Avaruus ja hengellisyys

SpaceX teki viime sunnuntaina tärkeän testilaukaisun. Kun Falcon 9 -raketti oli puolitoista minuuttia laukaisun jälkeen saavuttanut 1600 km/h nopeuden sen moottorit sammutettiin. Tyhjä miehistökapseli ("Crew Dragon") irrotettiin ja se laskeutui hallitusti maahan. Koe osoitti, että miehistö selviää hengissä jos laukaisussa tulee testiasetelman ("in-flight abort test") kaltaisia ongelmia kantoraketin toiminnassa.

SpaceX:n ja sen pääomistaja Elon Muskin tavoite on saada ensimmäiset ihmiset Marsiin vuonna 2024 ja miljoona ihmistä Marsiin vuoteen 2050 mennessä. Tavoite on huikea!

Avaruuslentojen yhteydessä on monesti keskusteltu astronauttien uskosta ja hengellisyydestä. Mitä usko merkitsee astronauteille? Onko avaruuslento hengellinen kokemus? Alla pari poimintaa mielenkiintoisesta artikkelista.

"The earliest days of American human spaceflight were dominated by white Christian protestants. Does religion have a place in the future of space exploration?"

"a handful of the astronauts did report feelings of divinity while on the moon. Mitchell, for one, reported a feeling of “universal connectedness,” and Apollo 15 astronaut James Irwin said he felt God all around him. Indeed, Irwin was so overcome by his experience on the lunar surface that he asked his colleague David Scott if they could hold a religious service atop some nearby hills before they departed from the moon. Scott ultimately shot down this request, so Irwin made do by quoting Psalm 121: “I will lift up mine eyes unto the hills, from whence cometh my help.” This experience, Irwin later reported, was “the beginning of some sort of deep change taking place inside me” marked by a profound belief in the power of God."

"Space was once dominated by protestant Christians, but we may finally be on the cusp of turning space into a truly universal form of spiritual exploration."

"In 1987, the author Frank White gave the quasi-religious experience of seeing Earth from space a name. He called it the overview effect. Unlike the explicitly Christian experiences of the Apollo astronauts, the overview effect is more of a spiritual phenomenon that is disconnected from any specific religious connotations. It is marked by a perception of the connectedness of all things and an appreciation of the fragility of life. In the 30 years since the term was coined, astronauts have repeatedly reported experiencing the overview effect from the International Space Station."

Spaceflight and Spirituality, a Complicated Relationship https://www.wired.com/story/apollo-11-spaceflight-spirituality-complicated-relationship/

Nauti elämästä

Kymmenisen vuotta sitten ns. vapaa-ajattelijat (lue: ateistit) rahoittivat briteissä uskonnonvastaisen kampanjan jonka yhtenä näkyvänä piirteenä oli ostaa mainostilaa bussien kyljistä. Tarroja suunniteltiin ja liimailtiin: "Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä."

Tuolloin ja taasen kritisoin kyseisen kampanjan ja nykyateistienkin (joita mm. mensa-piireissä runsaasti on) ilmentämää synkkää Jumala-kuvaa.

Mistä lähtien uskonnosta on tullut synonyymi ilottomalle elämälle? Mistä lähtien teistinen maailmankuva on redusoitunut murehtimiseksi?

Katson että ilottomuus, kyynisyys, pessimismi ja murehtiminen ovat tyypillisiä virityksiä todellisuuden pyhälle ulottuvuudelle sokeutuneille.

Britti-kampanjan taustalla hääri ateistien arvostama Richard Dawkins, jonka mukaan tarkoitus on saada ihmiset ajattelemaan. Hienoa! Mutta Dawkins on väittänyt, että ajatteleminen on julistettu pannaan ("anathema") uskonnon toimesta. Kaikkea voi toki väittää. Mutta tämä väite on mielikuvituksellinen.

Vaatimattomuudesta Dawkinsia ei voi syyttää. Onhan hän nettisivujensa mukaan "selkeän ajattelun keidas" ("a clear-thinking oasis"). Ehkä niin onkin, mutta tässä kohtaa selkeys merkitsee asioiden yksiulotteistamista ja suoranaista vääristelyä.

Dawkins on varmasti älykäs mies ja hänen täytyy tietää, että maailmaan mahtuu monenlaisia uskontoja. Jotkut uskonnot ovat jäykkiä, dogmaattisia, fundamentalistisia, yksilön (ajattelun)vapautta rajoittavia. Mutta vain jotkut.

