Näytetään tekstit, joissa on tunniste identiteetti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste identiteetti. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, syyskuuta 03, 2018

Mitä on aitous?

Negatiivisuuteen, pessimismiin ja kyynisyyteen takertuminen on yksi egon tapa voimistaa minätunnetta. Negatiivisuudesta luopuminen on hyvin vaikeaa, sillä ego kokee olemassaolonsa uhatuksi. Sen näkökulmasta kyse on identiteettikriisistä, kyse on kuolemasta.

Myös teennäinen positiivisuus voi muodostua egovetoiseksi - tällöin takerrutaan kynsin hampain kaikkeen hyväksi havaittuun ja lakaistaan maton alle kaikki ikäväksi koettu. Tämäkään ei ole aitoa, sillä siinä esitetään positiivisen, valoisan ihmisen roolia. Myös tällainen identiteettiprojekti päättyy ennemmin tai myöhemmin mahalaskuun.

Jos näin on niin mitä tehdä? Millainen on aito identiteetti?

Kokemukseni mukaan aitous on rehellisyyttä, aitous on lempeyttä. Aitous ei piiloudu roolien ja maskien taakse. Aitous ei perustu vastakkainasetteluihin, sillä se tunnistaa sekä erillisyyden että ykseyden, mutta ei ripustaudu kumpaankaan. Aidosta identiteetistä käsin ihminen ymmärtää, että sekä ykseys että erillisyys on totta tässä muotojen, värien, äänien, tuoksujen, makujen ja tuntemusten yltäkylläisessä todellisuudessa.

Aidon identiteetin omaava ihminen on kotonaan tässä hetkessä. Hän ymmärtää, että elämä tapahtuu aina tässä ja nyt - ei "sitten kun" eikä "mutta kun" eikä "kyllähän minä muuten mutta kun...".

Aidon identiteetin ihminen on kiitollinen tästä hetkestä. Hän tunnistaa ja kokee myös tuskaa ja surua, muttei huku niihin. Aidon identiteetin ihminen ei leiriydy minkään erityisen tunteen, tuntemuksen tai ajatusten kokoelmien äärellä. Hän ei laadi tarinoiden kokoelmaa vastoinkäymisistä (= uhri-identiteetti) eikä menestyksistä (= ansioluetteloidentiteetti).

Aidon identiteetin ihminen ajattelee, tuntee ja toimii tarkoituksenmukaisella tavalla, joka on harmoniassa olevan kanssa. Hän elää tyyneydestä käsin ja kokee syvää yhteyttä ja myötätuntoa kaiken ja kaikkien kanssa.

- Jorma Ronkainen
onnessa.net

maanantaina, syyskuuta 18, 2017

Aidon kohtaamisen mahdollisuus

Egotietoisuudesta, mielestä käsin toinen näyttäytyy aina vain välineenä - hyödyttömänä tai hyödyllisenä riippuen siitä voiko ego vahvistaa tarinaansa minuudesta. Toisen ihmisen ei tarvitse olla samaa mieltä, jotta mieli hyötyy sillä mieli elää vastakkainasetteluista. Yhtäältä mieli jatkuvasti hakee samanmielisiä ihmisiä, toisaalta se samalla myös jatkuvasti määrittää itseään vastustajan/viholliskuvan kautta. Tällä tavoin sen olemassaolon edellytys, erillisyyden idea vahvistuu. Mielivetoinen identiteettitarina on siis samanaikaisesti erottautumista ja liittoutumista suhteessa toiseen. Samanmielisten kanssa ego rakentaa kollektiivista identiteettiä: poliittiset, uskonnolliset ja muut liikkeet. Myös näiden olemassaolo edellyttää aina vastakohtaa, esimerkiksi meidän puolue vs. muut, hallitus vs. oppositio, meidän uskonto vs. vääräoppiset, älykkäät vs. tavikset, köyhät vs. rikkaat... lista on loputon.
Aito kohtaaminen ihmisten välillä mahdollistuu vasta kun ihminen herää todelliseen itseensä ja ymmärtää eläneensä ajattelun luomien kulissien ehdoilla. Herännyt huomaa, että ajattelusta, tuosta oivallisesta rengistä onkin tullut isäntä tietoisuuden talossa. Havahtumisen myötä ihminen astuu ulos roolista, ulos käsitteellisen mielen laatimasta ja ylläpitämästä identiteettitarinasta. Aito kohtaaminen mahdollistuu kun ihminen ei enää samaistu ajatteluunsa, kun ihminen ei enää ole ajatustensa ja tunteidensa vietävänä. Aito kohtaaminen mahdollistuu kun ihmisestä tulee aito oma itsensä. - Jomppe on360.fi

perjantaina, maaliskuuta 11, 2016

Miksei aina voi olla Perjantai?

