Kausi 2006-07 paketissa

(kuva. Kevään vammojen jälkeen hymy herkässä niin juoksun ystävällä kuin rouvallakin - toimitsijatehtävissä veteraanisuunnistuksen MM-kisoissa Kuusamossa)

Lähtökohta

Toukokuussa 2006 vietimme viikon Kreetalla. Varhaiset aamulenkit merenrannalla palauttivat taas vahvasti mieleeni, kuinka upeaa juoksu on. Joten innostuin uudestaan - lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen numerolappu rinnassa vedin varttimaratonin 50 minuuttiin kesäkuussa. Vaatimatonta kyllä, mutta jostakinhan on aloitettava. Kisan lopussa vaivannut pohje aiheutti parin viikon juoksutauon, mutta ehdin vielä jonkinlaiseen kuntoon loppukesäksi. Parista kisasta sain jopa pokaalin muistoksi, mutta tärkeintä oli että vanha kipinä oli jälleen syttynyt täyteen liekkiin.

Syyskuussa innostuin ilmoittautumaan kesäkuun alussa juostavalle Tukholman maratonille, joten talven treeneille löytyi motivaatiota. Varsin mielenkiintoinen projekti oli edessä - olihan edellisestä maratonista aikaa 12 vuotta.

Juoksutekniikka uusiksi

Loppusyksystä vasen sääri kipeytyi ja päätin antaa sen parantua kunnolla ennen uuden kauden aloitusta. Juoksutauon aikana törmäsin pose-tekniikkaan ja mietin että kenties juoksutekniikassani on tarkistamista. Päätin tehdä muutoksia ja aloin varovasti tekemään joitakin drillejä (tekniikkaharjoituksia).

Kauden 2006-07 juoksut aloitinkin vasta joulukuun 10. päivä. Juoksutaukoa kertyi kuusi viikkoa. Aiemmin syksyllä hankittu kuntopyörä oli tauon aikana ahkerassa käytössä, joten aerobista kuntoa pystyin kehittämään. Samalla ajoin sisään uutta juoksutekniikkaa, jossa askel pyritään pitämään päkiäpainotteisena, maakontakti vartalon alla ja frekvenssi (askeltiheys) riittävän korkeana.

Treeni käyntiin

Ensimmäisen pitkän lenkin tein tammikuun 16. päivä (20 km) ja kaikki sujui hyvin. Puolentoista viikon kuluttua juoksin pitkänä jo 26 km. Tämän jälkeen vaihtelin pitkän lenkin pituutta 17 ja 26 välillä, tyypllisesti tein sen 20 km mittaisena. Uusi juoksutekniikka tuntui sujuvan hyvin ja olin erittäin toiveikas kesän tulosten suhteen.

Vamma pysäytti

Maaliskuussa innostuin tekemään 10 km vk-lenkkejä turhan usein ja kun 13. maaliskuuta vedin vielä 20 km lenkin vk-tasolla (noin 5 min/km-vauhtia), niin arvaahan sen mitä tästä seurasi... Jonkinlainen revähdys vasemmassa pohkeessa pakotti pitämään juoksutaukoa 14.4. saakka. Kuntopyörä mäkiohjelmineen oli ahkerassa käytössä, 15.3.-11.4. 338 km veivausta olohuoneen kulmassa... (kuva. Tämä siitä seuraa...)

Back in business

Todellisen juhlan tuntua olikin kun 14.4. tein noin 9 kilometrin lenkin Helsingin Oulunkylässä ja pohje kesti hyvin (myös ne järjettömät 4 x 200 metriä radalla, jotka oli ihan pakko tehdä juoksun riemusta).

Pääsin mukavasti harjoittelun makuun, ja ehkäpä vammasta hiukan viisastuin ja mäkiharjoitteluakin oli ohjelmassa;
vko 15: 19 km
vko 16: 35 km
vko 17: 68 km

Tein myös jonkinlaista arviota juoksutekniikastani - ei posea mutta muutosta aiempaan kuitenkin.

Viikon 18 vietin Norjassa työmatkalla, ja siellä otin ohjelmaan säännölliset aamulenkit. Tein myös kaksi hyvää rataharjoitusta.

vko 18: 64 km (6 x 400 m 1.29-1.23, 6 x 800 m 3.18-3.09)

Seuraavalla viikolla hieman keventelin puolimaratonia ajatellen, tein kuitenkin yhden kovan harjoituksen radalla, 5 x 2000 m 8.33 - 8.12.

vko 19: 49 km

Puolikas ja vamma

Viikolla 20 juoksin puolimaratonin Lahdessa, tavoittelin noin 1.34-1.38 aikaa. Kisa oli rankka ja sykkeet korkealla alusta alkaen. 1.38 oli pieni pettymys, ehkä söin liikaa edellisenä päivänä, ehkä edellisen viikon kakstonniset painoi. Käsijarru tuntui olevan päällä koko ajan, ehkä myös olisi pitänyt jarruttaa ekat 3-5 km. 10 km väliaika noin 45.20 - tämän jälkeen vedin kilometrin noin 4.20-vauhtia. Tämä taisi olla lopullinen niitti. Loppua kohti vauhti hidastui ja frekvenssi tippui 160 apm-tasolle. Silti ihan kelpo puolikas - olihan edellisestä kymmenisen vuotta aikaa!

