Lähtökohdasta

Arkiajattelu ja tieteellinen ajattelu perustuu lähtökohtaisesti minä vs. maailma -kahtiajakoon: minuus ja tietoisuus paikallistetaan kehollisuuteen (ja aivoihin) ja maailma nähdään sille vastakkaisena ilmiönä. Siis: on olemassa minä ja on olemassa maailma. Tämä otetaan ikään kuin annettuna objektiivisena tosiasiana, lähtökohtana jonka varaan kaikki muu rakentuu. Tämä kategorisointi on toki monella tapaa hyödyllinen. Kielelliset konventiot perustuvat siihen. On kuitenkin syytä huomioida, että kyse on vain yhdestä mahdollisesta lähtökohtaolettamuksesta. Itse asiassa peruslähtökohtaolettamuksia on karkeasti ottaen kaksi kappaletta: 1) on olemassa minuus ("minä") ja on olemassa jotakin sille vastakkaista jota voi kutsua vaikkapa "ei-minäksi". 2) ensisijaisesti on olemassa todellisuus ("tietoisuus", "jotakin" - mitä pointteria nyt sitten haluaakaan käyttää) ja sen jälkeen on olemassa muita olettamuksia (kuten "minä vs. muu todellisuus", "sisäinen todellisuus vs. ulkoinen todellisuus").

1- ja 2-kohtien varaan rakentuva ontologia, epistemologia ja arvoteoria (muutamia mainitakseni) eroavat monella tärkeällä tavalla toisistaan.

Ongelmana yleisesti hyväksytyn paradigman haastamiseen reagoinnissa on kovin usein se, että järkiperäisen argumentaation sijaan nojataankin ensisijaisesti tunteisiin jotka liikahtavat levottomasti kun omat olettamukset todellisuuden perusluonteesta haastetaan. Tämä on merkki siitä, että olettamukset ovat kivettyneet ennakkoluuloiksi, joita huolella vaalitaan.

2-kohdan mukaisen peruslähtökohdan varaan rakentuvaa todellisuuskäsitykstä voi kutsua vaikkapa nondualismiksi. Nondualismi saattaa monella herättää assosiaatioita ns. henkisyyteen tai henkiseen todellisuuskäsitykseen. Valitettavan usein kaikki henkisyyteen viittaava herättää eksklusiivisesti tieteeseen rakastuneissa vahvasti emotionaalisia mielikuvia tylsyydestä, mielenkiinnottomuudesta ja jopa tyhmyydestä, eivätkä älyllisyyttään alleviivaavat halua missään tapauksessa tulla luokitelluksi henkisistä asioista kiinnostuneiksi.

Nauti elämästä

Kymmenisen vuotta sitten ns. vapaa-ajattelijat (lue: ateistit) rahoittivat briteissä uskonnonvastaisen kampanjan jonka yhtenä näkyvänä piirteenä oli ostaa mainostilaa bussien kyljistä. Tarroja suunniteltiin ja liimailtiin: "Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä."

Tuolloin ja taasen kritisoin kyseisen kampanjan ja nykyateistienkin (joita mm. mensa-piireissä runsaasti on) ilmentämää synkkää Jumala-kuvaa.

Mistä lähtien uskonnosta on tullut synonyymi ilottomalle elämälle? Mistä lähtien teistinen maailmankuva on redusoitunut murehtimiseksi?

Katson että ilottomuus, kyynisyys, pessimismi ja murehtiminen ovat tyypillisiä virityksiä todellisuuden pyhälle ulottuvuudelle sokeutuneille.

Britti-kampanjan taustalla hääri ateistien arvostama Richard Dawkins, jonka mukaan tarkoitus on saada ihmiset ajattelemaan. Hienoa! Mutta Dawkins on väittänyt, että ajatteleminen on julistettu pannaan ("anathema") uskonnon toimesta. Kaikkea voi toki väittää. Mutta tämä väite on mielikuvituksellinen.

Vaatimattomuudesta Dawkinsia ei voi syyttää. Onhan hän nettisivujensa mukaan "selkeän ajattelun keidas" ("a clear-thinking oasis"). Ehkä niin onkin, mutta tässä kohtaa selkeys merkitsee asioiden yksiulotteistamista ja suoranaista vääristelyä.

Dawkins on varmasti älykäs mies ja hänen täytyy tietää, että maailmaan mahtuu monenlaisia uskontoja. Jotkut uskonnot ovat jäykkiä, dogmaattisia, fundamentalistisia, yksilön (ajattelun)vapautta rajoittavia. Mutta vain jotkut.

