Kansainvälinen koulutuksen päivä

Tänään oli erilainen aamu. Lapseni koulun vanhempainyhdistyksen edustajan roolissa kävin pitämässä aamuavauksen. Jännittävä kokemus! Tässä askelmerkit, jonka mukaan mentiin:

- - -

Hyvää huomenta,

olen Jorma Ronkainen koulun vanhempainyhdistyksestä. Olen aikoinaan omana kouluaikanani ollut kuuntelemassa satoja aamunavauksia. Tämä on ensimmäinen kerta kun olen toteuttamassa aamunavausta, joten olen aikalailla innoissani tästä. Tämä on jännittävä tilanne.

Mietin eilen mistä teille puhuisin ja sainkin avauksen valmisteltua. Suunnitelma meni kuitenkin uusiksi. Tapanani on nimittäin kuunnella aamukahvin yhteydessä radiota. Paljastui että tänään on kansainvälinen koulutuksen päivä. Siinäpä teemaa aamunavaukseen! Koulutus. Tärkeää. Erittäin tärkeää. Ajatuksia alkoi heräämään. Ja pian mieleen nousi klassinen kysymys: Mitä on onni? Menestystä ja mammonaa? Rauhaa ja rakkautta?

150 vuotta sitten J.V. Snellman esitti, että "onni on oppimista". Mitä on oppiminen? Oppiminen on asenteiden, ajattelutapojen ja käyttäytymisen muutosta. Tänäänkin elämä tarjoaa siihen mahdollisuuksia. Oppimismahdollisuus tarjoutuu nyt: on joko mahdollista toteuttaa vanhoja reagointipohjaisia sisäisiä ja ulkoisia toimintatapoja (joista osa on tarkoituksenmukaisia ja osa kaipaa päivitystä) tai on mahdollista tulla tietoiseksi ja sen myötä hyväntahtoisesti purkaa ja päivittää epätarkoituksenmukaiset sisäiset ja ulkoiset prosessit (siis oppia).

Hektinen nykyaika tempaisee toisinaan meidät mukaansa ja vauhtimme kiihtyy niin kovaksi ettemme enää havaitse pieniä asioita. Jospa hidastaisimme edes hetkeksi? Jospa opettelisimme katsomaan ja kuuntelemaan paremmin? Aina on jotakin uutta opittavaa. Jokainen päivä tarjoaa tukun mahdollisuuksia. Joskus suuria, joskus pienenpieniä. Tässä hetkessä ihme voi yllättää. Toisinaan pieninä pitämistämme asioista avautuu yllättävä syvyys. Toisinaan vähäpätöisiksi kuvittelemamme ihmiset opettavat meille jotakin tärkeää elämästä.

414 vuotta sitten tammikuussa Galileo Galilei malttoi katsoa tähtitaivasta riittävän tarkasti. Hän teki löydön. Galileo havaitsi ja nimesi Jupiterin neljä suurinta kuuta. Galileo oli viisas ja nöyrä mies. Hän on sanonut: "en ole koskaan tavannut ketään niin tietämätöntä ihmistä ettenkö olisi oppinut häneltä jotakin".

Jokainen kohtaamamme ihminen on osaltaan vaikuttanut siihen, miten minusta tuli minä ja miten sinusta tuli sinä. Oppiminen ei aina ole hauskaa ja toisinaan tehokkain oppiminen tapahtuu epämukavuusalueella. Ehkäpä ne hankalaksi kokemasi ihmiset ovat olleet opettajiasi? On sanottu, että "rauta rautaa hioo, ihminen hioo ihmistä".

Hyvää viikonloppua!

(kuva: https://www.nusconnect.org.uk/articles/education-day-on-24-january)

Moraalinen kompassi ja itsekasvatus

Jokaisella on jonkinlainen moraalinen koodisto, ts. arvojärjestelmä jonka valossa ihminen arvioi toimintaansa: arviointi tehdään ennen päätöstä toimia tai olla toimimatta ja/tai sitten jälkikäteen reflektoiden kuinka sitä tuli toimineeksi tai kuinka sitä pitäytyi tekemästä jotakin. Moraalisen koodiston valossa ihminen puntaroi, mikä on oikein ja mikä väärin. Ihminen usein haluaa impulsiivisesti yhtä sun toista mutta ei läheskään aina toteuta haluaan, koska hän on sitoutunut noudattamaan moraalikoodiaan. Moraalikoodi on sisäinen arvojärjestelmä - voidaan puhua vaikkapa omatunnosta - jonka perusteella ihminen arvottaa tekoja, sanoja ja jopa ajatuksia oikeiksi ja vääriksi. Ajatusten arvoperustainen itsekritiikki saattaa merkitä ettei ihminen halua kehitellä saati vaalia ajatuksia, jotka ovat moraalikoodin perusteella huonolaatuisia. Moinen ei olisi lainvastaista, mutta omatunnon valossa se ei olisi viisasta itsekasvatuksen ja henkisen kasvun kannalta. Huonolaatuisten ajatusten vaaliminen johtaa siihen, että niistä muodostuu pysyväluonteinen asumus korvien väliin. Sen purkaminen vaatii työtä.

