Itsenäisyys - valinnanvaraa on kymmenen hyllymetriä?

Mitä ajattelet ensimmäiseksi nähdessäsi sotilaan? Joillekin nousee mieleen sotaisia assosiaatioita, joillekin rauhanturvatyö, joillekin perinteet, joillekin omakohtaisia muistoja... jokaisella omanlaisia mielikuvia ja ajatuksia.

Minä rakastan rauhaa ja olen kiitollinen siitä että Suomessa on vaikeina aikoina elänyt suuri joukko päättäväisiä miehiä ja naisia, jotka eivät taipuneet ulkoisen uhan alla vaan päättivät taistella demokratian ja itsemääräämisoikeuden puolesta. Siispä saamme elää itsenäisessä Suomessa. Kiitos!

Voidaan kuitenkin myös kysyä missä määrin itsenäisyys on relevantti käsite monimutkaisessa ja moniulotteisessa todellisuudessa, jossa kaikki on yhteydessä toisiinsa lukemattomin sitein? Isosta mittakaavasta kun katsoo niin olemme kaikki avaruusaluksella nimeltä Maa huimalla matkalla auringon ympäri. Mittakaavaa kun vielä kasvattaa niin voimme todeta olevamme käsittämättömän ison galaksin, Linnnunradan reunassa ja galaksimme on vain yksi miljardeista. Universumin tasollakaan rajat eivät tule vastaan, sillä kosmologit puhuvat ihan vakavissaan multiversumista, kaikkeuksien kokonaisuudesta, jossa universumimme on vain yksi. Mustat aukot voisivat kuulemma olla putkia näihin toisiin kaikkeuksiin. Meidän universumin musta aukko joka nielee ainetta olisi toisen universumin piste, josta uutta materiaa virtaa sisään.

Itsenäisyys, maan puolustaminen ja maanpuolustus... Mitä se on? Ehkä sittenkin päällimmäisenä mieleen nousee vapauden idea, kuten Jemina sanoi kun kysyin häneltä itsenäisyyden merkitystä. Hän totesi, että olemme vapaita. Maanpuolustus olisi siis vapauden puolustamista. Mitä on vapaus? Sananvapautta. Ajattelun vapautta. Liikkumisen vapautta. Kokoontumisen vapautta. Tärkeitä ja ihania asioita kaikki ja puolustamisen arvoisia. Markkinavetoisen konsumerismin silmin vapautta näyttää olevan shoppailu, kuluttaminen... menet kauppaan ostamaan perunalastuja ja valinnanvaraa on kymmenen hyllymetriä. Vau? Tavarataivaaseen kaipaavan olemassaolon motto tuntuu olevan "kulutan, olen siis olemassa".

Itsenäisyys tuntuu juuri nyt omalla kohdalla kiteytyvän kokemukseen kiitollisuudesta ja henkisestä vapaudesta. Henkinen vapaus ei ole riippuvainen ulkoisista olosuhteista, joskin on kiistatonta, että vaikkapa tämän kirjoituksen laatiminen on helpompaa kun on ruokaa jääkaapissa ja katto pään päällä. Henkinen vapaus on mittamattoman arvokkaan ihmisyyden ja elämän todeksi elämistä.

Takaisin tähän hetkeen

Huomaatko mielen työn? Huomaatko kuinka mieli arvioi tämän hetken laadun salamannopeasti? "Tuttu, vieras, hyvä, huono, yhdentekevä, turvallinen, pelottava, miellyttävä, epämiellyttävä, hyödyllinen, hyödytön, kiinnostava, tylsä..." Vaikka tämä mielen automaattinen luokittelu- ja arviointityö on monin tavoin arvokasta, siitä saattaa muodostua myös kahle.

Ajatukset ja mielipiteet tästä hetkestä voivat toki olla kiinnostavia ja parhaimmillaan jopa inspiroivia. Niistä voi olla mukava keskustella, mutta pahimmillaan niistä voi muodostua este tämän hetken kokemukselle. Reagointipohjaisen ajattelun sijaan on hyvä palata takaisin tämän hetken konkretiaan. Miltä tämä hetki tuntuu kehossa? Istutko huonossa asennossa? Jännitätkö hartioitasi? Voisitko hieman hellittää? Kaipaako kehosi venyttelyä? Miltä tämä hetki näyttää? Millaisia värejä, muotoja ja tuoksuja tähän hetkeen sisältyy? Voit sulkea hetkeksi silmäsi. Miltä tämä hetki kuulostaa? Miltä tämä sisäänhengitys tuntuu? Juuri tämä sisäänhengitys. Kuinka nautinnollista onkaan hengittää!

