Näytetään tekstit, joissa on tunniste viisasten kivi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viisasten kivi. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, joulukuuta 27, 2013

Viisasten kivi

Järki, tunteet ja arjen haasteet - siinäpä Bermudan kolmio, jonne moni on eksynyt! Ihmisen tehtävä on löytää ratkaisu. Viisautta janoava voi saavuttaa tasapainon. Totuutta rakastava pystyy ylittämään järjen ja tunteen välisen ristiriidan. Se edellyttää tähtäämistä järjen ja tunteen vastakkainasettelun väliin. Ei ole syytä kiistää tunteita eikä tarvetta väheksyä järkeä.

Legendaarisessa viisasten kivessä ei ole kysymys jostakin ulkoisesta ratkaisusta olemisen mysteeriin. Viisasten kivi piilee sisällämme. Se on muutospotentiaali, joka mahdollistaa järjen ja tunteen vastakkainasettelun ylittämisen. Viisasten kiven ja sielun koskettaessa toisiaan syntyy henkistä kultaa. Tapahtuu herääminen, jota juhlallisesti myös valaistumiseksi kutsutaan. Herääminen on todellisuuden ja elämän näkemistä niin kuin se on.

"On" (Facebook)

keskiviikkona, lokakuuta 31, 2012

Minä rakastan

(kuvassa mökkiranta pakkasyön jälkeen)

Oli upeaa viettää viikko perheen kanssa mökillä. Vaatimattomat olot; pesuveden lämmitys, savusauna, hiljaisuus, pyörälenkit... Täydellistä. Noissa oloissa jotenkin helposti virittyy tässä ja nyt -tietoisuuteen, jossa asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin, aikakäsitys muuttuu, levollisuus täyttää mielen.

Haaste on säilyttää mielentyyneys hektisessä arjessa.

Se on mahdollista.

(kuvassa mökkiranta auringonlaskun aikaan)

Se on välttämätöntä. Se on. Ei hampaat irvessä.

Vaan antamalla rauhan nousta sisimmästä. Heräämällä huomaamaan että sisäisesti rauha on koko ajan läsnä, lähellä. Sitä on vain ollut liian kiireinen, huolimaton, nukuksissa...

Tässä ja nyt on kätkettynä kaikki upeudet. Ilmaiseksi.

Just open up and see for yourself. The Light within. The Love within. The Wisdom within. The perennial wisdom. Sofia. Universal Sofia. I am in this world to have an love affair with you. I am a philosopher. Lover of Wisdom. Lover of Sofia. I am so thankful. This is the true philosopher's stone - to find out that it's all here, all is set up for you and me to love our life, to be our true selves, to wake up and find out that there is a deeper meaning in our life.

tiistaina, kesäkuuta 27, 2006

Uusi tasapaino

”ieno kello”, tytär toteaa ja osoittaa rannettani. Pontevasti ja monesti. Kyllä kai tätä voi hienoksi sanoa.

Ranteessani on Polar Accurex Plus. Itse asiassa tämä on enemmän kuin kello. Tämä on sykemittari monipuolisine harjoittelun suunnittelu- ja seurantatoimintoineen. Syntymäpäivälahja Annelta kahdeksan vuoden takaa.

Vaihdatin tänään pariston ja nyt, puolenkymmenen vuoden tauon jälkeen, Accurex on taas ranteessani. Valmiina uusiin seikkailuihin.

Toukokuisella Kreetan matkalla muistiini palautui jälleen aamulenkkien upeus. Juoksemisen ilo.

Viimeisin juoksukisani oli kahdeksan vuotta sitten. Liikuntaa olen toki harrastanut, vaikka juokseminen onkin jäänyt vähemmälle. Hiihtoa, sauvarullaluistelua, kuntosalia, sauvakävelyä (se keski-ikä?) ja muutama Sulkavan soutukin.

Kreetan aamulenkit herättivät minussa torkkuvan vanhan juoksijan. Vaikka pohkeet olivat jumissa monta päivää vielä Suomeen palattuanikin. ”Jos sitä taas innostuisi?”

Ilmeisesti sitten innostuin. Puolitoista viikkoa sitten ostin uudet juoksukengät. NB 1023. Kenkämerkki on minulle nostalginen. Se symboloi jonkinlaista paluuta juurille, sillä kahdeksankymmentäluvun alussa juoksin samanmerkkisillä kengillä. New Balance. Pidän nimestä. Pidin siitä silloin ja pidän siitä nyt. Tasapaino. Uusi tasapaino. Uusi adjektiivina ja imperatiivina. Siitähän on kysymys. Siitähän oli kysymys.


