maanantaina, marraskuuta 26, 2012

The Gospel of the...

Second Coming. (Tim Freke & Peter Gandy. Hay House UK, Limited, 2007) Hieno kirja. Hauska ja syvällinen. Mestariteos. http://www.themysteryexperience.com/the-gospel-of-the-second-coming/

keskiviikkona, marraskuuta 21, 2012

"Sivistynyt ihminen...

...on aina hyvällä tuulella." Kuulin tämän pari päivää sitten eräältä työkaveriltani. Hän oli puolestaan kuullut sen vuosia sitten. Mielenkiintoinen määritelmä sivistyksestä. Olla aina hyvällä tuulella... Usein sivistyksen ajatellaan liittyvän oppineisuuteen. Oppineisuus = kirjaviisaus? Ehkä. Joskus puhutaan "sydämensivistyksestä" kirjaviisauden vastakohtana. Sydämensivistys. Onko sydämensivistynyt ihminen aina hyvällä tuulella? Hyväntuulinen on onnellinen, joten voidaan kysyä myös: onko sivistynyt ihminen onnellinen? Onko kirjaviisas? Ehkä, mutta ei välttämättä. Entä sydämensivistynyt? Uskon niin. Mutta onko hän aina onnellinen? En tiedä. Mitä on onni? Ja mikä sisältö annetaan sydämensivistykselle? Onko se elämänkokemusta? Kyllä, eiköhän sydämensivistys edellytä elämänkokemusta. Mutta toisaalta, vaikka kaikilla ihmisillä on elämänkokemusta, tuskin kaikki kuitenkaan ovat sydämensivistyneitä. Sydämensivistys... se on elämänkokemuksen myötä karttunutta viisautta, myötätuntoa, lämpöä. Muodollinen koulutus ei ole tie sydämensivistykseen. Maisterin, diplomi-insinöörin tai tohtorin tutkinto taskussa ihminen voi olla täysi moukka.

Sydämensivistynyt sanoo elämälle: "Kyllä, kaiken tämän ihmeellisen äärellä olen lapsellisen utelias. Olen kiitollinen." Luulenpa että kiitollisuuden tuntemus on keskeinen tekijä. Kyky tuntea kiitollisuutta, valoisa elämänasenne elämän myrskyjenkin keskellä. Katkeroitunut ihminen ei ole kiitollinen. Katkera ihminen ei ole onnellinen. Sydämensivistynyt ihminen ei missään tapauksessa ole katkera.

Sydämensivistynyt ihminen on onnellinen, tasapainossa, valoisa, myötätuntoinen, viisas. "Onneni on olla Herraa lähellä", lauletaan eräässä hengellisessä laulussa. Voiko ateisti olla sydämensivistynyt? Voiko ateisti olla tasapainossa, valoisa, myötätuntoinen ja viisas. En tiedä, en tunne yhtään julkiateistia. Epäilen. Minä uskon Jumalaan - en kuitenkaan "olentoon" tai isähahmoon, joka on jossakin tuolla kaukana. Minä uskon Jumalaan, luotan Jumalaan, elän Jumalassa. Minun Jumalani on ihan lähellä. Koskaan en voi olla kaukana Jumalasta. Persoonallisen minäni perusta on Jumalassa. Tietoisen minäni ytimessä on puhdas tietoisuus, jota ei voi koskettaa, maistaa, haistaa tai muutenkaan käsitteellisesti "vangita". Tämä on credoni. Uskon että kyse on siitä Jumalan sisäisestä valtakunnasta, johon Kristus viittasi.

Minä arvelen että sydämensivistynyt ihminen elää Jumalassa. Hän elää totuudessa ja rakkaudessa ja hän on onnellinen. Pysyvästi. Sydämensivistys. Siinäpä elämälle tavoitetta.

maanantaina, marraskuuta 19, 2012

Onni

Lounaskeskustelu rönsyili monenlaisissa teemoissa, taas. Ihmiselämästä puhuimme. Lapsista, varttumisesta, ajasta. Sivistyksestä. Onnesta. Kuinka tulla onnelliseksi? Sitähän ihminen haluaa. Onnea.

Tyypillisesti ihminen on lineaarisen aikakäsityksen "vanki"; murehtii mennyttä, pelkää tulevaa. Moni ajattelee löytävänsä onnen "jostakin tuolta", kulman takaa, ensi viikonlopusta, seuraavasta lomamatkasta, uudesta autosta, eläkeiästä, uudesta parisuhteesta, urheilusta, alkoholista... Lista on loputon. Ihminen etsii onnea jostakin toisaalta, ulkopuoleltaan, tulevaisuudesta... Eikä tavoita sitä koskaan. Kaikkialla on kuitenkin vain nykyhetkeä. Mennyttä ja tulevaa reflektoiva tietoisuus toimii nykyhetkessä. Aina. Nykyhetkessä, ikuisessa nykyhetkessä on ratkaisun avain. Avain onneen.