Vanhan sananlaskun mukaan "kaikki on kaunista, kun vaan silmät tottuu". Mitä kauneus on? Se on jotakin koskettavaa, liikuttavaa, eheyttävää, rohkaisevaa, inspiroivaa. Onko tämä hetkesi kaunis? Ehkäpä perjantaiaamussa on keskimäärin helpompi kokea kauneutta kuin vaikkapa maanantaiaamussa.

Tämän hetken kauneus ei aina ole ilmeistä. Mieli luokittelee, nimeää ja arvottaa tämän hetken salamannopeasti. Turvallista, uhkaavaa, vaara? Tuttu vai outo? Plussaa, miinusta vai neutraalia? Mielen funktiot varjelevat elämää ja mieli on tehnyt loistavaa työtä. Sinä ja minä olemme nyt tässä. Sinä ja minä hengitämme. Sinä ja minä elämme. Kiitos mieli!

On tärkeä ymmärtää, että minuus on muutakin kuin mielen työtä. Ajatuksia tulee ja menee - 50000, jopa 70000 ajatusta päivässä. Jos uskot jokaisen ajatuksen todeksi, olet kuin tuulessa kieppuva kuiva lehti. Identiteetin liimaaminen mielen työhön johtaa kärsimykseen. Sisäinen vapaus on mielen työn hyväntahtoista todistamista. Sisäisen vapauden myötä avautuu tilaa kokea kauneutta tässä ainutlaatuisessa hetkessä. Sisäisen vapauden myötä mieli rauhoittuu ja ajattelun laatu paranee. Intuitio herää. Alat kokemaan maailmaa loputtomassa runsaudessaan.

Hyvää tätä hetkeä, hyvää perjantaita!

(kuva Santorini kesäkuu 2010)

lauantaina, tammikuuta 30, 2016

Kuka Sinä olet?

Huomaatko miten mielesi automaattisesti kertoo lukemattomia ikääsi, sukupuoleesi, koulutukseesi, työhösi, asemaasi, ansioihisi, omaisuuteesi, ulkonäköösi, älykkyyteesi, ihmissuhteisiisi, kykyihisi, saavutuksiisi, epäonnistumisiisi liittyvää identiteettitarinaa?

Lista on loputon, sekalainen sekoitus onnistumisten ja epäonnistumisten, ilojen ja surujen hetkiä. Voit hyväntahtoisesti todistaa mielen työtä. Sydämessäsi tiedät, että Sinä Olet enemmän

sunnuntai, maaliskuuta 16, 2014

Tahdotko?

Jospa minuus ei olekaan mitään kiinteää? Mitä tapahtuu, jos minätunne ei enää perustu mihinkään tarinoiden kokoelmaan? Mitäpä jos et enää käytä energiaa kulissiminän rakentamiseen ja ylläpitoon?

Kaikki energia vapautuu aitoon elämiseen. Yllätyt ja alat elää kuin ensimmäistä päivää. Kiinnostut tästä hetkestä, tästä kohtaamisesta, tästä ihmisestä. Tässä hetkessä paljastuu loppumaton syvyys. Uunituore, raikas, ilmava, huokoinen tämä hetki avautuu täyteydessään. Maailma on kaunis kuin luomispäivän aamuna.

Tämä hetki kysyy sinulta: "tahdotko?"

facebook.com/OnKaikki

tiistaina, joulukuuta 17, 2013

"On" - pieni suuri sana

Mitä olet tehnyt tänään? Mitä aiot vielä tehdä? Joulukortit? Lahjat? Leivonnaiset? Ehditkö? Raportti? Kokous? Koulutus? Kiire? Palaveri? Lausunto? Pöytäkirja? Huomenna! Muistio? Ruokakauppa? Lounas? Päivällinen? Päiväkoti? Et todennäköisesti ihmettele, kun moista kysyn. Länsimainen ihminen kun on oppinut, suorastaan ehdollistunut elämään tekemisessä. ”Mitä teit viikonloppuna? Miten aiot viettää joulua?”

