Miksi juosta?

HCM sujui tavoitteiden mukaisesti - hienoa oli pääkaupungin kaduilla kirmata ja Nike Free 3.0:t toimivat erinomaisesti. Loppuaika 3.28 alittaa 20 vuoden takaisen debyyttimaratonin tuloksen noin 9 minuutilla. Maksimisuoritusta en tehnyt eikä kelikään ollut optimaalinen ennätysjahtiin. Puolikkaat kulkivat melkoisen tasaisesti - ensimmäinen noin 1.43.30 ja jälkimmäinen noin 1.45. Tasainen vauhti merkitsi käytännössä sitä, että ensimmäisten parin kilometrin jälkeen sai tasaisesti ohittaa muita juoksijoita; väliaikojen perusteella 10 km kohdalta maaliin sijoitus parantui kaikkien juoksijoiden joukossa noin 330 pykälää ja omassa sarjassakin noin 40 pykälää.

Syksymmällä saatan vielä maratonin juosta tavoitteena ennätyksen (3.20) petraaminen 3.15-tasolle.

Tässä pätkässä monta hyvää vastausta otsikon kysymykseen.

Run free

Huomenna HCM ja tarkoitus ottaa pieni riski ja laittaa alle Nike Freet. Ihan näin naturellina en sentään aio kirmaista.



Aikataulu tähtää 3.2X -loppuaikaan.

-gs

20-vuotisjuhlajuoksu

Lähes päivälleen 20 vuotta sitten juoksin elämäni ensimmäisen maratonin. Keksin että eihän se ole mies eikä mikään joka ei ole 42,195 km mittaista matkaa juossut ennen avioliittoon astumista. Niinpä harjoittelin kolmisen kuukautta ja 12.8.1989 Helsinki City Marathon taittui aikaan 3.37. Kehitys on ollut tuskallisen hidasta, sillä tällä hetkellä paras aikani on 3.20 - viime vuoden syyskuulta. Toisaalta en ole koskaan erityisesti maratonille panostanutkaan, sillä lyhemmät matkat tuntuvat sopivan minulle paremmin.

Viiden päivän kuluttua juostaan 29. Helsinki City Marathon - tarkoitus on olla mukana ja juosta seitsemäs maratonini. Jos homma toteutuu, niin samalla tulen juosseeksi Helsinki City Maratonin kolmella vuosikymmenellä (aiemmat 1989 ja 1994). (Kääk - olenko todella niin vanha?)

Pitkät lenkit ovat jääneet luvattoman vähiin viimeisten parin kuukauden aikana, joten ennätyshaaveet lienee syytä unohtaa tällä kertaa. Joskin minua kyllä houkuttelee ajatus juosta hiukan kovempaa kuin 20 vuotta sitten. Pitäisi kyllä onnistua, jos ei vain ole liian kuuma.

-gs

Katse kisakauteen 2009!

Hyvinhän siinä sitten kävi. Sis taitoluistelussa. Kisan seuraaminen jäi kuitenkin väliin sillä esittelimme San Diegosta asti saapuneelle amerikanvieraalle laavulla tulistelun autuutta. Opetin Kalifornian miehelle myös murtomaahiihtoa - hyvin sujui, vaikka mies oli ensi kertaa suksien päällä!

Omat treenit on sujuneet mukavasti; kuntosalia 2 - 3 krt viikossa, noin puoli tuntia kerrallaan kiertoharjoitteluperiaatteella (= tehdään eri liikesarjoja peräkkäin ilman pidempää palautusaikaa) ja tietysti juoksu- sekä hiihtotreeniä. Vakaa usko ja viime kauden osalta kokemusperäinen tietokin on, että kuntosaliharjoitteet antavat potkua juoksuun (kuvan tilanteessa juoksen järven jäällä ym. hiihto-opetustuokion tiimoilla, lunta n 30 cm ja polvi nousee erittäin kevyesti osin juuri punttikuurin ansiosta).

Kisakaudella (eka kisa lienee toukokuussa) pääpaino tulee olemaan nopeusominaisuuksien kehittämisessä niin että klassinen kymppi kulkisi samoihin aikoihin (tai jopa kovempaa) kuin nuorena miehenä 20 vuotta sitten. Haaveissa siis 37-alkuinen aika. Siinä sivussa uskon puolimaratonin ennätyksen petraantuvan 1.26-, jopa 1.25-tasolle.