On paljon uskontoja, tai laajemmin ilmaistuna metafyysistä ulottuvuutta hahmottavia käsitejärjestelmiä, joissa ihminen nähdään moniulotteisena olentona, joka saavuttaa onnellisen elämän vain jos hän saavuttaa tasapainon päänsä ("äly") ja sydämensä ("tunne") välillä. Näissä skenarioissa ihminen on viisas, jos (ja vain jos) hänen ajattelunsa on saumattomasti yhdistyneenä tunteeseen. Näiden keitaiden vesi on kirkasta ja virvoittaa yksipuolisen älyn kuivaan erämaahan eksyneet.

Ymmärrän kyllä, että Dawkins, ateistit ja muut uskontovastaiset ihmiset vaativat uskontojen kieltämistä. Ymmärrän, että heidän mielestään maailma olisi parempi paikka ilman uskontoja. Ymmärrän, mutta olen jyrkästi toista mieltä.

Uskontoa niin kuin tikapuita tai vaikkapa kirvestä voi käyttää rakentavasti tai väärin; kirves on mainio halonhakkuussa mutta väärinkäytettynä tuhoisa. Pitäisikö siis kirveet kieltää?

Autolla pääsen paikasta A paikkaan B kätevästi. Toisaalta autolla on moni ajanut ihmisen päälle - pitäisikö siis autot kieltää?

Uskonnot ovat oikeinkäytettynä apuvälineitä transsendenssin hahmottamiseen mutta väärinkäytettynä ne voivat toimia esimerkiksi alistamisen välineenä.

Dawkinsin, ateistien, vapaa-ajattelijoiden ja muiden vastaavien instanssien (kyllä, Dawkins on instanssi sokeine kelloseppineen) harjoittama uskontojen kirjojen latistaminen dogmaattiseksi monoliitiksi on häpeällistä älyllistä epärehellisyyttä.

Miten olisi:

"Jumala on - lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä."?

"Jumalaa tuskin on olemassa..."

... Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä." Ateistit ja ns. vapaa-ajattelijat suunnittelevat mainoskampanjaa agendansa tueksi ja aikovat siis jäljitellä briteistä puolisen vuotta sitten alkunsa saanutta mallia. Tuolloin kritisoin kampanjan ilmentämää Jumala-kuvaa:

"Mistä lähtien uskonnosta on tullut synonyymi ilottomalle elämälle? Mistä lähtien teistinen maailmankuva on redusoitunut murehtimiseksi?

Katson että ilottomuus, kyynisyys, pessimismi ja murehtiminen ovat tyypillisiä virityksiä todellisuuden pyhälle ulottuvuudelle sokeutuneille.

Kampanjan taustalla häärii ateistien arvostama Richard Dawkins, jonka mukaan tarkoitus on saada ihmiset ajattelemaan. Dawkins väittää, että ajatteleminen on julistettu pannaan ("anathema") uskonnon toimesta. Kaikkea voi toki väittää. Mutta tämä väite on fantastinen. Siis mielikuvituksellinen.

Vaatimattomuudesta miestä ei voi syyttää. Onhan Dawkins nettisivujensa mukaan "selkeän ajattelun keidas" ("a clear-thinking oasis"). Ehkä niin onkin, mutta tässä kohtaa selkeys merkitsee asioiden yksiulotteistamista ja suoranaista vääristelyä.

Dawkins on varmasti fiksu mies ja hänen täytyy tietää, että maailmaan mahtuu monenlaisia uskontoja. Jotkut uskonnot varmaan ovat jäykkiä, dogmaattisia, fundamentalistisia, yksilön (ajattelun)vapautta rajoittavia. Mutta vain jotkut.

On paljon uskontoja, tai laajemmin ilmaistuna metafyysistä ulottuvuutta hahmottavia käsitejärjestelmiä, joissa ihminen nähdään moniulotteisena olentona, joka saavuttaa onnellisen elämän vain jos hän saavuttaa tasapainon päänsä ("äly") ja sydämensä ("tunne") välillä. Näissä skenarioissa ihminen on viisas, jos (ja vain jos) hänen ajattelunsa on saumattomasti yhdistyneenä tunteeseen. Näiden keitaiden vesi on kirkasta ja virvoittaa yksipuolisen älyn kuivaan erämaahan eksyneet.

Ymmärrän kyllä, että Dawkins, BHA ja muut uskontovastaiset ihmiset vaativat uskontojen kieltämistä. Ymmärrän, että heidän mielestään maailma olisi parempi paikka ilman uskontoja. Ymmärrän, mutta olen jyrkästi toista mieltä.

Uskontoa niin kuin tikapuita tai vaikkapa kirvestä voi käyttää rakentavasti tai väärin; kirves on mainio halonhakkuussa mutta väärinkäytettynä tuhoisa. Pitäisikö siis kirveet kieltää?

Autolla pääsen paikasta A paikkaan B kätevästi. Toisaalta autolla on moni ajanut ihmisen päälle - pitäisikö siis autot kieltää?

