Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuulisähkö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuulisähkö. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, huhtikuuta 24, 2020

Kuuronkallion tuulipuisto Kannuksessa

Kuuronkallion tuulipuisto Kannuksesta koostuu 14 kpl Vestas V150-4.2 MW -tuulivoimalasta. Niiden yhteisteho on noin 60 MW. Puisto valmistui talvella 2019-2020.

tiistaina, helmikuuta 19, 2008

Valintoja

Eilen sain Tim Flanneryn mainion "Ilmaston muuttajat"-kirjan päätökseen. Se perustuu hyvin laajaan aineistoon ja toimi kyllä kohdallani jonkinlaisena kulminaatiopisteenä; olen ilmastonmuutoksen vakavuuden ajatellut jo aiemmin jollakin tasolla tiedostaneeni, mutta nyt Flannery sekä aiemmin mainitsemani Al Goren ilmastodokumentti ovat tehneet sen verran suuren vaikutuksen meihin molempiin, että päätimme ilmastotalkoisiin osallistua.

Jokainen voi vaikuttaa.

Sahrami kertoi vaihtaneensa sähkösopimusta. Ekosähkö osoittautui halvemmaksi kuin aiempi ratkaisu! Myös me teimme eilen uuden sähkösopimuksen - tuulisähkö maksaa hiukan nykyistä ratkaisua enemmän mutta toisaalta sähkönkulutuksemme pienenee merkittävästi huomenna asennettavan ilmalämpöpumpun myötä. Sen pitäisi meidän tapauksessamme (suora sähkölämmitys / puu) toimia mainiosti.

-gs