Tasapaino sisäisen ja ulkoisen, minän ja maailman, fyysisen ja henkisen, ihmisen ja jumalan välillä. Tasapaino on harmoniaa. Tasapainon saavuttaminen.
Viisasten kiven
löytäminen. Ne ovat samoja asioita.

Viisasten kiven löytäminen ei välttämättä ole vaikeaa. Sen sijaan sen käyttäminen voi olla.

-gs

keskiviikkona, toukokuuta 24, 2006

111

Viisasten kivi?

Zenin perinteisen yhteenvedon mukaan:

"Opetuksen ulkopuolella; perinteestä erillään.
Ei perustu sanoihin eikä kirjaimiin.
Osoittamista suoraan ihmismieleen.
Oman luonnon tajuamista ja buddhankaltaisuuden saavuttamista."

(Alan Watts: Zen, s. 111)

-gs

tiistaina, toukokuuta 23, 2006

Viisasten kivi

Lauantaina iltapäivällä kävelin Kreetalla Hanian lähellä meren rannalla; katsoin, kuuntelin, haistelin, nautin. Halusin painaa näkymän mieleeni. Olin jättämässä hyvästejä Välimerelle. Usean aamulenkin yhteydessä olin ihaillut upeita auringonnousuja ja nyt viikon mittainen loma oli päättymässä, enkä tiennyt milloin näkisin Mare Nostrumin uudestaan. Ajattelin, että ehkäpä poimisin jonkun kiven mukaani muistoksi. Samassa silmiini osui vetäytyvässä aallossa pyörivä valkoinen kivi. Nostin sen käteeni ja tunsin heti että tässä se on; virtaavan veden, hiekan ja lukemattomien aaltojen yhteistuloksena muotoutunut käteen sopiva kaunis kivi. Jatkoin matkaani, pyörittelin kiveä kädessäni ja kuuntelin mitä se kertoisi minulle.

Viitisentoista vuotta sitten totesin tutkimusseminaarissa graduaihettani esitellessäni, etten väitä mitään viisasten kiveä löytäneeni. Alkujaan olin mielessäni ajatellut määrittäväni koko tieteenalan paradigman uudestaan. Normaalitieteen kriisi ja kuhnilainen kumous! Prosessin aikana huomasin asettaneeni riman liian korkealle. Muistan erään uneni tuolta ajalta. Siinä graduni ohjaaja totesi työni keskeneräisen version luettuaan sen olevan ”ihastuttava” ja ”nerokas”. Jälkikäteen ymmärrän, että unen tarkoitus oli valaa minuun uskoa, sillä alkuhuuman jälkeen kyseenalaistin varsin rajusti tutkimukseni mielekkyyden. Pelkäsin haukanneeni liian ison palan. Pelkäsin rajanneeni työni epämielekkäästi. Pelkäsin asettaneeni tutkimusongelman epämääräisesti. Pelkäsin etten saa gradua valmiiksi. Pelkäsin.

Kontemplaatioiden ja vaimoni rohkaisun myötä työ tuli kuitenkin tehtyä. Ei tullut viisasten kiveä. Tuskin tuli ”ihastuttava” tai ”nerokas” työ. Kohtalainen taisi sentään tulla, sillä eximia cum laude approbatur oli laitoksellamme varsin harvoin annettu arvosana.

”Viisasten kivi”. Varsin yleinen käsitys on, että alkemian tavoitteena oli valmistaa ainetta, viisasten kivi, jonka avulla voitaisiin muista metalleista valmistaa kultaa. Todellinen alkemia on kuitenkin luonteeltaan henkistä. Siinä on kyse sielullisesta prosessista, jossa pyritään ratkaisemaan ihmisyyden ongelma; kuka olen, mistä tulen ja minne menen. Ongelman ratkaisu on viisasten kivi, jonka avulla vastaus voidaan käytännössä elää todeksi. Henkisen alkemian viisasten kivi on elävä vastaus ihmisyyden ongelmaan. Kyllä, sen avulla voidaan valmistaa kultaa - sielun kultaa.

Tänään ymmärsin, että se mitä olen löytänyt, on juuri se. Viisasten kivi.

Entäpä Kreetan kiveni, mitä se kertoi? Ehkäpä se sysäsi liikkeelle prosessin, jonka tuloksena syntyi tämä kirjoitus. Rannalla kävellessäni, kiveä tunnustellessani ja merta katsellessani mieleeni nousi kolme teemaa; kiven alkuperä, sen muoto ja sen väri. Näistäkin syntynee kirjoitus. Kiitos kivi.

rakkaudessa,
-gs