Viisi legendaa - näyttävä satu lapsille ja lapsenmielisille

Katsoin eilen 3D-version Kino Kuusamotalolla. 520-paikkainen sali miellyttävine penkkeineen, Dolby 7.1.1. Digital Surround -äänineen ja 10x6m valkokankaineen tarjosi hyvät puitteet mukavalle elämykselle. Alibina mukana 8-, 9- ja 18-vuotiaat. Ruusut ja risut?

Dreamworks on tehnyt visuaalisesti näyttävää jälkeä - 3D tuo lumihiutaleet käden ulottuville, satumaailman taika elää ja on kiehtova. Juoni on klassinen kehityskertomus identiteettiään etsivästä ihmisestä ja hänen asemastaan hyvän ja pahan välisessä taistelussa. Osoittautuu, että tuossa taistossa ei voi jäädä neutraaliksi tarkkailijaksi, vaan puoli on valittava.

Pitch, pahaa edustava hahmo on, kuten tavallista, vähintään yhtä kiinnostava, jopa kiinnostavampi kuin valitettavan usein yksiulotteisiksi jäävät hyvän lähettiläät. Pitchin hahmo olisi antanut mahdollisuuden kehitellä loppuratkaisua toiseen suuntaan. Sen sijaan että paha tuhotaan, tämä pelkojensa vankina oleva hahmo oltaisiin voitu vapauttaa tietämättömyydestään. Pitch on pohjimmiltaan pelokas, väärinymmärretty ja harhautunut, hänessä selvästikin on rahtunen valoa, joka pilkahtaa elokuvan lopussa. Pitch olisi voitu auttaa transformaation tielle, valon ja viisauden polulle. Nyt ratkaisussa on harrypotterimaista makua, joten jatko-osa on varmasti luvassa.

Pakkasukko (suomenkielisessä dubbauksessa puhutaan pakkasukosta, käsite istuu hyvin huonosti 15-vuotiaan oloiseen hahmoon, Pakkaspoika vastaisi paremmin alkuperäistä Jack Frost -nimeä ja olisi muutenkin hahmonsa näköinen) tarinan keskiössä on hyvin mielenkiintoinen hahmo, poika vailla menneisyyttä. Hän tuo mieleen Peter Panin, ikuisen lapsen arkkityypin. Itsetuntemuksen tiellä Pakkaspoika löytää "keskiönsä" (keskiön idea on elokuvan ehkä loistavin helmi). Hänen sisäisellä matkalla on selvästi havaittavissa jungilaista typologiaa, ihmiskuvaa ja individuaatiota.

Pakkaspojan ja Pitchin ohella Nukku-Matti osoittautuu kiinnostavaksi hahmoksi. Paikoitellen tämä Marxin veljesten Harpo-sovellutus varastaa koko shown.

Silmääni sattui kaksi isoa tyylillistä virhearviota, toinen jopa potentiaalisesti vaarallinen kun lapset alkavat apinoida.

1. Joulupukin (alkup. North, hahmo on selvästi joulupukki lahjapajoineen, rekineen ja poroineen) tatuointeja tikatut käsivarret.

Tätä alleviivattiin huomiotaherättävästi, villapuseron hihat on ensiesiintymisessä valkokankaalla kääritty ylös niin että tekstit (toisessa käsivarressa "naughty", toisessa "nice") varmasti näkyvät. Tästä on varmasti keskusteltu rahoittajien kesken - arvaan että päättävissä ja/tai taiteellisessa tiimissä on väkeä, joille tatuointi on arkipäivää ja kukaties jonkun tatuoidut käsivarret ovat alkaneet harmittaakin - mikäpä mukavampi tilaisuus kompensaatiolle kuin laittaa maailmanluokan tuotannossa tatuoinnit joulupukin käsivarsiin?

