Mieli vie - vai viekö?

Mieli luokittelee ja nimeää. Mieli leimaa ja lokeroi. Mieli on oivallinen työkalu ja voit kiittää mieltäsi sen ahkeruudesta. Elämä ei kuitenkaan mahdu mielesi määrittämiin muotteihin. Elämä on enemmän. Sen runsaus ja rikkaus ylittää mielen kapasiteetin. Rajaton ja reunaton elämä on kuin maisema jossa mielen säätila vaihtelee. Ilot ja surut tulevat ja menevät. Mistä tässä kaikessa on kysymys? Mitä elämä on? Kuka sinä olet? Mieli kertoo mielellään loputtomia tarinoita menneestä ja huomisesta, sinusta ja toisista. Oletko sinä tarinoiden kuvaama persoona? Oletko sittenkin enemmän? Entäpä jos oletkin loppumaton kirja, johon tarinat kirjoitetaan? Jospa olet tila, jossa tarinoita kerrotaan? Kenties oletkin läsnäolo, joka tarinoita kuulee ja todistaa.

Olet enemmän kuin mikään tarina.

Takaisin tähän hetkeen :)

"Sitten kun..." - mieli sitkuttelee. "Mutta kun..." - se mutkuttelee. Huomaatko kuinka mieli tekee mielen työtä sitkutellen ja mutkutellen? Välillä työ tapahtuu laadukkaasti ja välillä vähemmän laadukkaasti.

Sinulla on mieli mutta et ole mielesi. Tämän sisäisen painopisteen muutoksen myötä havahdut huomaamaan että elämä tapahtuu aina nyt. Tässä. Elämä on suora monikanavalähetys kaikilla mausteilla 24/7. Kokemuksellinen oivallus tämän hetken rikkaudesta, elävyydestä, yltäkylläisyydestä katkaisee siivet sitkuttelulta. Mutkuttelu menettää lentokykynsä tietoisuudessa, joka viihtyy tässä hetkessä.

- Jomppe on360.fi

Aidon kohtaamisen mahdollisuus

Egotietoisuudesta, mielestä käsin toinen näyttäytyy aina vain välineenä - hyödyttömänä tai hyödyllisenä riippuen siitä voiko ego vahvistaa tarinaansa minuudesta. Toisen ihmisen ei tarvitse olla samaa mieltä, jotta mieli hyötyy sillä mieli elää vastakkainasetteluista. Yhtäältä mieli jatkuvasti hakee samanmielisiä ihmisiä, toisaalta se samalla myös jatkuvasti määrittää itseään vastustajan/viholliskuvan kautta. Tällä tavoin sen olemassaolon edellytys, erillisyyden idea vahvistuu. Mielivetoinen identiteettitarina on siis samanaikaisesti erottautumista ja liittoutumista suhteessa toiseen. Samanmielisten kanssa ego rakentaa kollektiivista identiteettiä: poliittiset, uskonnolliset ja muut liikkeet. Myös näiden olemassaolo edellyttää aina vastakohtaa, esimerkiksi meidän puolue vs. muut, hallitus vs. oppositio, meidän uskonto vs. vääräoppiset, älykkäät vs. tavikset, köyhät vs. rikkaat... lista on loputon.
Aito kohtaaminen ihmisten välillä mahdollistuu vasta kun ihminen herää todelliseen itseensä ja ymmärtää eläneensä ajattelun luomien kulissien ehdoilla. Herännyt huomaa, että ajattelusta, tuosta oivallisesta rengistä onkin tullut isäntä tietoisuuden talossa. Havahtumisen myötä ihminen astuu ulos roolista, ulos käsitteellisen mielen laatimasta ja ylläpitämästä identiteettitarinasta. Aito kohtaaminen mahdollistuu kun ihminen ei enää samaistu ajatteluunsa, kun ihminen ei enää ole ajatustensa ja tunteidensa vietävänä. Aito kohtaaminen mahdollistuu kun ihmisestä tulee aito oma itsensä. - Jomppe on360.fi