On paljon uskontoja, tai laajemmin ilmaistuna metafyysistä ulottuvuutta hahmottavia käsitejärjestelmiä, joissa ihminen nähdään moniulotteisena olentona, joka saavuttaa onnellisen elämän vain jos hän saavuttaa tasapainon päänsä ("äly") ja sydämensä ("tunne") välillä. Näissä skenarioissa ihminen on viisas, jos (ja vain jos) hänen ajattelunsa on saumattomasti yhdistyneenä tunteeseen. Näiden keitaiden vesi on kirkasta ja virvoittaa yksipuolisen älyn kuivaan erämaahan eksyneet.

Ymmärrän kyllä, että Dawkins, ateistit ja muut uskontovastaiset ihmiset vaativat uskontojen kieltämistä. Ymmärrän, että heidän mielestään maailma olisi parempi paikka ilman uskontoja. Ymmärrän, mutta olen jyrkästi toista mieltä.

Uskontoa niin kuin tikapuita tai vaikkapa kirvestä voi käyttää rakentavasti tai väärin; kirves on mainio halonhakkuussa mutta väärinkäytettynä tuhoisa. Pitäisikö siis kirveet kieltää?

Autolla pääsen paikasta A paikkaan B kätevästi. Toisaalta autolla on moni ajanut ihmisen päälle - pitäisikö siis autot kieltää?

Uskonnot ovat oikeinkäytettynä apuvälineitä transsendenssin hahmottamiseen mutta väärinkäytettynä ne voivat toimia esimerkiksi alistamisen välineenä.

Dawkinsin, ateistien, vapaa-ajattelijoiden ja muiden vastaavien instanssien (kyllä, Dawkins on instanssi sokeine kelloseppineen) harjoittama uskontojen kirjojen latistaminen dogmaattiseksi monoliitiksi on häpeällistä älyllistä epärehellisyyttä.

Miten olisi:

"Jumala on - lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä."?

Popperilainen pannukakku

Karl Popperin lanseeraama emergentti materialismi (joka myös köyhän miehen platonismina tunnetaan), jonka nimiin nykytieteellisen ateismin ylipapit vannovat kategorisoi olevan kolmeen maailmaan; M1, M2, ja M3. M1 on fyysisten kappaleiden taso (puut, eläimet, laitteet, kehot, aivot...), M2 on mielen ilmiöiden (tajunnnan tilat, ajatukset, kokemukset...) taso ja M3 aineettomien kulttuuriobjektien ja teorioiden taso. M2 syntyy M1:stä ja M2 voi vaikuttaa M1:een. M3 puolestaan on M2:n luoma taso. Tämä pannukakkumaailmankuva hivelee monen mieltä - nyt on vihdoinkin maailma lokeroitu ja järjestyksessä!

M3
M2
M1

Miksi en usko popperilaiseen pannukakkuteoriaan?

1) Pannukakkuteoria on rakennettu kaksinkertaisesti dualistisen todellisuuskäsityksen varaan; ensinnäkin lähtökohtana apriori on olevan jakaminen subjektiiviseen ja objektiiviseen todellisuuteen ja toiseksi oleva on vielä jaettu apriori minään ja ei-minään. Tästä kaksinkertaisesta valuvirheestä seuraa suuri määrä muita virheitä, joihin en nyt tässä puutu. Mainitsen vain yhden: mielen maailman ilmiöiden kuvitellaan sijaitsevan lokaalisti vain jossakin tietyssä päässä, tietyissä elävissä aivoissa.

2) Pannukakkuteoriassa uskotaan, että elottomasta aineesta putkahtaa pitkän ajan kuluessa tietoinen elämä. Tämä jos jokin vaatii kovasti uskoa, mutta ei se näytä tieteisuskoville olevan temppu eikä mikään.

Minättömyys ja kaikkeus

"We are truly free when we can look into a mirror and not see ourselves, but the entire Universe, minus ourselves. (...) There is no such thing as a miracle from God when you realise that everything is a miracle from God; and thus the word 'miracle' and the word 'God' are unnecessary, and it is enough to simply be alive, God or no God, miracle or no miracle, prayer or no prayer." - Jeff Foster

Jaakobin paini

(maalaus: Gustave Doré http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Jacob_Wrestling_with_the_Angel.jpg)

Mies sanoi hänelle: "Päästä minut menemään, sillä päivä valkenee." Mutta Jaakob sanoi: "En päästä sinua, ellet siunaa minua." (1. Moos. 32:27)

Asioilla on yhteys

Pitkästä aikaa murunen metafysiikkaa;

Olen viime päivinä joutunut muutamia kertoja tilanteeseen, jossa minua vastaan hyökätään. En ensisijaisesti viittaa fyysiseen tasoon, vaikka viittaamani teot ovat myös sanojen muodossa ilmenneet. Puhun energiasta. Voidaan käyttää vaikkapa ilmaisua energian riistäminen tai negatiivisen energian suuntaaminen.