Maratonin ajattelin juosta vain kerran - HCM:lle orientoidun juhlajuoksuna, sillä 20 vuotta aiemmin juoksin elämäni ensimmäisen maratonin juuri Helsingissä. Tuloksen osalta ajattelin tyytyä siihen, että kunhan kulkee kovempaa kuin debyytissä nuorena - siis alle 3.39, minkä pitäisi olla piece of cake jos ei hirmuhellettä pukkaa juoksupäiväksi.

-gs

Kippurasarvelle kyytiä - nyt ja silloin...

Kolme päivää kotona sairaan lapsen kanssa alkoi jo hiukan puuduttamaan. No joo, kyllähän niitä olympialaisia oli iltapäivisin kiva seurata, mutta kuitenkin. Menin sitten tänään töihin ja kulta jäi Jempsun kanssa kotiin. Tytöllä oli tänään nelivuotisneuvola. Terveydenhoitaja kuvasi tyttöämme "toimeliaaksi ja iloiseksi" ja kirjasi lisäksi terveyskorttiin, että "puhe selvää, kasvu sopusuhtaista ja liikkuminen ketterää". Hyvä niin!

- - -

Viime viikolla juoksukilometrejä ja tehoharjoituksia kertyi sen verran paljon, että tämä viikko on menty juoksun osalta erittäin matalalla profiililla. Vain yhden kevyen kympin olen juossut. Tänään keksin tehdä vauhdikkaan pyörälenkin 26 vuotta vanhalla kippurasarvellani; 46.3 kilometriä mäkisellä reitillä kulki vauhdikkaanoloisesti 1.46-ajassa ja mielessä kävi että niinkö tässä innostuu vielä kunnollisen pyörän hankkimaan.

Kippurasarvesta tuleekin mieleen yksi takavuosien tempaus; lokakuun lopulla 1994 luovuimme Helsingin asunnostamme, joten edessämme oli tavaroiden siirtäminen Kouvolaan. Hoidimme muutto-operaatiota pikku hiljaa kesän aikana, mutta kippurasarvea en alkanut autoon pakkaamaan. Keksin nimittäin kuningasajatuksen: minähän ajan sen pyörän sinne! Jonakin viikonloppuna. Kun kelit on kohdallaan.

Eräänä heinäkuisena päivänä kelit olivat kohdallaan. Aurinko paistoi täydeltä terältä, joten aamupalan jälkeen hyppäsin pyörän selkään ja suuntasin Kouvolaa kohti. Ajelin ilman paitaa helteisessä säässä ja ajattelin ettei elämä tästä enää parane. Viuhdoin vanhaa Porvoontietä ensin Porvooseen, jossa söin lounaan. Jossakin vaiheessa olin sitten pakotettu ajamaan kapeaa valtatietä (VT6), jossa siihen aikaan oli piennarta tarjolla noin 20 senttimetriä. Vierestä pyyhkivien venäjänrekkojen myötä homma alkoi tuntumaan epäterveelliseltä ja niinpä Elimäen tienoilla koetin hakea vaihtoehtoisia ajoreittejä, mutta enpä oikein järkeviä ratkaisuja enää löytänyt (tai väsymyksen sumentamilla aivoilla keksinyt), joten päädyin takaisin valtatielle. Sinnikkäästi väänsin perille saakka; väsyneenä, mutta onnellisena ja ennen kaikkea ehjänä saavuin Kouvolaan.

Selkänahka oli jo ajon aikana tuntunut vähän kireältä ja syy selvisi - olin hikoillut aurinkovoiteet pois, joten selkä punoitti vahvasti. Nukuin yön vatsallani märkä pyyhe selkäni päällä ja selvisin kuin selvisinkin ilman nahanluontia.

140-150 kilometrin lenkki ei ehkä ollut parasta mahdollista valmistautumista parin viikon kuluttua juoksemalleni Helsinki City maratonille, mutta tulipahan pyöräiltyä.

-gs

ps. Se maraton meni sitten aikaan 3.32, missä oli viisi minuuttia parannusta edelliseen, elämäni ensimmäiseen maratoniin, jonka olin juossut viisi vuotta aiemmin. Kun olin keksinyt että eihän se ole mies eikä mikään joka ei ennen naimisiinmenoa ole maratonia juossut.

