintoisia ajatuksia, vaikka en valoani näe. Nyt pitää mennä.
- Ok, moi!

-gs

keskiviikkona, marraskuuta 11, 2009

Valoa kohti

"Tiede edustaa ihmisille kahta tärkeätä asiaa:

älyn loistaville käyttelijöille se on laillistettu ja syystä arvostettu menetelmien ja suhtautumisten valtatie suurempaan maailmantuntemukseen.

Mutta se on myös intuitiovammaisille piilopirtti, jonne sopii kipittää taiteen epämääräisyyttä pakoon, kutsua omaa urautuneisuuttaan logiikaksi, omaa levotonta ennakkoluuloisuuttaan kriittisyydeksi."


Hyvin sanottu, Markku!

- - -

On myös sanottu, että tieteellisen orientaation sokaisema on kuin ihminen joka illanhämärässä kotiin palatessaan huomaa hukanneensa talonavaimen. Viereinen katuvalo valaisee pienen alueen pihamaata ja juuri siltä ja vain siltä alueelta ihminen etsii avainta. Kun joku tätä hänelle ihmettelee, hän perustelee että "tästä on helpompi etsiä". Tarina ei kerro, löytyikö avain.

Tiede on avannut ja avaa meille monia hienoja ovia. Tiede on myös avannut ovia, joita ei olisi tarvinnut avata. Ihmisen eksistentaalisten kysymysten äärellä tiede on voimaton - olemisen mielekkyyttä konstituoivat miksi-kysymykset ovat tieteellisessä viitekehyksessä mielettömiä, irrelevantteja, käsitespekulaatiota jne.

Ihminen kohtaa elämässään auringonpaistetta ja myös ravistelua, joka mittaa ihmisen. Ravistelu punnitsee ihmisen credon. Miksi elän. Miksi olen. Minne menen.

Joku rakentaa kyynisyyden muurin ympärilleen; been there seen it done that kaikki on nähty, ei mitään uutta auringon alla. Kyyniselle elämä ei ehkä tuo pettymyksiä mutta toisaalta hänen elämänsä on kuin pitkä haukotus.

Tieteellisen orientaation kaikkivoipaisuuteen uskova selittää ihmisen eksistenssin tilapäisenä materialistisbiologistisena ilmiönä. Hänen maailmassaan ihminen on seksuaalienergian riivaama vallantahtoinen olento, joka vaihtelevalla menestyksellä sublimoi viettiään; tiede, taide, uskonto, politiikka... kaikki on vain verhottua seksuaalisuutta.

Ihminen on monitahoinen ja -tasoinen olento. Ihmisestä löytyy pimeyttä, komplekseja, raadollisuutta. Ihminen rakentaa pommeja ja tuhoaa ja tärvelee.



Mutta ihminen osaa myös rakentaa ja rakastaa ja anteeksiantaa. Ihmisessä on valoa, joka on osa universaalia Valoa. On esitetty, että ihmisen elämäntehtävä on voittaa sisäinen pimeys ja tulla valoksi. Se on minun credoni.

-gs

(kuvassa rakas lapseni Kreetan ilta-auringossa heinäkuussa 2009)

maanantaina, marraskuuta 09, 2009

Every Warrior of the Light

has felt afraid of going into battle.

Every Warrior of the Light has, at some time in the past, lied or betrayed someone.

Every Warrior of the Light has trodden a path that was not his.

Every Warrior of the Light has suffered for the most trivial of reasons.

Every Warrior of the Light has, at least once, believed he was not a Warrior of the Light.

Every Warrior of the Light has failed in his spiritual duties.

Every Warrior of the Light has said 'yes' when he wanted to say 'no.'

Every Warrior of the Light has hurt someone he loved.

That is why he is a Warrior of the Light, because he has been through all this and yet has never lost hope of being better than he is."


(Paulo Coelho)

- - -

Perjantaina juttelin kavereitteni kanssa pitkästä aikaa filosofiasta ja jungilaisesta psykologiasta. Keskustelun inspiroimana kaivoin lauantaina esiin kirjahyllystäni vanhan tutun. C.G. Jungin "Unia, ajatuksia ja muistikuvia" on laatukamaa ja sen tulisi kuulua jokaisen totuuden rakastajan kirjakokoelmaan. Hankin kirjan noin 12 vuotta sitten ja silloin tällöin on mukava palata sen pariin. Edellisestä kerrasta lienee viitisen vuotta.

Jung etsi totuutta, teki kaikkensa selvittääkseen ihmisen, maailman ja jumalan arvoitukset ja on hyvin mielenkiintoista tarkastella millaisia polkuja hän kulki. Hänen tiensä ei välttämättä ole minun tai sinun tie mutta se on eräs tie, jolta ennakkoluuloton etsijä löytää hienoja helmiä. Minulle Jungin ideat mm. tiedostamattoman ja unien merkityksestä, individuaatiosta, henkisestä alkemiasta, kollektiivisesta tiedostamattomasta, sekä animasta ja animuksesta ja synkronisiteetista ovat herättäneet valtavasti ajatuksia ja oivalluksia. Niiden myötä olen saanut avata ovia uusiin maailmoihin. Itseeni. Ne ovat osaltaan auttaneet minua löytämään oman tieni kohti valoa. Valaistumisen tien. Monen monta kertaa olen tarpeettomasti poikennut tieltä mutta aina se magneetin tavoin vetää puoleensa. Valon tie.

Ajattelin laittaa tähän Jungin kuvan mutta googlen kuvahaussa silmiini osuikin toinen tuttu kuva lähes 20 vuoden takaa. Synkronisiteetti? Niin tai näin, se sopii hyvin tähän.

-gs

(kuva1 http://www.paulocoelho.com/fotos/hippie6.jpg)
(kuva2 http://www.weirdload.com/art/pilgrim1.jpg)

tiistaina, marraskuuta 03, 2009

Valon Soturi

on oppinut, että kannattaa seurata valoa.

Hän on pettänyt, valehdellut, poikennut tieltään, liehitellyt pimeyttä.
Ja kaikki on sujunut hyvin - aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Kuilu tulee kuitenkin vastaan odottamatta;
ihminen voi ottaa tuhat askelta turvallisesti, mutta yksi askel liikaa tekee lopun kaikesta. Niinpä Soturi pysähtyy ennen kuin tuhoaa itsensä.

Päätöstä tehdessään hän kuulee huomautukset:
"Sinä olet toiminut aina väärin. Olet liian vanha muuttumaan. Et ole ansainnut."



Hän katsoo taivaalle, ja ääni sanoo hänelle:
"Rakas ystävä, kaikki ovat tehneet joskus väärin. Saat anteeksi, mutta en voi tyrkyttää sinulle anteeksiantoa. Päätä itse."

Todellinen Valon Soturi ottaa anteeksiannon vastaan.


(Paulo Coelho: Valon Soturin käsikirja, Otava, Keuruu 2003, s. 73)