Nurkkakuntaisuudesta avarampaan maisemaan

Me ihmiset tyypillisesti viehätymme kovin paljon stereotypioista koska haluamme struktuuria elämän moninaisuuteen. Tämä on inhimillistä. Struktuuri tuo turvallisuutta. Ihmismieli elää luokittelusta, mielen happea ovat stereotypiat ja vastakkainasettelut. Niillä on tärkeä roolinsa mutta valitettavan usein ne muutuvat kahleiksi, joita raahaamme mukanamme.

Suomenruotsalaisuus ja suhteemme länsinaapuriin... siinäpä ainesta stereotypioita rakastavalle ihmismielelle, siinäpä monen väännön ja vitsin aihe!

Itse olen koko aikuisikäni kummastellut kaunaa Ruotsia ja ruotsalaisuutta kohtaan. Se ilmenee vaikkapa jääkiekossa. Mikä riemu siitä repeääkään kun Ruotsi häviää jäääkiekossa minkä tahansa ottelun. Jos loppuottelussa sattuu olemaaan vastakkain Ruotsi ja Kanada, niin kummallisen monelle on itsestäänselvää että Kanada on suosikki.

Puhuin ruotsia viimeksi tänään. Kävimme hevosharrastuksen merkeissä tapaamassa vaimoni suomenruotsalaista työkaveria ja hänen kahta tytärtään. Huomasin että suomi taipuu heillä hieman kankeasti joten aloin spontaanisti puhumaan ruotsia. Ilahtuivat kovin ja minusta oli tietysti kivaa että heillä oli kivaa. Näin se ilo monistuu.

Sukulaisiani asuu sekä Pohjois- että Etelä-Ruotsissa ja olen heitä lapsesta alkaen tavannut moneen otteeseen. Paljon on hyviä muistoja. Tämä epäilemättä vaikuttaa myönteiseen asenteeseeni ruotsalaisuutta kohtaan.

Toinen hyvin keskeinen tekijä on varmasti se, että olen 80-luvun lopulla alkaneen ammatillisen urani aikana saanut tehdä paljon yhteistyötä ulkomaalaisten kanssa: asiakkaita, kollegoja ja opiskelijoita eri puolilta maapalloa. Satoja upeita ihmisiä, lukemattomia hienoja yhteisiä hetkiä! Se jos mikä avartaa mieltä!

Kolmanneksi korostan vielä matkustamisen merkitystä. Kymmenet työ- ja lomamatkat eri puolille Eurooppaa ja yksittäiset reissut Venäjälle, Kiinaan ja Yhdysvaltoihin ovat edellämainittujen ohella tehneet minusta jonkinmoisen kosmopoliitin ja tiivistän näkemykseni ihmisestä näihin sanoihin, jotka suunnilleen tässä muodossa eräälle saksalaiselle naisihmiselle Hampurissa lausuin vuonna 2001:

[i]"After all, we are pretty much the same no matter where we come from. Everybody wants to love and everybody wants to be loved." [/i]

Joten jospa vältellään stereotypioita ja keskitytään kohtaamaan ihminen ihmisenä, olipa hänen etninen tausta tai muu asema mikä tahansa. Lähimmäisenrakkaus.

Suomenruotsalaisuudesta vielä... Ehkäpä sieltä voisi oppia ottaa mm. sen vuoksi että muistaakseni siinä ryhmässä ollaan terveempiä, eletään kauemmin, tehdään vähemmän itsemurhia...

Pori ja jazzit

Ex tempore suunnattiinkin eilen Poriin Maaritin ja Jari-Pekan luokse. Tullessa ihmeteltiin iltamenojen vilkkautta ja ilmeni että täällähän on jazzit. Ja sitten rouva bongasi iltakävelyllä kivan vaunun Rinta-Joupin pihassa. Tänään aamupäivällä käytiin vaunu tarkemmin tsekkaamassa ja asiaa alettiin oikein pohtimaan. Niinhän siinä sitten kävi että nyt se on meidän. Vanha hyvin palvellut Matkaaja 6000 vuosimallia 1988 viedään mökille ja TEC Travel King lähtee kanssamme uusiin seikkailuihin.

Kaksi tapaa elää - Oikeasti Tärkeät Asiat Elämässäsi?

"You can live as if nothing is a miracle; you can live as if everything is a miracle."

Hieno ajatus Albert Einsteinilta. Tosin en tiedä mitä käytännössä merkitsisi, jos ihan jokaista kohtaamaansa asiaa ihmeenä pitäisi. En tosiaankaan tiedä. Uskon toki että lapsenomainen kyky ihmetellä asioita on hyvin tärkeää. Samalla kuitenkin uskon myös että on ihan hyvä että elämässä on myös niinsanottuja rutiineja - monet asiat, sanokaamme vaikkapa kahvin keittäminen, on näppärä hoitaa rutiinilla. Siinä ohessa voi sitten pohtia jotakin muuta. Ihmetelläkin.

Mediassa nousi hiljattain esiin talveen kyllästynyt, joka päätti huutonetissä myydä omaisuutensa ja muuttaa lämpimään. Projekti toteutunee, sillä hintavaraus on ylitetty.