- - -

Kirjoitin yo. rivit aamulla. Teksti jäi kesken.

Kuinka ollakaan, puolenpäivän aikaan sain sähköpostitse anteeksipyynnön henkilöltä jota ajattelin yo. rivejä kirjoittaessani.

Anteeksipyydetty ja anteeksiannettu.

Vapauttava tunne. Mietin tapahtunutta viime yönä ja mielessäni annoin anteeksi jo silloin. Hyvä näin. Asioilla on taipumus järjestyä.

-gs

Rakkaus on sana

Rakkaus itsessään on vain sana, jolle voi antaa monenlaisen merkityksen.

Skeptikko sanoo, että kyse on vain ihmisen haavekuvista, illuusioista. Tämä on skeptikon credo, usko.



Todellisuuskäsityksessäni käytän rakkauden käsitettä viittaamaan ideaan, jonka mukaan todellisuuden ja ihmisyyden ydin on rakkaus. Ihminen on onnellinen sikäli kun hän on yhteydessä rakkauteen. Rakkautta ei tarvitse lähteä hakemaan jostakin kaukaa vaan sen voi löytää kun malttaa tässä pinnallisuuden läpitunkemassa maailmassa pysähtyä, kuunnella.

Jollekin rakkauden käsite on kuin punainen vaate. Kyse on usein nähdäkseni siitä että elämän ravistelussa nuoruuden optimismi ja idealismi on särkynyt ja puolustusmekanismina ihminen on rakentanut ympärilleen kyynisyyden, pessimismin ja materialismin muurin. Muurin takana ei maailman melske kosketa mutta eipä siellä tunnu rakkauden lämpökään. Kovin on kalseaa ja koleaa.

Erityisen haasteellista rakkauden oppiminen voi olla yksipuolisesti älyllisyyteen viehättyneelle sielulle, joka ihastelee pikku hiekkalaatikossaan kieltämättä taidokkaasti rakennettuna linnoja. Näistä rakennelmista puuttuu henki.

Rakkaus on sana jolla viittaan ihmisen sisimpään. Ihmisen tehtävä on löytää itsensä. Löytää rakkaus.

-gs

(kuva: Auringonnousu ja kuun lasku 1.1.2010 Gran Canarian Cumbrella n 1600 metriä merenpinnasta.)

It takes two to tango (Didymoksen Padme-näyn tulkinta)

"Kaunis valkea kukka piirtyi hänen eteensä. Terälehdet hohtivat hentoa valkoista lilan reunustamaa mustaa vasten. Didymos hymyili. Lootuskukka? Lootus. Se häipyi hitaasti taustaan ja samalla esiin piirtyi valkea lintu. Kyyhkynen. Didymos oli haltioissaan. Suorat assosiaatiot viittasivat väkeviin asioihin."

- Millaisia assosiaatioita, Didymos?

- Molemmat viittaavat Henkeen ja sen heräämiseen ja vaikuttamiseen ihmisessä. Toinen edustaa itämaista henkistä viisautta ja toinen länsimaista.

- Itä ja länsi kohtaavat?

- Täsmälleen. Kuvien peräkkäisyys ja ristikkäishäivytys viittaavat synteesin mahdollisuuteen.

- Kuulostaa kiehtovalta.

- Haluatko kuulla mitä kiintoisaa tapahtui noiden näkyjen jälkeen?

- Totta kai!

- Kävin ulkona hakemassa postin ja kiinnitin huomion erääseen autoon. Sen rekisterikilpeen.

- ?

- JOH-98.

- Mitä siitä?

- Olen muutaman vastaavan pannut aiemminkin merkille, mutta nyt päätin ensimmäistä kertaa tarkistaa viittauksen.

- Viittauksen? Nyt en kyllä ymmärrä.

- Rekisterinumero oli JOH-98. Sen voi ajatella viittaavan Johanneksen evankeliumiin. Ykdeksäs luku, kahdeksas jae.

- Ahaa. Mitäs sieltä löysit?