Entäpä jos tämä hetki on kuin pyyntö: "Haluatko olla ystäväni? Haluatko oppia tuntemaan minut?" Voisiko tähän hetkeen suhtautua ystävällisen uteliaasti? Hyväntahtoisuutesi valossa tämä hetki voi paljastua loputtoman kiehtovaksi. Ehkäpä olet aarrearkun äärellä? Jospa kurkistaisit sisään?

Mielen viemää?

Kaunis aamu taas kerran - kyllä kelpasi pyöräillä töihin lämmöstä, tuoksuista ja väreistä nauttien. Yleensä en juuri kiinnitä huomiota graffiteihin, mutta kuvan kehotus pysäytti. "Hallitse mielesi tai se hallitsee sinut."

Niin se on. Mieli tekee mielen työtä: mielen masiina tuottaa runsaasti ajatuksia - 10 000, joidenkin arvioiden mukaan jopa 60 000 ajatusta päivässä! Samaistuessani mielen myllyyn kyyti on poukkoilevaa ja ennen pitkää voin pahoin.

Disidentifikaatio on minätunteen eriytyminen mielestä. Astun sisäiselle näköalapaikalle todistamaan mielen maisemaa. Teen sen lempeästi, teen sen hyväntahtoisesti. Totean että minulla on ajatuksia, mutta en ole ajatukseni.

Hyväntahtoisuuteni lämpimässä valossa mieli rauhoittuu. Ajatusten määrä vähentyy ja samalla niiden laatu muuttuu: vähemmän uusintoja, vähemmän märehtimistä ja murehtimista. Enemmän syvyyttä, enemmän luovuutta ja rakkautta.

Missä Minuus luuraa?

Mitä minuus on? On esitetty lukemattoman monta näkemystä inhimillisen ajattelun historiassa! Erään kuuluisimmista esitti Descartes liimatessaan minuuden ajatteluun. "Cogito ergo sum" - ajattelen siis olen. Descartes oli hieno mies, mutta tässä kohtaa hänen ajattelunsa sakkasi. Minuuden identifiointi ajatteluun on suuri kärsimyksen aiheuttaja.

Minuus on enemmän. Se on tila, jossa ajattelu tapahtuu. Se on läsnäolo, joka todistaa ajattelun, tunteiden ja tuntemusten ilmenemisen, viipyilyn, katoamisen. Se on kuin valo, jossa todellisus ilmenee ja todellisuus koetaan - viimeistä piirtoaan myöten. Tässä valossa voi tunnistaa myös ajatukset kahteen osaan jaetusta todellisuudesta. Kuvitelma maailmasta minän ja ei-minän saarekkeina on erityisen itsepintainen. Jospa siitä kuvitelmasta voisi päästää lempeästi irti?

Missä Onni luuraa?

Kovin moni ulkoistaa onnen: uskotaan, että onni odottaa jossakin tuolla, joskus. Onni on seurausta tai riippuvainen jostakin ulkoisesta asiasta. Uusi puoliso, auto, työpaikka, palkankorotus, asunto, lomamatka, vaate, tietokone, kolpakollinen olutta... Nämä ja lukemattoman monet muut asiat voivat toki tuottaa iloa ja niistä on luonnollista olla kiitollinen. Tavara- ja mielihyvätaivaan asiat kuitenkin tulevat ja menevät, rapistuvat ja ruostuvat, ilmestyvät ja katoavat. Kiitollisuuden tunne haihtuu ja ego kyllästyy. Kohta se keksii jonkin uuden tavoitteen. Onnen etsintä jatkuu. "Sitten kun saan, löydän, ostan..., sitten kun ensi viikonloppuna, joululomalla, eläkkeellä... sitten, vihdoinkin olen onnellinen..."

Onko kestävää onnea olemassakaan? Onko vain hyväksyttävä että "onni täällä vaihtelee"? Entäpä jos onnen perässä juoksun sijaan maltamme pysähtyä ja katsoa tätä hetkeä? Mitä tämä hetki pitää sisällään?