Väsynyt juoksijapoika ja muita muisteloita

Innostuin vanhaa juoksupäiväkirjaani selailemaan - nostalgiaa parinkymmenen vuoden takaa ja kauempaakin...

Tein elämäni ensimmäisen juoksulenkin joskus ala-asteikäisenä, 10- tai 11-vuotiaana. Isäni kilpasuunnistus lienee antanut kimmokkeen. Hiihtoharrastuksen olin aloittanut paljon aiemmin. Kuusamossa lapsi oppii ensin hiihtämään ja vasta sitten kävelemään... Perinteisessä hiihtopitäjässä kun ollaan.

Hiukan myöhemmin sain ensimmäiset oikeat juoksukengät, legendaariset "ilmatyynykarhut". Ensimmäinen juoksulenkki oli noin 6 kilometrin mittainen ja muistan hyvin kun ihmettelin kenkien vaimennusominaisuuksi hiekkatiellä. Ensimmäisen Cooperin testini juoksin yläasteella ja sain tulokseksi tasan 12 minuuttia. Ehhe-he. Tasan 3000 metriä oli kelpo tulos ja ehkäpä osaltaan innoitti minua juoksuharrastukseen. Samoihin aikoihin aloin pitämään juoksupäiväkirjaa. Lukioikäisenä harjoittelin paljon minua lahjakkaamman kaverini kanssa. Cooper meni parhaimmillaan yli 3300 metriä mutta alle 3400 metriä. Pari pitäjänmestaruutta onnistuin saavuttamaan; 1500 metrillä lähinnä siksi ettei sarjassani ollut muita, sen sijaan maastomestaruus tuli ihan oikeassa kilpailussa.

Juoksukenkiä on ollut monenlaisia; ilmatyynykarhujen jälkeen hankin marjanpoimintarahoilla adidakset, malli SL80. Niissä oli sellainen värikäs, sinipunainen pohja. Hienot kuin mitkä. Sitten niin ikään adidakset, TRX Competition - hieno valkosininen malli nappulapohjalla. Jokin Etonicin malli tuplanauhoilla taisi olla tässä välissä ja sitten New Balancen joku malli, väriltään sininen. Ensimmäinen Niken malli oli kevyt kilpakenkä - mallinimi Eagle. Näitä tuli juostua loppuun kaksi paria. Taisipa jälkimmäinen pari roikkua auton perässä kun vihiltä lähdimme... Eaglen jälkeen Nike Air Terra. Lukion jälkeen juoksut jäi - tai tuli muita juoksuja kunnes taas vuonna 1989 innostuin uudestaan...

Tein muuten toisessa yhteydessä yhteenvetoa tämän kauden juoksukilometreistä. Määrät ovat olleet erittäin maltillisia, kuten alta näkyy. Ainakin joitakin asioita on tullut tehtyä oikein, koska kolme kisastarttia on tuottanut kolme ennätystä.

Määrän ja laadun optimointi liittyy myös ehjänä pysymiseen ja toistaiseksi tuntuu toimivan; juoksuharjoittelu alkoi viikolla 5, marras-tammikuu kuntopyöräily, luisteluhiihto.

vko 5 26 km (+ kuntopyörä 39 km, luisteluhiihto 15 km)
vko 6 29.5 km (+ luisteluhiihto 30 km)
vko 7 49.2 km (+ kuntopyöräily 16.9 km)
vko 8 28.3 km
vko 9 83 km (+ luisteluhiihto 22 km)
vko 10 52.1 km (+ kuntopyöräily 52.9 km)
vko 11 92 km (maksimi)
vko 12 60.9 km
vko 13 52.2 km
vko 14 60.5 km (Pariisissa 3.22)
vko 15 19.4 km
vko 16 34.5 km (+ luisteluhiihtoa 72 km)
vko 17 37.1 km (puolikas 1.30.xx)
vko 18 62.6 km
vko 19 30 km
vko 20 36.9 km (puolikas 1.28.xx)

Paljonko tämä leikki vie aikaa? Harjoitusvauhtini ovat tyypillisesti 4.30 - 5.30 min/km -haarukassa, joten esimerkiksi 50 kilometrin viikko merkitsee noin 250 minuuttia (6 h 10 min) juoksua. Keskimäärin tämä on 36 minuuttia päivässä. Kuulostaako paljolta? Mistä löydän aikaa tähän hupiin?