- Miehen naapurit ja muutkin, jotka ennen olivat nähneet hänet ja tiesivät hänet kerjäläiseksi, ihmettelivät: "Eikö tämä ole se, joka istui kerjäämässä?"

- Osuiko tuo jotenkin kohdalleen?

- Asiayhteydessä kerrotaan syntymästään saakka sokeasta miehestä, jonka Jeesus paransi. Ensimmäinen assosiaatio tästä johti luonnollisesti näkyyni lootuskukasta ja kyyhkysestä. Yhteys tuntui väkevältä ja vahvisti näyn merkittävyyttä. Minä olen ollut sokea ja Jeesus on antanut minulle näön. Toinen assosiaatio, tuohon yksittäiseen jakeeseen liittyen näyttää minulle kuvan itsestäni reilun viiden vuoden takaa.

- Olitko sinäkin kerjäläinen?

- Niin voi kyllä sanoa. Olin rakkauden ja armon kerjäläinen. Kävin läpi sisäistä kriisiä. Kävin läpi metafyysistä myllerrystä, jossa pelkäsin täysin hajoavani. Toisaalta olin tuolloin perehtynyt gnostiseen kristinuskoon ja sen valossa sisäinen myllerrys on väistämätön tiellä valoon. Rukoilin ja kirjoitin hyvin paljon. Kysyin itseltäni ja Jumalalta, mikä on osani. Miksi kärsin. Onko kärsimys välttämätöntä. Paljon kysymyksiä. Vähän vastauksia. Nyt kun katson tuota ajanjaksoa - itse asiassa luin eilen päiväkirjamerkintöjä tuolta ajalta - uskon ymmärtäväni mistä oli kysymys.

- Oletko yhä kerjäläinen?

- Kysymyksesi tuo mieleen erään moottoripyörämatkan, jonka tein rakkaani kanssa kuutisen vuotta sitten. Reissasimme mm. Ranskassa, Espanjassa ja Saksassa. Neljän viikon aikana ehdimme kokea monenlaista. Tapasimme paljon hienoja ihmisiä. Hampurissa kohtasimme erään vieraanvaraisen motoristin ja keskustelimme hänen kanssaan monenlaista. Totesin hänelle jotenkin niin että after all, we all are pretty much the same; we want to be happy in our lives. And how can be happy? We want to be loved and we want to love. That is all. Actually Fab Four said this fourty years ago. All you need is love.

- Varmasti mahtava reissu! En ole ihan varma vastasitko kysymykseeni.

- En minäkään. Kyllä - minä voin hyvin kun minua rakastetaan. Minä voin hyvin rakastaessani ihmistä. Elämää. It takes two to tango.

-gs



(kuvassa rakkaani kanssa Saanalla kesällä 2000)

"Melkoista munkkilatinaa",

sanoo kuulija, kun pitää puhetta tyhjänä sanahelinää ja/tai ei ymmärrä sitä.

Latinankielisistä ilmauksista löytyy kuitenkin paljon tiivistettyä kokemusta ja näkemystä - viisautta. Mietin itselleni tärkeimpiä ja ensimmäisenä mieleeni tuli "semper ore psalmus, semper corde Christus". En enää muista missä yhteydessä lause alkujaan vastaan tuli kymmenisen vuotta sitten, mutta siinä on mielestäni upeasti kiteytetty tietty asenne ja ihmiskäsitys. Käytännössä kyse on sisäisen ja ulkoisen harmoniasta - sydämessä on rauha, Kristus (Christo in nobis -hengessä) ja kun "sydämen kyllyydestä suu puhuu", on se tässä kontekstissa viisauden (jumalallinen Sofia tai Logos) ilmenemistä, puhetta (itse asiassa "ore" viittaa rukoukseen). Siinä ei enää ole sijaa egoistiselle minälle, sillä se on väistynyt. Paavali viittasi jopa egominän kuolemaan - "enää en elä minä, vaan Kristus minussa".

Munkkilatinaa? Ehkä. Minusta se on mitä käytännöllisintä elämiseen ja olemiseen liittyvää luonnehdintaa. Sikäli kun ihminen kokee että ns. materialistisen tai maallisen tason tarjoama kaikessa kauneudessaankin on vain heijastus valon valtakunnasta.

-gs, matkalla

(kuva Louvre, Paris lokakuu 2008)

Epävarmuudesta ja tietämisestä

Mistäpä sinä tai minä voimme olla varmoja jos epäilyksen verkko viritetään äärimmilleen?