Kisa toi myös nöyryyttä lisää maratonia ajatellen.

vko 20: 33 km (puolikas 1.38)

Kisan jälkeen jalat oli tosi kipeät muutaman päivän - pidinkin kolme päivää juoksutaukoa. Tukholman maratoniin oli vielä hyvin aikaa, joten vielä ehtisin hyviä harjoituksia tekemään. Tai ainakin niin luulin.

Viikolla 21 ehdin tekemään kolme kevyttä harjoitusta ennen pientä katastrofia. Pientä? Maailmanlopulta se tuntui. Keskiviikon lenkillä vasemmassa pohkeessa oli toki tuntunut pientä kireyttä, mutta silti lauantainen tuli täytenä yllätyksenä...

Katsoin telkkarista Hengelon kisat ja kun vanha mestari itse veti kympin komeasti alle 27 minuutin niin pakkohan se oli lenkille lähteä. Aloittaessa syke oli todella lupaavan alhaalla (terassilla seistessä 48-50). 20 minuutin rennon juoksun jälkeen vedin pienen pätkän vähän kovempaa ja

PAM!

Kuin puukoniskuna kova kipu iski vasempaan pohkeeseen. Yritin vielä varovasti juosta, mutta kävelyksi piti laittaa. Alkoi tosissaan pelottaa kuinka Tukholman käy. Vaikka tämä kuinka leikkiä on, silti turhauttaa kovin kun kuukausien työ tuntui valuvan hukkaan yhdessä hetkessä.

Raahauduin kotiin mieli maassa ja mietin miksi ihmeessä pohje leikkasi kiinni? Ehkä juoksin aavistuksen eri tekniikalla? Edellämainitun Hengelon kisan inspiroimana vein askelta aktiivisemmin eteen koettaen kuitenkin pitää kontaktin vartalon alla. Kenties tämän myötä pohkeelle tuli hiukan tavallista enemmän painetta? Nämä kaikki oli arvailua - tosiasia oli että Tukholma väijyi tasan kahden viikon päässä. Olisi pitänyt pystyä tekemään vielä pari nopeusharjoitusta. Olisi pitänyt pystyä juoksemaan yksi pitkä (=noin 25 km). Olisi ja olisi. Ja jalka kesti hädintuskin kävellä.

viikko 21: 28 km

Olin tasan viikon juoksematta. Maanantaina 28.5. tein kuntopyörällä "pitkän lenkin" - poljin puolitoista tuntia (55 km) ja uskottelin että se korvaa juoksun. Hieroin pohkeeseen Zinaxinia ja Orudista päivittäin. Tasan viikko ennen Tukholmaa tuntui että on pakko käydä kokeilemassa kestääkö jalka - juoksin radalla varovasti 4 km 6 min/km -vauhtia. Pohje tuntui yhä kireältä ja jos olisin vauhtia kiristänyt, olisi se todennäköisesti sanonut yhteistyösopimuksen irti.

viikko 22: 4 km (lisäksi kuntopyörää 55 km)

Seuraavat juoksuaskeleet otin laivankannella matkalla Tukholmaan. Muutama kymmenen metriä tuntui ihan hyvältä. Ja Tukholmastakin selvisin. Pohkeen ja helteen vuoksi unohdin aikatavoitteet - ainoa tavoite oli päästä reitti läpi.

viikko 23: 42.2 km (Tukholman maraton 4.10)

Maratonin jälkeen pidin neljä juoksuvapaata päivää. Lomailimme kahden viikon ajan Ruotsissa. Viikolla 24 tein kolme reilun 7 kilometrin lenkkiä Alingsåsissa.

viikko 24: 22 km

Seuraavalla viikolla lisäsin hiukan määrää ja tein yhden rataharjoituksenkin heti Suomeen palattuamme (juhannuspäivänä radalla 3 x 800 m + 4 x 200 m).

viikko 25: 32 km

Seuraavalla viikolla keventelin Mikkelin puolikkaalle. Tavoite oli toukokuun aikaa (1.38) parantaa ja siinä onnistuinkin. Reittiohjausvirhe huomioiden aika oli noin 1.36 ja olo juoksun jälkeen oikein hyvä. Paljon parempi kuin edellisen puolikkaan jälkeen. Kisa antoi lisää itseluottamusta ja aloin ajatella että loppusyksystä voisin maratoninkin vielä juosta. (kuva. Tytär ojentaa juomapulloa noin 7 km kohdalla)

viikko 26: 33 km (puolikas 1.36)

Seuraavat viikot sujuivat harjoitusten osalta ongelmitta. Muutaman lyhyemmän kisan juoksin, mutta ne olivat enemmän tai vähemmän epäonnistuneita. Yhtä lukuunottamatta. Puistolan juoksun pääsin syyskuun alussa (viikko 36) läpi noin 4.13 min/km -vauhtia ja siinä tuntui askel toimivan.

viikko 27: 49 km
viikko 28: 42 km
viikko 29: 26 km
viikko 30: 50 km
viikko 31: 33 km
viikko 32: 30 km
viikko 33: 42 km (radalla 5 x 1000 m 3.41-3.52 4 min pal.)
viikko 34: 43 km
viikko 35: 38 km
viikko 36: 37 km (radalla 5 x 1000 m 3.54-4.08 3 min pal.)
viikko 37: 58 km
(kuva. Viikolla 33 raaston tapaista radalla vetoharjoitusten merkeissä - viimeisen lopussa 3.09 min/km-vauhdissa tuntuu jo pahalta!)

