Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulissiminä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulissiminä. Näytä kaikki tekstit

torstaina, maaliskuuta 22, 2018

Kuka minä olen?

Eräs ystäväni kysyi yksinkertaisen pienen kysymyksen: "Mitä minuus on?" Yhtä hyvin hän olisi voinut kysyä "Mitä on elämä?" Miljoona sanaa ei riitä ja yksi sana on liikaa...

Joillekin minuus on vain tarinoiden kokoelma. Mieli kertoo monenlaisia tarinoita minuudesta - niihin kudotaan menneitä saavutuksia ja epäonnistumisia, niihin kudotaan tulevaisuuteen projisoituja toiveita ja pelkoja, niihin kudotaan tähän hetkeen liittyviä tulkintoja, havaintoja ja kokemuksia. Kirjassani olen puhunut "kulissiminästä" - sitä rakennetaan huolella, sitä varjellaan maailman tuulilta... Jotkut henkiset perinteet puhuvat tässä yhteydessä valeminästä, jotkut egosta ja siitä että egosta pitäisi päästä eroon, se pitäisi jopa surmata. Itse en juuri käytä egon käsitettä, sillä se kantaa kovin raskasta painolastia samaan tapaan kuin vaikkapa "Jumala".

Viime kädessä totta on vain tämä hetki. Konkreettista on tämä hetki - elämä realisoituu, elämä ilmenee tänä ainutlaatuisena hetkenä, tänä värähtelevänä elävänä kokemuksena, jossa kaikki tarinat kerrotaan. Jos en kuitenkaan ole mikään tässä hetkessä kerrottu tarina niin kuka sitten olen? Jokaista vastausta tähän kysymykseen voidaan pitää tarinana joten olisiko syytä vaieta? Näin ovat mystikot tyypillisesti tehneet: "Joka puhuu ei tiedä ja joka tietää ei puhu."

Joissakin perinteissä vastataan kieltämisen kautta: en ole muistoni, en ole toiveeni, en ole pelkoni, en ole saavutukseni, en ole epäonnistumiseni, en ole... mitään. En ole mitään. Englanniksi: nothing, siis no-thing. En ole mikään asia tai esine. En ole mikään kohde, en ole mikään objekti, en ole minkään kognitiivisen prosessin objekti koska objekti edellyttää aina subjektia - sitä joka tietää, sitä joka näkee, sitä joka ymmärtää, tiedostaa, tuntee, kokee... Tämä subjekti jota joskus läsnäoloksi, joskus tietoisuudeksi, joskus tietoisuuden valoksi, korkeammaksi minäksi, ikuiseksi hengeksi, rakkaudeksi, jumalaksi, buddha-luonnoksi kutsutaan on ikään kuin ikuinen subjekti, jota käsitteellisen tietämisen prosessi ei voi objektina tavoittaa.

Zen-perinteessä tähän viitataan ajatuksella, jonka mukaan ikuinen subjekti on kuin veitsi joka ei voi leikata itseään tai kuin silmä, joka ei voi nähdä itseään. Täydentäisin jälkimmäistä vertausta: silmä voi nähdä itsensä peilin kautta. Missä peili sijaitsee? Peili on tämä elävä hetki, tämä ainutlaatuinen värähtelevä todellisuus. Niinpä sanoisin, että paradoksaalisesti minä on samanaikaisesti ei-mitään ja kaikki. Ei-mikään ilmenee kaikkeutena, ei-mikään virtaa todellisuudeksi, se kaikuu muotojen, värien ja äänten sinfoniana, josta voimme nauttia, johon voimme osallistua, jota voimme säveltää yksin ja yhdessä.

Elämän sinfonia, sen säveltäjät, soittajat, kokijat ja kuulijat ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään, ne vaihtavat rooleja, ne leikkivät muotojen maailmana ja maailmassa. Ikuinen subjekti on elämä itse, joka aistittuna ja koettuna sisäisenä ja ulkoisena todellisuutena ilmenee ja jota läsnäolosta käsin todistamme. Tässä ihmeellisessä kosmisessa sinfoniassa subjekti, objekti ja todistaminen ovat jollakin mystisellä tavalla yhden ja saman asian eri puolia. Minä on ei-mitään ja minä on kaikki.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että on olemassa jotakin jota voimme kutsua todellisuudeksi - on siis olemassa objekti, on olemassa jotakin jonka olemassaolon voimme havaita. Jos on olemassa objekti niin on oltava myös jotakin tai jokin, joka objektin olemassaoloa havaitsee, kokee, todistaa. On siis oltava olemassa jonkinlainen subjekti. Jos on olemassa subjekti ja objekti, niin on oltava jonkinlainen suhde näiden kahden välillä - on aistimista, tuntemista, kokemista, tietämistä subjektin ja objektin välillä. Ilman näitä subjekti olisi ei-mitään, se olisi tyhjä eikä voisi mm. kirjoittaa saati lukea näitä rivejä. Subjekti, objekti ja näiden välinen suhde on kokonaisuus, jonka jokainen osa on riippuvainen muista. Ilman subjektia ei ole objektia eikä suhdetta. Ilman objektia ei ole subjektia eikä suhdetta. Ilman suhdetta ei ole subjektia eikä objektia.

Edellä kertomani on osin hieman teknistä. Anteeksi. Nisargadatta Maharaj tiivistää asian paljon kauniimmin: "Love says 'I am everything'. Wisdom says 'I am nothing'. Between the two, my life flows. Since at any point of time and space I can be both the subject and the object of experience, I express it by saying that I am both, and neither, and beyond both."

torstaina, tammikuuta 21, 2016

Sosiaalinen media - mahdollisesti sosiaalinen

Facebook-syntymästäni on tänään kulunut 8 vuotta. Loin profiilin, koska eräs ystäväni suositteli ja koin että ammatillisen osaamisenkin kannalta on hyvä olla perillä "nuorten kotkotuksista". Hyvä että loin. Tänäänkin olen käynyt FB-virtaa tsekkaamassa. En ole yksin, sillä päivittäin facebookia käyttää yli miljardi ihmistä.

Mitä on some-elämäni? google+ on ollut käytössäni syksystä 2013 lähtien. Olen postannut Instagrammiin 865 kuvaa ja videota syyskuusta 2012 lähtien. Latasin ensimmäisen videon Youtubeen tammikuussa 2011. Twitter-tilin perustin elokuussa 2009. Viimeisin juttu on Periscope. Olen striimannut mm. Ruka-tunturilla selfie-stickin avulla lasketteluani. Kaaduin. Hauskaa oli. :-)

Bloggaamisen aloitin maaliskuussa 2006. Irc ja keskustelupalstat ("newssit") ilmestyivät tietoisuuteeni 1980-luvun lopulla. Tiesitkö muuten, että ircin (ja irkkaamisen) keksi Jarkko Oikarinen? Jarkko on saman kylän poikia ja oli nörtti jo ennen kuin koko sanaa oli keksitty. Jarkon Commodore VIC-20 oli kova ja edistyksellinen juttu Kuusamossa 1980-luvun alussa.

Sportstrackeriin olen logannut 1148 harjoitusta lokakuusta 2011 lähtien. Erilaisten liikuntasuoritteiden myötä kilometrejä on kertynyt yli 23 394 kappaletta ja hikeä on vuodatettu 1206 h 17 min 51 sekuntia. Vuodesta 2011 alkaen ykkösliikuntalajini on ollut maasto- ja maantiepyöräily. Stravaan olen viehättynyt segmentti-toiminnon vuoksi - innostun toisinaan ajamaan jonkun pätkän mahdollisimman kovaa ja lenkin jälkeen on hauska verrata suoritusta omiin aikaisempiin ja toisten suorituksiin.

Olin pitkään penseä facebookin suhteen. Mitä ihmettä minä, keski-ikäinen mies siellä nuorten hiekkalaatikossa tekisin? Miksi huutelisin muulle maailmalle: "Katsokaa, tässä minä olen, tätä minä teen, tällaiselta minä näytän!" Joulukuussa 2007 tapasin vanhan ystäväni Kuusamon liikuntahallin kuntosalilla. Treenin lomassa vaihdoimme kuulumisia, juttelimme juoksuharrastuksesta ja maratonharjoittelusta. Lopuksi Tapsa kysyi, olenko facebookissa. Kyseenalaistin facebookin käyttökelpoisuuden. Tapsa selitti kärsivällisesti, että on siellä myös aikuisia ja että itsestähän se on kiinni minkä verran elämästään kertoo. Parin viikon kuluttua perustin tilin ja tein ensimmäisen statuspäivityksen:

"Jos ei muuta niin ammatillisen kompetenssin kehittämisen vuoksi pitänee tästäkin kuviosta olla jollakin tasolla perillä joten nyt on sitten account perustettu."

Ihmetteletkö, että minkä ihmeen "ammatillisen kompetenssin"? Olen koulutukseltani tietojenkäsittelytieteen FM (Oulun yliopisto). Olen ansainnut elantoni erilaisissa IT-alan tehtävissä 80-luvun lopulta saakka. Elämä on kuljettanut tietojärjestelmien ylläpito-, tuki- ja kehitystehtäviin, aluksi yliopistoympäristöön ja sitten kansainväliseen ohjelmistotaloon. Sittemmin olen löytänyt itseni koulutus-, opetus- ja markkinointitehtävistä.



Mitä sosiaalinen media merkitsee minulle? Se tarjoaa mahdollisuuden reflektoida minäkuvaa ja olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Some voi toimia itsetuntemuksen apuvälineenä. Toisaalta se voi olla myös sudenkuoppa, jonka myötä eksyn kauemmas todellisesta itsestä. Some mahdollistaa kulissiminän, valheellisen minäkuvan rakentamisen. Kokemukseni on, että mitä enemmän uskallan olla oma itseni, sitä enemmän, aidommin ja syvemmin voin kohdata ihmisiä. Tämä pätee tietysti niin somessa kuin elävässä elämässäkin. Mitä rohkeammin luovun defensseistä, sitä rikkaammin koen elämää. Mitä vähemmän rakennan suojamuureja itseni ympärille, sitä vapaammin voin hengittää, luoda, kohdata, ajatella, kokea.

Luovuus ja elämä virtaavat lävitseni kun opin pysymään pois itseni edestä.

Somen mahdollinen sudenkuoppa piilee myös siinä, että alan priorisoida sitä elävän elämän sijaan. Istun kahvilassa jonkun kanssa. Vilkuilen ja hieron tämän tästä kännykkää tai tablettia, pahimmassa tapauksessa molempia. Moinen on sekä epäkohteliasta että myös silmien sulkemista tässä hetkessä livenä tarjolla olevalle elämälle. Elämä tapahtuu aina tässä. Elämä virtaa aina nyt. Pyrin priorisoimaan face-to-face -tilanteen aina some-kontaktien edelle.



Toisinaan on varmasti niin, että joku on elävässä elämässä saanut kuraa silmille ja puukkoa selkään siinä määrin ettei hän enää uskalla olla avoin face-to-face. Niinpä hän uskaltaa olla avoin vain sosiaalisessa mediassa. Hän tekee sen anonyymisti tai nimellään ja kasvoillaan. Kaverit saattavat olla kummissaan kun facebook-persoona ei istukaan tuttuun ja turvalliseen lokeroon, lujasti lukittuun mielikuvaan ihmisestä. Emmekö voisi toimia niin että jokainen ihminen voi luottavaisesti olla oma itsensä, toteuttaa itseään? Voisimmeko olla luomassa maailmaa, jossa jokainen uskaltaa olla ja hengittää vapaasti?



Miettiessäni somen hyviä mahdollisuuksia ja mahdollisia haittoja, vaakakuppi kallistuu selvästi plussan puolelle. Kiitos tästä kuuluu sinulle. En tiedä kuka olet. Ehkä olet elävästä elämästä tuttu ystäväni? Kenties olet sittenkin joku twitter-tilini seuraaja. Saatat olla päätynyt lukemaan tätä myös facebookin On-sivun (facebook.com/OnKaikki) kautta.

Olitpa tuttu tai tuntematon, minä kiitän sinua siitä että sinä olet. Olet ainutlaatuinen. Voimme kohdata vain tässä ja vain nyt. Tehdäänkö se aidosti vai hipaiseeko tässä hetkessä vain kaksi kulissia?

- Jorma Ronkainen

perjantaina, tammikuuta 09, 2015

Tämä hetki on elävä

Tämän hetken ennustamattomuus kutsuu sinua yhä uudestaan päästämään irti mielesi ja toisten alleviivaamista käsityksistä siitä kuka olet. Tämän hetken arvaamattomuus puhaltaa yhä uudestaan kumoon kaikki tarinat siitä, kuinka elämäsi piti tai ei pitänyt sujua.

Sinä et ole mikään eloton kulissi, jota on maailman tuiskuilta ja tuulilta varjeltava. Et ole mikään tarinoiden kokoelma, jota kelpaa seurapiireille esitellä.

Elät. Olet. Riität. Ihana ja täysi arvoitus.

Tämä hetki on elämä.

Tämä hetki "On".

- Jorma Ronkainen onnessa.com kuva Anu Viik anumari.kuvat.fi

tiistaina, syyskuuta 16, 2014

Kastepisara

Julkaisu käyttäjältä On.

lauantaina, huhtikuuta 12, 2014

Onnen askelmerkkejä #6. Irti kärpäspaperista

Tämä hetki ilmenee aistimusten, värien, muotojen, äänien, tunteiden ja ajatusten virtana. Mieli tykkää luokitella ja arvottaa. Se analysoi ja vertailee. Tuttu vai tuntematon, vaaraton vai vaarallinen, hyvä vai huono, hyödyllinen vai hyödytön, kiinnostava vai yhdentekevä...

Mieli liimailee käsitteellisiä tarralappuja kaiken päälle. Kyllä, niistä on monesti hyötyä. Juuri nyt koetan käyttää tarralappuja taiten. Uskon ja toivon, että näet ja koet itse, mihin viittaan. Kovin usein tarralapuista tulee kärpäspaperia. Mieli kieppuu käsitteestä käsitteeseen. Se takertuu sanoihin. Se pitää tarralappuja todempana kuin tätä hetkeä. Mieli pureskelee elottomia sanoja ja ihmettelee elämän mauttomuutta. Se kerää sylin täyteen pahvisia kulisseja ja kummastelee olemisen onttoutta. Mieli määrittää minäkuvan tarralappukokoelman varaan ja koettaa varjella sitä maailman tuulilta.

Mikään tarralappukokoelma ei määritä sinua. Mitkään tarralaput eivät voi vangita tämän hetken rajattomuutta. Voit katsoa tarralappujen parissa puuhastelevaa mieltä tuomitsematta, myötätunnolla. Kyllä sille tilaa löytyy. Tarralapuilla on aikansa ja paikkansa. Niiden alla, takana ja ympärillä sykkivä elämä on kuitenkin enemmän.

Tämän hetkeen sopii valoa ja varjoja, kohtaamisia ja eroja, loppuja ja alkuja, kulisseja ja käsityksiä, hämmästystä ja tylsistymistä.

Tämä hetki ja sinä. Tässä. Nyt. Loppumaton mysteeri. Ikuinen "On".

t. Jomppe (facebook.com/OnKaikki)

torstaina, maaliskuuta 06, 2014

Mitäpä jos?

Jospa minuus ei olekaan mitään kiinteää?

Mitä tapahtuu, jos minätunne ei enää perustu mihinkään tarinoiden kokoelmaan? Mitäpä jos en enää käytä energiaa minkäänlaisen kulissin rakentamiseen ja ylläpitoon? Mitäpä jos tämä hetki määrittää minut yhä uudestaan?



Alati uudistuvan minuuden myötä ei ole tarve elää kuin viimeistä päivää. Kaikki energia vapautuu autenttiseen elämiseen - elämään kuin ensimmäistä päivää.

Uunituore, raikas, ilmava, huokoinen tämä hetki avautuu täyteydessään nautittavaksi. Maailma on kaunis kuin luomispäivän aamuna. Mitäpä jos?

facebook.com/OnKaikki

tiistaina, helmikuuta 04, 2014

Facebook 10, FB-elämäni 6, bloggaaminen 8

Some... sosiaalinen media... mahdollisesti sosiaalinen?

Facebook täyttää tänään 10 vuotta. Olen yksi sen 1,23 miljardista käyttäjästä. Mitä on some-elämäni? google+ on ollut käytössäni syksystä 2013 lähtien, olen ollut Instagrammissa (gnothiiseauton) syyskuusta 2012 lähtien. Latasin ensimmäisen videon Youtubeen (http://www.youtube.com/user/gnsejr/) tammikuussa 2011. Twitter-tilin (jompper) perustin elokuussa 2009. Olen facebookannut tammikuusta 2008 alkaen.

Bloggaamisen aloitin hieman aiemmin, maaliskuussa 2006. Irc ja keskustelupalstat ("newssit") ilmestyivät tietoisuuteeni 1980-luvun lopulla. Tiesitkö, että ircin (ja irkkaamisen) keksi Jarkko Oikarinen? Jarkko on saman kylän poikia ja oli nörtti jo ennen kuin koko sanaa oli keksitty. Jarkon Commodore VIC-20 oli kova ja edistyksellinen juttu Kuusamossa 1980-luvun alussa.

Olin pitkään penseä facebookin suhteen. Mitä ihmettä minä, keski-ikäinen mies siellä nuorten hiekkalaatikossa tekisin? Miksi huutelisin muulle maailmalle: "Katsokaa, tässä minä olen, tätä minä teen, tällaiselta minä näytän!" Joulukuussa 2007 tapasin vanhan ystäväni Kuusamon liikuntahallin kuntosalilla. Treenin lomassa vaihdoimme kuulumisia, juttelimme juoksuharrastuksesta ja maratonharjoittelusta. Lopuksi Tapsa kysyi, olenko facebookissa. Kyseenalaistin facebookin käyttökelpoisuuden. Tapsa selitti kärsivällisesti, että on siellä myös aikuisia ja että itsestähän se on kiinni minkä verran elämästään kertoo. Parin viikon kuluttua perustin tilin ja tein ensimmäisen statuspäivityksen:

"Jos ei muuta niin ammatillisen kompetenssin kehittämisen vuoksi pitänee tästäkin kuviosta olla jollakin tasolla perillä joten nyt on sitten account perustettu."

Ihmetteletkö, että minkä ihmeen "ammatillisen kompetenssin"? Olen koulutukseltani tietojenkäsittelytieteen FM (Oulun yliopisto). Olen ansainnut elantoni erilaisissa IT-alan tehtävissä 80-luvun lopulta saakka. Elämä on kuljettanut tietojärjestelmien ylläpito-, tuki- ja kehitystehtäviin yliopistoympäristöön ja ohjelmistotaloon. Sittemmin olen löytänyt itseni koulutus-, opetus- ja markkinointitehtävistä.

Mitä sosiaalinen media merkitsee minulle? Se tarjoaa mahdollisuuden peilata (reflektoida) minäkuvaa ja olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Some voi toimia itsetuntemuksen apuvälineenä. Toisaalta se voi olla myös mahdollinen sudenkuoppa, jonka myötä eksyn kauemmas todellisesta itsestä. Some mahdollistaa kulissiminän, valheellisen minäkuvan rakentamisen. Kokemukseni on, että mitä enemmän uskallan olla oma itseni, sitä enemmän, aidommin ja syvemmin voin kohdata ihmisiä. Tämä pätee tietysti niin somessa kuin elävässä elämässäkin. Mitä rohkeammin luovun defensseistä, sitä rikkaammin koen elämää. Mitä vähemmän rakennan suojamuureja itseni ympärille, sitä vapaammin voin hengittää, luoda, kohdata, ajatella, kokea.

Luovuus ja elämä virtaavat lävitseni kun opin pysymään pois itseni edestä.

Somen mahdollinen sudenkuoppa piilee myös siinä, että alan priorisoida sitä elävän elämän sijaan. Istun kahvilassa jonkun kanssa. Vilkuilen ja hieron tämän tästä kännykkää tai tablettia, pahimmassa tapauksessa molempia. Moinen on sekä epäkohteliasta että myös silmien sulkemista tässä hetkessä livenä tarjolla olevalle elämälle. Elämä tapahtuu aina tässä. Elämä virtaa aina nyt. Pyrin priorisoimaan face-to-face -tilanteen aina some-kontaktien edelle.

Miettiessäni somen hyviä mahdollisuuksia ja mahdollisia haittoja, vaakakuppi kallistuu selvästi plussan puolelle. Kiitos tästä kuuluu sinulle. En tiedä kuka olet. Ehkä olet elävästä elämästä tuttu ystäväni? Kenties olet sittenkin joku twitter-tilini seuraaja. Saatat olla päätynyt lukemaan tätä myös facebookin On-sivun (facebook.com/OnKaikki) kautta. Olitpa tuttu tai tuntematon, minä kiitän sinua siitä että sinä olet. Olet ainutlaatuinen. Voimme kohdata vain tässä ja vain nyt. Tehdäänkö se aidosti vai hipaiseeko tässä hetkessä vain kaksi kulissia?

- - -

ps. Jäin vielä pohtimaan kulissiminä-ideaa. Toisinaan on varmasti niin, että joku on elävässä elämässä saanut kuraa silmille ja puukkoa selkään siinä määrin ettei hän enää uskalla olla avoin face-to-face. Niinpä hän uskaltaa olla avoin vain sosiaalisessa mediassa. Hän tekee sen anonyymisti tai nimellään ja kasvoillaan. Kaverit saattavat olla kummissaan kun facebook-persoona ei istukaan tuttuun ja turvalliseen lokeroon, lujasti lukittuun mielikuvaan ihmisestä. Emmekö voisi toimia niin että jokainen ihminen voi luottavaisesti olla oma itsensä, toteuttaa itseään? Voisimmeko olla luomassa maailmaa, jossa jokainen uskaltaa olla ja hengittää vapaasti?

ps. ps. Meinasin ihan unohtaa urheiluun liittyvän someilun. Sportstrackeriin olen logannut yli 700 harjoitusta lokakuusta 2011 lähtien. Erilaisten liikuntasuoritteiden myötä kilometrejä on kertynyt yli 13 500, kaloreita on palanut lähes kaksi miljardia (1 937 567 708) ja hikeä on vuodatettu 723 h 11 min 32 sekuntia. Stravaan olen viehättynyt segmentti-toiminnon vuoksi.

torstaina, lokakuuta 03, 2013

Oi ego

Egon voi määrittää ziljoonalla eri tavalla. Pohjimmiltaan kyse on erillisyyden harhaan nojaavasta tavasta määrittää minuus. Minuus liimataan johonkin ajatusten, tarinoiden ja emootioiden kokoelmaan ja tätä kulissiminuutta koetetaan sitten kaikin keinoin varjella. Tästä seuraa luonnollisesti kitkaa, tuskaa, kärsimystä. Kärsimys lakkaa kun ihminen oivaltaa olevan enemmän kuin mikään käsitys ja päästää irti kulissista.

torstaina, toukokuuta 09, 2013

Kärsitkö?

Tapahtunutta voi tarkastella mahdollisimman suoraan, paljaana, ilman arvottamista. On paljon ihmisiä, joiden elämässä ns. ikävät asiat kuten oma tai läheisen vakava sairaus, onnettomuus tai muu tragedia osoittautuu elämän käännekohdaksi. Ihminen alkaa heräämään, kun menneisyyden ehdollistamat tarinat identiteetistä ja elämän tarkoituksesta osoittautuvat merkityksettömiksi. Ihminen ymmärtää eläneensä kulissiminuutta, roolien ehdoilla, vailla elävää yhteyttä sisimpään. Kysymykset kuka olen ja miksi olen nousevat syvällisesti pohdittavaksi. Oivallus, että ihmisyys ja elämä ovat paljon enemmän kuin mikään ajattelun kautta muodostettu käsitys, malli tai teoria avaa näköalan elämän syvyyteen, olemisen mysteeriin, joka ei ole koskaan älyllisesti käsitteellistettävissä. Se on ainoastaan koettavissa oleva tosiasia. Käsitys ei itsessään ole koskaan tosiasia. Kokemus itsessään on aina tosiasia. Kärsitkö? Kärsimys on herätyskello. Nukut ja on aika herätä kokemaan olemisen ilo.

keskiviikkona, huhtikuuta 17, 2013

Aito kohtaaminen

Egotietoisuudesta, käsitteellisestä mielestä käsin tapahtuva keskustelu ei ole koskaan aitoa kohtaamista. Egolle toinen on aina vain väline - hyödytön tai hyödyllinen, riippuen siitä voiko ego toista hyödyntäen vahvistaa tarinaa minuudesta. On huomattava, ettei toisen tarvitse olla samaa mieltä, jotta ego vahvistuu. Ego on nimenomaan riippuvainen vastakkainasetteluista. Vaikka ego toisaalta aina hakee samanmielisiä ihmisiä, se samalla myös jatkuvasti määrittää itseään vastustajan/viholliskuvan kautta. Näin sen olemassaolon premissi, erillisyyden idea vahvistuu. Egominuus on siis samanaikaisesti erottautumista ja liittoutumista suhteessa toiseen.

Samanmielisten kanssa ego rakentaa kollektiivista identiteettiä (poliittiset, uskonnolliset ja muut liikkeet). Myös näiden olemassaolo edellyttää aina vastakohtaa, esimerkiksi meidän puolue / muut, hallitus / oppositio, meidän uskonto / vääräoppiset, älykkäät / tavikset... lista on loputon.

Aito kohtaaminen mahdollistuu vasta kun ihminen riittävästi kärsittyään ymmärtää elävänsä ajattelun luomien kulissien ehdoilla. Ihminen herää havaitsemaan, että ajattelusta, tuosta oivallisesta rengistä onkin tullut isäntä tietoisuuden talossa. Tällöin hänellä on mahdollisuus astua ulos roolista, ulos käsitteellisen mielen laatimasta ja ylläpitämästä identiteettitarinasta. Tämä saattaa olla pitkä ja kivinen tie, riippuen siitä kuinka vahvasti minuus on kiinni käsitteellisessä mielessä. Aito kohtaaminen mahdollistuu vasta kun ihminen ei enää samaistu ajatteluunsa, kun ihminen ei enää ole ajatustensa ja tunteidensa vietävänä. Aito kohtaaminen mahdollistuu vasta kun ihminen herää todelliseen itseensä.