Joillakin moraalikoodi määräytyy pitkälti ulkoisin ehdoin (esim. lainsäädäntö, uskonto). On myös niitä, joiden moraalikoodi kumpuaa sisältä, omatunnosta. Ihmiskuvani ja todellisuuskäsitykseni valossa henkinen kasvu ja itsekasvatus merkitsee mm. sitä, että

a) yhteys sisäiseen moraaliseen kompassiin vahvistuu ja kompassi kalibroituu yhä tarkemmin tunnistamaan oikean ja väärän,
b) ajatukset, sanat ja teot poikkeavat moraalisen kompassin oikea-suunnasta yhä vähemmän ja sen myötä muotoutuvat yhä enemmän moraalikoodiston näköisiksi,
c) ulkoinen moraalikoodisto esimerkiksi lainsäädännön tai uskonnollisen arvojärjestelmän muodossa ei enää ensisijaisesti ohjaa toimintaa.

ps. On toki automaatiotason reaktiopohjaista toimintaa, jonka reflektointi ehtii tapahtua vasta jälkikäteen. Esimerkiksi liukkaan alustan yllättäessä kävelijän, korjausliikkeet tapahtuvat automaattisesti. Tietoinen arviointi kulkee jälkijunassa. Toisena esimerkkinä mainittakoon vaikkapa nopeat mailapelit (kuten jääkiekko). Niissä on paljon pelitilanteita, joissa ainoastaan automaattinen vaistonvarainen toiminta johtaa oikeaan lopputulokseen kuten maaliin.

"A new day is on the horizon!"

Tervehdin sinua Kivijärven rannalta, mökiltä! Katson ulos ja siinähän se vanha tuttu on, parinsadan metrin päässä. Aurinko saa Aittosaaren hehkumaan tummanvihreänä. Olen saanut ihailla metsäisen saaren korkealle kaartuvaa profiilia noin 30 vuoden ajan. Aina se ihastuttaa. Näky on tuttu ja turvallinen. Samalla se on kuitenkin elävyydessään myös tuore ja yllättävä. Aittosaari inspiroi.

Toisinaan myös ihmisyys inspiroi. Anna Mattssonin ansiosta koin hetki sitten innoittavia hetkiä. Hän linkitti Facebookissa oheisen puheen. Kiitos Anna! Hyvä ystävä, nyt myös sinulla on oiva mahdollisuus käyttää 9 minuuttia laadukkaasti. Oprah Winfreyn eilinen puhe Golden Globe -gaalassa räjäytti pankin. Se on suuri puhe. Se on koskettava puhe. Se on klassinen esimerkki puheen tehosta: puhe on täynnä ethosta, se on yltäkylläinen pathoksessa, se on kukkuroillaan logosta. Oprah säihkyy vakuuttavuutta, tunnetta ja älyä. Tämä puhe on täyttä timanttia, se on korkealaatuinen todistus ihmisyyden voimasta. Se on omiaan valamaan uskoa hyvyyden voimaan.

Jos et ehdi kuuntelemaan niin tässä puheen kovinta ydintä:

"So I want all the girls watching here, now, to know that a new day is on the horizon! And when that new day finally dawns, it will be because of a lot of magnificent women (...) and some pretty phenomenal men, fighting hard to make sure that they become the leaders who take us to the time when nobody ever has to say 'Me too' again."

Koko puhe kirjoitetussa muodossa täällä.

* * *

edit: hetki sitten osui silmiini tällainen uutinen:

https://yle.fi/uutiset/3-10012351

"TV-tähti Oprah Winfrey pohtii Yhdysvaltain presidentiksi pyrkimistä. Lähteet ovat Oprahin läheisiä ystäviä."

Tämä innoitti minua miettimään...

Hegeliläinen filosofia kiehtoi minua tavattomasti 90-luvun alusta alkaen. Hegelin kokonaisvaltainen näkemys maailmanhistorian kehityksestä yhdistyneenä hengen itsetiedostusprosessiin... siinä oli jotakin väkevää, jotakin koskettavaa. Hegel kuvasi dialektista kehityskulkua, jossa sisäisen ja ulkoisen todellisuuden tapahtumat kehittyvät vastakohtien kautta. Teesi, antiteesi, synteesi - tämän triadisen prosessin Hegel liitti myös tietoteoriaan, ihmisen tietämisen mahdollisuuksiin. Ihmisymmärrys kasvaa ja sulautuu lopulta absoluuttiseen ideaan. Tämä lienee sukua itämaisessa filosofiassa kuvatulle valaistumiselle.

Kukapa olisikaan sopivampi antiteesi nykyiselle valkoisen talon päämiehelle?

Yhdysvaltain presidenttilistaa katsoessa tulee mieleen että onko tämä käytännön esimerkki dialektiikasta? Bill Clinton - George W. Bush - Barack Obama - Donald Trump - ?