Syksyn onnistumiset

Kunto tuntui olevan hyvässä nousussa kun flunssa pysäytti menon viikoksi (vko 38). Samalla tuli mietittyä tavoitteita uudestaan ja hahmottelin lokakuulle puolikkaan sekä maratonin.

viikko 38: 10 km (flunssa)

Flunssasta toivuttuani aloin virittelemään maratonkuntoa. Viikolla 39 ja 40 tein 30 km pitkiksen ja muistin levätäkin. Viikolla 41 puolikas kulki lupaavasti 1.33.00. Olin erittäin tyytyväinen.

viikko 39: 56 km
viikko 40: 72 km (radalla 5 x 2000 m 2 min pal; 8.26-8.50 2 min pal.)
viikko 41: 60 km (puolikas 1.33.00)

Viikolla 42 tein pari kovempaa harjoitusta ja viimeisellä viikolla kuuntelin kohinaa (kunto nousi?) maraton kulki uuteen ennätykseen 3.23.59.

viikko 42: 32 km
viikko 43: 64 km (maraton 3.23.59)

Kauden paras jakso osui lokakuulle - flunssan jälkeen viikot 39-43 sujuivat hyvin ja juoksu maittoi.

Kilometrit kuukausittain

jouluk 54 (lisäksi kuntopyörä 76)
tammik 142 (lisäksi kuntopyörä 56)
helmik 100 (lisäksi kuntopyörä 27, hiihto 35)
maalisk 92 (lisäksi kuntopyörä 158, hiihto 28)
huhtik 120 (lisäksi kuntopyörä 197)
toukok 166 (lisäksi kuntopyörä 55)
kesäk 133
heinäk 172
elok 163
syysk 178
lokak 227

yht. juoksua 1547 km
kuntopyöräilyä 569 km
hiihtoa 63 km (hävettävän vähän!)

Ja diagrammina (kuvaa klikkaamalla isompi versio);


Määrät näyttävät melko pieniltä, joten varaa näyttäisi olevan kiristää. Toisaalta haasteena on pysyä samalla ehjänä.

Kausi siis päättyi kolmisen viikkoa sitten maratonennätykseen. Juoksutaukoa kesti puolitoista viikkoa, viime viikolla tein kolme varovaista lenkkiä, yhteensä 22 km. Tällä viikolla tein vain yhden ja kun pohje yllättäen kovemmassa avauksessa vihoitteli, päätin rauhoittaa tilanteen kunnolla. Uutta kautta en siis vielä ole aloittanut. Alustava ajatus on ottaa vielä ensi viikko kevyesti ja muita harjoitteita tehden.

Kauden 2006-07 tavoitteet

Elokuussa 2006 määritin tavoitteet tähän tapaan:

1. Muistan juoksemisen ilon - siitä kaikki lähtee ja siihen kaikki palaa.
2. Muistan levon ja harjoitussykkeen merkityksen.
3. Muistan venytellä.
4. Monipuolinen harjoittelu (juoksun lisäksi sauvarullaluistelu, hiihto, kuntosali).
5. Varttimaraton alle 45 min
6. Kymppi alle 43 min
7. Jos puolimaratonia kokeilen, alle 1.35
8. Jos maratonia kokeilen, alle 3.30
9. Muistan että iloista sen olla pitää.
10. Muistan että levätessä saattaa kuulla kummallista kohinaa - se on se kunto joka nousee...
11. Juoksutekniikan kehittäminen. Huomiota askeltiheyteen, rentouteen, maakosketuksen päkiäpainotteisuuteen ja nopeuteen.
12. Vähintään yhdestä kisasta tuntemus, että kaikki tuli tehtyä oikein - vauhdinjako, vire, kaikin puolin optimaalinen suoritus jne.

Ja kuinka kävi?

1. Muistan juoksemisen ilon - siitä kaikki lähtee ja siihen kaikki palaa.

- muistan yhä!

2. Muistan levon ja harjoitussykkeen merkityksen.

- jotakin oppimista on tapahtunut ja oppiminen jatkuu...