Myydä omaisuutensa ja lähteä maailmaa kiertämään...

Eräs tuttuni teki tämän ratkaisun viime syksynä. Korkeastikoulutettu nainen luopui työstään, myi asuntonsa ja huonekalunsa ja suuntasi Kaakkois-Aasiaan määrittelemättömän pitkäksi ajaksi. Tänään kaivoin esiin hänen bloginsa. Mielenkiintoista luettavaa. Itsensä löytämistä. Hienoja kuvia. Rauhoittumista. Olemista.

Työelämän oravanpyörässä kierrokset käyvät kovina ja tahti tuntuu aina vain kiihtyvän. Kustannustehokkuus, palaverit, kiire, deadlines, laatutietoisuus, asiakasrajapinta, ydinosaaminen, talouskuri... Jotkut nauttivat kiireestä, tärkeyden tunnusta, moni sinnittelee mukana veren maku suussaan, moni palaa loppuun, jotkut ymmärtävät hypätä pois ennen kuin rikkovat itsensä.

Mikä on oikeasti tärkeää?

Elämässä tulee vastaan hetkiä, jolloin olemme pakotettuja syvällisesti miettimään tätä kysymystä.

Oikeasti Tärkeät Asiat Elämässäni:

- Rakkaus

Konkreettisemmin:

- Totuus
- Hyvyys
- Kauneus

Vielä konkreettisemmin tämä merkitsee yhteyttä sisimpään, perheeseen, ihmiseen, Jumalaan.

Ihminen on onnellinen eläessään rakkaudellisessa yhteydessä yllämainittuihin.

Lopulta, egon väistyessä, ihminen muuttuu rakkaudeksi.

Ja
Se
On
Elämän Tarkoitus.

-gs

"Happiness in intelligent people is the rarest thing I know."
- Ernest Hemingway.

Venäläinen maantiesuihku

Hurjat matkaavat bussilla kohti Bangkokia ja puhtaushan on puoliruokaa...



-gs

Maraton - Z sanakirja

löytyy tietysti jokaisen kestävyysjuoksun ystävän suosikkisivustolta, raastosta.



Omien juoksujen osalta on alkanut hiipiä puseroon ajatus ettei tälle kaudelle kuntoon päässyt ollenkaan. Viimeisin yritys viikko sitten Ljubljanan puolimaratonilla tuotti vaatimattoman 1.37 -loppuajan. Minimitavoite oli 1.34 -alkuinen tulos, joten mietintämyssyä piti päähän sovitella kisan jälkeen. Viiltävän analyysin tulos: palataanpa juoksutekniikassa päkiäpaineeseen. Harjoittelun osalta lihaskunnosta huolehtiminen on myös jäänyt liian vähälle huomiolle.

Asetellaan asioita kuitenkin mittasuhteeseen: juoksu oli vain yksi osa viikon lomareissua. Sen aikana mm. Ljubljanan pittoreski vanha kaupunki, Lipican perinteikäs hevosfarmi, Škocjan upea luolasto sekä rannikon moni-ilmeiset Piranin ja Portorozin kaupungit tulivat tutuiksi. Kävimme myös Kroatian puolella ja mukavan näköisiä pikku rannikkokaupunkeja löytyy sieltäkin.

Ljubljanan kisaan ei olisi kiva kautta päättää, joten alustava ajatus on kokeilla vielä pari kertaa tälle vuodelle; viikon päästä joko puolikas Vammalan Sastamalassa tai varttimara Orimattilassa ja sitten joulukuun alkupuolella puolikas Kuopiossa.

-gs

It takes two to tango (Didymoksen Padme-näyn tulkinta)

"Kaunis valkea kukka piirtyi hänen eteensä. Terälehdet hohtivat hentoa valkoista lilan reunustamaa mustaa vasten. Didymos hymyili. Lootuskukka? Lootus. Se häipyi hitaasti taustaan ja samalla esiin piirtyi valkea lintu. Kyyhkynen. Didymos oli haltioissaan. Suorat assosiaatiot viittasivat väkeviin asioihin."

- Millaisia assosiaatioita, Didymos?

- Molemmat viittaavat Henkeen ja sen heräämiseen ja vaikuttamiseen ihmisessä. Toinen edustaa itämaista henkistä viisautta ja toinen länsimaista.

- Itä ja länsi kohtaavat?

- Täsmälleen. Kuvien peräkkäisyys ja ristikkäishäivytys viittaavat synteesin mahdollisuuteen.

- Kuulostaa kiehtovalta.

- Haluatko kuulla mitä kiintoisaa tapahtui noiden näkyjen jälkeen?

- Totta kai!

- Kävin ulkona hakemassa postin ja kiinnitin huomion erääseen autoon. Sen rekisterikilpeen.

- ?

- JOH-98.

- Mitä siitä?

- Olen muutaman vastaavan pannut aiemminkin merkille, mutta nyt päätin ensimmäistä kertaa tarkistaa viittauksen.