Aidon kohtaamisen mahdollisuus

Egotietoisuudesta, mielestä käsin toinen näyttäytyy aina vain välineenä - hyödyttömänä tai hyödyllisenä riippuen siitä voiko ego vahvistaa tarinaansa minuudesta. Toisen ihmisen ei tarvitse olla samaa mieltä, jotta mieli hyötyy sillä mieli elää vastakkainasetteluista. Yhtäältä mieli jatkuvasti hakee samanmielisiä ihmisiä, toisaalta se samalla myös jatkuvasti määrittää itseään vastustajan/viholliskuvan kautta. Tällä tavoin sen olemassaolon edellytys, erillisyyden idea vahvistuu. Mielivetoinen identiteettitarina on siis samanaikaisesti erottautumista ja liittoutumista suhteessa toiseen. Samanmielisten kanssa ego rakentaa kollektiivista identiteettiä: poliittiset, uskonnolliset ja muut liikkeet. Myös näiden olemassaolo edellyttää aina vastakohtaa, esimerkiksi meidän puolue vs. muut, hallitus vs. oppositio, meidän uskonto vs. vääräoppiset, älykkäät vs. tavikset, köyhät vs. rikkaat... lista on loputon.
Aito kohtaaminen ihmisten välillä mahdollistuu vasta kun ihminen herää todelliseen itseensä ja ymmärtää eläneensä ajattelun luomien kulissien ehdoilla. Herännyt huomaa, että ajattelusta, tuosta oivallisesta rengistä onkin tullut isäntä tietoisuuden talossa. Havahtumisen myötä ihminen astuu ulos roolista, ulos käsitteellisen mielen laatimasta ja ylläpitämästä identiteettitarinasta. Aito kohtaaminen mahdollistuu kun ihminen ei enää samaistu ajatteluunsa, kun ihminen ei enää ole ajatustensa ja tunteidensa vietävänä. Aito kohtaaminen mahdollistuu kun ihmisestä tulee aito oma itsensä. - Jomppe on360.fi

Jäniksen vuosi!

Kyllä oli huikeaa settiä eilen tarjolla Kuusamon kesäteatterissa! Jäniksen vuosi on kepeän syvällinen, etten sanoisi syvällisen kepeä sukellus Vatasen tajuntaan. Pohjimmiltaan nondualistista filosofiaa edustava tarina inspiroi pohtimaan urbanisoituneen ihmisen luontosuhdetta. Käykää katsomassa! Kiitos Harri, Esa, Karoliina, Eeva-Kaarina, Tarja & Minna! Olette täyttä timanttia!

Mielen myllystä

Mielen myllyn käyttövoimana on vastakkainasettelu. Mieli etsii virheitä. Se voimaantuu tuumatessaan, että tässä hetkessä on jotakin joka ei tähän kuulu. Se innostuu keksiessään, että tästä hetkestä puuttuu jotakin. Se saattaa pelätä, että huomenna kaikki on vielä kurjemmin tai se uskottelee onnen koittavan sitten kun viikonloppu, lomamatka, eläkepäivät, uusi puoliso, työpaikka, palkankorotus, tutkinto, salarakas, bonukset, maine ja mammona... Mutkuttelun, sitkuttelun, murehtimisen ja märehtimisen nostamat emotionaaliset tuulet pyörittävät mielen siipiä niin että päätäsi alkaa huimata. Mielen viimeinen linnake on kyynisyys: "Tämä kaikki on niin nähty ja koettu. Minua ei enää mikään liikuta eikä kosketa. Haukotus... Kertokaa minulle jotakin uutta. Näyttäkää minulle jotakin uutta…” Sitten se keksii. ”Jospa jokin extremelaji? Koskenlaskua, laskuvarjohyppyä, benjihyppy, kalliokiipeilyä…" Juoksu jatkuu ja mylly jauhaa.

Mieli tekee mielen töitä. Sinun ei tarvitse taistella sitä vastaan. Sinulla on mieli, mutta et ole mielesi. Huomatessasi uppoutuneesi hedelmättömän ajattelun kierteeseen, voit kiittää itseäsi: sinä heräsit. Voit kiittää myös mieltäsi: siinäpä ahkera ja tarmokas pikku apulainen! Mielen mylly jauhaa vaikka ei ole mitään jauhettavaa. Voit hengittää syvään ja päästää irti. Tämä sisäänhengitys. Tauko. Tämä uloshengitys. Juuri tässä ja juuri nyt sinulla ei ole mitään hätää. Pystyt lukemaan tätä tekstiä. Ymmärrät lukemaasi. Kenties sinua koskee johonkin. Kipu ei liene sietämätön, sillä sinä luet edelleen. Ehkäpä kipu jopa unohtui hetkeksi? Sinulla voi olla erilaisia vaivoja ja sairauksiakin, mutta et ole mikään diagnoosi etkä kävelevä sairauskertomus. Sinulla voi olla ongelmia työssä tai ihmissuhteissa, mutta sinä et ole ongelma. Mielen myllyn rauhoittuessa et enää räpistele ajatusten verkossa. Ajattelet vähemmän, mutta laadukkaammin. Olet läsnä tässä hetkessä. Myötätuntoisen huomiosi valossa tämä hetki puhkeaa kukkaan. Sen ainutlaatuinen kauneus hurmaa sinut. Tunnet olevasi elossa. - Jorma Ronkainen onnessa.net

Avain on hukassa

Tässä ajassa elää monta tiedeuskovaa. Tieteellisen orientaation sokaisema on kuin ihminen joka illanhämärässä kotiin palatessaan huomaa hukanneensa talonavaimen. Talon edustalla oleva katuvalo valaisee pienen alueen pihamaata ja juuri siltä ja vain siltä alueelta ihminen etsii avainta. Satunnainen ohikulkija haluaa auttaa.

- "Voinko auttaa etsinnöissä? Oletko varma että hukkasit avaimen tähän?"
- "En ole."
- "Miksi sitten etsit tästä?"
- "Tästä on helpompi etsiä".

Alleviivaan: tiede on avannut ja avaa meille monia hienoja ovia. Mutta: tiede on myös avannut ovia, joita ei olisi tarvinnut avata. Arvovapaa tiede on illuusio. Ihmisen eksistentaalisten kysymysten äärellä tiede on voimaton - olemisen mielekkyyttä konstituoivat miksi-kysymykset ovat tieteellisessä viitekehyksessä mielettömiä, irrelevantteja, käsitespekulaatiota jne.