Tekemisen kautta teet itsesi näkyväksi, hyväksytyksi ja tarpeelliseksi. Olet sitä mitä teet. Jos et tee mitään, et myöskään ole mitään. ”Älä siinä vain istu ja ihmettele, vaan tee jotakin!” Kuinka monesti olemmekaan ohjeistaneet toisiamme tekemään ”jotakin”. Tämän seurauksena näemme ympärillämme pakkomielteistä puuhastelua ja addiktiota mitä erilaisimpiin aktiviteetteihin. Normaalia ihmiselämää?

Mitä mahtaa tapahtua, jos päätät sittenkin vain istua, vain olla? Uhkarohkeaa? Lakkaatko olemasta? Et suinkaan, sillä kysehän on tällöin nimenomaan olemisesta. Onko ”oleminen” passiivista? Tapahtuuko mitään? Kyse ei ole staattisesta tilasta, sillä oleminen toteutuu, se virtaa.

Olemisen perusta on pieni ja kaunis sana ”On”. Tämä ulkoisesti pieni sana viittaa kaikkeen olevaan. Suuri sana pienessä paketissa! Sanaluokkana ”On” on verbi. Jotakin tapahtuu. Mitä? Elämä tapahtuu nyt. Tätä se on, elämä. Tapahtuuko jotakin muuta? Kyllä. Sinä tapahdut nyt. Tätä sinä olet. Sinä toteudut olemisesta, ”On”-nesta käsin. Olemisen myötä avautuvassa tyyneyden tilassa sinulla ja asioilla on tilaa tapahtua. Tyyneydestä syntyvät ajatukset, sanat ja teot ovat hienolaatuisia verrattuna pakkomielteisen puuhastelun hedelmiin. Tyyneydestä käsin virtaava sinuus on todellinen identiteettisi, se on aitoa itseilmaisua, se on henkistä vapautta.

Olemisen kautta, maadoittuessasi ”On”-neen löydät hiljaisuuden. Mielen melun hiljentyessä voit kokea, että hiljaisuudella on jollakin merkillisellä tavalla oma äänensä. Kokemus hiljaisuuden äänestä on kokemus syvimmästä itsestä, joka on mysteeri. Mysteerin voi kokea vain ja ainoastaan tässä, ei ensi viikolla eikä ensi vuonna. Tämä hetki kutsuu sinua kotiin. Itseesi. Nyt. Joka hetki.

On tärkeä ymmärtää ettei tässä ole kyse mistään uudesta metafyysisestä tai henkisestä teoriasta. Tämä ei ole käsitteellinen malli, oppi tai uskonto, joka sinun tulisi oppia. Olet kenties havainnut, että sinussa asustaa pikku puuhastelija, ajattelija, murehtija, joka kaipaa koko ajan jotakin pureksittavaa. Henkisyydestä innostuva sisäinen puuhastelija tykkää alkaa suorittamaan henkisyyttä. Se haluaa loistaa henkisyyttä käsittelevissä keskusteluissa. Se rakastaa osoittaa henkistä oppineisuuttaan käymällä loputtomia väittelyjä. Tunnistatko tapauksen? Mikäli et, se saattaa johtua siitä että identiteettisi samaistuu täysin puuhastelijaan. Voi olla myös niin, että identiteettisi määrittyy murehtimisen tai jonkin muun roolin kautta. Niin tai näin, ”On”-nessa ei kuitenkaan ole kyse murehtimisesta, märehtimisestä, suorittamisesta tai tietämisestä. Mysteeri on käsittämätön. Se on tietämisen tuolla puolen, ei-tietämisen piirissä. Lokerointia rakastava puuhastelija, loogisanalyyttinen mieli ei pysty pureutumaan mysteeriin. Mieli elää nimeämisestä, luokittelusta, vertailusta, yhdistelystä. Nämä toiminnot ovat toki monella tapaa ja monessa kohtaa hyödyllisiä apuvälineitä.

