perjantaina, marraskuuta 20, 2009

Tehtävä

"On totta, että kulttuurissa elävä ihminen on äskettäin saavuttanut tietyn määrän tahdonvoimaa, jota hän voi käyttää mihin haluaa. Hän on oppinut tekemään työnsä tehokkaasti turvautumatta loitsuihin tai rummutukseen, joka hypnotisoisi hänet tekemisen tilaan.

Hän voi jopa tulla toimeen rukoilematta päivittäin jumalallista apua. Hän voi toteuttaa suunnitelmansa ja hän näyttää voivan vaikeuksitta muuttaa ajatuksensa toiminnaksi, kun taas primitiivistä ihmistä näyttävät joka askeleella haittaavan pelot, taikausko ja muut toiminnan näkymättömät esteet.

Nykyajan ihmisen taikauskoa on ajatus, että tahdon avulla voi toteuttaa mitä hyvänsä. Tämän uskon hintana on kuitenkin huomattava introspektion puute.

Aikamme rationaalinen ja tehokas ihminen ei näe, että häntä riivaavat hänen hallintansa ulottumattomissa olevat "voimat". Hänen jumalansa ja demoninsa eivät ole kadonneet minnekään, ne ovat vain saaneet uudet nimet. Ne pitävät hänet levottomuuden, epämääräisten pelkojen, psykologisten komplikaatioiden, lääkeaineiden, alkoholin, tupakan ja ruoan kyltymättömän tarpeen ja ennen muuta moninaisten neuroosien pauloissa."


(C.G. Jung: Symbolit - piilotajunnan kieli. Otava 1991. s. 82)

- - -

Klaanini henget odottavat. Ne janoavat tietoa. Viime yönä ne taas tulivat luokseni. "Mitä olet oppinut?", ne kysyivät.

- Rakkaus. Itsetuntemus.
- Mitä muuta?
- Anteeksianto. Anteeksianto muille. Anteeksianto itselle. Armollisuus.
- Mikä muu on tärkeää?
- Nöyryys. Nöyryys ei kuitenkaan ole nöyristelyä.
- Mitä tarkoitat?
- Nöyryys on hiljaista kunnioitusta mysteerin äärellä.
- Mikä on mysteeri?
- Ihminen.
- Ihminen?
- Ihminen. Ihmisessä taivas ja maa kohtaavat. Ihminen on mysteeri itselleen. Ihmisen tehtävä on oppia tuntemaan itsensä, ylittämään sisäinen ristiriita hyvän ja pahan välillä. Ihmisen tehtävä on tuoda tiedostamaton tietoisuuden valokeilaan. Ihmisen tehtävä on tulla ehjäksi, omaksi itsekseen.

Vastaukseni tyydyttivät henkiä. Ne palasivat kokouspaikalle merenrantaan. Olin käynyt paikalla edellisenä yönä ja nähnyt että rakennus oli täynnä. Täynnä henkiä ja odotusta. Suuret ikkunat oli peitetty verhoin ja ovessa oli lappu. "Yksityistilaisuus". Ovi avattiin minulle ja tyttärelleni. Jonkinlaista tilannekatsausta tai yhteenvetoa odoteltiin. Kenen on määrä pitää se? Minun?

-gs

"Einst hattest du wilde Hunde in deinem Keller: aber am Ende verwandelten sie sich zu Vögeln und lieblichen Sängerinnen." (FN)

(kuva Agia Galini, Kreeta, heinäkuu 2009)

1 kommentti:

sahrami kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.