Ihminen kohtaa elämässään auringonpaistetta ja myös ravistelua, joka mittaa ihmisen. Ravistelu punnitsee ihmisen credon. Miksi elän? Miksi olen? Minne menen?

Sinusta on moneksi

uskonto parhaimmillaan kartta
pyhän kokemisesta
kuuta
osoittava sormi
inspiroiva kertomus
elävästä totuudesta

pahimmillaan
vallankäytön väline
kiveenhakattujen dogmien
eloton kokoelma
oppirakennelma
jonka äärelle
leiriydyt
kiistelet kuihdut kelotut

sinä
kartanpiirtäjä
kirjanoppinut
kivenhakkaaja

sinä
temppeli jossa
pyhän voi
kohdata kokea

sinä
elävä totuus
arvoitus
mysteeri
pyhä

sinusta on moneksi

- Jorma Ronkainen (facebook.com/OnKaikki)

"Paha ei ole kenkään ihminen"

Meille on tyypillistä luokitella, yleistää, oikaista. Monimutkaisessa ja -ulotteisessa todellisuudessa on helpompi orientoitua, kun turvautuu aiemmin tehtyihin päätelmiin, luokitteluihin ja toimintasääntöihin. Kun on kerran kokenut vaikkapa kuuman paistolevyn vaarat, ei asiaa tarvitse todentaa uudestaan kokeilemalla. Järkevää ja käytännöllistä, kyllä.

Ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa luokittelukeskeinen toimintatapa on kuitenkin ongelmallinen. Luokittelija vääntää värikylläisestä maailmasta mustavalkoisen mallin, sapluunan ja tarkastelee sitten ihmisiä sen lävitse. Se on toki helppo ja tehokas tapa toimia. Mutta kuinka totta se on?

Toisen ihmisen, lähimmäisen kohtaaminen onnistuu parhaiten ilman ennakkoluuloja. Tai jos ennakkokäsityksiin haluaa turvata, niin olkoon se veikkolavimainen "jokainen ihminen on laulun arvoinen" tai einoleinomainen

"Paha ei ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
On hyvää rinnassa jokaisen,
vaikk' aina ei esille loista."

Rakkaudellinen suhtautuminen lähimmäiseen voi saada ne ihmisen parhaat puolet esille. Rakastaa paha hyväksi. Tuoda valo pimeään ja nähdä että pimeys oli vain harhaa, valon puutetta, ei itsessään totta.

Freud/Jung

Kokemukseni on opettanut että suhde sisäiseen ja etenkin tiedostamattomaan on tärkeä. Tiedostamaton / alitajunta. Tässä kohtaa kaksi suurta nimeä nousee esiin. Freud vs. Jung. Katson että kaikki moderni psykologia on alaviitteitä kyseisiin nimiin.

Käsitykseni, ensin Freud: alitajunta on jonkinlainen torjuttujen/tukahdutettujen/kipeiden tunteiden/ajatusten "kaatopaikka" jonka tietoisuus pyrkii pitämään "kaapissa", piilossa. Alitajunta on "vihollinen". Tietoinen ihminen on sodassa itsensä kanssa.

Jung: tiedostamaton - valoineen ja varjoineen on mahdollisuus, voimavara, rikkaus, ei uhka. Eheytyminen on tiedostamattoman integroitumista itseen, individuaatio on omaksi itsekseen tulemista. Kyllä, tässä kohtaa olen kirkkaasti jungilainen. :-) Tässä kulkee merkittävä rajalinja. Tähän kannattaa kiinnittää huomiota.

"Sivistynyt ihminen...

...on aina hyvällä tuulella." Kuulin tämän pari päivää sitten eräältä työkaveriltani. Hän oli puolestaan kuullut sen vuosia sitten. Mielenkiintoinen määritelmä sivistyksestä. Olla aina hyvällä tuulella... Usein sivistyksen ajatellaan liittyvän oppineisuuteen. Oppineisuus = kirjaviisaus? Ehkä. Joskus puhutaan "sydämensivistyksestä" kirjaviisauden vastakohtana. Sydämensivistys. Onko sydämensivistynyt ihminen aina hyvällä tuulella? Hyväntuulinen on onnellinen, joten voidaan kysyä myös: onko sivistynyt ihminen onnellinen? Onko kirjaviisas? Ehkä, mutta ei välttämättä. Entä sydämensivistynyt? Uskon niin. Mutta onko hän aina onnellinen? En tiedä. Mitä on onni? Ja mikä sisältö annetaan sydämensivistykselle? Onko se elämänkokemusta? Kyllä, eiköhän sydämensivistys edellytä elämänkokemusta. Mutta toisaalta, vaikka kaikilla ihmisillä on elämänkokemusta, tuskin kaikki kuitenkaan ovat sydämensivistyneitä. Sydämensivistys... se on elämänkokemuksen myötä karttunutta viisautta, myötätuntoa, lämpöä. Muodollinen koulutus ei ole tie sydämensivistykseen. Maisterin, diplomi-insinöörin tai tohtorin tutkinto taskussa ihminen voi olla täysi moukka.

Sydämensivistynyt sanoo elämälle: "Kyllä, kaiken tämän ihmeellisen äärellä olen lapsellisen utelias. Olen kiitollinen." Luulenpa että kiitollisuuden tuntemus on keskeinen tekijä. Kyky tuntea kiitollisuutta, valoisa elämänasenne elämän myrskyjenkin keskellä. Katkeroitunut ihminen ei ole kiitollinen. Katkera ihminen ei ole onnellinen. Sydämensivistynyt ihminen ei missään tapauksessa ole katkera.