Elämän mysteerin voi kuitenkin vain tuntea. Mieli hiljenee, jonka myötä syntyy tilaa syvälle tuntemiselle, kokemiselle ja näkemiselle. Tuntija, kokija ja näkijä on yhtä tuntemansa, kokemansa ja näkemänsä kanssa. Samalla hän kuitenkin tuntee, kokee ja näkee itsensä taustana ja tilana jossa tunteminen, kokeminen ja näkeminen tapahtuu. Tämä on kokemuksellinen oivallus kaiken perustuvaa laatua olevasta ”On” -luonteesta, jossa ylitetään kaikki dualistinen (= todellisuuden kahtiajakoon perustuva) tietäminen. Tämä on mystinen ykseyskokemus, valaistuminen.

Yleensä puuhastelija on kärppänä paikalla ykseyskokemuksen kannoilla ja alkaa touhukkaana liimailemaan käsitteellisiä nimilappuja kokemuksen päälle. Se julistaa, se alleviivaa: ”kuulkaa kaikki – minä tunsin mysteerin, minä koin jumalan, minä näin salaisuuden, minä valaistuin”. Minä. Minä. Minä. Tarralaput eivät kuitenkaan tartu mysteeriin.

Mysteeri on kuin saippua, josta egolähtöinen tarralapputodellisuuteen takertuva mieli ei koskaan saa otetta. Puuhastelija kertoo ja kuulee loputtomat määrät tarinoita minästä, maailmasta, henkisyydestä, valaistumisesta ja mysteereistä. Tarinoilla on toki merkitystä ja parhaimmillaan ne auttavat meitä suuntaamaan huomion oleelliseen. Tämä hetki on oleellinen. Nyt on mysteeri – nyt ilmenee ”On”, joka sisältää kaiken. Mysteeri ei piilottele sitkuttelun eikä mutkuttelun takana. Se ei ala tapahtumaan huomenna eikä ensi viikolla. Mysteeri tapahtuu nyt.

Voit siis lempeästi sanoa sisäiselle puuhastelijallesi: ”Älä siinä vaan tee jotakin, vaan istu ja ihmettele. Jätä tarralaput hetkeksi. Sinä saat olla. Olet perillä. Olet rakastettu.”

Puuhastelijasi saattaa hämmentyä. Se voi alkaa selittelemään ettei tässä oikein ehdi kun on niin monta asiaa tekemättä, lahjat ostamatta ja loppumaton pino tarralappuja liimaamatta. Samalla se kukaties vakuuttaa ettei siinä kerta kaikkiaan ole mitään rakastamisen arvoista – ei ainakaan jos se ei osoita olevansa hyödyllinen ja kiireinen. Ei se mitään. Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on tässä. Rakastaminen ja rakastetuksi tuleminen tapahtuu nyt. Tämä hetki valoineen ja varjoineen kysyy puuhastelijalta, se kysyys sinulta: ”Tahdotko Sinä rakastaa minua?” Olipa vastaus sitä tai tätä – tämä hetki rakastaa ja on aina rakastanut sinua. Tämä hetki kutsuu sinua kotiin. Jos käännät selkäsi, olemassaolo kantaa sinua siitä huolimatta. Voit potkia ja harata vastaan, senkin todellisuus kestää vaivatta. Kaiken se kestää, kaiken se kantaa. Tarralaput, puuhastelijan metkut, pilkan, hylkäämisen… Kun koittaa hetki jolloin olet saanut tarpeeksesi kärsimyksestä ja maljasi on täysi, tämä hetki ottaa sinut avosylin vastaan. Heräät paikassa, johon pieni suuri sana ”On” osoittaa – heräät rakkauden sylissä. Mitään selityksiä ei vaadita, mitään tilivelvollisuutta ei ole. Olet rakastettu.

maanantaina, lokakuuta 21, 2013

Hyvä itsetunto - lahja toiselta vai itseltä?

Itsetunto on yhteydessä itsearvostukseen. Itsensä arvostamisen myötä uskaltaa olla oma itsensä. Kuinka arvostus syntyy? Missä määrin itsearvostus on riippuvainen toisesta ja missä määrin se nousee itsestä?

