Katsoja ei tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi. Mielenkiinto herää. Miten keskusteluohjelman vieras vastaa tähän kysymykseen? Mitä elokuvan tai tv-sarjan roolihahmolle nyt tapahtuu? Miten hän toimii kiperässä paikassa? Miten piilokameraan joutunut reagoi epätavallisessa tilanteessa? Kotisohva tai elokuvateatteri on turvasatama, josta käsin voi luottavaisesti antautua tarinan kuljetettavaksi. Hyvä draama on kuin huima vuoristoratakyyti. Tunteet vaihtelevat laidasta laitaan. ”Haluan pois!” ”Vau!” ”Ei koskaan enää!” ”Uudestaan!” Parhaimmillaan kyse on puhdistavasta kokemuksesta, joka elvyttää elämänhalun. Toivo ja luottamus vahvistuvat. Valo sarastaa. Elämä on sittenkin ihanaa.
Viihteen suurkuluttajat saattavat paeta mediateollisuuden tuottamaan ärsykevirtaan. Se kiinnostaa ja koukuttaa kun taas elävä elämä koetaan ahdistavaksi sekoitukseksi tylsyyttä, toivottomuutta, pelkoa ja pettymyksiä. Sattuman sokeaa leikkiä. Linnatuomio. Elinkautinen.
Mitä on elämä? Nyt se tapahtuu. Onni ja epäonni on mahdollista kokea vain tässä hetkessä. Kiinnostuminen tai tylsistyminen voi tapahtua vain nyt. Katson mökin ikkunasta avautuvaa järvinäkymää ja kirjoitan näitä sanoja. Sinä luet näitä nyt. On vain nyt. Mennyt ja tuleva voivat ilmentyä vain tässä hetkessä muistoina, ajatuksina, odotuksina ja toiveina. Todellisuus on tämä hetki. Elämä on suora lähetys. Et voi varmuudella tietää mitä tapahtuu seuraavaksi. Elämässä on ennustettavuutta, joka on toisinaan ihanaa ja toisinaan kauheaa. Elämässä on arvaamattomuutta, joka itkettää ja ihastuttaa. Et tiedä miten tämä teksti päättyy. Minäkään en tiedä. Kaikki aistiminen, kokeminen, pohdinta, itsetutkiskelu, muistaminen, suunnittelu, haluaminen, pelkääminen, rakastaminen, vihaaminen, innostuminen ja tylsistyminen voi tapahtua vain nyt.
Tämä hetki ilmenee aistimusten, värien, muotojen, äänien, tunteiden ja ajatusten virtana. Mieli tykkää luokitella ja arvottaa. Se analysoi ja vertailee. Tuttu vai tuntematon, vaaraton vai vaarallinen, hyvä vai huono, hyödyllinen vai hyödytön, kiinnostava vai yhdentekevä... Mieli liimailee käsitteellisiä tarralappuja kaiken päälle. Tarralapuista on monesti hyötyä, mutta kovin usein niistä tulee kärpäspaperia. Mieli kieppuu käsitteestä käsitteeseen. Se takertuu sanoihin. Se pitää tarralappuja todempana kuin tätä hetkeä. Mieli pureskelee elottomia sanoja ja ihmettelee elämän mauttomuutta. Mieli kerää syliinsä pahvisia kulisseja ja kummastelee olemisen onttoutta. Mieli määrittää minäkuvan tarralappukokoelman varaan ja koettaa varjella sitä maailman tuulilta.
Irti?
Mikään tarralappukokoelma ei määritä sinua. Mitkään tarralaput eivät kata tämän hetken rajattomuutta. Voit katsoa tarralappujen parissa puuhastelevaa mieltä tuomitsematta, myötätunnolla. Kyllä sille tilaa löytyy. Tarralapuilla on aikansa ja paikkansa. Viihdeteollisuuden tuotteilla on oma roolinsa. Tarralappujen alla sykkivä elämä on kuitenkin enemmän. Tämän hetken paljaus kutsuu sinua. Tämä hetki ja sinä - enemmän kuin mikään ajatus, käsitys tai oppi. Tämän hetken rajattomaan tilaan sopii valoa ja varjoja, vuoristoratakyytejä ja huvipuistoja, kohtaamisia ja eroja, loppuja ja alkuja, kulisseja ja käsityksiä, hämmästystä ja tylsistymistä. Tämä hetki on. Tämä hetki on tässä. Tämä hetki on nyt. Olet aina perillä. Mitä syvemmin antaudut tämän hetken syvyydelle, sitä lähemmäksi toisiaan tavanomaiselle älylle vastakohtaiset näkökulmat asettuvat. Mysteerin ytimessä kyllä ja ei syleilevät toisiaan, valo ja varjo tanssivat keskenään.
Sanoja ei tarvita.
Olet vain.
Tämä hetki ja sinä.
Rakkaustarina.
- Jorma Ronkainen (facebook.com/OnKaikki)