Sydämensivistynyt ihminen on onnellinen, tasapainossa, valoisa, myötätuntoinen, viisas. "Onneni on olla Herraa lähellä", lauletaan eräässä hengellisessä laulussa. Voiko ateisti olla sydämensivistynyt? Voiko ateisti olla tasapainossa, valoisa, myötätuntoinen ja viisas. En tiedä, en tunne yhtään julkiateistia. Epäilen. Minä uskon Jumalaan - en kuitenkaan "olentoon" tai isähahmoon, joka on jossakin tuolla kaukana. Minä uskon Jumalaan, luotan Jumalaan, elän Jumalassa. Minun Jumalani on ihan lähellä. Koskaan en voi olla kaukana Jumalasta. Persoonallisen minäni perusta on Jumalassa. Tietoisen minäni ytimessä on puhdas tietoisuus, jota ei voi koskettaa, maistaa, haistaa tai muutenkaan käsitteellisesti "vangita". Tämä on credoni. Uskon että kyse on siitä Jumalan sisäisestä valtakunnasta, johon Kristus viittasi.

Minä arvelen että sydämensivistynyt ihminen elää Jumalassa. Hän elää totuudessa ja rakkaudessa ja hän on onnellinen. Pysyvästi. Sydämensivistys. Siinäpä elämälle tavoitetta.

Todellinen Aikuisuus

Aikuisuus, a-ikuisuus, se on ensimmäistä ikuisuutta.
Se ei ole ikävuosiin yhteydessä.
Todellinen Aikuisuus on täysi-ikäisyyttä, jossa ihminen ei enää ole "kaikenlaisten opin tuulien heiteltävinä" (Ef. 4:14).
Todellisessa Aikuisuudessa ollaan tultu täysi-ikäiseksi Kristuksen tuntemisessa (Kol. 1: 28).
Todellisessa Aikuisuudessa ei enää ole egominää.
Todellinen Aikuisuus on Valominuutta. Kristusminuutta. Rakkausminuutta. Todellista alkuperäistä ihmisyyttä.

-gs

Know thyself - tunne itsesi

Man - know thyself. Gnothi seauton. Self-knowledge is not about selfishness. It is not about egoism. Through self-knowledge you will become small. You will become humble. You will become your true self in the mystical process where your ego vanishes and your true eternal self emerges.

Ihminen - tunne itsesi. Itsensä tunteminen ei ole itsekkyyttä. Itsensä tunteminen on pieneksi tulemista. Nöyräksi tulemista. Todelliseksi itsekseen tulemista Raamatun "Hänen tulee kasvaa, minun pienentyä" -hengessä.

Onnellisuuden nelikenttä

Rajankävijä pohtii ystävyys- ja tuttavuussuhteitaan; kuinka päästä sosiaaliseen ympäristöön, "jossa kukoistaa sekä parisuhde, että sen ulkopuoliset ystävyyssuhteet?"

Kirjoituksesta muistui mieleeni vuosien takaa eräässä seminaarissa kuulemani teoria tasapainoisesta ihmisyydestä, onnellisuudesta.

Psykologi puhui ihan viisaita ja piirsi fläppitaululle nelikentän:



Hän selitti että meidän tulisi tarkastella nelikentän lohkoja yksi kerrallaan ja miettiä tekemisiämme työssä ja vapaa-ajalla; mihin lohkoon ne sijoittuvat? Jos esimerkiksi harrastaa kestävyysjuoksua (kuten minä), se on mitä ilmeisimmin yksinäistä hikistä puuhaa ja sijoittuu näin ollen lohkoon numero 4.



Juoksun vastapainoksi tarvitsen jotakin toimintaa lohkoon numero 2. Siis jotakin henkistä tekemistä yhdessä. Käyn viikottain eräällä ilmaisutaidon kurssilla, jossa operoidaan kyseisellä alueella. Kirjoittaessani tätä blogitekstiä liikun lohkossa numero 3. Elämämme on tasapainossa jos jokaiseen lohkoon löytyy jotakin. Ihminen tarvitsee yhteyttä fyysiseen ja henkiseen, ihminen tarvitsee toista ihmistä ja yksinäisyyttä.

Asioiden sijoittaminen lohkoihin ei tietenkään ole läheskään aina yksiselitteistä.

Esimerkiksi mainitsemani hikinen ja yksinäinen kestävyysjuoksu sisältää myös henkisen ulottuvuuden; juostessani ajattelen niitä ja näitä, saatan saada merkittäviäkin oivalluksia, hyvä juoksulenkki voi olla uskonnolliseen elämykseen verrattavissa oleva kokemus. Osallistun myös mielelläni juoksukilpailuihin, jolloin juoksussa nähdään myös sosiaalinen ulottuvuus niin henkisellä kuin fyysisellä tasolla.



Pidetään elämämme nelikenttä tasapainossa!

-gs

Aamiaisella

- Isi...
- Niin?
- Onko ihminen ollut ensin apina?
- Asiaa voi tarkastella monesta näkökulmasta - tieteellisestä näkökulmasta elämää selitetään evoluutioteorian avulla. Ajatellaan että alkujaan elämä maapallolla on ollut hyvin yksinkertaista. Jossakin vaiheessa on sitten ilmaantunut kaloja, matelijoita, nisäkkäitä ja lopulta myös ihminen. Tässä näkökulmassa katsotaan, että apina edelsi ihmistä. Minä ajattelen, että ihmisyydessä on kyse muustakin. Minusta ihminen on syvimmiltään henkinen olento. Voisi sanoa, että jokaisen ihmisen sisimmässä asuu enkeli.