Luin tänään hienon kirjoituksen (hyvejohtajuus.fi) aiheesta. Tekstissä on paljon hyviä pointteja mutta ytimessä on tämä ajattelumalli: "Tällaisen suhteen itseensä voi saada lahjaksi vain toiselta ihmiseltä." Totta, arvostus on lahja toiselta, mutta onko todella niin että arvokkuuden tunne on 100% riippuvainen toisen hyväksynnästä?

Näen, että arvokkuus on yhteydessä olemiseen, ei tekemiseen. Oleminen, olemassaolo on arvokasta, se on lahja - riippumatta siitä tunnustaako joku toinen olemassaoloni. Jos sidon itsearvostukseni toiseen, jään hyväksymisen tarpeen vangiksi. Kerjään hyväksyntää. Sen sijaan ymmärtäessäni olevani itsessäni olemassaoloni myötä arvokas, jalkojeni alla on tukevaa maata enkä enää pelkää toista ihmistä. Tässä kohtaa on oleellista ymmärtää, että kyse ei ole egon itsearvostuksesta (joka perustuu toisen kadehtimiseen, pelkoon, ylpeyteen, vihaan), vaan paradoksaalisesta nöyryyden kautta syntyvästä itsearvostuksesta. Vain tästä itsearvostuksesta käsin voin aidosti, varauksetta kohdata myös toisen arvostaen, sellaisena kuin hän on.

https://www.facebook.com/OnKaikki

torstaina, syyskuuta 26, 2013

Where is happiness?

A friend of mine asked me what happens when I think happy thoughts. Well... it seems that happiness is not somewhere out there, happiness doesn't depend on external things. The source of happiness lies within. Happiness - our true self.

torstaina, huhtikuuta 18, 2013

Kuka sinä olet?

Automaattinen reagointi on luonteenomaista egominälle. Ego reagoi aina automaattisesti puolustaakseen ja vahvistaakseen minätunnettaan. Tämä ajatusten, emootioiden, puheen tai toiminnan tasolla ilmenevä reaktio voi olla primitiivisen raivokas, jos ego kokee tilanteen uhkaavaksi. Kyse ei siis ole konkreettisesta hengenvaarasta, vaan egon olemassaolon perustana olevaan ajatusten, muistojen ja odotusten kokoelmaan kohdistuvasta uhkasta. Kyse on minuudeksi uskotun käsitteellisen mielen mentaalisten mallien luhistumisvaarasta. Egominän näkökulmasta kyse on hengenvaarasta.

Todellista itseyttä voidaan verrata lepäämiseen. Se on tyyneyttä. Kaikki ajattelu, puhuminen ja tekeminen nousee levollisuudesta käsin. Kaikkea tekemistä taustoittaa koko ajan tyyneyden tuntemus, riippumatta siitä kuinka paljon turbulenssia ulkoisissa olosuhteissa on.

Egotietoisuus sen sijaan elää jatkuvassa sotatilassa sisäisesti ja ulkoisesti. Egotietoisuus elää pelkäämisen, haluamisen ja vihaamisen emootioissa ja ajatuksissa. Se on riippuvainen niistä. Se samaistuu niihin.

Todellinen itseys on perillä olemista, hetkessä elämistä. Egotietoisuus on sen sijaan kiinni eilisessä ja/tai huomisessa. Tämä hetki on egotietoisuudelle aina vain väline vahvistaa itseään eilisen/huomisen -illuusioiden kautta.

Egotietoisuus joko "sitkuttelee" huomisen suuntaan (sitten kun ensi viikonloppuna tai kesälomalla tai eläkkeellä saan sitä tai tätä tai tuota, sitten olen onnellinen) tai "mutkuttelee" eilisen suuntaan (mutta kun eilen tai viime viikolla tai lapsuudessa joku teki tai sanoi tai jätti tekemättä tai jätti sanomatta).

Egotietoisuus on addiktoitunutta minuutta. Egotietoisuus on aina kehittänyt riippuvuuden johonkin. Egotietoisuus ajattelee olevansa onnellinen vasta sitten kun tekee tai saa tai ottaa jotakin. Tämä hetki on täysi, vasta kun tuo jokin on läsnä. Egotietoisuuden addiktion kohteena voivat olla myös menneessä koetut asiat. Ne voivat olla tarinoita menestyksestä (egoidentiteetti saavutuksina, suorituksina, pätemisenä) tai vääryyksistä (minuus uhri-identiteettinä).

Kuka sinä olet?