- Viittauksen? Nyt en kyllä ymmärrä.

- Rekisterinumero oli JOH-98. Sen voi ajatella viittaavan Johanneksen evankeliumiin. Ykdeksäs luku, kahdeksas jae.

- Ahaa. Mitäs sieltä löysit?

- Miehen naapurit ja muutkin, jotka ennen olivat nähneet hänet ja tiesivät hänet kerjäläiseksi, ihmettelivät: "Eikö tämä ole se, joka istui kerjäämässä?"

- Osuiko tuo jotenkin kohdalleen?

- Asiayhteydessä kerrotaan syntymästään saakka sokeasta miehestä, jonka Jeesus paransi. Ensimmäinen assosiaatio tästä johti luonnollisesti näkyyni lootuskukasta ja kyyhkysestä. Yhteys tuntui väkevältä ja vahvisti näyn merkittävyyttä. Minä olen ollut sokea ja Jeesus on antanut minulle näön. Toinen assosiaatio, tuohon yksittäiseen jakeeseen liittyen näyttää minulle kuvan itsestäni reilun viiden vuoden takaa.

- Olitko sinäkin kerjäläinen?

- Niin voi kyllä sanoa. Olin rakkauden ja armon kerjäläinen. Kävin läpi sisäistä kriisiä. Kävin läpi metafyysistä myllerrystä, jossa pelkäsin täysin hajoavani. Toisaalta olin tuolloin perehtynyt gnostiseen kristinuskoon ja sen valossa sisäinen myllerrys on väistämätön tiellä valoon. Rukoilin ja kirjoitin hyvin paljon. Kysyin itseltäni ja Jumalalta, mikä on osani. Miksi kärsin. Onko kärsimys välttämätöntä. Paljon kysymyksiä. Vähän vastauksia. Nyt kun katson tuota ajanjaksoa - itse asiassa luin eilen päiväkirjamerkintöjä tuolta ajalta - uskon ymmärtäväni mistä oli kysymys.

- Oletko yhä kerjäläinen?

- Kysymyksesi tuo mieleen erään moottoripyörämatkan, jonka tein rakkaani kanssa kuutisen vuotta sitten. Reissasimme mm. Ranskassa, Espanjassa ja Saksassa. Neljän viikon aikana ehdimme kokea monenlaista. Tapasimme paljon hienoja ihmisiä. Hampurissa kohtasimme erään vieraanvaraisen motoristin ja keskustelimme hänen kanssaan monenlaista. Totesin hänelle jotenkin niin että after all, we all are pretty much the same; we want to be happy in our lives. And how can be happy? We want to be loved and we want to love. That is all. Actually Fab Four said this fourty years ago. All you need is love.

- Varmasti mahtava reissu! En ole ihan varma vastasitko kysymykseeni.

- En minäkään. Kyllä - minä voin hyvin kun minua rakastetaan. Minä voin hyvin rakastaessani ihmistä. Elämää. It takes two to tango.

-gs



(kuvassa rakkaani kanssa Saanalla kesällä 2000)

Didgeridoo ja turttulaulu

Matkailu avartaa, kuten ritan kampaajakin epäsuorasti kertoo. Lueskelin tuossa erään Kiinassa asuvan suomalaisperheen lomamatkasta Uuteen-Seelantiin ja Australiaan. Varmasti unohtumaton reissu! Parastaikaa he ovat Sydneyssä, josta löytyi aboriginaalien didgeridoo.

Didgeridoon soitantoa en ole monesti kuullut, mutta se ensimmäinen kerta livenä on jäänyt vahvasti mieleen. Vuosi oli 1996 ja tapahtumapaikkana aurinkoinen Amsterdam. Montrealin lentoa odotellessa meillä oli puolisen päivää aikaa joten ajoimme junalla Schipholin kentältä kanavien, asuntolaivojen ja polkupyörien kaupunkia ihmettelemään. Rautatieaseman liepeiltä löytyi sitten tämä mainio veikko joka putkeen puhalteli. Matala oli se ääni ja jotenkin alkuvoimainen. Ja rauhoittava. En osaa sanoa, siirtyikö soittaja toiseen ulottuvuuteen ja näimmekö hänen paikallaan jonkinlaisen kaksoisolennon. Joka tapauksessa alkuvoimaista ja aitoa.

Jotenkin samalla tavalla kuin kurkkulaulu. Sitä taas tuli kuultua ensimmäisen kerran livenä viime joulukuussa kauniimman puoliskon veljen karonkassa. Kaikki, lapset mukaanluettuna, olivat ällikällä lyötyjä ja kuuntelivat hiirenhiljaa. Vahva oli elämys myös tyttärellemme, sillä hän puhui "turttulaulusta" pitkään tilaisuuden jälkeen ja minunkin tuli luonnollisesti turttulaulua esittää. Ja minä tietysti esitin. Lieneekö ollut alkuvoimaista tai aitoa, mutta ainakin tytär piti kuulemastaan. Ja se on paras tunnustus isälle.

-gs

kuva http://fi.wikipedia.org/wiki/Didgeridoo