Satumaa

Mielesi saattaa uskotella, että onni koittaa vielä joskus, jossakin, sitten kun... Sateenkaaren pää häämöttää jo horisontissa. Enää vähän matkaa. Onni koittaa sitten kun saat uuden työpaikan, puolison, asunnon, auton... Taivas aukeaa sitten kun suoritat vielä yhden tutkinnon, saat palkankorotuksen, saavutat mainetta ja mammonaa. Saavut onnen satumaahan sitten kun koittaa viikonloppu, vuosiloma, sapattivapaa, eläkepäivät. Mielelle ei mikään riitä. Saavutettuaan haluamansa se pysähtyy, kokee tyydytystäkin, mutta kohta se huomaa että kaikki on ennallaan. Epämääräinen sisäinen jano vaivaa yhä. Sateenkaaren pää on siirtynyt uuteen paikkaan. Mieli jatkaa juoksuaan onnen perässä kunnes se väsyy. Riittävän monta kertaa petyttyään mielen strategia tyypillisesti vaihtuu. Nyt se vakuuttaa, että "onni on itse asiassa vain tyhjää haihattelua, tuulen tavoittelua". Se rakentaa ympärilleen kyynisyyden ja epäluulon panssarin, jota se nimittää realismiksi ja elämäntaidoksi. Se linnoittautuu kylmään poteroonsa ja suodattaa kaiken kohtaamansa pessimismin läpi. Mieli haukottelee elämän ilmiöiden äärellä: "Tämä on jo nähty. Tämä on jo tehty. Tämä on jo niin nähty ja koettu. Kerro minulle jotakin uutta."

Onnen ulkoistamisen sijaan katse kannattaa kääntää tähän hetkeen. Sateenkaaren pää sijaitsee hyvin lähellä. Polku onnen satumaahan on maailman lyhin polku. Kun et enää samaistu mieleesi, koet ja näet tämän hetken niin kuin se on. Koet kaiken suoraan, mielen suodattimien ohitse. Harmaa arki haihtuu ja kaikki näyttää ja tuntuu jotenkin erilaiselta. Puut ovat edelleen puita, kukat kukkia, perhoset perhosia. mutta sittenkin... Havaintoja sävyttää merkillinen kirkkaus, kuultavuus, elävyys. Tuulessa taipuvat ruohonkorretkin ilmentävät ylimaallista kauneutta. Tämän hetken taianomaisuus lyö sinut ällikällä. Olet kiitollinen tästä hetkestä. Tunnet itsesi etuoikeutetuksi kaiken tämän ylenpalttisen runsauden keskellä. Sydämessäsi tunnet, että kaikki on juuri niin kuin sen kuuluu olla. Elämä on kaikkea muuta kuin tylsää. Se on jännittävää, mutta sittenkin turvallista. Niinpä et enää etsi onnea maailmalta, jostakin tuolta, tulevaisuudesta. Et enää haikaile mennyttä onnea, et kaipaa paluuta eiliseen. Sen sijaan olet läsnä tässä hetkessä, tässä kohtaamisessa. Olet läsnä tälle ihmiselle, tälle ruohonkorrelle. Et vaadi, että joku ihminen, asia tai tilanne tekee sinut onnelliseksi. Tämä hetki osoittautuu aarrearkuksi, jonka päällä olet istunut ja tähynnyt sateenkaaren päähän, satumaahan. Satumaista tätä hetkeä Sinulle! - Jorma Ronkainen on360.fi

Mielen myllystä

Mielen myllyn käyttövoimana on vastakkainasettelu. Mieli etsii virheitä. Se voimaantuu tuumatessaan, että tässä hetkessä on jotakin joka ei tähän kuulu. Se innostuu keksiessään, että tästä hetkestä puuttuu jotakin. Se saattaa pelätä, että huomenna kaikki on vielä kurjemmin tai se uskottelee onnen koittavan sitten kun viikonloppu, lomamatka, eläkepäivät, uusi puoliso, työpaikka, palkankorotus, tutkinto, salarakas, bonukset, maine ja mammona... Mutkuttelun, sitkuttelun, murehtimisen ja märehtimisen nostamat emotionaaliset tuulet pyörittävät mielen siipiä niin että päätäsi alkaa huimata. Mielen viimeinen linnake on kyynisyys: "Tämä kaikki on niin nähty ja koettu. Minua ei enää mikään liikuta eikä kosketa. Haukotus... Kertokaa minulle jotakin uutta. Näyttäkää minulle jotakin uutta…” Sitten se keksii. ”Jospa jokin extremelaji? Koskenlaskua, laskuvarjohyppyä, benjihyppy, kalliokiipeilyä…" Juoksu jatkuu ja mylly jauhaa.