Uskonnot ovat oikeinkäytettynä apuvälineitä transsendenssin hahmottamiseen mutta väärinkäytettynä ne voivat toimia esimerkiksi alistamisen välineenä.

Dawkinsin, BHA:n, vapaa-ajattelijoiden ja muiden vastaavien instanssien (kyllä, Dawkins on käsite sokeine kelloseppineen) harjoittama uskontojen kirjojen latistaminen dogmaattiseksi monoliitiksi on häpeällistä älyllistä epärehellisyyttä."

Miten olisi:

"Jumala on - lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä."?

-gs

Puhtaan ajattelun keitaan vesi on sameaa

1.31.14 ei vastannut odotuksia ja alkuperäiskaavailujen valossa merkitsee hylättyä suoritusta. Kokonaisuuden huomioiden annan kuitenkin suorituksesta arvosanan välttävä+. Palaan tarkempaan kisaraporttiin kuvineen seuraavassa postauksessa. Ja saatanpa reissusta muutenkin kirjoittaa, jos aikaa ja inspiraatiota piisaa. Matka oli onnistunut ja kaupunki hieno, joten sopii odottaa että inspiraatiota riittää.

- - -

Sattui tuossa silmään BBC:n uutinen, jonka mukaan brittihumanistien yhdistys (BHA, British Humanist Association, kuvaavampi nimi olisi pääagenda huomioiden ehkä BAA, British Atheist Association... Mistä tuleekin mieleen suomalainen ns. vapaa-ajattelijoiden yhdistys, jonka nimi on tragikoomisessa ristiriidassa ahdasmielisen, suorastaan pakkomielteenomaisen uskontonegaationsa kanssa) suunnittelee julistekampanjaa Lontoon bussien kylkiin. Julistetekstiksi kaavaillaan

"There's probably no God. Now stop worrying and enjoy your life."

Mistä lähtien uskonnosta on tullut synonyymi ilottomalle elämälle? Mistä lähtien teistinen maailmankuva on redusoitunut murehtimiseksi?

Katson että ilottomuus, kyynisyys, pessimismi ja murehtiminen ovat tyypillisiä virityksiä todellisuuden pyhälle ulottuvuudelle sokeutuneille.

Kampanjan taustalla häärii ateistien arvostama Richard Dawkins, jonka mukaan tarkoitus on saada ihmiset ajattelemaan. Dawkins väittää, että ajatteleminen on julistettu pannaan ("anathema") uskonnon toimesta. Kaikkea voi toki väittää. Mutta tämä väite on fantastinen. Siis mielikuvituksellinen.

Vaatimattomuudesta miestä ei voi syyttää. Onhan Dawkins nettisivujensa mukaan "selkeän ajattelun keidas" ("a clear-thinking oasis"). Ehkä niin onkin, mutta tässä kohtaa selkeys merkitsee asioiden yksiulotteistamista ja suoranaista vääristelyä.

Dawkins on varmasti fiksu mies ja hänen täytyy tietää, että maailmaan mahtuu monenlaisia uskontoja. Jotkut uskonnot varmaan ovat jäykkiä, dogmaattisia, fundamentalistisia, yksilön (ajattelun)vapautta rajoittavia. Mutta vain jotkut.

On paljon uskontoja, tai laajemmin ilmaistuna metafyysistä ulottuvuutta hahmottavia käsitejärjestelmiä, joissa ihminen nähdään moniulotteisena olentona, joka saavuttaa onnellisen elämän vain jos hän saavuttaa tasapainon päänsä ("äly") ja sydämensä ("tunne") välillä. Näissä skenarioissa ihminen on viisas, jos (ja vain jos) hänen ajattelunsa on saumattomasti yhdistyneenä tunteeseen. Näiden keitaiden vesi on kirkasta ja virvoittaa yksipuolisen älyn kuivaan erämaahan eksyneet.

Ymmärrän kyllä, että Dawkins, BHA ja muut uskontovastaiset ihmiset vaativat uskontojen kieltämistä. Ymmärrän, että heidän mielestään maailma olisi parempi paikka ilman uskontoja. Ymmärrän, mutta olen jyrkästi toista mieltä.

Uskontoa niin kuin tikapuita tai vaikkapa kirvestä voi käyttää rakentavasti tai väärin; kirves on mainio halonhakkuussa mutta väärinkäytettynä tuhoisa. Pitäisikö siis kirveet kieltää?

Autolla pääsen paikasta A paikkaan B kätevästi. Toisaalta autolla on moni ajanut ihmisen päälle - pitäisikö siis autot kieltää?

Uskonnot ovat oikeinkäytettynä apuvälineitä transsendenssin hahmottamiseen mutta väärinkäytettynä ne voivat toimia esimerkiksi alistamisen välineenä.