Huominen on hypoteesi, todellisuus on unta vain ja identiteettikin vain harhaa?

Kauan sitten mietin tätä kysymystä perusteellisesti ja päättelin että Descartesin - kaikki kunnia hänen ajattelulleen - "cogito ergo sum" perustui myös epävarmuuteen.

Itse asiassa ainoa asia mistä subjekti voi olla varma on se, että "on ajatuksia" tai vielä yleisemmin "on jotakin". Mitä sitten tuo jotakin on ja millaisen uskon hypyn vaatii tietoteoreettisen subjektin ja ns. ulkomaailman olemassaolon olettaminen - ne ovat yksilöllisiä hyppyjä, erimittaisia kullakin. Jotkut eivät koko asialla päätään koskaan vaivaa kun jotkut toiset pohtivat kysymystä ratkaisua saavuttamatta ja ehkä jopa mielenterveytensäkin menettäen.

Kun tämän uskon hypyn kukin on tehnyt, alkaa työ - kuka olen, mistä tulen ja miksi. Mitä on maailma ja mitä on todellisuus?

Mitä on tieto ja ennen kaikkea, kuinka voin tietää?

Epistemologia, tietoteoria sisältää näkemyksen siitä mitä on tieto ja mitä on tietäminen ja mikä on tietoteoreettisen subjektin asetelma tietoon ja tietoprosessiin nähden.

Jokainen kulkee omaa polkuaan omista lähtökohdistaan ja toisinaan polkumme risteävät, matkalaiset kertovat toisilleen näkemästään ja kokemastaan sekä matkan määränpäästä. Toiset ajelehtivat ja toiset näkevät tarkemmin minne ovat matkalla.

Polkuani tallatessa olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että todellisuuteen ja ihmisyyteen kätkeytyy arkiajattelulta salattu kerros, ydin - jotakin jota voisi kutsua vaikkapa Rakkaudeksi tai Ikuiseksi hengeksi tai Jumalaksi. Voin kuvata tuota ydintä epätäydellisin käsittein, vaikka ehkäpä viisainta olisi olla ihan vaiti ja levätä ja kuunnella ja oppia tuossa salatussa lempeässä hiljaisuudessa. Toisaalta filosofialleni on tunnusomaista se, että arvokkaina pitämäni löydöt tulee jakaa toisten kulkijoiden kanssa. Ja niinpä jaan niitä -
siitäkin huolimatta että moni pitää niitä arvottomina,
siitäkin huolimatta että moni pitää minua haihattelijana,
siitäkin huolimatta.

Sillä jos yhdenkin kanssamatkaaja oivaltaa jotakin löytöjeni myötä, ei kokemukseni jakaminen ole ollut turhaa.

Monen itseään älykkäänä pitävän tragedia on asioiden älyllistäminen kapeasti määritettävän älykkyyskäsityksen kautta. Kun tällainen älyllistäjä kuulee todellisuuden ytimessä piilevästä Ikuisesta hengestä, hän huvittuu. Hän vaatii näyttöä. Hän haluaa tietää metodin. Kuinka ikuinen henki ilmenee ja kuinka siitä voidaan saada tietoa ja kuinka ilmiön todellisuus voidaan varmentaa...

Tieteen tekemisen yksi keskeinen periaate on falsifioitavuuden vaatimus; todellisuutta koskeva väite on periaatteessa voitava falsifioida jotta se on mielekäs. Väite "Jumala on olemassa" ei tässä valossa ole mielekäs, sillä sitä ei voi mitenkään osoittaa vääräksi, se ei ole falsifioitavissa. Sen sijaan väite "kuu on juustoa" on sikäli mielekäs, että asian voi tutkia ja todeta, kuinka on.

Minä vastaan älyllistäjälle, että hengen ulottuvuutta ei voi "tutkia". Hengen ulottuvuutta koetaan, eletään.

Älyllistäjän tragedia on jumiutua klassiseen tieteentekemisen tapaan jakaa oleva kahtia; tutkijaan ja tutkittavaan. Tästä seuraa kahtiajako myös tietämisen käsitykseen; joku tietää (subjekti) jotakin jostakin (objekti). Kutsun tällaista epistemologiaa subjekti-objekti –dualismiksi. Hengen sfääriin ei ulotu dualistisella otteella. Hengen todellisuudessa kaikki liittyy kaikkeen. Epistemologisesti tämä merkitsee, että dualistinen tietokäsitys on hylättävä. Hengen sfäärissä ei ole erillistä tietäjää ja tiedettävää asiaa.