Mieli tekee mielen töitä. Sinun ei tarvitse taistella sitä vastaan. Sinulla on mieli, mutta et ole mielesi. Huomatessasi uppoutuneesi hedelmättömän ajattelun kierteeseen, voit kiittää itseäsi: sinä heräsit. Voit kiittää myös mieltäsi: siinäpä ahkera ja tarmokas pikku apulainen! Mielen mylly jauhaa vaikka ei ole mitään jauhettavaa. Voit hengittää syvään ja päästää irti. Tämä sisäänhengitys. Tauko. Tämä uloshengitys. Juuri tässä ja juuri nyt sinulla ei ole mitään hätää. Pystyt lukemaan tätä tekstiä. Ymmärrät lukemaasi. Kenties sinua koskee johonkin. Kipu ei liene sietämätön, sillä sinä luet edelleen. Ehkäpä kipu jopa unohtui hetkeksi? Sinulla voi olla erilaisia vaivoja ja sairauksiakin, mutta et ole mikään diagnoosi etkä kävelevä sairauskertomus. Sinulla voi olla ongelmia työssä tai ihmissuhteissa, mutta sinä et ole ongelma. Mielen myllyn rauhoittuessa et enää räpistele ajatusten verkossa. Ajattelet vähemmän, mutta laadukkaammin. Olet läsnä tässä hetkessä. Myötätuntoisen huomiosi valossa tämä hetki puhkeaa kukkaan. Sen ainutlaatuinen kauneus hurmaa sinut. Tunnet olevasi elossa. - Jorma Ronkainen onnessa.net

Hyväntahtoisuudesta

Tämä hetki sallii

Mielellä on taipumus automaattisesti arvottaa, lokeroida ja nimetä tämä hetki; mieluisa, epämieluisa, yhdentekevä, tuttu, turvalllinen, pelottava, rakastettava... Mieli peittää tämän hetken elävyyden nimilapuilla ja uskoo sitten tietävänsä mistä tässä hetkessä on kysymys.

Mielen työhön samaistuessaan ihminen etsii onnea... se etsii koska se ei usko onneen tässä ja nyt. Mieli viipyilee kauniissa muistoissa menneistä ihanuuksista tai se sitkuttelee tulevaisuudessa koittavista upeuksista...

Tämä hetki sen sijaan... Tämä hetki sallii. Tämä hetki sallii mielen retket muistoihin ja kuvitelmiin. Tämä hetki sallii nimilaput, koska tämä hetki on avara ja loputon. Tämä hetki on elävä. Tämä hetki on arvoitus. Niinpä - liimailin lisää nimilappuja. Tämä hetki sallii.

Takaisin tähän hetkeen

Huomaatko mielen työn? Huomaatko kuinka mieli arvioi tämän hetken laadun salamannopeasti? "Tuttu, vieras, hyvä, huono, yhdentekevä, turvallinen, pelottava, miellyttävä, epämiellyttävä, hyödyllinen, hyödytön, kiinnostava, tylsä..." Vaikka tämä mielen automaattinen luokittelu- ja arviointityö on monin tavoin arvokasta, siitä saattaa muodostua myös kahle.

Ajatukset ja mielipiteet tästä hetkestä voivat toki olla kiinnostavia ja parhaimmillaan jopa inspiroivia. Niistä voi olla mukava keskustella, mutta pahimmillaan niistä voi muodostua este tämän hetken kokemukselle. Reagointipohjaisen ajattelun sijaan on hyvä palata takaisin tämän hetken konkretiaan. Miltä tämä hetki tuntuu kehossa? Istutko huonossa asennossa? Jännitätkö hartioitasi? Voisitko hieman hellittää? Kaipaako kehosi venyttelyä? Miltä tämä hetki näyttää? Millaisia värejä, muotoja ja tuoksuja tähän hetkeen sisältyy? Voit sulkea hetkeksi silmäsi. Miltä tämä hetki kuulostaa? Miltä tämä sisäänhengitys tuntuu? Juuri tämä sisäänhengitys. Kuinka nautinnollista onkaan hengittää!

