Näytetään tekstit, joissa on tunniste J.W.Snellman. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste J.W.Snellman. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, tammikuuta 24, 2020

Kansainvälinen koulutuksen päivä

Tänään oli erilainen aamu. Lapseni koulun vanhempainyhdistyksen edustajan roolissa kävin pitämässä aamuavauksen. Jännittävä kokemus! Tässä askelmerkit, jonka mukaan mentiin:

- - -

Hyvää huomenta,

olen Jorma Ronkainen koulun vanhempainyhdistyksestä. Olen aikoinaan omana kouluaikanani ollut kuuntelemassa satoja aamunavauksia. Tämä on ensimmäinen kerta kun olen toteuttamassa aamunavausta, joten olen aikalailla innoissani tästä. Tämä on jännittävä tilanne.

Mietin eilen mistä teille puhuisin ja sainkin avauksen valmisteltua. Suunnitelma meni kuitenkin uusiksi. Tapanani on nimittäin kuunnella aamukahvin yhteydessä radiota. Paljastui että tänään on kansainvälinen koulutuksen päivä. Siinäpä teemaa aamunavaukseen! Koulutus. Tärkeää. Erittäin tärkeää. Ajatuksia alkoi heräämään. Ja pian mieleen nousi klassinen kysymys: Mitä on onni? Menestystä ja mammonaa? Rauhaa ja rakkautta?

150 vuotta sitten J.V. Snellman esitti, että "onni on oppimista". Mitä on oppiminen? Oppiminen on asenteiden, ajattelutapojen ja käyttäytymisen muutosta. Tänäänkin elämä tarjoaa siihen mahdollisuuksia. Oppimismahdollisuus tarjoutuu nyt: on joko mahdollista toteuttaa vanhoja reagointipohjaisia sisäisiä ja ulkoisia toimintatapoja (joista osa on tarkoituksenmukaisia ja osa kaipaa päivitystä) tai on mahdollista tulla tietoiseksi ja sen myötä hyväntahtoisesti purkaa ja päivittää epätarkoituksenmukaiset sisäiset ja ulkoiset prosessit (siis oppia).

Hektinen nykyaika tempaisee toisinaan meidät mukaansa ja vauhtimme kiihtyy niin kovaksi ettemme enää havaitse pieniä asioita. Jospa hidastaisimme edes hetkeksi? Jospa opettelisimme katsomaan ja kuuntelemaan paremmin? Aina on jotakin uutta opittavaa. Jokainen päivä tarjoaa tukun mahdollisuuksia. Joskus suuria, joskus pienenpieniä. Tässä hetkessä ihme voi yllättää. Toisinaan pieninä pitämistämme asioista avautuu yllättävä syvyys. Toisinaan vähäpätöisiksi kuvittelemamme ihmiset opettavat meille jotakin tärkeää elämästä.

414 vuotta sitten tammikuussa Galileo Galilei malttoi katsoa tähtitaivasta riittävän tarkasti. Hän teki löydön. Galileo havaitsi ja nimesi Jupiterin neljä suurinta kuuta. Galileo oli viisas ja nöyrä mies. Hän on sanonut: "en ole koskaan tavannut ketään niin tietämätöntä ihmistä ettenkö olisi oppinut häneltä jotakin".

Jokainen kohtaamamme ihminen on osaltaan vaikuttanut siihen, miten minusta tuli minä ja miten sinusta tuli sinä. Oppiminen ei aina ole hauskaa ja toisinaan tehokkain oppiminen tapahtuu epämukavuusalueella. Ehkäpä ne hankalaksi kokemasi ihmiset ovat olleet opettajiasi? On sanottu, että "rauta rautaa hioo, ihminen hioo ihmistä".

Hyvää viikonloppua!

(kuva: https://www.nusconnect.org.uk/articles/education-day-on-24-january)

perjantaina, huhtikuuta 15, 2016

Ilo ja suru

Sankarifiilis; Tour de Markermeer (Amsterdam-Enkhuizen-Lelystad-Amsterdam) eli 186 km keväisessä, ajoittain jopa kesäisessä kelissä. 7h 11min.