-gs

Dialogi kuolemasta

- Minua pelottaa.
- Mikä sinua pelottaa?
- Kuolema.
- Mikä siinä kuolemassa pelottaa?
- Mitä minulle tapahtuu? Lakkaanko olemasta?
- Kuolemaa voi tarkastella monesta näkökulmasta. Kehon tasolla kuolema merkitsee loppua, olemisen lakkaamista. Ihmisen kuollessa keho lakkaa toimimasta.
- Mitä muita näkökulmia on?
- Niitä on monta. Tieteellinen näkökulma näkee ihmisen biologisena olentona, jonka olemassaolo on sidottu kehollisuuteen. Tieteen valossa minuus on elävien aivojen sähkökemiallinen kokonaistila. Kun aivotoiminta päättyy, minuus lakkaa olemasta.
- Mitä sinä ajattelet asiasta?

- Minusta tieteellinen näkökulma on osatotuus. Tieteellä on käytössä tietyt välineet ja niiden avulla voidaan havaita tiettyjä asioita ja ilmiöitä. Minun käsitykseni on, että ihmisyys on muutakin.
- Mitä muuta?
- Minä ajattelen, että ihminen on pohjimmiltaan henkinen olento, joka ilmenee aineessa, kehossa.
- Mistä sinä tiedät?
- En minä sitä tiedäkään. En ainakaan samalla tavalla kuin tiedän että sinä olet minun lapsi tai että kaksi kertaa kaksi on neljä tai että maa kiertää aurinkoa. Minä vain ajattelen niin.
- Millä perusteella?
- Ajatteluni perustuu kaikkeen mitä olen elämäni aikana nähnyt, kokenut, kuullut ja opiskellut.
- Mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman hetkellä?
- Rehellinen vastaus on etten tiedä. Mutta minun käsitykseni on, että minuus on muutakin kuin tämä keho. Kuoleman hetkellä minuus muuttaa toiseen paikkaan.
- Minne?
- En tiedä tarkkaan. Voisi sanoa, että minuus siirtyy toiseen ulottuvuuteen - tilaan, joka ei ole havaittavissa meidän tavallisilla aistilla.
- En ymmärrä. Miten joku voi olla olemassa vaikka sitä ei näy?
- Ajattelepa mielessäsi vaaleanpunaista elefanttia, jolla on hattu päässä ja joka pitää kärsässään sateenvarjoa.
- Yritetään...
- Pystytkö näkemään sen mielessäsi?
- Joo.
- Sinulla on nyt mielessäsi asia, jonka sinä näet. Minä en näe sitä. Voi sanoa, että mielessäsi oleva elefantti on olemassa vaikka muut eivät näe sitä.
- Niin. Se on mielikuvitusta. Mutta mielikuvitus ei ole totta.
- Niin - mikä on totta ja mikä ei. Olemassaolon käsite ei ole aivan helppo. Voidaan sanoa, että ajateltavat asiat ovat myös totta - ainakin sillä tavalla että ne ajatuksina ovat olemassa.
- Kuten se elefantti.
- Niin. Mielikuvituselefantti on ajatuksena olemassa, joskin on epätodennäköistä että me näkisimme sellaisen elävässä elämässä, maailmassa. Voidaan sanoa, että on asioita, jotka avautuvat aisteille ja on asioita jotka avautuvat sisäiselle näkemiselle.
- Miten tämä liittyy kuolemaan?
- Minä olen ikään kuin sisäisesti nähnyt että minuus on pohjimmiltaan jotakin henkistä ja ikuista. Minuus on pohjimmiltaan kuolematonta valoa ja rakkautta. Ymmärrätkö?
- Onko se vain mielikuvitusta?
- En koe että se on vain mielikuvitusta. Minä koen sen tosiasiaksi. Tunnen sydämessäni että näin on. En voi todistaa sitä tieteellisessä mielessä.
- Onko se vain uskon asia?
- En ajattele, että se on vain uskon asia. Käytän aika vähän uskomisen käsitettä, koska siihen on ladattu niin paljon ennakkoluuloja ja väärinkäsityksiäkin. Minusta luottamisen käsite on parempi.
- Luottamisen?
- Niin. Minä luotan siihen, että ihmisyys on muutakin kuin tämä aisteille avautuva kehollinen ulottuvuus. Luottamus perustuu johonkin mitä tiedän mutta siihen sisältyy myös epävarmuustekijöitä. Olen kokenut, että elämässäni kokemani asiat tukevat henkistä ihmis- ja todellisuuskäsitystäni.
- Voisitko antaa jonkin esimerkin?
- Tietysti. Odotas kun mietin... Otetaanpa vaikkapa tällainen: minä ajattelen, että maailmassa toimii moraalinen syyn ja seurauksen laki.
- Mitä se on?
- Olet ehkä kuullut sellaisen sanonnan kuin "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan".
- Joo.
- Minä ajattelen että elämäntilanteeni ja minuuteni on ikään kuin määräytynyt tässä ja aiemmassa elämässä tehtyjen hyvien ja huonojen tekojen summana.
- Millä tavalla määräytynyt? Missä ihmeen aiemmassa elämässä?
- Ajattelen, että ihminen on ytimeltään ikuisuusolento, joka on ikään kuin eksynyt ja pyrkii löytämään tien takaisin kotiin, itseensä.
- En ymmärrä.
- Ihminen käy tätä elämänkoulua maapallolla tai jossakin muualla oppiakseen tärkeitä asioita.
- Mitä asioita?
- Minusta rakkaus on kaikkein tärkein asia.
- On kiva kun joku tykkää.
- Niin minustakin. Minä tykkään sinusta ja minusta tuntuu että sinä tykkäät minusta. Se on kivaa. Ihminen käy elämänkoulua oppiakseen rakastamaan.
- Ketä pitäisi rakastaa?
- Sanoisin ettei ketään pidä rakastaa. Kun oppii asioita, niin rakastamisesta tulee luonnollinen asia. Ihminen oppii rakastamaan elämää, maailmaa. Silloin rakastaminen on kuin hengittämistä. Luonnollista.
- Mutta mikä oli se esimerkki?
- Niin. Mikä tukee henkistä ihmis- ja todellisuuskäsitystäni. Olen kokenut, että kun olen lähtenyt tietoisesti astelemaan totuuden tietä, asiat jotenkin salaperäisellä tavalla loksahtelevat paikoilleen; kohtaan ihmisiä, asioita, tapahtumia, joilla on merkitystä minulle juuri nyt. Niillä on minulle jotakin annettavaa, opetettavaa ja myös minulla on jotakin annettavaa. Voisi sanoa, että maailma näyttäytyy virtana, joka on täynnä merkitystä.
- Virta?
- Joo, virta tuntuu mukavalta sanalta tässä kohtaa. Voisi sanoa että materialistille elämä on tilapäinen sattumanvarainen kaoottinen häiriö tomuhiukkasella nimeltä maapallo.
- Ja sinulle se on?
- Minulle elämä on seikkailu ikuisuudesta ikuisuuteen - tutkimusmatka itseen ja maailmaan. Moraalinen syyn ja seurauksen laki toimii tällä matkalla siten, että hyvät ajatukset, sanat ja teot tuottavat hyviä asioita maailmaan ja minulle ja päinvastoin.
- Mitä sinulle tapahtuu kun sinä kuolet?
- Minä ajattelen siirtyväni tilaan, jossa arvioidaan kuinka tämänkertainen maapalloreissu meni ja sitten pohditaan mitä tehdään seuraavaksi. Edessä voi olla uusi keikka maapallolle tai sitten muita juttuja muualla.
- Minulla tulee ikävä sinua.
- Ymmärrän. En kuitenkaan usko kuolevani ihan lähiaikoina. Olemme olemassa tässä ja nyt, eletään hyvää ja onnellista elämää tässä ja nyt.
- Joo. Leikitäänkö legoilla?
- Leikitään vaan.