Onni avautuu kun on kosketuksessa tähän hetkeen suoraan, ennakkoluulotta, hyväksyen. Hyväksyminen on totaalinen - se kattaa myös mielen vastarinnan ja ennakkoluulon tätä hetkeä kohtaan. Onni on harmoniaa, sallimista tämän hetken kokemuksen kanssa. Mieli sanoo: "Tämä on tylsää, tämä on niin nähty ja kuultu..." Niin, mieli se vasta vallaton veijari on. Se sanoo milloin mitäkin. Mieli sanoo monenmonta asiaa päivässä. Mielen masiina tuottaa laadukasta materiaalia ja toisinaan tulee maanantaikappaleita ja suoranaista kuraakin. Hyväksyminen kattaa mielen työn.

Hyväksymisen ja hyväntahtoisuuden myötä en enää pakota tätä hetkeä enkä tässä hetkessä värähtelevää kokemusta johonkin muottiin. Tämän myötä en enää etsi onnea maailmalta, jostakin tuolta, tulevaisuudesta. En enää haikaile mennyttä onnea, en kaipaa paluuta eiliseen. Sen sijaan alan kiinnostua tästä hetkestä. Opin lepäämään, olemaan ja toimimaan tässä hetkessä. Nyt-hetki osoittautuu aarrearkuksi, jonka päällä onnen kerjäläinen on istunut ja tähynnyt horisonttiin. Kukaties rakastun. Tähän ainutlaatuiseen hetkeen.

Jane, oh Jane!

Jane Austenin syntymästä on tänään 240 vuotta.

Elämän polte

Toisinaan jokin ajatus jää vaivaamaan sinua. Ajatus kertoo sinun kärsineesi epäoikeudenmukaisuutta ja vääryyttä. Sinusta tuntuu pahalta. Haluat ajatella jotakin muuta, mutta ajatus on erityisen itsepintainen. Se palaa uudestaan ja uudestaan. Sinusta tuntuu yhä pahemmalta. Märehdit ja murehdit. Ryvet itsesäälissä. Kärsit. Katkeroidut. Koet olevasi uhri.

Sinun ei tarvitse taistella ajatusta vastaan. Joka kertaa kun huomaat uppoutuneesi samaan itsepintaiseen ajatusten kierteeseen, voit kiittää itseäsi siitä että huomasit takertuneesi. Voit hengittää syvään ja päästää irti. Ajatusten ja tarinoiden sijaan voit kääntää huomiosi tunteeseen, jonka ajatus on herättänyt. Tarinoista ja tulkinnoista riisuttu tunne on paljasta ja puhdasta energiaa. Se ei ole hyvää eikä se ole pahaa. Tunne on elämän liikettä, jonka voit tuntea kehossasi. Sydämesi tuntuu pakahtuvan. Vatsaasi korventaa. Sisäinen liikkumatila saattaa käydä sietämättömän ahtaaksi. Ehkä pelkäät, ettet kestä tätä musertavaa painon tunnetta. Tuntuu kuin elämän energia ravistelisi sinut rikki. Tällöin voit keskittyä hengitykseen. Tämä sisäänhengitys. Tämä uloshengitys. Hengitys on elämän ainutlaatuista liikettä sinussa.

Olet elävä. Olet avara tila, jossa elämän energia liikkuu. Olet syli, jossa tunne sykkii. Ehkäpä jotakin rikkoutuu jonkin uuden murtautuessa esiin. Et ole mikään eloton tarinoiden, ajatusten ja uskomusten kulissi, jota on varjeltava maailman tuulilta. Et ole mikään saavutusten kokoelma, jota kelpaa seurapiireissä esitellä. Olet enemmän. Paljon enemmän.

Tämä hetki polttaa tuhkaksi luutuneet käsityksesi siitä kuka olet ja kuinka elämäsi piti sujua. Olet arvoitus. Olet sanaton läsnäolo, joka todistaa ajatusten, aistimusten, tunteiden ja tuntemusten tulemisen ja menemisen tietoisuuden rajattomassa maisemassa. Olet rajaton taivas, joka empimättä hyväksyy niin puota- kuin sadepilvetkin. Olet tuuli, joka taivuttaa viljankorsia. Tila, jossa valo ja varjo tanssii. Myötätunto. Olet elämä.

- Jorma Ronkainen (facebook.com/OnKaikki)

Vapaus

Mielessäsi risteilee toisinaan arvostelevia, epäystävällisiä ja väheksyviä ajatuksia itseä tai toisia kohtaan. Ajatuksesi ovat tällöin kuin piikkilankaa, johon takerrut. Uskot ajatuksiasi. Olet mielestäsi oikeassa. Olet ajatuksiesi vietävänä. Puhiset ja pihiset. Rimpuilet piikkilangassa. Kärsit.