3. Muistan venytellä.

- yhä liian laiska venyttelijä

4. Monipuolinen harjoittelu (juoksun lisäksi sauvarullaluistelu, hiihto, kuntosali).

- ei toteutunut riittävän hyvin, sillä juoksun lisäksi vain kuntopyöräilyä

5. Varttimaraton alle 45 min

- ei toteutunut (puolimaratonin väliaikana noin 45.40)

6. Kymppi alle 43 min

- ei toteutunut (puolimaratonin väliaikana 43.30)

7. Jos puolimaratonia kokeilen, alle 1.35

- toteutui (1.33.00)

8. Jos maratonia kokeilen, alle 3.30

- toteutui (3.23.59)

9. Muistan että iloista sen olla pitää.

- kevään jalkavaivat ja muutama pieleen mennyt kisa pistivät miettimään mutta pääsääntöisesti ilo on ollut tekemisessä mukana

10. Muistan että levätessä saattaa kuulla kummallista kohinaa - se on se kunto joka nousee...


- tilasin syksyllä Runner´s Worldin ja kuin tilauksesta heti ensimmäisessä numerossa oli kevennysvinkit (tapering) lyhyiltä matkoilta maratonille saakka - niiden mukaan sitten valmistauduin lokakuun molempiin kisoihin hyvin tuloksin (puolikas SB, mara PB)

11. Juoksutekniikan kehittäminen. Huomiota askeltiheyteen, rentouteen, maakosketuksen päkiäpainotteisuuteen ja nopeuteen.

- uskon edistyneeni, varsinkin lokakuun kisoissa (puolikas, mara) frekvenssi ja askel pysyi kohtuullisessa kuosissa loppuun asti - toki vielä on kehittämisen varaa, paljonkin

(kuva Thumbs up! Ennätysmaratonilla noin 27 km kohdalla - matka jatkuu!)

12. Vähintään yhdestä kisasta tuntemus, että kaikki tuli tehtyä oikein - vauhdinjako, vire, kaikin puolin optimaalinen suoritus jne.

- ennätysmaran maalissa tuuletin tyytyväisenä, vaikka jälkikäteen arvioituna pari pientä muttaa antavat aiheen olettaa että 3.20 alle olisi ollut rahkeita
- myös heinäkuun ja lokakuun puolikkaat olivat varsin lähellä optimisuoritusta

-gs

Rekordiin kontaten, ei kantaten...

Johdanto

Tukholman kesäkuista hellehölkkää olen selitellyt pariin otteeseen – armotonta kuumuutta ja pohjevaivaa, joka esti parin viikon juoksut ennen maratonia, olen tarjonnut selitykseksi 4.10-ajalle. Kolmannenkin seikan voin tässä kohtaa mainita – minulla ei ollut riittävän huolellista suunnitelmaa, en ollut henkisesti riittävän valmis tekemään asioita riittävän huolellisesti juoksun aikana. Juoksun jälkeen tiesin että pystyn parempaan. Paljon parempaan. (kuva 1. Ennätysjuoksun ja saunan jälkeen askel on lyhyt mutta hymy herkässä)

Kuten kunnon tiedustelu-upseerin tulee tehdä, tällä kertaa mietin sotasuunnitelman mahdollisimman tarkasti. Jotta suunnitelmasta tulee hyvä, on parasta tutustua taistelumaastoon niin hyvin kuin mahdollista. Ennen matkaa tarkastelin reittiprofiilia ja reittikarttaa. Saavuttuamme launtai-iltapäivänä Maarianhamiaan, ajoin reitin läpi heti numerolapun haettuani. Maastotiedustelun perusteella suunnitelma tarkentui sekä strategisella että operatiivisella tasolla.

Tavoite

Riittävän haasteelliseksi, mutta kuitenkin realistiseksi aikatavoitteeksi olin määrittänyt 3.18. Päädyin tähän aikaan miettimällä, millaiseen aikaan arvelin pystyväni juoksemaan jälkimmäisen puolikkaan. 1.38 tuntui mahdolliselta ja negatiivisen splitin myötä tämä merkitsisi ensimmäistä puolikasta hiukan hitaampaa vauhtia, noin 1.40. Näistä sitten muotoutuisi tuo 3.18.

Strategia

Ensimmäiset 25 km: Rentoa kruisailua, vauhti kurissa
25-37 km: Päättäväisesti tavoitevauhtia
37 km – maali: Kaikki peliin

Operatiivinen suunnitelma

Vauhti

RS800:een autoläpiksi 5 km ja seuraillaan että sujuu noin 23.20 – 24.00 –tahdissa. Kilometrivauhtina noin 4.40.

Juomat ja energia

Juomavyön (4 x noin 1 dl + 2 geeliä) varassa noin 19 km asti (juotavaa 5, 10, 15), jossa vyö rouvalle ladattavaksi, samalla saan juoman ja yhden geelin.
Palatessa saan samassa kohtaa (noin 23 km) ladatun vyön sekä juoman ja geelin.
Ladatun vyön avulla pärjään maaliin asti ilman että tarvitsee juottoasemien kohdalla pysähtyä.

Varusteet

Pitkät juoksutrikoot sekä pitkähihainen pusero. Ei päähinettä, eikä käsineitä. Juoksulasit.