Onni on löydettävissä vain ja ainoastaan tässä hetkessä. Juuri nyt. Itse asiassa sitä ei tarvitse edes etsiä sillä ei "se" ole koskaan mihinkään piiloutunut. Se on ollut tässä, ihan lähellä, koko ajan. Kestävä onni löytyy kääntymällä sisäänpäin. Ei käpertymällä. Mutta kääntymällä ja kuuntelemalla. Tunne itsesi ja tunnet kaiken. Tunne itsesi ja olet perillä, onnessa, rakkaudessa, totuudessa. Tunne itsesi ja olet kiitollinen. Opi tuntemaan itsesi ja opit tuntemaan kaikkeuden salaisuudet. "Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä", sinussa ja minussa.

keskiviikkona, marraskuuta 14, 2012

Minulla on suhde

Aamukävely koiran kanssa. Kuulas aamu. Ajatuksia tulee ja menee... Yhtäkkiä mieleen nousee Eppu Normaalin erään biisin aloitus "olen rakastunut, on tunne kaapannut mut kokonaan ja pyörteissä sen..." Laulusta tulee aina mieleen eräs puolimaraton vuosien takaa. Ajoin kisan jälkeen kotia kohti, endorfiinit jylläsivät kropassa ja stereoissa pauhasi Eppujen uusin. Tunnetila oli kohdallaan, koin ylitsevuotavaa onnea, elämä tuntui olevan kaikin tavoin kohdallaan. Etuoikeus olla olemassa. Elämä on mielenkiintoinen seikkailu jossa on yllättäviä juonenkäänteitä, vaaratilanteita ja vastoinkäymisiäkin, mutta lopulta kaikki on sittenkin hyvin, kaikki on varmoissa käsissä.

Muistan kirkkaasti tuon tunnetilan. Itse asiassa juuri nyt tunnen samoin. Onni. Kiitollisuus. Kaiken ja kaikkien rakastaminen. Syvälisen yhteyden tunteminen itseen ja maailmaan. Balanssi. Rauha. Elämäntahto. Tajuan taas että ihmisen olemassaolossa on pohjimmiltaan kyse juuri tästä. Ihminen haluaa olla onnellinen. Ihminen haluaa kokea rakkautta.

Jokaisella meillä on muistomme ensirakkaudesta. Muisto voi olla kipeäkin, katkeransuloinen. Rakastumisessa mielen valtaa tunne; rakastettu on ajatuksissa ja maailma näyttää kauniilta. Epäilemättä kehossa jyllää monenlaisia hormoneja tämän myötä mutta en näe niitä rakkauden tuntemuksen syynä vaan seurauksena. Ensin on rakkaus, sitten on joitakin kehossa tapahtuvia asioita, joita voidaan tieteellisesti havaita ja mitatakin. Mutta ne eivät selitä rakkauden olemusta, ne eivät ole rakkauden tuntemuksen primus motor.

Äkkiä ymmärrän ensimmäistä kertaa syvällisesti, siis oikeasti ymmärrän, että rakkaus voi jonkin tietyn ihmisen tai ihmisten lisäksi kohdistua myös elämään, maailmaan, olemassaoloon. Tämä tunnetila on onnea, tasapainoa. Tämä tunne voimaannuttaa. Tämä tunne on positiivista energiaa, joka vapauttaa ihmisen. Tämä tunne on ykseyttä. Tämä tunne on täyttä timanttia. Tämä tunne koukuttaa. Jos tämän tunteen voisi purkittaa ja tuotteistaa, käsissä olisi hitti jota jonotettaisiin. Ja mikä tärkeintä: tätä tunnetta nykyihminen usein tiedostamattaan hakee haaliessaan materiaa ympärilleen. Tätä tunnetta nykyihminen hakee avioliiton ulkopuolisista suhteista. Tätä tunnetta nykyihminen hakee "suorittaessaan" vapaa-aikaansa harrastustensa "vankina". Tätä tunnetta nykyihminen etsii matkustaessaan maailman eri kolkissa.

Kuinka minä tunnen näin? Miksi? Mistä tämä tunnetila syntyy? Minä tunnen näin, koska koen olevani yhteydessä elämään itseensä. Valoon. Koen että vaikka toisaalta olen erillinen persoona maailmassa, ainutlaatuisen henkilöhistorian omaava toimija monimutkaisessa arjessa, toisaalta sisältäni löytyy myös ulottuvuus, joka jollain käsittämättömällä tavalla on ajaton, ikuinen, kaikkiallinen. Tämä sama ulottuvuus löytyy myös maailmasta. Se löytyy toisesta ihmisestä. Tämän ulottuvuuden kokeminen on rakkauden kokemista. Tämä ulottuvuus on mysteeri, jota ei käsitteellisesti voi tyhjentää. Tämä ulottuvuus on elettävä ja koettava. Se on ehtymätön dynamo, jonka varassa oleva on. On siis aika tunnustaa. Minulla on suhde. Minulla on suhde rakkauteen. Ihmeellistä? Ehdottomasti! Käsittämätöntä? Kyllä! Parasta? Paranee koko ajan.

Oli upea aamulenkki.

perjantaina, marraskuuta 09, 2012

Joskus se tapahtuu

Myöhään eilisiltana menin ulos pimeään metsään pikku iltakävelylle koiran kanssa. Ja aivan yllättäen. Tähtitaivas! Havaitsin käsittämättömän upeuden jonka alla, sisällä, keskellä saan olla. Pieni ihminen suuren tuntemattoman ja jotenkin samanaikaisesti tutun ja turvallisen sylissä. Olemassaolon ihanan mysteerin pauloissa. Hymyilin taivaalle, kaikkeudelle - ja jokin hymyili minulle takaisin. Ihmeellistä, sanoinkuvaamatonta. Vaikenen.

- - -

Sanoja. Joilla viitataan huomiota johonkin suuntaan. Ulkoiseen ja sisäiseen. Samanaikaisesti. Niiden yhteyteen. Suureen ykseyteen. Joku viisas sanoi joskus jotakin sormesta joka osoittaa kuuta. Aamulenkillä ihailin kuunsirppiä. Kaunista.

maanantaina, marraskuuta 05, 2012