Hahmo ei ollut perinteinen hyväntuulinen möhömaha, vaan erittäin atleettinen, maskuliininen. Puhevika (R- ja L-vika) oli läpinäkyvästi liimattu hahmoon, jotta rankkaa hahmoa saadaan pehmeämmäksi. Tatuointien positiivinen mainostaminen johtaa suurella todennäköisuudessä tähän: nyt kun lapsille, niin pojille kuin tytöille laitetaan korvakorut esikouluiässä niin seuraavaksi aletaan suunnittelemaan tatuointeja. Jos ei tatuointia saa, niin ainakin lävistykset silmäkulmiin, nenään, leukaan, kieleen, napaan ja tiesminne on ainakin saatava. Miten minä olisin toiminut elokuvan tuottajana? Ok, olisin sallinut tatuoinnit, jos kovin moni tiimissä olisi niitä halunnut. Mutta elokuvan lopussa olisin osoittanut ne hennavirityksiksi tmv. Pääsiäispupu olisi voinut kysäistä: "Hei joulu-ukko, millon sä oot noi tatskat laittanu?" "Viime viikolla, mitäs tykkäät? Tänään onkin saunapäivä, pesen ne pois." Kokonaisuudessaan pidän hahmoa epäonnistuneena; kyseessä on jonkinlainen joulupukin, Kippari-Kallen ja moottoripyöräjengiläisen ristisiitos.

Ruusut kuuluvat pukin poroille - ne ilmentävät animaalista alkuvoimaa. Jos reki ei liikahda riittävän ripeästi niin vikaa on turha etsiä näistä hurjista sarvipäistä.

2. Useaan otteeseen toistuva lumisota.

Elokuvassa lumisota, lumipallojen heittäminen toisen kasvoihin nostetaan lapsenmielisyyden keskeiseksi tunnusmerkiksi. Jos et pidä lumipallon mätkähdyksestä naamaasi, et ole "oikea" lapsi ja kun nautit siitä ja koetat osua lumipalloilla toisiin, olet "oikea" lapsi.

Tässä on kaksi ongelmaa. Ensinnäkin, jokainen lumipalloja pyöritellyt ymmärtää, että ne ovat hyvin vaarallisia. Nuoskalumesta tehty painava pallo kasvoihin heitettynä voi aiheuttaa jopa näönmenetyksen. Kipeää se joka tapauksessa tekee. Vanhemmilla ja kasvattajilla onkin haastetta selittää elokuvan nähneille, miksi lumipalloja ei saa heittää päin pahaa-aavistamattomia kanssaihmisiä.

Toinen ongelma liittyy ylipäätään lumiSodan ideaan. On upeaa kun on lunta, kun on talvi. Mitä lapset tekevät lumella? Elokuvassa siitä tehdään sodankäynnin väline. Lumi ja lumileikit; lumiveistokset, lumilinnat, hiihtäminen, mäenlasku... Miksi nämä sivuutettiin ja keskiöön nostettiin lumiSota ja kiusanteko?

Pisteet: 3.5/5 (tatskat -0.5p, lumisotailun glorifiointi -0.5p, metafysiikan ontuminen (alleviivataan satuolentoihin uskomisen tärkeyttä & Pitch-hahmon kesken jättäminen) -0.5p)

Every Warrior of the Light

has felt afraid of going into battle.

Every Warrior of the Light has, at some time in the past, lied or betrayed someone.

Every Warrior of the Light has trodden a path that was not his.

Every Warrior of the Light has suffered for the most trivial of reasons.

Every Warrior of the Light has, at least once, believed he was not a Warrior of the Light.

Every Warrior of the Light has failed in his spiritual duties.

Every Warrior of the Light has said 'yes' when he wanted to say 'no.'

Every Warrior of the Light has hurt someone he loved.

That is why he is a Warrior of the Light, because he has been through all this and yet has never lost hope of being better than he is."

(Paulo Coelho)

- - -

Perjantaina juttelin kavereitteni kanssa pitkästä aikaa filosofiasta ja jungilaisesta psykologiasta. Keskustelun inspiroimana kaivoin lauantaina esiin kirjahyllystäni vanhan tutun. C.G. Jungin "Unia, ajatuksia ja muistikuvia" on laatukamaa ja sen tulisi kuulua jokaisen totuuden rakastajan kirjakokoelmaan. Hankin kirjan noin 12 vuotta sitten ja silloin tällöin on mukava palata sen pariin. Edellisestä kerrasta lienee viitisen vuotta.

Jung etsi totuutta, teki kaikkensa selvittääkseen ihmisen, maailman ja jumalan arvoitukset ja on hyvin mielenkiintoista tarkastella millaisia polkuja hän kulki. Hänen tiensä ei välttämättä ole minun tai sinun tie mutta se on eräs tie, jolta ennakkoluuloton etsijä löytää hienoja helmiä. Minulle Jungin ideat mm. tiedostamattoman ja unien merkityksestä, individuaatiosta, henkisestä alkemiasta, kollektiivisesta tiedostamattomasta, sekä animasta ja animuksesta ja synkronisiteetista ovat herättäneet valtavasti ajatuksia ja oivalluksia. Niiden myötä olen saanut avata ovia uusiin maailmoihin. Itseeni. Ne ovat osaltaan auttaneet minua löytämään oman tieni kohti valoa. Valaistumisen tien. Monen monta kertaa olen tarpeettomasti poikennut tieltä mutta aina se magneetin tavoin vetää puoleensa. Valon tie.