Kengät

Adidas EQT Neftenga, 8 vuotta vanhat maratonkengät.

Toteutus

Maraton juostaan edestakaisena reittinä ja paluumatkan vastatuuli aiheutti epävarmuutta negatiivisen splitin onnistumisessa. Päätin kuitenkin lähteä yrittämään.

Juoksu tuntuu jo alkuverryttelyssä erittäin kevyeltä ja herkältä. Niinpä suurin huoli on lähinnä vauhdin pitäminen kurissa alkukilometreillä. Pyrin pitämään nopeuden 4.35 – 4.40 tasolla ja muutaman kilometrin juostuani selkiä alkaakin jo tulla vastaan. Eka viitonen tulee täyteen 23.26.

Vajaan kympin kohdalla saavutan useamman juoksijan ryhmän. Seuraan hetken heidän etenemistään, mutta kun ryhmän vauhti on tavoitettani hitaampaa, ohitan ryhmän ja jatkan matkaa yksin. Ryhmästä kuitenkin yksi lähtee mukaani ja hänen kanssaan juoksemmekin rinnakkain noin 17 km asti. Toinen vitonen täyttyy ajassa 23.23 ja kymppi siis 46.49. Vaimo ilmestyy autolla vierelle, totean hänelle että ”kevyttä on – kuin sunnuntailenkillä, mutta niinhän se pitää tässä kohtaa ollakin!”.


(kuva 2. Kevyttä!)

Juoksukaverini sanoo minulle, että nythän on sunnuntai. Kyselen hänen tavoitettaan ja hän kertoo pyrkivänsä alle 3.40 aikaan. Sanon että tämä kyyti on kyllä selvästi kovempaa, noin 3.20 –loppuaikaa enteilevää joka taas on oma tavoitteeni.

Naisten voittajaksi juossut ohittaa meidät noin 12 kilometrin kohdalla. Arvioin hänen vauhdikseen noin 4.25 min/km, eikä siis tunnu järkevältä hypätä samaan kyytiin, vaikka juoksu sujuu kuin siivillä (oli maalissa noin 2 minuuttia ennen minua, olisiko sittenkin pitänyt...). Kolmas vitonen vie 23.04 ja 15 km siis 1.09.54, mikä on hiukan suunniteltua kovempaa vauhtia.

Noin 17 kilometrin kohdalla loivassa myötämäessä vauhti kiihtyy kuin itsestään 4.30-tasolle ja koetan vain pitää sitä kurissa. Yksi juoksija tavoittaa meidät ja ohittaakin, jolloin juoksukaverini lähtee hänen kyytiinsä. Vilkaisen kelloani ja 4.35-vauhdissa ajattelen että antaapa heidän mennä sillä vielä ehtii… Yritän juosta mahdollisimman pitkälle fiiliksellä ”tästä on vara kiristää”, sillä tiedän että loppukilometrit ovat raskaita. Tästä eteenpäin joudunkin juoksimaan yksin aina maaliin saakka. Kohta kärki tulee minua vastaan. Yhden miehen yksinäinen kärki nimeltä Janne Holmén. Hänen askelrytminsä on selvästi omaani tiheämpi, vaikka se itselläkin on kuosissa tässä kohtaa on, noin 172-174 apm. Isä Rune ajaa pyörällä vieressä, hihkaisen ”hyvä Janne”. Jannen askeleesta ei ääntä korviini juuri erotu – sen sijaan toisena juoksevan askel on selvästi kovempi maakontaktiltaan.

19 kilometrin kohdalla annan juoksuvyön kotoisille huoltojoukoille ja saan samalla tytöltä juomapullon ja geelin. Juoksijoita tulee tipoittain vastaan – yllättävän vähän, ajattelen.

Neljäs vitonen vie 23.27 ja 20 km siis 1.33.22. Puolikas tulee vastaan ajassa 1.38.34, siis puolitoista minuuttia suunniteltua kovempaa. Hammarland on siis nähty ja nyt takaisin Maarianhaminaan!

23 kilometrin kohdalla saan takaisin juomavyöni sekä yhden juoman ja geelin. Samalla annan pois juoksulasini.

25 km tulee täyteen ajassa 1.57.30, joten vitonen vei aikaa noin 24.00. Juoksu tuntuu edelleen varsin helpolta. Vähitellen selkiä alkaa tulla vastaan. Kolmenkympin kohdalla on jyrkkä nousu, joka menee vielä mukavasti – tikkaan mäen ylös hyvällä frekvenssillä (176-178 apm) eikä vauhti tipu pahasti. Tämän jälkeen vauhti hieman kiihtyy (4.35-4.40), mutta pikkuhiljaa askeleen kimmoisuus ja paras terävyys alkaa kadota. Muutamaan otteeseen vastatuuli puhaltaa niin rajusti, että pitää vähän nojata eteen ettei lentäisi selälleen.


(kuva 3. Vielä hymyilyttää...)