Entäpä jos tämä hetki on kuin pyyntö: "Haluatko olla ystäväni? Haluatko oppia tuntemaan minut?" Voisiko tähän hetkeen suhtautua ystävällisen uteliaasti? Hyväntahtoisuutesi valossa tämä hetki voi paljastua loputtoman kiehtovaksi. Ehkäpä olet aarrearkun äärellä? Jospa kurkistaisit sisään?

Mielen viemää?

Kaunis aamu taas kerran - kyllä kelpasi pyöräillä töihin lämmöstä, tuoksuista ja väreistä nauttien. Yleensä en juuri kiinnitä huomiota graffiteihin, mutta kuvan kehotus pysäytti. "Hallitse mielesi tai se hallitsee sinut."

Niin se on. Mieli tekee mielen työtä: mielen masiina tuottaa runsaasti ajatuksia - 10 000, joidenkin arvioiden mukaan jopa 60 000 ajatusta päivässä! Samaistuessani mielen myllyyn kyyti on poukkoilevaa ja ennen pitkää voin pahoin.

Disidentifikaatio on minätunteen eriytyminen mielestä. Astun sisäiselle näköalapaikalle todistamaan mielen maisemaa. Teen sen lempeästi, teen sen hyväntahtoisesti. Totean että minulla on ajatuksia, mutta en ole ajatukseni.

Hyväntahtoisuuteni lämpimässä valossa mieli rauhoittuu. Ajatusten määrä vähentyy ja samalla niiden laatu muuttuu: vähemmän uusintoja, vähemmän märehtimistä ja murehtimista. Enemmän syvyyttä, enemmän luovuutta ja rakkautta.

Tämä hetki

Maailma joka myös yhtenä todellisuutena tunnetaan ja koetaan (ennen kuin mieli viipaloi sen sisäiseen ja ulkoiseen ja on kovin tyytyväinen dualismissaan) on olemisen (ja virtaamisen) tilassa.

Maailma joka myös todellisuutena koetaan on elävä.

Maailma on valmis sikäli että tähän hetkeen ei tarvitse lisätä mitään, tästä ei puutu mitään, tämä hetki ei ole "sitten kun..." tai "mutta kun...". Tämä hetki toki sallii sitkuttelun ja mutkuttelun. Tämä hetki on avoin.

Maailma on ei-valmis sikäli että tämä hetki on aina uusi, tuore ja elävä. Tämä hetki on hiljaisen ja liikkumattoman läsnäolon valossa ilmenevä dynaamisuus ja liike. Sanalla sanoen, tämä hetki on mysteeri, arvoitus, käsittämättömyys.

Kelkkakyytiä?

Mielen kelkassa maatessaan ihmisparka etsii onnea... se etsii koska se ei lähtökohtaisesti usko onnen koskaan olevan tässä, koskaan nyt. Mieli viipyilee menneessä ihanuudessa tai se sitkuttelee tulevaisuudessa koittavassa autuudessa... se viipyilee ja se sitkuttelee koska se ei usko että tässä hetkessä upeus voisi asustaa.

Tämä hetki sen sijaan... tämä hetki sallii mielen retket muistoihin ja kuvitelmiin koska tämä hetki on avara ja loputon. Elävä. Kokemus elävyyden vahvistaa.

Mielen kolme tasoa

Keith Stanovich (http://www.keithstanovich.com/Site/Home.html) on kategorisoinut mieltä osuvasti (slide on Esa Saarisen luennolta "Filosofia ja systeemiajattelu").

Suhteuttaessani ylläolevaa omaan ajatteluuni (ja kirjassani onnessa.com esittämiini käsityksiin) totean että valtaosa meistä liikkuu tyypillisesti vain kahdella ensimmäisellä tasolla, ts. toimimme ikään kuin mielivaltaisesti, mielen automaattiohjauksessa, mielen kelkassa maaten. Tämä on toki toisinaan valtavan hyödyllistä esimerkiksi erilaisia rutiineja pyöritellessä mutta samalla siitä seuraa myös valtaisa määrä kärsimystä (kun ohjaudumme yhä uudestaan vanhoilla ehdollistuneilla tavoilla tilanteissa joissa olisi hedelmällistä toimia toisin).

