Kylpyynkö se halusi?

Tommy Tabermann teki mielenkiintoisen aloitteen - viikon mittaisessa rakkauslomassa on kyse "mahdollisuuden antamisesta parisuhteen niin kutsutulle uudelleensyntymiselle. Eheytymisen, hyvän olon, elämänilon luomisen kautta loma maksaa nopeasti itsensä takaisin. Hyvinvoiva ihminen tekee työtä paremmin, sairastaa vähemmän ja jaksaa pidempään työelämässä." Erittäin kiinnostavaa ja kannatettavaa!

Esimerkiksi Erkki Pulliainen intoutui lausumaan, että 21 vuoden eduskuntakokemuksen perusteella Tabermannin aloite on perusteluosaltaan paras.

- - -

Eilen havahduimme tytön kanssa kovahkoon ääneen, joka kuului takkahuoneen suunnasta. Katsoimme toisiamme, mitä ihmettä? Vähän samanlainen ääni kuin keskuspölynimurissa, mutta kukapa tässä on juuri nyt imuroimassa. Menimme takkahuoneeseen. Ääni tulikin kylpyhuoneesta. Astuimme sinne ja kappas vain - poreallas on käynnissä! Syyllisen näköinen kissa tallustelee altaan vieressä. Mieleen tulee se kerta, kun katti sukelsi akvaarioon... Siitä ehkä toisella kertaa.

-gs

Kevyttä

Tiukemman harjoitusjakson päälle pidetyt kolme juoksuvapaata päivää tuntuvat tehneen sen mitä toivoin; tänään 8.4 kilometriä tuntui lupaavan kevyeltä. Parhaimmillaan kiihdytin hetkeksi noin 3.05 -kmvauhtiin ja rennolta tuntui sekin. Reilun kahden kilometrin pätkän vedin 4.11 -vauhtia ja juoksu pysyi hyvin kasassa. Päkiällä mennään ja aiemmin kuvaamaani pose-tekniikkaan nähden poikkean viemällä reittä aktiivisesti eteen. Polvikulmaa pyrin kuitenkin pitämään yllä niin että askel tulee mahdollisimman alle. 4.11 -vauhdissa frekvenssi on 85 (170) ja 3.05-vauhdissa 97 (194). Askel on pitkään ollut hakusessa, mutta viimeisen parin viikon aikana on tuntunut että homma alkaa vähitellen toimimaan.

Nyt edetään kevyellä treenillä kohti viikonloppua kisaa, jossa on mennään sitten pikamatka, hiukan yli 5 km maastossa, pururadalla. Mielenkiintoisen vertailukohdan antaa viimevuotinen kisa, jolloin käytin matkaan aikaa 22.36 - nyt on tavoitteena selvästi parempi aika. 21 minuutin pintaan, ehkä allekin pitäisi olla mahdollisuudet. Syksyn kisaohjelmaan kuuluu muutama lyhyt (=alle 10 km kisa), yksi puolimaraton ja kauden päättävä täysmaraton lokakuun puolella.

Ja se kissa. Tällä kertaa Anne meni katsastelemaan tilannetta tarkoituksenaan yöpyä teltassa ja hetki sitten tuli puhelinsoitto; Santtu oli teltalla odottamassa! Yes! Yhteiselo siis jatkuu!

-gs

(kuva http://www.sportsmedicine.upmc.com/Images/Sub/PhotoRunning.gif)

Pyhä yksinkertaisuus

Yksinkertainen elämänohje;

Syö.
Juo.
Nuku.
Hankkiudu vaikeuksiin.

En tällaista kenellekään suosittele, mutta varsin monet kissat elävät sen mukaan. Esimerkiksi meidän kissamme - 16-vuotias seniori päätti telttaretken päätteeksi ettei haluakaan lähteä kotiin. Ainkaan vielä. Niinpä se nyt on neljättä päivää metsässä. Kotoamme on viitisen kilometriä paikkaan, jossa telttamme on nytkin pystyssä, jonkinlaisena merkkinä kissalle. Kaunis on paikka, isoon järveen kurkottava pieni kallioniemi. Olen kaksi viimeistä yötä käynyt siellä nukkumassa toivoen samalla että Santtu ilmestyisi paikalle, mutta turhaan.