Ajattelin laittaa tähän Jungin kuvan mutta googlen kuvahaussa silmiini osuikin toinen tuttu kuva lähes 20 vuoden takaa. Synkronisiteetti? Niin tai näin, se sopii hyvin tähän.

-gs

(kuva1 http://www.paulocoelho.com/fotos/hippie6.jpg)
(kuva2 http://www.weirdload.com/art/pilgrim1.jpg)

Sri Shinmoy

Sri Shinmoy on poissa, uutisoi New York Times.

Pari poimintaa em. uutisesta;

"(...) He slept only 90 minutes a day, he said, and when he was not traveling to perform in concerts and spread his message, spent the rest of the time meditating, playing music, exercising and making art.

(...) “His life was all about challenging yourself and being the best you can be,” said Carl Lewis, the Olympic sprinter, a friend of Mr. Chinmoy’s. “He told his disciples to go out and meet a challenge you don’t think you can do.”

“He’s the reason I plan on running the New York marathon when I’m 50,” Mr. Lewis said in a telephone interview yesterday.

(...) To achieve spiritual enlightenment, he advocated extreme physical activity, including weight lifting, distance running and swimming."

En pitänyt Sri Shinmoyta gurunani -
tai toisaalta "guru", opettaja voi olla kuka tahansa kohtaamani jos vain osaan olla avoin.

Sri Shinmoy on poissa. Siispä hän ei enää ole täällä.

Vai onko sittenkin? Kysymys palautuu ihmiskäsitykseen.

Käytin ilmaisua viittaamaan (epäsuorasti) siihen tosiasiaan että se tietoisuus josta käytettiin nimeä Sri Shinmoy ei ole enää läsnä kehossa, jossa hänet totuttiin 76 vuoden ajan kohtaamaan.

Kokonaan toinen juttu on, eksistoiko kyseinen tietoisuus enää lainkaan. Materialisti redusoi tajunnan aivojen sähköfyysiskemialliseksi (tilapäiseksi) ominaisuudeksi. Muitakin kantoja on.

- - -

Onko perusteltua ajatella ihmistä upeana ja ihmeellisenä olentona joka halutessaan kykenee tuomaan taivasta maan päälle?

Maailmaa ja itseäkin tarkasteltaessa valitettavan usein tuo halu näyttää kuitenkin puuttuvan.

Voisiko ajatella, että se on olemassa kaikilla ainakin välillä ja monella useasti? Ehkäpä on mahdollista että joidenkin koko elämä on taivaan tuomista maan päälle?

On toki niin, että tuo halu puuttuu monelta turhan usein. Ehkä voi sanoa että tuo halu puuttuu jokaiselta joskus - äärimmäisenä esimerkkinä Nasaretin mies. Hänelläkin oli epäilyksen hetkensä Getsemanessa; "Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois.” (Luuk22:42). Toisaalta hän toteaa samassa jakeessa ”Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun.”

Lopulta kyse on vain siitä miten haluamme asioita painottaa. Minä korostan ihmiskuvassani positiivista ulottuvuutta, katson että positiivinen käsitys ihmisen mahdollisuuksista on realistinen ja katson että tämä painotus eheyttää ihmistä ja kantaa eteenpäin.

Joku toinen korostaa negatiivista ulottuvuutta; ihminen on perinpohjin turmeltunut ja pahan pauloissa rimpuileva olento. Kristinuskon viitekehykseen sitoutuva kytkee tämän tyypillisesti armon käsitteeseen ja ajattelee että vain se kantaa eteenpäin.

Minusta negatiivisen ulottuvuuden painottaminen ei ole eheyttävää. Psykologisesti ilmaistuna: minä olen jungilainen. Ja tämä ei sulje pois armon käsitettä.

- - -

Jaloa on pyyteetön toiminta lähimmäisen puolesta; ei velvollisuuden tunnosta, ei pakosta, ei palkkion toivossa tämän- tai tuonpuoleisessa. Jaloa on lähimmäisenrakkaus.

Sri Shinmoy kosketti monia. Tributes to him.

-gs