-gs

(kuvat Pyhän Annan katedraali (Catedral de Santa Ana), Las Palmas, Gran Canaria 30.12.2009)

Ajattele mitä ajattelet

Älyllisyyttä (epäterveesti) korostavassa perinteessä tyypillisesti pidetään ajattelun vapautta korkeassa arvossa - mitä tahansa pitää voida ajatella, minkä tahansa ajattelu on harmitonta luovaa leikkiä.

Parisenkymmentä vuotta sitten heräsin tiedostamaan ajattelun voiman ja sen väkevän yhteyden minuuden ytimeen. Silmäni avautuivat todellisuuden henkiselle ulottuvuudelle.

Henkisessä todellisuus- ja ihmiskäsityksessä tiedostetaan ajattelun, sanojen, tekojen ja minuuden keskinäinen riippuvuus.

Karrikoiden; ikäviä ajatuksia ajattelevasta tulee ikäviä sanoja ja ikäviä tekoja tuottava ikävä ihminen - ihania ajatuksia ajattelevasta tulee ihania sanoja ja ihania tekoja tuottava ihana ihminen. Joku on joskus sanonut ihmisen olevan sitä mitä hän syö. Kyllä siinäkin totuutta on mutta tärkeämpää on tiedostaa, että ihminen on sitä mitä hän ajattelee.

Elämänfilosofiassani viisautta on ajatella tosia, hyviä ja kauniita asioita sillä sellainen ajattelu on yhteydessä tosien hyvien ja kauniiden sanojen ilmenemiseen ja edelleen tosien hyvien ja kauniiden tekojen ja tapahtumien konkretisoitumiseen.

-gs

(kuva Hamina 26.1.2010)

Kohtaaminen

- Olen ajatellut, että ihmisessä on valo. Ihmisen tarkoitus on tulla valoksi.
- Mikä ihmeen valo?
- Sisäinen valo.
- Miten sen voi nähdä?
- Sen voi aistia otollisessa tilanteessa.
- Millä tavalla?
- Ora et labora.
- Mitä tuo nyt sitten tarkoittaa?
- Rukoile ja tee työtä.
- Miten se liittyy valon näkemiseen?
- Toisaalta ihmisen tulee pysähtyä, kuunnella ja toisaalta ihmisen tulee toimia. Kun hetki on oikea, ihminen voi saada yhteyden valoon. Nähdä ja kuulla mitä henki sanoo.
- Kuulostaa mystiseltä. Kaikenlaistahan voi kuvitella.
- Niin voi. On otollista ajatella hyviä asioita.
- Mitä ovat hyvät asiat?
- Hyvät asiat vievät lähemmäksi valoa.
- Taas tuo valojuttu. Mistä se valo ihmiseen on päätynyt?
- Käsitän että ihmisessä on ikuisuuden kipinä, valo. Se on peräisin olemassaolon ytimestä. Jumalasta.
- Jopas on juhlallista. Miksi minä en näe tuota sisäistä valoa?
- Ehkä se kolkuttaa koko ajan sydämesi portilla. Ehkä et vain kuuntele.
- Kuten sanoin, monenlaista voi kuvitella. Mistä tiedän, mikä on vain minun kuvitelmaa ja mikä on jotakin muuta?
- Tutkikaa ja koetelkaa kaikki ja pitäkää se mikä on totta, hyvää ja kaunista.
- Kuulostaa jotenkin raamatulliselta.
- Joo, jossakin kohtaa siellä tämäntyyppistä sanotaan.
- Ihan mielenkiintoisia ajatuksia, vaikka en valoani näe. Nyt pitää mennä.
- Ok, moi!