Eilen iltalukemistooni kuului vanha tuttu Zen comics. Niin kevyttä ja niin syvällistä! Ja hauskaa.

Kuuluisa oppinut tuli vanhan munkin luo keskustelemaan harjoitusohjeista.

- Mikä on buddhalaisten opetusten tarkoitus?
- Älä tee mitään pahaa. Tee paljon hyvää. Puhdista mielesi.
- Mutta kolmivuotias lapsikin osaa sanoa noin!
- Ehkä, mutta osaatko elää niin?

-gs

(kissakuva http://www.zenmontreal.ca/images/bg/cat.jpg)

Totuus on elinehto

Taitaapa mennä vielä toinenkin päivä sisätiloissa flunssaa parannellen. Suunnitelmat juosta kilpaa tänään on haudattu. Ei hätää, sillä kisat ei lopu. Syys- ja lokakuulle on tarjolla vielä paljon mahdollisuuksia.

Erikoinen viikko alkaa olla päätöksessä. Rouva on ollut tytön kanssa reissussa, joten kovin on talossa ollut hiljaista. Eipä ole sentään ihan tyhjään taloon tarvinnut töistä palata, kun seniori (kissa) 15 v on arvokkaalla olemuksellaan ollut eteisessä vastassa. Ja onhan tässä ollut hyvää aikaa lukea ja bloggailla.

Totuuden etsijän kanssa olen keskustellut tiedon ja totuuden olemuksesta. Onko jokaisella ihmisellä oma totuutensa? Miksi sitten kutsutaan yhteisiä totuuksia?

Yksi ratkaisumalli on puhua intersubjektiivisuudesta. Sen sijaan, että vääntäisimme subjektiivinen vs. objektiivinen -akselin ääripäissä, voimme dialogin kautta saavuttaa näkemyksen, jonka moni allekirjoittaa; sellainen on intersubjektiivinen totuus.

Luonnollisesti edellämainittu perustuu subjektin ja objektin vastakkainasetteluun, joka maailmannäkemistapana on dualismia eikä aivan ongelmatonta, kuten vaikkapa kvanttifysiikassa on havaittu. Tämä on kuitenkin länsimaiselle mielelle luonteva tapa toimia.

Minua viehättää ajattelu, jossa dualismi murtuu. Siinä todellisuutta pidetään eräänlaisena tapahtumien virtana; tietoisuudet, tiedostamiset ja tietoisuuden kohteet ovat enemmän tai vähemmän keinotekoisia otantoja tästä virrasta - samaa vettä pohjimmiltaan ne ovat. Tällaisessa holistisessa lähestymistavassa totuudesta muodostuu elinehto; totuus on välttämätöntä löytää. Ihminen haluaa elää hyvää elämää, ihminen kaipaa onnea. Rakkautta. Holismissa ratkaisut löytyvät hyvin läheltä. Ihmisestä itsestään.

Tämä ei merkitse sisäänpäin kääntyvää egopullistelua, vaan elävää yhteyttä todelliseen itseen, todelliseen minään. Ego, itsekäs minä tulee pienemmäksi. Katoaa. Tyypillisesti kyse on pitkästä prosessista. Kipeästäkin. Mutta tämä on se totuus, jota pidän elinehtona. Itsekkään minän väistyminen. Rakkauteen integroituvan minuuden toteutuminen. Ihminen tulee Rakkaudeksi ja Rakkaus ilmentyy ihmisenä. Tämä on minun credoni. Tästä riippuu onni ja hyvä elämä.

(Kuvassa mandariinikiinan "rakkaus" (sanotaan "ai") -merkki. Se koostuu sydäntä, henkilöä ja syleilyä tarkoittavista merkeistä)

-gs