Sitten tapahtuu jotakin yllättävää. Havaitset sinussa tai toisessa jotakin, joka ei sovi mielesi lukkoon lyömään käsitykseen. Käsissäsi on epämääräisen oloinen palikka, joka ei mahdu mielesi luomaan lokerikkoon. Mitä teet? Mielesi haluaa kenties julistaa: "poikkeus vahvistaa säännön". Suljet silmäsi tai sullot ja survot palikan johonkin lokeroon. Mieli vakuuttaa, että nyt maailmassa on taas järjestys. Se on mielen tehtävä. Mieli hakee johdonmukaisuutta, sääntöjä, ennustettavuutta ja järjestystä tämän hetken käsittämättömyydestä. Mieli kutoo loogista tarinaa sinusta ja toisista - tarinaa, jossa on alku, keskikohta ja loppu. Mieli luo ajatuksen ajasta, jotta se voisi käsittää mistä tässä hetkessä on kysymys.

On toinenkin mahdollisuus. Sinun ei tarvitse taistella ajatuksiasi eikä mieltäsi vastaan. Mieli seilaa sinne ja tänne. Ajatuksia tulee ja niitä menee. Sinun ei tarvitse kuitenkaan lähteä seuraamaan jokaista. Lepäät tyyneydessä ja toteat: "Kyllä ajatuksia mahtuu ja mielellä on tilaa seilata tämän hetken rajattomassa maisemassa."

Sinä olet vapaus.

- Jorma Ronkainen (facebook.com/OnKaikki)

Kiitos sinulle!

Kiitos kun olet tässä. "Tuolla", "siellä", "lähellä" ja "kaukana" ovat vain ajatuksia kun taas kokemus tästä hetkestä on konkreettinen ja kehollinen. Kokemus tästä hetkestä on elämän energian ainutlaatuista virtaamista ja värähtelyä sinussa ja sinun kauttasi.

Tämä hetki on elävä. Tunnetko?

- Jorma Ronkainen (facebook.com/OnKaikki)

Nyt

Suurin osa ihmisistä suodattaa kaiken kokemansa automaattisesti, menneisyyden kokemusten ja tulevaisuuden odotusten ehdoilla. Konkreettisen nykyhetken sijaan he elävät abstrakteissa käsityksissä, tulkinnoissa ja malleissa. Henkinen vapaus piilee tämän hetken hyväksymisessä niin kuin se on. Tässä hetkessä ilmenevät ajatukset ja emootiot ovat tosiasioita, mutta minun ei ole tarpeen samaistua niihin. Sen sijaan että ajattelisin esimerkiksi "olen loukkaantunut", voin todeta "havaitsen tunteen, jota voi kutsua loukkaantumiseksi". Voin edetä tutkimalla tuntemusta tarkemmin. Miksi liitän siihen käsitteen "loukkantunut"? Entä jos tiputan senkin pois ja tarkastelen tuntemusta mahdollisimman paljaana? Miltä se tuntuu? Missä kohtaa kehoa emootio sijaitsee? Tämän myötä saatan kokea, että en ole sama asia kuin emootio. En enää ole emootion vietävänä.

Pakkomielteinen ehdollistunut kaavamainen ajattelu, joka koostuu suurimmaksi osaksi uusinnoista on modernin ihmisen sairaus. Mitä on tapahtunut? Ajattelusta, oivallisesta rengistä on tullut isäntä tietoisuuden talossa. On aika herätä. Nyt. Heräämisen myötä ihminen ajattelee vähemmän ja hitaammin. Kun on tarve ajatella, niin ajatellaan - syvällisesti, pitkäjänteisesti, loogisesti. Kun ei ole tarve ajatella, ei ajatella. Heräämisen myötä ihminen oppii lepäämään ajatusten välissä ja takana olevassa hiljaisuudessa. Intuition äänen voi kuulla vasta kun mielen melu hiljenee.

Kun avaudut mahdollisuudelle, että elämä ja sinä on paljon enemmän ja ihmeellisempää kuin mikään oma tai tieteellinen tai taiteellinen tai uskonnollinen käsitys tai ajatus, alat todistaa jokapäiväisiä ihmeitä. Merkillisiä yhteensattumia. Odottamattomia haltioitumisia arkisten asioiden äärellä. Kiitollisuuden tunne ilman mitään erityistä syytä. Silmät avautuvat havaitsemaan ihmeitä, jotka ympäröivät meitä. Koemme ihmeen, joka me itse olemme.