Poimin juoksijoita kiinni ja koetan keskittyä askeleen koossapysymiseen. Välillä houkuttelee jäädä jonkun kiinnisaamani juoksijan kelkkaan, mutta kello kertoo lahjomattomasti vauhdin joten vilkku päälle ja ohitse. Pitää tehdä kovasti töitä että vauhti pysyi alle 4.50-tason. Viimeistään tässä vaiheessa tajuan että negatiivinen splitti ei onnistuisi. 32 kilometrin kohdalla vilkaisen kelloa ja se näyttää noin 2.32. Mietin, että vaikka tulisi rajustikin seinä vastaan ja viimeinen kymppi veisi tunnin, uusi ennätys olisi tosiasia. Laskeskelen myös että 50 minuutin kymppi veisi noin 3.22 –aikaan.

37 kilometrin jälkeen pitää taistella kovasti, että vauhti pysyisi alle 5.00 min/km-tasolla. Ja eihän se tahdo pysyä. Tästä huolimatta ohitan muutaman juoksijan – myös edellämainitsemani parivaljakon, joka jätti minut 17 kilometrin kohdalla. Itse asiassa kyseisen ohituksen jälkeen vain yksi juoksija ohittaa minut ja se tapahtuu kolmenkympin jälkeen. Hyvävoimaiselta näyttää meno enkä uskalla yrittää kyytiin. Kaveri vetää noin 4.30-4.35 –vauhtia ja arvelen että tuohon ei nyt vaan rahkeet riitä.

37 km kohdalla olin ennakkoon ajatellut, että tässä kohtaa voi sitten päästää sisäisen pedon irti. Aika ujo kissimirri sieltä löytyy ja vaikka irvistys lisääntyy, vauhti ei kiihdy, ei sitten millään. 40 km tulee vastaan noin 3.12.30 ja taas laskeskelen – noin 3.23 on haarukassa… Tässä kohtaa saan vielä painettua vauhdin hetkeksi 4.40-4.50-tasolle.

Viimeiset 2 kilometriä tuntuvat loppumattoman pitkiltä ja pikku vastamäet käsittämättömän isoilta. Stadionille saapuessani vilkaisen vielä kelloa ja yli 3.23 se on ehtinyt. Alle 3.24 on päästävä, joten täysillä viimeiset 100 metriä…



Näkökenttä kapenee tunneliksi jonka toisessa päässä näkyy maali. Kuulutuksesta erotan oman nimeni. Rekisteröin vaimon ja tytön sekä suosionosoituksia. Itsestä vauhti tuntuu todella kovalta, tunnen suorastaan lentäväni, mutta eipä tuo videolta jälkikäteen katsottuna vaikutusta tee (kello kertoo vauhdiksi 3.43 min/km, frekvenssi 188, syke 171). Maaliviivalla tuuletus ja sitten…



…yllättäen jalat alta! Oho – mitenkäs tässä näin kävi? Makaan hetken, ehkä sekunnin, kaksi selälläni ja käännyn sitten… Toinen takareisi kramppaa ja voihkaisen kivusta – ”första hjälp” kuulen jonkun toimitsijoista sanovan. Vääntäydyn kuitenkin ylös ja osoitan olevani kunnossa. Väsynyt mutta onnellinen.



(kuva 4. Happy!)

Saan mitalin käteeni sekä Toblerone –patukan. Poseeraan rouvalle ja kaappaan tytön syliin. Tuntuu todella hyvältä. Juon urheilujuomaa muutaman mukillisen ja jonkin ajan kuluttua näen myös 10-17 kilometrin juoksukaverin. Vaikka vauhti hänellä hiipuikin, hänen uusi ennätyksensä painui alle 3.30. Onnittelen häntä siitä.

Rouva lähtee autolle tytön kanssa odottelemaan ja minä lähden suihkuun ja saunaan. Stadionin katsomon portaat on vähän hankala hiippailla, mutta jotenkin niistä selviän. Saunassa juttelen muutaman juoksukumppanin kera. Sattuupa sinne lauteille myös varsinainen konkari samaan aikaan – Raino Kiander 70 vuotta ja jotakin. Herra veti taas yhden maran – 3.27. Kova heppu!

Saunan jälkeen vilkaisen vielä tulostaulua ja yllätyn iloisesti havaitessani nimeni varsin korkealla sarjassani. Kävelen hitaasti autolle. Onnellinen mies.

Jälkipeli

Statistiikkaa

5 km 23.26, syke 167
10 km 46.49 (23.23), 172
15 km 1.09.54 (23.05), 170
20 km 1.33.22 (23.28), 170
21,1 km 1.38.34, 171
25 km 1.57.30 (24.08), 168
30 km 2.22.00 (24.30), 168
35 km 2.47.00 (25.00), 168
40 km 3.12.30 (25.30), 165

Loppuaika jää lähes kuusi minuuttia tavoitteesta, mutta juoksun saldo jää silti vahvasti plussalle. Vastatuuli ja yksinjuoksu söivät muutamia minuutteja ja sen(kin) valossa ensi kesän aikatavoitteita sopii ruuvata taas tiukemmalle.