-gs

Valoa kohti

"Tiede edustaa ihmisille kahta tärkeätä asiaa:

älyn loistaville käyttelijöille se on laillistettu ja syystä arvostettu menetelmien ja suhtautumisten valtatie suurempaan maailmantuntemukseen.

Mutta se on myös intuitiovammaisille piilopirtti, jonne sopii kipittää taiteen epämääräisyyttä pakoon, kutsua omaa urautuneisuuttaan logiikaksi, omaa levotonta ennakkoluuloisuuttaan kriittisyydeksi."

Hyvin sanottu, Markku!

- - -

On myös sanottu, että tieteellisen orientaation sokaisema on kuin ihminen joka illanhämärässä kotiin palatessaan huomaa hukanneensa talonavaimen. Viereinen katuvalo valaisee pienen alueen pihamaata ja juuri siltä ja vain siltä alueelta ihminen etsii avainta. Kun joku tätä hänelle ihmettelee, hän perustelee että "tästä on helpompi etsiä". Tarina ei kerro, löytyikö avain.

Tiede on avannut ja avaa meille monia hienoja ovia. Tiede on myös avannut ovia, joita ei olisi tarvinnut avata. Ihmisen eksistentaalisten kysymysten äärellä tiede on voimaton - olemisen mielekkyyttä konstituoivat miksi-kysymykset ovat tieteellisessä viitekehyksessä mielettömiä, irrelevantteja, käsitespekulaatiota jne.

Ihminen kohtaa elämässään auringonpaistetta ja myös ravistelua, joka mittaa ihmisen. Ravistelu punnitsee ihmisen credon. Miksi elän. Miksi olen. Minne menen.

Joku rakentaa kyynisyyden muurin ympärilleen; been there seen it done that kaikki on nähty, ei mitään uutta auringon alla. Kyyniselle elämä ei ehkä tuo pettymyksiä mutta toisaalta hänen elämänsä on kuin pitkä haukotus.

Tieteellisen orientaation kaikkivoipaisuuteen uskova selittää ihmisen eksistenssin tilapäisenä materialistisbiologistisena ilmiönä. Hänen maailmassaan ihminen on seksuaalienergian riivaama vallantahtoinen olento, joka vaihtelevalla menestyksellä sublimoi viettiään; tiede, taide, uskonto, politiikka... kaikki on vain verhottua seksuaalisuutta.

Ihminen on monitahoinen ja -tasoinen olento. Ihmisestä löytyy pimeyttä, komplekseja, raadollisuutta. Ihminen rakentaa pommeja ja tuhoaa ja tärvelee.



Mutta ihminen osaa myös rakentaa ja rakastaa ja anteeksiantaa. Ihmisessä on valoa, joka on osa universaalia Valoa. On esitetty, että ihmisen elämäntehtävä on voittaa sisäinen pimeys ja tulla valoksi. Se on minun credoni.

-gs

(kuvassa rakas lapseni Kreetan ilta-auringossa heinäkuussa 2009)

Kuoleman verho

On hetkiä, jolloin näkee jotenkin kirkkaammin, häiriöittä.
Ehkä sekin on vain harhaa.
Mutta tunne on vahva.

Nojatuolifilosofi unohtaa välillä että lopulta kuolema on suuri mysteeri.
Kun joku läheinen siirtyy tästä ulottuvuudesta jonnekin tavoittamattomiin, jää paljon muistoja. Kaipausta. Kysymyksiä.

Sunnuntaina järjestettiin Raimon muistokonsertti Kannuksen kirkossa.
Kauniita lauluja, kauniita sanoja.
Raimo oli pidetty ihminen.
Moni jäi häntä kaipaamaan.

Tilaisuuden jälkeen myöhään illalla ajelin mökille.
Mietin Raimoa.
Mietin myös Hannua, opiskelukaveriani, joka menehtyi yllättäen pari viikkoa sitten.

Mieleeni nousi ajatus kuoleman verhosta.
Mitä sen takana on?
Joittenkin mielestä kysymys ei ole relevantti.
Siellä on ei-mitään ja ei-mistään ei voi sanoa mitään. Case closed?

Olen saanut kokea kirkkaita hetkiä joiden myötä olen tullut vakuuttuneeksi siitä että todellisuudessa, olevassa, on paljon muuta kuin arkiajattelu tai tiede voi tavoittaa. Tuo muu on jotenkin syvempää ja todempaa. Ihmisen elämän tarkoitus on elää tuo syvempi ulottuvuus todeksi sisäisesti.

Sillä tiellä kulkija tulee tieksi ja tie kulkijaksi.

Kiitos Raimo.

Kiitos Hannu.

Te olette osaltanne tehneet minusta sen mitä olen.

-gs