Onnen ohikiitävät hetket?

Elohopean lailla liikkuva mieli on kuin ongelmanratkaisukone. Ongelmat ovat sille polttoainetta, joten se voimaantuu löytäessään tästä hetkestä virheen. Mieli uppoutuu korjaustoimenpiteisiin tai se keskittyy tuskailuun ja valittamiseen. Molemmissa tapauksissa mieli vahvistuu. ”Minä osasin! Minä löysin!” Mieleen samaistuva identiteetti kokee olevansa olemassa, kun se tuntee kitkaa itsensä ja tämän hetken välillä. Kitka on sille elinehto.

On olemassa myös toinen tie. Sillä tiellä identiteetti ei enää ole minkään tarinan, ajatuksen, tunteen tai tuntemuksen rajaama. Ei ole enää kulissiminää, jota olisi tarve korjata ja kiillottaa. Ei ole enää identiteettitarinaa, jota tulisi varjella ja vaalia.

Mieli rauhoittuu, eikä käy enää sotaa tätä hetkeä vastaan. Vastakkainasettelu identiteetin ja tämän hetken välillä katoaa. Mielen melun hiljentyessä huomio asettuu hyväksyvästi tähän hetkeen. Maailma ei enää ole rikki. Onnen tie on rauhan tie. Onnessa avautuu kokemus identiteetistä avarana tilana, jossa mieli liikkuu. Aistimuksia, ajatuksia, tunteita ja tuntemuksia – onnessa on tilaa kaikille. Onnen tiellä hengität tämän hetken raikasta ilmaa.

Ongelmanratkaisukone

Oletko ongelmanratkaisukone? Näin eräs entinen kollegani tiivisti minulle ihmisyyden ytimen parikymmentä vuotta sitten. Ihmisen olemassaolon tarkoitus on ratkaista ongelmia. Närkästyin. "Ei pidä paikkaansa!" Olin muutama vuosi aiemmin kokenut henkisen heräämisen, jonka myötä kaavamaisen arkiseksi ja harmaaksi kokemani todellisuus ja ihmisyys yllättäen avautui sanoinkuvaamattoman syvänä ja salaperäisenä, käsittämättömän värikkäänä ja kiehtovana. Alkoi loppumaton tutkimusmatka maailmaan ja itseen.

Nyt pystyn tarkastelemaan kollegani mietteitä tyynesti. Ymmärrän häntä. "Ihminen on ongelmanratkaisukone." Se oli luonnollinen ja looginen päätelmä. Työskentelimme eräässä suuressa IT-yrityksessä. Olimme asiantuntijoita, joille maksettiin ongelmien ratkaisusta. Ongelmanratkaisukoneita siis kumpikin? Ihmisyyden vertaaminen koneeseen ei miellyttänyt tuolloin eikä edelleenkään tunnu relevantilta tavalta kuvata ihmisyyttä. Koneella ei ole tunteita, se ei ihastu eikä vihastu. Kone ei ihmettele itseään ja paikkaansa maailmassa. Koneesta ei nouse kysymystä "miksi olen olemassa?" Kone ei tiedosta, että sillä on aistimuksia, tunteita, ajatuksia, kysymyksiä. Kone ei koe eksistentiaalista tuskaa. Kone ei hurmioidu taiteen äärellä. Se ei tunne eikä ole älykäs, sillä älykkyys on tarkoituksenmukaista toiminta-, sopeutumis- ja uudistumiskykyä alati muuttuvassa ympäristössä. Huonekärpäsessäkin on enemmän älyä kuin missään koneessa.

Egoa voi verrata ongelmanratkaisukoneeseen. Ongelmat ovat polttoainetta, jolla ego pysyy käynnissä. Tämä hetki on egon näkökulmasta aina lähtökohtaisesti jotenkin rikki, jotakin on liikaa tai jotakin puuttuu. Egolähtöinen identiteetti voimaantuu kun se löytää ongelman, uppoutuu pohdintaan ja päätyy ratkaisuun. Ego tuntee tyytyväisyyttä, mutta vain hetkellisesti. Kohta se taas tarvitsee jotakin uutta purtavaa. Virheiden etsintä jatkuu. Tämä johtuu siitä, että egon täyttymys on aina riippuvainen jostakin ulkoisesta seikasta. Ego on etsijä. Etsinnän kohde voi olla jokin asia, tapahtuma, ihminen... lista on loputon. Egolle maailma on resurssi, josta onnea alituiseen etsitään. 

Jossakin vaiheessa ego väsyy. Onnen etsiminen maailmasta osoittautuu sarjaksi pettymyksiä, joten ego kyynistyy ja julistaa ettei kestävää onnea ole olemassakaan. Elämä on kärsimystä. Surkeaa sattumaa. Tilapäinen häiriö elottomassa maailmankaikkeudessa. Paradoksaalisesti ego voimaantuu surkeudessaan, toisinsanoen se on onnellinen uskoessaan elämän olevan onnetonta.

Miten on? Onko kestävää onnea olemassa? Vastaus on kieltävä, mikäli onni on riippuvainen ulkoisista olosuhteista. Maailmassa ei ole mitään pysyvää. Asiat tulevat ja menevät, kaikki on jatkuvassa muutoksen tilassa, joten niihin ripustautuva onni vaihtelee. Vastaus on myöntävä, mikäli onni sisäistetään ja samaistetaan tyyneyteen ja rauhaan, joka asustaa ihmisen sisimmässä. Sisäistetyn onnen myötä ihmisen ajattelu, puhe ja toiminta alkaa omistamisen, kontrolloinnin, pelon ja ahneuden dynamiikan sijaan ilmentää yltäkylläisyyttä, rakkautta.