On tietäminen, gnosis.

-gs

(kuva Bremen lokakuu 2009)

Kuoleman verho

On hetkiä, jolloin näkee jotenkin kirkkaammin, häiriöittä.
Ehkä sekin on vain harhaa.
Mutta tunne on vahva.

Nojatuolifilosofi unohtaa välillä että lopulta kuolema on suuri mysteeri.
Kun joku läheinen siirtyy tästä ulottuvuudesta jonnekin tavoittamattomiin, jää paljon muistoja. Kaipausta. Kysymyksiä.

Sunnuntaina järjestettiin Raimon muistokonsertti Kannuksen kirkossa.
Kauniita lauluja, kauniita sanoja.
Raimo oli pidetty ihminen.
Moni jäi häntä kaipaamaan.

Tilaisuuden jälkeen myöhään illalla ajelin mökille.
Mietin Raimoa.
Mietin myös Hannua, opiskelukaveriani, joka menehtyi yllättäen pari viikkoa sitten.

Mieleeni nousi ajatus kuoleman verhosta.
Mitä sen takana on?
Joittenkin mielestä kysymys ei ole relevantti.
Siellä on ei-mitään ja ei-mistään ei voi sanoa mitään. Case closed?

Olen saanut kokea kirkkaita hetkiä joiden myötä olen tullut vakuuttuneeksi siitä että todellisuudessa, olevassa, on paljon muuta kuin arkiajattelu tai tiede voi tavoittaa. Tuo muu on jotenkin syvempää ja todempaa. Ihmisen elämän tarkoitus on elää tuo syvempi ulottuvuus todeksi sisäisesti.

Sillä tiellä kulkija tulee tieksi ja tie kulkijaksi.

Kiitos Raimo.

Kiitos Hannu.

Te olette osaltanne tehneet minusta sen mitä olen.

-gs

Metafysiikkaa - yleisön pyynnöstä :-)

Peräti 60% kyselyyn vastanneista on sitä mieltä että metafysiikan määrä blogissa on nykyään liian vähäinen ja jopa 40% ihmettelee että mikä ihmeen metafysiikka. Joten tämän postauksen aihe on ehdottomasti metafysiikka. *)

Googlettamalla on toki helppo löytää monta erilaista metafysiikan määritelmää, mutta en lähde sille tielle vaan katson miten käsite näyttäytyy minulle juuri tässä ja nyt. Luin 90-luvulla filosofiaa sivuaineena (pääaine tietojenkäsittely) ja perehdyin aiheeseen kohtuullisen paljon myös opintojen jälkeen. Sittemmin filosofia (ja metafysiikka) on jäänyt ikään kuin taustalle; erilaiset teoriat, ajatukset, viitekehykset ovat varmasti vaikuttaneet ja yhä vaikuttavat tapaani nähdä ja kokea. Tämä on toisaalta kätevää ja toisinaan ei. Lapsenomainen (ja zeniläinen) suoran näkemisen, suoran havaitsemisen, mutkattomuuden idea voi viitekehysten varjossa unohtua. Toisaalta erilaisten ajatusmallien ytimeen näkeminen voi helpottua kun niitä maadoittaa esimerkiksi erilaisten filosofisten rakenteiden kautta. Filosofian ohella myös psykologian suuriin linjoihin (Freud, Jung) perehtyminen on auttanut ja auttaa yhä ihmisyyden ihmeellisyyksiä ihmetellessä.

Mutta se metafysiikka... Meta tarkoittaa jotakin joka menee yli tai tuolle puolen, joten kirjaimellisesti metafysiikka viittaa fysiikan ylitse tai tuolle puolen. Kyse on todellisuuden luonteen pohdinnasta. Mitä todellisuus pohjimmiltaan on? Asetelmaa voidaan puntaroida esimerkiksi materialismi - idealismi tai vaikkapa monismi - pluralismi -asteikoilla. Onko todellisuus pohjimmiltaan materiaalista vai henkistä? Koostuuko todellisuus pohjimmiltaan jostakin yksittäisestä prinsiipistä, kahdesta (dualismi) vai useasta? Metafysiikan rinnalla käytetään myös ontologian käsitettä - ontologia, oppi olevasta käsittelee samoja kysymyksiä kuin metafysiikka, mutta on luonteeltaan vähemmän arvoladattu. Metafysiikan tai ontologian "tuloksena" ihmisellä on todellisuuskäsitys ja maailmankuva. Pohtipa ihminen metafysiikkaa tai ei, ihmisellä on aina jonkinlainen todellisuuskäsitys ja maailmankuva.