Dawkinsin, BHA:n, vapaa-ajattelijoiden ja muiden vastaavien instanssien (kyllä, Dawkins on käsite sokeine kelloseppineen) harjoittama uskontojen kirjojen latistaminen dogmaattiseksi monoliitiksi on häpeällistä älyllistä epärehellisyyttä.

-gs

ps. Miten olisi:

"God exists. Now stop worrying and enjoy your life."

:-)

Tuhkaa ja timantteja

I'm a believer...

ja vahvistun uskossani. Uskoni ei ole sokeaa, sillä se perustuu omakohtaisesti ajateltuun ja koettuun. Onko se siis uskoa lainkaan?

Englannin kielessä on belief ja faith -käsitteet. To believe in something vs. to have faith in something. Olisiko sitten believe enemmän uskomista kun taas faith perustuu johonkin?

Kenties uskomisen sijaan olisikin kuvaavampaa puhua luottamisesta. Uskomisen käsite kun on kovin arvoladattu ja synnyttää helposti harhaanjohtavia mielikuvia. Metafysiikan tasolla (= todellisuuden ja ihmisen luonnetta koskeva näkökulma) minä voin todeta olevani luottavainen, vakuuttunut siitä, että maailma ja ihminen on perin ihmeellinen. It's a wonderful world.

Ihmiskäsitykseni mukaan ihminen ei ole pelkästään biologinen olento, jolla on evoluution myötä kyky käsitteelliseen ajatteluun. Ihminen on myös henkinen olento, jolla on kyky ylittää biologismateriaalinen taso - kyky ylittää rajallisuus, kuolema. Ihmisellä on kyky saavuttaa olemisen taso, jossa hänestä tulee ikuisuusolento. En pidä näkemystäni eskapismina enkä toiveajatteluna, vaan se perustuu ajateltuun ja koettuun. Toki siinä on oleellisena osana mukana luottamus - siihen sisältyy epävarmuustekijöitä.

Minulla on enemmän tai vähemmän subjektiivinen näkemys siitä, että asenteeni on oikeutettu. Onko se objektiivisesti ottaen tosi? Riippuu subjektiivisen asenteeni perusteesta. En siis pidä tätä mielipideasiana - en ajattele että jokainen mielipide on yhtä oikea. Mielipide voi olla lähempänä tai kauempana totuutta.

Olen pragmatisti; käytäntö on teorian koetinkivi. Ihmis- ja todellisuuskäsitykseni totuudellisuuden mittari on maailma, todellisuus. Sikäli kun ymmärrän ihmisyyttä, minuutta, maailmaa ja koen oppivani, edistyväni, viisastuvani - käsitän olevani oikeilla jäljillä. Sikäli kun koen vapautuvani tunteen ja järjen dualismin puristavasta otteesta, käsitän olevani oikeilla jäljillä.

Ihmiskäsityksessäni meidät on kutsuttu eheytymään, viisastumaan. Tähän prosessiin sitoutumisen myötä sisimmässämme tapahtuu monenlaisia asioita - merkillisiä asioita, iloisia asioita, mutta myös raskaita asioita. On erittäin tyypillistä, että joudumme käymään läpi erämaavaelluksen - keskiajan mystikot kutsuivat tätä jaksoa sielun pimeäksi yöksi. Erämaa, pimeys, yö - ne ovat osa sisimpäämme. Voi sanoa, että sisäinen totuutemme on niiden verhoama.



Todellista minuuttamme, ikuisuutta meissä, voi verrata sädehtivään jalokiveen. Sopivissa olosuhteissa saatamme nähdä vilahduksen kiven kauneudesta. Moni jatkaa elämäänsä vanhaan tapaan.

Mutta näky ei jätä rauhaan niitä, joiden sielun janoa totuuteen ja kauneuteen maailma ei pysty sammuttamaan. Joku jättää kaiken ja lähtee etsimään näkemäänsä. Jonkun etsintä suuntautuu maailmaan, toinen ymmärtää työn tapahtuvan sisältä käsin. Moni turhautuu, väsyy, unohtaa. Moni alkaa pitää näkemäänsä harhana, toiveajatteluna, illuusiona. On myös niitä, jotka jaksavat tehdä sisäisen erämaavaelluksen, jaksavat valvoa sielun pimeän yön, eivät pelkää sielustaan löytyvää palanutta maata, tuhkaa, ylittävät vanhan itsekkään minänsä ja saavuttavat timantin, todellisen itsensä, rakkausminuuden, joka säihkyy sateenkaaren kaikissa väreissä. He ovat kulkeneet ristin tien, päässeet perille, heistä on tullut nöyriä mutta lujia, vaatimattomia viisaita joilla on sisäinen yhteys elävään tietoon, gnosikseen.

Kuuletko kutsun?

-gs

(kuva http://www.chm.bris.ac.uk/pt/diamond/)