Akateemisesti kouluttautunut on tyypillisesti harjaantunut tason kaksi ajattelijaksi ja toimijaksi, ts. omaa merkittävää älyllisanalyyttistä kyvykkyyttä ja tämä on toki monessa kontekstissa tavattoman hyödyllinen työkalu.

Itse olen kuitenkin erityisen kiinnostunut kolmannen tason perspektiivistä erityisesti omiin emotionaaliskognitiivisiin prosesseihin suhteutettuna. Viittaan itsereflektioon. Tämä on taso, jolla emme enää ole kuivan lehden tavoin ajatusten ja tunteiden tuulten vietävänä milloin mihinkin suuntaan vaan kykenemme hyväntahtoisuudesta käsin tarkastelemaan mielen maisemaa ja sen vaihtuvia ilmiöitä.

Jos tämän kaiken suhteuttaa mottooni "gnothi seauton" voidaan todeta että ykköstasolla mieli kertoo lukemattomia identiteettitarinoita ikään, sukupuoleen, koulutukseen, työhön, asemaan, ansioihin, omaisuuteen, ulkonäköön, älykkyyteen, ihmissuhteisiin, kykyihin, saavutuksiin, epäonnistumisiin jne liittyen. Automaattiohjauksessa ollessamme uskomme nämä tarinat totena. Osa hivelee itsetuntoa ja osa taas tuntuu ikävältä. Tarinoiden kokoelma on loputon, sekalainen sekoitus onnistumisten ja epäonnistumisten, ilojen ja surujen hetkiä. Kolmostasolta käsin voi hyväntahtoisesti todistaa kaikkea mielen työtä. Kolmostasolla käsin voi ikään kuin kokea olevansa oleellisesti jotakin muuta(kin) kuin tarinoiden kokoelma.

Missä Minuus luuraa?

Mitä minuus on? On esitetty lukemattoman monta näkemystä inhimillisen ajattelun historiassa! Erään kuuluisimmista esitti Descartes liimatessaan minuuden ajatteluun. "Cogito ergo sum" - ajattelen siis olen. Descartes oli hieno mies, mutta tässä kohtaa hänen ajattelunsa sakkasi. Minuuden identifiointi ajatteluun on suuri kärsimyksen aiheuttaja.

Minuus on enemmän. Se on tila, jossa ajattelu tapahtuu. Se on läsnäolo, joka todistaa ajattelun, tunteiden ja tuntemusten ilmenemisen, viipyilyn, katoamisen. Se on kuin valo, jossa todellisus ilmenee ja todellisuus koetaan - viimeistä piirtoaan myöten. Tässä valossa voi tunnistaa myös ajatukset kahteen osaan jaetusta todellisuudesta. Kuvitelma maailmasta minän ja ei-minän saarekkeina on erityisen itsepintainen. Jospa siitä kuvitelmasta voisi päästää lempeästi irti?

Missä Onni luuraa?

Kovin moni ulkoistaa onnen: uskotaan, että onni odottaa jossakin tuolla, joskus. Onni on seurausta tai riippuvainen jostakin ulkoisesta asiasta. Uusi puoliso, auto, työpaikka, palkankorotus, asunto, lomamatka, vaate, tietokone, kolpakollinen olutta... Nämä ja lukemattoman monet muut asiat voivat toki tuottaa iloa ja niistä on luonnollista olla kiitollinen. Tavara- ja mielihyvätaivaan asiat kuitenkin tulevat ja menevät, rapistuvat ja ruostuvat, ilmestyvät ja katoavat. Kiitollisuuden tunne haihtuu ja ego kyllästyy. Kohta se keksii jonkin uuden tavoitteen. Onnen etsintä jatkuu. "Sitten kun saan, löydän, ostan..., sitten kun ensi viikonloppuna, joululomalla, eläkkeellä... sitten, vihdoinkin olen onnellinen..."

Onko kestävää onnea olemassakaan? Onko vain hyväksyttävä että "onni täällä vaihtelee"? Entäpä jos onnen perässä juoksun sijaan maltamme pysähtyä ja katsoa tätä hetkeä? Mitä tämä hetki pitää sisällään?

Onni avautuu kun on kosketuksessa tähän hetkeen suoraan, ennakkoluulotta, hyväksyen. Hyväksyminen on totaalinen - se kattaa myös mielen vastarinnan ja ennakkoluulon tätä hetkeä kohtaan. Onni on harmoniaa, sallimista tämän hetken kokemuksen kanssa. Mieli sanoo: "Tämä on tylsää, tämä on niin nähty ja kuultu..." Niin, mieli se vasta vallaton veijari on. Se sanoo milloin mitäkin. Mieli sanoo monenmonta asiaa päivässä. Mielen masiina tuottaa laadukasta materiaalia ja toisinaan tulee maanantaikappaleita ja suoranaista kuraakin. Hyväksyminen kattaa mielen työn.

Hyväksymisen ja hyväntahtoisuuden myötä en enää pakota tätä hetkeä enkä tässä hetkessä värähtelevää kokemusta johonkin muottiin. Tämän myötä en enää etsi onnea maailmalta, jostakin tuolta, tulevaisuudesta. En enää haikaile mennyttä onnea, en kaipaa paluuta eiliseen. Sen sijaan alan kiinnostua tästä hetkestä. Opin lepäämään, olemaan ja toimimaan tässä hetkessä. Nyt-hetki osoittautuu aarrearkuksi, jonka päällä onnen kerjäläinen on istunut ja tähynnyt horisonttiin. Kukaties rakastun. Tähän ainutlaatuiseen hetkeen.

Miksei aina voi olla Perjantai?

Vanhan sananlaskun mukaan "kaikki on kaunista, kun vaan silmät tottuu". Mitä kauneus on? Se on jotakin koskettavaa, liikuttavaa, eheyttävää, rohkaisevaa, inspiroivaa. Onko tämä hetkesi kaunis? Ehkäpä perjantaiaamussa on keskimäärin helpompi kokea kauneutta kuin vaikkapa maanantaiaamussa.

Tämän hetken kauneus ei aina ole ilmeistä. Mieli luokittelee, nimeää ja arvottaa tämän hetken salamannopeasti. Turvallista, uhkaavaa, vaara? Tuttu vai outo? Plussaa, miinusta vai neutraalia? Mielen funktiot varjelevat elämää ja mieli on tehnyt loistavaa työtä. Sinä ja minä olemme nyt tässä. Sinä ja minä hengitämme. Sinä ja minä elämme. Kiitos mieli!

On tärkeä ymmärtää, että minuus on muutakin kuin mielen työtä. Ajatuksia tulee ja menee - 50000, jopa 70000 ajatusta päivässä. Jos uskot jokaisen ajatuksen todeksi, olet kuin tuulessa kieppuva kuiva lehti. Identiteetin liimaaminen mielen työhön johtaa kärsimykseen. Sisäinen vapaus on mielen työn hyväntahtoista todistamista. Sisäisen vapauden myötä avautuu tilaa kokea kauneutta tässä ainutlaatuisessa hetkessä. Sisäisen vapauden myötä mieli rauhoittuu ja ajattelun laatu paranee. Intuitio herää. Alat kokemaan maailmaa loputtomassa runsaudessaan.

Hyvää tätä hetkeä, hyvää perjantaita!

(kuva Santorini kesäkuu 2010)

Ahkera mieli

Mieli on ahkera. Hyvin ahkera. On arvioitu, että se tuottaa päivässä 50 000, jopa 70 000 ajatusta. Joukossa on varmasti monta hyvää ajatusta, mutta kyllä sinne mahtuu mukaan myös monta epäluulon, pelon ja vihankin värjäämää mietettä. Sinun ei tarvitse olla jokaisen ajatuksen vietävänä. Olet kuin maisema, johon sopii monenlaista näkymää ja säätilaa. Sinussa on tilaa.