Pari päivää sitten julkistetun uutisen mukaan suomalainen katsoo televisiota keskimäärin 3 tuntia 13 minuuttia. Joka päivä. Omaa television katselua on vaikea arvioida ajallisesti, mutta puoli yhdeksän uutiset ovat itsellä oikeastaan ainoa lähes vakiojuttu. Ja urheiluruutu. Meidän perheessä televisio on auki vain jos sieltä tiedetään tulevan joku katsomisenarvoinen ohjelma. Niitä ei meidän maun mukaan paljoa ole. Tänä iltana televisio on auki, jos ei vain väsy yllätä. Chelsea ja Manchester United ottavat nimittäin yhteen Moskovassa pelattavassa UEFA-loppuottelussa. Taitavien miljonäärien juoksentelua pallon perässä on mukava silloin tällöin katsella. Voittaa noin 10-0 miljonäärien kilpa-ajot radan ympäri.

Ensimmäisen puolimaratonin innostuin juoksemaan Oulussa kesäkuun 3. päivä 1989 aikaan 1.44. Kahtena lenkkinä juostun kisan ekapuoliskon menin kaikessa rauhassa hölkkäillen ja toisen täysillä. Heinäkuussa numero 2 kulki jo selvästi kovempaa Rantsilassa. Luin aamukahvipöydässä että tarjolla olisi puolikas - sinne siis - innostuin peesaamaan kuivankälppeitä äijiä ja kovan alkuvauhdin jälkeen sippasin perusteellisesti noin 15 kilometrin jälkeen (10 km väliaika 41.30!), kävelinkin osan matkaa. Aikaparannus oli kuitenkin huomattava tuloksen ollessa tällä Turvemaratonilla oli 1.34.42. Kisan jälkeen olin ihan poikki. Anne ajoi huoltoaseman pihaan, jossa totesin että pitäisiköhän meidän käydä jollakin huoltoasemalla...

Ensimmäinen maraton oli ohjelmassa saman vuoden elokuussa, Helsinki City Marathon meni aikaan 3.37. Kovin juttu kyseiseltä vuodelta oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa ratakymppini. Kaksi viikkoa HCM:n jälkeen Liiton kymppi meni nimittäin aikaan 38.38 Oulun Raatin legendaarisella tartanilla. Olisipa hauska kokeilla, miten homma toimisi nykykunnossa. Kaiken kansan ratakympit ovat vain melko harvinaisia.

Ja se kovin juttu vuodelta 1989 oli tietysti se että menimme naimisiin. Liiton kympin ja HCM:n tempaisin osana tuota kokonaisuutta - polttarikaverit kannustivat kentän laidalla ja minä juoksin. Kisan jälkeen sitten pizzalle ja oluelle. Minulle tuli väsy jo varhain kun oli kova kisa alla. Pomfeliksessa iltaa istuimme ja kohta väsynyt juoksijapoika piti toimittaa Linnanmaalle... Yksi kavereistani oli juuri muuttanut pois Yliopistokadun tornitaloista ja niinpä kaverit saivat kuningasajatuksen ja toimittivat minut nukkumaan kyseiseen tyhjään asuntoon. Sieltä sitten heräilin joskus aamuyöllä, raahauduin ulos ihmettelemään missä olen ja suunnistin kotiin (viereinen talo).

Idean maratonista sain aiemmin kesällä - jostakin syystä sain päähäni, että ei se ole mies eikä mikään jos ei ole maraton juostuna ennen kuin avioliiton satamaan purjehtii. Joten HCM tuli juostua.

Hetkeä ennen vihkitilaisuuden alkua keskustelimme sakastissa papin kanssa ja hermostunut kun olin, totesin papille jotenkin niin että "kyllä tämä on jännä paikka, tulee mieleen Helsinki City Marathon parin viikon takaa..." Pappihan tuosta inspiroitui niin että nosti asian esille myös vihkipuheessa. Hän vertasi avioliittoa juoksukilpailuun, muistaakseni niin että avioliitto on pitkä taival (kuten maraton) ja että siinä vaaditaan kestävyyttä. Ei huono vertaus ollenkaan.