Ilo ja suru kulkevat toisinaan käsikkäin. Kuulin juuri että suuresti arvostamani opettajani ja luokanvalvojani yläasteajoilta on kuollut. "Suti" oli hieno mies ja minulla oli kunnia sijaistaa häntä muutamia kertoja opiskeluaikoina. Muistan aina kuinka hän havainnollisti Napoleon Bonaparten dilemman.

Istun hotellin erittäin tyylikkäässä baarissa (voiko tätä edes baariksi sanoa, ehkä tällaisille on joku oma termi?) hyvin ansaitulla (onko se yhteen vai erikseen?) oluella. Palm-merkkistä belgialaista on tarjolla hanasta. Maukas tuttavuus. Mielessä risteilee muistoja Sutista, yläasteajoista, päivän pyörälenkistä... Kehossa tuntuu väsymystä, mukavaa sellaista, fyysisen kovan treenin jälkeen tuntuu tällaiselta. Väsynyt mutta onnellinen kun endorfiinit kehossa, aivoissa vaikuttaa. Vai mikä lopulta on syyseuraus tässä? Minä ajattelen että kehollisella tasolla endorfiinit ovat tieteellisen otteen puitteissa nähtävissä koska tietoisuuden tasolla olen onnellinen.

Samalla paradoksaalisesti tämän hetken kokemuksessa on haikeutta, ajatuksia kuolevaisuudesta. Kuolema. Se on myös elämää, se on myös ihmisen osa. Suuri mysteeri. Kuolema. Loppu vai olotilan muutos? Sydämeni, intuitioni kertoo että kuolema on siirtymä. Elämästä elämään. Tästä olemisen tavasta johonkin toisenlaiseen olemiseen. Oleminen jatkuu.

Tässä time-lapse pyörälenkistä, ensimmäiset 80 kilometriä.

Muisto #1 Sutista.

Ensimmäinen aamu Nilon yläasteella. Jännittävää! Uusi koulu, uudet kujeet. Vanha 6A-luokka pysyy onneksi suurimmaksi osaksi entisellään. Se helpottaa. Valitettavasti kauempaa kulkevat ns. kuljetusoppilaat sijoitetaan eri ryhmään. Ryhmitytään pääsisäänkäynnin edessä jonoihin. Pukumies pitää paperilappua päänsä yläpuolella. "7 G". Kiinnitän huomiota pukuun. Opettajalla on puku päällä. Sulo Tamminen on hän. Uusi luokanvalvojamme. Tämä on jyrkkä kontrasti edelliseen opettajaan. Jukka Jyrävä - hieno mies oli hän kyllä mutta hän ei vaatteilla koreillut. Urheilumies! Hän oli usein töissä sinisissä verryttelyhousuissa ja punaisessa puserossa. Sulo sen sijaan... harmaa puku. Muistan että se tuntui jostakin syystä hieman pelottavalta.

Muisto #2 Sutista.

Tämä tapahtui seiskaluokalla, heti syksyllä. Aiheena oli Napoleonin nousu, uho ja tuho. Suti halusi havainnollistaa miten Napoleonille kävi. Jostakin syystä minä valikoiduin demonstraatioon mukaan. Minun oli seisottava ylväästi pulpettien päällä, toinen käsi napoleonimaisesti povitaskussa. Jalat eri pulpettien päällä. Suti alkoi selostamaan, kuinka vaikeudet kasautuivat Napoleonin taivaalle. Enää en tarkkaan muista mitä ne vaikeudet olivat. No Venäjän sotareissu oli varmaan yksi niistä ja Waterloo loppuniitti. Samalla hän vähitellen liikutti pulpetteja kauemmas toisistaan. Aloin horjumaan ja Suti totesi: "Seiso siinä nyt vain ylväästi!". Ihan spagaatiin en pystynyt, vaan lopulta minun oli pudottauduttava lattialle. Unohtumaton kokemus :)

Muisto #3 Sutista.

