On hetkiä, jolloin näkee jotenkin kirkkaammin, häiriöittä.
Ehkä sekin on vain harhaa.
Mutta tunne on vahva.
Nojatuolifilosofi unohtaa välillä että lopulta kuolema on suuri mysteeri.
Kun joku läheinen siirtyy tästä ulottuvuudesta jonnekin tavoittamattomiin, jää paljon muistoja. Kaipausta. Kysymyksiä.
Sunnuntaina järjestettiin Raimon muistokonsertti Kannuksen kirkossa.
Kauniita lauluja, kauniita sanoja.
Raimo oli pidetty ihminen.
Moni jäi häntä kaipaamaan.
Tilaisuuden jälkeen myöhään illalla ajelin mökille.
Mietin Raimoa.
Mietin myös Hannua, opiskelukaveriani, joka menehtyi yllättäen pari viikkoa sitten.
Mieleeni nousi ajatus kuoleman verhosta.
Mitä sen takana on?
Joittenkin mielestä kysymys ei ole relevantti.
Siellä on ei-mitään ja ei-mistään ei voi sanoa mitään. Case closed?
Olen saanut kokea kirkkaita hetkiä joiden myötä olen tullut vakuuttuneeksi siitä että todellisuudessa, olevassa, on paljon muuta kuin arkiajattelu tai tiede voi tavoittaa. Tuo muu on jotenkin syvempää ja todempaa. Ihmisen elämän tarkoitus on elää tuo syvempi ulottuvuus todeksi sisäisesti.
Sillä tiellä kulkija tulee tieksi ja tie kulkijaksi.
Kiitos Raimo.
Kiitos Hannu.
Te olette osaltanne tehneet minusta sen mitä olen.
-gs
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti