Olen kahvilassa. Puheen sorinaa. Pehmeää jazzia. Tietokone edessäni. Näppäimistön naksuntaa. Penkki allani. Kahvikuppi. Vesilasi. Havaintoja. Ajatuksia. Mielikuvia. Tuntemuksia. Todistan tätä kaikkea tyyneydestä käsin. Kyllä. Olen varma asiasta: tämä hetki on hyvä. Fanitan tätä hetkeä. Rakastan tätä hetkeä. Tämä hetki on loppumattoman kiehtova.
Joskus tunnen kitkaa. Kysyn: miksi tämä hetki on tällainen? Miksi tämä ongelma? Miksi tämä vaikeus? Miksi tämä ärtymys? Joskus haluan kääntää selkäni tälle hetkelle. Ei se mitään. Tämä hetki on siitä ihana kumppani, että kaiken se kestää, kaiken se kantaa. Tämä hetki pysyy aina luonani. Se kysyy minulta: "haluatko olla kanssani?" Minusta tuntuu siltä, että tämä hetki on aina paras mahdollinen oppimistilanne. Tämä hetki on rakkaudella räätälöity. Tämä hetki on guru.
Tällä hetkellä on loppumaton syvyys. En voi koskaan ammentaa tätä hetkeä tyhjiin. En voi koskaan vangita tätä hetkeä mihinkään tieteelliseen, taiteelliseen tai uskonnolliseen kuvaukseen. Paraskaan kartta ei vedä vertoja metsässä samoilulle. Upeinkin matkakertomus kalpenee matkalaisen kokemuksen rinnalla. Hienoinkin ruokalista maistuu pahville herkulliseen ateriaan verrattuna.
Tämän hetken rakastaminen ei tarkoita sitä, ettenkö koskaan suunnittelisi tulevaa. Se ei tarkoita, ettenkö koskaan muistelisi eilistä. Tämä hetki ei ole mustasukkainen. Se sallii mielen retket eiliseen ja huomiseen. Tämä hetki on kuitenkin ainoa tila, se on ainoa paikka, jossa suunnittelu ja muistelu voivat tapahtua.
Juuri nyt muistelen eilistä. Ihmeellinen päivä! Heräsin varhain ja ajoin Sipooseen. Vietin päivän koulutuskeskus Arkissa hienojen ihmisten seurassa. Pohdimme tietoiseksi tulemista Tommy Hellstenin kanssa. Oivalluksia. Löytöjä. Jakamista. Luottamusta. Näkemyksen kirkastumista. Olin ja olen kiitollinen.
Kuvassa on Sipoon vanhan kivikirkon ovi. Kävelin kirkon pihamaalla eilisaamuna. Ovi on lukittu. Tämä hetki on kuitenkin avoin ovi. Se on kutsu elää. Tahdotko?
facebook.com/OnKaikki