Metafysiikka kytkeytyy läheisesti toiseen tärkeään filosofian osa-alueeseen, tietoteoriaan (epistemologia). Tietoteorian keskeiset kysymykset liittyvät tietämisen mahdollisuuksiin; mitä on tieto, kuinka ihminen voi hankkia tietoa... Asetelma on klassisesti kiteytynyt rationalismin ja empirismin väliseksi jännitteeksi. Ensiksimainitun valossa tietoa voidaan hankkia puhtaasti ajattelemalla ja päättelemällä ja toisessa korostetaan havaintojen merkitystä. Kant mursi jännitteen kuuluisalla teesillään: "käsitteet ilman havaintoja ovat tyhjiä, havainnot ilman käsitteitä ovat sokeita". Tarvitaan siis sekä käsitteenmuodostusta (ajattelua) että havaintoja. Järkeenkäypää, vai kuinka. :-) Tietoteoreettinen kantamme ratkaisee, kuinka metafysiikan piirissä toimitaan. Platonista juontava rationalismiin nojautuva perinne korostaa ajattelun mahdollisuuksia kun taas aritotelisessa mallissa nojataan havaintoihin. Kantilaisen kumouksen myötä tuntuu fiksulta hyödyntää molempia.

Mitä on sitten minun metafysiikka? Tai mitä on minun tietoteoria?

Tuntuu viisaalta tähdätä ajattelun ja havaintojen monipuoliseen käyttöön. Toisinaan havainnot vievät harhaan; esimerkiksi aurinko ei (objektiivisesti ottaen) nouse eikä laske. Toisinaan taas ajattelun ja luovan mielikuvituksen villi laukka synnyttää teorioita, joiden yhteyttä reaalimaailmaan on kovin vaikea nähdä.



Todellisuuskäsitykseni ytimessä on kokemuksiin pohjautuva näkemys maailman, ihmisen ja elämän moniulotteisuudesta. Maailma on merkillisen kiehtova paikka, ihminen (toisinaan raivostuttavan) ihmeellinen otus ja elämä kirpeän suolaisen makeaa. Elämän arkisuus ja salaisuudet kietoutuvat toisiinsa lukemattomin tavoin ja meille avautuu jatkuvasti mahdollisuuksia kokea upeita ainutlaatuisia hetkiä, joissa olemme läsnä, hereillä, ulkoisesti monesti arkisessa tilanteessa ja samalla kuitenkin koemme olevamme oleellisen äärellä. Asetelma on ei-dualistinen (ei kokemusta erillisestä minästä, havainnosta ja havaittavasta), ehjä, kaunis ja tosi. Aamupuuron äärellä, työmatkalla, tietokoneen näppäimistön Näitä Näppäimiä Koskettaessa, musiikkia kuunnellessa (juuri nyt Beatles, Abbey Road), missä ja milloin vain... Elämme jatkuvien mahdollisuuksien virrassa. Tässä. Nyt. Sinä. Minä. Ei sinua. Ei minua. Ei erillisyyttä. Tässä.

-gs

*) Prosentit ovat sikäli hämääviä, että vastanneita oli viisi.

(kuva Rokansaari, Puumala elokuu 2008)

Puhtaan ajattelun keitaan vesi on sameaa

1.31.14 ei vastannut odotuksia ja alkuperäiskaavailujen valossa merkitsee hylättyä suoritusta. Kokonaisuuden huomioiden annan kuitenkin suorituksesta arvosanan välttävä+. Palaan tarkempaan kisaraporttiin kuvineen seuraavassa postauksessa. Ja saatanpa reissusta muutenkin kirjoittaa, jos aikaa ja inspiraatiota piisaa. Matka oli onnistunut ja kaupunki hieno, joten sopii odottaa että inspiraatiota riittää.

- - -

Sattui tuossa silmään BBC:n uutinen, jonka mukaan brittihumanistien yhdistys (BHA, British Humanist Association, kuvaavampi nimi olisi pääagenda huomioiden ehkä BAA, British Atheist Association... Mistä tuleekin mieleen suomalainen ns. vapaa-ajattelijoiden yhdistys, jonka nimi on tragikoomisessa ristiriidassa ahdasmielisen, suorastaan pakkomielteenomaisen uskontonegaationsa kanssa) suunnittelee julistekampanjaa Lontoon bussien kylkiin. Julistetekstiksi kaavaillaan

"There's probably no God. Now stop worrying and enjoy your life."