Palautuminen tapahtui varsin nopeasti, maanantaiaamuna jalat olivat jäykät ja pohkeet jumissa aamupalalle hiipiessä, mutta pari päivää Naantalin kylpylässä teki tehtävänsä ja jo maanantai-iltana tuntui siltä että jalkojen puolesta voisi lähteä vaikka juoksemaan.

Nyt, vajaa kaksi viikkoa juoksun jälkeen ensi kauden tavoitteet kympille, puolikkaalle ja maratonille alkavat hahmottua. Juoksutauon päätin keskiviikkona - kevyt 7.3 km sujui jalkojen puolesta ongelmitta, syke oli muutaman lyönnin tavallista korkeampi.

Hieno laji on juoksu!

-gs

Just nu!

Tukholman helteinen maraton tuli siis koettua launtaina 9. kesäkuuta. Kisan jälkeen sunnuntaina selailin Svenska Dagbladetin ja Dagens Nyheterin ja toisessa todettiin maratonpäivän olleen kaikkien aikojen kuumin ja toisessa toiseksi kuumin. Niin tai näin - liian kuumaa oli. Lämpöä oli starttihetkellä lähes 30 astetta.

Hain kilpailunumeron jo perjantaina ja samalla kävin ihmettelemässä maalia kauniilla olympiastadionilla. Kävelin loppusuoraa ja mietin että olen erittäin onnellinen mies, jos huomenna pääsen tänne asti.

Hellesään sekä pohjevamman synnyttämästä kysymysmerkistä johtuen päätin kruisailla kaikessa rauhassa reitin läpi. Noin 5.30/5.40 -kmvauhti tuntui D-ryhmästä lähdettäessä varsin sopivalta ja vaikka sykkeet olivat heti alkuun varsin korkealla (165-170), juoksu sujui mukavasti. Ensimmäisellä kierroksella omat kannustusjoukot (vaimo, tytär, siskonpoika sekä molemmat siskot) olivat noin 10 km kohdalla. Sain juomapullon lisäksi aimo annoksen positiivista energiaa. Rauhallisessa vauhdissa ehti hyvin katsoa mitä reitin varrella näkyi. Valtavasti ihmisiä, kannustusta, tanssijoita, bändejä. Erityisesti mieleeni jäi soimaan

Just nu vill jag leva, just nu!
Just nu vill jag känna, just nu!
Biisi tuntui lennättävän minua eteenpäin monta kilometriä.

Känna luften i mina lungor, känna blodet som pulserar
Känna ljuset i mina ögon, känna tiden som passerar

Puolimatka meni hiukan alle kahden tunnin ja vielä tässä kohtaa ajattelin tekeväni negative splitin (=jälkipuolisko ensimmäistä nopeampi). Omat kannustusjoukot ehtivät myös täpärästi paikalle.



(kuten näkyy, puolimaratonin kohdalla hymy oli vielä herkässä)

Vielä kolmenkympin kohdalla kaikki sujui hyvin ja kannustusjoukkojen ilmaantuminen myös tänne oli iloinen yllätys.

Jossakin 33-34 km vauhti alkoi hidastumaan. Västbron jälkeen etureidet alkoivat kivettyä ja viimeiset 3-4 km tuntuivat todella pitkiltä. Noin 38 km kohdalla annoin periksi kivistävälle tunteelle vatsassa ja kävelin kahteen otteeseen yhteensä 5 minuutin ajan.

Viimeiset pari kilometriä tulin sentään juosten ja stadionilla nautiskelin tunnelmasta enkä halunnut ottaa mitään loppukiriä (tästä huolimatta statistiikka näyttää lahjomattomasti että vauhti nousi noin 5.30/5.20 -tasolle).



(stadionilla nautiskelin joka metristä, voittajaolo, sankarifiilis)

Noin 4.10 loppuajassa ei ole hurraamista mutta päällimmäisenä tunteena maalissa oli kuitenkin helpotus. Pari kyyneltäkin poskelle vierähti.

Känna luften i mina lungor (just nu!)
Känna blodet som pulserar (just nu!)
Känna ljuset i mina ögon (just nu!)
Känna tiden som passerar (just nu!)

-gs

"Bra jobbat"

kommentin sain kun "Stockholm Marathon Finisher 07" -paita päällä liikuin... 42195 m siis selätetty ja nyt lomaillaan - tällä hetkellä Alingsåsissa.

-gs

Kesän alkusoitto juosten

Ja nämä kesäyöt

Kesäkuun ensimmäinen. Vielä muutama päivä töissä ja

ei niille ole vertaa

sitten loma!

ei kiristele vyöt

Se alkaa räväkästi.

kun juoksen kohti merta...

Juoksukisalla. Minua odottaa 42 195 hikistä metriä Pohjolan Venetsiaksi kutsutussa kaupungissa. Tämä 14 saarelle muotoutunut noin 774 000 asukkaan koti on tietysti Stockholm. Sinne suuntaan perheeni ja siskojeni kera ensi torstaina ja Suuri Päivä, Maraton koittaa lauantaina.

