Lasten- ja urheilukirjojen jälkeen silmäys kaunokirjallisuuteen: jos yksi ainoa kirjailija pitäisi valita, niin se on Mika Waltari. Turms kuolematon oli unohtumaton lukuelämys joskus yläasteikäisenä. Sinuhe egyptiläisen luin useita kertoja vielä aikuisenakin. Hyvä taideteos on kuin peili, josta voi itseään katsoa. Niinpä Sinuhekin puhutteli lapsena eri tavoin kuin aikuisena.
Kirjahaaste: 10 päivää, 10 merkittävää kirjaa. 3/10
Varhaislapsuudesta asti liikunta on ollut keskeinen osa elämääni ja minäkuvaani. Ensin opin hiihtämään ja sitten opin kävelemään tai hieman totuudenmukaisemmin: opettelin kävelemään jotta voin opetella hiihtämään. Tämä oli luonnollista maineikkaassa hiihtopitäjässä, 60-luvun Kuusamossa. Ei kännyköitä, ei tietokonepelejä, ei somea fasea selfietä pelfietä instaa snäppiä tsättiä... Ankeaa? Ei todellakaan! Liikunta, kaverit, koulu, koti ja kirjat - siinä oli dynamiikkaa aivan riittävästi.
13-vuotiaana innostuin kestävyysjuoksusta niin että se nousi vähintään yhtä tärkeään asemaan kuin hiihto ja lukioikäisenä painopiste siirtyi juoksemiseen. Lenkkipoluilla ja ladulla oli aikaa maisemien ihailun ja kehon kuuntelun ohella kuunnella ennen kaikkea itseään. Mitä minulle kuuluu? On monenlaisia mietteitä, tunteita ja tuntemuksia. Minulle liikunta oli mindfulnessia ennen kuin mindfulness keksittiin. Liikunta auttoi minua palaamaan kotiin - tähän hetkeen, tähän kehoon. Liikunan avulla koin ja yhä koen kiitollisuutta kehostani, luonnosta, elämästä. Niinpä olen lukenut runsaasti myös aiheeseen liittyviä kirjoja. En voi nostaa yhtä yli toisten, joten tässä tärkeimmät:
Rolf Haikkola ja Pentti Vuorio toim: Lasse Viren Kullatut sekunnit (Weilin & Göös, 1973)
Martti Huhtamäki: Nämä lumet eivät sula (Sanoma, 1984)
Urheiluvuosi-sarja (vuosittain ilmestyvä kirja, johon oli koottu kesä- ja talviurheilun keskeisimmät tapahtumat)
Jim F. Fixx: Suuri juoksukirja (Otava, 1979, jo kansi räjäytti tajunnan- noin se liikahtaa kun tossu on syönnillään)
Matti Hannus, Mark Shearman: Montreal-olympiakirja yleisurheilun ystäville (tämä tuli tavattua läpi niin moneen kertaan että muistan yhä hassuja yksityiskohtia vaikkapa miesten korkeushypyn finaalista)
Pekka Vasala, Risto Taimi (toim.): Mitalin toinen puoli (Weilin & Göös, 1974)
Enid Blyton, Viisikko-sarja, SOS-sarja, Katto-Kassinen
Astrid Lindgren, Peppi, Eemeli
Sivar Ahlrud, Etsiväkaksoset (ps. vasta nyt minulle paljastui että kyseessä onkin taiteilijanimi, jonka takana on kaksi kirjailijaa: Ivar Ahlstedt ja Sid Roland Rommerud)
Edgar Rice Burroughs, Tarzan-sarja
Anthony Buckeridge, Jennings-sarja
Anni Polva, Tiina-sarja
Kirjahaaste: 10 päivää, 10 merkittävää kirjaa.
1/10
Opin spontaanisti lukemaan neljän tai viiden vuoden iässä - näin vanhempani ovat minulle kertoneet. Olin kuulemma lukenut ääneen jonkin karkkipaperin tekstiä. Epäiltiin että olen vain opetellut ulkoa. Eteen tuotiin päivän Kaleva ja sen muistan että presidentti Nixoniin liittyvän uutisen otsikon luin. Asiaa hämmästeltiin positiivisesti ja tämä varmasti vaikutti lukuhalujen heräämiseen.
Se ensimmäinen ja monella tapaa tärkein kirja, jonka luinkin moneen kertaan on tietysti sama mikä kymmenillä tuhansilla muillakin ikäryhmääni kuuluvilla: Opin lukemaan : lasten aapinen / Paavo Kuosmanen, Liisa Merenkylä, Pentti Merenkylä 1. p. 1964, 4. p. 1966.
Mielikuvani että tuo sinikantinen oli jotenkin päätynyt kotiimme jo ennen kuin aloitin koulutien Kuusamon kirkonkylän ala-asteella syksyllä 1972. Edustan muuten sitä ikäluokkaa, joka aloitti ensimmäisenä Kuusamossa kansakoulun sijaan peruskoulun.