Itse asiassa tämä muisto liittyy myös ystävääni Tapioon, jonka kanssa olin samalla luokalla peruskoulun ensimmäiset kuusi vuotta. Yläasteella olimme rinnakkaisluokilla. Kuten kaikki tietävät, J.V. Snellman oli hieno mies. Itse heräsin tähän seikkaan oikeastaan vasta yliopistovuosinani filosofian opintojen myötä. Hegeliläinen filosofia kolahti ankarasti ja samassa yhteydessä Snellmaniin oli luonnollisesti palattava. Sittemmin olen muutamaan otteeseen käyttänyt Snellmanin "onni on oppimista" -mietettä.

Niin se muisto... Lieneekö ollut toukokuinen Snellmanin päivä - joka tapauksessa kokoonnuimme kirjastoon Sutin johdolla, isolla joukolla. Suti alusti aiheen lyhyesti ja sitten estradi oli Tapion. Seurasi tunnin esitelmä Snellmanista! Tapsa ei papereita vilkuillut vaan veti koko setin komeasti. Vaikutuin suuresti. Sittemmin ymmärsin että Snellman varmasti kiinnosti suuresti Sutia sillä onhan kyseessä Kokoomuksen oppi-isä.

tiistaina, tammikuuta 26, 2016

Silmät ja sydän auki

Oppiminen on asenteiden, ajattelutapojen ja käyttäytymisen muutosta.
Tänäänkin elämä tarjoaa siihen mahdollisuuksia.
Silmät ja sydän auki <3

maanantaina, toukokuuta 12, 2014

Mitä on onni?

Menestystä ja mammonaa? Rauhaa ja rakkautta? 150 vuotta sitten J.V. Snellman esitti, että "onni on oppimista".

Oppiminen on muutosta asenteissa, ajattelussa ja toiminnassa. Tällä sivulla esittämieni mietteiden keskeinen viesti on tämän hetken ikuisuus ja täyteys. Aina on tämä hetki. Tämä hetki on runsaudessaan enemmän kuin mikään siitä laadittu älylliskäsitteellinen selitys. Tällä hetkellä on loppumaton syvyys. Käsittämätön elämä ilmenee aina nyt. Eilisen muistelu ja huomisen kuvittelu voi tapahtua vain nyt. Iloa ja surua, onnea ja epäonnea voi kokea vain nyt.

Oppiminen - sekin voi tapahtua vain nyt. Tämä hetki on mahdollisuus oppia. Tahdotko? Aina ei jaksa innostua - sekin on ok, sillä tämä hetki on kärsivällinen.

Hyvää ja opettavaista Snellmanin ja suomalaisuuden päivää!

- Jorma Ronkainen (facebook.com/OnKaikki)

maanantaina, toukokuuta 12, 2008

Snellman

Iltapäivällä tytön kanssa kerhosta kotiin kävellessämme osoitin hänelle navakassa tuulessa liehuvaa Suomen lippua.

- Katsopas, siinä on lippu salossa. Kylläpä tuulee reippaasti.
- Onko nyt äitienpäivä?
- Ei, se oli eilen. Nyt on Snellmanin päivä.
- Mikä se sellainen Snellman on?
- Tuota... Snellman syntyi 12. toukokuuta tuhatkahdeksansataa... Hän oli sellainen suomenkielen puolestapuhuja. Ja perusti ensimmäisen suomalaisen sanomalehden. Ja Suomen markan... mutta sitähän ei enää...
- Katso mato!
- Joo...

-gs

perjantaina, toukokuuta 12, 2006

Päivälleen 200 vuotta sitten

syntyi eräs henkilö Tukholmassa Patience-nimisen laivan kajuutassa. Minulle tämä henkilö on tullut tutuksi hänen oppi-isänsä kautta. Sytyin nimittäin Hegelin filosofiaan 90-luvun alussa. Järisyttävä kokemus. Idea ajattelun ja olemisen ykseydestä. Epistemologian ja ontologian samuus. Hegel. Idea absoluutista. Vieläkin minussa on hegeliläisyyttä.

Lähden viikoksi muille maille vierahille, voikaa hyvin!

-gs