Metreistä voi tulla todella hikisiä ja pahimmassa tapauksessa saatan joutua jättämään leikin sikseen, sillä pohje kipuili pahemman kerran viime viikonloppuna. Asetunkin lähtöviivalle varsin nöyränä. Jalkaa on viime päivät hierottu ja hoivattu perusteellisesti; Voltarenia, Zinaxinia ja kylmähoitoa ja venyttelyä... Nyt se tuntuu ihan hyvältä, rennolta - illalla juoksentelin varovasti pihalla tytön kanssa eikä kipua tuntunut. Hyvä niin ja toivottavasti pohje kestää myös jatkossa ja pystyn tekemään kuntoni mukaisen juoksun Tukholmassa! Parin viikon takaisen puolimaratonin perusteella 3.30 - 3.40 voisi olla realistinen tavoite, mutta viimeistelyjen jäädessä pois saattaa olla parasta unohtaa aikatavoitteet.

Tarkoitus on samalla viettää kaupunkilomaa muutama päivä, jonka jälkeen suuntaamme tätini luokse Alingsåsiin. Vierailu Pohjoismaiden suurimpaan huvipuistoon otetaan ilman muuta mukaan ohjelmaan mukaan. Siitä on muotoutunut jonkinlainen traditio - ensimmäistä kertaa Lisebergiin tutustuin joskus 1970-luvun puolivälissä. Oli siinä maalaispojalla ihmettelemistä! Nyt on erityisen upeaa viedä tytär samaan huvipuistoon.

Ruotsissa lomaillaan viikko tai kaksi - viimeistään juhannukseksi kuitenkin takaisin Suomeen.

aaa - kesän lapsi mä oon

aaa - poissa huoleni mun

-gs

(kuva Alanya, Turkki lokakuu 2006)

Jättekul!

Osallistunpa minäkin sarjaan "kaikenlaista sattuu ja tapahtuu"...

Tapahtumapaikka ei ole yhtä eksoottinen kuin Sahramin tarinan flower powerin tyyssija, nej. Nu berättar jag någonting, som hände i Stockholm.

Pari vuotta sitten Gamla Stanin lauantaiaamupäiväisessä ihmisvilinässä löysimme kadulta hienon digikameran. Huhuilin omistajaa, mutta ihmisiä tuli ja meni eikä ketään näyttänyt kiinnostavan. Keksimme katsoa millaisia kuvia kameran muistikortilla on - jospa johtolankoja löytyy. Näimme minkänäköisiä ihmisiä kameran omistajan seurueeseen kuului. Pystyimme myös päättelemään mistä suunnasta he olivat tulleet paikkaan, josta kameran löysimme. Painoimme seurueen tuntomerkit mieleemme ja jatkoimme matkaa suuntaan, jonne oletimme seurueen jatkaneen (olimme Gamla Stanin läpikulkevalla pääväylällä ja keskustan suunta vaikutti loogiselta valinnalta).

Kävelimme reippaasti Sergelin torille saakka. Kuvissa olleita ihmisiä ei näkynyt missään. Sergelin aukiolla liikkui satoja (tuhansia?) ihmisiä eri suuntiin ja tilanne vaikutti toivottomalta. Päätimme viedä kameran poliisiasemalle.

Shoppailimme ja samalla katsastelimme josko poliisiasema osuisi kohdalle. Nej - eipä näkynyt. Kävimme eräässä kirkossa istuskelemassa tovin, tutustuimme myös kirkon hautausmaahan (kävi ilmi, että Palmen tomumaja oli kyseisessä kalmistossa - myös Descartes oli aikoinaan haudattu sinne, kunnes hänen jäänteensä myöhemmin siirrettiin Pariisiin). Aikaa oli kulunut vajaa pari tuntia kameran löytymisestä. Olimme reilun kilometrin päässä löytöpaikasta.

Kävelimme takaisin Sergelin toria kohti vievälle gågatanille kun havaitsimme äkkiä tutun näköisen seurueen. Tarkistimme vielä kamerasta - kyllä, tutulta näyttää. Menin juttelemaan heille (venäläisiä)

- Hello, excuse me but can you speak english?
- Yes, a little.
- Have you lost your camera?
- Yes (hämmentynyt ilme)
- Does it look like this (nostin kameran näkyviin)?
- Yes (hiukan hämmentyneempi ilme)
- Here you are (ojensin kameran), bye-bye!
(ällistyneitä ilmeitä)
- Thank you!

Jatkoimme matkaa.

Joo-o - förstås kände det härligt!

-gs

Päivälleen 200 vuotta sitten

syntyi eräs henkilö Tukholmassa Patience-nimisen laivan kajuutassa. Minulle tämä henkilö on tullut tutuksi hänen oppi-isänsä kautta. Sytyin nimittäin Hegelin filosofiaan 90-luvun alussa. Järisyttävä kokemus. Idea ajattelun ja olemisen ykseydestä. Epistemologian ja ontologian samuus. Hegel. Idea absoluutista. Vieläkin minussa on hegeliläisyyttä.

Lähden viikoksi muille maille vierahille, voikaa hyvin!

-gs