Koulussa sitten ensikirja oli Ylöjärven suurten poikien äidin, Kirsi Kunnaan legendaarinen Aikamme aapinen (työryhmä Veli Nurmi, Seija Nöjd, Kyllikki Röman): Aikamme Aapinen 1. p. 1968, 3. p. 1971, uusittu p. 1973)
Molemmat aapiset ovat oivallisten opettajien Sisko ja Jukka Jyrävän ohella näytelleet hyvin tärkeää roolia lukemiseni alkuvuosina.
Käteeni osui Franciscus Assisilaisen kuvitteellinen elämäkerta aikalaisen ja kanssakulkijan, Frate Leonen silmin nähtynä. Voi sitä askeesin määrää ja mielenlujuutta! Ja kerronta on komeaa. Pyhä köyhyys levittää eteen 1200-luvun Italian väreineen ja tuoksuineen, oliivilehtoineen ja viinitarhoineen. Kilvoittelu on ankaraa ja haltioitumiset korkeita niin korkeita.
Tiistaina minulle nousi pitkästä aikaa kuume. Iltalukema oli 38 astetta ja olo melkoisen rento. Seuraavana aamuna löysin notkean jäätelön jääkaapista. Olimme herkutelleet illalla Jempsun kanssa ja ajatus ei ilmeisesti parhaalla mahdollisella tavalla ollut kulkenut kun lopun pakettijäätelön jääkaappiin olin tuupannut. Vein Jempsun hoitopaikkaan ja palasin kotiin lepäilemään. Kerouacin klassikkoa tavailin ja nukuin parin tunnin päiväunet.
"Hän syntyi laivassa keskellä merta myrskyn raivotessa. Hänen nimensä oli Turre..." Muutama viikko sitten kirjastosta sattui käteen tämä Turresta kertova kirja ja jostakin syystä siitä tuli 3.5-vuotiaan tyttömme ehdoton suosikki. Tarina on pitänyt lukea moneen kertaan... Eräänä päivänä kuulin sitten kun tyttö "luki" tätä kirjaa aivan itse. Hän istui sängyssään muutaman pehmoeläimensä kanssa ja kävi tarinan käänteet läpi sivu sivulta ja muisti lauserakenteet hämmästyttävän tarkasti. Kamerahan siinä piti sitten kaivaa esiin ja ikuistaa lukutuokio. "...oli hienoa olla laivakoira ja purjehtia aavalla ulapalla."
Juoksuharjoittelun yksi keskeinen idea perustuu siihen, että harjoituksen myötä keho hetkellisesti ikään kuin sysätään pois tasapainosta. Levon aikana tapahtuu palautuminen ja tällöin suorituskyky nousee korkeammalle tasolle kuin se oli ennen harjoitusta. Tätä kutsutaan kompensaatioksi. Paradoksaalisesti kunto laskee harjoituksen aikana ja nousee levon aikana. Toisaalta jos lepo jatkuu liian kauan, kunto kääntyy laskuun ja toisaalta jos rasitus on liian kauan liian kova, keho voi joutua ylirasitustilaan, josta toipuminen voi kestää viikkoja, joka kuukausia. Haaste on löytää sopiva tasapaino harjoituksen ja levon välillä.
Tytön kanssa kävimme päivällä kirjastossa - tervetullutta vaihtelua itsellekin kun ei niitä samoja kirjoja tarvitse liian moneen kertaan lukea. Kirjaimia ihmeteltiin sitten kotona herra Hakkaraisen aakkoskirjasta - itse asiassa ne on tytölle jo tutut vierasperäisiä äksää, tsetaa, tuplaveetä ja ruotsalaista oota lukuunottamatta. Ja gee, dee, cee ja ähävä on myös vielä hakusessa. Toisaalta hän on 3 v 2 kk joten asialla ei todellakaan ole mikään kiire.
Kävimme kirjastossa. Tyttö taas tapansa mukaan tervehti tuttavallisesti virkailijaa ja palautti kirjansa. Yllättäen hän antoi myös palautetta - kirjallisuuskriitikon ainesta?
5. Tähtitieteen yleisöluennollaan eräs tiedemies (mahdollisesti Bertrand Russell) kertoi kuulijoille, miten Maa kiertää Aurinkoa ja Aurinko puolestaan kiertää suurta, Linnunradaksi kutsuttua tähtijoukkoa. Luennon päätyttyä takarivin pieni mummeli pyysi puheenvuoron. ”Tuo mitä kerroitte on täyttä soopaa”, mummeli sanoi. ”Maapallohan on litteä levy, jota suunnaton kilpikonna kantaa selässään.” Tiedemies hymähti alentuvasti ja kysyi vuorostaan: ”Entä se kilpikonna? Mistä se saa tukea?” Mummelilla oli heti vastaus valmiina: ”Älkää olko nenäkäs, nuori mies. Kilpikonnahan saa tukea alla olevasta toisesta kilpikonnasta ja se taas seuraavasta kilpikonnasta. Niin se on!” 