Niin ne kengät... Oli Reebokin malleja kahdet tai kolmet. Yhdet ostin vuonna 1988 Frankfurtista - kaksi kärpästä yhdellä iskulla; matkamuisto ja juoksijan tärkein työkalu samalla kertaa. Yhdet ostin Helsingistä Foorumin jostakin urheiluliikkeestä. Vuosi oli 1994 - ja näiden kenkien kanssa kävi rengasrikko. Forssassa Suvi-illan puolimaratonilla kesäkuussa huomasin toisen kengän ääntävän kummasti. Se sihahteli ja suhahteli niin että toisetkin ihmettelivät... Ilmathan sieltä oli pois. Tai geelit tai muuta. Ilmat lähti pois myös miehestä, tavoittelin 1.27-aikaa ja hiivin maaliin ajassa 1.38.57. Jep - otti päähän. Nyt näyttää siltä, että aikatavoitteeni oli epärealistinen. Olin juossut Tanen puolikkaan toukokuussa Pirkkolassa alle 1.30, mutta mitä ilmeisimmin kyseessä ei ollut puolimaraton, vaan noin 500 m - 1 km lyhyempi matka (tuloksissa lukee kyllä 21 km - onko jollakin tarkempaa tietoa matkasta?).

Reilu viikko myöhemmin sain kuitenkin balsamia haavoihin kun osallistuin ensimmäistä kertaa perinteikkäälle Kiimasen savulenkille. 10 kilometrin maantiejuoksukilpailu kerää satamäärin juoksijoita ja Tarmo Mannin Juhannuksen rauhattomuusjulistuksen jälkeen päästiin kirmaamaan... Pääsin kuin pääsinkin alle 40 minuutin haamurajan - 39.59 oli ilahduttava tulos.

Sain uudet kengät rikkoutuneen parin tilalle ja heinäkuussa pääsinkin puolimaratonin Muurasjärvellä aikaan 1.30.46. Enpä arvannut että tulisin rikkomaan tuon ajan vasta 14 vuoden kuluttua... Kolme viikkoa sitten kulki Varkaudessa 23 sekuntia kovempaa.

Elokuussa 1994 kulki sitten elämäni toinen maraton Helsingissä aikaan 3.32 - olihan siinä viitisen minuuttia parannusta viiden vuoden takaiseen mutta kun tavoittelin 3.15-3.25 aikaa niin on selvää että olin pettynyt. Syyskuun lopulla juoksin vielä Pakila-hölkässä puolikkaan 1.32.38. Muuan Harri Hänninen hölkkäili muuten saman kisan aikaan 1.13.04. Taisi olla hänelle vain kevyt jälkipala Helsingin EM-kisojen jäljiltä (juoksi siellä maratonin 2.13.21, sijoitus 8.). Itse asiassa Tilastopajan perusteella hän juoksi kaksi viikkoa Pakila-hölkän jälkeen Berliinin maratonin 2.14.50 (sijoitus 16.).

-gs (jatkuu...)

Sankareita

Amat victoria -postauksessani totesin "Jospa vielä. Jos vain pohje paranee."

Pohje parani juoksutauon myötä ja tänään oli tosi koitos kymmenen kilometrin maantiejuoksukisan merkeissä. Selvisin kunnialla ja heinäkuun alun kisaan verrattuna olin kaksi ja puoli minuuttia nopeampi. Vaikka nytkin oli vaikeaa 6-8 km kohdalla, juoksuni oli kuitenkin tasapainoinen suoritus. Pohkeet kestivät! Ei mitään kipuja! Siispä olen hyvin tyytyväinen ja kiitollinen. Olo tuntuu lähes sankarilliselta.



Todellisia sankareita ovat ne yli 5000 jotka selvittivät helteisen Helsinki City Maratonin lauantaina. http://www.helsinkicitymarathon.com/hcm/s_tulokset.html

Kaksi maratonia juosseena tiedän, mistä siinä on kysymys - maraton on kova haaste hyvissäkin olosuhteissa ja hellejuoksu on luku sinänsä!

Itse en aio tänä kesänä maratonia juosta - sen sijaan alustava ajatus on juosta juhlamaraton ensi kesänä.

-gs