Mistä lähtien uskonnosta on tullut synonyymi ilottomalle elämälle? Mistä lähtien teistinen maailmankuva on redusoitunut murehtimiseksi?

Katson että ilottomuus, kyynisyys, pessimismi ja murehtiminen ovat tyypillisiä virityksiä todellisuuden pyhälle ulottuvuudelle sokeutuneille.

Kampanjan taustalla häärii ateistien arvostama Richard Dawkins, jonka mukaan tarkoitus on saada ihmiset ajattelemaan. Dawkins väittää, että ajatteleminen on julistettu pannaan ("anathema") uskonnon toimesta. Kaikkea voi toki väittää. Mutta tämä väite on fantastinen. Siis mielikuvituksellinen.

Vaatimattomuudesta miestä ei voi syyttää. Onhan Dawkins nettisivujensa mukaan "selkeän ajattelun keidas" ("a clear-thinking oasis"). Ehkä niin onkin, mutta tässä kohtaa selkeys merkitsee asioiden yksiulotteistamista ja suoranaista vääristelyä.

Dawkins on varmasti fiksu mies ja hänen täytyy tietää, että maailmaan mahtuu monenlaisia uskontoja. Jotkut uskonnot varmaan ovat jäykkiä, dogmaattisia, fundamentalistisia, yksilön (ajattelun)vapautta rajoittavia. Mutta vain jotkut.

On paljon uskontoja, tai laajemmin ilmaistuna metafyysistä ulottuvuutta hahmottavia käsitejärjestelmiä, joissa ihminen nähdään moniulotteisena olentona, joka saavuttaa onnellisen elämän vain jos hän saavuttaa tasapainon päänsä ("äly") ja sydämensä ("tunne") välillä. Näissä skenarioissa ihminen on viisas, jos (ja vain jos) hänen ajattelunsa on saumattomasti yhdistyneenä tunteeseen. Näiden keitaiden vesi on kirkasta ja virvoittaa yksipuolisen älyn kuivaan erämaahan eksyneet.

Ymmärrän kyllä, että Dawkins, BHA ja muut uskontovastaiset ihmiset vaativat uskontojen kieltämistä. Ymmärrän, että heidän mielestään maailma olisi parempi paikka ilman uskontoja. Ymmärrän, mutta olen jyrkästi toista mieltä.

Uskontoa niin kuin tikapuita tai vaikkapa kirvestä voi käyttää rakentavasti tai väärin; kirves on mainio halonhakkuussa mutta väärinkäytettynä tuhoisa. Pitäisikö siis kirveet kieltää?

Autolla pääsen paikasta A paikkaan B kätevästi. Toisaalta autolla on moni ajanut ihmisen päälle - pitäisikö siis autot kieltää?

Uskonnot ovat oikeinkäytettynä apuvälineitä transsendenssin hahmottamiseen mutta väärinkäytettynä ne voivat toimia esimerkiksi alistamisen välineenä.

Dawkinsin, BHA:n, vapaa-ajattelijoiden ja muiden vastaavien instanssien (kyllä, Dawkins on käsite sokeine kelloseppineen) harjoittama uskontojen kirjojen latistaminen dogmaattiseksi monoliitiksi on häpeällistä älyllistä epärehellisyyttä.

-gs

ps. Miten olisi:

"God exists. Now stop worrying and enjoy your life."

:-)

Suunnitelmallisuus vs. katastrofi

Esoteerisesti voidaan erottaa kaksi koulukuntaa;

a) aineellisuuteen sukeltamisen välttämättömyyttä (tarkoituksellisuutta, suunnitelmallisuutta) korostava koulukunta; siinä ajatellaan että alkuperäisen (henki)ihmisen piti jumalallisen suunnitelman mukaan laskeutua aineeseen oppimaan jotakin tärkeää ja oppimisen myötä se myös (automaattisesti) nousee pois aineesta (takaisin hengen valtakuntaan)

b) aineellisuuteen sukeltamisen katastrofaalisuutta korostava koulukunta; siinä ajatellaan että ihmisen paikka piti olla hengen sfäärissä mutta ihminen ajattelemattoman eksperimentaalisuuden kautta suistui (suistettiin) aineellisuuteen (= syntiinlankeemus, joka eri muodoissaan sisältyy moniin uskontoihin ja myytteihin) ja että aineellisuudessa ihminen joutuu kiertämään kunnes hän herää, murtaa minän ja syntyy uudestaan jumalan valtakunnan täysivaltaiseksi jäseneksi.

-gs