Rajaton

Mieli uskoo olevansa saari. Se alleviivaa erillisyyttä itsensä ja maailman välillä. Mieli elää vastakkainasetteluista, ego saa happensa kahtiajaosta: minä vs. maailma, minä vs. toinen, minä vs. muut. Mielen tarina saaresta voi olla hyvinkin kaunis ja toisinaan taas tarina alleviivaa saaren kokemia taisteluita, kauhuja ja murheita. Tämä kaikki on täysin luonnollista, tämä kaikki on mielen työtä. Kiitos mieli :-)

Sydämessäsi tunnet olevasi enemmän. Rajattomuuteesi mahtuu mieli ja sen työ. Rajattomuudessasi et käännä selkääsi millekään ajatukselle, tunteelle, tuntemukselle etkä aistimukselle, joita tulee ja menee myötätuntoisen huomiosi maisemassa. Rajattomuutesi maisemassa saaret kohtaavat ja ovat yhtä tietoisuutesi meren kautta.

Kuka Sinä olet?

Huomaatko miten mielesi automaattisesti kertoo lukemattomia ikääsi, sukupuoleesi, koulutukseesi, työhösi, asemaasi, ansioihisi, omaisuuteesi, ulkonäköösi, älykkyyteesi, ihmissuhteisiisi, kykyihisi, saavutuksiisi, epäonnistumisiisi liittyvää identiteettitarinaa?

Lista on loputon, sekalainen sekoitus onnistumisten ja epäonnistumisten, ilojen ja surujen hetkiä. Voit hyväntahtoisesti todistaa mielen työtä. Sydämessäsi tiedät, että Sinä Olet enemmän

Henkinen hyvinvointi

Mielen toimintaperiaatteet voidaan tiivistää muutamaan prinsiippiin, jotka ovat lähtökohtaisesti meitä varjelevia ja siis arvokkaita. Tärkein mielen funktio on pitää meidät hengissä ja kappas vain - hyvää työtä se on tehnyt, tässä hengität ja olet, kiitos mieli! Kiitos mieli!

Tärkeintä funktiota palvelee prinsiipit "kelpaanko, kuulunko joukkoon?" ja "enemmän on parempi". Myös nämä ovat tarkoituksenmukaisia, mutta vain sikäli kun olet niistä tietoinen, ts. itsetuntemuksen haaste on tulla tietoiseksi mielen toimintatavoista ja sen myötä kokea todellinen itse tiettynä sisäisenä... tässä kohtaa sanat loppuvat mutta viittaan vaikkapa käsitteellä "vapaus" tuohon lausumattomaan, ytimeen, valoon, läsnäoloon (juu taas lisää pointtereita "siihen") joka on todellinen itsemme, todellinen luontomme mielen tarinoiden ja kaiken olevan todistajana.

Tästä päästään sitten henkiseen pahoinvointiin, joka siis on seurausta mielen kelkkaan unohtumisesta, mieleen samaistumisesta, identiteettikäsityksen liimaamisesta mielen tarinoihin. Disidentifikaatio tehdään klassisesti meditoinnin (tai jos tämä kuulostaa liian juhlalliselta niin mietiskelyn tai mindfulnessin) avulla.

Mieli sanoo, että aikaa ei moiseen ole. Sitä se mieli tekee :) Alkuun pääsee sulkemalla silmät ja hengittämällä pari kertaa tietoisesti, ts. tuntien todella miltä se hengittäminen tuntuu. Se tuntuu hyvältä. Tietoinen elämä (ja henkinen hyvinvointi) on yhtä lähellä kuin tämä hengenveto. Aina tässä.

Sinun ei tarvitse

Tämä hetki on ainoa paikka, jossa voit tarkastella ja kokea tietoisuuden maiseman säätilaa. Voit tulla tietoiseksi. Läsnäolosi valossa sykkii aistimusten, tuntemusten, tunteiden ja ajatusten elävä kimppu. Saatat tunnistaa ankaria itseesi ja mahdollisesti myös toisiin ihmisiin kohdistuvia arvostelevia ja vähätteleviä ajatuksia.

Sinun ei tarvitse uskoa jokaista mielesi tuottamaa ajatusta.

Sen sijaan Sinä voit päästää lempeästi irti sellaisista ajatuksista ja uskomuksista, jotka eivät enää palvele sinun hyvinvointiasi. Sinun ei tarvitse taistella mieltäsi vastaan, sinun ei tarvitse pinnistellä ja ponnistella. Sinun olemus on hiljainen läsnäolo. Levollinen oleminen. Tyyneys.

- Jorma Ronkainen